KÄRSIMYKSEN KARTOILLA

 Lukuaika 5 min.

Kärsimys on ehkä elämän vaikeimpia kysymyksiä kuoleman rinnalla. Sitä on pohtineet viisaat, uskomuksia on tuotettu villisti ja todennettua tietoa vaeltelee sattumien saatossa eikä oikeudenmukaisuutta tahdo löytyä millään. Ei ole uskonnot eikä tiede vapaita kärsimyksen tuottamisesta, ei ihmiset, ei yhteisöt, eikä mikään instanssi. On tärkeää kysyä, tuotetaanko sitä tahallisesti, tahattomasti, ja paetaanko totuutta. Näyttää siltä, että suurimpaan kärsimykseen joutuvat eivät saa apua mistään, etenkään henkisellä puolella. On turha vedota yksilön kykyihin, ettei tule alistua, kun kaikki oikeudet viedään, sille ei mahda mitään, ja nyt puhun perusoikeuksista itseilmaisuun estämisessä, mutta silti noita yhteisöarvoja pidetään Jumalana.

Kärsimykset eivät koskaan ole vertailukelpoisia, vaikka niitä kohdataan erilaisin arvostuksin. Sydänkohtaus on ikään kuin kunniallisempaa, mutta mielenterveys häpeällistä, vaikka sydänkohtauksen takana voi olla mielen ongelmia, ahdistuksen liiallisuus, mikä vie elintoimintojamme haaksirikkoon. Ei ole inhimillistä verrata syöpään sairastuvaa ja kymmeniä vuosia masennuksessa elävää, joka lopulta tekee itsemurhan.

Onko itsemurha sopiva termi, sitä olen kysynyt usein, jos ihminen ei koe itseyttä olevan lainkaan, tuskansa liiallisuudessa? Tuntuu siltä, että tuo koko termi on moralististen ihmiskäsityksien tuottamaa, kuvitelmia ihmisen mahdollisuuksista ja valinnoista, syyllistämistä ja häpäisyä vääristä valinnoista. Psyyke on moninaisten toimintojen, oppimisen, mieltymysten, epämieltymysten, mahdollisuuksien ja mahdottomuuksien olotila, jossa vain osa voi toimia, kaikkivaltias ei tietenkään voi olla, emme kestä, jos emme toimi pienissä palasissa, askel kerrallaan, liiallinen muistikin on vaarallista. Uskon vakaasti, että esim. kaksisuuntainen mielialahäiriö on pääosin oppimisen ja roolien vaikutusta enemmän kuin mielen valintaa ja erityisesti siten, että syvätunteet ja todellinen itse ei ole yhteydessä toimivaan psyykeen, se on sitä enemmän hyväosaisilla, valintojen mahdollisuudessa. Yhteisöstä annettu pakkorooli vie myös liialliseen odotusten täyttämiseen. Alakouluajallani – 50 luvulla opittiin kuulomuistin kautta hiljaa ollen autoritaarisissa kasvatusmenetelmissä yhteiskunnan taholta.  Vasta 40- vuoden iässä opinnoissa sain sosiaalialalla oppia monipuolisen aistien käytön ja myöhemmin palautui ja avautui äitini syväoppimiseen tuotu ydinitseys, mikä oli piilossa pakkoroolien alla hierarkkisten valtasysteemien vuoksi, vallan väärinkäytön alaisuudessa. Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat.

Tarkastelen mielen toimintaa paljon aivotoimintana, vaikka se kattaa koko ihmisyyden. Persoonallisuuden häiriön näen ihmisessä polkemisen kautta tulleena, itsemääräämisoikeuden riistona, tai yksipuolisena opetus- ja kasvatusmenetelmien käyttönä. Itselläni pitkä aika ja oikeus vapaaseen leikkiin varhaislapsuudessa esti persoonallisuudessa pakkomielteiden syntymää ja skeemojen roolivasteiden muodostumista pysyviksi ja haitalliseksi, mitä ne osan aikaa olivat syvässä masennuksessa, kun yhteisö alisti rooleihin. Tavallaan hassua, että kova kohtelu esti sisäistä minää kehittymästä, ja toi huomattavia oppimishäiriötä yliaistimusten estäessä kuulemista, mitä kärsimystä en suo kenellekään, se oli helvetti.  

Avaan usein ihmisyyttä sisältä syntyvänä, ja kohdistan vaikutteet itsessä ulkopuolelta tulevaan kohteluun, myös itseä tutkien, mitkä ratkaisevasti vaikuttavat mielen kokemuksiin, käyttäytymiseen ja oppimiseen. Esim. luovuus on mantelitumakkeesta syntyvää, mutta ehdollistuneena mieleen, aistit tuottavat luovuutta yliaktiivisuudessa, mitä usein pidetään taiteessa esillä. Olen kysynyt sitäkin, kuinka kehomme aineenvaihdunta voi estyä yksilön itseyden puutteesta, henkisen aktiviteetin vaikuttamattomuudessa, mitä tapahtuu, kun vain keho liikkuu jännitteisenä, minulle se ainakin toi metabolisen oireyhtymän sairautena.

Muisti tekee tepposia, jos se ei saa toimia vapaasti, vaan on ehdollistunut aisteihin, tai vain jotakin aistia yksipuolisesti käyttäen. Arvot säätelevät ihmisen kykyä ottaa vastaan erilaisia näkemyksiä, ja se näkyy aistimusten toiminnassa. Elokuvassa ”Isä” arvot säätelevät isän näkömuistia, kun vanhojen kuvien mukaiset havaitsemiset tulevat uusiin kuviin. Tyttären uudet aviosiipat ovatkin vanhojen siippojen näköisiä, tulkintani on, ettei isä kykene vastaanottamaan arvojensa vastaista, naimisissa ollaan saman ihmisen kanssa. Tämä tapahtuu, kun ihminen voi ainoastaan olla ja kehittää itseään vain oman tahdon ja halun mukaan, aggressiot arvojen estyessä tulee mahtipontisesti esiin isän käyttäytymisessä, missä ilmenee valtarakenteiden ongelmaa. Jos ja kun ihmistä kohdellaan kaltoin ja väkivaltaisesti antamatta oikeutta itseilmaisuun, pelko alkaa johtamaan aistikokemuksia, mielikuvat ovat juuttuneet rooliin kehomuistin kautta, eikä yksilö hallitse niitä, ja kun julma kohtelu jatkuu, aistit menevät yliaktivaatioon, tuottavat tavallaan toistaen mielikuvia, mutta voivat tuoda muistikuvien kautta niitä erilaisina kuin ennen, mutta tällöin ei synny merkityksiä, eikä mielekkyyttä kokemukseen, se on kuin vauhtia Formula kisoissa kilpailun kiimassa. 

Mutta jos käy hyvin, unissa voimme myöhemmin korjata kokemuksia positiiviseksi, kuten itselläni kävi ja sille oli edellytykset pitkän leikkikauden vuoksi. Tällöin mieli korjaa kokemuksen positiiviseksi, pelko ikään kuin muuttuu uudeksi kuvaksi, korjautuu, mutta se ei hävitä todellisesti havaittua. Emme pääse suoraan hyvään vaiheeseen kertaheitolla, jos ja kun muisti alkaa palautua pelkomielikuvien jälkeen, ensin on univaiheinen ”kauniiksi tuleminen tarinan kautta”, kirjoitin kirjan unenomaisessa mielentilassa, alitajuntaan siirtyneet kokemukset alkoivat nousta pintaan. Käsittely vaiheessa muistia piti vahvistaa ja palauttaa takaisin, käyden läpi monia, monia kertoja kokemuksia ja tekoja, puhuen ja paikalla käyden, läpi negatiivista tapahtumaa yhteisöissä, joissa se on tapahtunut. Tässä törmää usein siihen, ettei yhteisöt halua käsitellä tapahtumaa, jos he ovat olleet tekemässä rikosta, he uhraavat kaltoin kohdellun elämän. Kun neljännesvuosisadan ikäisenä menetin isän, minulla ei ollut voimaa eikä kykyä käsitellä kuolemaa, isän näköinen tuli vastaan kadulla toisen henkilön hahmossa.

Hyvässä turvallisessa ympäristössä ihminen oppii kuulemaan sisäistä itseä, syvätunteet ja mielikuvat yhdistyvät kokemukseen, ja jos käy hyvä säkä, niitä oppii käsittelemään ja synnyttämään ymmärrystä, jopa käyttämään aivoja monipuolisesti, eivätkä ne jää pysyviksi luonteeseen. Positiivinen ja mielekäs kokemus tasapainottaa mielen ja toiminta vuorovaikutuksessa on mielihyvää tuottava, skeemat ovat pro kokemusta. Kaltoin kohtelua selitetään usein oppimisen vaatimuksena, se on enemmän ylivaltaa hallita muita moralismin kautta.

Pelon alla kehittyneet mielikuvat ovat täysin toisenlaisia, ne ovat toistoisia ja jännitteisiä, ja juuri ulkoapäin havainnoiden niitä luullaan nautinnoksi, mitä ne eivät ole, vaan jännite on psyyken puolustusta.

Uskon vakaasti, että maanisdepressiivinen, eli kaksisuuntainen mielialahäiriö on parannettavissa, jos tutkitaan ympäristön vaikutuksia oppimisessa, siellä ei aina ole takana mieli, vaan kilpailevat asetelmat yhteisössä pärjäämiseen, on riennettävä vauhdilla eteenpäin, etuaivolohkoa käyttäen. (maaninen vaihe, jossa etuaivolohkolla alkaa liikaa olla suuntaa kohti tulevaisuutta), että saa leipänsä. Kun mennään depressioon, lyödyksi tulleena alistetut ja häväistyt tunteet nousevat esiin alitajunnasta, kielletyt ja pidätetyt, tasapainoa ei ole. Itselläni tämä vaihe meni positiivisten asioiden toteuttamisena, menin naimisiin, sain lapsen, opiskelin paljon, se oli hypomaniaa. Kaltoin kohteluissa jouduin suoraan yliaistimuksiin, jotka tuhosivat aistihavaintoja hajottaen ja kokemus oli epämääräistä. Kun käsittelemättömät asiat nousivat esiin alitajunnasta, yhteisöt eivät niitä kyenneet käsittelemään omien syyllisyyksien tähden, ne salattiin. Niinpä minun tieni oli mielen salojen opiskelua koulutuksissa ja elämääni tutkien, vapauduin mielen pakoista, löysin skeemoja ja niiden vaikutuksia rooleissa ja alta syvätunteet. Skeemoista irtaantuminen ja mielen vapaus ei tarkoita, ettei skeemoja tunnistaisi, ja niitä muistaisi, niitä osaa hyödyntää kokemusta ymmärtäen, ahdistus ei terrorisoi mieltä, ja masennuksesta voi parantua, kun estetyt ja estyneet mielen kokemukset tulevat näkyviin.  On sekä ympäristöstä tulleet vaatimukset, minulle yhteisössä hiljentäminen ja ulossulkeminen, että omien ihanteiden ristiriita vallitsevaan todellisuuteen. En kestänyt väkivaltaa ja valheita, jota tehtiin lapsille työssäni, opettaen laula, leiki ja liiku, ohjeistettuna ilman vapaata leikkiä. Juuri tällöin syväkokemukset jäävät liikaa piiloon, jopa kokonaan pois, eikä yksilöt opi tavoittamaan niitä.

Dualismin näen juuri mielen jakautumisena, enemmän oppimistuloksena ja roolipakkona kuin mielen valintana.

Narsismia luokitellaan usein mielen kautta syntyneeksi luonteenpiirteeksi, toisia huomiomattomaksi ihmisyydessä, mikä kehittyy yksilöitä palvovissa ja täysin vapaissa kasvatuksissa, tai yksipuolisessa opetuksessa ja kasvatuksessa psyyken puolustusmekanismien kautta. Ilman itseä on jäljellä vain fyysinen puolustus, mikä näkyy lihasjännitteenä, posket hehkuvat kuin innostuksesta, mutta ne hehkuvat pelosta ja hyvä havaitsija huomaa epäjohdonmukaisuutta yksilön puheissa ja teoissa, minkä pelko on tuottanut.

Sosiaalialan koulutuksessa meidät vietiin tuntureihin vaeltamaan, jossa uskottiin näkyvän opiskelijoiden kärsivällisyys ja moraalin pysyvyys kovassa koetuksessa. En ole missään nähnyt, että se tulisi todellisessa elämässä kestäväksi ja pitäväksi, siksi ihmettelen urheilijoihin vertausta, kun se oli mittari luonteen kehityksessä. Uskon hyvään havaitsemiseen ja useimmiten juuri elämänkokemuksesta tulleeseen tiedostamiseen.

Raija 

LEIKKIMIELINEN TUTKIMUS YHTEISÖJEN NÄKEMYSTEN RAKENTUMISESTA

 

 

Jokainen ihminen on tavallaan tutkija. Toisilla on kyky havaita tarkemmin kuin toisilla. Useimmiten me ihmiset havaitsemme subjektiivisesti, elämä ja kokemukset opettaa, vanhempana on kykyä jonkin verran nähdä pidemmältä aikaväliltä, mutta ei nuoruus estä näkemästä, jos on oppinut erilaisia näkökulmia, ja havainnoi, on oppinut käsittelemään tietoa ja kykenee erittelemään sitä aikajanoissa, eri ulottuvuuksissa kuullen monia eri versioita, yhdistellen loogisesti syitä ja seurauksia. Havaitseminen tarkoittaa aistein todennettua, havainnointi on ajattelutasolla tehtyä päätelmää ja näissä kummassakin esiintyy harhoja, vääriä päätelmiä mm. tiedon puutteesta johtuen tai yksilön kyvyistä tai yhteisön tavoista. Nyt haluan leikkiä tutkijaa, ja koska en ole ammattitutkija, päätelmät voivat olla oikeita tai vääriä, eivätkä kuvaa laadullista tutkimusta.

Yhteisöt käyttävät tutkimusvaltaansa ja tutkimustuloksia valikoiden, ymmärtämättä ja ymmärtäen, tunnepohjaisesti, uskontojen ohjaamina, osittaisina ja/tai kokonaisuuksia nähden. Tiedoissa on paljon vaillinaisuutta, joten kutsuisin mieluummin tuota tietokertymää mielikuvakulttuuriksi.

Otan tutkimuksen kohteeksi fiktiivisen henkilön, naisen, joka on menettänyt mielenterveyden hänen väkivaltaisen ympäristönsä tunkeutumisen johdosta. Havaintoni eivät liity itseeni, ei tunnettujen tai tuntemani henkilöiden elämään.

Ylipäätänsä nk. totuuden luominen on monin paikoin yhteisöissä ilmeneviä havaintoja ja niiden koosteita, päätelmiä, asenteita ja yksilöiden kykyihin tehdä havainnoista oman mielensä mukaan epäjohdonmukaisia tai johdonmukaisia näkemyksiä, minkä pirstaleinen tieto ja tietoisuus tuottavat.

Kyseisen fiktiivisen henkilön persoonallisuudesta kerätään tietoa, mikä on eri näkökulmien ja eri ammattiryhmien ja yhteisöissä valtaa käyttävien kykyä havainnoida asiaa.

Koulutuksen ja oppimisen kautta tulee tieto, että kyseessä oleva henkilö on huonoa kasvatusta antava äitinä. Äiti nähdään huonosti rajoja asettavana, heikosti ohjausta ja oppimista huomioivana. Koulun opettajat ovat juuttuneet ajan tapaan, jolloin lapsen kasvatus on autoritaarista ja kontrolloivaa, suorastaan alistavaa ja lasta kunnioittamatonta, kun taas äidin kasvatus on vapaampaa ja lapselle itseilmaisua sekä luovuutta hyväksyvää. Tiedoksi kirjataan perheongelma kasvatuksen puutteena, eikä kasvatuseroissa nähdä ihmisyyteen ja ihmiskuvaan liittyvää näkemyseroa lapsen oikeuksiin kasvaa vapaammin itseoppivana tiedonkäsittelijänä.

Psykologisoituneessa katsantokannassa yksilöä tarkastellaan irrallisina ympäristöstä, ja ongelmat luokitellaan persoonallisuudesta tulevana ilmiönä. Esim. katsotaan, että yksilö luo kuvitelmia tarkkailusta, eikä huomioida, että ympäristö oikeasti tarkkailee ja kontrolloi yksilöä puuttuen, estäen ja sulkien hänet itseilmaisussaan. Yhäkin psykologiaa hallitsee ihmiskuva, jossa yksilö valitsee kaikki tekonsa ja ajatuksensa, hyvä paha akselilla, jopa suhteensa tunteisiin ja niin se varmaan on pääosin hyväosaisilla, mutta arvottomilla ja oikeudettomilla sitä valintaa ei ole, on vain kaltoin kohtelusta psyykkisen puolustuksen hallitsematon mieli. Joskus onnistuneesti yksilö kykenee säilyttämään omanarvontunteensa ylpeyden avulla rehellisyydessä ja kunnioituksessa, eikä mieli terrorisoi. Useimmiten ihmiset havainnoivat toista ihmistä omien kokemusten heijastumisina, vain pieni osa enemmistöstä on tarkkaa havainnoinnissaan ja havaitsemisessa. Muistin kehitys on siitä kummallista myös, että nähdään harvoin tapahtuvia asioita, tällöin mieli on vielä tunnelukkojen saartama, ja kun lukot on avautuneet, ihminen alkaa nähdä pitkiä matkoja, eritellä kehityksensä polkuja ja kokonaisuus rakentuu. Toisen tunteiden tulkinta on useimmiten mielivaltaa ja erittäin harvoin osuu kohdalleen. Perheyhteisössä muodostuu kaikkein läheisimmät, mutta myös toisaalta kaikkein vaikeimmat tunnesiteet, mitkä avatessa nostaa pintaan syvimpiä tunteita vertailuun, mustasukkaisuuden ja kateuden. Perhedynamiikassa roolit ovat vahvoja, joista voi olla vaikea päästä eroon aikuisenakaan, perheenjäseniä kiusaa satutetut tunteet enemmän kuin ihminen aina jaksaa kantaa, mutta myös ylimielisyys voi olla ohjaavana valitsemisessa.

Yhteisöjohtajien, virallisten tai epävirallisten mielikuvajohtamisen kautta luotuja fiktioita, mitkä tarinoidaan palvelemaan hierarkkista valtaa toisiinsa nähden, ja mielikuvatarinoilla ohjataan tottelemiseen ja tietynlaisten arvojen noudattamiseen ilman perusteluja oikeuksista ja velvollisuuksista toisiamme kohtaan ja totuutta suojellen. On perusasia tutkia vallan käyttöä. Yhteisön havaintomenetelmät ovat pääosin luonnontieteestä tulleita, havaitaan ulkopäin kohdetta, ja tehdään siitä tulkintaa ja analyysia. Ihmistieteissä tämä katsotaan riittämättömäksi ja osin harhaan johtavaksi.

Tunnejohtavissa yhteisökäyttäytymisissä annetaan valta mielen irrationaaliseen olemassaoloon vuorovaikutuksissa, jotka sekä ylläpitävät mielivaltaa ja/tai vapaampaa mielen ilmaisua, mutta eivät vielä kehitä ihmisyyttä ajattelevimpiin tietorakenteisiin ja oman ihmisyytensä kautta kasvamiseen monipuolisesti oppien, syväoppimistaan tunnistaen. Pitkässä seurannassa voi huomata, että lapset arvioivat tuota jo ikääntynyttä äitiä muistikehityksen ongelmallisuuden kautta, jo itse lähestyessään keski-ikää, jolloin menneisyys alkaa kiinnostaa ja he antavat lausuntoja äidistä, koska muistiin tulee ensin lapsuudesta ne kipeimmät asiat, eikä kokonaisuus hahmotu ja niin äidistä saadaan taas leimaava, ilkeän äidin kuva.

Mielikuvat vellovat yksilöiden tuomien vihaprosessien kautta, yhdessä yhteisössä joku oli antanut lausunnon, että olen kommunisti. Hän oli päätellyt, että olen kommunisti, koska ystäväni oli kommunisti. En ole koskaan ollut kommunisti, äitini kasvatus oli niin vahvasti identiteettiä ja yksilöllisyyttä tukeva, ettei siihen mahtuneet kommunistiset aatteet.

