Olen elänyt
kaksikymmentä vuotta aikaa, jolloin nautintoa ei ollut kehollisesti eikä
psyykkisesti. Kun söin ruokaa, en maistanut sen makua. Olin tällöin syvässä
masennuksessa. Sisäinen itse oli kuollut. Nautinnon oleellisin tekijä on itsen
olemassaolo. Mielihyvää ei syntynyt, oli vain opitut tavat joita noudatettiin.
”Kroonistuva
kärsimys johtuu virheestä maailmankuvassa. Kutsutaan tietämättömyydeksi tai synniksi.
Ykseyden katoamista ja ristiriitaa maailman lain kanssa. Sitä ruokkii inho sitä
kohtaan, mikä on muille hyväksi, ja himo sitä kohtaan, mikä pahaksi”. Tämä on Jari
Sarasvuon sanomaa, kopioin Johanna Kukan twiitistä. Arvostan suuresti Jaria,
sillä hän on symbolien ilotulittaja, mikä laittaa ihmiset ajattelemaan.
Jos ykseys
on maailman laki ja sen voima on joukkovallassa, se tuhoaa yksilöä ottamalla
oikeudet maailmankuvaan yksilöllisesti.
Kun alle kolmen
vuoden iässä itseä ei vielä ole psykologisesti, ei myöskään nautintoa ole, ei
lasta voi syyttää itsekkääksi nauttijaksi.
Ihmiskuvalla on tuhottu ihmisen sisäisen minuuden edellytykset kokea. On
epälookista väittää, että lapsi on narsistinen ja itsekäs nautiskelija, kun
hänellä ei ole vielä itseä. Kun itse puuttuu, nautintoa ei ole.
Kasvatustieteestä
muistan maailmankuvan tarkoittavan ihmisen todellisuutta. Ihmisen todellisuuden
sekä ihmisen kokevan totuuden ja itsen olemassaolon tärkeimpiä vaikutuksia on
kokemuksessa syntyvä ilo ja mielihyvä. Jos niitä ei synny, alkaa masennus ja
ihminen joutuu elämään kehoaistimusten varassa ilman sisäisiä tuntemuksia,
kokemuksista syntyviä tunteita. Ihminen voi kuolla tähän mielihyvän puutteeseen,
kuten dementiaan. Kokemuksesta tiedän, etteivät myöskään kehoaistimukset tuo nautintoa,
ellei oma sisäinen kokemus ole yhdistynyt niihin, oma tahto ja halu. Mielihyvä
voi aktivoitua ulkoisista ärsykkeistä, kuten musiikki, sanat, kuvat, mutta sen
syntymä on itsestä tulevaa. Mielihyvän puute on liiallisesta ulkoisen ohjauksesta
syntyvä ongelma, harvemmin fyysinen sairaus.
Ihmisen
todellisuus maailmankuvaan syntyy psyykkisten prosessien kautta, psyykkinen
todellisuus, ja ulkoisen havaitsemisen todellisuus havainnoista sisäisesti ja
ulkoisesti, jotka voivat olla ristiriidassa, mutta silti psyyken todellisuutta
on kunnioitettava, vaikka se ei aina ole totuus. Psyykkisen todellisuuden
ytimessä on ilo ja mielihyvä, mielikuvan syntymässä aistimuksessa, ja se on
tunnustettava ihmisyyden arvoksi ja elämän ehdoksi.
Jos ja kun
masennuksen syntyminen on fyysisen puolustuksen tulosta (psyykkinenkin voi
tuoda masennuksen, mutta se on erilainen, ja sitä pitää lähestyä eri tavalla),
on kyllä aika outoa, jos se katsotaan ikään kuin terveyden takaajaksi ja
henkisen kasvamisen takuuksi. Ikään kuin väkivalta hyväksytään ja annetaan sille
vallan oikeutus joukkovoimalla, minä kutsuisin sitä alistamiseksi, jossa yksilön
oikeudet tuhotaan ja kunnioitusta ei ole, eikä yksilö voi kokea mielihyvää ja
iloa. Fyysinen puolustus on myös syntymässä syntyvää. Kun ajattelen itseäni, se
on ainakin auttanut selviämään masennuksesta, mutta hoitoa on annettu
psyykkiseen masennukseen tai ainakin yritetty, siksi en saanut siitä apua.
Maailmankuva
on kiistanalainen käsite. Vallan antaminen joukolle tai yksilöille toiseen
nähden on heikon sosiaalisen kehityksen tulos ja ilmentää vääristynyttä valtaa.
Minut on kasvatettu muistamaan erityisesti ensimmäinen käsky. Kuunteleminen ja toisen ihmisen näkeminen sellaisena
kuin hän on, estää vallan väärin käyttöä. Ihmisen vääristynyt valta ei tuota oikeudenmukaisuutta,
enemmänkin syyllisyyttä asioihin, joihin ihmisen ei pidä olla syyllinen. Ihmisellä
on oikeus elämään, oikeudenmukaisuus kasvaa inhimillisestä kohtelusta.
Raija
Ilkka Niiniluodon mukaan
henkilön maailmankuvalla tarkoitetaan henkilön hyväksymien, todellisuutta
koskevien käsitysten joukkoa. Nämä käsitykset tyypillisesti koskevat sitä,
millaisista olioista tai aineksista todellisuus muodostuu,
miten todellisuus on syntynyt ja kehittynyt ja millaisia säännönmukaisuuksia ja
lakeja siinä vallitsee.
Tarja Kallio-Tammisen mukaan maailmankuva tai todellisuuskäsitys
sisältää perustavat käsitykset todellisuuden luonteesta sekä tiedosta. Todellisuuskäsitys
on yksilön käsitys siitä, millaisessa ympäristössä hän elää ja mitä siinä on
mahdollista tehdä. Laajimpana taustakäsityksenä todellisuuskäsitys läpäisee
koko kulttuurin ja jättää jälkensä sen eri osa-alueita.
Erkki Hartikaisen mielestä
todellisuuskäsitys on parempi sana kuin maailmankuva tai maailmankatsomus. Sana 'maailma'
viittaa Hartikaisen mukaan maakeskeisyyteen ja 'kuva' näköaistikeskeisyyteen. Inhimillisten
käsitysten kokonaisuus muodostaa todellisuuskäsityksen. Käsitykset todellisuudesta
ovat karkeistuksia ja usein virheellisiä. Koska elämä on todellisuuden osa, elämänkatsomus eli
elämänkäsitys on osa todellisuuskäsitystä.
Lainaukset Wikipediasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti