Näin usein unta, jossa konttasin Tampereen yliopistoon portaita pääsemättä perille. Portaat olivat hyvin korkeat. Sitten huomasin, että portaat olivatkin eduskunnan rappuset, vaikka päämäärä oli yliopisto. Joskus tuntuu, että unet kertovat monien vaikutusten rinnalla ihmisen tarpeista paremmin kuin opetetut teoriat, mitkä nekin tärkeitä hahmotuksen ja havaitsemisen oppimiseksi. Vasta vanhempana huomasin, että ehkä tarkoitus olikin minun oppia enemmän sitä, miksi ihminen ei opi, kuin sitä miten opitaan. Enemmän olen oppinut elämästä, ettei moraalia ole, tai se on hyvin heikkoa. Moraalifilosofi Kantin mukaan ihmiset eivät pääse luokituksissa kuin alimmalle tasolle. Arvot ja hyveet eivät aina tavoita ihmisiä, oppiminen ei onnistu, kuljemme kuvitelmien ja mielikuvien varassa liikaa, oletamme rehellisyydeksi tapahtumisssa omia muisti/mieli/kielikuvia luotuina kuin havaiten todellisuutta, emme osaa rakentaa kokonaisuuksia, asioiden toisiinsa vaikutusta. Toimimme normisidonnaisuuksien varassa.
Moraali on maailmalla hyvin sekasortoista, vanhat tavat ja toiminnot kulkevat vallan myötä rajallisesti ja rajoittaen, antamatta ihmiselle mahdollisuutta kehittyä hyvin, on vain järjestelmän ehtoja oikeasta ja väärästä, joista ei edes ole mahdollista valita, mieli voi syöstä kaltoin kohteluissa muistin kadoksiin ja ihmisyyden yksipuolisesti toimivaksi. Ihmisyyttä ja sen olemusta käytetään hyväksi järjestemää varten, kuten Venäjällä nyt, kirkko ja valtio ovat fuusioituneet tiedon suhteen moraalin vartijoiksi, joiden näkemykset perustuvat epäluuloihin ihmisyydestä ja tuomitsemisen alttarille. Ylipäätänsä siellä, missä politiikka on uskonnollista, kuten islamilaisissa valtioissa voi olla, politiikka on liitetty niihin vallan välineenä. Tieto, tiede ja tietoisuus eivät kehity, on vain uskomusten villi kenttä ja/tai järjestäytynyt lukittu, järjestelmän kautta hallintaa, valtaa, mikä on ihmisvaltaa.
Tuntuu siltä, ettei ihmisyydessä päästä eteenpäin rajoittuneisuuden vuoksi, tiedon puuttuessa ja järjestelmän sitä estäessä ja edistäessä, ihminen itsessään mahdollistaa rajoittuneisuuden, kuten ainoastaan seksuaalisuuden kautta kehityksen, kun sitä ruokitaan. Vuosituhannet ihmiset ovat tuhonneet toisiaaan, alistaneet toisiaan milloin mihinkin väitteeseen vedoten, vihan ja halveksunnan avulla. Sanakielestä, ja kuten mielen ja tunteiden kehityksestä on tullut este kehitykselle, kun valta luo puitteet tuhoamiselle, muuttamalla ihmisyyden toiseksi kuin hän olisi. Esim. Lapset on opin mukaan laitettu miehelle jo lapsena, lapsen tekoon ja palvelemaan miestä. Kun lapsi lukee ohjeen, ”kaikki se kestää, kaikki se kärsii”, Korinttolaiskirje rakkauden olemuksesta, on lapsi opin orja, eikä kykene irtaantumaan järjestetystä ongelmasta, häpäisy ja alistaminen vievät kyvyn oppimiseen, kunnioitus ei ole Jumalan rakkauden kautta ihmiseen, vaan ihmisen määrittelyn kautta toisen ihmisen vallan alle. Emme voi käyttää sanakieltä muiden alistamiseen oppeina. Itse olen ymmärtänyt, että sana tulee tietoisuuteen ja ymmärrykseen vapauden kautta oppimisen syntymiseksi.
