TYTÖN KERTOMAA

Tapasin tässä joku aika sitten vanhuksen, jolla oli haaveena päästä nuorena lastenhoitajaksi. Haastattelussa haastattelija sanoi, ettei hän voi kouluttautua, koska hän on niin ruma. Näin oli vielä viisikymmentä luvun taitteessa. Joitakin tarinoita olen kuullut, että morsiamelle on uusittu purukalusto ennen naimisiin menoa. Eikä tästä ole montaa vuosikymmentä, kun Suomessakin käytiin mittaamassa kallon pituuksia, sillä se oli arjalaisrodun säilyttämistä ja heikkojen jalostusta, lyhytkalloiset suomalaiset katsottiin vähä-älyisiksi.

En ole vakuuttunut siitä, että juuri sopivat henkilöt pääsisivät ammatteihin, jos persoonallisuustestit otettaisiin käyttöön. Ja toisaalta, minkälaista tutkimusta on niiden vaikutuksesta. Holtiton meininkikään ei ole viisasta. Yhden yhteisen piirteen olen noteerannut valta-asemiin pääsystä, ainakin osalta henkilöitä. He suhtautuvat epäinhimillisesti kanssaihmisiin. Lastenhoitajan toivoisi olevan johdonmukainen, inhimillinen ja jämpti. Juuri nämä ominaisuudet ovat edm. vanhuksella. Ja toisaalla, miksi juuri eräästä koulutuksesta valmistuneiden suorastaan vainomainen luonteenpiirre edesauttoi heidät johtoasemaan.

Claes Andersson sai moitteita psykiatriyhdistykseltä, kun hän analysoi presidentti Trumpia persoonallisuushäiriöiseksi, jopa narsistiksi. Olen samaa mieltä, etteivät tällaiset tautiluokitukset kuulu yleiseen sanastoon, vaikka Trumpin käyttäytyminen ja vallankäyttö saavatkin ihokarvani pystyyn.

Yleiseen sanastoon saattaminen ja toiseen ihmiseen kohdistuva vallankäyttö analysointeineen lisää negatiivisia asenteita, kun ihmisiä aletaan lokeroida ja luokitella. Mutta mahdollistaako salailu myös sen, että sairaiksi luokitellut henkilöt saadaan pois yhteisöistä ja valtarakenteet pääsevät kukkimaan normien mukaan ja lääkärit palvelevat vainoa. Joskus vaan tuntuu, että koko persoonallisuuskäsite olisi haudattava. Parempi olisi arvioida väkivallan näkökulmasta asioita. Liian moni saa narsistin leiman, jos puuttuu todellisiin vallan väärinkäytöksiin.

Raija

JÄÄTYNYT SIELU

Joskus nuoruudessa seurustelin psykologian edustajan kanssa. Hänen opintonsa oli loppuvaiheessa ja hän oli, totta kai vahvasti intohimoinen aiheesta. Muistan eräältä junamatkalta, kun sanoin hänelle, ettei ihmisellä ole tunteita. Kontekstia en muista, mutta sen muistan, että hän sai raivokohtauksen järjettömästä ajatuksesta. Jälkeenpäin olen ajatellut, että ihmisen kertoma on jotakuinkin viesti hänen todellisuudestaan ja se pitäisi ottaa tosissaan, sillä nyt ajattelen, että se oli minulle totisinta totta, sieluni oli jäätynyt.

Jouduin elämään elämää, jossa sosiaalisesti kehittyneet tunteet olivat kehon kielessä vahvoilla, ilmeissä ja eleissä, jossa reaktiot syntyivät vuorovaikutteisesti, pelon pohjalta, koska ympäristö oli minulle uhka. Tällöin myös ihmisen autonominen hermosto on vahvoilla, mikä on tahdosta riippumaton, ja uhkaa ihmisen itsen määräytymistä, sekä tuottaa runsaasti stressiä. Kun uhka on väkivaltaa, elimistö valmistautuu koko ajan hyökkää ja puolusta linjalle. Tällöin sisäinen sielu, eli syvätunteet eivät voi toimia. Väkivalta nostaa kehotunteet pintaan ja selviytyminen on pääsääntöinen strategia. Kuinka pitkään koinkaan, että aivoni olivat kuin lyijyä, sinne ei saanut mitään sisään, eikä sieltä ulos, ajatuksia ei voinut käyttää, muistikuvat olivat vain vastareaktioita.

Nämä syvätunteet, kuten kateus, ihailu, mieltyminen, viha, rakastaminen, kiintyminen jne. ovat tahdosta syntyneitä seurauksia, jossa myös halu asustaa, ne ovat tavoitteellisia. Kun taas microtunteiksi, kehotunteiksi ja sosiaalidynaamisiksi tunteiksi kehittyneet ovat ulkoisia reaktioita. Sisäiset tunteet, motivaatio ja tahdonalaisuus ovat sidoksissa sisäelintoimintaan. Ei ihme, että olin jatkuvasti laihdutuskuurilla, aineenvaihdunta ei toiminut, kun se ei ollut aktivoitunut sielusta eikä aineenvaihdunnassa tarpeelliset eritys-, ja rauhastoiminnot tuottaneet siihen tarvittavia aineita.

Usein olen miettinyt sitä, kuinka pitkän ajan elämästäni elin kauhukaudessa juuri sisäisten tunteiden ulottumattomissa. En tuntenut kateutta, en mustasukkaisuutta, ihailuni oli lapsenomaista, kehoaistimusten kokemusta. Lapsuudessa olin saanut kokea sisäiset tunteeni, mutta nuoruuden ajasta keski-ikään jatkuva pelko ja kauhu sekä uhkien alla eläminen jäädytti sisäiset tunteeni. Pelko ja kauhu aiheuttivat sen, ettei ajatukseni myöskään olleet johdonmukaisia, elin sattumien virrassa, ja tuotin toistavaa muistia. On aika surullista ajatella, että saadakseni vapauden, tilan hengittää kokonaisena ihmisenä, on oltava paossa yhteisöjä väkivallan vuoksi. Jo yksistään hengittäminen ei onnistu, se on pintahengittämistä, jos autonominen hermosto on jatkuvassa valmiustilassa puolustamaan eloon jäämistään.

Raija

LAPSEN MIELELLÄ

Ahdistukseni opetti minulle syviä kokemuksia jotka liittyivät lapsen kehoon, ja myöhemmin avautumisen mahdollisuuteen. Kun ajattelemme lasta vapaasti kelluen kohdussa, kaikki on kehollisesti helppoa, äidin antama veri kuljettaa ravinnon, ja liikkuminen on lempeää lapsiveden tukiessa kehoa. Kunnes tämä auvoinen olotila saa järkytyksen ja puristuu synnytyskanavaan. Ahdistuksen, kauhun ja avoimuuden alkutilat saavat alkunsa. Lapsen sisäisessä mielen kokemuksessa on epätietoisena liikkuminen ja sen tuoma hyvä olo, riemu ja vapaus, josta voi nauttia. Siihen lapsi pyrkii takaisin.

Avautuminen alkaa, ja sitä tietä pitkin kuljemme avoimuuteen. Me opimme sen pikku hiljaa, ulospäin suuntautumisen kehoa ojennellen. Liikkuminen lisääntyy, koska keho palkitsee siitä, ahdistuksen tuoma tunto vapautuu, olo helpottuu.

Avoimuus jatkuu ihailuna. Lapsi ihastuu näkemäänsä, kuulemaansa ja tuntemaansa, kun kehoon syntyy mieltymyksiä. Ne ovat aistimuksia, jotka tuovat hyvää mieltä. Taakse jäänyt ahdistuskokemus haihtuu muistojen hämärään ja herää vasta sitten kun se herätetään. Aikuiset asettavat rajat havaitsemiselle ja ihastumiselle kasvatuksella, kaikkea mielihyvää ei saa ottaa. Negatiiviseksi se muuttuu silloin kun lapsen oma kokemus jätetään syrjään. Kieltomeri voi alkaa ohjata kokemuksia ja määrittää ihastumisia, mikä on sallittua ja mikä ei, arvot alkavat muokata mieltä. Liiallinen kieltäminen voi kehittää jakautuneen mielen, jossa ikään kuin ihastumiset on pakattu eri kanavalle mielessä, ja toimivat irrallisena lohkoen mieltä. Ne voivat esiintyä salaisina ja verhottuina, elää irrallisena ja torjua epämiellyttävää, koska mielekkyys on elinehto kehon hyvinvoinnille. Aikana jolloin kova kuri oli kasvatusmenetelmänä, esiintyi runsaasti valekieltä, kokemukset varioitiin erilaisiksi ja miellyttävimmiksi kokea, nähdä ja kuulla, koska avoin kokeminen ei ollut sallittua.

Milloin sitten mieli alkaa muuttua negatiiviseksi? Mitään ihanteellista jatkumoa ei ole olemassa. Yhtälailla kuin positiivinen kokemus palaa takaisin, negatiivinen ahdistuspuristus voi alkaa ohjaamaan kokemuksia. Aikuisten hellä hoiva, myötäeläminen ja hyväksyntä ovat avainasemassa lapsen hyvän olon palautumisessa ja takaamisessa ja vaikuttavat vahvasti kehitykseen. Kasvatus, hoiva ja opetus eivät ole itsestään selviä asioita, aikuisilla on suuri vaikutus siihen, kokevatko lapsemme elämän mielekkäänä vai epämielekkäänä. Se ei tarkoita rajattomuutta, mutta ei myöskään jatkuvaa alistavaa kieltämistä, jossa lapsen minuus ei saa laisinkaan olla läsnä.

Raija

VALLAN KÄÄNTÖPUOLI

Populismi on nyt voimissaan ja näyttää siltä, että yhteiskunnan kehittyminen on vajoamassa keskiajan pimeyteen. Yhteisövalta on näyttänyt kyntensä, elitismi tuhotaan ja sen tuhoamiseen kätkeytyy myös sivistyksen tuhoaminen. Jos ja kun yrittää ymmärtää tämän ilmiön sisältöä, se vaatii perehtymistä yhteisövaltaan. Yhteisövallassa jaetaan roolit, joita on tutkittu monin kääntein. Näistä tunnetuin lienee Goffman, joka näki yhteisön näyttämönä, ja toisaalta sitten Johar, joka esitti ihmisen minuuden itselle ja toisille sekä salattuna, että näkyvänä. Persoonallisuusteorioista tulee mieleen hybris, jossa itsevarmuus aiheuttaa rankaisun yhteisön taholta.

Keisarilla ei ole vaatteita, on satu, joka pitäisi ymmärtää tänä päivänä. Yhteisö pilkkaa keisaria ja nauraa hänet pellolle yhteisöstä. Tässä viitataan rooliin, jonka yhteisö antaa. Puku on sekä suoja, että valta-aseman oikeutus yhteisövaltaa varten. Näyttää siltä, että syvemmällä on kuitenkin häpeän monet vaikutukset, jossa uhraaminen on sallittua. Ihminen ei ole muuttunut sitten vuosituhannen alun. Legitiimiksi yhteisövallan tekee sekä epävirallinen että virallinen johtaminen.

Uhraamisessa on etsitty sekä uhriutumisen, että uhraamisen mahdollisia tekijöitä. Taustalta löytyy kateuden kasvamisen mahdollistuminen ja toisaalta valta, joka annetaan. Populismin ydin onkin mielipidevalta, jossa sanat voivat kukkia yli äyräiden, ja myös loukata yhteisön jäseniä, rajoja on etsittävä. Raskaampana muotona on ihmiselämän tuhoaminen.

Ei oikeusvaltio eikä vapaa lehdistökään ole sammuttanut tätä viheliäistä vallan muotoa, jossa haluamme uskoa puvun vaikutukseen. Yhteisöistä on tullut oikeussaleja, jossa uhraaminen toteutetaan. Hyvinvointi ihmisten kesken on teatteria niin kauan kun valta-asemia pönkitetään. Uhrit maksavat kalliin hinnan, oman elämänsä. Uhreiksi joutuvat ne, jotka paljastavat salatun kertomuksen. Heidät siirretään syrjään, ettei häpeä tulisi kutistamaan koko yhteisöä, siis uhrataan. 

Ennaltaehkäisynä voisi pitää sitä, ettei valta-asemia pönkitetä, mutta ei häivytetä niitä taka-alallekaan totuuden karsimisella ja uudella tarinalla. Valtaa voi rajoittaa.

Häpeä ja maineen menetys, sekä osallisuuden oikeus yhteisöön jäsenenä murentuvat, kun johdettu tarina pakottaa uskomuksiin, ja siksi valhe on psyyken puolustautumista häpeää vastaan. Psyyke luo hyväksytymmän ja kauniimman tarinan, usein yhteisesti sovitun, ja se yhdistää jäsenet. Tarina ei tunne välttämättä totuutta, se on miellyttävä kompromissi, jossa uhraaminen on hyväksytty ja salattu käytänteineen.

Roolien vaikutukset ovat monimutkaisia. Naisten keskuudessa kateutta näyttäisivät tuottavan kauneusihanteet, miehet rämpivät lihasvoimien saavutuksissa, ehkä nämä ovat jo hieman sekoittuneet. Naisessa ei saa esiintyä itsevarmuutta, eikä hän saa pyrkiä tietämiseen, rooleilla suljetaan kanavat edetä, mies olkoon ikuinen ruumiinrakentaja. Kun rooli pullistuu liiallisuuksiin, seksuaalisuus nousee pintaan, ja vietit sekä vaistot ohjaavat valintoja, ja ajaudumme ahneuden valtakuntaan. Tällöin teatteriominaisuudet vahvistuvat. Uhrit leimataan, jos he eivät asetu annettuun rooliin. Johtamisen kyvyt voivat ennaltaehkäistä valta-aseman väärin käyttöä. Sieltä voi erotella tunne-, mielipide-, ja asiajohtamista.

Kaiken takana on mielellä pelaaminen. Se kuvitelma, että uhri olisi aina ongelman aiheuttaja ja yhteisön oikeudenmukaisuus aina viisasten kivi, pitää yllä tätä järjestelmää. Sivistyksen ja hyvän johtamisen pohjalla täytyy olla tietoa.

Raija 

LIIAN VARHAIN LAPSENA

Tiedostamaton on käsite, jonka loi Sigmund Freud. Ajan hengen mukaisesti se oli Freudille kiellettyjen asioiden kellari, josta villiintyi aika ajoin viettejä ja vaistoja riivaamaan ihmistä pahoihin tekoihin. Itse pidän tiedostamatonta sanansa mukaisena, mitä ei voi ohjata ja alitajuntaa yhteisön kehittämänä omantunnon ja kieltojen synnyttämänä estona mielessä. Nykytiedon mukaan unet syntyvät tiedostamattomasta, ja jo kohtulaisena saamme nauttia niistä. Tiedostamaton on tunteiden tyyssija ja sillä on suojaava vaikutus mielessä. Tiedostamaton on tärkeä synnynnäinen ominaisuus, mikä suojaa muistia ja itseyttä eheänä pysymisessä.

Minulle tiedostamaton ei kaikista kaltoin kohteluista huolimatta aukene villinä läntenä, vaan suojaavana mielihoitona itseydelle. Muistan kyllä ajan, jolloin painajaiset vyöryivät tajuntaani unissa. Työkaverit tulivat kirveen kanssa oven läpi tappamaan minua. Jossain vaiheessa aloin unissa taistelemaan hyökkääjiä vastaan ja katkoin näiltä päitä pitkillä terävillä veitsillä.

