AHDISTUKSEN IHANUUS JA KURJUUS

Ahdistus koetaan useimmiten negatiivisena asiana, mutta todellisuudessa ahdistus on tärkeä osa meidän kehitystämme. Se syntyy syntymäpuristuksessa ja myöhemmin kasvatuksen aineksista. Omatuntomme kolkuttaa ja ahdistaa, jos teemme väärin, normien vastaisesti.

Positiivisessa ahdistuksessa ihastuksemme, jossa syntyy ensin mieltymyksessä aistimuksen kautta ja on makuelämys, ja myöhemmin positiivisissa kokemuksissamme vuorovaikutuksessa sanakieli ja tunteet aktivoivat mieltämme. Ihailun myötä tavoitteemme lähtevät pyrkimyksiin, jotka ihanteet ovat luoneet. Kun kohtaamme arjen, ihastuksen ja realismin väliin syntyy jännite, jonka yksilö ratkaisee kompromissina. Ja tuo jännite on se, mikä ylläpitää oppimisen intoa. Se synnyttää tunteita ja edesauttaa muistia. Kuinka usein olen todennut, että tavoitteen poistuessa muisti heikkenee. Se näkyy vieläkin Englannin opiskelussa.

Negatiiviseen ahdistukseen liittyy usein syyllisyyttä ja häpeää. Jos ihmistä syytetään teosta, jota hän ei ole tehnyt ja hänellä on vahva omatunto, alkaa häpeä painaa olkapäillä. Kehonkieli alkaa oirehtia, ja luhistuu. Tämä saa aikaan ympäristössä epäilyä ja syytetyn kuorma kasvaa, kehomekko rypistyy yhä enemmän, ja lopussa jopa romahtaa. Ben Malinen on sanonut kirjassaan ”Häpeän monet kasvot”, että syyllisyys liittyy tekoon ja häpeä persoonallisuuteen. Kun nämä yhdistyvät, syntyy rumaa jälkeä.

Joka tapauksessa hyvä ahdistus on oppimiseen liittyvää ja pitää yllä innostusta, kun yksilö pyrkii tavoitteisiinsa. Lapsen vilpittömyys on parhaimpia vilpittömien tavoitteiden kasvualustoja. Siksi sitä pitää suojella, ja niin myös oppimisen edellytykset pysyvät hyvinä. Pakkomielteinen opettamine eri asioihin ei kanna hyvää hedelmää. Kuinka usein olen miettinyt sitä, kuinka meille opetettiin koulussa hallitsevien ihmisten asioita. Varmasti ne ovat tärkeitä, mutta yhtä tärkeää olisi oppia omaa menneisyyttään tutkimalla.

Raija