LISÄÄKÖ URHEILU ALTTIUTTA VALHEESEEN

Useammasta tuutista on tullut keskustelua urheilun, tunteiden ja kasvatuksen symbioottisesta vaikutuksesta. Maanantaina 25.8 tuli YLE ykkösellä dokumentti Amerikan suosituimmista yliopistoista. Erityisenä piirteenä yliopistoissa oli se, että siellä sponsoroitiin vahvasti urheiluun. Sillä sai stipendejä ja valtion tukea. Huomiota herätti se, että näihin yliopistoihin oli pesiytynyt paljon raiskauksia, eikä näitä raiskauksia saatu tutkimuksen alle, naiset alistettiin hiljaiseksi.

Urheilu ei sinällään vie tunteita, mutta aika, jonka se ottaa, ottaa myös ajan tunteiden kokemiseen ja käsittelyyn riittävästi. Kehon palvonta sinällään voi viedä luonteenpiirteeseen, jossa itseihailu nousee korkeisiin sfääreihin. Tämä voi johtaa siihen, että palvotun henkilön itseihailu nousee valheen tasolle, kuten ihailijoidenkin. EDM. ohjelmassa näkyi selvästi myös se, että yliopiston hallinto vältteli raiskausten esiin ottoa, koska se menetti maineensa ja valtion rahahanat sulkeutuivat. Suuret fanilaumat ihailivat urheilijoita, jotka menestyivät ja he lähtivät mukaan syytöksiin, vaikka raiskaus oli todistettu, silti he haukkuivat uhria valehtelijaksi. Omahyväisyys ja huippusuoritukset kulkivat kuin käsi kädessä valheiden kanssa.

Ringa Ropo esitti joku aika sitten mediassa, että jokaisen lapsen tulisi kilpaurheilla. Jokainen pitkälle koulutettu kasvatusasiantuntija tietää, että kilpailu ja vertailu ovat huonoja kasvualustoja. Erityisesti pienelle lapselle, joka voi ajautua kilpailussaan valheen tielle etsiessään itsevarmuutta. Jo sinällään lapsi asettaa itse itsensä kanssa kilpailuun, mikä vaikuttaa sisäiseen motivaatioon, ja jos siihen lisätään vertailua, se voi tulla liian suureksi taakaksi. Jokainen lapsi on yksilö, ja kohtaa kilpailun eri tavoin. Toista se voi innostaa, toisen lannistaa, Psyykkiset prosessit ovat niin monimutkaisia, ettei aikuisten ohjaama kilpailu ole hyväksi. Lapset kilpailevat itsensä ja toisten kanssa luonnostaan, ja sen kehittymiselle tulee antaa rauha, kohdaten syntyvät tunteet.  Suoritusten kautta kilpailu tulee vasta aikuisiän kynnyksellä. Rooliksi muodostunut minuus suoritusten avulla jättää pimentoon todelliset tunteet ja itsen.

Tasapainoisen lapsuuskehityksen tärkein prosessi on saada tunteet, itse ja ajatukset toimivaan kontekstiin tavoitteiden ja osaamisen suhteessa. Kiintymyssuhde ja tunne-elämän rauha takaa kestävää kehitystä. Jos laitamme lapset liian aikaisin kilpailemaan, he oppivat myös valheen tiet itseään tukeakseen. Sen voi nähdä amerikkalaisista yliopiston oppilaista, jotka ovat jääneet pahasti kehityksessä jälkeen ja ovat valmiita valehtelemaan, kun saavat siitä itselleen yhteisön antamaa kunniaa.

Raija

PSYKOLOGISOINTI

Nykyään tuntuu siltä, että kaikki ongelmat selitetään käytöksellä, jota psykologia tutkii. Kovin helposti ajattelemme, että ihmisten ongelmat johtuvat käyttäytymisestä, ja niin suuri määrä psykologeja yrittää kouluttaa yksilöitä käyttäytymään. Entä jos ongelma ei olekaan käytöksessä. En väitä tällä, ettei häiritsevää käyttäytymistä olisi, vaan sitä, että villakoiran ydin voi olla vallan väärin käytössä.

Elämäni on malli esimerkki siitä, kuinka psykologisoimalla voidaan tuhota ihmisen psyyke. Ilman psykologin koulutusta lastenhoitajat tulkitsivat käytöstäni pelon ja vapinan vuoksi epärehellisyydeksi, vaikka kysymys oli ahdistuksesta. Kun persoonaani yritettiin muuttaa toiseksi, siinä aktivoitui sekä ahdistus, aggressiot, että kehonkieli. Lopputuloksena oli vaikea esiintymispelko, jonka vuoksi sitten menin näyttelemään kesäteatteriin, saadakseni sen kohtuulliseksi.

Työpaikoilla käytetään, ainakin niissä missä minä olin, runsaasti tätä demokratiaksi kutsuttua tulkitsemismenetelmää, jossa käyttäytymistä analysoidaan ulkoisten piirteiden perusteella. Kohdallani se meni täysin pieleen ja sai tuhoa aikaan, ja uskon niin käyvän monien ihmisten kohdalla. Tulkitsijat peilaavat omaa kokemustaan arvioitavaan. Parhaassa tapauksessa, jos on psykologin koulutus, tämä estyy.

Sen sijaan, että manipuloitaisiin ihmisiä psykologismin keinoin, voidaan asiaa lähestyä vallan näkökulmasta. Sosiaalisuus on vain ihanne, jossa käytännössä on brutaalit toimintamenetelmät. Valtaa käytetään härskisti ja vastuu toisesta ihmisestä on kaukana. Välittäminen on sekin vain ihanne, olemme susia toisillemme. Vain erittäin harva itsensä selkeyttänyt ei projisoi omia kokemuksiaan toisiin. Vallan väärin käytössä kunnioitusta ja kuuntelua ei ole, on keskittynyt valta, jolla alistetaan toinen omaan muottiin.

Pääsääntöisesti tätä voidaan estää, jos ylhäältä johdosta ei anneta valtuuksia toisen ihmisen kontrollointiin. Työpaikalla työn ohjeistaminen tapahtuu työnkuvan kautta. Tunnereaktioiden ja valtasuhteiden hoito vaatii perustavanlaatuista ihmistuntemusta, jossa osataan kohdata syntyviä tunteita hyväksyen ja ymmärtäen niin ettei niistä synny vahinkoa. Suorastaan inhorealismilta tuntuu se näkemys, jossa ruokitaan negatiivisia tunteita, kuten ahneutta, vihaa, kateutta jmv. uskoen sen tuovan kilpailua. Todellinen kilpailu ei synny näistä, se syntyy ihmisen kyvystä luoda uusia mielikuvia.

Valtaan perustuvassa kulttuurissa on enemmän tuomioita, jotka pahentavat asiaa.

Valtaan perustuvassa kulttuurissa tuomitsemisen myötä on tottelevaisuus konteksti. Ehkä se juuri on minun näkemyksessäni vahvana, kun olen työskennellyt kasvatuksen ja opetuksen yhteisöissä. Kun aikuisetkin odottavat tottelemista toisiltaan, ei synny vuorovaikutteista kehitystä, vaan valtasuhteita.

Raija  

SYNTYYKÖ MINÄ?

Maailma on jotensakin kirjoitettu niin, että ihmisellä on minä. Minän teorioitakin on monenlaisia. Mutta sellaisia teorioita ei ole laisinkaan, ettei minää  ole. Minän syntymisen ideologia on pitkälti miesten maailmasta. Se on sidottu valtaan ja siinä olemuksena on tahdon mahdollisuus toimia. Jos maailmaa kirjoitettaisiin naisten näkökulmasta, se olisi toisenlainen, ehkä minää ei silloin olisi olemassakaan, olisi vain pelkoja ja tunteita. Minän syntyminen vaatii tahdonalaisen toiminnan ihmisen ratkaisuna, luoda mielikuvista muistikuvat.

Miesten maailmassa testosteroni vaikuttaa siten, että lihas on vahva ja toimiva. Niinpä minä saa perusvahvuuden. Miehillä on myös paljon valtaa, joka tukee minuutta. Seksuaalisuuden voimakas edustus on myös myötävaikuttanut vahvuuteen.

Pääsääntöisesti minän teorioissa ihminen on valitseva ja tahtova olento. Ihminen voi olla sisimmässään tahtova, mutta sen toteuttaminen vaatii ympäristön hyväksynnän ja se voi olla mahdotonta. Jos ympäristö laittaa hanttiin koko ajan yksilön tahtoa, hän lannistuu. Niin kävi itselleni. Pahimmillaan minän menetyksessä keho muuttui muodottomaksi. Vaikka minulla on ollut vahva tahto ja pyrkimys eteenpäin, sillä ei ole ollut merkitystä. Ympäristö on päättänyt asioistani, koska he ovat pitäneet minua hulluna. Hulluna siksi, etten ole kestänyt kolmen miehen päälle karkausta ja väkivaltaa. Se on ollut mielen heikkoutta kohdalleni osuneiden psykiatrien mielestä.

Niinpä olen elänyt minättömänä vuosikymmeniä, sillä en ole tahtonut alistua ympäristön näkemyksiin tyhmyydestäni ja heikkoudestani. Minulla on ollut siis tahto pysyä rikollisen toiminnan ulkopuolella. En ole alistunut valheeseen, jota on pidetty yllä. Tahtoni on vain jäänyt taakse.

Minulla on ollut siis vahva sisäinen minuus, jonka olen kehittänyt lapsuudessa. Ympäristön päälle karkaukset ovat vieneet kehon kielen romahdukseen, puhekielen ja ihomekon, käytökseni on ollut epäilyttävää ja levotonta ulkoisessa kuoressani, mutta sisältä ehyt. Muistan aina sen tilanteen, jossa minun lopputyötäni epäiltiin toisen tekemäksi, koska minua pidettiin heikkolahjaisena.

Vuosikymmeniä kestänyt väkivalta uusittiin jatkuvasti alistamalla yhteisön muottiin. Niinpä raiskaukset kestivät viisikymmentä vuotta. Ihminen on mitätön yhteiskunnan rattaissa. Lukematon määrä ihmisiä kärsii ympäristön asenteista, joissa ihminen on luokiteltu nollaksi ja häntä kohdellaan sitä mukaa. Ei ole merkitystä sillä, miten ihminen toimii ja käyttäytyy, hänet on leimattu valmiiksi. Yhdessä työpaikassani sain kokea sen, että minut huomattiin ihan fiksuksi ihmiseksi, muualla leima määräsi.

Kun ilkeämielisyys ja asenteet kukkivat yhteisöissä, ne pitäisi aina pysäyttää.

Raija

MERKITYSTEN KATO

Eräs äiti menetti autokolarissa lapsensa ja isän. Hän ei halunnut lääkehoitoa suruunsa, vaan tahtoi surra luonnollisesti, kuten hän lääkärille sanoi. Olisin toivonut hänen ottavan hieman rahoittavaa, mutta valinta oli hänellä. Me uskomme joskus turhan vahvasti luonnon hyvään hoitoon. Asiasta on jo kulunut kaksikymmentä vuotta, ja suru on yhä vahvana. Mutta kuka on sanomaan, kuinka kauan se saa kestää. Rutiinit auttavat surun keskellä, arjen jatkaminen. Hänelle rutiinit ovat syövyttäneet syvän uurnan arkeen, hän pesee ja pesee lattioita jatkuvasti. Kohtaamisessa hetken päästä hän ikään kuin pelästyy ihmisen läheisyyttä, ja siirtyy rutiinien puolelle. On kuin hän ei uskaltaisi enää ajatella, että hänellä on oikeutta ihmissuhteeseen, hän pelkää sen menettämistä.

