SYRJINNÄN MEKANISMEJA

 

 

Ihmisille näyttää oleva perin vaikeaa olla asiallisia, ainakin osalle ihmisistä, vallankin silloin kun tunteet ja mieli johtaa ajatuksen kulkuja, pommittaa epämääräisiin kuviin, heittää eteen kummallisia muistikuvia, menneestä, tulevasta tai nykyhetkestä, ja todellisuuden havaitseminen ei onnistu. Me olemme antautuneet pahan ohjattaviksi, olemme valinneet valhetarinat, uskomukset, tunteet ja mielen, jossa valta sanelee ja kulttuuri anelee. Olemme orjia kehityksen hitaassa kulussa, koska olemme ajautuneet tielle, josta ulkopuolelta tulevan ohjauksen luullaan olevan opettavaisinta yksilöllisen sisäistyneen oppimisen kariutuessa. Yksilöllisyys, itsetuntemus, ja itsereflektio ovat olleet sosiaalisen vallan välineitä estää yksilön kehitystä, se on pitkälti kommunistista oppia, jossa tukeudutaan tarinan voimaan, yhteiseen säveleen, mitä kaikki laulavat ja uskovat. Kommunismi ja uskonto ovat hyvin lähellä toisiaan.

Luen parhaillaan kirjaa, jossa ihmistä kuvataan pyhyydestä pahuuteen. Näitä kirjoja on maailma pullollaan ja yhä vain suositellaan vahvasti niiden lukemista kaiken korjaavana. Pitäisikö kuitenkin kysyä, voisiko olla toisin, kun mitään ei opita, vaan yhä olemme pahoja toisillemme ja kirjat suorastaan opettavat ja toisintavat tätä pahuuden syntymistä. Taiteen ylitarjonnalla on ongelmansa. Totuutta ei saa hylkiä taiteessakaan, mutta kasvatuskeinona itsen tutkiminen psyykkisesti on paljon tehokkaampaa oppimista ja johtaa objektiivisimpiin asioiden tarkasteluihin, eivätkä tunteet pääse johtamaan. Puheen kautta voisimme saada paremmin totuutta esiin, mutta sekään ei auta, jos emme osaa estää mielen ylivaltaa ja opi ymmärtämään mieltä. Mieli on ehdottomasti ihmiselle tarpeellinen, sitä ei voi estää toimimasta, sillä silloin se luo yhä voimakkaimpia reaktioita.

Sosiologiassa olen saanut oppia, että syrjintä on vakio, noin 20 % joukosta. Uskon tämän kehittyvän juuri vallan ja hierarkian kautta, mutta myös oppimisesta, siihen opitaan, kun sitä koko ajan syötetään. Koko suunta tulisi muuttaa, lähteä tutkimaan ihmistä sisältä päin ja luoda edellytykset itsetuntemukseen. Tämä ihmisyyden ymmärtäminen on omituista, lähdetään korjaamaan ihmistä vaurioitumisen jälkeen, eikä ennaltaehkäistä vakavien ongelmien syntyä.

Mielikuvien kulkeminen ihmisistä toisille on pääosin häpeän synnyttämää mielen reaktiota, jossa suojaudutaan häpeältä ja syyllisyydeltä ja luodaan kaunis tarina tapahtumasta. Työpaikalla joskus tutkittiin tapausta, jossa syyllisen penkille oli joutunut apulainen, häntä vainottiin ja rangaistiin milloin mistäkin pienestä asiasta vaatien lopulta potkuja töistä. Kun asiaa purettiin, taustalta löytyi toisen työntekijän perhe, jossa vaimo oli miehensä alistamisen ja terrorismin alla, ja vaimo pyrki hallitsemaan ongelmaa apulaisen kautta levittämällä hänestä juoruja omasta syyllisyydestään johtuen, josta mies syyllisti häntä, hän projisoi, tuoden näin ongelmansa näyttämölle. Apulainen joutui puolustustilaan, josta häntä syytettiin, ettei hän tunne vastuuta teostaan. On tärkeää erottaa hyökkäys ja puolustus, ei voida vaatia syyllisyyteen puolustamisesta. Se olisi kuin nyt Ukrainaa syytettäisiin Venäjän hyökkäyksestä.

On syytä erottaa teot, josta ihminen on vastuussa, ja josta syntyy syyllisyyttä, kun tehdään väärin, vastoin opetettuja normeja, mitä niitäkin osattava kritisoida, kun ne synnyttävät ongelmia. Teot ovat enimmäkseen opittuja, valittuja ja kehitettyjä, mitkä ovat tietoisen minän operoimia. Häpeä on enemmän synnynnäistä, jossa lapsi on oppinut vieroksumaan vierasta jo 7 kuukauden iästä alkaen ja joka toimii usein puolustuksena ja myös tiedostamattomana tunteiden seurauksena. Lapsi rakastuu tuttuun ja turvalliseen vaarallisestikin, josta irtaantumiseen tarvitaan rohkeutta ja itsenäistymistä, oppia havainnoimaan totuuden mukaisesti ja valitsemaan. Valitettavan usein opetuksissa ilmenee alistamista ja sokeaa uskomiseen sekä tottelevaisuuteen ohjaamista kuin itsenäiseen ja kriittiseen ajatteluun ohjaamista. Oppisuunta, jossa itsenäistä ajattelua tuetaan, on konstruktiivinen, tottelevaisuususko on behavioristinen, mikä on koirien kasvatuksesta tuttua, ärsyke, reaktio, palkinto. Häpeä tulee vahvana kulttuurista, mikä voimistuu julmaksikin yhteisöissä, yhteiseksi menetelmäksi kohdella yksilöä, jolloin yksilöä häpäistään ja se tuhoaa yksilön minuutta, siksi on tärkeää kiinnittää huomio tekoon häpäisyn sijaan, ettei mielelle anneta valtaa. Häpäisemistä perustellaan usein juuri uskonnoista tulevan hyvä/paha akselin kautta.

Yksi tärkeimmistä ulottuvuuksista mielen hallitsemisessa ja vastuun sekä syyllisyyden kehittymisessä on havainnoida todellisesti tapahtunutta. Tottelevaisuudesta on tie itsenäisyyteen, nk. äidin/isän murha, taito uskaltaa vastustaa vanhempiaan, mutta valita viisas totteleminen. Ihminen taistelee tiensä ulos sokeasta tottelevaisuuden kehästä rohkeudella, eikä siirrä tunteitaan toisiin, mitkä ovat kehittyneet oman itsen sulkeutumisesta kasvatuksen keinoin vanhempien tai muiden kasvattajien/opettajien taholta. Kun hän itsenäistyy ja aikuistuu, hän alkaa nähdä syitä ja seurauksia selkeämmin ja näkee tekijän vastuun. Itse sain oppia tämän kantapään kautta. Pitkään jatkunut halveksunta ja elämääni tunkeutuminen yhteisössä päättyi, kun aloin puolustautua, hyökkäsin vahvastikin. Seurauksena oli yhteisöstä ulos sulkeminen. Kysymys kuuluu, pitääkö alistua ja uhrautua, jos halveksujat eivät tunne vastuuta, vaan luovat vain uutta valhetarinaa, ikään kuin ottaa uhrina vastuu toisten teoista, tapahtuu uhriutumista. Ei ole oikein kunnioittaa rikollisuutta. Syyllisyyden, häpeän ja vastuun siirtäminen on kuin tie hierarkkisuuteen, toisen oikeuksien ja velvollisuuksien riistämistä ja vallan antamista, jossa pelastetaan ja noustaan itse tai toinen yläpuolelle. Aikuisena jokaiselle kuuluu vastuu teoistaan, sen riistäminen on ihmisyyden riistoa. Joskus voi olla vaikeaa irtaantua näistä, jos on julmat rankaisut ja on pakotettu rooliin. Liiallisten vaatimusten osoittaminen voi viedä valheeseen.

Kaikkein raskainta on joutua syylliseksi teoista, joita ei ole tehnyt. Silloin ihminen mitätöidään.

Syrjintää voi yrittää luokitella. On tunnesyntyisiä, vuorovaikutteisia, asemaan liittyvää valtaa, tiedon puutetta, valtataistelua, hyökkäystä, suojautumista ja puolustamista.

Raija