Kansanperinteen ongelmana on joukko- ja enemmistövallan kautta näkemyksien synnyttäminen yhteiseksi ymmärrykseksi ja vihkiytyminen sen eetokseen, eikä yksilöiden tietoisuus pääse kehittymään tiedon ja tietoisuuden avulla ja siten se on sekä yksilöiden että yhteisöjen kehitysten esteenä. Yhtälailla esteeksi tulee diktaattorit, jotka johtavat, tieto ei pääse leviämään, se on politisoitunutta, rajattua ja uskomuksiin perustuvaa. Kun menemme yksilöiden tai yhteisöjen välille tutkimaan vuorovaikutusta, jäljelle on jäänyt hierarkisesta vallankäytöstä tarkkailijan, tunkeutujan, arvostelijan rooli ja ylimieliseksi identifioituminen, sen sijaan, että valitsisimme kunnioittajan, kuuntelijan ja nöyrän roolin rohkeudella, ihmettelyllä ja innolla. Valtataistelumme taustatekijöinä on järjestelmät, valta, rakkaus, ja raha. Mittaamme koko ajan hyväksymmekö vai emme toisiamme, menemme tuomarin rooliin valitsemaan toisen puolesta, käytämme valtaa ja vaikutusta toisen muuttamiseen omien halujen mukaiseksi, eikä se aina ole tietoista, se on toistoa pakoista, se on psyykkisiä reaktioita, joita emme kykene hallitsemaan riittävästi, siihen ei ole opittu eikä opetettu. Toki on oltava yhteiset säännöt, näen vaan maailman enemmän ihmisiä rikkovana vallan areenana. Kun muistaa sen, että valtataistelun takana on useimmiten ahneus ja kateus, se ei ole viisas arvopohja, se on heikkoutta ihmisen kasvuna, vahvuutta ylivallassa.
Googlesta lainattua; Moraali tarkoittaa oikeastaan kykyä tehdä ero hyvän ja pahan välillä. Moraaliin vaikuttaa tieto, se mitä elämässä on oppinut, mutta se perustuu ihmisen kyvylle tehdä valintoja. Jos vapautta ja aitoa valinnanvaraa ei ole, ei ole myöskään moraalista valintaa. Valinta on myös tekemättä jättäminen.
Sattumien erämaassa on sattumien summaa, pikkuisia yksityiskohtia, joita kuljetetaan epämääräisinä ja epäloogisina mielikuvakuljetuksina paikasta toiseen ilman tavoitteiden, päämäärien ja arvojen vaikutusta, uskomusten sarjoina, jotka vesittävät ihmisyyden oikeudet oppimiseen, ja mitkä on selitettävissä huonon hyvinvoinnin tuloksina.
Elämänhavaintoja maailmani kulkureiteiltä;
Usein ihmiset kulkee sattumien polkuja näkemistään käsin, takertuvat joihinkin pieniin seikkoihin uskoen niiden olevan elämäntarkoitus ja merkitys, se on usein moralismia ja kohtalon uskoa. Saattaa olla, että muistikuvat seikkailevat vain aistimaailman taivaissa, eikä arvot ole päässet vaikuttamaan koko ihmisyydessä, tunteet jäävät pois, kuuleminen unohtuu ja oppiminen väistyy, ajaudutaan ihailujen pauloihin, mikä vanhan viisauden mukaan tekee meidät sokeaksi, ja vie ruumisaistimusten valtakuntaan. Merkitysten ja arvojen kautta vapauden saavuttanut iloitsee ja on kiitollinen näkemästään, ilman pakkopaitaa, ruumiskalteria, kun hän kohtaa elämän karikoita syvänteissä ja jyrkänteissä eteenpäin pyrkiessään, ja joskus se pieni kukkanen polun varrella auttaa vapauteen päin, kauneus. On eri asia tutkia elämäänsä tavoitteiden ja päämäärien kautta oppimisena, kuin psyykkisessä merkityksessä kykyihin kestää vastoinkäymiset; menetykset, pettämiset ja hylkäämiset, mitkä murtavat mieltä liiallisina, ja voivat olla äärettömän vaikeita ihmisen pudotessa syvälle.