Tommy Hellsten puhui ”kesäterassilla” hyväksymisen tarpeesta ihmisenä kasvamisen tiellä. Ajattelen, että elämässä on sellaista, jota ei voi hyväksyä, sillä silloin annamme pahuudelle vallan. Emme voi hyväksyä terrorismia, ihmisten mielettömiä surmia, emme kiusaamista ja vallan väärin käyttöä. Elämässä on asioita, jotka tapahtuvat kenenkään niitä suunnittelematta, ja asioita jotka tapahtuvat ihmisen pahuudesta.

Kun merkitykset katoavat, alkaa suorittaa. Ajatusten ja tunteiden estäminen, psykologisesti torjuminen alkavat olla arkipäivää, lopulta kai sitten torjutaan jo muistiakin, joka vie dementiaan. Jotkin osaavat luoda mielikuvia tapahtumille ja se auttaa selviytymisessä. Ovatko nämä Hellstenin tarkoittamia luopumisten, kärsimysten ja kuoleman estämistä elämän kohtaamisessa, hyväksymättömyyttä? Pitääkö meidän luopua niin kaikesta, että menetämme elämänilon ja nauttimisen? Emmekö voi enää iloita? Mitä kaikkea pitää hyväksyä?

Muuttaa se mitä voi, ja hyväksyä se mitä ei voi muuttaa, on aika hyvä oppi. Ja hyvin paljon asioita voi muuttaa. Kärsimys ei ole elämän tarkoitus eikä opettaja, se voi avata arvoja. Rakkaus ja myötäeläminen ovat vahvimpia elämän opettajina, niitä kannattaa viljellä. Vallan antaminen luonnottomille voimille ja uskomuksien valtavirralle, ajaudumme kaaokseen, josta ei järjellä selviä. Inhimillisyys on hyve, josta ei pidä luopua.

Raija

VOIKO LAPSUUS KADOTA?

Omaa elämää peilaten löytää joskus sellaista, mitä ei löydy kirjoista. Elämäni merkityksellisiin asioihin kuuluvat enemmän tilanteet ja tapahtumat kuin luonteen piirteeni. Joku voisi sanoa, että olen luonteeltani vahva, joku heikko, riippuen asioista.

Tahdon tällä kertoa sitä, ettei ihminen ole aina sama vaan muuttuva. Tilanteet voivat muokata ihmisen luonnetta toisenlaiseksi kuin hän sisimmässään on. Myöhemmin analysoiden voin löytää elämässäni jaksoja, jossa lapsiminäni on kadoksissa, ja käyttäytymistäni ohjaavat aggressiot, pelot, jos ilotkin. Ilon vaiheen koen olleeni opiskeluaikoina. Olen aina ollut utelias lapsi, ja innostunut oppimaan. Mutta kun elämääni kuului liialliset aggressiot, en oppinut. Aggressioilla oli kuitenkin tärkeä vaihe elämästä selviytymiseen, niiden tuli nousta pintaan, että tiedostaisin tapahtumien kulkua elämässäni. Muutoin olisin taantunut syvään masennukseen, josta ei enää nousta ylös.

Pahimmin kärsin Englannin kielen oppimattomuudesta. En pystynyt tuottamaan äänteitä niin kuin Englannissa lausutaan, eikä sanamuoto pysynyt muistissa. Tällöin oli meneillään aggressiovaihe. Puheen tuottaminen ei onnistunut, sillä ympäristön suljettua hiljaisuuteen, puheen tuottaminen oli vähäistä. Mielen aggressiota yritettiin hoitaa hiljaiseksi alistamalla. Surullisinta oli se, ettei missään vaiheessa huomioitu tapahtumia elämässäni, kohtelua, jonka alle jouduin. Etsittiin ongelmiin syitä persoonallisuudesta.

