sunnuntai 30. huhtikuuta 2023

VAPPUPUHE, TUHON MAAILMA

 


Ei voi sanoa, että missään maailman kolkassa selkeästi olisi järjestelmää, osaamista ja pyrkimyksiä suojella elämää kansojen, ihmisyyden ja luonnon suhteen. Elämme vasta tuhon maailmassa. Rakkauden sanomaa on viljelty, vallan ideologioita syötetty, ja jos jonkinmoista vapauden ideologiaa, jossa ollaan enemmän vankeja kuin vapaita ja elämänvoimaa rakentavia. Uinumme kuolemankehdossa unien varjoissa. Maailmaa johtavat elävät menneisyyden maailmassa. Jos olisin diktaattori, yksikään johtajista ei pääsisi johtaman maatansa alkaen Putinista, jotka katsovat ideologisista lähtökuopistaan kansaa omistuksien kautta. Kuinka häpeällistä onkaan pyrkimykset hajottaa ihmiset taistelemaan toisiaan vastaan ja/tai kuluttamaan kaikki ihmisyydestä ilmastoon, pilaten mahdollisuudet hyvään. Mitään kulttuuria en pidä viisauden viimeisenä sanana, en kylän mummoja enkä ukkeja, vaikka arvostan heidän viisauttaan, mutta viisaus on sitä, että sitä on pystyttävä haastamaan aina mytologisten ihmeiden kuin käytännön oppien kautta tietoisuuteen, jossa hyvyys näkyy elämän suojelemisena ja se on pitkä tie oppia ja siihen tarvitsemme paljon toisiamme. Ei testosteroni ole elämän ohjauksen tärkein ohjenuora, ei istukka, eivät juoksukilpailut, ne ovat vasta ruumista, ei henkisyyttä.

Useimmiten ihmiset projisoivat tunteensa toisiin, omat vaikeutensa ja se tuo paljon psyykkisiä ongelmia, kun tietoa ja opetusta ei ole riittävästi eikä laadukasta. Yksikään kansakunta tai yhteisö ei ansaitse heikkoa johtajaa, joka ei tiedä ihmisyyden ja yhteisöjen toimivuutta niiden kehityksessä, oppimisessa ja hyvän rakentamisessa viisaasti suojellen. Ei ole viisasta olla luottamatta ihmiseen, ei viisasta luottaa liikaa. Olen kai tietoyhteiskunnan kannattaja, mutta tietoa ei vielä anneta hyvin eikä se aina osu oikeaan, sillä pelataan valtaa järjestelmille.

On aika heikko käsitys ihmisen ja ihmisyyden vapaudesta, jos määreenä on vain liikkua vapaasti, käydä terassilla kahvilla, lukea päiväkaudet kirjallisuutta tai muuta kultturellista, jossa maalataan ja hallitaan mieltä niin kattavasti, ettei aikaa jää toisistamme välittämiseen, ei työhön, jossa me suojelisimme elämää. Ja tämä ei tarkoita, etten arvosta näitä mitä on, totean asian ja etsin tietä tuhosta pois, kohtuus kaikessa. Me palvelemme vasta valtaa, jolla kerätään ihailua ja/tai syrjintää, hylkäämistä ja tuhoa. Mieli on pantu palvelemaan tyhmästi valtaa yhteisyydessä, mielen oppimattomuutena, vaikka sen tehtävä on olla kokemuksen välittäjänä. Se on lääketieteen jälkijunassa kulkemista, ei ennaltaehkäisevää työtä, jossa ihmisiä autettaisiin hyvinvointiin. Sotaisa kulttuuri pitää yllä traumoja vallan avulla, jotka tuottavat yhä enemmän tuhoa, tunteita ei tunnisteta, eikä osata säädellä, ne kehittävät pahuutta ja valtaa, mikä heijastetaan muiden tuhoksi itsetuntemuksen puutteessa. Ei riitä selitykseksi hyvä ja/tai paha ihminen, jos hänelle ei edes suoda mahdollisuutta ymmärtää asioita, vaan traumat ja tiedon puute tunteista ohjaa erilaisiin ohjauskoppeihin piiloon palvelujärjestelmien yksilön tai yhteisövallan puitteissa. Ensin tuhotaan ihmisyyttä ja sitten korjataan sitä, sitä sanottiin ennen hölmöläisten puuhiksi.

Kulttuurit ovat kuin kiveen piirrettyjä menneisyyden vankeja, joiden tietoisuuden tasoja pidetään yllä halliten muita, antaen tilaa hierarkkisten näkemysten ja aseman kautta, mikä on johtanut vain tuhoon, ei elämän suojeluun. Tietoa ei jaeta, sitä piilotellaan vallan kammareissa ja annetaan ihmisten saada vain vallankäyttäjän kädestä tiputellen. Tämä on vanha maailma, mikä on sukupuoliroolien tuotetta.

Tietoa myös piilotellaan sirpaloiden sitä vaikeasti saatavaksi, sitä saa harrastaa yksittäisten kaupallisten elimien tarjoamana, kuten kehon hoito kuntosalilla, kirjallisuusillat kirjastossa, filosofiat opistojen takahuoneissa, psykologia on hirttäytynyt jakamaan ihmisiä sairaisiin, kuten lääketiedekin, puhumattakaan yhteiskuntatieteistä. Niitä käydään salaa harrastamassa ja tietoa pantataan, hävetään ja keinotellaan siirrettäväksi politiikan kautta ihmisten alistamiseen, ei yhteisyyteen kehittämään meidän ajatuksiamme.

Luulisi, että kansaa sivistettäisiin oikeasti eikä vain leikittäisi sivistyksen portailla. On irtaannuttu hyvästä yhteisöllisyydestä, jossa kunnioittaisimme toisiamme, oppisimme toisiltamme. Ei ole yhdenkään ihmisen tieto ja osaaminen arvotonta, toinen osaa leipoa, toinen runoilla, maalata tauluja, toinen rakentaa taloja ja siltoja. Ongelma syntyy siitä, että joku haluaa itselleen valtaa enemmän ja vain omaansa ja asentelee niitä politiikan ja filosofioidensa kautta oikeuksiin. Yhteisyydestä on tehty vallanhimon kautta tuomioistuimia, jossa ihmiset vartioivat ja tuomitsevat toisiaan, se on sitä populismia. Ihmisten luokittelu tyhmiksi ja viisaiksi, ei ole penaalin terävimmästä kynästä. Jokaisesta ihmisestä löytyy hyvää, jos haluaa nähdä, eikä nosta ylimielisesti itseään yläpuolelle. Jokaisessa ihmisessä on osaamista, tietoa sekä tietoisuutta, että tiedostamatonta, mitä me kaikki tarvitsemme toisiltamme. Oppiminen koko elämän pituudella on tiemme.

Yleinen tarjonta, kuten tv, radio, elokuvat ohjaavat vasta kanaviin, jossa viljellään viisautta omille ryhmille. Elitismi ja hierarkkisesti yläkulttuuri kukoistaa, ei henkinen korkeakulttuuri, ei tiedon avautuvat maisemat monipuolisesti, on nuorten kehokulttuuria runsaasti, politikkaa ja markkinatalouden viljelyä, ei henkisen puolen syvempää analyysiä.  Se viisaus katoaa kuin vesi hanhen selästä. Ei ole keskusteluohjelmia, jossa runoutta pohdittaisin ihmisyyden eri puoli kuvaavina, ei miesten foorumeita, joissa avattaisiin miehisyyden ongelmia, ei, he ovat pahimmillaan saunassa jakamassa omaisuutta ja varjelemassa sen säilymistä, usein vain osalle kansaa. Yhteisyydestä on tehty tuomioistuimia, joissa valta-asema sanelee. Koulutus olisi aloitettava johtajista. Maailman varoja ei voi valjastaa sotateollisuuteen, vaikka puolustuksesta on huolehdittava hulluuden maailmassa.

Olen puhunut vappupuheeni.

Raija

 

 

 

keskiviikko 26. huhtikuuta 2023

TARINOIDEN JUURILLA

 


Olen usein puhunut yhteisövallasta tarinoiden kautta, kuinka vaarallista se voi olla, tarinat tukevat valheita, ihmisten syrjintää ja pahoinvointia, mitä me ylläpidämme välittämättä toistemme hyvinvoinnista. Haluan erotella juuri psykologisen vallankäytön ja tarinoiden vallan. Psykologinen, uskonnollinen, poliittinen ja tieteellinen tarina tavallaan tukee valheita tarinoiden avulla, kun ne eivät avaudu ihmisille johdonmukaisesti ja tutkitusti.

Otan avukseni yhteisön asian kuvaamiseksi, mikä on täysin keksitty, mutta sen tarina ja juoni on todellisesta elämästä. Keksitty yhteisö on automyyntiyritys, jossa on viisi johtoon kuuluvaa ja 30 työntekijää. Yrityksen johto on samasta perheestä, ja heillä on sisarussuhteen vuoksi paljon kateutta, ihailua ja kaunaa monesta syystä, asemasta, palkkioista, työnkuvasta jne.

Yrityksen pääjohtaja on hyvin arvostettu ja tavallaan ihailtu ja virheetön, yhtiön vanhin. Yksi johtohahmoista huomaa pääjohtajan tekevän vilppiä automyynnissä, tilittää varoja itselleen enemmän kuin yhtiön muille jäsenille, piilotetusti, mitä muut eivät huomaa ja paljastaa tämän. Yhtiön jäsenet eivät halua kuitenkaan uskoa paljastajaa, sillä he ovat ihailleet pääpomoa juuri rehellisenä. Paljastaja saa tuta julkisen häpäisemisen ja asia kerrotaan yleisesti tietoon. Paljastaja ilmoittaa, ettei hän halua olla yhteydessä muihin, jos hänen mainettaan ei puhdisteta. Pääpomo ilmoittaa muille, ettei paljastaja halua olla yhteydessä enää muihin, mutta jättää kertomatta ehdon, maineen puhdistamisen ja totuuden vaatimuksen ja niin uusi tarina alkaa elää totuutena, varsinainen asia jää syrjään  Niinpä kaikki sitten päättävät, etteivät ole yhteydessä paljastajaan, eivät puhu, jättävät yksin, hylkäävät, sulkevat ulos ja paljastajasta tehdään syntipukki ongelmaan, hänet laitetaan häpeänurkkaan. Tapahtuu täydellinen syrjintä ja ihmisen uhraaminen.

Miksi sitten muut hylkäävät tämän paljastajan? Taustalla on pääpomon oma perhetilanne, jossa aviopuoliso kärsii vaikeasta mielenterveysongelmasta, mitä pomo salaa ja on johtajana keskittynyt muiden ongelmien ratkomiseen ja hallitsemiseen. Hän on kerryttänyt mainettaan hyvän tekijänä ja hyvänä ihmisenä, miellyttävänä ja hyvää tuovana, sillä tarjoaahan hän töitä. Niinpä tarina eetos on siinä, että ihmisten on mukavaa liittyä siihen mukavaan tarinaan ja siihen, että on uskonut sen lujittavan identiteettiään, sen fokuksessa on tullut turvallisuutta ja tukea. Sen sijaan paljastajan yhteyteen on kertynyt negatiivista kuormaa, valheellisuutta, sen kanssa on raskasta olla, ja kun on itsekin uskonut tarinaan, syntyy syyllisyyttä, ja jos se paljastuu, oma maine on vaakalaudalla. Ja niin kaikki päätyvät tukemaan pääjohtajan tarinaa, koska se on mielekästä myös itselle. Onhan lehdet pullollaan tietoa siitä, kuinka jotkut ovat narsistisia, ja paljastajaan on helppo liittää tuo piirre, kun menee vastustamaan johtajaa, psykologia tukee tarinan kautta. Lopuksi paljastaja löydetään hirttosilmukan päästä.

Tämän paskatunkiotarinan opetus on siinä, että yksilöt eivät ota vastuuta teoistaan ja hyväksyvät yhden kuoleman ajattelematta seurauksia, ottamatta vastuuta. Se on toisen ihmisen uhraamista ja tyypillistä yhteisövaltaa. Asiaan voi saada muutosta. Tutkimusten mukaan juuri ennakkoluulot ja asenteet kumpuaa väärinkäsityksistä. Me voimme myös valita, uskommeko kaiken mitä meille syötetään.

Kaikki kaunis ja mukava ei ole hyväksi. Oma mieli voi olla vaarallisesti valheisiin vievä hyvän olon ylläpidossa.

Raija

sunnuntai 23. huhtikuuta 2023

MORAALIA TUTKIMASSA

 


Päivittäin voi nähdä, kuinka ihmiset käyvät kiivastakin taistelua moraalista ja arvoista, jokainen haluaa lyödä leimansa toisen arvomaailmaan, enkä ole siitä itse vapaa. Mutta kriittisesti ajatellen tavoitteena haluaisin, ettei pyrittäisi muuttamaan toista omiin arvoihin ja moraaliin, annettaisiin armoa valintoihin, etsimisen mahdollisuus, eikä kontrolloitaisi kiihkoa täynnä toisen valintoja. Kontrollointi ei tarkoita vain puuttumista, se on huomioissa, huomiotta jättämisessä, vierestä puhumisena, aliarvioimista, kontrolloidaan käyttäytymistä, rajataan asioita, joista saa puhua, mitä sanoja saa käyttää ja mistä asioista. Mielettömyyttä on tietysti varottava, hajottamista ja asioiden hahmottamisen estämistä. Yksi henkilö tuputtaa minulle runoutta yli äyräiden. En tiedä, onko hänen tavoitteenansa hajottaa ajatusrakennelmiani, sillä ne ovat vahvoja, vai yrittääkö hän opettaa luovuutta, minkä opin jo 50 vuotta sitten, olen kirjoittanut runoja lapsesta saakka äitini ohjauksessa ensin. Luovuus on minulle mahdollisuus, missä se saa syntyä itsestä vapaasti, ei mielen kautta heijasteina, mikä sekin on jokaisen yksilön oikeutta matkalla itseyteen ja mitä minussakin on. Kärsin siitä, että jaan artikkeleita psykologisesta minuudesta, olen saanut siitä huomautuksen.

Moraali on moraalitukija Kantin mukaan pääosin kaikkein alhaisimmalla tasolla ihmisillä kolmijaossa ja vain harva pääse ylimmälle tasolle.

Someaikaan huomioita jaetaan tykkäyksinä ja niillä viestitetään, mistä sanomisesta tykätään ja mistä ei. Kun ei huomioida ollenkaan, ei vastata, eikä kerrota omaa mielipidettä, otetaan ylhäältä tarkkailijan rooli, jossa on tarkoitus viestiä arvoja, mikä on sopivaa ja ellet alistu, sinut hylätään. Joku aika sitten joku sanoi, luuletko olevasi suurikin kasvattaja, kun kerrot mielipiteesi ja yrität olla yhteydessä toiseen. Hän on erittäin vahvasti kasvattajia arvosteleva, eikä siinä sinällään mitään, saa kritisoida, mutta ei siinä tarvitse samalla yrittää viedä ilmaisuvapautta/oikeutta, vuorovaikutus on perusarvo, mitä ihminen tarvitse kokeakseen mielekästä elämää. Erityisesti kiinnostavaa on juuri se, että arvostelija ei itse ole tehnyt kasvatustyötä, ei ole itse vanhempi, eikä ole opiskellut alaa. Jokainen on ihmisenä kasvun erikoistuntija, koska on itse kasvanut, mutta ei sillä perusteella voi vaatia toisia olemaan omansa näköinen. Tunne-elämästä näyttää saavan puhua vain narsismin ja/tai nk. psykologisesti häiriintyneiden tunne-elämien kautta, sairauksiksi luokiteltujen. Ei saa puhua, jos ei tätä häiriötä ole, vaan on alistuttava psykologisoituneiden arvojen kautta uskomiseen, tiedeuskontoon, kuten on käynyt lääketieteessä ja uskonnoissa, joko uskot tai ulos, keskustella ei saa.

Arvojen suhteen elämme Orwellilaista aikaa, kaikkea rajataan pois sanoja myöten, viestitetään, mitä hyväksytään ja mitä ei, miten huomioidaan ja miten ei. Someaikaan viesteissä kerrotaan, mitä saa tehdä ja mitä ei. Joku aika sitten Karita Mattila twiittasi seksikumppanin saamisesta ja kunnon panosta. Pääosin ihmiset riemastuivat ja osoittivat hyväksyntää, että asiasta pitää saada puhua, syntyi tirkistelyn makua. Itse olen tässä kohtaa vanhoillisempi, myös yksilöllisten oikeuksien vuoksi suojaava, en halua, että seksielämää revitellään kaikkien nähtäväksi, se on yksityisasia. Olen myös kriittinen siitä, että jatkuvien aistiyllykkeiden maailmassa seksiin houkutellaan hyväksikäyttäen. Rajuin oli taidemuodoksi kutsuttu esitys, jossa alaikäiset lapset tanssi juopuneiden aikuisten edessä miellyttääkseen aikuisia. Pidän tätä hyväksikäyttönä ja lapsuuden riistona. Vaikka seksuaalisuus on luonnollista ja kuuluu elämään, sen esiintyminen lapsuudessa ei ole aktia, vasta aistiaktivoitumista, aistimuksesta mielihyvää kokien, ihmiseksi kasvua ja oppimista tunnistamaan itsessä olevia asioita. Jos aivan kriittiseksi ryhdytään, myös mainonta on tavallaan houkuttelemista, seksikkäästi pukeutunut nainen automaailmassa on tästä hyvä esimerkki, houkuttelu tiettyyn ihmisyyteen, kun aistihimoja pidetään yllä, ja yksilö ei välttämättä tutki enää sisäisiä kokemuksiaan.

