HARHOJEN MAAILMA

 

Näyttää siltä, että harhat on annettu kannettavaksi nk. mielenterveysongelmaisille, eikä haluta yleisesti puuttua vallan väärinkäyttöön, kontrolloijien/hallitsijoiden/tarkkailijoiden harhoihin, joita he totuudeksi väittävät. On kysymys harhatieteestä, nk. pseudotiede. Näitä on ilmennyt kautta vuosisatojen niin tieteen, politiikan kuin uskontojenkin kautta. Rotuoppi on nykyään jo tuomittua ja kyseenalaistettua, vaikka sitä vielä tieteen kautta kuljetetaan asenteina ihmisten keskuuteen. Tällä hetkellä sosiaalipsykologia kuljettaa negatiivisia asenteita ihmisten keskuuteen, jota voisi jo kutsua vainoharhojen tieteellistämiseksi. Ihmisen luonteenpiirteeksi luokiteltu narsismi, mikä voi olla totta sairastumisen kautta, ja vyöryessään asenteiksi ihmisten keskuuteen, tuottaa runsaasti mielenterveysongelmia vainon kautta, jopa narsismin. Yksilöille ei anneta puheoikeutta vaan ympäristö ilmoittaa yksilön ajatukset ja tunteet hallitsemisen kautta. Kuten tuossa alhaalla mielenterveystalo.fi ilmoittaa, lähipiiri havaitsee harha-ajatukset tyypillisesti ensimmäisenä. Ei huomioida, että tarkkailijoilla voi olla harhoja, joko ajatteluharhoja ja/tai aistiharhoja. He lukevat näitä tutkimuksia valikoiden vain klikkejä.

Ihmisten ja lasten suojelua ei aina ole, sen huomasin päiväkodeissa työskenneltyäni. Lasta ei nähty lapsen kehitystarpeiden kautta, vaan yhteiskunnan ja liike-elämän tarpeiden kautta niitä palvellen.

Olisi syytä pohtia tieteenalojen, väitöksien ja yksilöitä tuhoon vievien väitteiden rahoittamista sekä opetuksena suosimista yhtä lailla kuin mielipiteitä kansankiihottamista vastaan, kun ne eivät perustu syyseuraus suhteeseen vaan ainoastaan tuloksiin ja näyttöön, nk. luonnontieteelliseen havainnointiin tai vaikka ihonväriin. Sanojalla pitää olla vastuu sanoistaan, ja opeilla vahvat näytöt premisseistä. Kun joku tuottaa sanojen kautta negatiivisia asenteita, ja ihmisistä suuri osa alkaa vainoharhaisesti etsiä ihmisen luonteesta negatiivisia piirteitä, kuten narsismin suhteen on käynyt, voidaan katsoa, että se tuottaa ihmisyyteen runsaasti pahoinvointia. Asiat ja asenteet tuovat vaikutuksia ja seurauksia ihmiseen kohteluissa. Tavallaan kohtelun ytimeen nousee toisen tarkkailu, vainomainen virheiden etsiminen, ja se on marxilaista psykologiaa, DDR :läistä metodia.

En kiellä, etteikö harhoja voi olla olemassa, en vain ymmärrä, ettei ymmärretä, että totuudeksi tietonsa väittävät käyvät enemmän valtataistelua, kuin puhuvat totta tai etsivät totuutta. Kun ihmiseen tunkeudutaan, kohdellaan väkivaltaisesti, estetään itseilmaisu, tunteet ja oppiminen toisten vallan alla, ihminen alkaa oirehtia, alkuun terve itsensä narsistinen rakastaminen muuttuu voimalliseksi kehon hyökkäävyydeksi tai sitten yhteisön tulkinta tehdään kerran vuodessa suuttumisesta, häpäisemisestä ja halveksunnasta syntyneenä persoonallisuuspiirteenä ja on vallan väärinkäyttöä. Lukuisat tutkimukset osoittavat, että kidutetut ihmiset tekevät tunnustuksia vankilassa teoista, joita eivät ole tehneet. Sosiaalisen syrjinnän kohteeksi joutunut, jolle ei anneta ilmaisuoikeutta, menettää jatkuvasti yhteyttä tunteisiin, eikä voi olla, eikä muistaa asioitaan ja kokemuksiaan ja muistista tippuu asioita, syntyy lohkomista. On aika erikoista, jos näistä osittaisista muistin palasista aletaan rakentaa ihmisestä persoonallisuuden piirteitä. Kun minulta estettiin itseilmaisu omien tunteiden suhteen, mielipiteeni lausuminen tietyistä asioista estettiin julmin rankaisuin ja pakotettiin rooliin tekemään yhteisön vaatimia toimia, psyykkinen puolustus vei aistimusten hajoamiseen, ja sisäinen minuus katosi, eikä voinut toimia.

Suomi kieltää rotuerottelun vaikutukset kansaan, vaikka Finlandia palkinnon voitti kirja ”Kansankodin pimeämpi puoli”, Tapio Tamminen, se ei tuonut yhteiskuntaan keskustelua paljonkaan syrjinnästä, vainosta ja rotuopin tuomasta näkemyksestä ihmisyyteen, sen vääristymiseen, kun tarkkailijat etsivät virheitä toisistaan. Mitä hyötyä on tiedosta, joka jää kiinni elitismiin, ja tuottaa vain keskustelua kulttuuriväelle? Mediassa narsismiin sairastuneita suositaan, henkilöitä, jotka lääketiede todistaa sairastuneiksi. Sosiaalipsykologia tuo kansanvallan kautta asenteita ja vainoa ihmisten keskuuteen antamalla avaimia tarkkailuun ja vainoon. Julman kohtelun kautta psyykkiseen puolustukseen joutuvan kehonkieli muuttuu ulkoisesti kiihkeän ja hyökkäävän näköiseksi, josta tulkitsija tekee johtopäätöksen, että hän on narsisti. Miellyttävien piirteiden etsiminen ja kuvittelu ihmisissä on tuonut jaon hyviin ja pahoihin. He rakastuvat kauniisiin tarinoihin. Eräs kommunistiksi tunnustautunut henkilö oli yrittänyt tappaa äidin rotuvainojen aikaan, ja puhui vain kauniita tarinoita elämässä. Nykyään hän on dementoitunut, sillä muistiin on piiloutunut se todellisuus, mikä tapahtui. Katsoin Yle Areenasta muutama päivä sitten elokuvan ”Elisabet on kadonnut”. Nuoruudessa koettu trauma piti yllä muistisairautta, kun sitä ei voinut käsitellä.