Ihmiset käyttäytyvät eri tavoin eri ihmisten kanssa, ja kohtelevat eriarvoisesti asenteiden suossa, ja tavallaan ei mitään yhteistä kokonaisnäkemystä olekaan, siksi asenteet jäävät johtamaan.

Uskonnolliset näkemykset naisesta on sortavia, ja siellä mies on ikään kuin Jumalan vastine, ja Jumalaksi tullut, ihmisyyteen palannut. Ennen ajanlaskua muinaisuudessa oli antropologisten tutkimusten mukaan naisille aitaukset, jonne he joutuivat kuukautisten aikaan, kun pyhät miehet nostivat itsensä naisen yläpuolelle. Jälleen puhtaus ja likaisuus on valintakriteerien taustalla. Kaikissa uskonnoissa näyttää piilevän jaottelu heikkoihin ja vahvoihin, naisiin ja miehiin sukupuolensa mukaan, mikä sinällään on tarpeen ja todellista, mutta ongelmallista, synnillisyys ja synnittömyys ohjaa usein niiden analyysiä todellisuutta kuvaamatta, oikeasti sitä mikä on totta. Kun asiaa vielä kritisoi, Raamatusta löytyy myös vertauskuvia naiseudesta ja miehisyydestä ilman sukupuolisuuden kuvaa konkreettisesti. Niissä nähdään maskuliinisen miehen feminiinisyys psyykkisen puolustuksen tuomana kehokuvana/aistimuksena, ja vastaavasti naisen maskuliinisuus samalla tavoin puolustuksesta syntyneenä. Kun näitä sitten tarkastellaan nykykäsitysten valossa, ei huomata, että psyykkinen kehitys voi olla psyykkinen häiriö, kun ei ole osattu nähdä kasvatusta/oppimista psykodynaamisena prosessina. Nuorena koin itsessäni maskuliinisia piirteitä juuri psyykkisen puolen häiriössä. Maailma ei ole vielä oppinut Jeesuksen opetusta väkivallattomuudesta.

Virallisten valtajärjestelmien ylläpitoa on se, jossa ammattien tai virka-aseman valta on manipuloida tai ohjata järjestelmän avulla vallanhaltijan arvomaailman mukaisiin toteuttamisen mahdollisuuksiin, jossa ei ole yksilön kunnioitusta vaan järjestelmän ylivaltaa ja yleisen tiedon sekä normien kautta alistamiseen pakottavaa.

Yhteisöjä ja yhteiskuntia voi kehittää, nyt vallalla on hierarkkinen valtataistelusysteemi, mutta me voimme valita myös oppimiskeskeisen vuorovaikutuksen. Tämä on arvovalintakysymys. Opetusmenetelmät ovat ratkaisevassa asemassa, kehittyykö yhteisöt toimiviksi ihmisyyttä kunnioittavaksi vai vallanhimoisiksi toistensa vartijoiksi. Yhteisöissä syntyvät erilaiset näkemykset voivat olla vaarallisin yhteisön tuhon synnyttämisessä, jos ja kun niitä käytetään alistamiseen eikä oppimiseen toisiltamme. Mitä vahvempi on jäsenten koulutus, ja yleinen tietoisuus ihmisyydestä, erityisesti psykologisen kehityksen suhteen, se on perustekijä, mikä tuo luonnollisesti kokevaa ihmisyyttä vuorovaikutukseen ja oppimista toinen toisistaan nähden ihmisen kaikkia puolia.

Puhumattomuus ongelmana on suurimpia, kun ihminen ei ole yhteydessä selvittämässä mitä toinen tarkoittaa, miksi hän sanoo niin kuin sanoo, selvittämättömänä ihminen jää oman kauhunsa vangiksi, omantuntonsa soimaamaksi, syyllisyytensä ja häpeänsä kahleisiini, mikä on ennakkoluulojen ja mielikuvien tyyssija, toisaalta sitten on aika, jolloin hiljaisuudella selvitellään ajatukset ja rauhoitetaan mieli ja sielu.

Niin tämä fiktiivinen äiti, joita todellisuudessa näkee paljon, saatiin näkemyksillä kirjattua ja käytännössä suljettua ihmisarvottomaksi, jolta ei kenenkään tarvinnut kuunnella eikä kysyä mitään.

Raija

VIHAN KANTAMINEN

 

 

Noin 40 vuotta sitten elin vahvan vihan kauden, josta palautuminen ei ollut helppoa. Jouduin ja sain tutkia omaa minuuttani, mitä siihen oikein kuuluu. Pääperiaatteessa olen jakanut minuuden kolmeen osaan, varhaislapsuus, nuoruus ja aikuisuus, johon aikuisuuteen liitän yliminän/omantunnon, lisäksi jaottelen sen mieleen, kieleen ja tunteisiin, joissa viha näkyy erilaisina ilmentyminä. On pyhää vihaa arvojen häpäisemisestä, mielen vihaa, jossa jäsentymättömät tunteet ovat juuttuneet kehoon.

Eilen laitoin viestin somealustalta läheiselle ystävälleni, kuinka olin unohtanut hänen syntymäpäivänsä, kun olin joutunut julman häpäisyn kohteeksi. En voinut mennä ryhmään, jossa hänkin oli, useampi yhteiskokoontuminen jäi väliin, koska koin kohtaamisen niin ahdistavaksi, kun häpäisijät olivat myös paikalla. Muutamat ilon juhlat, ja hautajaiset jäi väliin. Hän ei vastannut viestiin, vaan antoi tykkäyksen lähettämääni värikkääseen kuvaan, se oli hänen arvojensa mukaista huomioimisessa. Ei se kymmenen vuotta kestänyt suru, ei se, että ryhmä sulkemisellaan pois ryhmästä ilmoitti kantansa, mitätöimisellä ja huomioimattomuudella. Hän ilmaisi, mitä hän hyväksyy minussa, tunteet eivät kuuluneet siihen, vahva suruni, yhteyksistä pois jäänti, kokemukseni oli turhaa ja väärin hänen mielestään.

Ryhmäkäyttäytymisen hyväksyntä ja hylkäämismekanismit ovat vahvan ja heikon välillä, puhtaan ja likaisen, mitkä ovat arvojen, tapojen ja vallan kautta pesiytyneet kulttuuriin. Niinpä tämäkin ryhmä ikään kuin valitsi ”vilpittömän”, miellyttävän tarinan kertojan yhteisön ohjaajaksi, jonka näkemyksiä uskotaan ja seurataan häntä, vaikka hänen tarinansa oli valhetta, mutta se on kaunista, ikään kuin elämää suojaavaa ryhmän kannalta, mutta minun kannaltani oikeudetonta elämää yhteydessä toisiin ihmisiin vuosikymmeniä kestäneessä suhteessa. He valitsivat arvon, mihin minun oli alistuttava, että he voivat antaa mitään hyväksyntää, kuin vilkutan sinulle, mutta älä tule lähelle. Ymmärrän heikkoutta ihmisessä, joka suojelee itseään ja haluaa nähdä vain kauneutta, koska ei ehkä kestä muuta kokemusta, mutta siinä voi myös paeta totuutta, mennä valheiden markkinoille ihastuksien harhauttamana. Niin kauniit, rumat, pelottavat kuin vahvatkin ovat niitä, joihin samaistutaan ja joihin uskotaan ja lähdetään seuraamaan, heikot hylätään, ne, jotka puhuvat asioista, joita emme halua kohdata itsessämme.

Kun yhteisö alkaa puolustamaan toista ja hylkimään toista, valintana on erilaisia tapoja, arvoja, ja käytänteitä. Puheen tasolla tarkastellaan mitä ihminen sanoo, ylistetty nostetaan puhtaaksi ja vilpittömäksi, ja hylätty likaiseksi ja sopimattomaksi. Puheita tarkasteltiin niin, että ylistetty ja totuudeksi tulkittu, nk. parempi ihminen ei ollut tarkoittanut mitä oli sanonut, eikä ollut ymmärtänyt, mitä tarkoitti puhuessaan ja loukatessaan, mutta aliarvostettuna puheeni oli tarkoituksellista loukkaamista, josta rangaistuksena annettiin sulkeminen pois ryhmästä, puheeni, osallisuuteni ja tunteideni mitätöinti. Alun perin julman häpäisyn suorittanut henkilö sai puolustamista osakseen, se oli totuuden mittari, mutta suuttumukseni loukkauksesta katsottiin sopimattomaksi, missä myös oli häpäisyä paljastumisen muodossa, kerroin mitä minulle oli tehty. Kahden yksilön tekemä häpäisy tuli näkyviin ryhmän muille jäsenille, mutta heidän melkein pyhä asemansa yhteisössä nosti heidät ihailun ja hyväksynnän piiriin, puhtaaksi, vilpittömäksi ja totuuden valvojaksi, heidät nostettiin hierarkkisesti korkeammalle kuin muut, ja epätasa-arvo alkoi kaivaa vihaa jäsenten välille.

Pääsääntöisesti psykologisoituneessa maailmassa nämä tavoista, arvoista ja vallan väärinkäytöstä tulleet ongelmat selitetään persoonallisuudesta johtuviksi. Yksilöillä on vääriä tunteita, on skeemoja, minkä orjia he olisivat, joiden kautta voidaan syyllistää yksilöitä, mutta vallan väärin käyttöä ei kyseenalaisteta, hierarkkisia vallan menetelmiä. Tämä mielikuvien, vihan ja käsittelemättömien tunteiden kautta johtaminen suosii toisia ja hylkii toisia, eikä arvot ole jäsentyneet niin, että kaikilla olisi ihmisoikeudet, se on moralismia, jossa mielivalta kukoistaa. Syyllisyys omista teoista siirretään heikkoihin, paljastajiin ja itseään puolustaviin.

Nuoruudessa, jolloin asioita ja kokemuksia ei aina osaa hyvin käsitellä, kuten itselläni, tunteet ovat lukkiutuneet, ahdistus ottaa vallan, ja ryhmän toimintatavat määräävät moralismin kautta käytänteitä, on tottelevainen liikaakin, kun ei usko omaan kokemukseen ja osaamiseen, joukolla on alistava voima, joissa useimmiten on taustalla joidenkin yksilöiden vallanhimo johtaa muita. Kun ikää on tullut ja tavallaan on oppinut kestämään lyönnit, viha ja loukkaantuminen siirtyy ikään kuin vapaaseen tilaan, mieli ei enää hallitse, vaan ajattelussa on jäsentyneet arvot, joita kykenee analysoimaan oikeuksista ihmisyyteen, luvan tunteisiin ja ihmiset ovat tasavertaisia keskenään, eikä yhteisövallalla alisteta joitain nurkkaan häpeämään, vaan kaikille annetaan ihmisarvo ja välinpitämättömyydestä luovutaan ja kunnioitetaan kaikkia tasapuolisesti. Ilman mielenvaltaa anteeksianto ja kiitollisuus on helpompaa, mielenvalta tekee niistä jopa mahdottomia toteuttaa.

Nämä syrjintämenetelmät näkyvät kaikissa yhteisöissä, vain harva on siitä vapaa, jako hyviin ja pahoihin, arvostettuihin ja aliarvostettuihin, epätasa-arvoa, joissa nöyrrymme syrjiviin mekanismeihin ja vallan väärinkäyttöön. Se kertoo siitä, ettemme ole kehittyneet kovinkaan korkealla ajattelun kehityksessä, möyrimme syvällä asenteiden suossa, tuomitsemista ja pahoinvointia tuoviin käytänteisiin, mikä tuo valtavia mielenterveysongelmia ja maksaa terveysmenoina paljon, ja on yhteiskunnan, työelämän, yhteisöjen, perheiden ja yksilöllisyyden turmion tietä.

Raija

 

 

 

AUKTORITEETIT JA MUUTA SÄLÄÄ

 

 

Joku päivä sitten ärsyynnyin, kun joku sanoi, ehkä opit tästäkin jotain, ehkä, mutta oliko opetus relevantti minun elämääni. Sillä tuo opetus oli, tottele minua, mitä käsken ja seurauksena oli rangaistus, kun en totellut. Mitä minun olisi pitänyt oppia, kunnioittamaan sanojaa hänen asemansa vuoksi, ei sitä mitä oppimiseeni tarvitsin, vaan itsetarkoituksellista hierarkian ylläpitoa? Kunnioituksen opit ja viisauden tottelemisen suhteen olin saanut kotoa 60 vuotta sitten ja osasin sen. Äitini ei opettanut tottelemaan sokeasti, kunnioituksen piti olla aitoa ja perustua arvoihin, jotka olivat elämää ylläpitäviä. Jokaisen opettajan tulisi ymmärtää toista siten, että näkee toisen kokemuksia ja osaamista, eikä pakota toistamaan jotain sellaista mitä itse arvostaa, mitä oppija jo osaa. Alistaminen tahtonsa mukaisesti on hierakkisia menetelmiä alistaen toista ihmistä tahtonsa alle. Kun kysymyksessä oli monessa yliopistossa dosentuuria hoitava kasvatuksen ja opetuksen asiantuntija, minulle heräsi kysymys, kuinka paljon hänen alaisuudestaan tuli oppilaita, jotka sokeasti lähtivät uskomaan hänen opetuksiaan. Vaadin tieteellisten oppien tarkastelussa kriittisyyttä, mutta tiedämme, että tiede on politisoitunut.

Minun suurin ja korkein auktoriteettini äidin opetuksen kautta on Jumala, ja arvostan suuresti oppimista. Koska oppimisen tiet ovat vieneet tutkimaan ihmistä ja ihmisyyden kehitystä, olen tutkinut teorioita, käytänteitä ja valtaa erityisen tarkasti ja tullut siihen tulokseen, ettei kaikkein heikoimmassa asemassa olevat saa apua, koska tieto on puutteellista jo oppien kautta ammateissa. Itse olen pyytänyt apua paljon, mutta minut on katsottu niin ala-arvoiseksi, ettei sitä ole annettu, tai erityisen vähän, ja usein vain valittuihin asioihin antajan näkökulmasta, ei tukea, ei kunnioitusta, ei opetusta, mikä olisi auttanut. Kuulun paarialuokkaan. Minulla ei ole heikko itsetunto, olen yhteistyökykyinen, mutta aikuisena minulla on oikeus elää omaa elämääni omien arvojen mukaan, ei toisten alistamisena.

Erityinen kiinnostukseni on ollut ihmisen itsemääräämisoikeuteen ja psykologian sekä sosiologian mahdollisuuksiin auttaa ihmistä hänen kohtaamastaan kaltoin kohtelusta ja näitä tutkitaan ja tarkastellaan käyttäytymistieteiden kautta, vähemmän vallan, sillä periaatteella, että käyttäytyminen olisi täysin itsevalittua, jopa, kuinka suhtautua omiin reaktioihin, tämä on täysin utopiaa minulle. Olen käyttäytynyt pääosin hyvin, mutta valtaa väärinkäyttävät eivät huomioi sellaista, vain sen, kun olen romahtanut väkivallan jälkeen. Näiltä tieteenäkijöiltä en ole apua saanut.

Ihmisen oppimista sekä itsemääräytymistä selittää psykologinen kehitys ja mahdollisuudet toteuttaa itseään. Kun itsemääräytyminen riistetään, oppimisesta tulee toistoa, jossa tunteet ja persoonallisuus ei sitoudu oppimisessa, ja niinpä nämä opit katoavat useimmiten muistista. Itsemääräytymisessä kiinnostuksen, innostuksen, motivaation, tunnesitoutumisen ja autonomian toteuma on läsnä mielen tasolla, ja kehollinen harjaantuminen esim. lapsella tulee oppimisen ilosta, aikuisen itsemääräämistä jo ajattelukykyisenä loukatessa oppiminen ei muodostu pysyväksi.

Viimeisinä aikoina olen pohtinut skeemojen vaikutuksia ihmisyydessä. Ne perustuvat kaikki itsemääräytymisen oppiin, niin että yksilö voi itse valita roolin, mihin asettuu. Kun ihminen on alistettu, ja ei saa ilmaista tunteitaan, ei ilmeillä, eleillä, sanoilla eikä mitenkään, ahdistus ja aggressio ottavat vallan ja kun yhteisö vaatii hymyä ja ystävällisyyttä kilttinä olemisen kautta, yksilö jää mielen vankilaan, kun itseilmaisusta ja tunteista rangaistaan julmasti. Itselläni tuo 10 vuoden ”siviilivankila” piti yllä aggressiota ja vihaa, mikä alkoi purkautua satunnaisesti, milloin missäkin vapautumisen jälkeen. Aggressio on ja oli synnynnäistä psyykkistä puolustusta. Liiallisessa psyyken puolustuksessa vahvistui fyysiset puolet ihmisyydessä, voimallinen kehon olemus, ruumisolento ilman sielua ja sisäistä itseä, ilman oikeutta tunteiden ilmaisuun. Tämä kaltoin kohtelusta tullut olemus luokiteltiin narsismiksi ja itsekkyydeksi.  Vihan juuttuminen kehoon näkyi sairastumisena fyysisesti. Julmia rankaisuja antava yhteisö pakotti ottamaan kiltin roolin, jossa oppimisessa ei tapahtunut sisäistymistä, vaan ainoastaan kehoruumis alkoi kulkemaan ilman omia valintoja.

Skeemoihin oleellisesti liitetään minuuden luokittelu; lapsi, aikuinen, vanhempi, ja näitä selitetään tunnereaktioiden kautta. Kun ihminen on itsemääräytymätön, hän ei ole missään näistä rooleissa, vaan reaktiot tulee psyykkisestä puolustuksesta. En voinut motivoitua ihmisiin, jotka alistivat muita, minut oli kasvatettu kunnioittamisen kautta, se tuli minusta ulos ja oli tavallaan aitoa, väkivalta sitä kohtaan toi ahdistusta.

Aikuisiässä vallan antaminen toisten käsiin yksilöön nähden on yksilöllisen tuhon alku, aito vuorovaikutus ei toimi ja se näkyy maailmassa kaikkialla yksilöiden syyllistämisenä, eikä moraalia kyseenalaisteta, kuvitellaan, että joukkovoimaihmiset ovat hyviä, eikä heissä ole pahuutta. Yhteisölle annetaan rankaisuoikeudet aliarvostettuun yksilöön nähden, ja hänen tekojaan valvotaan kontrollifriikkinä, mutta muut saavat vapaasti tehdä rikoksenomaisia tekoja, ja sen siunaa valtaapitävät, olipa kysymyksessä kirkko tai valtio, uskonnot, tai klaanit järjestelmineen. Mielikuvakulttuurin ongelmat näkyvät yksilöiden ja yhteisöjen tuhossa toisiinsa vaikuttaen. Kun kerran puhuin tästä ongelmasta psykologian opettajalleni, hän totesi, ”en minä käskenyt heitä saattohoitamaan”.

Mitään skeemoja ei synny, jos ihminen ei saa itse valita, jolloin valta on toisilla määritellä ja valita toisen puolesta. Kun yksilö ei saa itse valita, vaan alistetaan rooliin, psyyken puolustus alkaa johtamaan käyttäytymistä ja usein se on ahdistunutta, aggressiivista ja poukkoilevaa, siinä ei auta ohjeet, käyttäydy hyvin, sillä itsehallinta on menetetty itsemääräytymisen puuttuessa. Tällöin skeemat tuhoutuvat, kun psyykkiset paineet luo liikaa jännitettä aivoihin, ja jännite hajottaa aistimuksia ja sitä tietä muistia. Ei ole olemassa vahvoja ja heikkoja ihmisiä, nämä ominaisuudet ovat kaikissa ihmisissä, ja jokainen tarvitsee toisten tukea, että minuus voi olla olemassa.

Samaistuminen nähdään sisäistämisenä oppimisessa yksilöllä, jolloin hän omaksuu toisilta asioita, merkityksiä, tunteita, tapoja ja arvoja. Tämä on nk. normaalin ihmisen kehitystä, mahdollisuuksien kautta kehitystä. Kun yksilöltä viedään itsemääräytyminen, hänen samaistumisensa tapahtuu vain ruumiskehossa, eikä sisäisyyttä ole.

(En ole psykologian enkä sosiologian asiantuntija, vain vähäisen tiedon hankkija näistä, omien kokemusten kautta eläneenä ja yhteisöjä havainnoineena olen tullut näihin päätelmiin, syventävät opintoni on psykoanalyysissä)

Raija