Erilainen saa olla ja se täytyy hyväksyä myös toisille, mutta sitä omaa ei ole oikeutta vaatia muille omien arvojen ja kokemusten mukaan rajoittaen yksilön valinnan pois ihmisoikeuksista ja ihmisyydestä. Toki meillä on rajoja, mitä kestämme, raja menee siinä, alammeko tuhoamaan toisesta sellaista, mikä on häntä itseään ja vaadimme oman mielen mukaista oikeutta ihmisyyteen. Yhteisyydessä on suojeltava yhtenäisyyttä, mutta sen suojelussa on menty vallan väärinkäyttöön liian usein, alistamiseen, jossa yksilöllisyys katoaa. Monet johtajat saavat koko kansan tuhoamaan toisiaan ja muita kansoja.

Some aikana huomaa miten yritetään vaikuttaa mielipiteisiin ja arvoihin. Itselleni huomioissa näkyy, että jos puhun uskonnoista, kuten Jeesuksen näkemyksiä, niihin ei tule noteerausta, ikään kuin ne olisivat huonompia kuin päivän ihmisten, vaikutuksissa on eroja arvojen muodostumisten kautta. Toki ymmärrän, että ne ovat vaikeita asioita, mutta kun huomaan, että ihminen puhuu niitä itse runsaasti, se on silloin vallan käyttöä alistamismielessä hylkäämisen avulla saada uskomaan toinen vain omaan näkemykseen. Palkitsemismenetelmiä näkyy myös sanojen käytössä. Jos puhun omista sairauksista, mitä teen erittäin harvoin fyysisten suhteen, mielen puolella enemmän, se jätetään huomiotta. Se voi olla sekä yksilön suojaamista, mutta myös hylkäämistä. Hymiövalinnoilla vaikutetaan siihen, mitä saa ihailla. Näistä tulee huomioimattomuutta, keskusteluissa annetaan sydämiä niille, jotka puhuvat kauniita, ikään kuin arvojen opetusta, kirosanasta jätetään huomiotta, samoin valituksesta ja ryhmässä muille annetaan huomio sydämin, että huomaisi, että et ole tavoiltasi ja sanoiltasi hyväksytty. Joku sanoo sitä narsismin ilmentymäksi, minulle se on enemmän opittua ja ohjattua vallan käyttöä. Käytänteitä ei voi aina selittää persoonallisuuden kautta.

Sosiaalinen kontrolli on joka paikassa esiintyvää, sillä rajataan ihmisten valintoja, niin talouden, käyttäytymisen, tiedon, luonteen, kulutuksen, puheoikeuden, äänensävyn, ihan minkä tahansa kautta, pääasia näyttää olevan, että kontrolloidaan eikä vain esitetä omaa näkemystä, jossa olisi kunnioitus arvona taustalla ja omien ajatuksiensa esiin tuonti. Luulin että 70- vuoden ikäinen osaisi itse valita, mutta ei. Itselleni äiti opetti arvot erittäin syvästi.

Kaikki on valvonnan alla, ei varsinaisesti hyvän moraalin vuoksi, vaan vallanhimon. Ikuisesti muistan, kun työelämässä olin kirjoittanut allakkaan lääkärinaikani, että se huomioitaisiin poissaolona henkilöstön vahvuudessa, sillä olin töissä päiväkodissa ja tietty määrä täytyy olla valvomassa. Kun tulin töihin aamulla, kaikki istui vakavana pöydän äärellä odottaen minua kokoukseen, kysyin, onko joku kuollut. Ei, vaan sinä olet kirjoittanut rumasti lääkärinajan allakkaan. Yhden kerran kutsuin päiväkotiin toimittajan, että saataisiin keskusteluun vaatetus ja tällä kertaa halusin puhua kuravaatteista, näin päivittäin, kuinka lapset kärsivät kylmyydestä, kurahousut eivät pitäneet. Yksikään henkilökunnasta ei tullut keskusteluun. Juttu tehtiin, mutta siitä ei puhuttu mitään työyhteisössä, se vaiettiin turhaksi ja arvottomaksi. Lahjoituksena hankkimani televisio päiväkotiin sai aikaan sen, ettei johtaja puhunut kuukauteen, lupa olisi pitänyt kysyä. Kuinka suurta iloa kokivatkaan työntekijät, kun joskus saattoi antaa lasten katsoa piirrettyjä, eikä ainoa vaihtoehto ollut mennä jokaisella räntäkelillä kylmään.

Raija

 

torstai 13. huhtikuuta 2023

KUN ITSE TUHOUTUU TAI HÄVITETÄÄN

 


Itseä/minää voi tuhota monella tapaa, huonoilla elämäntavoilla, opiskelemattomuudella, välinpitämättömyydellä tmv., mieli itsessään voi tuhota itseä/minuutta, ellei se ohjaudu tai ohjata tietoisempaan toimintaan. Elämä voi tuhoutua tiedostamattomaksi ja et ehdi päästä tuhoavasta voimasta irti edes oppimisen tiellä. Tuho voi tapahtua sekä yksilön itsensä että toisten toimesta, se voi tapahtua yhteiskunnan järjestelmien puitteissa, mistä tästä viimeisestä ei juuri käydä keskustelua, yhteisön valta on pyhää. Yhteisövallan ja yksilövallan ongelmia ei juuri avata tuhoavina vaan ne nähdään positiivisina asioina, kuin ihmisyyden luonnollisuutena, vaikka niissä on monella tapaa elämää tuhoavia voimia. Sanotaan vain, että se kuuluu elämään, ihminen on sellainen. Minusta elämässä pitää pyrkiä suojeluun ihmisyydessä ja luonnossa monella tasolla.

Suomessa kuten muualla maailmassa on filosofioita ja näkemyksiä, jotka tuottavat ihmisen tuhoamista ja vaativat minuuden hävittämistä. Niitä tulee uskonnoista ja tieteistä, kaupallisesta ja ei kaupallisestä lähteistä, myydä saa mitä tahtoo, ja asiakasta syytetään tyhmyydestä, jos hän ostaa, täten tyrkyttäjälle annetaan vastuuvapaus. En halua nihilistisesti, tietoisesti tai tiedostamatta ajaa arvoja, järjestystä tai loogisuutta sekä inhimillisyyttä täyteen kaaokseen, vaikka se on elämää, haluan pyrkiä mahdollisimman hyvään tietoisuuteen. Tiedän, että ne ovat vaikeita asioita, mutta haluan vastustaa elämän ja ihmisyyden tuhoamista. Yksi niistä, ja minua puhuttelevin on itsen, eli ydinminän, jossa elämänvoima asuu, tuhoaminen arvojen ja vallan avulla, minuuden hävittäminen, jota monet tunnetutkin vallanpitäjät harrastavat sekä kirjallisuuden että tieteen avulla, moralismina, tukien yhteisövaltaa ja/tai yksilövaltaa, mikä tuhoaa, ajatusrakennelmia ja asenteita. Normipatologia hallitsee.