Aika ajoin saa lukea lehdistä artikkeleita ihmisen luonteesta, ja silloin annetaan ikuinen leima otsaan yksilölle. Ehkä se näin onkin, että jotkin ovat paatuneita, tunnistan jopa tällaisia henkilöitä elämän varrelta. Tunnistan myös viattomia uhreja, joita yhteisö ottaa hampaisiinsa. Tämä yhteisöllinen ongelma on paljon tullut tieteestä, jossa yksilöä tarkastellaan pahuutta etsien. Niin lääketiede kuin psykologiakin ovat menneet tähän vainoamiseen ja sillä herkuttelevat mediat. Tämän luulon ja epäilyn maastossa paistattelevat ihmiset, jotka yleistävät ja toteuttavat ismejä kuin taivaan totuutena.

Kun katson elämääni ja ajattelen sitä yleistäen muihin naisiin, tämä tarkoittaisi juuri sitä, että naisilta olisi kielletty kaikki elämän asiat ja suljettu vangeiksi ilman ihmisoikeuksia, koska he ovat naisia. Jos he menisivät kadulle kävelemään, heidän ihmisluonteensa olisi syy päälle karkaukseen.

Raija

LUOTTAMUKSEN VAIKEUS

Luottaminen on perustavanlaatuista kalliota, jota ihminen tarvitse luottaakseen itseensä, toiseen ja asioihin eri konteksteissaan. Perinteisesti ihmissuhteissa meillä on taipumusta ajatella, että silmiin katsominen on rehellisyyden merkki, usein myös ammatti-ihmiset lanseeraavat tätä. Näin se varmasti onkin, jos ihmisten välillä vallitsee luottamus, avoimuus ja rehellisyys. Tämän jouduin opettelemaan kantapään kautta elämässäni. Oli aika elämässäni, kun en voinut katsoa ihmisiä silmiin, pelkäsin ja vapisin. No näin, koska nuo ihmiset olivat epärehellisiä minua kohtaan. Taustalla oli myös häpeää, jossa minua oli syytetty rikoksesta, jota en ollut tehnyt.

Luottamuksen syntyyn on monia tekijöitä. On persoonalliset, tilanteiden, tapojen ja tarinoiden kontekstit, vain muutaman mainitakseni.

Persoonallisella tasolla kohtaamme kehon kielen useimmiten ensin. Eleettömät ja vakaat ovat tutkimusten mukaan ihmisten kokemuksissa luotettavimpia, mutta kuinka ollakaan, todellisuudessa epäluotettavimpia. Usein juuri psykopaatit ovat kylmiä, vakaita ja ilmeettömiä. Herkkä ja avoin on ehkä vilpittömin, mutta silloin kohtaamme siinä oman vilpittömyyden ja se saattaa viedä meidät ahdistukseen, koemme silloin oman vilpillisyyden.

Uskottavuutta voi etsiä tarinoiden loogisuudesta. Uskottavaa on se, mitä elämänkokemus, tieto ja taito tuovat tullessaan. Toisenlainen kuin oma tietämys on, ei synnytä helposti luotettavuutta, vaikka se olisi luotettava.

Sanakielellisessä ilmaisussa voimme etsiä loogisuutta, tarinan todellisuutta ja mahdollisuutta. Moni ihminen puhuu esimerkiksi asioita omien ihanteidensa kautta, ei havaitsemansa todellisuuden mukaan. Havaitseminenkin voi olla harhaa. Usein ihanteidensa kautta puhuvat näkevät rumuuden muualla kuin omassa elämässään. Sanakieli tuo myös erilaiset mielikuvat ihmisille, ellei kohdattava asia ole tiedollisesti samalla aaltopituudella. Valheellisten tarinoiden keskeltä joutuu etsimään todellisuutta, mikä ei koskaan ole täydellistä.

Tilanteet voivat erehdyttävästi viedä harhaan. Ei vain ehditä kommunikoida riittävästi, huomioida monia seikkoja näkemykseen.

