ENKELEITÄ MATKAN VARRELLA

Enkeleitä, onko heitä, on hokema, jota joskus kuulee sanottavan. Silloin kun maailma moukaroi lekalla ja toivoa ei ole, usko ihmisenkeleihin ja tulevaisuuteen horjuu aika lailla. Nyt kun elämää katsoo taaksepäin, se on huomattavasti helpompaa, kuin eläessä kriisin keskellä. Enkeleitä oli kovin vähän, mutta heidän merkityksensä nousi todella korkealle.

Elämäni enkelit ovat näkyvillä opettajissa. He ovat nähneet sen, että minulla on innostus oppimiseen ja tukeneet sitä. Merkittävin innoittaja oli äitini, joka on ihaillut minua vilpittömästi omana itsenäni. ”Sen verran pitää olla ylpeä itsestään, että voi olla rehellinen”. Huomattavan kiitoksen ansaitsee myös media, joka on julkaissut kirjoituksiani, se on antanut uskoa itseeni.

Koska oppiminen on ollut innostukseni pääsääntöinen johtava tekijä, se on kuljettanut minua aina tavoitteista tavoitteisiin ja olen kunnioittanut opettajia yli järkevyydenkin.

Varhaislapsuuteni oli leikin oikeutta, mikä jatkui kaksi ensimmäistä kouluvuotta, koska opettaja oli laulun ja leikin innoittaja, ajattelun kehykset saivat pohjan ja perustan. Seuraavat seitsemän vuotta olivat opin askeleita vääryyden ja ihanteiden lähteillä, kolme opettajaani olivat erityisen kunnioittavia ja kannustavia ja vain yksi tuntui leipääntyneen työhönsä. Positiiviset opettajani kannustivat minua ja oppimisestani muodostui optimaalista. Nämä samat positiiviset opettajat olivat joskus myöhemmin kauheuksien tuottajia, joita tarinoita olen myöhemmin kuullut koulukavereiltani.

Oppiminen ei ole arvoissa perusarvo, niitä ovat totuus, hyvyys ja kauneus. Kun näitäkin arvoja syynää tarkemmin, niissä on ongelmia. Oppiminen on arvostus, minkä esiintyvyys kuvastaa aikaa, mutta se ei ole milloinkaan arvoton. Oppimisen perusta on motivaatio. Motivaation perustana oppimisessa on uteliaisuus ja sen katsotaan olevan synnynnäinen, vauva nostaa päätään kohti äidin rintaa juuri oman äidin kohdalla hajun perusteella. Siksi myös perustavanlaatuinen arvo on äidillä. Totuus, kauneus ja hyvyys kuitenkin näyttäytyvät salakavalasti ja ovat riittämättömiä navigaattoreiksi ohjaavina tekijöinä, mutta voivat olla kulttuurin arvostuksien kautta merkittävä kehys moraalikoodia rakennettaessa, ja omaatuntoa vaalimalla rakkauden ilmapiirissä hyväksyntää hyödyntäen. Hyvyyden taustalla voi olla pahuutta, kauneuden takana mustuus ja totuutta voi säveltää omien valheiden mukaiseksi.

Kulttuuri tarjosi minulle vähän oppimismahdollisuutta lapsuudessa. Oppikoulua ei ollut kylällä, eikä vanhemmillani ollut rahaa kustantaa toiselle paikkakunnalle. Niinpä sain opiskella nuorena aikuisena perusopintoja.

Vahvimmaksi opettajakseni olivat muodostuneet aivot ja niiden käyttäytyminen sekä ympäristöstä tulevat kohtelut. Vaikuttavin tekijä, mikä alkoi vaurioittaa oppimiskykyä, oli väkivalta ja kuulemattomuus. Kaltoin kohtelu tuotti psyyken puolustusta liikaa ja mielikuvitus sen ominaisuutena esti kuulemisen ja näkemisen kautta oppimista, mutta keho kirjoitti muistiin koetun ja nähdyn. Ja koska kuulo ja näköaisti eivät toimineet riittävästi, huomasin sen jo vähän yli kaksikymppisenä, en kuullut äänteitä, en oppinut englantia. Suomen kielessä meni paremmin, ja koska taas ajattelukykyni oli paremmin kehittynyttä. Siitä voin kiittää alkuopettajaani, jossa leikki opettaa havaitsemisen ja havainnoinnin kykyä ajatteluun.

Koko elämäni on ollut itseni löytämistä, se on myös monien psykologisten asiantuntijoiden näkemys. Opin sen, ettei persoonallisuus ole vaikuttavin asia elämän valinnoissa ja/tai hylkäämisessä, jos niihin ei voi vaikuttaa. Kun kohtelu on huonoa, ihmisen on pakko suojautua. Minulla se on ollut vetäytymistä ja yksinäisyyttä, mutta joskus aggressiot nousivat pintaan. Näin oppiminen ihanteena on osittain romuttunut, mutta ei koskaan kadonnut, syventynyt vaan löytämään niitä vaikutteita itseyteen, mitkä ovat piilotettuja välillä itseltäkin. Olen kiitollinen siitä, että olen voinut tutustua uskontoihin pienissä määrin, uskoni Jumalaan on saanut vahvistusta yllättävissä elämän käänteissä.

Kohtelun suhteen paras opettaja on ystäväni, keittäjä, joka opetti parhaiten puolustamalla, kun jouduin rikoksen uhriksi, ihanteita tuli enemmän opettajien kautta ja iloa tuotti oppimisessa onnistuminen. Arjen havainnoissa kuuntelijat olivat parhaita opettajina ja ovat sitä vieläkin. Halveksijat nöyryyttivät ja veivät oppimista arvojen suuntaan, ehkäisten oppimista, ja sitä kautta ihanteena kunnioitus nousi merkittäväksi ohjenuoraksi ihmissuhteisiin sen onnistumiseksi. Kunnioituskin on ihanne, suomalaiset ovat enemmän arvostelijoita, ja sen rakennustikkaina on hallinnalliset tyylit, joita historia toisen valtion alla on opettanut kohtuuttoman paljon vallan väärin käyttöön ja salaa toimimiseen. Tällöin on muodostuneet tavat, joissa salailu on tullut julkipuheisiin.

Raija