On aivan eri asia puhua itsekkyydestä, egovoimasta, mikä voi tuhota ja siitä pitää pyrkiä eroon, kuin minuudesta, mitä tarvitaan ihmisyyden toteutumiseen ja mahdollistumiseen. Minuuden kolmijaossa EGO on keskeisin tietoisuuden kehittymisessä, SE = mielen seksuaalivietin, aktiivisuuden, yllykkeiden ja aggressioiden tyyssija, mistä saamme voimaa, EGO= tietoisempi kartoittamiseen pyrkivä osa kohdata yllykkeitä ja YLIMINÄN haasteessa tutkia kasvatuksesta tullutta kontrolloivaa puolta sen avulla.   

Yhteisön ja yksilön välisiä suhteita on tarkasteltava kriittisesti, mikä tuottaa tuhoa. Kun menetin itseni täysin uhkien, mielivallan ja ennakkoluulojen alla, minuudessa ilmeni asioita, joissa ei voi enää sanoa, että minuus olisi ollut olemassa, ne olivat oireita vallan ja kohtelun vaikutuksesta, mielettömyyttä. Tätä on paljon ihmisissä. Kuten monesti sanotaan, tunteet ovat tarttuvia, niin on myös ääni kehotasolla. Huomasin samaistumisessani, yhteisövaatimuksen ja alistamisen alla, että äänensävystä alkoi muodostua samanlaista kuin muilla puhujilla, intonaatio siirtyi kuin kehokertymäksi, se ei suodattunut enää itsen kautta. Koinko sen itse niin ja kuulivatko muut niin, ovat eri asioita. Olin sitä ihmetellyt ja ihaillut, kuinka kummitätini ääni oli oman kehon kautta tulevaa, omanlaista, itse menetin sen. Äänimatkani on särkyneiden kokemusten, menetettyjen kehoviestien jälkiä, hajoamisen helvetti. Itseä ei ole aina tietoisena valintana.

Herääminen kauhun mielestä on muistissa merkittävintä poisoppimisessani, irti mielen vankilasta, mielen etsimisessä ja aktivoimisessa. Olin 1970 luvun lopussa matkalla Jaltalla. Lasten kanssa olimme usein rannalla ja siellä soi koko ajan sävel, ”metsässä ei liikahda lehtikään”, kaksi viikkoa, se jäi puhuttelemaan. Myöhemmin ymmärryksen paluussa, metafora äidin opeista, kuten ensimmäinen käsky, johdattivat etsimään itseä mielen alta, irti mielen pakkopaidasta olla tietynlainen, häpeän sitoessa pakkoroolin kautta minuutta, estäen vuorovaikutusta, kun häpeätabu sitoi koko kehon ahdistuksessa jäykkyyteen ja toimimattomuuteen. Kauhut kuitenkin jatkuivat yhteisön rankaisevuuden vuoksi, kunnes vanhempani lopulta tajusivat, että minua on autettava. Kuinka paljon olenkaan kokenut syyllisyyttä lasteni kärsimyksestä, kun en silloin äitinä voinut olla heidän kasvuaan ja oppimista tukemassa. Kuinka paljon olen kokenut tuskaa historiasta, kun ei ollut kykyä ja mahdollisuutta itsellä eikä ympäristön ihmisillä ymmärtää mielen ongelmaa ja perusoikeuksia itsemääräämisoikeudesta. Yksikään pilkkakirves ei ole unohtunut, eikä tarvitse. En niistä muistuta henkilökohtaisesti, voin puhua vain yleisellä tasolla, mikä ei ole hyväksi kohtelussa ihmiselle. En voi syyttää muita ymmärtämättömyydestä, voin vain toivoa, ettei kaikkia virheitä laiteta suurennuslasin alle ja oteta oikeutta tuomiovaltaan, suurimpana ongelmana on juuri puheoikeuden riisto asian yhteydessä. Olen valitettavan usein saanut vain rankaisun, kun olen puhunut, mitä on tapahtunut, vallanhimoiset ovat määritelleet muistini vääräksi. Sen voin kertoa, mitä olen kokenut, ja mikä on tuhonnut minut, jokainen on vastuussa teoistaan ja kokee syyllisyyttä, jos tekee väärin, ei ole oikein, ettei saa puhua ja kertoa tapahtumista.

Kantaako Jeesus taakan, sitä kysyn jatkuvasti ja olen tullut siihen tulokseen, että se on oppi, mutta ei pelastaja, rukous voi tuoda helpotusta omantunnon tuskaan, mutta paras apu on tunnustaa omat syntinsä, kunnioittaa toista ihmistä, tekemättä hänen kokemuksistaan tulkintoja, kantamatta vastuuta omista teoista. Jos ei edes itse anna armoa itselleen, Jeesus voi olla apuna. Kun ajattelen, että en saanut apua virallisesta terveydenhuollosta, en kirkosta, enkä ihmisiltä, minun oli itse löydettävä tie paranemiseen. Monessa kohtaa sain oppia Jeesuksen opetuksista. Ei ole oikein, että ihmisen ei anneta parantua mistään, vaan on uskottava vallanpitäjien totuutta ja tarinaa, mikä voi ylläpitää mielenterveys ongelmaa.

