HARHOJEN MAAILMA

 

Näyttää siltä, että harhat on annettu kannettavaksi nk. mielenterveysongelmaisille, eikä haluta yleisesti puuttua vallan väärinkäyttöön, kontrolloijien/hallitsijoiden/tarkkailijoiden harhoihin, joita he totuudeksi väittävät. On kysymys harhatieteestä, nk. pseudotiede. Näitä on ilmennyt kautta vuosisatojen niin tieteen, politiikan kuin uskontojenkin kautta. Rotuoppi on nykyään jo tuomittua ja kyseenalaistettua, vaikka sitä vielä tieteen kautta kuljetetaan asenteina ihmisten keskuuteen. Tällä hetkellä sosiaalipsykologia kuljettaa negatiivisia asenteita ihmisten keskuuteen, jota voisi jo kutsua vainoharhojen tieteellistämiseksi. Ihmisen luonteenpiirteeksi luokiteltu narsismi, mikä voi olla totta sairastumisen kautta, ja vyöryessään asenteiksi ihmisten keskuuteen, tuottaa runsaasti mielenterveysongelmia vainon kautta, jopa narsismin. Yksilöille ei anneta puheoikeutta vaan ympäristö ilmoittaa yksilön ajatukset ja tunteet hallitsemisen kautta. Kuten tuossa alhaalla mielenterveystalo.fi ilmoittaa, lähipiiri havaitsee harha-ajatukset tyypillisesti ensimmäisenä. Ei huomioida, että tarkkailijoilla voi olla harhoja, joko ajatteluharhoja ja/tai aistiharhoja. He lukevat näitä tutkimuksia valikoiden vain klikkejä.

Ihmisten ja lasten suojelua ei aina ole, sen huomasin päiväkodeissa työskenneltyäni. Lasta ei nähty lapsen kehitystarpeiden kautta, vaan yhteiskunnan ja liike-elämän tarpeiden kautta niitä palvellen.

Olisi syytä pohtia tieteenalojen, väitöksien ja yksilöitä tuhoon vievien väitteiden rahoittamista sekä opetuksena suosimista yhtä lailla kuin mielipiteitä kansankiihottamista vastaan, kun ne eivät perustu syyseuraus suhteeseen vaan ainoastaan tuloksiin ja näyttöön, nk. luonnontieteelliseen havainnointiin tai vaikka ihonväriin. Sanojalla pitää olla vastuu sanoistaan, ja opeilla vahvat näytöt premisseistä. Kun joku tuottaa sanojen kautta negatiivisia asenteita, ja ihmisistä suuri osa alkaa vainoharhaisesti etsiä ihmisen luonteesta negatiivisia piirteitä, kuten narsismin suhteen on käynyt, voidaan katsoa, että se tuottaa ihmisyyteen runsaasti pahoinvointia. Asiat ja asenteet tuovat vaikutuksia ja seurauksia ihmiseen kohteluissa. Tavallaan kohtelun ytimeen nousee toisen tarkkailu, vainomainen virheiden etsiminen, ja se on marxilaista psykologiaa, DDR :läistä metodia.

En kiellä, etteikö harhoja voi olla olemassa, en vain ymmärrä, ettei ymmärretä, että totuudeksi tietonsa väittävät käyvät enemmän valtataistelua, kuin puhuvat totta tai etsivät totuutta. Kun ihmiseen tunkeudutaan, kohdellaan väkivaltaisesti, estetään itseilmaisu, tunteet ja oppiminen toisten vallan alla, ihminen alkaa oirehtia, alkuun terve itsensä narsistinen rakastaminen muuttuu voimalliseksi kehon hyökkäävyydeksi tai sitten yhteisön tulkinta tehdään kerran vuodessa suuttumisesta, häpäisemisestä ja halveksunnasta syntyneenä persoonallisuuspiirteenä ja on vallan väärinkäyttöä. Lukuisat tutkimukset osoittavat, että kidutetut ihmiset tekevät tunnustuksia vankilassa teoista, joita eivät ole tehneet. Sosiaalisen syrjinnän kohteeksi joutunut, jolle ei anneta ilmaisuoikeutta, menettää jatkuvasti yhteyttä tunteisiin, eikä voi olla, eikä muistaa asioitaan ja kokemuksiaan ja muistista tippuu asioita, syntyy lohkomista. On aika erikoista, jos näistä osittaisista muistin palasista aletaan rakentaa ihmisestä persoonallisuuden piirteitä. Kun minulta estettiin itseilmaisu omien tunteiden suhteen, mielipiteeni lausuminen tietyistä asioista estettiin julmin rankaisuin ja pakotettiin rooliin tekemään yhteisön vaatimia toimia, psyykkinen puolustus vei aistimusten hajoamiseen, ja sisäinen minuus katosi, eikä voinut toimia.

Suomi kieltää rotuerottelun vaikutukset kansaan, vaikka Finlandia palkinnon voitti kirja ”Kansankodin pimeämpi puoli”, Tapio Tamminen, se ei tuonut yhteiskuntaan keskustelua paljonkaan syrjinnästä, vainosta ja rotuopin tuomasta näkemyksestä ihmisyyteen, sen vääristymiseen, kun tarkkailijat etsivät virheitä toisistaan. Mitä hyötyä on tiedosta, joka jää kiinni elitismiin, ja tuottaa vain keskustelua kulttuuriväelle? Mediassa narsismiin sairastuneita suositaan, henkilöitä, jotka lääketiede todistaa sairastuneiksi. Sosiaalipsykologia tuo kansanvallan kautta asenteita ja vainoa ihmisten keskuuteen antamalla avaimia tarkkailuun ja vainoon. Julman kohtelun kautta psyykkiseen puolustukseen joutuvan kehonkieli muuttuu ulkoisesti kiihkeän ja hyökkäävän näköiseksi, josta tulkitsija tekee johtopäätöksen, että hän on narsisti. Miellyttävien piirteiden etsiminen ja kuvittelu ihmisissä on tuonut jaon hyviin ja pahoihin. He rakastuvat kauniisiin tarinoihin. Eräs kommunistiksi tunnustautunut henkilö oli yrittänyt tappaa äidin rotuvainojen aikaan, ja puhui vain kauniita tarinoita elämässä. Nykyään hän on dementoitunut, sillä muistiin on piiloutunut se todellisuus, mikä tapahtui. Katsoin Yle Areenasta muutama päivä sitten elokuvan ”Elisabet on kadonnut”. Nuoruudessa koettu trauma piti yllä muistisairautta, kun sitä ei voinut käsitellä.

Raija

• harha-ajatukset ovat erilaisia todellisuudenvastaisia ajatuksia tai luuloja.
• Nämä ajatukset ovat yleensä epämiellyttäviä. Yleisimpiä ovat erilaiset vainoamisharhaluulot ja muut epäilyt. Harha-ajatukset voivat kuitenkin olla myös positiivisia ja liittyä esimerkiksi omiin yliluonnollisiin kykyihin.
• Harha-ajatuksia on vaikea itse tunnistaa, sillä ne tuntuvat todellisilta ja oikeilta. Tästä johtuen lähipiiri huomaa harha-ajatukset tyypillisesti ensimmäisenä.
• mielenterveystalo.fi

Tyypillisiä harha-ajatuksia

​Tyypillisiä harha-ajatuksia ovat esimerkiksi kokemukset, että

• henkilö on joutunut vainoamisen tai vakoilun kohteeksi
• joku on tehnyt henkilölle jotain pahaa
• jokin tavallinen tapahtuma sisältää henkilökohtaisen merkityksen (esimerkiksi tv-ohjelma lähettää henkilölle viestejä)
• itsellä on yliluonnollisia erityiskykyjä
• omassa kehossa on jotakin perustavanlaatuisesti vialla
• joku taho kykenee lukemaan tai siirtämään ajatuksia tai viemään niitä ihmisen päästä pois.