Raija

• harha-ajatukset ovat erilaisia todellisuudenvastaisia ajatuksia tai luuloja.
• Nämä ajatukset ovat yleensä epämiellyttäviä. Yleisimpiä ovat erilaiset vainoamisharhaluulot ja muut epäilyt. Harha-ajatukset voivat kuitenkin olla myös positiivisia ja liittyä esimerkiksi omiin yliluonnollisiin kykyihin.
• Harha-ajatuksia on vaikea itse tunnistaa, sillä ne tuntuvat todellisilta ja oikeilta. Tästä johtuen lähipiiri huomaa harha-ajatukset tyypillisesti ensimmäisenä.
• mielenterveystalo.fi

Tyypillisiä harha-ajatuksia

​Tyypillisiä harha-ajatuksia ovat esimerkiksi kokemukset, että

• henkilö on joutunut vainoamisen tai vakoilun kohteeksi
• joku on tehnyt henkilölle jotain pahaa
• jokin tavallinen tapahtuma sisältää henkilökohtaisen merkityksen (esimerkiksi tv-ohjelma lähettää henkilölle viestejä)
• itsellä on yliluonnollisia erityiskykyjä
• omassa kehossa on jotakin perustavanlaatuisesti vialla
• joku taho kykenee lukemaan tai siirtämään ajatuksia tai viemään niitä ihmisen päästä pois.

​Mielenterveyden häiriöihin liittyvät harha-ajatukset

• Erilaiset harja-ajatukset, kuten vainon tunteet ja epäilyt, voivat joskus lyhytaikaisina ja ohimenevinä olla seurausta liiallisesta valvomista, voimakkaasta rasituksesta, päihteiden käytöstä tai jostakin muusta epätavallisesta tilanteesta. Tällöin ne myös häviävät syyn poistuessa.
• Pidempiaikaiset harha-ajatukset ovat useimmiten merkki vakavasta mielenterveyden häiriöstä, johon on syytä hakea apua.
• Vakavissa mielenterveyden häiriöissä harha-ajatuksiin liittyy usein myös aistiharhoja. Esimerkiksi huoneessa tuntuva kaasun haju (aistiharha) selitetään naapurin aikeella myrkyttää henkilö (harhaluulo).
• Sairauden akuutissa vaiheessa harhaluulot ovat tyypillisesti hyvin itsepintaisia, eikä henkilö suostu muuttamaan uskomustaan, vaikka joku todistaisikin sen virheelliseksi.

​

 

KUNNIOITUKSEN PUUTE VIE VALHEIDEN POLUILLE

 

Ystäväni twiittasi, ”kun pienenä oppii kaikkia kunnioittavia tapoja, on kodin ulkopuolella usein vaikeuksissa”. Allekirjoitan tuon näkemyksen. Yhteisövallassa ilmenee ongelmia, joita ei tunnisteta eikä haluta tunnustaa, ja yksilöitä syyllistetään järjettömästi yksilöllisen kehityksen tuhoksi. Yhteisövallan takana on luodut mielikuvat ja arvot/arvostukset, joita joku johtaa useiden tukiessa, ja jossa mielet saadaan taistelemaan toisiaan vastaan. Todellista kunnioitusta en ole juurikaan kohdannut, ne ihmiset voi laskea yhden käden sormilla. On pokkurointia, palvontaa, mielistelyä, ”kielistelyä” ja mitä kummallisimpia oireita todellisten syvien arvojen näkemisen ja toteutumisen puuttuessa. Voimme nähdä kaikissa hallintajärjestelmissä palvonnan ongelmia aina kuninkaallisista tasavaltoihin, samaistumisten ohjatessa ihmisten mieliä ja yksilöllisyyden tuhoutuessa.

Miksi ajaudumme ihmisen pahuuteen eikä yksilön hyvä pääse esiin? Miksi näyttää siltä, että ihmisen kehitys suuntautuu enemmän pahaan kuin hyvään? Yritän etsiä siihen vastauksia, en niitä tiedä, mutta sanotaanhan, että etsivä löytää. En tykkää asenteista, jossa ihminen on paha tai hyvä, on parempi rakentaa monipuolisia näkemyksiä kuin kaventaa niitä.

Raamatussa sanotaan, että ihmisen ruumis on paha. (En ole uskovainen, mutta en kiellä Jumalaa, olen agnostikko. Jumala todistaa itsensä, se on haasteellinen kysymys, mitä minä en osaa selittää, mutta en kiellä sellaista, mitä en voi todistaa, viisautta etsin myös Raamatusta) Tämä näkemys nostaa monen ihmisen karvat pystyyn. Itse olen etsinyt vastauksia välillä löytäen, välillä en, ja kuvittelen ymmärtäväni niistä pienen sirusen verran, kokemuksien kautta oppineena, muilta kuulleena, havainnoiden, nähden ihmisten tekoja ja käyttäytymistä. Ihmisen kehosta ja ihmisyydestä voi tulla sekä hyvää kokeva antaen hyvää itselle ja muille, ja sama pahaa toteuttavana, jos emme vapauta kehoa löytämään itsestämme sisäistä, kokevaa minuutta, mikä vapauttaa kehon ikeestä ja voimme kokea olevamme vapaita mielessämme. Sielun vapaus, se on minulle Jumalan vertauskuva ja vapauden symboli.

