60-luvulla,
jolloin olin nuori, maaltapako oli ilmeisen voimakasta Kainuun maisemista.
Niinpä itsekin lähdin maailmalle vähän alle viidentoista vuoden ikääni.
Ilmoitus työpaikasta oli Maaseudun tulevaisuudessa, kotiapulaisen paikka. En ehtinyt
olla puoltakaan vuotta, kun isännän sisar ei päässyt keskikouluun ja sai
paikkani. Nuoruus maaseudulla ei ollut herkkua, monen oli lähdettävä leivän perään
ja paikasta auringossa sai myös taistella kaupungissa.
Viime
viikolla eräs lapsuuden kaverini soitti huurupäissään, että olisin yllyttänyt häntä
lähtemään maailmalle, vähän yli kuudentoista ikäisenä. Hän ei ollut valmis
siihen. Hänet oli kasvatettu kovalla kurilla ja auktoriteettipelolla, kun taas
itse olin kasvanut ottamaan vastuuta ja olin jo varhemmin itsenäinen. Voimakas
pelko vanhempia kohtaan ajoi hänet kuitenkin pelon ilmapiiristä ottamaan ensiaskeleet
omaan elämään. Hän syytti minua, että olin pakottanut häntä, eikä hän muistanut
kuinka oli itse järjestänyt asunnon sukulaisensa luota ja meni töihin.
Alkoholisoituneena ja elämäänsä katkeroituneena hän etsi syyllisiä
epäonnistumiseensa.
Kun kasvatus
on ollut kovaa kuria ja auktoriteettipelkoa, herkkä mieli nuoruudessa voi
heijastaa pelkonsa ulkopuolelle, tavallaan siirtämään vastuun ikään kuin
vanhemmille, kuten on tottunut elämässään. Ja niin hän otti pelkonsa kohteeksi
minut. Mutta vieläkin, viidenkymmenen vuoden jälkeen hän nosti esiin pelkonsa.
Elämä oli hänelle ollut kovaa taistelua avioliitossaan ja maatalon miniänä.
Alkoholi oli tullut jo varhain kuvioihin, ja elämäänsä murehtien hän etsi
syyllisiä kovien koettelemusten sarjalle. Pelot ja syyllisyydet tulevat mieleen
monella vuosikymmenten jälkeen.
Kuinka
paljon nykyäänkin nuorilla on valintoja, jotka jäävät hämärän peittoon, kuin
pakon edessä valintoina. Nuoren mieli on herkkä, eikä hän aina kykene ottamaan
vastuuta valinnoistaan. Vanhempien tuki on tuiki tarpeen, ja valintojen edessä
on pohdittava monia puolia asioissa.
Pelko ei ole
hyvä saattaja elämän valinnoissa, jos ei missään muussakaan asiassa. Vanhempien
tulisi osata antaa tukea monella tasolla ja monissa asioissa, tunteissa,
osaamisessa, taloudessa, ja arjen haasteissa. Kaikelta ei voi varjella, mutta
en pidä hyvänä esimerkkinä myöskään omaa nuoruutta, jolloin oli pakko lähteä,
pakko valita, ja punnerrettava eteenpäin vaikka väkisin.
Kun olin ensimmäisessä
työpaikassani, halusin heti toteuttaa lapsuuden opiskeluhaaveitani ja pyrin keskikouluun.
Rehtori ei kuitenkaan hyväksynyt hakemustani, sillä olin kaksi päivää myöhässä,
koska olin tullut työhöni juuri silloin.
Onneksi
nykyään olemme joustavampia, ja tuemme nuoria monin tavoin.
Raija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti