KUINKA NÄKISI TOISTA IHMISTÄ?

Me melkein kaikki tiedetään, kuinka asioiden pitäisi olla, hyvät käytöstavat toista kohtaan, kuunteleminen, kohtaaminen aidosti, luottaminen, uskominen ja arvostaminen, ihanteita löytyy roppakaupalla. Mutta silti me kuljemme toistemme ohi. Ihanteita on luotu kautta aikojen, mutta tuo ihmisen nurja puoli vain tahtoo pitää pintansa.

Ajattelun aikana ja tunnekokemuksen läsnä ollessa, me voimme olla täysin eri maailmoissa toisiimme nähden, eivät kuvat eivätkä sanat kerro sitä, emme tavoita toista. Itselläni olen huomannut viimeisinä vuosina, ettei musiikki enää tavoita minua, ei synny tunne-elämyksiä, herkistyn kyllä, mutta ne eivät luo sellaista tunnesyvyyttä, mikä puhuttelisi minua. Ja minä tiedän, ja suon mielelläni toisille ne tunteet ja voiman, jota musiikki voi antaa. Ehkä pitkä aika elämässäni ilman tunteita on vienyt minut enemmän sanojen maailmaan, ja niitä rakastan.

Läsnäolossa ei ehkä aina synny ymmärrystä toisen kokemukseen. Mutta sitä ei välttämättä tarvitse syntyä tunnetasolla, sillä kunnioittamisen arvostuksessa kuunteleminen riittää, usko ja luottamus siihen mitä toinen kertoo, sokea ei tarvitse olla. Mutta liian usein olen todennut, että kuuntelijat, jotka eivät usko toisen kertomaa, luovat vain oman version kuulemastaan ja käyttävät valtaa väärin. Sitten mennään toiselle tasolle, ratkaisijan rooliin, opettajan hommiin, yritetään auttaa ystävä pois hädästä, luomalla toiselle toimintamalli, ihanteellisempaa olisi antaa kertojan ratkaista itse. Tämä edellinen ei estä konkreettista auttamista, se on ihmisoikeus.

Vaikka minä muodossa kertomuksia usein pilkataan, se on kuitenkin ainoa tie kertoa, löytää ja tavoittaa omat tunnekokemukset, sillä toisen tunteita emme voi kokea, ja niiden tulee antaa tulla rauhassa, niin että yksilö voi kokea ne itse, miltä ne tuntuvat. Liian suuressa rasituksessa tunteet transferoituvat, siirtyvät toiseen tiedostamatta, ajattelemattomuudessa siirretään syyllisyyden kautta toiseen. Kysely auttaa usein jäsentämään ja sanoittamaan kokijan tutkimusta omiin tunteisiin. Jokaiselle ihmisellä on oikeus säilyttää oma todellisuutensa, se on mielenterveyden perusta. Voimme kokea empatiaa, ja tavoittaa toisen kokemuksen merkitystä, siihen täytyy pyrkiä.

Meillä on taipumus alkaa analysoimaan ja psykologisoimaan toista ihmistä, hänen luonnettaan, persoonallisuuttaan, elintapojaan, koulutustaustaa, älykkyyttä. Tuntuu siltä, että kaikkea psykologisoidaan, luin luonnekuvauksia eri sivustoilta, jotka olivat niin psykologisoituja, että tyrmistyin. Sosiologian professori Antti Eskola on sanonut, ”ihmisen luonne on elämänkokemukset”. Jos kunnioittaa ihmistä, silloin ei lähde arvostelemaan hänen elämäänsä, josta kokemukset ovat tulleet ja vallankin vääntämään niitä persoonallisuuden piirteiksi, jotka minulle tarkoittavat enemmän vallassa olijoiden ihmiskuvia, ei osattoman ja oikeudettoman ihmisen.

Oppimisessa vuorovaikutus on merkittävin vaikuttaja, toisten näkemysten kuuleminen ja näkeminen, mennään mukaan niihin näkemyksiin tiedon lisäämisessä ja opitaan niiden kautta. Tasavertaisessa ihmisten kohtaamisessa ja kohtelussa ei valtaa anneta toisen yli, sillä se estää kuulemisen, vie tarkkailijan rooliin, jossa jakaminen ja yhdistäminen katoaa. Oppijan rooli on aika hyvä mielekkään nöyryyden oppimisessa.

Suomi on tällä hetkellä valheiden ja ylimielisyyden tilassa politiikan kiemuroissa. Pitkän linjan näkemykseni on, että kansaa on nöyryytetty hätätilaan talouden kautta, jolloin aggressiot nousevat pintaan ja alkaa syrjinnän mekanismit nousta ylös, eloonjäämiskamppailu tekee ihmisestä suden.

Raija