KAAOKSEN KESKELTÄ KOHTI RAUHAA

 

Onko ihminen tuomittu lopullisesti tuhoamaan itseään, toisiaan ja maailmaa? Kun maailmaa katselee, se on pääosin tuhon tietä. Katsoin joku aika sitten dokumentin, ”Kaaoksen mestari”, mikä kertoo Syyrian presidentin Basar al- Assadin vallan käytöstä, kansansa tuhoamisesta ja ulkoisten valtojen teutaroinnista alueella. Uskonnot ja uskomukset sekä mielen kautta eläminen ovat pääasiallisia syitä toistensa tuhoamiseen pyrkivillä yksilöillä, ryhmillä, joukoilla, kansoilla, yhteisöillä, ja se näkyy dokumentista selkeästi. Kunnioittamisesta ei ole tietoakaan, vaan pyrkimys on alistaa muita tahtonsa alle, se on pelkkää valtataistelua. Ihmisoikeuksien kannalta kristinusko on kehittynein. Kun uskonnot vaativat ihmiseltä alistumista kaikin puolin, tottelemaan oppeja, joita he opettavat, on itsemääräämisoikeus riistetty. Näistä ongelmista suurin osa tulee uskonnoista ja politiikasta, niin klaanien kuin valtioidenkin taholta, menneisyyttä pidetään usein vilpittömimpinä, vanhoja kulttuureita, ikään kuin alkuperäisenä, vaikka ne usein vain kertovat tavoista, mutta parhaimmillaan yleensä juuri yksilön kautta ja tasolla voivat tuoda esiin merkittävän harppauksen ihmiskunnan kehitykseen.

Näyttää siltä, että mieskulttuurin ongelmana tuhoamiseen on liiallinen testosteroni, mutta syyt on niin moninaiset, ettei naisiakaan saa päästää veräjästä, kasvatuksen ja opetuksen kautta on tullut paljon pahaa, joissa naiset johtavat. Kun muistaa, että hormonitoimintaan osittain vaikuttaa ravinto, tunne-elämä ja aktiivisuus, ei tuota sukupuolisuutta kannata liikaa korostaa.

On uskallettava kritisoida erilaisia näkemyksiä, niiden perusteita ja mentävä eri tasoille kyselemään loogisuutta, toimivuutta, yksilöllisyyttä, yhteisöllisyyttä, fyysisyyttä, henkisyyttä ja hengellisyyttä. On uskallettava kyseenalaistaa suurten ja pienten näkemyksiä, opittava niistä ja katsottava todellisuutta niin, että se etsii vastauksia monella tasolla siihen nähden, ovatko ne toimivia ja tuloksia tuottavia ja/vai tuhoavia ja vain järjestelmiä palvovia. Tulokset eivät kerro sinällään totuudesta kuin pinnan. Luin kauhulla jokin aika sitten bipolaarisen mielenhäiriön kehityksestä Duodecimin sivuilta, kun vain tuloksia tarkasteltiin, eikä syitä ja seurauksia, joihin voisi ennalta vaikuttaa, ja yksilöt voisivat itse niihin vaikuttaa, eikä vain uskoa lopputulokseen, tyyliin, tällainen minä olen, tämä on minun persoonallisuuttani ja ongelmani, ulkopäin luotua viisaiden ja auktoriteettien havainnointia ja siihen uskon. Monta kertaa olen miettinyt, kun aivotutkimuksessa todennetaan jokin reaktio, se usein määritellään itsevalinnaksi, kun se voi olla opittu reaktio.

Mitkä ovat ihmisyyden oikeudet, ihmisoikeudet? Pääosin ne ovat maailmassa erittäin kapea-alaisia näkemyksiä ja niitä pyritään kaventamaan. Näkemykseni ja kokemukseni suomalaisesta kulttuurista on, että itseilmaisua pyritään suitsemaan kaikin keinoin, ja lopulta ihminen menettää itsemääräytymisen ja mielenterveytensä.

Kun lähden tarkastelemaan yksilöllisistä näkemyksistä, usein törmään psykologisointiin ja vaikka ne ovat tieteellisiä, usein taustalta löytyy vallan ilmentymää ja vain tuloksia kuvaavia, eikä syy ja seuraus suhteita ole avattu. Yksi tällaisesta on Freudin näkemys, jossa lasta tarkastellaan tunteiden kautta, seksuaalisuuden ilmentymää ja lapsi aina aikuisuuteen saakka on kateutensa kautta elävä ja tunnetusti nämä ovat länsimaihin vahvimmin vaikuttaneita ihmiskäsityksissä. Lapsi rakastuu vastakkaiseen sukupuoleen vanhemmissa pyrkien omistamaan tämän, oidipaalinen vaihe, jossa lapsi pyrkii sitomaan idin voiman, seksuaalisuutta minässään hallitakseen sen, yllykkeitä, mikä seksuaalinen yllyke idissä on enemmän psyykkisestä puolustuksesta syntynyttä, kuin todellista itseä, ja tervettä seksuaalista kehitystä hormonien ilmaantumisen myötä. Näkemys on, että lapsi on ikään kuin kateuden vanki, ja samastuu vanhempiinsa ja tämän seurauksena ihmiset kehittyvät useimmiten laumasieluisiksi. Freudista sanotaankin, että hän oli yhteiskunnallisen näkemyksen esiintuoja. Tuo teoria on tehty aikakaudella, jolloin lapsella ei ollut oikeuksia itseilmaisuun, ja vain samaistumalla sai oikeuksia ilmaista itseään. Niinpä lapsen kehitystä alkoi johtamaan tunteet ehdollistuneina ja itseilmaisu oli mahdollista vain samaistumisen kautta ja itseyttä ei tosiasiallisesti syntynytkään todellisen itsen kautta, vaan opittuna toistamaan samaistumisena.

Tunteet syntyvät vuorovaikutuksesta vaikutteina ja niiden kesto tulisi olla tässä ja nyt kokemusta, enemmän hetkellistä lyhyen aikaa vaikuttavana, mutta ehdollistuneina ja vanhempiin samaistumisena ne alkavat tulla muihin ihmissuhteisiin ja sekoittuvat, siirtyvät menneisyydestä toisiin ihmisiin. Hyvässä kehityksessä nämä rakentuvat luottamuksen ja turvallisuuden kautta eikä pelon, liiallisen ihailun ja/tai alistamisen. Samaistumisen kehitystä kuvataan objektisuhdeteoriassa.

Nykyisin psykoanalyysi on huomattavasti kehittyneempi, ja itseyden kehitystä nähdään mielen prosessien kautta, ensin syntyvinä mielikuvina, jotka yksilö ottaa haltuunsa hallitakseen sanakielen avulla kokemaansa ja mikä on itseydeksi jatkuvasti syntyvänä perusta ihmisyydelle. Jos yksilöllistä itsemääräytymistä, itseilmaisua ja tunteiden ilmaisuoikeutta ei ole, niistä syntyy ehdollistumina tunnelukkoja. Autoritaarisessa kulttuurissa auktoriteetit alistavat yksilön tunnejohteisuuteen, jossa kateus, mustasukkaisuus, ylpeys ja muut seitsemän kuolemansyntiä alkaa johtaa kokemuksia ja tekoja, ja itseys ei varsinaisesti kehity, tämä on enemmän moralismia. Ensiaskeleet lapsella itseydessä on tunteita ja mielikuvia, ja myös vahvaa kehokokemusta. Syvimmillään, nk. sisäisessä itsessä on alkumielikuvat/esimielikuvat, jotka ovat kehittyneet sikiökaudella, ja joiden kautta oppiminen voidaan kehittää sanakielen kautta, suojella vapautta itseilmaisussa monin keinoin ilmaisten, niin että ihminen säilyttää todellisen itseytensä, eikä itseys ole psyykkisen puolustuksen tulos. Opetusmetodeina tunnetuin lienee musiikki.

Kun uskomukset johtavat yhteisöjä, opit kuljettavat niitä. Useimpiin yhteisön ongelmiin etsitään syitä yksilöistä ja persoonallisuushäiriöistä, peräti sukupuolesta, kun pitäisi kysyä yhteisövallan perään, kuka kuljettaa näkemyksiä, kuka pitää yllä johtamisella mielikuvia, mitkä ovat enemmän luuloa kuin tietoa.

Raija

 

  

 

 

 

MINNE MINÄT KATOAA? MORALISMIN/POPULISMIN VOIMA?

 

 Lukuaika 5 min.

Mielestäni tieteessä on ajauduttu hyväosaisten luomiin minäkuviin, ja/tai ihmiskäsityksiin, mitkä eivät tavoita kaikkien ihmisten todellisuutta, emme kuule ihmistä, ja se on yleistä. Minäkuva syntyy toisten palautteesta, ihmiskäsitykset ovat laajempi käsite ihmisen kokonaisuudesta, merkityksestä olemassaoloon ja suhteessa toisiin. Oletko peilautunut itse, vai oletko jo löytänyt ydinitsen?

Ihmisen fysiologista perustaa ei nähdä kovin hyvin minäkäsityksissä, vaan ne perustuvat enemmän moralistiseen rakennelmaan, jossa ihminen on joko hyvä tai paha, tai molempia. Kun lapsi syntyy, syntymäpuristus luo ahdistuksen kokemuksen kehoon, ja syvällä tiedostamattomassa tajunnallisena on miellyttävä kokemus, mikä alkuun on osittain vain aistillista, jossa on miellyttävyyttä, jopa syväsyntyisiä unien jälkiä, mieliesikuvia; lääketieteessä geneettisiä, psykologiassa tunteista syntyneitä, oppimisessa merkitysten kautta rakentuneita tapahtumayhteyteen. Lapsi tavoittelee mielihyvää, mikä on elämänvoiman perusta, ja täydellisesti puuttuessaan se johtaa kuolemaan tai vähintään tylsyyteen.

Oman mielihyvän tavoitteen syntymän ja realismin vuoksi syntyy jännitettä, kaikkea ei voi saada, jännite minän kehitysprosessissa on mahdollista saada hallintaan itseydessä, sen pitäisi olla koko elämän jatkumo kohtuullisesti syväkokemuksena, pelkän aistikokemuksen myötä se on kuin loputonta laukkaa juokseva hevonen, ilman merkityksiä, eikä tunteita synny, syntyy kehoaistimuksia. (näen kehotunteet mielen jännitteestä syntyvinä, oman kehokokemuksen samastumisena ajattelussa, eikä mielemme ole eriytynyt, se on kuin 2-vuotiaalla, koko kehon eläytyminen). Kun elämä tuo mahdollisuuksia itsensä toteuttamiseen, jännite pysyy oikeassa suhteessa aktivaatioon ja sitä on sopiva määrä, liiallisena se alkaa johtamaan ajatuskulkuja, liian vähäisenä se kuihduttaa minuuden kokonaan ja jäljelle jää vain keho ilman minuutta, tunteet kuolevat ja oppiminen heikkenee huomattavasti. Sosiaalisen vallan merkitys on erittäin suuri, jääkö ihminen liikajännitteisyyteen, jännittämättömyyteen ja itsen tuhoon, vai mahdollistaako ympäristö minuuden toiminnan, ihmisoikeudet. Uskonnot ovat pahimpia itseyden tuhoamisessa, mutta ei sovi unohtaa myöskään yhteiskuntia ja tiedettä, mitkä ovat vieneet tuhoon ihmisyyttä. Itseydestä itsekkyyden myötä syyttäminen on viimeaikojen moralismin huipentumaa.

Minuuden olemuksesta jää aivoihin jännite, mikä tulisi saada yksilön itsehallintaan, ei elämän, yksilöoikeuksien avulla, mutta jos minuus ryövätään vallan avulla, kehojännitteet alkavat johtaa. Jos ja kun ihminen menettää kaikki oikeudet ihmisyyteensä, voi seurauksena olla mielen yliaktivaatio ja fysiologiset jännitteet tuhoavat aivotoiminnan kyvyt, ihmisestä tulee mielisairas nykyisten lääketieteellisten diagnoosien mukaan, jossa ihmisen kuvitellaan olevan haluava ja tahtova, ja valitsevan itse kaiken, se on ihanne, mutta ei tosiasia, sosiaaliset oikeudet ja ihmiskuvat määrittelee sen, mitä ihmisyys voi olla, valitettavasti minulle ihmiskuvat opinnoissa avasi vain mieskulttuurisen valtakäsitysten mukaisia mahdollisuuksia, ei syrjityn ihmisen todellisuutta. Jännitteen syntyminen on ensin ahdistuksen kokemuksessa ja jossa on lähtökohtaisesti mielekkyys rinnalla unien maailmassa, hyvän olon kokemuksessa, ja lapsi pyrkii kokemuksen sekä itsensä hallintaan jännitystä lieventämällä ja siihen tarvitaan minuus. Mitä vähemmän minuudessa on oikeutta käsitellä kokemuksiaan, sitä enemmän jännite saa valtaa ja liiallisena alkaa kehossa elää himojen valta. Pelkästään pidättäytymisen oppiminen, mitä hierarkkisen vallan avulla toteutetaan pääsääntöisesti ihmissuhteissa, ei auta ihmistä ihmistuntemuksessa, minuus on pääosin dynaaminen prosessi. Nykyisin yhteisöt tarjoavat enemmän yllykkeitä, jotka toteuttavat yliaktivaatiossa jotain minä osaa, kuten kieli, aistimukset, tunteet, sosiaalisuus, toiminta jne.

Keskiajalla ja uskontojen seurauksena, jossa naisella ei ollut ihmisoikeuksia itsensä ilmaisuun, luokiteltiin nainen sieluttomaksi. Ylipäätänsä ihmisten kontrolli toiseen nähden tuottaa enemmän minän tuhoutumista, kun yksilöltä otetaan oikeus kaikkeen itsensä ilmaisussa ja teoissa.

Johtavina ihmiskäsityksien luojina tunnetaan useimmiten juuri uskonnoista vaikutteita saavia ihmisiä, kuten esim. Soren Kierkegaard, jotka ovat luoneet hypoteesinsa omien hyvinvointiensa ja mahdollisuuksiensa pohjalta ihmiskuvia, nojautuen hyvä/paha akselille. Näin mieskulttuuriset oppineisuus käsitykset ihmisyydestä ovat johtaneet käsityksiin, mitkä ovat enemmän hyväosaisten maailmaa, kuin ihmisten, joilla ei ole sosiaalisia oikeuksia, syrjintä on todettu tutkimuksissa vakioksi. Esim. Carl Jung, joka oli tunnettu symbolien syntymisen tutkimisesta ja unien tulkitsemisesta, yhdisti kalan unessa kristilliseen perinteeseen, mutta korosti kyllä yksilön oikeutta tulkita unensa itse. Niinpä tulkitsin unen kalana kehonkuvan menetykseksi unessani, koska minuus oli kadonnut ja keho ei tunnistanut enää muotoja.

Jos ihmisen yksilöllisyyttä ei kunnioiteta, ensin kokea mielihyvää itsen kokemuksessa ja myöhemmin toteuttaa sitä kehitystasonsa mukaan, ihminen jää kehoehdollistumien vankilaan. Tällöin minuus ei sido jännitettä, missä ristiriita, mielihyväkokemus ja realismi tuo kokemukseen, eikä myöskään tunteet tule näkyviin. Tällöin jännite alkaa ajamaan ihmistä tekoihin kehojännitteen voimasta, mikä voi olla liiallista ilman minää, ilman itseä. Se voi olla sekä positiivista että negatiivista, opittua, terveessä kehityksessä rakentavaa. Esim. psykopatia voi olla huippuälykkyyttä, jossa ihminen pyrkii hyödyntämään ihmisten tarpeita vain omaksi edukseen, tai vaikka aivotutkijan näkökulmasta näyttäisi siltä, että psykopatia on aivorakenteista. Tästä on Yle Areenassa toimittaja Henry Tikkasen podcast, mikä kertoo aivotukija James Fallonin psykopatiasta, Psykopaatit keskuudessamme. Nämä ovat juuri niitä ylijännitteiden ja itsekeskeisyyden tuomia ongelmia, mitkä mahdollistuvat enemmän hyväosaisten maailmassa kuin heikompiosaisten, joille minuutta ei synny, se tuhoutuu esim.  joukkovallan alla, eikä sitä ole mahdollista toteuttaa.  

Yksi twiittaaja toi esiin tyhjät kuoret ihmisyydessä, eli mitään minuutta ei olisi, vaan itseys olisi matkimista, tieteen termistössä samastuminen. Tässäkin keskustelussa asiaa lähestyttiin useiden twiittaajien keskuudessa hyväosaisen, tahtovan ja haluavan ihmisen näkökulmasta, hyvän ja pahan olemuksessa, mikä historiallisesti tulee uskonnoista, ja on moralistista, eikä soisi sen olevan tieteen menetelmä.

Itse katson tätä ongelmaa sosiaalisesta näkökulmasta, vallan väärinkäytön ongelmana. Kun yksilöltä otetaan pois oikeus minuuteen/itseyteen puheoikeudessa, havaitsemisessa, toiminnan rajoittamisessa yksipuolisuuteen roolien avulla, saa vain leipoa, ja totella mitä hierarkkisesti yläpuolella tai hallitseva määrää. Tällöin ihminen jää ruumiin vankilaan.

”Koska kuitenkin biologiset erot Homo Sapiensin eri ryhmien välillä on mitättömät, biologisilla ei voida selittää intialaisten yhteisöjen monimuotoisuutta tai Amerikan rotupolitiikkaa” Ihmisen lyhyt historia, Yuval Noah Harari.

Raija