ANTEEKSIANNON VAIKEUS JA HYVÄÄN PYRKIMINEN

 

 

 

Tuhannet viisaat ovat pohtineet ihmisen hyvyyttä ja pahuutta, niin minäkin. Pohdin tekojen vaikutusta enimmäkseen mielen muuttumisena, kuinka se muuttuu eri toimista ja kohtelusta, vaikuttaa sekä tietoiseen, tiedostamattomaan että käyttäytymiseen. Oppimisen näkökulmasta hyveet ovat tavoitteita, joihin pyritään. Pääosin pahuutta ja hyvyyttä pohditaan ihmisen luonteena, ei niinkään tekojen kautta. Ei ole aina helppoa antaa anteeksi, joskus jopa mahdotonta. Jos ja kun ihminen menettää usein mielenterveyttään toisten tai itsensä kaltoin kohtelun vuoksi, usko ja toivo elämään hiipuu ja ihmisen voimat loppuu.

Hyve-etiikkaan ja moraaliin voi löytää viisaiden pohdintaa googlettamalla. 

Katsoin joku aika sitten tv-sarjan ”Ihon alle”, jossa lääkkeiden vaikutuksesta psykoottiseen tilaan joutunut äiti ajaa autolla mereen tarkoituksenaan saada kaikki kuolemaan ja hän on joutunut psykoosiin myös äkillisten rankkojen menetysten vuoksi, asioiden, mitkä ovat tuoneet hänelle onnellisuutta. Niinpä hän taantuessaan lapsen tasolle, alkaa kaivata äitiään ja toivoo pääsevänsä äidin luokse taivaaseen. Ihmisen mielessä sekä todelliset tapahtumat että pelot ja toiveet hyvinä ja pahoina tekoina voivat muuttaa mielen ja ajatukset.  

Nuoruudessa eräs koulupoika ilkkui minua ilkeästi. Kylällä vallitsi vahva moralistinen suhde seksuaalisuuteen ja naisia tuomittiin herkästi. Niinpä tämä poika oli kokenut vahvasti, että olen katsonut hänen jalkoväliinsä ja nykysanoin olisin syyllistynyt insestiin. Hän oli kokenut katseeni seksuaalisena ja se oli hänelle todellista, joten hän uskoi, että se oli myös minun kokemuksessani todellista, että olisin myös ajatellut ja tuntenut niin, eikä hän uskonut, ettei minun kokemukseni ollut sitä, vaan asenteellisesti levitti sanaa poikia viettelevänä. Jokaisen kokemus on totta kokijalleen ja sille ei voi mitään, koska olemme ihmisiä, ja toisen kokemuksen muuttaminen omien mukaiseksi muuttaa totuutta ja tulkinnat ovat vaarallisia. Niihin voi vaikuttaa, jos pyrkii hyvään. Puheina ja ajatuksina ne vievät valheellista tietoa eteenpäin. Kun romahdin pahan rikoksen jälkeen, mielenterveyteni murtui, ihmiset alkoivat toimia selkäni takana, eikä minun mielipiteitäni kuunneltu. Kohtaan sitä yhä viidenkymmenen vuoden jälkeen niin kuin moni muukin mielenterveyteen liittyvän ennakkoluulon vuoksi.

Olin nuorena herkkä masentumaan pahan rikoksen jälkeen ja häpeä oli juurtunut kehooni vahvana, en pystynyt katsomaan silmiin, vaan nopeasti loin katseeni alas. Häpeä on mielentila, joka erityisesti kiinnittyy kehoon, kuljin pää alas painuneena. Pojan häpäisyn jälkeen näin unen, kuinka kuljin heinäpellolla, ja viettelin miestä. Unessa kateellinen tyttökaverini ilmaantui todistamaan, että olen huora. Pahojen vainojen ja asenteiden seurauksena ihminen voi alkaa sekoittaa unia ja todellisuutta. Onneksi olin saanut hyveiden suhteen ohjeistuksen, ettei vietteleminen ole oikein ja uni ei sekoittanut mieltäni, tiesin etten ole viettelijä. Psykoosissa ihminen voi tehdä tekoja, jotka eivät ole tietoisia, mutta ulkoisesti havaittuna saattaa näyttää sitä, että vahvistunut kehonkieli puhuu haluista, vaikka se on pelon aiheuttamaa. Siksi ulkopuolisten havaitsemiset voivat tuoda valheellisen kuvan. Toisen kokemusta ja tunteita ei toinen voi tietää.

Vielä viidenkymmenen vuoden iässä pahojen vastoinkäymisten aikana pääni painui alas, ja häpeä nousi sekä vaikutti kehooni käyttäytymisessä. Niinpä naapuri kerran sanoi yhden masennuksen jakson ajan jälkeen, kun kohtasimme kävelylenkillä- ”Oi kuinka ihana on nähdä, että olet nostanut pääsi ja katseesi ylös. Luulin pitkään, että sinä romahdat ja murrut kokonaan taakkasi alle”.