Kehon pahuus tapahtuu, kun lapsella ei ole oikeutta sisäiseen itseen, olla oma itsensä, ilmaista itseään ja tunteitaan ja hän joutuu kehon vankilaan, samaistuu ja menee rooleihin, pakko-oppimisen harjoitteluilla. Ihmisen ominaisuutena kuten eläimilläkin on muuttaa itseään suojautuessaan, eläin väriään, ihminen ajatuksiaan valheelliseksi ylivallan edessä. Sen voi korjata väkivallattomuudella, asiallisella ja inhimillisellä kohtelulla kulkien kohti kunnioitusta.

Vuorovaikutuksen tasolla näyttää siltä ja onkin, että valta ja asema vaikuttaa vahvimmin siihen, ymmärrämmekö ihmisen kieliä, sanakieltä, kehonkieltä, tunnekieltä vai mitä. Pääosin olen vain nähnyt heikkoa ihmisen puhetaitoa, ja katsonut sen tulevan juuri hierarkkisen aseman korostamisesta, ja siellä mielikuvien ylläpidosta. Psykoterapeutti Tommy Hellsten sanoi Arto Nybergin haastattelussa, ihmisen tulee tulla tietoiseksi omista kokemuksistaan, että hän voi rakastaa. Kun joko yksilö itse ja/tai ympäristö kieltää tunteiden kokemisen ja näkemisen, tilalle kasvaa Tommyn nimeämä Virtahepo, joka ei ole tullut nähdyksi ja kuulluksi tarpeistaan. Hän alkaa vetäytyä, hänellä on paha olla, hän voi raivota, hän alkaa torjua sekä kieltää itseään ja muita.

Tunnepohjaisten ja negatiivisten tunteiden määräävä johteisuus mielen kautta ihmissuhteissa estää ihmistä näkemästä niiden vaikutusta ja tutkimasta itseään, ja ihmiskuvan kautta tullut pahuus tukee tätä, tuomitseminen sellaiseksi, jota ihminen ei ole. Eräs pitkäaikainen kaverini, joka kuului pakollisesti elämääni, tunnusti olevansa minulle hyvin kateellinen, aikana, jolloin olin taloudellisesti paremmin toimeentuleva. Niinpä hän oli soittanut äidilleni, että olen niin ylimielinen, että ostan vain paistijauhelihaa, kun hän käyttää ainoastaan sikanautaa ja kertoi näitä mustamaalaustarinoita yhteiseen ryhmäämme ja ihmiset uskoivat. Sitä ei aina usko korviaan, kun kokee tällaista, en minä tällaista sure, ihmettelen vain ja kun kysymyksessä on uskovainen ihminen, eikö hän ole mitään oppinut kristinuskon sanomasta. Mutta juuri tämän ihmisen kautta opin ihmisluonteen ongelman, jos ihminen on ylimielinen, hän nostaa itseään toisten yläpuolelle jumalakuvan avulla. Hänen ongelmaksi tuli omien tunteiden käsittelemättömyys, ja heijastaminen toiseen. Se on inhimillistä ja surullista sekä tuottaa paljon kärsimystä, jos tunteita ei käsitellä eikä tunnisteta itsessä, ne heijastetaan toiseen, ja näistä johtuen minut suljettiin ryhmästä valheellisia mielikuvia syöttämällä.

En minä muista häntä negatiivisten tekemisten kautta, näen hänessä paljon positiivista, mutta äitini hän sai epäluuloiseksi, koska äidille ruoka oli tärkeä pyhä asia, sitä ei saanut tuhlata. Negatiivisten asenteiden viljely toi paljon pahaa. Kyseinen henkilö mustamaalasi lähemmäs kymmenelle henkilölle, jotka katkaisivat välit, asioiden perään ei kysytty minulta ja joidenkin mukaan asia oli hyväksytty niin, että minun oli kerrottu valehtelevan tai mielikuvittelevan, eikä voi uskoa, mitä kerron, ja mielikuvien viljelijä porskutti luonteensa avulla ihmisten suosioon kuvitellen itsensä hyväksi. Tämä ihminen oli ottanut vallan toisen kontrollointiin ja sai ihmisten kunnioitusta uskonsa avulla. Vuosia myöhemmin suuttumisessa syntynyt sanomani, mikä oli edellisten vuosikausia kestäneiden vainokausien syytä, ja lopulta syy oli aina minussa, mielivalta kukoisti. Pelon ja vihan kautta kehitetty omatunto pahan vastustamisen nimissä veikin valheeseen ja vihaan, elämäni uhraamiseen ja ihmisoikeuksien poissulkemiseen yhteisön ylivallassa. Kun tarkastelee käyttäytymisessä asioita, joista on suututtu, toisessa suuttumus on tullut häpäisemisestä ja yksilön oikeuksien sulkemisesta, toisessa tapauksessa valheen suojelemisesta, eikä yksilöt ota vastuuta teoistaan ja puheistaan. Syitä ja seurauksia on syytä avata.

Hyvin havaitsevat joutuvat jatkuvasti taistelemaan mielikuvilla hallitsevia vastaan, että jonkin asteinen totuus säilyisi. Usein kysymyksessä on auktoriteettiin ja päättäjiin suuttumisesta, mitä näkee julkisissa keskusteluissa paljon, mutta kun nämäkin ovat usein mielikuvitusta kohteen osalta, ja oma mieli heijastelee lapsuuden kokemuksia vanhempien kanssa koetun tunteiden psykodynaamisen kehityksen. Ihmisellä ei tarvitse olla ongelmia, ei riippuvuutta, ei pahuutta, hän voi olla fiksu, ulkopuolelta tullut valtaoikeus tunkeutua toiseen on ongelman ydin. Koska tahansa fiksunkin ihmisen mieli voidaan tuhota, missä iässä hyvänsä, sitä näemme kommunismissa.

