Eilen oli keskustelua negatiivisten asioiden kohtaamisesta muissa ja itsessä, asioissa ja yhteyksissä eri kohteisiin. Eräs keskustelija toi esiin, kuinka negatiivisistakin asioista voi keskustella positiivisesti. En tiedä, mitä hän tarkemmin tarkoitti positiivisuudella, käytöstä, kauniita sanoja, ymmärtämystä, myötäelämistä, puherakenteita, analysoivaa avaamista, luokittelua, vai mitä. Pääsääntöisesti olen huomannut, että ihmiset tarkoittavat positiivisuudella käyttäytymistä, eikä ihme sillä maailma on psykologisoitunut, mikä vie monesti kapealaisuuteen asian kokonaisuudessa, ihmisen käyttäytymisen syntymässä, ja rinnalla vahva uskonnollisuus, mikä vie harhaan ja mielikuvituksen rönsyilyyn. ”Älä tuhlaa aikaa pohtimalla, millainen hyvän ihmisen pitäisi olla. Ole hyvä ihminen”. Marcus Aurelius. Tuohon minä uskoin kauan, olemalla ystävällinen, huomioimalla, kuuntelemalla, kohtuullisuudella, kunnioituksella, tottelevaisuudella jmv., mutta mikään ei auttanut. Ja tulin aina kysymyksissäni siihen solmukohtaan, kenelle valta annetaan, hän valtaa käyttää, ja se johtaa useimmiten juuri tulkintaan, toisesta ihmisestä sellaisen kuvan luomiseen, mikä ei ole totta. Lujaa ammattitaitoa tarvittaisiin, mutta miten sitä saa tieteestäkään, kun siellä ei vielä ole ihmistieteissä ihmisyyden ydinolemuksia. Raamatussa niihin viitataan osin, mutta niistä ei puhuta, koska usko sumentaa käsityksiä ihmisyydestä nojaten vain hyvä/paha akselilla ihmisyyden tutkimuksiin.
Nyt on hyvä erottaa esim. aggressio
vihasta. Aggressio on perimiltään tunne, mikä suojelee ihmisyyttä, ja on osin
itsesuojelua yksilöllisyyden säilymiseksi, mikä tulee ymmärtää, eikä alistaa
ihmistä toisten määriteltäviksi ja hallitsemiseksi.
Kun on puhunut kauniisti 50 vuotta, eikä
se tuo tulosta, joutuu kysymään miten voisi tehdä toisin. Ehkä silloin on syytä
jyrähtää, paljastaa sellaista salaisuutta ja valhetta, mikä tuhoaa yksilöä ja yhteisöä.
Sellaisia on esim. traumoja tuottavat teot, väkivalta, todellisuuden olemuksen sulkevat
ihmiskuvat ja ihmiskäsitykset. Monissa yhteyksissä olen huomannut, että oppimiskäsitys
on kovin rajoittunutta ja käskykulttuurista tulevaa, ikään kuin hallittua ihmiskunnan
ohjaamista ja johtamista, missä perusteet eivät ole johdonmukaisia, enemmän
uskomuksia. Yksi merkittävimmistä asioista, joita ihmiskuvissa jätetään huomioimatta,
mikä on ihmisyyden perustaa, ja ajattelun kehityksen avainasia, on leikki.
Leikki, jos mikä on synnynnäisin ihmisyyden olemuksista. Se alkaa ennen
syntymää sikiössä unina, mielikuvat. Ensimmäisiä merkkejä syntymän jälkeen on
se, että lapsi alkaa hahmottaa näkemäänsä, kuten varjoja, pyrkimällä niiden
kanssa leikkimään. Tätä leikin ja mielen syntymisen olemusta kuvataan
psykoanalyysissä, nykyisin selkeämmin, kuin kaksi sataa vuotta sitten, jossa
näkyi myös uskomuksia. Suomessa sen opetus on pääosin kiellettyä yliopistoissa, kuten itänaapurissamme.
En usko, että ihminen voi olla täysin hyvä
ihminen, hän voi pyrkiä hyvään, mutta ihmisessä on pahaa ja hyvää. Muuttaisin
tuon Aureliuksen sanomisen muotoon, ”Älä tuhlaa aikaasi pohtimalla ihmistä, minkälainen
hän on, vaan yritä pohtia, mitä teet itsellesi ja tuolle toiselle ihmiselle”.
Jos puhun negatiivisista asioista, se ei
tarkoita sitä, että olisin henkilönä negatiivinen, mihin tulkintoihin usein päädytään,
siksi että puhun pahuudesta, en sulje asioita maton alle. Monet positiivisuutta
ylistävät päätyvät hurahdukseen, suorastaan hurmokseen, josta todellisuus
kaikkoaa tuntemattomille vesille. Jotkut päätyvät yltiöpositiivisuuteen.
Joitakin olen seurannut somessa, he antavat kuin ylhäältä/sivusta ohjeita, minkälainen
on hyvä ihminen käytökseltään, vuorovaikutuksessa, eri asemassa. Suosittuna
oleminen tuntuu olevan tämän päivän tietoa, mitattuna sometykkäysten määrällä. Suosituissa
henkilöissä olen huomannut piirteitä, mitkä eivät ole kovin mairittelevia. He puhuvat
ihmisille, jotka ovat suosiossa, usein julkkiksia, mutta eivät juuri kommunikoi
tavallisten ihmisten kanssa, he kai ovat sitten kermaa.
Negaatioksi voisin määritellä sellaista,
jossa ihmiseltä viedään perus- ja ihmisoikeudet, se on toisten hallintaa,
kontrollointia, määrittelyä, alistamista, rajaamista, ja jonkinmoisia eleitä,
joilla toinen on tarkkailtavana, eikä luonnollista, keskustelevaa ja vuorovaikutteista
asiantilaa saavuteta. Siinä ei tavoiteta ihmisen oppimiseen tähtäävää olemisen
muotoa, jossa tarkoitus voisi toteutua merkityksineen. Oppimisen oikeus lienee
perusoikeus, mitä tutkitaan tarkoituksen kautta, esim. Viktor Frankl. Sieltä
löytyy uskomuksia, joissa ei ole huomioitu ihmisen koko psyykkisyyttä mahdollisuutena
toimia.
Negaatioiden kuljettajia löytyy monella
tasolla yleisemmin yhteisöissä, joissa on johtamista mielikuvatasolla,
yksilöitä, ammatteja, organisaatioita, jolloin heidän alaisuudessa olevat eivät
uskalla vastustaa peläten raivokohtauksia, rankaisuja, sulkemisia ryhmästä, tiedolla
terrorisoiden epäpätevin perustein, roolien kautta jne.
On hyvä kysyä, mitä negatiivisuus ja
positiivisuus oikeastaan on?
Raija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti