Armeijassa,
jota en ole käynyt, kysytään puheiden mukaan, tuntuuko päässä pantaa,
kiristävää tai jotakin kummallista. Naisilta tätä ei kysytä koskaan missään,
vaikka juuri naisilla on suuri vaara joutua pakkoroolin tuomaan liialliseen
keskittymiseen syrjinnän vuoksi, kun taas miehillä se voi olla aseman ja vallan
vuoksi syntyvää. Tämän kaiken taustalta löytyy keskittyminen vaadittavaan rooliin,
joko itsensä valitsemana tai toisten pakottamana. Tämä on asia, josta yhäkin
kiistellään, valitseeko ihminen itse, vai toistaako hän pakkoroolin vuoksi,
molempia on. Tuo valintanäkemys tulee hypoteeseista, minkä usein mieskulttuuri
on luonut valtaa pitäessään ja ihmiskuvan ollessa hyvä/paha akselilla,
persoonallisuuteen tuijottamisena. Naisten alistaminen on yleisempää, mutta
nämä ovat aina yksilöllisiä ja kulttuureista riippuvaisia. Ihminen voi puhua
itse valitsevansa, vaikka ei valitse, ikään kuin todistaakseen olevansa
kunniallinen ja kelvollinen ja saa siten hyväksyntää. On petollista ajatella,
että ihmisen täytyy hyväksyä vain itse itsensä, se on kuin itsetunnon merkki,
minulle toisten hyväksyntä on myös yhteydessä kunnioittamiseen, arvostan toisen
näkemystä. Pakkoroolista hyvä esimerkki on uskontoon liittyvä huivin pitäminen,
jota naiset sanovat vapaavalinnaksi, mutta eivät huomioi, että miehet ja naiset
kontrolloivat heitä, ja rankaisevat, jos huivia ei käytetä, heidän valinta on
pakon alla, ja silti puheissa kerrotaan itsevalinnasta.
Mikä se
panta on? Minulle se tuli nuoruudessa pahan päälle hyökkäyksen vuoksi, minkä
jälkeen minulta riistettiin itsemääräämisoikeus, enkä saanut puhua, vaan puheeni
mitätöitiin ympäristön ihmisten taholta. Väkivaltainen hyökkäys toi kehoon
vapinan ja pelon ja mieleen hajoamisen kauhun vuoksi, mikä vaan lisääntyi
hyökkäysten jatkuessa pilkkana, jolloin itseä ei voinut hallita, puhe takelteli
ja muisti ei toiminut. Viktor E. Frankl on puhunut kauhun ja kidutuksen
kestämisestä ihmisen mielessä, hän ei ole huomioinut, ettei sitä ajattelun
taitoa ja keinoa ole harjoiteltu riittävästi. Psyyke oli vienyt minut
kauhutapahtuman torjuntaan, mielen keinoon suojautua, mikä oli selviytymisen
keino rangaistusten vuoksi. Psyykellä on mielikuvitus keinonaan, mutta hermosto
vaurioituu, ellei oma tahto ja halu pääse vaikuttamaan. Kun ihminen joutuu
hylkäämään sisäisen itsensä ja keskittymään selviytymiseen, tahdosta
riippumaton hermosto aktivoituu, ja se panta tulee pään ympärille, koska
ääreishermosto on yliaktivaatiossa ja liikaa jännitteessä fyysisenä
puolustuksena, ja se tuo pelon ja vapinan, niin ettei hallitse kehoaan ja
ajatuksiaan. Keskittyminen johtuu siitä tuntoaistin tuomasta ongelmasta, jossa tuntee
hermoston yliaktivaation, kuin muurahaisia kulkisi pantana ympäri päätä,
verenkierron esiintymänä, hirveä hallitsemattomuuden tunne. Usein kehotetaan
keskittymään, jolloin kuvitellaan, että keskittymistä syntyy ajatuksessa, mutta
sen voi saavuttaa vasta, jos sisäinen itseys voi toimia, eikä keskittymistä
ohjaa kehoärsytys, minkä voi ajatella olevan kuin kipua.