Valheellisten mielikuvien pitämisessä ja kuljettamisessa ongelma on yhteisön suojaaminen ja toisaalta kapea-alaisesti persoonallisuuteen tuijottaminen, yhteisövallassa vääryyttä harrastavien tukeminen, terveyshuollossa potilaan oireita yksipuolisesti katsoen. Ihanteet, valtajärjestelmät ja todellinen vallankäyttö synnyttävät ristiriitoja, jossa usein unohtuu ihmisen oikeudet olla ja elää ihmisoikeuksin. Mielivalta on monien ongelmien taustalla ja tämän tuottaa valtaa, jossa salaisuudet ja ihmissuhdepelit kukoistavat. Tunteita on ja pitää olla, tärkeintä olisi saada oikeudet niiden ilmaisuun jokaiselle. Mielen valtaa, vain omien kuvien näkemistä estetään juuri tunteiden ilmaisun oikeudella, ja aistimukset ovat vapaita ottamaan tietoa vastaan sanakielen kautta, kuulemaan ja näkemään toisia todellisina. Mutta tuo sanakielen kehitys on myös monien ongelmien taustalla, sitä on liikaa, kuvien ylisyöttöä ja se sekoitetaan totuuden ainoaksi näkemykseksi, on puhevaltaa, kirjallisuusvaltaa, tutkimusvaltaa, uskonvaltaa jne.

Käsittelemättömät omat tunteet ”liimautuvat” kehoon ja tulevat toistoiseksi, eikä henkilö aina kuule selkeästi ja/tai näe muiden sanallisia viestejä vaan ottaa ne omien kokemusten kautta tulkintaan, kun ne pitäisi vain käväistä lyhytaikaisessa muistissa hetken ja siirtyä pitkäaikaiseen.

Psyykkinen puolustus tuhoaa hermostoa, kun ne eivät voi viestiä ja aistia vapaasti. Siksi on erittäin tärkeää, että sanakielestä pidetään hyvää huolta, ongelmaksi on muodostunut se, että sitä on liikaa, ja se tuottaa lisäyksiä totuuteen. Pahuuden ymmärtäminen kehittyvänä ilmiönä voi vähentää pahuutta, sen oleellisin menetelmä on asiallinen vallan rajoittaminen, tulkita toista ihmistä omien kokemusten kautta, antaa ulkopuolisen määrittää se ihmisyys, mitä yksilö on. Tunnevalta ohjaa monia yhteisöjä, ei siksi, että tunteita on, vaan ettei niitä käsitellä ja ymmärretä itsestä ja kohtelusta syntyneinä, vaan ne ohjaavat tekojamme mielivaltaisesti, mielen kuviksi syntyneinä kehomielikuvien kautta, kun niiden tulisi kertoa meille kokemuksestamme, iloa ja surua perustunteina, mutta ne ovatkin muuttuneet liialliseksi ahdistukseksi ja masennukseksi. Vapauteen kasvaneina voimme kokea tunteet niin, että ne ovat hetkellisiä, jäävät muistoksi tunnemuistiin ja antavat voimaa.

Kunnioitus on arvona yksilöllisyyttä ja ihmisyyttä suojaava, kuuntelua huomioiva. Joskus mietin sitä, kuinka aivotutkimuksissa aktivaation ilmaantumista selitettiin ihmisen tahdon ja halun ilmentymänä, kun se voi olla opittu ja pakkotoistoon perustuva ilmiö. Niin monta kertaa asioita selitetään persoonallisuushäiriöllä, kun yksilö oireilee persoonallisuudessa, ja unohdetaan, että kaltoin kohdeltu ja masentunut ei koe tunteita ollenkaan. On moraalitonta, jos ihminen oppien vuoksi ohjataan ja opetetaan pahuuteen, ja sitten rangaistaan, kun alkaa tehdä ”syntiä”. On kunnioitettava ihmisyyttä, että voisimme olla inhimillisiä toisillemme, nähdä mahdollisimman totuudenmukaisesti, kunnioittaa tutkittua tietoa. Itselle usko Jumalaan on sitä, että Jumala todistaa olemassaolonsa, minulla ei ole oikeutta määrätä, mikä on Jumalan tarkoitus ja teot. Maallinen on toistoa ja tiedettä, materian logiikkaa ja totuutta, persoonallisuus mahdollistaa luovuuden.

Vain itse voi muuttua, on yleinen ohje, ja perässä liuta ohjeita kuinka ja minkälainen käytös on oikein, on ristiriitaista sanonnan mukaan, hyväksy toinen tai itse sellaisena kuin hän on. Mitäpä jos kertoisit runon, piirtäisit kuvan ja kertoisit jotain itsestäsi, että hänellä olisi peili, josta katsoa itse ja valita.

Se oli tässä.

Raija

 

SOSIAALISTA

 

Monta kertaa olen kysynyt, kuinka meidän suomalaisten sosiaalisuus on kehittynyt ja kysynyt sitä niin yhteisövallan kuin yksilökehityksenkin näkökulmasta. Moni perään kuuluttaa talvisodan henkeä, yhtenäisyyttä, jossa puhallettiin yhteen hiileen. Silloin täytyy muistaa kysyä, mikä oli se asia, minkä vuoksi taisteltiin, ja se oli meille maan itsenäisyys kansana. Sosiaalista valtaa on kuitenkin monenlaista ja se voi tuottaa sekä ongelmia että hyvää.

Yhteisöllisyyden vs. sosiaalisuuden=vuorovaikutuksen, ei tässä kirjoituksessa ole viite sosialismiin. Kehittymisen kaksi merkittävää tekijää on johtaminen ja yhteiset sopimukset, päätökset, päämäärät, tavoitteet, tieto, ja ihmisyyden kehitykset. Valitettavasti olen hyvin pettynyt niihin tieteellisiin tutkimuksiin, jotka kuvaavat ja selittävät tätä ilmiötä. Minulle se on näyttäytynyt aivan toisenlaisena kuin opetuksissa tulleet teoriat antaisivat ymmärtää, ne kuvastavat mahdollisuuksien ja oikeuksien elämää. Perhekeskeisissä malleissa sosiaalisuus kehittyy tunnedynaamisena prosessina usein hierarkkisen vallankäytön suuntaan ja tunnejohteisuuteen, kun taas päiväkotikasvatuksessa se johtaa useimmiten yhteisövallan suuntaan sosiaalistamisena, samalla tavalla ajatteluun. On erilaisia aatesuuntauksia molemmissa malleissa, mutta väitän, että usein molemmat unohtavat yksilöllisen kehityksen ja ajavat roolien maailmaan. Rooli voi olla suoja, jos se rakentuu hyvään tietoon, tuho, kun se rakentuu persoonan valtaan.

Näiden ideologioiden seurauksena kehittyy enemmän eripuraa ihmisten välille kuin oppimista toisiltamme. En voi sanoa, että merkityksellistä edistymistä ja kehitystä olisi tapahtunut viimeisinä vuosikymmeninä, samat tavat johtaa, samat koulutuksen väylät ja ideologiat, yhäkin ohjataan sosiaalistamisen suuntaan yksilöllisyyttä tuhoten, ja yhteisövallan kautta sekä tuhoavana että tunteita ohjaavana näkemään toinen toisenlaisena kuin on, peilisoluongelma. Olen nähnyt pitkän päiväkotiurani aikana, että erilaisuus on se tekijä, josta lapset iloitsevat ja innostuvat, se on oppimisen tie. Yksilöitymiseen tarvittaisiin vähintään kolmen vuoden lähihoiva yksilöllisesti, mieluummin seitsemän vuotta, että minuuden kyvyt kehittyisivät siihen tasoon, jossa lapsi opettelee alkeisvaiheena erottelemaan mielen ja tunteet, sekä oppii vapaaseen itsensä ilmaisuun/toteuttamiseen. Nykyisin kehitetään kollektiivista mieltä, mikä on ehdollistunut aatteiden mukaiseksi.

Tutkimustuloksissa on selvinnyt, että oppimista tapahtuu enemmän kaveriporukoissa, ja sekin on tunnesidonnaista kytkeytyen osittain takautuvasti vanhempiin, yksilöityminen jää valtajärjestelmien alle, kun vedetään joka suuntaan. Se on kuitenkin kiinni siitä, mitkä metodit kasvatuksessa ja opetuksessa vallitsee.

Tämä sosiaalistamisen ideologia, yhtenäistäminen, on vahvana vaikuttamassa ihmisten kehitykseen varhaiskasvatuksesta koulutuksiin. Laula, liiku, toista, usko ja tottele samaan tahtiin, on yhä johtava aate yhteisöllisyyden ymmärryksessä, uskoen, että tämä vie yhtenäisyyteen. Ja en tarkoita tällä sitä, että yksilön diktatuurin tulisi päästä valtaan, mikä näkyy yhäkin valtioiden johdon ohjelmissa. Näillä menetelmillä käykin päinvastoin, yhteiseen muottiin pakottamalla ihmiset joutuvat negatiivisten kierteiden kehään ja tunteiden alistuksiin, vallan kautta roolien ylivaltaan ja eripura tuhoaa ihmissuhteita.

Yhteisödynaamisissa taisteluissa yksilöt ajautuvat rooleihin, syyllinen, syytön, rakentaja, innostaja, toimija, sivistäjä jne. Näissä valtataistelun ongelmat synnyttävät syrjintää, joita on joskus jopa mahdotonta korjata. Eriarvoistavat ja vastakkainasettelulla toimivat vuorovaikutuksen ongelmat ovat periaatteessa myös käyttäytymiseen tullutta itsesuojelua kaltoin kohtelusta, mutta myös tahallista vallan väärinkäyttöä, toisten alistamista, toisten ylistämistä, mitkä tuottavat enimmäkseen syyllistämistä. Kun konfliktit rynnivät yksilöiden välille, etsitään syyllisiä ja oma osuus asiantilaan ajautuu psyykkiseen sidokseen, omaan naiviin itsekäsitykseen, kuvitteelliseen osaamiskyvyn arviointiin tai luonteenpiirteenä tunne-elämän sairauksiin, kuten narsismi. (on hyvä muistaa, että tieteellisesti narsismia ei ole pystytty todistamaan) Kun joku tuo ongelman esiin vallan väärinkäytössä tai kohtelussa, asian esille ottaja syyllistetään, suljetaan ryhmästä, ja tuhotaan hänen elämänsä totaalisesti, joukkovallan tuoma ongelma. Itsensä viattomiksi kuvittelevat, että heillä on valta määritellä mikä on sallittua puhua ja syntipukiksi otetaan joku ryhmästä, erilaista laulua laulava. Tuo viattomuus on haastava termi, se on ikään kuin aitoutta lapsena, mutta ideologiset opit ovat luoneet siihen myös pahuuden. Typerä viattomuususko on vaurioittavaa, kuten pahan olemuksen istuttaminenkin. Kun kohtelu yhteisössä saa aikaan yksilön tunne-elämän häiriön narsismina, on väärin syyttää yksilöä. Muistetaan sekin, että myytti tarkoitti alkujaan Narkissos henkilöä, joka katsoi itseään peilistä, ja muuttui kukaksi, mistä narsissi on nimensä saanut.

Mielen ongelma on siinä, että se tuottaa ihmiskuvasta johtuen pahan ja hyvän näkemisen ihmisyydessä niin, että se roolitetaan eri henkilöihin halujen ja tahdon kautta, välillä toisten estäessä, välillä tukien. Vilpittömyydessä uskotaan, että vain toinen tahraa, ja itse on vilpitön tai rehellinen, luotetaan vain omaa kykyyn, tai uskotaan toisten tarinoihin toiset hyläten. Olen liian usein kuullut sanottavan, en tee koskaan mitään virheitä, se on minulle kauhistus. Kuitenkin peilisolut tekevät sen, että oma paha nähdään toisessa, ja vain erittäin harvat havaitsevat todellisesti. Kokemukseni on, että vilpittömyyteen liittyy vahvasti jotakin sellaista kauneutta, jota ihmiset eivät kestä, totuutta ja rehellisyyttä, mikä halutaan tuhota. Tällainen tuhovietti on omituista, sillä kukaan ei koskaan ole täydellisen kaunis ja vilpitön, vaan kateus aiheuttaa ajatusvääristymän.

Useimmissa konflikteissa olen huomannut, että asian käsittely on viimeisessä tiedossa ja muistissa mitä asiasta on, syy/seuraus katoaa. Kun eräs yhteisö kohteli minua törkeästi ja suutuin, asetin rajat, seurauksena oli se, että minua alettiin syyttää suuttumisesta, eikä huomioitu mitä minulle oli tehty sitä ennen. Useiden häpäisyjen johdosta en enää voinut mennä yhteisöön yhteisiin tilaisuuksiin, koska häpeä ahdisti niin paljon, etten kestänyt sitä. Ehkä minua voi syyttää liiallisesta kiltteydestä, kun olin alistunut kiusattavaksi, mutta toisaalta sain erittäin julmat rankaisut, jos puhuin tai puolustauduin. Tieteen, uskontojen ja hallitsijoiden maailma ei näe todellisuutta. Tämä kertoo juuri arvostamisesta, kun ei kunnioiteta kaikkia ja kumarretaan toisia, aloitetaan keskustelu, mikä on pintaliitoa, eikä yksilöt saa kunnioitusta, vaan yhteisövalta sanelee, jonkun johtajan menetelmät. Tässä pelien maailmassa salataan asioita ja sitten ne vesitetään, kun tulee erilaisia tulkintoja. Ei ymmärretä, että on tärkeää kuunnella kaikkia osapuolia.

Aikoinaan -80 luvulla aina 2000 luvun alkuun kaupunkimme työterveys toimi niin, että yhteisöissä mielenterveydestä murtuneita havainnoivat yhteisön jäsenet, ”hoitivat” asiaa lääkärijohtoisesti työpaikalla. Psyykkisesti sairastunut eristetiin normaalista vuorovaikutuksesta, eikä häntä kuunneltu. Seurauksena vuorovaikutuksesta sulkemisessa oli välinpitämättömyyden syntyä, ja mielen hajoamista, kun millään mitä itse teki, loi tai ajatteli, ei ollut merkitystä, koska ympäristö teki valinnat, ja rajasi mahdollisuudet ja lopputulokseksi saatiin häiriintynyt henkilö. Omasta työnohjaaja opiskelustani tehtiin virallinen valitus.

Tarinoiden kuljettaminen valheellisen tiedon lähteenä on yksi todellisuuden vääristymää, mielikuvajohtaminen, jota jotkin pitävät suorastaan pyhänä. Tarinat voivat olla valheellisia ja tosia, sadut on luotu opetukseen. Valta on kaiken takana, vallan väärinkäyttö.

 

Raija

RAIJA-TÄTI ON NYT HYVIN, HYVIN VIHAINEN ÄITI/ISÄ SANAN POISTOYRITYKSESTÄ

 

Uuteen tasa-arvon, lastenoikeuksien ja ihmisoikeuslakiuudistukseen ehdotetaan äiti ja isä sanan poistoa. Tilalle ehdotetaan synnyttäjää ja tunnustajaa.

Miten nyt kuvitellaan, että nuo sanat olisivat ihmisoikeuksien kannalta neutraaleja, sitä on syytä pohtia? Ensinnäkin nuo uudet sanat ovat teonsanoja, jotka voivat vastuullisen käytön yhteydessä tuoda todellista vastuuta, mutta myös vastuuttomuutta ja rikollisuutta, ne voivat viedä lain kiertämiseen. Yksi elämän peruskysymyksistä on sanojen oikea käyttö, sillä sanat arvottuvat matkan varrella, niihin liittyy painolastia, ylevyyttäkin, niiden merkitykset ovat sisällöltään kulttuurisidonnaisia, niin kuin kehonkieletkin sen kertovat, toisessa kulttuurissa hymyily on pahasta, toisessa hyvästä, tilanteistakin ja paikasta riippuen, ihmisen asemasta ja arvosta. Tavat voivat olla hyvin tuhoavia, ja sanat ovat niiden pitelijöitä ihmisyyden kokonaisuuteen.

Äiti ja isä sanat ovat erittäin vahvasti sidoksissa mieleen. Ne voivat olla sitä sekä negatiivisesti että positiivisesti. Rakastaessaan vanhemmat auttavat mahdollisimman paljon lasta eteenpäin, jotkin jopa viisaasti koko ihmisyyttä ja sen moninaisuutta ymmärtäen. Jotkin vanhemmat voivat tehdä hallaa tietämättään lapsille, osaamattomuuttaan, järjettömyyttään, jopa ylimielisyyttään. Joskus joku opettaja sanoi, ettei mikään ole niin helppoa kuin tuhota lapsi. Emme voi kiertää mieltä ja olla vain sanamerkityksien kautta arvojen ja arvostusten muodostelmia. Kun kiellämme mielen ja tunteet, ne vahvistuvat yhä voimakkaimmiksi ihmisten valintojen taustalta tuhoten ihmisyyttä. Mieli ja tunteet ovat ihmisen inhimillisyyden ja rakastamisen peruselementtejä, ilman niitä olemme hirviöitä. Mielen ja tunteiden on mahdollista kehittyä sekä mielekkäiksi että inhimilliseksi, mutta myös hirviöiksi, riippuen kohtelusta.