Kun luodaan epätoivoa ja tuskaa toimintatavoilla ja vallan avulla, tarvitaan pelastajia, mutta se ei voi olla vain tottelemista ja uskomista, toisen näkemykseen alistumista, koska mieli vaatii toimiakseen vapauden itseilmaisuun ja itsensä toteuttamiseen. Olen oppinut paljon muilta. Omaa ahdistusta on syytä hieman sietää. Ahdistus on myös oppimiseen johtava, ja kun sen kohtaa, tutkii ristiriitoja ja omien tekojen yhteyttä, voi muisti parantua, selkeys aueta loogisiin jatkumoihin, syihin ja seurauksiin, mutta liiallisena kauhu ja ahdistus tuhoaa, ja voi viedä kokonaan tietoisen elämän.

Kun yksilö ei voi valita, mieli joutuu kaaokseen, erityisesti silloin, jos yksilöllä on aiemmin ollut valinnanvapaus ja hän tiedostaa sen, alusta alkaen toisen ihmisen mallista toistamiseen opetettu ei ehkä koskaan tiedosta omia kokemuksia ja itseilmaisuaan todellisena itsenä, eikä havaitsemistaan ja hahmottamista ole kykyä nähdä todellisena.  Vallan väärinkäyttöä on runsaasti, tulkitsemme toisia, alistamme uskomaan omasta todellisuudesta käsin, uskomme valhetarinoihin, etsimme ”totuutta” eri menetelmin. Olisi hyvä hyväksyä, että totuuksia on monenlaisia, muistimme kehittyvät eri tavoin. Joskus on niin, että todelliset tapahtumat ovat muistissa, mutta niitä ei saa tuoda esiin tai se ei onnistu itseltä, rikos voi paljastua, se ei ole miellyttävää ja itse voi olla syyllinen tekoon tai ei. Kun uskoo vain puhuttua, kerrottua tarinaa, ja oma muisti havaintoina kertoo toista, syntyy ristiriita, mikä voi olla mieltä tuhoavaa ja liian ahdistavaa, voikin ongelmaksi tulla asiasta pakenemista ja turvautumista kauniisiin tarinoihin, aina ei jaksa kestää eikä vastaanottaa todellisuutta.  Omaa tapahtunutta asiaa ei yhteisössä, jossa elin, haluttu uskoa, ei ammattiauttajat ja vain yksi ystäväni kuuli sen mitä sanoin. Uteliaisuuteni vei asian tutkimiseen, muistini kertoi sen, vaikka tarinat olivat toisia.

Lopulta jännite oli niin suuri olemassaolossani, että se hajotti mielen murtumiseen. Usein kuvitellaan, että ihmisen valintojen taustalla on pelko, ja kun hän sen selättää, hän saa avun itselleen. Se on psykologinen lähestymistapa ja tietoista valintaa ja on tietysti pyrittävä tunnistamaan omat ongelmat tunnereaktioissa, jos kysymys on siitä ja siihen kykenee, on valmiutta kehollisesti, kokemuksellisesti ja ajatuksellisesti. Jos kuitenkin taustalla on vallan väärinkäyttö ja yksilö saa vain rangaistuksia, sitä ei voi ratkaista yksilön tunteita analysoimalla, on katsottava totuutta silmiin, sillä pelkojen jatkuva tulva ei päästä ihmistä vapauteen, vaan voi viedä kauhuun, mikä tuhoaa mielen.

Tarinoiden avulla voidaan joskus päästä mielen hallintaan. Alkuun, kun mieleni alkoi parantua ja uskalsin kohdata asian yhteisön tarinasta huolimatta, silloin läheisten ihmisten tuottama turvallisuus oli riittävänä suoja minuuden palautumiseen toimivaksi. Raiskaus, mikä oli tapahtunut, ei ollut kauniiseen uskovan yhteisön mukaan mahdollista, vaikka kylällä oli tapahtunut useita raiskauksia, jopa joukkoraiskauksia, josta joku joutui vankilaankin. Ennakkoluulot olivat hallitsevia ihmisten mielissä. Uskominen tarinoihin sokeasti voi viedä kohti vaikeampaa mielen kokemusta, jossa ahdistus ja kauhu tuo helvettiä, ja mitä on taas helppo paeta kauniiseen tarinaan, se on myös mielen puolustusmekanismia. Traumat ovat erityisen pitkäkestoisia ajallisesti löytyäkseen, kestää niiden vaikutus mieleen, hajottavina, kauhuina, pelkoina, tarinoiden kehityksinä mielen ja sanakielen kautta, niiden tutkimisessa kokemuksessa.

Kun aloin käsittelemään traumaa, mieli alkoi nousta ylös tuskasta, siihen asti olin vain sekoileva sanoissani, valinnoissani, teoissani, epäjohdonmukainen ja kauhusta ajautuva. Muisti palautui ensin vertauskuvallisena mielen suhteen, tapahtumat todellisina muistissa. Järkytykseen joutunut mieli oli saatava hallintaan kehollisena osaamisena, vapaina mielikuvina ja ajattelutyön kehittämisenä, muistikuvien koostamisena sekä palautumisina ja niiden tuottaminen puheena ja sanakielenä, ensin kirjoittaen mielikuvien kautta autenttisesti, sitten näytellen vihaisen roolissa huutamalla aistivahvuutta ajattelutasoon. Ja lopulta selkeämpää tekstin tuottamista ja vielä päälle opiskelu mielen toiminnan ehdoista, mikä minulle tuli vasta jälkeenpäin, ja olin iloinen, että ihan ”luontaisen ohjautumisen” kautta olin oppinut sellaista, mikä oli tutkimuksellisesti todistettua, itseohjautuvuus oli oikeaan ohjaavaa itsemääräytymisen saamiseksi mieleen takaisin, jossa oleellista oli leikin kyky varhaislapsuudesta tulleena. Vaikka mielenterveydessä ei käsitelty traumaani, se sivuutettiin, ehkä sain apua koristeiden askartelusta aistihallintaan käden ja silmän yhteistyössä.

Kauhun kaudella jännite oli niin suuri olemassaolossani, että se hajosi mielen murtumiseen. Usein kuvitellaan, että ihmisen valintojen taustalla on pelko, tai heikko itsetuntoa tai kuvitelmat tulevasta ja kun hän se selättää, hän saa avun itselleen. Karkea kohtelu, julmuus ja väkivalta voi olla myös totta. Psykologinen, tunteiden osalta on tietysti tunnistettava, jos kysymys on siitä. Jos kuitenkin taustalla on vallan väärinkäyttö ja yksilö saa vain rangaistuksia, sitä ei voi ratkaista yksilön tunteita analysoimalla, on katsottava totuutta silmiin, sillä pelkojen jatkuva tulva ei päästä ihmistä vapauteen.