Nykyään uneni ovat hoitavia. Vanhoihin paikkoihin, joissa olen asunut, on alkanut tulla miellyttäviä tapahtumia, mieli voitelee traumoja helpommin kestettäväksi. Olen huolestunut siitä, ettei lapsia enää suojella mielen osalta kestäviksi ja rauhallisiksi. Lapsia kehitetään tietoisiksi liian varhain omasta kehostaan ja tiedostamattoman hoivaava puoli jää toteutumatta. Muistan yhden lääkärin, joka sanoi, ettei lasta tulisi viedä luistelemaan alle viiden vuoden ikää, koska lihakset eivät ole kehittyneet treenaamaan, karkeamotoriset ottavat johdon ja pienet lihakset eivät ehdi kehittyä tukemaan isoja lihaksia, ja näin isot lihakset tulevat johtamaan käyttöä aikuisten odotusten ja tietoisen ohjauksen vuoksi.

Myös pelko voi johtaa kehotietoisuutta yksipuolisuuteen. Muistan selvästi ajan, jolloin kehoni oli ikään kuin juoksijan lihakset, ja niin myös juoksin, aina liikaa. Jatkuva isojen lihasten treenaus johti siihen, että lihakset jäykistyivät, ja en sitten edes osannut rentouttaa lihaksia. Joka tapauksessa ihminen moni-ilmeisenä olentona jää kehittymättä, kun minän tietoisuus on vain lihaksia. Monet vanhemmat vievät lapsiaan liian varhain jääkiekon pelaamiseen, urheiluun ja muuhun vastaavaan. Hyvässä kehityksessän lapsella on luontaiset liikuntamuodot, kiipeily, hyppely, kiemurtelu ja leikki monia lihaksia tukevana.

Surullisinta on että tiedostamaton jää sivuun kehityksestä liian tietoisten harjoitusten puitteissa. Enää mieli ei hoidu niin kuin luonto on sen tarkoittanut, vaan ihmisten kehittämät opetukset vievät huonoon suuntaan. Ei ole ihme, että tänä päivänä on niin paljon mielenterveysongelmia, koska mieli on huonossa hoidossa.

Raija

AHNEUS ESIKUVANA

Suomalainen media pitää esikuvanaan henkilöä, joka on ahneuden perikuva. Hän on miljonääri ja haalinut itselleen omaisuutta yli äyräiden. Hän hyödyntää yhteiskunnan tukia ja asiakkaidensa omaisuutta, ottaa itselleen suuria määriä ja vie niitä veroparatiisisaarille. Suomesta hän muutti pois, ettei tarvitsisi maksaa perintöveroa.  Minä häpeän häntä. Hän hyötyy toisista ja pitää ihmisiä roskina.

Näyttää siltä, että hän on kansantalouden asiantuntija, mutta hän ei ole sitä muutoin kuin voiton tavoitteluissa. Hänellä on voitonhimoa ahneuteen saakka. Maailma pyörii kilpailusta. Se on kapitalismin henki. Mutta kilpailla voi myös rehellisesti ja laadun kautta. Kaupankäyntiä voi harrastaa kestävän kehityksen periaatteella. Nyt kun maailma sai vielä suuren valtion johtajaksi törkeän voiton tavoittelijan, maailman meno on sellaista että yököttää. Kauppa on jumalamme.

Voittaminen voi olla myös rehellistä. Siihen pyritään urheilussa doping vapaudessa. Kilpailu on myös inhimillistä, jo sinällään tiedonjano voi olla motivaattorina tuoda esiin jotakin, mikä on parempaa kuin toinen. Mutta sen ei tarvitse olla kasvotonta ja häpeällistä kapitalismia, jossa mollataan toiset maanrakoon, kuten nyt Donald Trump tekee.

Kun katsoo tänä päivänä televisiota, kaikessa on kilpailua. Se ei ole tervettä.  Sitä voi kutsua kansan kiihottamiseksi. Ihminen tarvitsee taidetta vuorovaikutukseen, itsensä kehittämiseen henkisenä olentona, mutta hän ei tarvitse kiihkomieltä sen kokemiseen. Rauha kasvattaa ihmistä, ei kiihkomieli.

Eikö moraalimme synny enää tiedon antimista ja etiikasta. Ei se synny silloin kun ihminen altistetaan jatkuvasti kiihkomieleen, jonka taustalla on pelko. Sillä ei ole mitään tekemistä reilun kilpailun kanssa, se on rienaamista, jossa ihmisen heikkoutta käytetään hyväksi.

Raija

KUULEEKO HÄN

Populismi kukoistaa ja ihmisillä on hyvä olla. Donald Trumpin valheet myivät hyvin, kuten Suomessa perussuomalaisten ja muitten populistien. Valheet ovat aina olleet suositumpia kuin totuudet. Näyttää suorastaan siltä, että valheilla on vartijat, jotka pitävät yllä myyttejä, kuvitelmia ja väärinkäsityksiä. Huuhaa tieto menee kansaan kuin häkä, koska vallanpitäjät haluavat niin. Valhetta voi rakastaa sen miellyttävyyden vuoksi, se voi olla tarpeen kun oma maine on vaakalaudalla, tai perhe uhattuna.

Olen kokenut valheen vaikutukset syvällä sielussani, ja sen tuhoavat voimat. On suorastaan ihme, että luotan enää ihmiseen ollenkaan. Nuoruudessa tapahtunut rikos salattiin ja minut häpäistiin. Rangaistuksia tuli ovista ja ikkunoista, jos puhuin totta. Lopulta mieli murtui. Rankaiseminen oli niin totaalista, että lopulta aloin pelätä totuuden puhumista. Jos olisin joutunut valheenpaljastuskoneeseen, juuri totuutta puhuessani olisin hikoilut ja vapina olisi alkanut. Totuutta sain puhua vain salatusti tietyissä piireissä.

Kun ajattelen avun pyyntöjäni ja sitä kun ei kuultu, oliko kysymys siitä, ettei todella kuultu. Veikkaisin, että lähellä psykoosia olevat ja psykoosissa olevat eivät kuule oikein, vaan muistikuvat kulkevat satunnaisesti mihin sattuu. Kun täysin järjissään oleva ja työtä tekevä ei kuule, saattaa kysymyksessä olla vallan väärinkäyttö, mikä voi johtua myös osaamattomuudesta, ja tiedon puutteesta, kuin todellisesta kuulemisesta. Työntekijä voi tehdä oman version tapahtumasta, ja olla kuulematta, hän siis nostaa itsensä toisen yläpuolelle ja on ylimielinen.

Olen tehnyt työurani kuntasektorilla päiväkodissa. Väkivaltaa ei saanut paljastaa, ja työntekijät jopa ilmoittivat salaa ongelmista kärsivien lasten kohtelusta päiväkodissa, koska eivät uskaltaneet puhua omilla nimillään. Joskus tapahtumat olivat niin rajuja, että työntekijät pyysivät minua ilmoittamaan asiasta, kun eivät uskaltaneet itse. Muutamassa tapauksessa ongelman esiin tuominen johti siihen, että asian paljastaja siirrettiin toiseen yksikköön, syynä yksilön sopeutumattomuus työyhteisöön.

Jokaisen yhteisön niin kuin yksilönkin ongelma on valheeseen altistuminen, koska se on puolustautuvan mielen ominaisuus, kaunistaa näkemäänsä. En ole vakuuttunut siitä, että se olisi jo ominaista lapselle. Olen vakuuttunut siitä kun ihminen laitetaan kertomaan totuuden vastaisesti rangaistuksen uhalla, mieli alkaa kaunistaa kokemaansa. Erityisen alttiita valheille on henkilöt, kuten kasvattajat ja opettajat, joiden on toimittava virhettömästi.

Näyttää siltä, että yhteisöt voivat vapaasti uhrata ihmisiä ja terveydenhuoltojärjestelmämme tukee sitä. Kuntayhteisöissä ei ole ongelmia ja paljastajat diagnosoidaan sairaiksi.

Raija

MONTAA MIELTÄ

Erilaisia mieliä on yhtä paljon kuin ihmisiä. Jonkin verran psykologian tutkimuksissa on saatu selvyyttä ja samankaltaisuutta esiintyy. Joillekin sanakieli nousee johtavaan asemaan, toisille ne ovat kuvia, joku ihailee kauneutta, ja monille aggressio nostaa kielteiset näkemykset pintaan. Mieli ei ole helpoimmin hallittavia itseydessä. Kun ihailemme jotakin asiaa, kielteinen kommentti voi nostaa pintaan aggression. Rakastuminen itseen ja ihailu on tuttua Narkissos myytistä.  Joskus jopa tuntuu, että ilman mieltä elämä on helpompaa ja selkeämpää, mieli voi olla vankila.

Joukkokäyttäytyminen on ongelmallista. Ihminen on heikko yksin ja joukon hyväksyntä antaa voimaa. Philip Zimbardo, sosiaalipsykologian professori Stanfordin yliopistosta on juuri kirjoittanut kirjan The Lusifer Effekt; How good people Tum Evil. Löysin koosteen Valomerkki.fi sivuilta. Ihmisen käyttäytyminen ja moraali katoaa joukon tiimellyksessä.

Ongelmallista on se, ettei ihminen kuule mitä toinen puhuu, vaan kuulemasta syntyy oma versio. Tämän totesin terveydenhuollossa kun pyysin apua traumaani. Kun ajattelee, että sama toistui vuosikymmenet, ongelma on vakava, se voi liittyä kyseiseen asiaan, tai olla mielen vaurio, kuuleminen ei onnistu.

Zimbardo puhuu ulosjäämisen kauheudesta ja hyväksymisen tarpeesta. Tarvitsemme rakkautta ja ryhmään kuulumista. Kun rakkautta ja hyväksyntää ei ole, pelko ottaa vallan ja mielestä kehittyy pelkopohjainen. Tällöin mieli synnyttää uusia versioita kuulemastaan. Sanakieli voi osittain auttaa, jos sanakieli on vapaa kuulemisessaan, eikä ole ehdollistunut oppiajan kontekstiin, aikaan, jolloin on oppinut, tapahtunut, tai kokenut kyseistä asiaa. Erilaisuuden ei tarvitse syntyä tulkitsemisesta, erilaisuus on olemassa ja sen voi kuulla, sitä voi kunnioittaa ja iloita siitä.

Rakkaudessa ja hyväksymisen ilmapiirissä voi kehittyä kohtuullisen vapaa mieli, jolloin oikeasti kuulee ja näkee todellisuutta. Erityisesti myötäelämistä tarvittavissa ammateissa kuuleminen on erittäin tärkeää. Kun ihminen pyytää apua ja tulee torjutuksia asian vuoksi, tai kuulemiskyvyn ongelmana, ei apua pyytävä saa apua, päinvastoin hän traumatisoituu lisää.

Mieltä ei ole helppo kehittää. Luottamuksen ja turvallisuuden ilmapiiri on ehdoton. Jos ammattiauttaja on estynyt kuulemisessaan, se tuottaa lisää ongelmia. Tapauksessani raiskauksen kuuleminen ei onnistunut ammatti-ihmisiltä, eikä kohdallani voi puhua heikosta viestinnästä, jos en saanut asiaa puhumalla, selvensin kirjoittamalla ne paperille, mutta silti asia hylättiin.

Näyttää siltä, että elämässä pärjäävät ne, jotka osaavat elää mielekkäiden kokemusten puolella, ja unohtavat epämiellyttävän, mikä on myös tärkeää elämänhalun kannalta. Näyttää myös siltä, että julmiakin tekoja harrastavat pystyvät sulkemaan ne ja unohtamaan, ja silti elävät nk. normaalisti ja nauttivat elämästä.

Raija

AGGRESSIIVISET MIEHET

Yleisesti puhutaan, että naisten kouluttaminen on avainasemassa yhteiskunnan kehittymiseen. Silloin lapset ehkä saisivat parempaa kasvatusta. Pidän monin tavoin naisia ja miehiä periaatteessa samanlaisina, mutta mutu tuntumalla ajattelen urosten olevan aggressiivisempia kuin naaraiden. Kun ajattelee maailman rauhaa, opetusta ja kasvatusta, silloin pitäisi pureutua tuhoaviin tekijöihin.

Pahan väkivallan kokeneena sain myös nähdä itsessäni kehitystapahtumia, joissa oli tuhon elementtejä. Ja ne olivat roolin ja aseman vaikutus mieleen. Pakotettuna ja alistettuna alkoi tuhon voima jyllätä. Roolissa nk. ruumisolento alkoi syödä ihmisiä, harrastaa kannibalismia. Aukaisisin aggression vyyhteä aseman ja tuhoavuuden kautta. Miksi ihminen valitsee jumaliset hahmot roolikseen ja miksi hän alistuu roolissa tottelevaiseksi. Ilmeisenä vaikuttajana on yhteiskunnan tai uskontojen antama rooli ja siinä mahdollisuudet. Kohti ylevyyttä minäkin kuljin alistettuna psyyken puolustuksessa, mieleni alkoi vaeltaa kartanon neitojen puvuissa.

Todellisuudessa pukeuduin verenruskeaan, sillä se kuvasti ahdistustani. Nykytietämyksellä ei tarvitse valita pakkorooleja, jos opetus ja kasvatus tapahtuvat korkeamman tiedon valossa. Huolestuttavaa on, että juuri uskonnot luovat sukupuolittuneita rooleja.

No, näkemykseni eivät kelvanneet valtaapitäville.  Kirjassani roolin vaikutusta kuvataan ylentymisen ja alentumisen kautta. Se on mielen puolustuksen aikaan saama vaikute, koska kirjoitin sen psyyken palautumisen jälkeen ahdistuneena. Olen kovin surullinen siitä, että tuhon vaikutteita ei tutkita muutoin kuin itsekkyyden näkökulmasta ja etsitään syitä persoonallisuudesta. Minulle tuhon avaimet avautuvat väkivallan kautta. Eläimetkin käyttäytyvät tuhoavasti uhkan edessä, olipa kyse ravinnon puutteesta tai kumppanin valinnasta.

Raija

HIERARKKINEN ANSA

Suomi maksaa miljardeja lääkäreiden palveluista. Palveluiden piiriin joutuu yhteisö-, ja yksilötason uhreja. Yksilötason uhrit ovat useimmiten persoonallisuuteen liittyviä, jossa persoonallisuudella on valtaa toiseen nähden persoonallisuuden arvioinneissa.

Tuo toisen ihmisen arviointi on vaarallista, kun siihen ei ole tarvittavia taitoja. Kun kiusattu ihminen joutuu ahdistukseen ja mieli alkaa reistailla, lääkärit kirjoittavat lausunnon persoonallisuuden häiriöstä, psykoosista tai muusta vastaavasta. Näin ongelman villakoira jää piiloon ja yhteisöt tuottavat mielenterveyshäiriöitä. Sota-aikaan mielenterveyttä pidettiin heikkoutena, jos ei kestänyt tappamista. Se näyttäisi olevan myös siviilien määreenä tänä päivänä. Jos et kestä väkivaltaa olet heikkomielinen.

Työpaikat ovat arviointijärjestelmineen todellinen sairauksia tuottava pesäke. Pääsääntöisesti työntekijöillä ei ole hyvää koulutusta arviointiin. Kerran yksi opiskelija romahti syliini, kun pelkäsi niin paljon opettajan kanssa käytävää palautekeskustelua. Onneksi se meni hyvin ja opiskelija sai luottamusta takaisin ohjaajaansa.

Kun ihminen asetetaan toisen ulkopuolelta arvioimaan toista, hän astuu hierarkkiseen ansaan. Vuorovaikutus muuttuu tarkkailuksi. Normaali puhe, havaitsemiset ja näkemykset ajautuvat luulojen maahan ja epäilyksen suohon. Näin ei tietenkään aina ole, mutta valitettavan usein. Johtamisessa tämä on erittäin vaarallinen yhdistelmä, suorastaan populistinen. Tällaista johtamista näin työelämässä, mielikuvat johtivat asenteineen näkemyksiä. Yhteiskunnallisesti populismia harrastetaan tiedottamisen kautta virallisissa elimissä, järjestelmää ei kyseenalaisteta, vaan se saa jatkaa valtaansa.

Raija