Äiti ja isä ovat tietyllä tavalla sanoina neutraaleja, ne tulevat ehdolliseksi vasta tekojen laadusta ja ovat ihmisoikeutta itsemääräytymiseen, kun uudet sanat tunkeutuvat toiminnan merkityksessä valmiiksi sisälle ihmisen identiteettiin. Onko synnyttäjä ja tunnustaja irti sukupuolisuudesta, sitäkin kysyisin, koska se linkittyy tekoon. Jo nyt nykyisen lain puitteissa voi tunnustaa isyytensä ja äitiytensä.

Lakiteksti voi kuitenkin olla tietyllä tavalla irrallinen nk. maallisesta ja tieteellisestä kielestä ja ymmärryksestä, joten se kuvaa vain kohteen tapahtumayhteyttä, äitiä lapsensa synnyttäjänä, isää siittäjänä, mutta pesiytyessään ihmisten käyttökieleksi, se suuntaa myös identiteettimme kehitykseen ja voi kapeuttaa, jopa tuhota näkemyksiämme. Pitäisikö laki olla niin tarkka, että se sanoisi, synnyttäjä tarkoittaa fyysistä ja biologista syntymää, ettei se sekoittuisi esim. synnyttää mielen ja kielen, ja siten ohjaisi ikään kuin ihmisyyden synnyttäjäksi ja olisi valtaväline ja se voisi viedä yksilön oikeudet synnyttää itseyttä ja voisi jäädä mielen vallan alle, ja tunteisiin ehdollistuen. Jumala puhuttelijana turvaa itseyden syntymää ja yksilöllistä yksilön syntyä, näitä on joskus mahdoton erotella, miten ne vaikuttavat ihmisyyteen, mutta niiden ero on hyvä huomata ja eritellä vaikutteita.

Joku kertoi kiihtyneensä siitä, jos Isä meidän rukous muutetaan sanaksi, tunnustaja, joka olet taivaassa. Näin ei tietenkään voi mielivaltaisesti muutella sanoja, ja liittää eri merkityksiin asioiden konteksteista irrallaan. Piispa Eero Huovinen sanoi yhdessä haastattelussa, että kirkon pääsanoma on Jumala. Jumala meidän, joka olet taivaassa, tuntuu viisaalta ja päästää rukouksen irti sukupuolesta. Jokainen päivä järkytyn niistä uskonnollisista väitteitä, jossa joku ilmoittaa, mikä on Jumalan tarkoitus, joku sana, joku aika, joku ihminen, joku ilmiö. Minusta mikään tai kukaan ei voi tietää Jumalan tarkoitusta ja tulemista ihmisyyteen, se on aina persoonallinen.

Raija

 

 

PÄÄSIÄISEN PELOT

 

Luin kolme päivää 400 sivuista kirjaa kiirastorstaista ensimmäiseen pääsiäispäivään.  Siinä kuvattiin pelkoa ja sen kuvautumista sanakieleen ja ympäristöön, mikä on tietysti hyvää taidetta. Se oli siis ajattelutason ilmiö koettuun pelkoon nähden. Olen yhä vain ymmyrkäisenä siitä, ettei noita pelon erilaisia muotoja löydy mistään, on vain ikään kuin keskiluokan pelot. Pelkoni oli täysin erilaista kuin psykologisesti selitetään, itsemääräytymisestä, ajattelusta, tunteista, vuorovaikutuksesta, sanakielestä, kehonkielestä ja mitä näitä onkaan. Kun tunteeni ja ajatukseni oli kielletty, ne siirtyivät kokemukseen kehon tasolle. Ne olivat pelkkää kipua, kehon vääntymistä/näkymistä eri muotoon kuin se olisi ollut terveesti olemassaolona, asentojen oppimista kumaraan nöyryyttämisen alla, ja haukkumista ylimieliseksi ja itsekkääksi, pakkoroolissa olin alistettu ja häpäisty. Silloin kun tajuaa, että äänikin muuttuu ahdistuksen myötä kivun kitinäksi kuin ruosteinen rauta, että kipu on enemmän tuntokokemus kuin tunteet, mitkä ovat hyväosaisten näkemystä nähdä ongelmia ajattelutason mukaisena. Todellisesti syrjittyjä ei nähdä, eikä yhteisön tuottamia ongelmia, tunnekokemusta ei välttämättä ole.

Koulutuksissa ja oppimisessa on erilaisia tekijöitä, jotka sekä edesauttavat että estävät hyvää kehitystä. Kun huomioimme, että meillä on lääkärit, psykologit ja terveydenhoitajat, silti näyttää menevän päin prinkkalaa, se vaikein kivun ja tuskan olemus ei tule näkyviin. Muistan opiskeluajalta tapauksen, jossa mentiin tarkastuskäynnille perheeseen hoitamattoman kodin ja asioiden vuoksi, eteinen oli täynnä roskapusseja katon rajaan saakka, jossa ötökät parveilivat. Tarkastuskäynnillä oli viisi ”asiantuntijaa”, lääkäri, psykologi, sosiaalityöntekijä ja perhepalvelujen työntekijä, sekä minä. Kaikki vain moittivat ja antoivat ohjeita, kuinka pitäisi elää, kukaan ei nähnyt mielenterveysongelmaa, mikä mielestäni näkyi selvästi isässä ja tyttäressä.

Kun opettaminen on paljolti aistiehdollistunutta, eikä siirry pitkäaikaiseen muistiin ajattelun kautta kuin vain toistoina, itseluotu minuus jää syrjään. Ajattelun kehittyminen vaatii tunteiden kautta sitoutumisen, kiinnostuksen ja motivaation. Sen ydin on varhaislapsuudessa. Itselläni opiskelu on aina ollut innostunutta, koska sain leikkiä vapaasti ja luoda minuutta, mikä säilyi innostuksen lähteenä ja mikä tuhoutui sosiaalisen vallan alla. Vain aistien kuulo, näkö ja kinesteettisen kautta kehittyneet muistit eivät tue muistissa pysymistä, vaan voivat hävitä kuin vesi hanhen selästä. Tarvitaan ratkaisukeskeistä minuutta, mikä rakentaa itse havainnoistaan muistin, ja aistit jäävät vapaaksi aistimaan ja käyttämään lyhytaikaista muistia, jolloin myös mieli pysyy vapaana. Samaistumisen ongelma näkyy nykyisissä koulutuksissa, erityisesti työelämässä. Ajattelun kehitykselle on eri reitit, innovaation ydin löytyy ihmisen sisäisen minuuden kautta kehitykseen, tunne- ja mielikuva-aktivoinnilla yksilön kiinnostuksen ja motivoinnin avulla.

Ironisesti ajatellen tuntuu siltä, kuin psykologia olisi ajautunut filosofiaan, tai paremmin psykiatriaan. Kun on luotu upeat minäteoriat, käykin niin, että se kaunis luomus halutaan tuhota, kauneuden kääntöpuolella on julmuus.

Onko huolikeskustelu ajautunut psykologisiin virhearvioihin? Kuuntelin Flinkkilä & Kellomäki ohjemaa viime lauantaina.? Duudsonit toivat perheisiin toimintoina yhteisöä yhdistäviä hämmennykseen perustuvista metodeista, mitkä tuntuivat toimivan. Keskustelussa tuli esiin ”taakankantaja” termi, kun se yhteisönä vaivasi heidän jäseniään. Tälläkin kertaa asia käsiteltiin vain niin, että yksilö ottaa taakan. Se on yhteisörooli, jossa sekä yhteisö antaa, että yksilö ottaa epävirallisesti ja virallisesti. Itselleni se oli enemmän annettu, koska minulle ei annettu osallistumisen ja vaikuttamisen oikeutta. Roolisairastumiset voivat olla hyvin erilaisia vallankäytön menetelmien kautta rakentuneina, vrt. esim. uskonnolliset kultit, mutta mekanismit ovat samat kaikissa yhteisöissä, luodut ihanteet, jotka perustuvat valtaan. Käskyt ovat vahvimpina vaikuttamisessa, johtamisen menetelmät.

Onko niin, ettei psykologia pysty vastaamaan todellisen ihmisen kokemuksiin, vaan yksilöt joutuvat etsimään yhä iskelmämusiikin kautta todelliset tunteidensa lähteet? On aina ongelma, jos tutkitaan vain tuloksia, eikä syitä löydetä syntymekanismeihin loogisesti, vaan tieto rakentuu ainoastaan tutkijan hypoteesiin. Arvostan korkealle psykologiaa, mutta toivoisin sen enemmän kehittyvän oppimispsykologiaan, kuin korjaavaan hoitoon. Totta kai vauriot on korjattava ja autettava särkyneitä sieluja, kuten lääketieteessäkin jo näkyy terveiden elämäntapojen suositukset. Niin usein jäädään loukkuun ja vankilaan yksilön luonteeseen ja yksilöön tuijottamiseen, eikä yhteisön valtaa käsitellä. Yhteisöiden käyttäytymistavat ovat aina läsnä, eivätkä ne ole muuttuneet tai hävinneet ajansaatossa.

Psyyken ymmärtäminen monella tasolla toimivaksi, jossa osataan erottaa psyyken puolustus mielikuvituksen pursuamisena, ja on alkuun lähtökohta ajattelussa, mikä myöhemmin kehittyy hallituksi ajatteluksi, ja on leikin olennaista kykyä, ensimmäinen vaihe, mikä jää ajatuksen synnyttämisessä osaamiseksi, mutta ei ainoastaan riitä oppimisen kehittymiseen, vaan vaatii yksilön oikeuksia ajatteluun yhdistäen muita osa-alueita minuudessa.

Liiallinen keskittyminen vain aistimuistien harjaannuttamiseen ehdollistumisena saattaa estää vapautumisen kuulemiseen todellisesti, ja emme kuule todellisesti sitä, mitä sanakieli voi antaa. Roolien ja tekojen vaikutusta ei voi aliarvioida, ja katsoa, että vain yksilön persoonallisuus on ongelma, hänen tahtonsa ja halunsa. Ongelma on todelliset teot, sosiaalinen valta, joita yksilöön kohdistetaan, saattavat jopa olla syy erityisiin persoonallisuushäiriöihin, kun psyyken puolustus kehittää omanlaistaan persoonallisuutta.

Ihmisen mielessä on tietoinen ja tiedostamaton puoli. Tiedostamattoman puolelta syntyy tunteet tiedostamatta, ne syntyvät kokemuksesta. On tärkeää, ettemme tule liian tietoiseksi, järjelliseksi, että tiedostamaton voi viestiä tunteemme. Liiallinen keskittyminen kehollisesti ja aistien välityksellä omasta tahdosta ja/tai peloista, joita ympäristö antaa, tai itse ottaa, voi pakkorooleissa viedä yliaistimuksiin, jolloin itseilmaisu jää psyyken puolustuksen ikeeseen, ja tästä ihminen voi masentua, välillä liiallinen aggressio nousee pintaan, luoden taas vahvaa yliaistimusta. Fyysisen puolen aktivoimista ärsyttämällä on syytä miettiä, milloin se muuttuu liialliseksi.

Sosiaalinen valta, mitä voisi kutsua koheesioksi, samaistuttaa ihmisiä. Erilaisten ihmisten olemassaolo oikeus estää osin liiallista itsekeskeisyyttä. Eriarvoistuminen kehittyy paljon vallan, aseman ja valtaoikeuksien turvin, vahvistaa myös pelkoja ja inhoa toisiamme kohtaan. On tärkeää miettiä mitä oikein tuemme.

Raija