Monet hyveitä ja hyviä tapojakin julistavat voivat olla ilkeitä ja tehdä pahaa kertomuksistaan huolimatta, eivät huomioi toisia, puhuvat vastoin totuutta, puheet ja teot ovat toisia. Näitä on yllättävän paljon ihmisissä. Onneksi on myös niitä, jotka osaavat kunnioituksen ja huomioimisen.

Hierarkkisia käytänteitä ja toimintoja syntyy sekä yhteisön sovituissa valtarakenteissa, arvojen toteutuksessa ja oppimisprosessissa, missä hyveestä tulee tavoite, johon pyritään. Valitettavasti hyveitä julistavat yhteisöt, ihmiset ja toimintatavat eivät automaattisesti tule teoiksi. Muutamia vuosia sitten tehtiin tutkimus kiusaamisesta. Koulut ja kirkko johti tilastoissa, vaikka juuri heillä on moraaliset tavoitteet korkealla.

Vaikeimpia ovat kaksoispersoonallisuudet. Jos ja kun jaottelemme ihmisiä hyviin ja pahoihin, uskomme herkästi hyveitä esittävää ja tarinoita kertovaa, sekoitamme omia kokemuksiamme, joita olemme arvottaneet käytänteissä, emme usko pahaa hyviä kertovasta ja uskomme pahaa aliarvostetusta. Emme huomaa, kuinka pidämme yllä asenteita ja huonoa kohtelua, nostamme traumoja pintaan omilla syytöksillä ja halventamalla, moralisoimalla, sinä teet väärin ja syyllistetty ei pääse traumastaan irti vaan häpeä nousee aina uudelleen pintaan. Vastuu mielenterveystä on yhteinen. Voimme katsoa vuorovaikutusta eri tasoilta. Hyvä vuorovaikutus on ilmaisuvapautta, jossa on lupa vaikuttua, kunnioitus on pääsääntöistä, vaikka käytös voi hieman joskus repsahtaakin, emme ole täydellisiä kukaan, ja jos kokemus tuo esiin ahdistusta ja syyllisyyttä sekä itse tehtyinä tekoina ja/tai toisten syytöksinä, se laadusta riippuen tuo erilaisia ilmaisuongelmia aggressioina ja tekoina. Toisella tasolla käymme vain valtataistelua.

Raija

 

Aristoteleen perusajatus on se, että yksilön tulee käyttäytyä jatkuvasti hyveellisesti ja kehittää hyveitä sen sijaan, että hän tekisi vain yksittäisiä hyviä tekoja. Nikomakhoksen etiikka painottaa eettisen käyttäytymisen asiayhteyttä: teko, joka on oikein jossain tilanteessa, saattaa olla väärin jossain toisessa tilanteessa. Aristoteles oli sitä mieltä, että onnellisuus on elämän päämäärä, ja niin kauan kuin yksilö pyrkii hyvyyteen, hyvät teot seuraavat automaattisesti tästä kamppailusta ja tekevät yksilöstä hyveellisen ja siten onnellisen.

OUTOA KÄYTTÄYTYMISTÄ

 

Olen toivonut ja uskonut, että ihmisen kärsimystä voisi vähentää, koska sillä on paljon elämää tuhoavaa voimaa ja turhaa kärsimystä, sillä monia asioita voi helpottaa, jos ymmärtää syitä ja seurauksia. Valitettavan usein vihan jäljet jäävät pyörimään ihmissuhteisiin, eikä niitä selvitetä ja syntipukkeja synnytetään kuin sieniä sateella, niin perheyhteisöissä, harrastuksissa kuin työpaikoillakin, nykyään somessa. Joku laitetaan syntipukiksi omille kokemuksille; nk. projisoiminen, heijastaminen toiseen. Omien traumojen käsittelemättömyys, kieltäminen ja torjuminen tuo turhaa kärsimystä, jota ei pitäisi kutsua luonnolliseksi ja elämään kuuluvaksi, hyväksymällä se niin että kärsimys on kuin ihailua, kärsi, kärsi, kirkkaimman kruunun saat, jolla oikeutetaan pahat teot. Tulemalla tietoiseksi näistä kärsimyksistä, vähennämme pahojakin ongelmia ihmissuhteissa, suojelemme ihmisiä niin perheissä kuin muissakin suhteissa.

”minä kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen” on tunnettu lause, jossa usko vie vastuuttomuuteen omista teoista uskoen tekoja Jumalan teoiksi, kun pitäisi ottaa vastuu ja selvittää asia. Vastuun ottamattomuus johtaa usein vallan ottoon ja ulkopuoliseksi tarkastelijaksi, jossa luodaan uusia totuuksia, sisäistä kokemusta ei tutkita.

