IHMISOIKEUSRIKOS

Näyttää siltä, että ihmisoikeudet eivät ole selviä ihmisille. Ihmisiä myydään, käytetään seksuaalisesti hyväksi, kidutetaan hapoilla ja käytetään mitä erikoisimpia kidutuskeinoja. Fyysinen koskeminen on ehkä helpompia luokitella, kuin henkiset rikokset.

Luulin jo päässeeni siihen asemaan elämässäni, ettei tarvitsisi kärsiä kohtuuttomasti ihmisoikeusrikkomuksista, mutta toisin kävi. Eräässä ryhmässä innostuin kertomaan omia muistojani, mutta se loukkasikin jotain henkilöä, sillä hänellä oli myös kokemuksia samassa paikassa. Hänen mielestään minun muistot loukkasi hänen muistojaan, koska ne olivat erilaisia. Niinpä hän leimasi ne mielikuvitukseksi, etteivät ne ole totta. Ryhmä päätti, että muisteluni on sopimattomia ryhmässä. Kun sitten loukkaannuin asiasta, sitä pidettiin jälleen sopimattomana, ja että kerroin asiasta toiselle ihmiselle pahoitettuani mieleni, he itse tekivät myös samoin. He vaativat, että asiat, joista saan puhua, ovat matkustaminen ja leipominen. Omista kokemuksistani, muistoistani ja tunteistani oli sopimatonta puhua. Tasavertainen kohtelu oli tipotiessään, kun piti arvostaa toisenkin tunteita eikä vain omiaan.

Muisteluihin puuttuminen on toisen todellisuuden tuhoamista, jokaisen muisto on oikeutettu. Siinä on sekä kysymyksessä vallan väärinkäyttö, että kateus. Tapahtumia halutaan salata, etteivät paljastu ne teot joita tehdään, sillä rikoksen tekeminen tuottaa häpeää osalle ihmisistä, ja pilaa omaa mainetta ja kunniaa, mitä on säilytetty kulisseissa. Sinällään on luonnollista, että ihminen haluaa antaa kuvan hyvänä ihmisenä, mutta sitä ei tarvitse tehdä toisten kustannuksella, sen voi tehdä tekemällä oikein. Siinä voi olla kysymys myös peloista, että menettää itsensä, mutta se minun on vaikea uskoa, sillä kysymyksessä on erittäin vahva henkilö.

Niinpä minä menetin viikonloppuna ihmisoikeuteni ja lupa annettiin ainoastaan heidän määräämien asioiden puhumiseen, ei siihen, mistä minä olen kiinnostunut, koska en heidän mielestään osaa käsitellä asioita, enkä ymmärrä niitä, puhun vääristä asioista ja väärällä tavalla. Muut eivät heidän mielestään tee virheitä, vaan minä teen aina virheen, erityisesti minua loukannut henkilö ei ole koskaan tehnyt virhettä. Ja minä uskon sen, sillä hän on korkeassa asemassa, ja kulissit ovat niin vahvat, ettei niissä ole säröä, heitä ihaillaan ja kumarretaan asemansa vuoksi. He ovat ihmisiä, jotka eivät tee virheitä. En kuulu enää ryhmään.

Uskontoasioissa minua on loukattu usein, ja sanottu että olen paholaisesta, en ole oikeassa ja oikeasti uskossa, koska Jumala rankaisee minua huonon kohtelun kautta. Järkytyin, kun hän sanoi, että olisin nimittänyt häntä saatanaksi. Puolustauduin, että olen sanonut joko väärin, tai hän oli kuullut väärin. Mutta hän pitää minua paholaisen palvelijana ja ei usko mitä puhun. Itse hän on uskovainen ja virheetön. En edes unissani hyväksy kenenkään ihmisen nimittämistä saatanaksi, en voi sietää sitä.

Yhä enemmän maailmani käy hullummaksi.

Minne minun pitäisi paeta, että tämä vainoaminen loppuisi. Niin pitkälle kuin pippuri kasvaa.

Raija

SALAISUUS PINNAN ALLA

Yksi parhaimmista elokuvista, joita olen katsonut, on ”Salaisuus pinnan alla”. Komeissa kulisseissa elävä pariskunta elää normaalia elämää, mutta rouva alkaa nähdä ”näkyjä”, jossa palaa kuollut kummittelemaan. Ja lopulta selviää, että tämä kummittelija on hänen miehensä surmaama opiskelija, joka piti salata, ja piilottaa ja hän hukutti sen talon lähellä olevaan lampeen. Elokuvan voi nähdä myös symbolisena, mitä meillä on mielemme kätköissä.

Äidilläni oli kova kohtalo. Ei liene kenelläkään mitään sitä vastaan, että asiasta puhutaan jo. Hän on kuollut 27 vuotta sitten. Äitini joutui pakkosterilisaation kohteeksi, kun valtio teki ratkaisujaan. Tämä pakkosterilisaatio on asia, josta ei näytä löytyvän tietoa, sanoi eräs toimittaja keskustelussamme. Muistan tämän ajan kotona hyvin ahdistavana. Olin tuolloin 16 vuoden ikäinen, 1968. Äitini itki paljon, sillä hän oli jatkuvasti raskaana, ja oli väsynyt. Meillä oli 15 lasta. Kunta joutui avustamaan perhettämme ruuan antamisella, koska leipä ei riittänyt. Olimme todella tiukoilla taloudellisesti. Siinäkin oli taustalla valtion toimet, jossa se peruutti myöntämänsä korkotuen lainoille, jotka oli otettu lisäpeltomaan saamiseksi. Sitä kesti muutaman vuoden, jonka sitten Kekkonen kumosi. Mutta se aika osui kohtalokkaasti meidän perheeseen.

Kunnan ratkaisu oli se, että lasten syntymät on loputtava. Niin se olisi ollut äidinkin ratkaisu, jos olisi ollut kylällä lääkäri, ja rahaa ehkäisyyn.

Pakkosterilisaatioon tarvittiin mielenterveys diagnoosi, että se voitiin suorittaa lääketieteellisesti. Niinpä kunnan sosiaalijohtaja kävi tekemässä diagnoosin, haastattelemalla äitiä. Muistan kuinka paljon äitini itki silloin. Äitini, joka oli luotettava, erittäin fiksu ja sivistynyt henkilö, joka osasi kasvattaa lapsia johdonmukaisesti ja hyvällä ohjauksella, rajoilla ja rakkaudella, riittävällä toiminnalla. Sanon aina, että äitini tietous kasvatuksesta oli 2000 - luvun tasolla, mitä itse tein työkseni aikuisena.

Tuo mielisairaan leima tuli kotiimme, ja äiti joutui pilkan kohteeksi. Isäni pilkkasi häntä, äiti yritettiin tappaa ja hän asui hirveän kauhun alla, jossa väkivalta uhkasi. Myöhemmin parikymmentä vuotta tapahtuman jälkeen isäni hyvitti asiaa äidille, ja myönsi virheensä, ja ymmärsi tehneensä väärin. Mutta rikollinen oli tosiasiassa kunta ja valtio. Ei koulunkäymätön isäni osannut epäillä ihmisiä, joilla oli auktoriteettia ja valtaa, heidän käsissään oli meidän selviytyminen. Kunta toimi kuin katolisen kirkon piispat, jotka suojelivat pappien rikollisuutta pedofiliassa, ja jonka tekijäksi oli laitettu lääkärit. Pakkosterilisaatio laki tuli rotuhygienian seurauksena Suomeen, kansallissosialismin tuloksena. Tämä oppi virtasi Ruotsin kautta Suomeen aina yliopistoja myöten.

Kahden vuoden kuluttua kotini tapauksesta jouduin itse raiskatuksi. Äitini ei kyennyt auttamaan minua. Hänen uskonsa oli enää luottaa Jumalaan, ei viranomaisiin ja ymmärrän sen hyvin. Naisiin kohdistuvat rikokset ovat nykypäivää yhä enenevässä määrin, niistä pitäisi oppia puhumaan. Usein takana on uskonto. Niitä on yllättävän paljon yhteisöissä. Ensimmäisten paljastajien osa ei ole helppo, heitä yritetään estää puhumasta. Mielenterveyspotilaan leima on tänä päivänä hyvin raskauttava, josta ihminen ei koskaan pääse eroon. Kun nyt tulee esiin poikien raiskaukset ja he alkavat puhua niistä, ehkä saamme ymmärryksen siitä, kuinka vakavasti vaurioittava asia se on, ja naisetkin voivat tulla kuulluksi.

Usein käy niin, että joku suuttuu jostakin pienestä asiasta jollekin silmittömästi. Useimmiten taustalla on joku sen hetkisessä elämässä jatkuvasti toistuva alistaminen, sairaus tmv. joka rasittaa ja saa raivopuuskan aikaan, salaisuus mielen alla.

Pakkosterilisaatioita tehtiin Suomessa tuhansia, Ruotsissa huomattavasti enemmän. Kirjassaan Kansankodin pimeämpi puoli, Tapio Tamminen avaa tätä problematiikkaa, ja hän sai myös Tieto-Finlandia palkinnon 2015.

Raija

KULJETKO RINNALLA VAI OHITATKO?

Minä en usko ihmisen hyvyyteen, jos en pahuuteenkaan. Uskon, että valta kehittyy asenteista, tuomioista, asemasta, arvoista, oikeuksista jne. Jos sinut on asetettu asemaan, jossa sinä olet ala-arvoinen ihminen, sairaaksi luokiteltu, leimattu, valehtelijaksi nimetty, mielikuvitusolennoksi tituleerattu, arvoton työntekijä, mitä nyt keksitäänkin. Tätä listaa voisi luetella vaikka kuinka pitkään, siihen ei loppua tule. Oleellista tämän ongelman tarkastelussa on annettu valta, rooli joka tulee yhteisössä olemisessa, annettu, otettu tai virallinen. Mitkä tiedot näiden ihmisten päässä kulkee, mitä tunteita syntyy? Ohjaavatko tunteet, järki vai valta. Useimmin olen todennut, että mielipiteet voittavat, eikä tätä mielipidettä synnytetä tyhjästä. Syylliset muokkaavat mielipiteitä mieleisekseen paetessaan vastuutaan. Uhri kantaa aina taakan. Kummallista, mutta en ole kohdannut ihmistä, joka tätä valtaa ei väärin käyttäisi, en ole kohdannut altruistisia auttajia.

Mikä näissä uhreissa on sellaista, joka laittaa uhraajat tappamaan uhrin? Yhteisövalta on organisoitua, vaikka se ei näy aina päällepäin, se on salattua. Ihmiset ovat uskollisia pysyvyydelle, uusi on uhka. Itselläni sanakieli on usein kuten näkemyksetkin erilaisia, kuin elämäni yhteisöissä. Ne eivät ole erilaisia kuin tiedon tutkimusten valossa, sitä tietoa käytetään mediassa yleisesti. Kun käytin jossakin kirjoituksessa ilmaisua, uskonnolliset rituaalit, yhteisön jäsen ilmoitti, että se on asiatonta. Puhuin itsemurhavaarasta, kun yksilö syyllistetään ja häpäistään, josta toivoin päästävän eroon.  Minä vaan olen niin paljon katsonut ja lukenut näistä ongelmista, viimeksi eilen, kun luin katolisen kirkon pedofiliasta, jota järjestelmällisesti suojeltiin kirkossa.

Kun yhteisö antaa jollekin yksilölle leiman ja yhteisön jäsenet asettuvat tarkkailijan rooliin, leimattu yksilö ristiinnaulitaan. Kukaan ei tule hänen puolelleen, itseni kohdalla nyt yksi. Vaikka muut jäsenet käyttäytyvät samalla tavalla, sanovat ikävästi vastaan, tekevät virheitä, tuohtuvat kummallisesti, sanovat väärin, ja ovat vain yksinkertaisesti yksilöitä, heitä ei lyödä, heitä suojellaan. Leimattu yksilö tuhotaan, se on järjestelmällistä mielipidevaltaa, ohi virallisen ja yleisen. Niin kurjaa kuin se onkin, olen monta kertaa kuullut, kuinka leimattu yksilö saa mitä ilkkuvimpia iskuja, kun hän esim. sairastuu syöpään, ”se on ihan oikein sille”. Kirkossa laitettiin ihmiset jalkapuuhun häpeämään, nämä samat tavat elävät hyvin sitkeänä yhteisön tavoissa. Kun tarpeeksi kiusataan, tekeehän se ihminen lopulta itsemurhan.

Raija

HEIJASTUKSIA

Olen ollut koko elämäni työssä, jossa sosiaaliset taidot ovat olleet pääosassa. Nykyisin tuntuu siltä, että sosiaalisin taitoihin satsataan enemmän ja niitä kehitetään. Itse olen nähnyt enemmän näiden taitojen raadollisen puolen, enkä oikein jaksa uskoa, että hyvyys voittaisi. Sosiologiset tutkimukset puhuvat enemmän siitä, kuinka ihmiset jatkuvasti rakentavat nokkimisjärjestystä, ja negatiiviset voimat jylläävät yhteisöissä. Ihanteellinen hyvyys vuorovaikutuksessa on enemmän kulttuurin kehittämisestä syntynyttä tavoitteellista ja opittua tapaa, kun taas negatiiviset luonteenpiirteet tunkevat esiin mielen kautta, kun harjoitellaan vain fyysisiä ominaisuuksia. Luonne on fyysisen mielen ominaisuus, jossa mielen nurjat puolet nousevat esiin. Ei ole väärin luoda kulttuuria, jossa mielestä noustaan ylemmäs, kohti henkisyyttä, kohti paremmin opittua minuutta ja käyttäytymistä.

Mielen voimat ja ongelmat näkyvät kaikkialla. Syyllisyys on vahvin ihmisen tekojen määrittäjä ihmisten välisiin suhteisiin. Ihminen pakenee koko ajan syyllisyyttään, josta syntyy häpeää ja sen seurauksena hän häpäisee toisen ihmisen, koska häpeä on suoja ihmisen mielessä, eikä hän voi omaa suojaansa tuhota selvitäkseen elämästä. Syyllisyyden draama on tuomio ja pelastus, jonka kautta syntyy tarina psyykkisessä puolustuksessa, kaunis tai ruma, yleensä itselle kaunis, ja toiselle ruma.  Pelastaakseen sielunsa puhtauteen ja syyttömyyteen, syylliset luovat uusia tarinoita jossa totuus häviää ja uhrit kantavat syyllisyyden. Tarinoissa jätetään pois uhrin kertomus, ja syyllisen luomaa versiota vahvistetaan sekä käytetään avuksi joukkovoimaa sekä salailua.  Sekä syyllisyydessä, että häpeässä oman sielun katharsis, eli puhdistautuminen näkyvät.

Syylliset luovat uusia tarinoita ja ottavat uhreja, he manipuloivat toisten ihmisten mieliä vain saadakseen itselleen rauhan, pelastaakseen itsensä. Tällöin ei uhraamista karteta, ja häpeän siirtäminen itsestä toiseen tuhoaa toisen ihmisen. Häpeä, mikä kertoisi ihmiselle oikeaa ja väärää, ja auttaisi häntä kasvussaan, osoittaisi tietä totuuteen ja selkeään havaitsemiseen, siirretään tarinoiden maailmaan.

Joskus tapasin ihmisen, joka kertoi joutuneensa raiskauksen uhriksi, mutta muutaman vuoden kuluttua hän sanoi, ettei ole sanonut sellaista. Näin ihminen itse kieltää totuutta kestääkseen sitä, ja tuhoaa muististaan sen, puolustaessaan itseään ja estääkseen häpeän kutistamasta minuutta. Manipulaatiota harrastavat yksilöt syöttävät toisiin omia tarinoitaan ja saavat muutettua toisen totuutta ja havaitsemista. Ei mikään ole vahvempaa ihmisen mielen toimissa kuin moraalin vaikutus. Kun uhrista luodaan väärintekijän kuva, on joukko valmis tuomitsemaan.

Raija

ALISTUMINEN JA ALISTAMINEN

Alistamisesta ja alistumisesta on monta teoriaa, ja varmaan yhtä monta näkemystä, kuin on kokijaa. Olen vakaasti sitä mieltä, että alistuminen vahvistetaan vallan väärinkäytöllä ja kasvatuksella sekä opetuksella. Sillä taataan nk. yhteiskunnallista vakautta, mikä ei sitten kuitenkaan ole käytännössä toteutunut, pikemminkin se on lisännyt alistamista, kun hierarkkiset käytänteet ovat ikään kuin toimivan yhteiskunnan merkki. Siksi kai vastustan liiallista valtion valtaa ja olen osittain liberaalin markkinatalouden kannattaja, etteivät instituutiot saisi liikaa valtaa.

Alistumisella on syvälle ulottuvat juuret. Avuttomat vastasyntyneet vaistoavat elämisen ehdoksi riippuvuuden ruokkijoistaan. Niiden kokemuksessa on vahva vaisto kuoleman ja elämän voimasta. Kuolemanvoima repii hädän pystyyn ja elämänvoimaa hamutessaan ne turvautuvat riipivästi ruokkijoihinsa. Tämä fyysinen ulottuvuus on vahva vaikuttaja ihmisyydessä, mikäli ruokimme vain fyysisiä olemuspuoliamme.

Kulttuuri voi tarjota selviytymiskeinoja. Tutkimukset kertovat, että lastenkodeissa, joissa oli virikkeitä vähän ja heikko hoiva, lapset nääntyivät fyysisten tarpeiden ilmaisemiseen aina taantuen refleksiivisten reaktioiden alle. Kun lapsille tarjottiin hyvää hoivaa ja virikkeitä, he palautuivat normaalille tasolle kehityksessään. Ihminen tarvitse henkisen puolen itseensä, ja se on kulttuurin tehtävä.

Omassa elämässäni olen kokenut vahvana kunnioituksen ja rehellisyyden vaikutuksen itsekunnioitukseen ja itsearvostukseen. Se on tullut varhaislapsuudesta, jossa erityisesti äitini syvä kunnioitus persoonallisuuttani kohtaan vahvisti minua. Kun jouduin kunnioittamattomuuden ilmapiiriin, minusta tuli myrtsi ja ahdistunut henkilö, jota muut kavahtivat ja erkanivat loitolle. Joskus Kari Salminen kirjoitti hyvän artikkelin Aamulehdessä, kuinka tarpeellisia ovat nämä erilaiset mielen ahdistukset yhteisön rehellisyyden pelastamiseksi. Kyseenalaistan niiden oikeutukset silloin kun mennään alistamiseen ja uhraamiseen. Kunnioittamisesta ja leikin oikeudesta tuli minulle vahva näkemys ja tien viitoittaja, jonka puolesta taistelin vuosikausia päiväkodeissa.

Mihin on syytä ”alistua”? On syytä alistua järkeviin tekoihin, jotka tuottavat hyvää ihmisyydelle, elämälle ja luonnolle. Vaikka voimme nihilistisesti ajatella, mitä se on, ja tuottaako hyvä, kuitenkin on valittava kohtuuden polut. Itse olen aika lailla ihanteiden puolesta taistelija. Kun päivähoidon hallinto oli asettanut tavoitteet leikin puolesta, minä taistelin niiden puolesta.

Kaikkein vaikein asia on itselleni ollut yhteisön valheet, kyllä yksilönkin. Kun olen ollut ahdistunut valheista, se on tehnyt minusta rasittavan ihmisen kohdata. Onko kysymyksessä uhrautuminen, alistuminen tai alistaminen, jossa periaatteet olisi pitänyt myydä, ja ihmisoikeudet heittää roskiin? Kun olin kokenut lapsuudessa vahvan kunnioituksen, suojakseni tuli ylpeys, mikä nostatti minua ylös ahdistuksesta, ja toi tietysti uhmakkaat ilmeet. Ei itsetunto ole riittävä suoja ihmiselle, jos mieltä murjotaan koko ajan alas, oman kunnian se säilyttää.

Raija

EPÄILY VERSUS EPÄLUULO

Epäily on tervettä tiettyyn rajaan saakka, mutta jos se muuttuu epäluuloksi, sillä on jo vakavampia seurauksia. On tervettä katsoa pintaa syvemmälle, kurkistaa naamioiden taakse ja asettaa näkemyksiä kriittisen suurennuslasin alle. Asiat eivät useinkaan ole sitä, miltä ne näyttävät. Tuossa uidessa pohdin, kuinka vaikea ongelma meille suomalaisille on puhumattomuus. Niin, kyllä mediatodellisuus tuputtaa keskusteluilmapiirin olemassaoloa, mutta toisaalta sitten ryöpyttää sosiaalisen media ongelmista. Se lienee tervettä epäilyä, ettei mielikuvilla pelaaminen saa valtaa. Mutta on hyvä muistaa, että keskustelut somessa luovat myös demokratiaa.

Epäluulon mielikuva on niin vahva ihmisille, että vaikka totuus kävelisi kuinka monta kertaa vastaan, he silti vuosikausia puhuvat totuutena omaa epäluulon mielikuvaansa. Tuntuu, ettei mikään muuta tuota suorastaan vainoavaa mielen tuotetta. Eräs nainen piti veljeään hyvin vähäpätöisenä, mitätöi, nauroi ja pilkkasi veljeä mennen tullen. Kun veli sitten yhtenä päivänä ilmoitti löytäneensä vaimon ja meni kihloihin hänen kanssaan, sisar ei uskonut asiaa moneen vuoteen, vaikka veli kävi kylässä ja sisko näki vaimoehdokkaan. Silti sisar kertoi tuttavilleen, liekö tuota vaimoa ollenkaan. Hän ei edes uskonut omiin havaintoihinsa, vaan tuo epäluulon mieli piti hänen totuuttaan yllä. Olisiko ollut taustalla se, että sisar halusi omistaa veljensä.

Eräs perhe eli täydellistä helvettiä isän julmuuden ja kaksoiselämän vuoksi. Lapset kärsivät suunnattomasti ja vaimo eli psyyken puolustuksen varassa, uskoen siihen unelmaan, jonka hän oli luonut avioliiton solmiessaan. Vaikka vaimo tiesi miehellään olevan rakastajatar alusta alkaen liitossa, saattoi vaimo kertoa vuosikymmenten jälkeen, ettei se ole totta. Totta oli vain hänen unelmansa onnellisesta avioliitosta. Tämä on kai sitä, että eletään onnellismuurin takana. Lasten kärsimys oli hirvittävä, ja jokainen heistä tahollaan käveli helvetin miinaan tuskissaan, epätoivossaan ja kauhuissaan, joita perheen kauhut aiheutti. He ajautuivat epätoivon tekoihin, sillä mitään turvaa ei ollut olemassa, johon olisi voinut luottaa, oli valittava kauhusta sattumia.

Epäluulon ehkäisemiseen tarvitaan turvallisuutta ja luottamusta, pysyvyyttä ja hyväksyntää, myös tapoja, normeja, ja lakeja, jotka suojaavat ihmisyyttä, mutta ei alistavana elementteinä, ei eriarvostavina ja merkittyinä joihinkin pakkorooleihin, sisäisen henkisen olemuksen tai ulkoisen profiilin muodossa.

Raija

DE - MENT - TIA

Mentaalinen takaisinisku. Dementiaa sairastaa Suomessa suuri määrä ihmisiä. Sitä on nuoresta iästä keski-ikään ja vanhuksiin.

Hyvä ystäväni, jo melkein kahdeksankymmentä vuotta vanha, sairastui hiljattain aivoverenvuodon seurauksena. Hän vieraili luonani muutama päivä sitten ja kertoi hämmennyksestään, kuinka omaiset oli kutsuttu koulutukseen ja kerrottu sairaudesta heille, mutta häntä ei pyydetty mukaan. Muutenkaan sairaudesta ei juuri kerrottu hänelle mitään, hyvin tipoittain. Hänellä on oireena hahmotushäiriö, kirjaimet ja numerot katosivat muistista. Mutta kielimuisti puheessa on säilynyt erittäin hyvin. Toisaalta epäilin, oliko diagnosoitu dementiaksi, kun lyhytaikainen muisti reistaili, tuo etuaivolohkon toimimattomuus.

Tässä tapahtui se mikä usein tapahtuu sairastuneiden kohdalla, sairastunut istutetaan potilaan rooliin, jossa toiset alkaa operoida ja hallita häntä. Hän menettää itsemääräämisoikeutensa.

Pidän itsemääräämisoikeutta ratkaisevana asiana muistin pysyvyydessä ja toimivuudessa. Muisti on monimutkainen asia, ja en suinkaan ole mikään asiantuntija, mutta jotain siitä ymmärrän. Nykykäsityksen mukaan muistikuvia syntyy aivoissa moniin aistisoluihin eri alueilla aivoissa. Niin kuulo-, lihas-, näkö-, kuin muukin havaintoaistimus tallentuu sellaisenaan muistisoluun. Oppimisessa se näyttäytyy toistona, joka on reflektoitunut kieleen tai muuhun symboliin tunnistettavaksi ja tottelevaisuuskulttuurissa tämä on pääsääntöinen oppimista kuvaava ilmiö.

Mutta toiminnallisuudessa aivojen hallitsemiseen tarvitaan itsemääräämisoikeus, jossa yksilö on ottanut haltuun omat muistikuvansa, ja tuottaa niiden kautta ajattelua. Tunnesidos on ratkaiseva aktivaation syntymisessä. Jos ihmisellä ei ole aktiivista roolia itsen määräytymisen kautta omaan ajatteluun, eikä se ole yhteydessä omiin tunnekokemuksiin, muistikuvat vain toistuvat, eikä se anna riittävää aktivaatiota aivoille, ja niin muistisolut alkavat kuolla. Näin sitten itse asiassa käy, että valta määrittää sitä, kuka saa aktiivisesti ajatella, mitkä oikeudet hänelle annetaan. Ystäväni on ollut juuri ihminen, joka on totellut ja toistanut kielikuvien kautta tapahtumia. Hänellä ei ole ollut itselle omaan itseen nähden valtaroolia ihmisten välisissä suhteissa, hän ei ole voinut ennakoida ja suunnitella tulevaisuutta, hän on toiminut enemmän käskystä, mikä tapahtuu etuaivolohkolla toistona. On syntynyt toiminnallinen sairaus, jossa valta on määritellyt aivojen toiminnan, toisilta tullut käskytys on estänyt itsestä syntyneen aktivaation. Ehkäpä se on dementian taustalla. Tämä on minun teoriani, eikä tieteellisesti todistettu, kun nyt sitä ylipäätänsä on vaikeaa todistaa.

Omien ajatusten haltuunotto vaatii huomattavasti vahvemman aktivaation ja pitää aivoja toimintakuntoisena, eivätkä solut pääse lakastumaan. Itsensä määräytymisen puutteessa ihminen jää muiden määräämien tekojen toisto-orjaksi ja hän lannistuu pakon edessä. Valta, tuo pahuuden ilmentymä ja sen väärinkäyttö.

Raija

LISÄYS EDELLISEEN

Tarkemmin ajateltuna, myötätunto viittaa tuntoon, pitäisikö sittenkin puhua myötätunteista, jos puhutaan tunnekokemusten myötäelämisestä, siis tässä oppii viilaamaan pilkkua.

MYÖTÄTUNTO, MYÖTÄELÄMINEN, KANSSAELÄMINEN JA MITÄ NÄITÄ ON?

Joidenkin näkemysten mukaan jotkin henkilöt kokevat myötätuntoa esimerkiksi sortajia kohtaan, kuten Hitler. Sanojen alkuperät on vaikeasti hahmoteltavissa. Tutkii miten tutkii, ja usein taustalla on mitä kummallisimpia mielleyhtymiä, jotka eivät ole redusoitavissa loogisesti.

Kyseenalaistan myötätunnon myötätunnoksi, kun ihminen samaistuu vallanväärinkäyttäjiin, terroristeihin ja diktaattoreihin. Tukholman taudiksi nimitettiin ilmiötä, jossa auttaja alkoi myötäelää rikollisen näkemyksiä. Ikään kuin auttajalla ei olisi ollut selkeää käsitystä oikeasta ja väärästä, vaan hän meni rikollisen puolelle ja teki oikeutusta rikollisuudelle, jota rikollinen perusteli. Rikollisella on usein taustallaan kosto ja kun oikeudenmukaisuus ei ole aina mahdollista.

Joskus joku ohjaajani sanoi, että myötätunto on myötäsyntyinen. Onko se siis mennä mukaan, matkaan, seuraan, siis oppia samaistua ja myötä on eri kuin sen voisi ajatella olevan? Uskon, että myötätunto on selkeämmin hyvän kohtelun seurauksena syntynyttä kykyä ymmärtää toista, myötäelää toisen kokemuksia. Mutta erottaisin samaistumisen luonteenpiirteeseen liittyväksi vallan ilmentymäksi. Luonne on fyysinen ominaisuus ihmisessä, kehon toiminnallisuuden tulosta, mutta myötätunto syntyy kohtelusta.

Sanojen merkitysten muuttuminen erehdyttää meitä ajattelussamme. Kun redusoimme jotakin sanaa, ehkä siinä on hyvä eritellä lähtökohdat. Sanojen mytologia puhuu enemmän uskomusten kieltä kuin loogista jäsentyneisyyttä. Ja kuitenkaan sananvaltaa ei tulisi liioitella ehdottomuuteen asti, ettei se tuhoa muita tietoisuutemme tasoja.

Raija

Suomisanakirjan mukaan MYÖTÄ on.

1.  Us. ylätyylissä, ylätyylisesti adverbi
a. mukana, muassa, matkassa, seurassa

2.  mukaan, matkaan, seuraan.
Esimerkiksi: Kulkea, seurata myötä. Tule myötä! Hänellä on onni ainamyötä.
b. puolesta, puolelle.
Esimerkiksi: Ei ollut myötä eikä vastaan.

3.  postpositio mukana, kanssa, keralla

4.  mukaan, oheen

5.  Usein paremmin toisin. 

TERVE SYYLLISYYS

Kristinuskossa opetetaan, että Jeesus kantaa meidän syntimme, antaa anteeksi, ja huolehtii syyllisyydestä sekä taakasta. Jos tarkemmin ajatellaan, mikään ei ole tärkeämpää kuin terve syyllisyys, se puhdistaa, se pitää totuudessa, ja se vapauttaa ihmisen. Häpeä taas tappaa ihmisen, luhistaa henkisesti toimintakyvyttömäksi. Onko kirkko miettinyt tarkkaan sitä, veikö Jeesuksen murhaan häpeä vai syyllisyys, kumpi loppujen lopuksi pelastaa ja kumpi tappaa? Jos Jeesus pelastaa meidät syyllisyydestä, se loppujen lopuksi tuhoaa meidän totuutemme. Synti on teko.

Lapsella on noin seitsemän kuukauden iässä häpeä kokemus, jota sanotaan vierastamiseksi. Uusi ja outo ihminen saa lapsen pillahtamaan itkuun, koska totuus, se mikä on tässä ja nyt lapselle läsnä, katoaa hänen silmistään, johon hän on kiintynyt, jota hän rakastaa, mikä tuo hänelle turvallisuutta ja luottamusta. Lapsi rakastaa totuutta. Häpeä syntyy, kun totuudesta lähdetään pois.

Kun ihminen tuntee syyllisyyttä, hän tuntee sitä teoista, niistä joita hän on tehnyt tai suunnittelee, ei siitä, että joku tuo asian esiin, tai puhuu asiasta. Ihminen kokee syyllisyyden omista teoistaan, ja se on terve ilmiö, olisi hirveää, jos emme kokisi syyllisyyttä. Ihminen alkaa kokea häpeää, kun hän joutuu totuudesta pois. Ja kun häpeää on liikaa, ihminen alkaa vieroksua itseään, tuhota itseään, sillä häpeä on tappava tauti, mutta myös suojelee totuuden säilymisessä, havaintojen pitävyydessä.

Kun häpeä saa olla terveesti olemassa se suojaa ihmistä ja rakastaa totuutta. Kun häpeästä tehdään ulkoa tulevana taakka ihmiselle, se alkaa tuhota. Kun ihminen julistetaan arvottomaksi, ja häneltä viedään oikeus syyllisyyteen ja häpeään, hänelle syntyy rinnakkaistodellisuus, jossa on kaksoissidos syyllisyyteen ja häpeään, hän on ehdollinen kokemuksensa kanssa, riippuvainen toisen armosta, eikä hän voi olla oma itsensä ja joten hän on siten hierarkkisuuden vanki.

Totuudessa ja syyllisyydessä pysyminen tuo totuutta, se tuo sitä yhteisöissä, kun asioita tarkastellaan terveesti, tutkitaan niitä, avataan ja etsitään loogisia ratkaisuja. Epäterve syyllisyys ahdistaa liikaa, terve syyllisyys ahdistaa sopivasti, niin että ihminen alkaa etsiä ratkaisuja ongelmiin, ja lähtee oppimisen poluille. Jos ja kun yhteisö alistaa yksilön valhenäkemyksiin, tarinoihin, jotka eivät pidä paikkaansa, yksilö joutuu häpeän alle, ja tuntiessaan tästä suurta tuskaa, helpottaakseen oloaan, hän siirtää häpeän syrjään ja tiedostamattomaan, jäädyttää tunteensa ja voi lopulta muuttua patologiseksi valehtelijaksi, eikä enää huomaa valehtelevansa.

Yksilö voi onnistua yksilö tasolla taistelemaan rehellisyyden puolesta, mutta jos yhteisö rankaisee siitä, hänen häpeänsä tuhoaa hänet. Minulle rankaisut olivat niin julmia, että valhetotuuden alle alistettaessa häpeäni kasvoi todella suureksi. Ja minä en ole totuuden torvi, jonka mielestä sitä on kaikkialla kuulutettava. On sopivaa joskus päästää valkoinen valhe, jotta ei loukkaisi toista.

Teologian tohtori Malinen on kirjoittanut kirjan, ”Häpeän monet kasvot”. Kirjassa avataan häpeän ja syyllisyyden eroja.

Jotkut tekevät häpeäkokemuksesta niin suuren kärsimyksen ylistyksen, että alkavat ruoskia itseään, jotkut toisia.  Niin syyllisyydestä kuin häpeästäkin kehitellään erilaisia muotoja, estääkseen niiden tuhoava vaikutusta.

Raija

SOSIAALINEN VÄKIVALTA

Sosiaalinen väkivalta vallan muotona kannattaa ottaa vakavasti. Se tappaa ja sairastuttaa ihmisiä enemmän kuin mitkään muut katastrofit. Se rakentaa pitkäkestoisia kärsimyksiä, ja on kantajalleen raskaampaa kuin kuolisi luodista sodankäynnissä. No, nämä ei ole hyviä vertauksia, mutta sosiaalinen valta on mittava kärsimys ihmiskunnalle. Käskystä ihminen tappaa toisen 100 prosenttisesti, se on todistettu toistuvasti, tiedetään Milgramin tottelevaisuuskokeissa.

Sosiaalisen vallan muotoja on monia, joukko-, ammatti-, tuomio-, yhteiskunta-, moraalivalta, poliittinen, uskonnollinen, tieteellinen, demokraattinen, republikaaninen, konservatismi, sosialismi jne. Tunnetuin sosiaalisen vallan ilmentymänä lienee Jeesuksen tarinassa, jossa maallinen tuomiovalta antaa tuomion, ja Jeesus asetetaan kantamaan ihmisten synnit. Siitä on tehty jumalallinen ilmiö. Se pitää sisällään pahuuden, jonka kautta oletetaan lunastettavan autuus ja armo itselle, sen uskotaan olevan Jumalan tahto. Minulle Jumala on vain rakkaus, ei ihmisten kiduttaminen. Tätä samaa syyllistämisvaltaa synnytetään jatkuvasti työpaikoilla, ihmissuhteissa, perhesuhteissa jne. Joukosta otetaan syyllinen, joka kantaa muiden syyllisyyden. Syylliselle ei anneta puheoikeutta puolustamiseen, muut vain tuomitsevat ja häpäisevät hänet, ja tapahtuu uhraaminen.

Tämän estämiseksi tarvitaan sivistystä, jossa kunnioitus ihmisyyteen on ydinoppi, mitä esimerkiksi englantilainen kulttuuri on joskus edustanut. Enkä tarkoita kunnioituksella mitään kuvien kumartamista. Sosiaalisuudesta on tullut pinnallista, hyväilyjä aistinautintoihin, hedonismia. Syvällinen tunne-elämä jätetään huomiotta, mikä on edellytys syvälliseen oppimiseen, parempaan muistiin ja arvojen sisäistymiseen. Näyttää siltä, että koulutuskulttuurimmekin kumartaa vain loppujen lopuksi tottelevaisuutta, ei emansipaatiota.

Mielipide-, ja aistikeskeinen tunnevalta rakentavat tätä sosiaalista valtasysteemiä, jota yksilöt operoi. Elämässäni olen joutunut muutaman kerran tämän lynkkaussysteemin uhriksi, puuttumalla lapsiin kohdistuneeseen väkivaltaan, ja epäkohtiin yhteiskunnassa tai yhteisöissä. Tässä vallan muodossa syyllinen leimataan, eristetään ja poistetaan joukosta ja vuorovaikutuksesta. Hänen puolustustaan ei kuunnella, eikä hänelle anneta puheenvuoroa. Muut päättävät mitä hän on tehnyt, vaikka ei olisi tehnytkään sitä, tai ainakaan siinä muodossa, kun se esitetään väärin tehtynä ja se suhteutetaan yhteisön moraaliin. Rikoksen tekijät kärsivät jonkin verran häpeää, ja erkanevat sekä välttelevät syyllisyyden kantajaksi tuomittua. Mutta juuri koskaan ei pyydetä anteeksi, vaan annetaan uhrin kärsiä syyllisyydestään, ja muistutetaan häntä silloin tällöin kelvottomuudesta ilmaista itseään.

En ole löytänyt keinoa, millä tätä terrorismia voisi yhteisöissä vähentää, inhimillisyys ja rakkaus, välittäminen ja rehellisyys eivät tunnu tehoavan. Valtaa ei tulisi antaa toiseen nähden, koska se useimmiten on vain heijastusta omista kokemuksista. Usein siinä on takana huono johtaminen, jossa tunteet ja mielipiteet rehottavat mielivaltaisesti, ja yllättäen hyvin erikoiset ihmiset johtavat tätä joukkoa jopa yli virallisen johtamisen aina rikollisuuteen asti.

Kaikkein tehokkaimmaksi työpaikoilla olen kokenut ammattiosaamisen kehittämisen. Kun ammatissa on yhteiset tavoitteet, ja ymmärrys niiden sisällöistä, ne yhdistävät näkemyksiä niin, etteivät tunteet ja mielipiteet pääse hallitsemaan. Ammattivaltaankin tulee suhtautua varauksella, se voi olla myös tuhoavaa, mutta sitä ei tule vesittää. Lääketieteellinen valta voi viedä ihmistä kehittymättömäksi henkisen kehityksen suhteen, sosiaalinen valta voi viedä todellisen välittämisen ja johtaa hierarkkiseen vallankäyttöön, jossa ei enää ihmisyys mahdollistu hyvyydessä, vaan pahuus pääsee valtaan.

Raija

LUOPUMISESTA

Äitinä tulee onnelliseksi, kun lapsi alkaa luopua materian himosta ja tavaran haalimisesta. Arvot alkavat siirtyä kohti henkisiä arvoja, ihmisen tarpeita, itsensä löytämistä, ja toisen ihmisen tarpeellisuutta, alkaa rakkauden ymmärtäminen. Ei materiassa mitään paha ole, se kuuluu elämään, mutta vanhempana vain huomaa, miten vähän sitä tavaraa loppujen tarvitsee, niin vähällä tulee toimeen. Vaatekaapissa on vaatteita, joita ei juuri käytä, samat vaatteet pyörivät päällä. Lapsuudesta voi muistaa, kuinka vähän vaatteita oli, vanhemmat pitivät samaa mekkoa vuosikausia.

Joskus minusta tuntuu, että olen luopunut kaikesta.  Muistaakseni Tommy Hellsten on sanonut, mistä luovut, sen saat. Tuo pitäisi kai ymmärtää siten, että tilalle tulee jotain arvokkaampaa, erilaista ja parempaa. Kaikkein vaikein luopumiseni oli kun jouduin luopumaan rakkaudestani parisuhteessa, omasta tahdosta, kun arvot olivat niin ristiriitaisia, että ne rakensivat kuilun, jota ei enää voinut ylittää. Hän halusi, että lapset saavat päähänsä hänen arvonsa, minä halusin, että lapset rakentaa omat arvonsa itse ohjauksessa. Minua hän rakasti juuri persoonallisuuteni vuoksi, mutta miksi hänen lapsiminänsä ei sallinut omille lapsille omaa persoonallisuutta. Ehkä hän ihaili minussa sitä, mitä oli itse menettänyt, kykeni vasta rakastamaan sitä aikuisuutta, joka tuli suhteesta, mutta ei vielä sisäistä lastaan.

Rakkaudessa hyväksyntä on kaikkein oleellisinta, hyväksyä toinen sellaisena kuin se on. Jos vuorovaikutus on sellaista, että on koko ajan korjaamassa toista, on kyse enemmän rakkaudettomuudesta. Tehokas keino näyttää hyväksymättömyytensä on olla noteeraamatta mitenkään toisen mielipidettä, ei tykkäyksiä, ei omaa mielipidettä, vaan täydellinen hiljaisuus. Siinä osoitetaan että toinen on mitätön ja arvoton. Joskus ajatukset ja vastaukset toisen ajatuksiin on erilaisia kuin kysyy, ja huomaa, että henkilö vastaa enemmän odotuksiin, joita on kuvitellut olevan ilmassa. Toisen ajatuksen kyseenalaistaminen on keino päästä valtaan, nostaa itsensä toisen yläpuolelle, väheksymällä toisen ajatuksia. Kunnioittavassa suhteessa oman mielipiteen kertominen ja toisen salliminen on näkyvissä, siinä avataan näkökulma asiaan, siinä mahdollistuu kasvaminen.

Olen luopunut niin paljosta, etten edes enää osaa luokitella niitä. Epätoivo on pahimpia, kun huomaa, ettei merkitse toiselle mitään. Sitten vain luopuu, sillä on turha mitään puhua, koska toinen yrittää vain kumota ajatuksen. Yhteiskuntarakenteellisesti olen joutunut luopumaan koulutuksesta, ammatistani, pyhästä avioliitostani, koskemattomuudestani, taloudellisesta turvasta, ruoasta, lääkkeistä. Tilalle olen saanut henkistä iloa, mutta rakkaudesta luopuminen on ollut kaikkein raskainta. Sainko siitä tilalle uuden rakkauden, sain ja sain, mutta en koskaan hyväksyntää omana itsenäni, ja kysyn aina, onko se rakkautta. Loppujen lopuksi, voin vain turvata Jumalan rakkauteen.

Raija

JÄRKYTYKSEN JÄLJET SEKSUAALISISSA RIKOKSISSA

Kun seuraa näitä seksuaalirikosten ilmentymiä, liian usein huomaa, että tuomiot uhria kohtaan ovat jyrkkiä, ja rikoksen tekijää puolustellaan. Viimeksi Pirkko Saisio puolusti jossain iltalehdessä Aki Louhimiestä. Ymmärrän ja olen jokaisen ihmisen puolella oikeudesta puolustukseen, mutta kun samaan hengenvetoon tuli tuomio uhria kohtaan, miksi ei heti sanottu ja puhuttu, se ei ollut oikeudenmukaista.

Elämän varrella on tullut muutamia henkilöitä kohdalle, jotka ovat joutuneet seksuaalisen väkivallan kohteeksi. Jokseenkin tulin heidän kohdallaan siihen tulokseen, etteivät he saaneet apua, vaan tuomioita. Eräs jo poismennyt nainen vei oikeuteen miehensä lapsiin kohdistuneista seksuaalisista teoista. Todistusaineisto ei ilmeisesti riittänyt, oli vain sana sanaa vastaan, syyte kumottiin. Näitä on hankala todistaa, etenkin kun se tapahtuu perheen sisällä. Minä näin vain heidän kolmen tyttären vaikeat psyykkiset oireet teoista. Se oli heille liian suuri kärsimys ja jälkihoidot tuli kalliiksi yhteiskunnalla. Äiti menetti järkytyksestä otteen elämäänsä, ja lähti kulkuriksi maailmalle, etsimään uskonnoista apua, Intian hindulaisuudesta aina Ranskan kommuuneihin. Ja viimeisinä vuosinaan näin äidin vihan, joka sitten kohdistui lähimmäisiin. Tunteet, joita ei hyväksikäytöstä saanut tuoda esiin, niitä pidettiin hölynpölynä, rakensivat muistiongelmia ja kyvyttömyyttä kohdata ihmisiä tunnetasolla, jäljelle jäi vain viha ja lopulta dementoituminen. Se mielen vahva pelko ja tunnistamattomuus pukkasivat ulos kuvitelman, jossa oli toivoa paremmasta.

Pelosta syntynyt aivopaine synnyttää ”ylimielikuvia” ihan kuin sokerin lasku. Joissakin opeissa pelkoa pidetään hyveenä. Olen todennut, että turvallisuus ja luottamus tuottavat ehdottomasti järjellisempiä ja loogisia näkemyksiä, ja luovuus syntyy vapaudesta merkittäväksi elämän totuudessa.

Usein käy niin, että uhri puhuu, mutta häntä ei kuunnella, vaan syytetään. Koko asiaan tulisi kouluttaa erityislääkäreitä, psykiatrit etsivät vikaa persoonallisuudesta, eivät kohtelusta. (poikkeuksia on). Ulkoa tuotettu häpeä ja syyllistäminen syyttömänä on vahvasti psyykeä romahduttava. Jatkuvaan puolustukseen joutuva psyyke romahduttaa uhrin ajattelukykyä. Itselläni väkivalta tuli ääneen ahdistuksesta matalana ja värisevänä ja koko kehoni oli vapinan alla, mikä suomalaisessa yhteiskunnassa on valheen merkki, korvat heiluvat.

Usein jo lapsena hyväksikäytetyt ja raiskauksien jatkuessa uhrit menettävät puolustuskykynsä, he eivät puolusta itseään, eivätkä muita, sitten on niitä, jotka alkavat puolustaa rajusti, niin tein itse. Syyllistäminen vie ahdistukseen ja mieli kätkee muistista asian syvälle mielen pimentoon. On tultava vahva turvallinen tilanne, ennen kuin uhri uskaltaa edes ottaa käsittelyyn itsessään asian. Mieli torjuu sitä todellisuutta ja tapahtumaa puolustautumalla, joillakin, kuten minulla, mieli alkoi hajota, ja se taas näytti siltä, että muisti ei toiminut loogisesti, mikä sai toiset epäilemään koko asiaa. Oma puolustautuva mieli mielikuvituksena ei estä havaitsemasta hyvin, se jopa voi tehdä ihmisestä tarkan havaitsijan, kun tapahtumia vääristellään muiden taholta tai mieli vääristää havaintoja. Olin rakentanut tulevaisuuden unelman, jossa ei ollut raiskausta, oli vaan rakastuminen ja pyhä avioliitto. Vielä yli kahdenkymmenen vuoden kuluttua, kun kykenin ottamaan asian käsittelyyn, mieli loi puolustuskuvan asiasta. Ongelman toi se, että havaitsemisen luotettavuutta tarkasteltiin mielikuvituksen ongelmana, vaikka se oli luonnollinen seuraus väkivallasta, psyykkinen puolustus.

Liian usein ole todennut, pääsääntöisesti monella ihmisellä, ja että todellisuus on sitä johon mieli reagoi puolustamalla ja luo uudenlaisen mielikuvan, joka sitten kerrotaan totuutena, mutta monille se kehittää kyvyn hyvinkin tarkkaan havainnointiin ja asioiden erittelyyn johdonmukaisesti.

Onko seksuaalisuus kuitenkin monelle miehelle sellainen kysymys, jossa katsotaan, että aktiivisuus siinä vaatii väkivaltaa? Siksi niin usein uhrit jäävät vaille kuulemista. Ehkä juuri siksi, että apua ovat usein antamassa miehet, jotka ovat hyväksyneet väkivallan. Taustalla vaikuttaa myös Kristinopin ongelma, jossa itsekkyydestä syytetään, ja sen katsotaan olevan pääsyyllinen, itsen himot ja halut uhrilla, kun toiset tunkeutuvat ihmiseen. Väkivallan uhkan ja pelkojen jatkuessa uhri ei kykene nousemaan ylös ja puolustautumaan ja puolustamaan.

Tietoiseksi tuleminen omien tunteiden osalta ja niiden vaikutuksesta on merkittävin selkeyttäjä ajattelussa, havaitsemisessa ja loogisessa ymmärryksessä. Ja kuitenkin absurditkin ajatelmat ovat tarpeen luovissa prosesseissa.

Raija

LAIHDUTUS

Jotkin ihmiset käyvät jatkuvasti taistelua ylipainoa vastaan. Ohjeena tulee yhteiskunnalta liikuntaa ja ruokavaliota. Se on yksi osa sitä, mutta on myös vaikutteita, joita ei oteta huomioon. Olen koulutukseltani vanha diakonissa, mikä nimi muutettiin sosiaaliohjaajaksi, kun tämä uusi koulutus luotiin. Se sisältää sairaanhoitajan perustutkinnon ja sosiaalisten kehitysten osatekijät. Sosiaaliohjaajan ammatti ei alkuun saanut ammattioikeuksia, ehkä nimen vuoksi. Niinpä minäkin sain olla mukana, kun kaksikymmentä vuotta ammattiliitto taisteli oikeuksia, enkä koskaan ehtinyt niistä nauttimaan. Nykyään ohjaustoiminta on jo ammattioikeutta, koska vuorovaikutusta tarvitaan, ja siihen ohjausta, siihen on välineitä. Vuorovaikutus on oleellinen henkisen kehityksen takaaja.

No joka tapauksessa, sairaanhoitajan perustutkintoon kuului elimistön toiminnan oppiminen. Jotta ihminen toimii hyvin fysiologisesti, hänen koko persoonansa on otettava huomioon. Hermot alkavat tempuilla, ellei itseä saa olla olemassa, kokevaa, tuntevaa, oppivaa ja toimivaa yksilöä. Tuo autonominen hermosto on tahdosta riippumaton ja laittaa koko elimistölle jarrut päälle, ellei itseä ole aktiivisesti ja itseohjautuvana olemassa, ja silloin on jo täysi stressi päällä. Aineenvaihdunta suurin piirtein pysähtyy, kun psyykkinen puolustusjärjestelmä on koko ajan yliaktivaatiossa. Koin tätä monia vuosia, mikään ruokavalio ei vaikuttanut painoon, eikä liikunta. Nyt kuuntelen joskus niitä ihmisiä, joilla paino ei putoa, ja saatan todeta heidän stressinsä.

Kun pääsin töistä pois eläkkeelle ja itseni sai toimia, eikä stressiä ollut, painoni alkoi tippumaan, ja sain syödä normaalisti. Sisäinen ydinitseys sai toimia, tunteeni tulla, ja sain olla henkisesti aktiivinen. Henkinen aktiivisuus, siis itsen osalta ratkaisukeskeinen, ei muitten toimesta muistiksi hakattu, alkoi toimia. Tällöin ihmisen elimistö alkaa käyttää ja tuottaa sen tarvitsemia aineosia aineenvaihduntaan, kuten sappea rasva-aineenvaihduntaan ja muutoinkin rauhastoiminnoissa ja eritetuotannossa, kultaisella keskitiellä, liikaa mitään tuottamatta. Erityissairaudet kehittyvät erityisilmiöiden takaa, eivätkä selity perustoiminnalla, joissa on monia tekijöitä.

Miksi tästä lääketieteellisestä asiasta ei puhuta? Ehkä siksi, että meillä vallitsee vieläkin ihmiskäsitys, jossa holhotaan yksilöä, ohjaillaan ulkoa päin ja itseys ei todellisuudessa saa kehittyä, eikä henkinen aktiivisuus pääse vaikuttamaan elimistössä. Ihmisellä tulee olla oikeus omaan itseensä. Mistä onkaan kotoisin kaiken kontrolloiva ja yksilöä estävä toiminta, jossa toinen valvoo ja säätelee koko ajan mitä ajattelet tai tunnet? Eikö juuri ihmiskuvasta? Ja loppujen lopuksi käykin niin, että liiallisen kontrollin tuloksena ihminen menettää tunne-elämänsä tuhoutumisen johdosta sisäelinten aineenvaihdunnan tarvitsemat ja siitä syntyvät toimintaedellytykset.

Toisen ihmisen kohtelu, se juuri tässä on avainasemassa, suommeko hänelle ihmisoikeudet, oikeuden henkiseen kehitykseen, vai luommeko yhteiskuntia, joissa tuotamme ongelmia, ja siten kehitämme niihin hoitomuotoja säilyttääksemme vain valtaa toiseen nähden. Autoritaarinen suhtautuminen toiseen ja sitä kautta hallintajärjestelmien ylläpito yhteiskuntajärjestelmänä ei ole moraalisesti oikeutettua. Genetiikka ei selitä kaikkea, myös toiminta on otettava huomioon.

Raija