Raija

TUNTEIDEN PIILOT

Ihminen haluaa tulla rakastetuksi. Ihailun ja hyväksynnän kokemukset nostavat pintaan tunteita, jotka synnyttävät jumaluuden kokemuksia. Useammat meistä haluavat silloin uskoa korkeampiin voimiin, johdatukseen, kohtaloon ja jos taikavoimiinkin. Hyväksynnän ja rakkauden tarve on niin suuri ihmisellä, että hän on valmis vannomaan Jumalan nimiin. Se on perustarve ihmisessä.

Kauan kadoksissa olleet tunteet voivat nousta piilostaan elävöittämään kokemuksia. Ne voivat kirvoittaa oppimiseen, muisti toimii paremmin ja innostus pyörähtää käyntiin. Joskus tunteet ovat niin voimakkaita, ettei ihminen kestä niitä, vallankin jos niitä on joutunut piilottelemaan kauan. Tunteiden esiintulon oikeus edellyttää osallistumisen oikeutta. Tunteiden kokemuksen haluaa jakaa, muuten se muuttuu merkityksettömäksi.

Monet ihmiset ovat tunteiden manipuloinnin mestareita. Ehkä he ovat oppineet sen omakohtaisesti kantapään kautta. He tietävät mitä on toivon, merkityksen ja kunnioituksen voimat. Niille joita on halveksittu ja nöyryytetty, saattaa tunteiden esiintulo olla vaikeampaa kuin niiden, joita on hyväksytty.

Ihmisen pitää saada kokea tunteita lapsuudesta saakka, harjoitella niitä, oppia hallitsemaan, etteivät ne ole valintojen avaimia. Äiti ihailee lastansa ja lapsi ihailee äitiänsä, tunne jaetaan, ettei se tule liialliseksi. Näin se toimii jälleen muissakin ihmissuhteissa, sidos äitiin on vain vahvimpia. Mutta kaikkein vahvin on pelko. Hyvässä kontekstissa tunteiden esiintulo tavoittaa ihanteiden ja realismin jännitteen sopivassa kontekstissa toimintaan. Tällöin ihminen ei menetä kykyään ajatella.

Aidoimmillaan tunteet syntyvät tässä ja nyt, mutta niillä on vaikutteet kokemuksessa menneisyydestä ja tulevaisuudesta.

Raija

PALVONTA

Me ihmiset olemme kovin alttiita palvomaan toisia ihmisiä, järjestelmää, esineitä, ideologioita ja jos jonkinmoista ihmettä. Koska äitini opetti syvästi kunnioittamaan ja rukoilemaan Jumalaa, minulla tuo palvonta on kuin syntiä. Siteeraan myös helposti ensimmäistä käskyä.

Palvonta syntyy opeista, jossa parhaaksi todettua ihannoidaan, mutta myös vahvasti peloista. On kuin olisi syntymälahjana annettu tuo pelkäämisen kehto, joka on alkujaan synnytyspuristuksesta syntynyttä lihasjännitettä. Tiedostamattamme olemme saaneet kehoomme kehotietoisuuden, jossa ikään kuin kehossa asuu ruumishahmo, joka on jännitteen synnyttämää, ihmisen kokoinen ja näköinen olento. Vauvalla tämä unohtuu levon ja hellän hoivan ansioista, mutta väkivalta aktivoi sen tietoisuuteen. Näin me alamme ihailla henkilöitä, kohtaamisessa oma muisti tuo yhteyden toiseen samanlaiseen, eli toiseen ihmiseen kehokuvan kautta. Se on myös alkujaan vauvalle elinehto, tulla yhteyteen toisen ihmisen kanssa.

Kristinopissa tuon loppujen lopuksi kielteiseen kehitykseen vievän ruumishahmon unohtaminen on kehityksen pilari. Opimme sanakielen, ja itsetuntemuksessa kohtaamme ne tunteet, jotka syntyvät kehotunteiksi kehoruumiissa, ja vuorovaikutukselliset, jotka synnyttävät arvojen mukaisia tunteita, kuolemansyntien tapaisia negatiivisina, välittämistä positiivisina. Kulttuurinen arvojärjestys ja tunnekieli kehittyvät välittämisen kontekstiin, jossa opimme rakkauden kieltä.

Jos ruumishahmon jälkeisyys rakentuu ainoastaan kehotietoisuuteen, olemme helposti palvonnan ikeessä. Emme opikaan sisäisen kielemme tulkitsijaksi, vaan aistimusten orjaksi. Tämä johtaa henkilöpalvontaan, jossa kumarramme järjestelmiä aina kuninkaisiin saakka. En pidä ollenkaan pahana, jos ihmiset oppisivat Jumalakuvan kautta tietoisempaan ja vapaampaan valintaan, jäämättä ruumishahmon orjaksi. Pelko on pahimpia kehityksen jarruja. Se luo järjestelmiä, jossa emme ole aina tietoisia valinnoistamme, vaan orjina kehoihmisille, joiden jälkeen syntyykin sitten hurmosta ja huumaa, sokeutta ja vauhtia.

Raija

NAISEN JA MIEHEN KUNNIA

En herkästi jaa miehiä ja naisia erilaisiksi, mutta joskushan pitää tehdä tikustakin asiaa. Nainen on halveksitumpi kuin mies, se jo Aatamin ajoista tiedetään. Naisesta on tullut tieteessä kohde, jota operoidaan, tarkastellaan, analysoidaan ja tehdään johtopäätöksiä. Ja tämä vain siitä syystä, että miehellä on enemmän valtaa. Naisen neurootikoksi lanseerasivat itse Sigmund Freud ja muistettakoon, että biologismin innoittamat tieteen tekijät pohjaavat tietonsa biologiaan. Niinpä hysterian alkuperää pidettiin kohtulähtöisenä. No, jos se on ollut jatkuvan häpäisyn kohde, lienee syytä sitäkin ehdotella.

Ikään kuin kaikesta huolimatta olen pannut merkille, että miehen ja naisen kunniassa on eroja. En muista yhtäkään hyvää elokuvaa, jossa nainen taistelisi lasten oikeuksista, mutta mies taistelee kunniasta maansa puolesta. Sotaelokuvat on taattua tavaraa, jossa on tietysti ideologia takana.  Vaikka ei ensi näkemältä huomaisi, nyt on meneillään kolmas maailmansota, jossa kommunismin aatteen veljet taistelevat demokratiaa vastaan.

Tieteessä nainen on manipuloitu lastensa kurittajaksi ja alistajaksi. Harvemmin äiti nähdään lapsensa itsenäistäjänä, ja inhimillisenä olentona. Muistelut törmäävät siihen, että harvinainen tapahtuma muistetaan paremmin.

Muistan äitini lasten puolesta taistelijana. Pienessä kyläpahasessa, jossa elin varhaislapsuuteni, kasvatuskeskustelut äiti kävi kylän kansakoulunopettajan kanssa. Ne olivat välillä kiivaita. Mutta siitä he olivat yhtä mieltä, että lapsen tulee saada leikkiä ja laulaa. Ja sitä harjoiteltiin.

Lapsuuden leikin oikeudessa piilee itsenäistymisen ja oman ajattelun alkeet. Sitä kautta opimme valintaa ja tiedon käsittelyä, luomme uutta ja opimme pysyvää. Tuo elämänliekin syttyminen on parasta mitä voi antaa lapsen oppia. Tästä taistellaan maailman herruudessakin, saavatko ihmiset ajattelun oikeudet, vai alistetaanko heidät tottelemaan kuvia.

Elämän suojelusta pitäisi tehdä universaali ihmisoikeus. Naisen kohtu suojelee lasta synnynäisesti.

Raija