Kun menetin itseni, muistini katosi, enkä saanut yhteyttä kokemuksiini, tunteeni katosivat, kieleni karkasi ja sattumat tulivat seikkailemaan mieleni lokeroista. Noin 20 vuoden kuluttua riittävässä turvallisuudessa pystyin kohtaamaan traumaani, ja luomaan siitä tarinan kautta kyvyn käsitellä. Miten tulkinnat sujuivat muiden taholta, miten sen itse näin? Tulivatko kaikki menneisyydestä siten kuin olin kokenut, osa oli totta ja osa mitä en nähnyt. Sisäisen minuuteni tilaa, mieltäni kuvasin esim. satuhahmojen kautta, Tuhkimo ja Lumikki. Olinko lukenut niistä lapsuudessa, olin, oliko niissä lapsuuden tunnekokemuksia vai ei, uhriutumista, kateutta, ylemmyyttä, kuten tunnetutkijat voisivat sanoa tai persoonallisuutta selittävät kertoa. Ne tulivat tarinaani enemmän tiedostamatta, muistipolkua, sitä mukaa kun uskalsin kohdata itseäni ja psyyke antoi kykyä. Hahmot tulivat kuvaan lasiarkkuihin laitettuina, suojautuen, pelkojen maailmasta, jossa psyyke vasta uskaltautui ulos kurkistamaan, kuka minä olen, ei mitään tunnettua persoonallisuutta, lapsiminäni oli leikin vaiheessa taantumassa, oppimisen väylällä, ei persoonallisuuspiirteitä, mitä tiede syöttää, jotka olisi valinnut, psyyken puolustus avautui. Se nousi näkyväksi itselle kuvan kautta, syntyi minuutta uudelleen, jättäen vanhaa taakseen, luetun muistista, muuttui kohdattavaksi, kyvyksi nähdä ja uudeksi kuvaksi, uudelleensyntymänä. Eivät ne kertoneet menneisyyttä persoonallisuutena, ne kertoivat peloista, joita opettelin kohtamaan, joiden kautta muistini alkoi parantua mielen suhteen, kielen suhteen sain vain katsoa kuvaa etuotsalohkolla, en vielä puhua, sillä se oli yhteisövallan alla, kiellettyjen asioiden, tabujen, joissa suojeltiin salaisuuksia, rikoksia ja valheita, puheoikeuden menetyksessä menetin ihmisyyttäni, kielen kehitystä, kykyä puhumiseen, vuorovaikutuksesta ja kohtelusta syntyneet tunteet jäivät käsittelemättä yhdessä, mikä vaikutti mihinkin, sain kertoa tapahtuneen, mutta en puhua kohtelusta ja se vei vain ihmiset tarkkailijan rooliin, yhteys katkesi, syyllisyys ja häpeä otti pihteihinsä vallan väärinkäytössä kaikilla, kun tabua salattiin vallanpitäjien vaatimuksesta.
Ulkoapäin havaittu ihmisyys näyttää usein toisenlaiselta kuin ihminen oikeasti on, kun psyyke alkaa purkautua, alkaa tulla kokemuksistaan ulos, ruumis on levoton, pelokas ja aggresiivinenkin, välillä masennukseen vaipuen.
Hyvässä vuorovaikutuksessa yhteisöjen ja yksilöiden on mahdollista kehittyä positiivisesti toistensa auttajiksi rakkauden voimalla, jos yksilöllisyys on tunnustettua.
Psykiatrinen taso, mielen projisoinnit. Uskomuksena yhteisön tuottamiin hyvinvointeihin vuorovaikutuksen seurauksena on projisointien ongelma, näemme itseämme toisessa ja se luo toisenlaisen kuvan ihmisestä kuin hän on, sekoituksen. Eikö olisi parempi antaa Jumalan vaikuttaa ihmisyyden syntyyn kuin etsiä todisteita ihmisen luomasta ihmisyydestä, mitkä useimmiten on vallan ilmentymää, Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Toisen luoma ihmisyys on kuin valhetta, kun ihmiselle ei anneta mahdollisuutta itsetuntemukseen eikä psykologiaa opetuksena anneta siinä avuksi. Niin valta ja järjestelmät käyttävät ihmistä hyväkseen tukeakseen omia näkemyksiään, jossa väkivalta tuottaa ihmisyyttä ja persoonallisuutta, näin on useimpien valtioiden kohdalla, sivistys ei ole saavuttanut maailmaa. Tietyillä kasvatusmenetelmillä ihmiseen saadaan persoonallisuus, mikä ei ole kaikilta osin ihmistä itseään, useimmiten alistavan kasvatuksen seurausta. Syväpsykologian keinoin voimme harjoitella oman kokemuksen ja ihmisyyden takaisinottoa ja ymmärrystä.
Uskonnollinen taso, uskomukset ja todistaminen. Oma Jumalakäsitykseni on johdatus, että vain Jumala todistaa ihmisyydessä pyhän hengen kautta, eli ihmisen henkisyydelle, ei ihminen Jumalaa, se on maallisuutta. Jumalan rakkaudessa saamme tulla ihmiseksi. Niin monissa paikoissa julistetaan uskomaan ja tottelemaan ihmisen oppeja, jotka voivat viedä tuhoon ja tuomioon, joskus voi oppia jotain viisasta ja arvokasta, elämänvipua.
Monet ihmisistä kulkee yleisten polkujen viidakossa kyseenalaistamatta tietoa, uskoen ja totellen, asenteita toistaen. Mielikuvakuljetukset toiselta toiselle ovat yleisiä, tulkintoja tehdään satunnaisista asioista, usein juuri pahaa nähden toisessa. Se on sitä projisointia, omat tunteet siirretään toiseen. Se on moralismia, jossa toinen kantaa oman syyllisyyden. Julistamme vain omaa tietämystämme, emme huomioi muita, emme myötäelä toisen kokemuksia, kuulun samaan joukkoon, selittelemme, kun pitäisi luoda ymmärrettäviä tekstejä, miksi.
Raija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti