PIINAAMISEN AIKA

 

Nyt on kristinopin mukaan piinaviikko. Piinaaminen on pahimpia yhteiskunnan ja ihmissuhteiden tuhoajia, kärsimyksen tuojia. Ikään kuin ajatellaan, että piinaamisen jälkeen tulee valo ja toivo, kuin kärsimys kirkastaisi ihmisen sielun ja hän oppisi; kärsi, kärsi, kirkkaimman kruunun saat. Mielestäni liiallinen kärsimys tuo masennuksen, ahdistuksen, oppimattomuuden, syrjinnän ja vihan. Kaikkea kärsimystä emme voi välttää, se on elämää, pidän kuitenkin parempana helpottaa kärsimystä kuin tuottaa sitä. Se on erittäin huono kasvatus-, ja opetuskeino. Elämän mielekkyys, halu elää ja toivoa hyvää, syntyy omista hyvistä kokemuksista, hyvän löytämisestä itsestä ja toisesta.

Elämän ja kuoleman kysymykset ovat kautta maailman historian olleet avainkysymyksiä elämän tarkoituksen ja merkityksen etsimisessä. Janne Viljamaa kirjoitti WORK GOES HAPPY sivuilla ihmisen ilkeydestä ja narsismista, kuinka sitä vastaan on taisteltava.

Omat käsitykseni poikkeaa Viljamaan näkemyksistä. Silloin kun on kysymys siitä, että narsismia syntyy ihmisen itsesuojelussa, on etsittävä vastauksia häpeän  sekä opettamisen että oppimisen ongelmasta, kuinka se etäännyttää meidät toisistamme ja itsestä, kun emme kohtaa sitä, siirrämme siitä syntyvän syyllisyyden toisen kannettavaksi, heijastamalla ongelman toiseen, emme anna anteeksi, emme yritä jatkaa virheistämme huolimatta, vaan ajaudumme tuomarin rooliin. Tämä ihmisen kosto ja ilkeys johtaa kehään, josta ei ole ulospääsyä ja jossa on kysymys toisen ihmisen kontrollista, sosiaalisesta ongelmasta, kun ei ole opittu kunnioituksen polkuja kulkemaan, ei ole opittu kohtamaan omia tunteita ja käsittelemään niitä. Valitettavan usein taustalla on traumat, jotka halutaan unohtaa, mutta jotka sitten käyttäytymisessä tuovat etääntymisen toisesta, syrjinnän ongelmia, mitkä personoidaan. Monia, monia kertoja olen ollut näkemässä tämän ongelman jonkin väärinkäytöksen tai peräti rikoksen selvittelyissä työpaikoilla. Sataprosenttisesti paljastaja on siirretty muualle ja kantanut virheen tekijöiden synnit. Se on kuin lasten koulukiusaamista, vaikka kysymyksessä oli aikuiset.

Tarinoiden kuljetuksessa ja mielikuvaterrorismia harjoittaessa aliarvostettu ihminen ei saa armoa, hänen yksikin virheensä nostetaan tuomiovallan alle, vaikka hän olisi ollut 99,99 %. fiksu. Tämä on vallan väärinkäytön ongelma. Yksilön personointi ja ongelmaksi määrittely on suurimpia syitä siihen, että totuus katoaa ja tarinoilla pelataan valtaa itselle muiden avulla. Valitettavan usein positivismissa kulkevat ihmiset eivät huomaa sitä arkea, mitä oikeasti tapahtuu, oma hyväosaisuus sokeuttaa ja asioita ei osata suhteuttaa. Valitettavasti se vallan ja ideologian tie johtaa usein ajatuspoliisin rooliin, jossa sanatkin valitaan toiselle, rajataan muistia, ja kehitetään kieli, jossa ei kokemuksia enää ole. Tästä kirjoitti kuuluisan kirjan, klassikon George Orwell, nimenä 1984.

Trauman jatkuva esiin nosto tahallisesti tai tahattomasti sanoin ja teoin nostaa pintaan yhä enemmän narsismin ongelmaa, itsepuolustuksesta syntyen, se on kuin metaforista itsekasvatusta, löytää hyvää itsestä, mutta näyttäytyy toisille narsismina. Yksilön kokemusten, tunteiden ja tarinan häpäisy sekä mitätöiminen tuottaa aina ongelmia ihmisyyteen ja vuorovaikutukseen. Kun itse jouduin hylätyksi ja ei haluttu kuulla ollenkaan, vaan suljettiin ulos yhteisöstä häpäisten, minussa esiintyi vahvaa teorioiden korostamista aikuisena, nuoruudessa kehollista korostamista, itse jäi alle.  Aina ei ole näin ja silloin ihmiset lähtevät kostamaan ja tuhoamaan jopa lopullisesti itseä ja/tai toisia. Olen sitä mieltä, että narsismi on kehoaistimuksista, mielikuvien kautta syntyvää, kokemuksesta, mikä syntyy vuorovaikutuksesta itseen ja toisiin, ei tunnekehityksestä tulevaa, vaikka tunteita voi olla, mutta syvässä masennuksessa ei niitäkään ja kuten se määritellään itsen olemuksen tahdon ja halun kautta esiintyväksi. Psyykkisen puolustuksen tuomana narsismi on vaikeammin ymmärrettävissä.

Ihmissuhteiden ongelmat näkyvät kehdosta hautaan. Verissä päin taistelemme toistemme kanssa, emme halua nähdä totuutta, pakenemme mielen tuottamiin puolustusmekanismeihin muuttaen todellisuuden toiseksi kuin se on. Eräs äiti tiesi kuolevansa ja antoi jälkeläisilleen runon kuolinilmoitukseen, ”vielä mä hautani paaden alta, huutelen lapsiain maailmalta”. Jälkeläiset pitivät runoa sopimattomana ja eivät julkaisseet sitä. Yhdelle ystävälleni kirjoitin kauniin muistokirjoituksen, hänen elämäntavoistaan ja ystävällisyydestä. Sitä ei luettu, koska se oli minun kirjoittamani, ja olin yhteisössä halveksittu. Sen sijaan hautapappi oli ottanut sen omaan nimiinsä ja puhunut sen hautajaisvieraille. Itse en voinut mennä hautajaisiin, yhteisössä tapahtuneen häpäisyn vuoksi, joka oli kohdistunut minuun, lapsen suojelu. Olen tehnyt pitkän uran lastenhoitotyössä. Pääosin kaltoinkohtelut salattiin ja paljastaja häpäistiin.

Ei edes kuoleman edessä ihminen nöyrry toisen kunnioittamiseen.

Raija

Alla Väestöliiton, HYVÄ KYSYMYS sivuilta psykologi Jaana Ojasen määritelmää.

Julmat ja ihmishengestä piittaamattomat diktaattorit ovat äärimmäisiä esimerkkejä ihmismielen pimeästä puolesta. Vaikka tällaiset esimerkit ovat onneksi harvassa, keskuudessamme on paljon ihmisiä, jotka syyllistyvät valehteluun, muiden hyväksikäyttöön, mitätöintiin ja kiusaamiseen. Mikä tekee ihmisestä itsekeskeisen? Entä voiko narsismista parantua vai onko lopulliset kortit jaettu jo elämän alkumetreillä?

Tutkimusnäyttö narsismin syistä on puutteellista. Nykykäsitykset perustuvat pääosin teoreettisille malleille narsismin synnystä. Psykodynaaminen näkemys korostaa epäjohdonmukaista, kylmää ja vähättelevää kasvatusta, jonka seurauksena ihmisen omanarvontunto jää heikoksi.

Vanhempien palvova suhtautumistapa on uudempien näkemysten mukaan toinen narsismille altistava tekijä. Kun lapselle annetaan jatkuvaa kiitosta ja ihailua, hänelle ei kehity motivaatiojärjestelmää, jolla tavoitella näitä palautteita. Ihailun tuominen tarjottimella kääntyy karhunpalvelukseksi.

Taannehtiva tieteellinen tutkimus vahvistaa näkemystä, että alatyypiltään haavoittuva narsismi on yhteydessä kielteiseen vanhemmuuteen ja kasvuympäristöön, kuten epäsuotuisiin elämänkokemuksiin ja turvattomaan kiintymyssuhteeseen. Sen sijaan piittaamaton alatyyppi näyttäisi olevan vain vähän yhteydessä lapsuuden kokemuksiin. Vain heikko yhteys havaittiin mahtailevan narsismin ja sallivan sekä lasta yliarvioivan vanhemmuuden välillä.

Esiintyvyys ja yhteys muihin mielenterveyden häiriöihin

Narsismin esiintyvyyttä on tutkittu vain vähän ja sen tunnistamiseen ja diagnosointiin liittyvät haasteet vääristävät saatuja tilastoja. Yleisesti siteeratun yhdysvaltalaisen väestötutkimuksen mukaan esiintyvyys on 0-5,3 prosentin välillä.

Narsistisen persoonallisuushäiriön sisäinen vaihteluväli on laajin muihin persoonallisuushäiriöihin verrattuna. Toimintakyky voi vaihdella huimasti. Tämän vuoksi on hyödyllistä erotella sen alatyyppien lisäksi vakavuusaste.

Narsistinen persoonallisuus ilmenee usein myös muiden mielenterveyden häiriöiden kanssa, joista yleisimmät ovat päihdeongelmat, kaksisuuntainen mielialahäiriö ja muut persoonallisuushäiriöt, erityisesti antisosiaalinen, huomionhakuinen, epävakaa, passiivis-aggressiivinen persoonallisuus.

Voidaanko narsismia hoitaa?

Aiheesta on vähän tutkimusnäyttöön perustuvaa tietoa. Narsismia luonnehtivat piirteet, erityisesti mahtailevuus ja jäykät psyykkiset puolustusmekanismit, vaikeuttavat hoitamista merkittävästi. Narsistin on vaikeaa myöntää puutteitaan ja kohdata oma epätäydellisyys, koska häpeän tunne on narsistille hyvin kivulias. Tämä vaikeuttaa terapiaan sitoutumista.

Nykyiset hoitosuositukset perustuvat kliiniseen kokemukseen ja teoreettisiin malleihin. Hoidossa keskitytään persoonallisuuden rakenteiden vahvistamiseen pitkän ja luottamuksellisen terapiasuhteen avulla. Tieteellisen näytön puuttuessa yleinen käytäntö on soveltaa narsismin kanssa päällekkäisten tautien hoitoon tarkoitettuja hoito-ohjelmia, kuten epävakauden hoitoon suunnattua skeematerapiaa, mentalisaatioterapiaa, transferenssikeskeistä psykoterapiaa ja vakavan itsetuhoisuuden hoitoon keskittyvää dialektista käyttäytymisterapiaa.