Yksi jo edesmennyt tyttöystäväni kuljetti omaa traumaansa pitkään kykenemättä käsittelemään sitä, tiedostamatta. (olen sekoittanut roolit tunnistamattomuuden vuoksi). Trauma syntyi nuoruuden herkässä vaiheessa ensirakastumisen hetkellä. 1960 luvulla, jolloin itsekin olin nuori, vanhemmat, opettajat ja naapuritkin syynäsivät erityisen tarkkaan nuorten menoja, erityisesti seurustelua, peläten nuorten menettävän mahdollisuuksia tulevaisuudessa tai raskauden pelossa, mutta myös asenteet seksuaalisuuteen oli kovin nurjat, epäiltiin herkästi, että seksiä harrastettiin. Ystäväni ja hänen poikakaverinsa olivat kirjeenvaihdossa ihastumisen jälkeen. Isä oli kuitenkin lukenut tyttärensä kirjeen, nimetään hänet, vaikka Katriksi. Salasuhde paljastui ja aiheutti valtavat riidat vanhempien ja Katrin välillä, kirjesuhde päättyi häpeään.

Katri pakeni kodistaan toiselle puolelle Suomea ja rakastui uudelleen, meni naimisiin ja unohti kokemuksensa ja ”itsenäistyi” vauhdilla, teki pääosin asioita vastoin vanhempiensa arvoja ja toiveita. Unohdettu loukkaus näkyi ihmissuhteissa. Hänellä ilmeni vihaa miehiä kohtaan, naureskelua ja pilkkaa, mitä hän ei näyttänyt ymmärtävän. Perheeseen syntyi poika. Nuoruusiässä pojalla alkoi ilmetä huolestuttavaa käytöstä, isä epäili poikaa huumeiden käytöstä, tutki tavaroita ilman pojan lupaa. Katrilla oli käsittelemättä oma trauma, ja hän syöksyikin miehensä kimppuun, kutsui perheen koolle ja ilmoitti pojalle, kuinka hirveä isä hänellä on, kun on tutkinut tavaroita. Tapahtui trauman ylösnousu, paljastus, mikä ei ollut tietoinen, vaan ahdistuksen tuottama. Raamatussa puhutaan näyistä ja ilmestyksistä, psykologiassa trauman muistiin noususta.

Asia sai ikävän lopputuloksen. Poika lähti ovet paukkuen kotoa, katkaisi välit vanhempiinsa ja syytti isää rikoksesta, äitiä isän syyttämisestä ja taakaksi jäi syyllisyys sekä häpeä, mitä hän ei kyennyt ymmärtämään.

Pojan suhde vanhempiin rakoili, oli vihaa ja lähestymistä, ihailua ja syrjintää molempia vanhempia kohtaan. Mieli alkoi oirehtia, itsemurhayrityksiä ja poukkoilua eri asioihin ja riitoja ystävyyssuhteissa ilmeni vähän väliä, eikä hän kyennyt rakentamaan pitkäaikaisia suhteita.

Katrin psyykkisessä prosessissa voi nähdä ilmiön, jossa mieli oli niin suuressa ristiriidassa, ettei hän kyennyt sitä ratkaisemaan. Hänen minuudessaan oli sekä yliminä että lapsi, mutta koska nuoruuden trauma oli syntynyt tunnetilassa, mitä hän ei nuoruudessa osannut käsitellä, se tuli takaisin samanlaisena, tunnistamattomana voimana. Niinpä hän oli syyttelevän yliminän roolissa vanhemmiltaan saaneena tapana ja syöksyi miehensä kimppuun ja puolusti samalla itseään lapsen roolissa, puolustaen poikaansa. Persoonallisuudessa tapahtuu samaistumista sekä rankaisevaan vanhempaan, että puolustautuvaan lapseen ja ristiriita on valmis, ennen kuin järkiminä ymmärtää asian.

Asiat eivät ole useinkaan selkeitä, eikä niitä voi psykologisoida kaikkiin tapauksiin. Joskus joku voi olla ilkeä tai törkeä ja siihen vahva suuttuminen on luonnollista. Käyttäytymistä on opittuina tapoina, ohjattuina normeina, arvoina, joissa ei aina ole opittu käsittelemään asioita, tunteita pidetään hömppänä. Toisen joku teko tai ilmaisu voi nostaa pintaan oman trauman, mitä ei ole muistanut tai tiedostanut, ja yhtäkkiä työpaikalla on hirveä riita jostakin asiasta, mikä muistuttaa omaa kokemusta.

Asioiden käsittelyinä ja tunne-elämää ymmärtämällä voimme edesauttaa ihmistä elämässään, opitaan, ymmärrys lisääntyy, myötäeläminen itseä ja toista kohtaa vahvistuu ja eritoten yksilö voi iloita itsestä. Mielenterveysongelmat vähenevät rutkasti, viha lientyy, emmekä ryhdy tuomareiksi ja arvostelijoiksi toisten mielipiteisiin ja käyttäytymisiin.

Raija