George Orwell sanoo kirjassaan 1984, tietämättömyys on valtaa, millä voidaan hallita mielivaltaisesti, tietoisuuden estossa tiedon puuttuessa, kuinka minuus tuhotaan puolueen avulla, ihmistä kontrolloimalla ja toisen vallan alle sanelemalla, järjestelmällä, jossa ei kunnioitusta tunneta.

Perustarpeet ihmisyyden olemassaolostani oli suljettu, vuorovaikutus ihmisten kanssa, sulkeuduin rankaisujen vuoksi häpeään. Monta kertaa ihmettelin, kuinka puheet, teot ja ihanteet olivat ristiriidassa ja kuinka he itsekin tekevinä joutuivat häpeään ja tuskaan vallan väärinkäytössä, kun olivat uskoneet tarinaa. Vallalla voidaan tuhota paljon. Yhteiskunnallisissa järjestelmissä on vielä paljon ongelmia tiedostaa ihmisyyteen tulevia ongelmia, annetaan väärää hoitomuotoa.

Raija

 

 

 

maanantai 3. huhtikuuta 2023

PIINAAMISEN AIKA

 


Nyt on kristinopin mukaan piinaviikko. Piinaaminen on pahimpia yhteiskunnan ja ihmissuhteiden tuhoajia, kärsimyksen tuojia. Ikään kuin ajatellaan, että piinaamisen jälkeen tulee valo ja toivo, kuin kärsimys kirkastaisi ihmisen sielun ja hän oppisi; kärsi, kärsi, kirkkaimman kruunun saat. Mielestäni liiallinen kärsimys tuo masennuksen, ahdistuksen, oppimattomuuden, syrjinnän ja vihan. Kaikkea kärsimystä emme voi välttää, se on elämää, pidän kuitenkin parempana helpottaa kärsimystä kuin tuottaa sitä. Se on erittäin huono kasvatus-, ja opetuskeino. Elämän mielekkyys, halu elää ja toivoa hyvää, syntyy omista hyvistä kokemuksista, hyvän löytämisestä itsestä ja toisesta.

Elämän ja kuoleman kysymykset ovat kautta maailman historian olleet avainkysymyksiä elämän tarkoituksen ja merkityksen etsimisessä. Janne Viljamaa kirjoitti WORK GOES HAPPY sivuilla ihmisen ilkeydestä ja narsismista, kuinka sitä vastaan on taisteltava.

Omat käsitykseni poikkeaa Viljamaan näkemyksistä. Silloin kun on kysymys siitä, että narsismia syntyy ihmisen itsesuojelussa, on etsittävä vastauksia häpeän  sekä opettamisen että oppimisen ongelmasta, kuinka se etäännyttää meidät toisistamme ja itsestä, kun emme kohtaa sitä, siirrämme siitä syntyvän syyllisyyden toisen kannettavaksi, heijastamalla ongelman toiseen, emme anna anteeksi, emme yritä jatkaa virheistämme huolimatta, vaan ajaudumme tuomarin rooliin. Tämä ihmisen kosto ja ilkeys johtaa kehään, josta ei ole ulospääsyä ja jossa on kysymys toisen ihmisen kontrollista, sosiaalisesta ongelmasta, kun ei ole opittu kunnioituksen polkuja kulkemaan, ei ole opittu kohtamaan omia tunteita ja käsittelemään niitä. Valitettavan usein taustalla on traumat, jotka halutaan unohtaa, mutta jotka sitten käyttäytymisessä tuovat etääntymisen toisesta, syrjinnän ongelmia, mitkä personoidaan. Monia, monia kertoja olen ollut näkemässä tämän ongelman jonkin väärinkäytöksen tai peräti rikoksen selvittelyissä työpaikoilla. Sataprosenttisesti paljastaja on siirretty muualle ja kantanut virheen tekijöiden synnit. Se on kuin lasten koulukiusaamista, vaikka kysymyksessä oli aikuiset.

Tarinoiden kuljetuksessa ja mielikuvaterrorismia harjoittaessa aliarvostettu ihminen ei saa armoa, hänen yksikin virheensä nostetaan tuomiovallan alle, vaikka hän olisi ollut 99,99 %. fiksu. Tämä on vallan väärinkäytön ongelma. Yksilön personointi ja ongelmaksi määrittely on suurimpia syitä siihen, että totuus katoaa ja tarinoilla pelataan valtaa itselle muiden avulla. Valitettavan usein positivismissa kulkevat ihmiset eivät huomaa sitä arkea, mitä oikeasti tapahtuu, oma hyväosaisuus sokeuttaa ja asioita ei osata suhteuttaa. Valitettavasti se vallan ja ideologian tie johtaa usein ajatuspoliisin rooliin, jossa sanatkin valitaan toiselle, rajataan muistia, ja kehitetään kieli, jossa ei kokemuksia enää ole. Tästä kirjoitti kuuluisan kirjan, klassikon George Orwell, nimenä 1984.

Trauman jatkuva esiin nosto tahallisesti tai tahattomasti sanoin ja teoin nostaa pintaan yhä enemmän narsismin ongelmaa, itsepuolustuksesta syntyen, se on kuin metaforista itsekasvatusta, löytää hyvää itsestä, mutta näyttäytyy toisille narsismina. Yksilön kokemusten, tunteiden ja tarinan häpäisy sekä mitätöiminen tuottaa aina ongelmia ihmisyyteen ja vuorovaikutukseen. Kun itse jouduin hylätyksi ja ei haluttu kuulla ollenkaan, vaan suljettiin ulos yhteisöstä häpäisten, minussa esiintyi vahvaa teorioiden korostamista aikuisena, nuoruudessa kehollista korostamista, itse jäi alle.  Aina ei ole näin ja silloin ihmiset lähtevät kostamaan ja tuhoamaan jopa lopullisesti itseä ja/tai toisia. Olen sitä mieltä, että narsismi on kehoaistimuksista, mielikuvien kautta syntyvää, kokemuksesta, mikä syntyy vuorovaikutuksesta itseen ja toisiin, ei tunnekehityksestä tulevaa, vaikka tunteita voi olla, mutta syvässä masennuksessa ei niitäkään ja kuten se määritellään itsen olemuksen tahdon ja halun kautta esiintyväksi. Psyykkisen puolustuksen tuomana narsismi on vaikeammin ymmärrettävissä.

Ihmissuhteiden ongelmat näkyvät kehdosta hautaan. Verissä päin taistelemme toistemme kanssa, emme halua nähdä totuutta, pakenemme mielen tuottamiin puolustusmekanismeihin muuttaen todellisuuden toiseksi kuin se on. Eräs äiti tiesi kuolevansa ja antoi jälkeläisilleen runon kuolinilmoitukseen, ”vielä mä hautani paaden alta, huutelen lapsiain maailmalta”. Jälkeläiset pitivät runoa sopimattomana ja eivät julkaisseet sitä. Yhdelle ystävälleni kirjoitin kauniin muistokirjoituksen, hänen elämäntavoistaan ja ystävällisyydestä. Sitä ei luettu, koska se oli minun kirjoittamani, ja olin yhteisössä halveksittu. Sen sijaan hautapappi oli ottanut sen omaan nimiinsä ja puhunut sen hautajaisvieraille. Itse en voinut mennä hautajaisiin, yhteisössä tapahtuneen häpäisyn vuoksi, joka oli kohdistunut minuun, lapsen suojelu. Olen tehnyt pitkän uran lastenhoitotyössä. Pääosin kaltoinkohtelut salattiin ja paljastaja häpäistiin.

Ei edes kuoleman edessä ihminen nöyrry toisen kunnioittamiseen.

Raija

Alla Väestöliiton, HYVÄ KYSYMYS sivuilta psykologi Jaana Ojasen määritelmää.

Julmat ja ihmishengestä piittaamattomat diktaattorit ovat äärimmäisiä esimerkkejä ihmismielen pimeästä puolesta. Vaikka tällaiset esimerkit ovat onneksi harvassa, keskuudessamme on paljon ihmisiä, jotka syyllistyvät valehteluun, muiden hyväksikäyttöön, mitätöintiin ja kiusaamiseen. Mikä tekee ihmisestä itsekeskeisen? Entä voiko narsismista parantua vai onko lopulliset kortit jaettu jo elämän alkumetreillä?

Tutkimusnäyttö narsismin syistä on puutteellista. Nykykäsitykset perustuvat pääosin teoreettisille malleille narsismin synnystä. Psykodynaaminen näkemys korostaa epäjohdonmukaista, kylmää ja vähättelevää kasvatusta, jonka seurauksena ihmisen omanarvontunto jää heikoksi.

Vanhempien palvova suhtautumistapa on uudempien näkemysten mukaan toinen narsismille altistava tekijä. Kun lapselle annetaan jatkuvaa kiitosta ja ihailua, hänelle ei kehity motivaatiojärjestelmää, jolla tavoitella näitä palautteita. Ihailun tuominen tarjottimella kääntyy karhunpalvelukseksi.

Taannehtiva tieteellinen tutkimus vahvistaa näkemystä, että alatyypiltään haavoittuva narsismi on yhteydessä kielteiseen vanhemmuuteen ja kasvuympäristöön, kuten epäsuotuisiin elämänkokemuksiin ja turvattomaan kiintymyssuhteeseen. Sen sijaan piittaamaton alatyyppi näyttäisi olevan vain vähän yhteydessä lapsuuden kokemuksiin. Vain heikko yhteys havaittiin mahtailevan narsismin ja sallivan sekä lasta yliarvioivan vanhemmuuden välillä.

Esiintyvyys ja yhteys muihin mielenterveyden häiriöihin

Narsismin esiintyvyyttä on tutkittu vain vähän ja sen tunnistamiseen ja diagnosointiin liittyvät haasteet vääristävät saatuja tilastoja. Yleisesti siteeratun yhdysvaltalaisen väestötutkimuksen mukaan esiintyvyys on 0-5,3 prosentin välillä.

Narsistisen persoonallisuushäiriön sisäinen vaihteluväli on laajin muihin persoonallisuushäiriöihin verrattuna. Toimintakyky voi vaihdella huimasti. Tämän vuoksi on hyödyllistä erotella sen alatyyppien lisäksi vakavuusaste.

Narsistinen persoonallisuus ilmenee usein myös muiden mielenterveyden häiriöiden kanssa, joista yleisimmät ovat päihdeongelmat, kaksisuuntainen mielialahäiriö ja muut persoonallisuushäiriöt, erityisesti antisosiaalinen, huomionhakuinen, epävakaa, passiivis-aggressiivinen persoonallisuus.

Voidaanko narsismia hoitaa?

Aiheesta on vähän tutkimusnäyttöön perustuvaa tietoa. Narsismia luonnehtivat piirteet, erityisesti mahtailevuus ja jäykät psyykkiset puolustusmekanismit, vaikeuttavat hoitamista merkittävästi. Narsistin on vaikeaa myöntää puutteitaan ja kohdata oma epätäydellisyys, koska häpeän tunne on narsistille hyvin kivulias. Tämä vaikeuttaa terapiaan sitoutumista.

Nykyiset hoitosuositukset perustuvat kliiniseen kokemukseen ja teoreettisiin malleihin. Hoidossa keskitytään persoonallisuuden rakenteiden vahvistamiseen pitkän ja luottamuksellisen terapiasuhteen avulla. Tieteellisen näytön puuttuessa yleinen käytäntö on soveltaa narsismin kanssa päällekkäisten tautien hoitoon tarkoitettuja hoito-ohjelmia, kuten epävakauden hoitoon suunnattua skeematerapiaa, mentalisaatioterapiaa, transferenssikeskeistä psykoterapiaa ja vakavan itsetuhoisuuden hoitoon keskittyvää dialektista käyttäytymisterapiaa.