Yliärsytyksessä/aistimuksessa
pelon alla kuuleminen estyy, mielikuvat hyppivät sekaisin päässä, ja itsehallinnantunne
häviää ja mielikuvien tulvimisen vuoksi tulkitaan toisten sanoja. On tehtävä
kaikkensa, että pysyy koossa. Näitä on selitetty valikoivaksi kuuloksi, yksilön
tahdonalaiseksi toiminnaksi, mutta se on mahdollista vasta kun itseys on
olemassa, ja yksilö voi käyttää valtaa itseensä nähden valiten. Kun ympäristön
ihmiset antaa julmia rangaistuksia yksilön kuvitelluista aikeista, teoista ja
sanoista, yksilön suojautumisessa keskittyminen on ei tahdonalaisen toiminnon
alla, ääreishermoston alueella.
Menetettyään
itsensä, sisäisen minuutensa, tunteensa ja itsensä hallinnan, keho alkaa
oirehtia. Levottomuus ja hermostuneisuus on usein päällepäin näkyvää, mutta
joskus kovaa kilpeä, ettei ihmiset enää huomaisi heikkoutta, on jo oppinut,
milloin voidaan lyödä. Niissä yhteisöissä, joissa asuin ja elin, se tulkittiin
valehtelijan ja ymmärtämättömän ihmisen merkiksi. Kun epävarmuus oli päälle päin
näkyvää, ja sisäinen itse yritti nousta välillä pintaan, keho oli hyökkäävä, ja
vahvasti esiintyvä, oireena oli särkyvä puhe, katkonaisuus ja muistin rakoilu,
mikä sitten lopulta kehittyi vaikeaksi esiintymispeloksi häpeän myötä. Kun
ympäristö havainnoi ja teki kuvaa minusta, tuo ”itsekkyyden” ilmentymä, sen esiin
tuleminen oli asia, mikä havaittiin minussa, ei sitä hiljaista, joka vaipui yhä
syvemmälle taantumaa kohti, itsen täydelliseen hajoamiseen. Hiljainen, mikä
pääsääntöisesti olin, ja tekoni suuntautui toimintaan, siivoamiseen ja
ruuanlaittoon ei tullut huomioiduksi. Hyvä havaitsija olisi nähnyt, kuinka
päivä päivältä kulkeuduin kohti sikiöasentoa kumaruuteen yhä enemmän kehostani.
Kun
ajattelen, että olen koko ajan pyytänyt apua lääkäreiltä vaivoihini, huutanut
kuulemista ja asian näkemistä, lääkärit eivät ole siihen kyenneet,
laihduttamista ja liikuntaa on tarjottu hoidoksi. Kehossani on ollut
itsekkyyden merkkejä itsen pyrkiessä esiin ja se on ollut ihmiskuvaa, mitä
kulttuuri on tuonut asenteena ihmisille. Mutta hylkääminen ja kuulemattomuus
oli tuonut vihan, mitä ei saanut tuoda esiin tunteina, niin se lukittui kehoon,
jäykkyytenä, kehon hallitsemattomuutena, ja puhe oli välillä kimeää, välillä
ahdistuneen karhun huutoa.
Kun
ajattelen tänä päivänä koulukiusattuja, sama ongelma näkyy kaikkialla
asenteina. Kiusatun oireita ei osata lukea. Niitä on sekä kiusaajalla, että
kiusatulla. Kiusaajat ovat hyökkäysvaiheessa, ja kiusatut usein vetäytyjän
roolissa. Näistä pitäisi oppia puhumaan ja luottamaan, kuulemaan asianomaista
ja opettaa tiedostamaan omaa käyttäytymistään, sen syitä.
Nuoruudessa
psykologiystäväni ilmoitti, että olen maanisdepressiivinen. Pahimmillaan näistä
kehittyy kaksisuuntainen mielialahäiriö, onneksi minulla oli niin vahva
itsetunto varhaislapsuuden hyvästä hoivasta, ettei sitä kehittynyt. Kun
ajattelen, että en saanut kuin yhdeltä psykiatrilta apua, mielenterveyden
työntekijät eivät kyenneet havainnoimaan ja havaitsemaan asiaa, asia on vakava.
Mutta onneksi yksikin riittää, vai oliko se sittenkin monen asian summa,
opiskelu, näytteleminen, kirjoittaminen, itsensä analysoiminen, ja monien
harjoittelujen summa. Nk. tavalliselta ihmiseltä sain vain yhden ihmisen osalta
kuulemisen, satojen joukosta.
Raija