​Mielenterveyden häiriöihin liittyvät harha-ajatukset

• Erilaiset harja-ajatukset, kuten vainon tunteet ja epäilyt, voivat joskus lyhytaikaisina ja ohimenevinä olla seurausta liiallisesta valvomista, voimakkaasta rasituksesta, päihteiden käytöstä tai jostakin muusta epätavallisesta tilanteesta. Tällöin ne myös häviävät syyn poistuessa.
• Pidempiaikaiset harha-ajatukset ovat useimmiten merkki vakavasta mielenterveyden häiriöstä, johon on syytä hakea apua.
• Vakavissa mielenterveyden häiriöissä harha-ajatuksiin liittyy usein myös aistiharhoja. Esimerkiksi huoneessa tuntuva kaasun haju (aistiharha) selitetään naapurin aikeella myrkyttää henkilö (harhaluulo).
• Sairauden akuutissa vaiheessa harhaluulot ovat tyypillisesti hyvin itsepintaisia, eikä henkilö suostu muuttamaan uskomustaan, vaikka joku todistaisikin sen virheelliseksi.

​

 

KUNNIOITUKSEN PUUTE VIE VALHEIDEN POLUILLE

 

Ystäväni twiittasi, ”kun pienenä oppii kaikkia kunnioittavia tapoja, on kodin ulkopuolella usein vaikeuksissa”. Allekirjoitan tuon näkemyksen. Yhteisövallassa ilmenee ongelmia, joita ei tunnisteta eikä haluta tunnustaa, ja yksilöitä syyllistetään järjettömästi yksilöllisen kehityksen tuhoksi. Yhteisövallan takana on luodut mielikuvat ja arvot/arvostukset, joita joku johtaa useiden tukiessa, ja jossa mielet saadaan taistelemaan toisiaan vastaan. Todellista kunnioitusta en ole juurikaan kohdannut, ne ihmiset voi laskea yhden käden sormilla. On pokkurointia, palvontaa, mielistelyä, ”kielistelyä” ja mitä kummallisimpia oireita todellisten syvien arvojen näkemisen ja toteutumisen puuttuessa. Voimme nähdä kaikissa hallintajärjestelmissä palvonnan ongelmia aina kuninkaallisista tasavaltoihin, samaistumisten ohjatessa ihmisten mieliä ja yksilöllisyyden tuhoutuessa.

Miksi ajaudumme ihmisen pahuuteen eikä yksilön hyvä pääse esiin? Miksi näyttää siltä, että ihmisen kehitys suuntautuu enemmän pahaan kuin hyvään? Yritän etsiä siihen vastauksia, en niitä tiedä, mutta sanotaanhan, että etsivä löytää. En tykkää asenteista, jossa ihminen on paha tai hyvä, on parempi rakentaa monipuolisia näkemyksiä kuin kaventaa niitä.

Raamatussa sanotaan, että ihmisen ruumis on paha. (En ole uskovainen, mutta en kiellä Jumalaa, olen agnostikko. Jumala todistaa itsensä, se on haasteellinen kysymys, mitä minä en osaa selittää, mutta en kiellä sellaista, mitä en voi todistaa, viisautta etsin myös Raamatusta) Tämä näkemys nostaa monen ihmisen karvat pystyyn. Itse olen etsinyt vastauksia välillä löytäen, välillä en, ja kuvittelen ymmärtäväni niistä pienen sirusen verran, kokemuksien kautta oppineena, muilta kuulleena, havainnoiden, nähden ihmisten tekoja ja käyttäytymistä. Ihmisen kehosta ja ihmisyydestä voi tulla sekä hyvää kokeva antaen hyvää itselle ja muille, ja sama pahaa toteuttavana, jos emme vapauta kehoa löytämään itsestämme sisäistä, kokevaa minuutta, mikä vapauttaa kehon ikeestä ja voimme kokea olevamme vapaita mielessämme. Sielun vapaus, se on minulle Jumalan vertauskuva ja vapauden symboli.

Kehon pahuus tapahtuu, kun lapsella ei ole oikeutta sisäiseen itseen, olla oma itsensä, ilmaista itseään ja tunteitaan ja hän joutuu kehon vankilaan, samaistuu ja menee rooleihin, pakko-oppimisen harjoitteluilla. Ihmisen ominaisuutena kuten eläimilläkin on muuttaa itseään suojautuessaan, eläin väriään, ihminen ajatuksiaan valheelliseksi ylivallan edessä. Sen voi korjata väkivallattomuudella, asiallisella ja inhimillisellä kohtelulla kulkien kohti kunnioitusta.

Vuorovaikutuksen tasolla näyttää siltä ja onkin, että valta ja asema vaikuttaa vahvimmin siihen, ymmärrämmekö ihmisen kieliä, sanakieltä, kehonkieltä, tunnekieltä vai mitä. Pääosin olen vain nähnyt heikkoa ihmisen puhetaitoa, ja katsonut sen tulevan juuri hierarkkisen aseman korostamisesta, ja siellä mielikuvien ylläpidosta. Psykoterapeutti Tommy Hellsten sanoi Arto Nybergin haastattelussa, ihmisen tulee tulla tietoiseksi omista kokemuksistaan, että hän voi rakastaa. Kun joko yksilö itse ja/tai ympäristö kieltää tunteiden kokemisen ja näkemisen, tilalle kasvaa Tommyn nimeämä Virtahepo, joka ei ole tullut nähdyksi ja kuulluksi tarpeistaan. Hän alkaa vetäytyä, hänellä on paha olla, hän voi raivota, hän alkaa torjua sekä kieltää itseään ja muita.

Tunnepohjaisten ja negatiivisten tunteiden määräävä johteisuus mielen kautta ihmissuhteissa estää ihmistä näkemästä niiden vaikutusta ja tutkimasta itseään, ja ihmiskuvan kautta tullut pahuus tukee tätä, tuomitseminen sellaiseksi, jota ihminen ei ole. Eräs pitkäaikainen kaverini, joka kuului pakollisesti elämääni, tunnusti olevansa minulle hyvin kateellinen, aikana, jolloin olin taloudellisesti paremmin toimeentuleva. Niinpä hän oli soittanut äidilleni, että olen niin ylimielinen, että ostan vain paistijauhelihaa, kun hän käyttää ainoastaan sikanautaa ja kertoi näitä mustamaalaustarinoita yhteiseen ryhmäämme ja ihmiset uskoivat. Sitä ei aina usko korviaan, kun kokee tällaista, en minä tällaista sure, ihmettelen vain ja kun kysymyksessä on uskovainen ihminen, eikö hän ole mitään oppinut kristinuskon sanomasta. Mutta juuri tämän ihmisen kautta opin ihmisluonteen ongelman, jos ihminen on ylimielinen, hän nostaa itseään toisten yläpuolelle jumalakuvan avulla. Hänen ongelmaksi tuli omien tunteiden käsittelemättömyys, ja heijastaminen toiseen. Se on inhimillistä ja surullista sekä tuottaa paljon kärsimystä, jos tunteita ei käsitellä eikä tunnisteta itsessä, ne heijastetaan toiseen, ja näistä johtuen minut suljettiin ryhmästä valheellisia mielikuvia syöttämällä.

En minä muista häntä negatiivisten tekemisten kautta, näen hänessä paljon positiivista, mutta äitini hän sai epäluuloiseksi, koska äidille ruoka oli tärkeä pyhä asia, sitä ei saanut tuhlata. Negatiivisten asenteiden viljely toi paljon pahaa. Kyseinen henkilö mustamaalasi lähemmäs kymmenelle henkilölle, jotka katkaisivat välit, asioiden perään ei kysytty minulta ja joidenkin mukaan asia oli hyväksytty niin, että minun oli kerrottu valehtelevan tai mielikuvittelevan, eikä voi uskoa, mitä kerron, ja mielikuvien viljelijä porskutti luonteensa avulla ihmisten suosioon kuvitellen itsensä hyväksi. Tämä ihminen oli ottanut vallan toisen kontrollointiin ja sai ihmisten kunnioitusta uskonsa avulla. Vuosia myöhemmin suuttumisessa syntynyt sanomani, mikä oli edellisten vuosikausia kestäneiden vainokausien syytä, ja lopulta syy oli aina minussa, mielivalta kukoisti. Pelon ja vihan kautta kehitetty omatunto pahan vastustamisen nimissä veikin valheeseen ja vihaan, elämäni uhraamiseen ja ihmisoikeuksien poissulkemiseen yhteisön ylivallassa. Kun tarkastelee käyttäytymisessä asioita, joista on suututtu, toisessa suuttumus on tullut häpäisemisestä ja yksilön oikeuksien sulkemisesta, toisessa tapauksessa valheen suojelemisesta, eikä yksilöt ota vastuuta teoistaan ja puheistaan. Syitä ja seurauksia on syytä avata.

Hyvin havaitsevat joutuvat jatkuvasti taistelemaan mielikuvilla hallitsevia vastaan, että jonkin asteinen totuus säilyisi. Usein kysymyksessä on auktoriteettiin ja päättäjiin suuttumisesta, mitä näkee julkisissa keskusteluissa paljon, mutta kun nämäkin ovat usein mielikuvitusta kohteen osalta, ja oma mieli heijastelee lapsuuden kokemuksia vanhempien kanssa koetun tunteiden psykodynaamisen kehityksen. Ihmisellä ei tarvitse olla ongelmia, ei riippuvuutta, ei pahuutta, hän voi olla fiksu, ulkopuolelta tullut valtaoikeus tunkeutua toiseen on ongelman ydin. Koska tahansa fiksunkin ihmisen mieli voidaan tuhota, missä iässä hyvänsä, sitä näemme kommunismissa.

Valheellisten mielikuvien pitämisessä ja kuljettamisessa ongelma on yhteisön suojaaminen ja toisaalta kapea-alaisesti persoonallisuuteen tuijottaminen, yhteisövallassa vääryyttä harrastavien tukeminen, terveyshuollossa potilaan oireita yksipuolisesti katsoen. Ihanteet, valtajärjestelmät ja todellinen vallankäyttö synnyttävät ristiriitoja, jossa usein unohtuu ihmisen oikeudet olla ja elää ihmisoikeuksin. Mielivalta on monien ongelmien taustalla ja tämän tuottaa valtaa, jossa salaisuudet ja ihmissuhdepelit kukoistavat. Tunteita on ja pitää olla, tärkeintä olisi saada oikeudet niiden ilmaisuun jokaiselle. Mielen valtaa, vain omien kuvien näkemistä estetään juuri tunteiden ilmaisun oikeudella, ja aistimukset ovat vapaita ottamaan tietoa vastaan sanakielen kautta, kuulemaan ja näkemään toisia todellisina. Mutta tuo sanakielen kehitys on myös monien ongelmien taustalla, sitä on liikaa, kuvien ylisyöttöä ja se sekoitetaan totuuden ainoaksi näkemykseksi, on puhevaltaa, kirjallisuusvaltaa, tutkimusvaltaa, uskonvaltaa jne.

Käsittelemättömät omat tunteet ”liimautuvat” kehoon ja tulevat toistoiseksi, eikä henkilö aina kuule selkeästi ja/tai näe muiden sanallisia viestejä vaan ottaa ne omien kokemusten kautta tulkintaan, kun ne pitäisi vain käväistä lyhytaikaisessa muistissa hetken ja siirtyä pitkäaikaiseen.

Psyykkinen puolustus tuhoaa hermostoa, kun ne eivät voi viestiä ja aistia vapaasti. Siksi on erittäin tärkeää, että sanakielestä pidetään hyvää huolta, ongelmaksi on muodostunut se, että sitä on liikaa, ja se tuottaa lisäyksiä totuuteen. Pahuuden ymmärtäminen kehittyvänä ilmiönä voi vähentää pahuutta, sen oleellisin menetelmä on asiallinen vallan rajoittaminen, tulkita toista ihmistä omien kokemusten kautta, antaa ulkopuolisen määrittää se ihmisyys, mitä yksilö on. Tunnevalta ohjaa monia yhteisöjä, ei siksi, että tunteita on, vaan ettei niitä käsitellä ja ymmärretä itsestä ja kohtelusta syntyneinä, vaan ne ohjaavat tekojamme mielivaltaisesti, mielen kuviksi syntyneinä kehomielikuvien kautta, kun niiden tulisi kertoa meille kokemuksestamme, iloa ja surua perustunteina, mutta ne ovatkin muuttuneet liialliseksi ahdistukseksi ja masennukseksi. Vapauteen kasvaneina voimme kokea tunteet niin, että ne ovat hetkellisiä, jäävät muistoksi tunnemuistiin ja antavat voimaa.

Kunnioitus on arvona yksilöllisyyttä ja ihmisyyttä suojaava, kuuntelua huomioiva. Joskus mietin sitä, kuinka aivotutkimuksissa aktivaation ilmaantumista selitettiin ihmisen tahdon ja halun ilmentymänä, kun se voi olla opittu ja pakkotoistoon perustuva ilmiö. Niin monta kertaa asioita selitetään persoonallisuushäiriöllä, kun yksilö oireilee persoonallisuudessa, ja unohdetaan, että kaltoin kohdeltu ja masentunut ei koe tunteita ollenkaan. On moraalitonta, jos ihminen oppien vuoksi ohjataan ja opetetaan pahuuteen, ja sitten rangaistaan, kun alkaa tehdä ”syntiä”. On kunnioitettava ihmisyyttä, että voisimme olla inhimillisiä toisillemme, nähdä mahdollisimman totuudenmukaisesti, kunnioittaa tutkittua tietoa. Itselle usko Jumalaan on sitä, että Jumala todistaa olemassaolonsa, minulla ei ole oikeutta määrätä, mikä on Jumalan tarkoitus ja teot. Maallinen on toistoa ja tiedettä, materian logiikkaa ja totuutta, persoonallisuus mahdollistaa luovuuden.

Vain itse voi muuttua, on yleinen ohje, ja perässä liuta ohjeita kuinka ja minkälainen käytös on oikein, on ristiriitaista sanonnan mukaan, hyväksy toinen tai itse sellaisena kuin hän on. Mitäpä jos kertoisit runon, piirtäisit kuvan ja kertoisit jotain itsestäsi, että hänellä olisi peili, josta katsoa itse ja valita.

Se oli tässä.

Raija

 

SOSIAALISTA

 

Monta kertaa olen kysynyt, kuinka meidän suomalaisten sosiaalisuus on kehittynyt ja kysynyt sitä niin yhteisövallan kuin yksilökehityksenkin näkökulmasta. Moni perään kuuluttaa talvisodan henkeä, yhtenäisyyttä, jossa puhallettiin yhteen hiileen. Silloin täytyy muistaa kysyä, mikä oli se asia, minkä vuoksi taisteltiin, ja se oli meille maan itsenäisyys kansana. Sosiaalista valtaa on kuitenkin monenlaista ja se voi tuottaa sekä ongelmia että hyvää.

Yhteisöllisyyden vs. sosiaalisuuden=vuorovaikutuksen, ei tässä kirjoituksessa ole viite sosialismiin. Kehittymisen kaksi merkittävää tekijää on johtaminen ja yhteiset sopimukset, päätökset, päämäärät, tavoitteet, tieto, ja ihmisyyden kehitykset. Valitettavasti olen hyvin pettynyt niihin tieteellisiin tutkimuksiin, jotka kuvaavat ja selittävät tätä ilmiötä. Minulle se on näyttäytynyt aivan toisenlaisena kuin opetuksissa tulleet teoriat antaisivat ymmärtää, ne kuvastavat mahdollisuuksien ja oikeuksien elämää. Perhekeskeisissä malleissa sosiaalisuus kehittyy tunnedynaamisena prosessina usein hierarkkisen vallankäytön suuntaan ja tunnejohteisuuteen, kun taas päiväkotikasvatuksessa se johtaa useimmiten yhteisövallan suuntaan sosiaalistamisena, samalla tavalla ajatteluun. On erilaisia aatesuuntauksia molemmissa malleissa, mutta väitän, että usein molemmat unohtavat yksilöllisen kehityksen ja ajavat roolien maailmaan. Rooli voi olla suoja, jos se rakentuu hyvään tietoon, tuho, kun se rakentuu persoonan valtaan.

Näiden ideologioiden seurauksena kehittyy enemmän eripuraa ihmisten välille kuin oppimista toisiltamme. En voi sanoa, että merkityksellistä edistymistä ja kehitystä olisi tapahtunut viimeisinä vuosikymmeninä, samat tavat johtaa, samat koulutuksen väylät ja ideologiat, yhäkin ohjataan sosiaalistamisen suuntaan yksilöllisyyttä tuhoten, ja yhteisövallan kautta sekä tuhoavana että tunteita ohjaavana näkemään toinen toisenlaisena kuin on, peilisoluongelma. Olen nähnyt pitkän päiväkotiurani aikana, että erilaisuus on se tekijä, josta lapset iloitsevat ja innostuvat, se on oppimisen tie. Yksilöitymiseen tarvittaisiin vähintään kolmen vuoden lähihoiva yksilöllisesti, mieluummin seitsemän vuotta, että minuuden kyvyt kehittyisivät siihen tasoon, jossa lapsi opettelee alkeisvaiheena erottelemaan mielen ja tunteet, sekä oppii vapaaseen itsensä ilmaisuun/toteuttamiseen. Nykyisin kehitetään kollektiivista mieltä, mikä on ehdollistunut aatteiden mukaiseksi.

Tutkimustuloksissa on selvinnyt, että oppimista tapahtuu enemmän kaveriporukoissa, ja sekin on tunnesidonnaista kytkeytyen osittain takautuvasti vanhempiin, yksilöityminen jää valtajärjestelmien alle, kun vedetään joka suuntaan. Se on kuitenkin kiinni siitä, mitkä metodit kasvatuksessa ja opetuksessa vallitsee.

Tämä sosiaalistamisen ideologia, yhtenäistäminen, on vahvana vaikuttamassa ihmisten kehitykseen varhaiskasvatuksesta koulutuksiin. Laula, liiku, toista, usko ja tottele samaan tahtiin, on yhä johtava aate yhteisöllisyyden ymmärryksessä, uskoen, että tämä vie yhtenäisyyteen. Ja en tarkoita tällä sitä, että yksilön diktatuurin tulisi päästä valtaan, mikä näkyy yhäkin valtioiden johdon ohjelmissa. Näillä menetelmillä käykin päinvastoin, yhteiseen muottiin pakottamalla ihmiset joutuvat negatiivisten kierteiden kehään ja tunteiden alistuksiin, vallan kautta roolien ylivaltaan ja eripura tuhoaa ihmissuhteita.

Yhteisödynaamisissa taisteluissa yksilöt ajautuvat rooleihin, syyllinen, syytön, rakentaja, innostaja, toimija, sivistäjä jne. Näissä valtataistelun ongelmat synnyttävät syrjintää, joita on joskus jopa mahdotonta korjata. Eriarvoistavat ja vastakkainasettelulla toimivat vuorovaikutuksen ongelmat ovat periaatteessa myös käyttäytymiseen tullutta itsesuojelua kaltoin kohtelusta, mutta myös tahallista vallan väärinkäyttöä, toisten alistamista, toisten ylistämistä, mitkä tuottavat enimmäkseen syyllistämistä. Kun konfliktit rynnivät yksilöiden välille, etsitään syyllisiä ja oma osuus asiantilaan ajautuu psyykkiseen sidokseen, omaan naiviin itsekäsitykseen, kuvitteelliseen osaamiskyvyn arviointiin tai luonteenpiirteenä tunne-elämän sairauksiin, kuten narsismi. (on hyvä muistaa, että tieteellisesti narsismia ei ole pystytty todistamaan) Kun joku tuo ongelman esiin vallan väärinkäytössä tai kohtelussa, asian esille ottaja syyllistetään, suljetaan ryhmästä, ja tuhotaan hänen elämänsä totaalisesti, joukkovallan tuoma ongelma. Itsensä viattomiksi kuvittelevat, että heillä on valta määritellä mikä on sallittua puhua ja syntipukiksi otetaan joku ryhmästä, erilaista laulua laulava. Tuo viattomuus on haastava termi, se on ikään kuin aitoutta lapsena, mutta ideologiset opit ovat luoneet siihen myös pahuuden. Typerä viattomuususko on vaurioittavaa, kuten pahan olemuksen istuttaminenkin. Kun kohtelu yhteisössä saa aikaan yksilön tunne-elämän häiriön narsismina, on väärin syyttää yksilöä. Muistetaan sekin, että myytti tarkoitti alkujaan Narkissos henkilöä, joka katsoi itseään peilistä, ja muuttui kukaksi, mistä narsissi on nimensä saanut.

Mielen ongelma on siinä, että se tuottaa ihmiskuvasta johtuen pahan ja hyvän näkemisen ihmisyydessä niin, että se roolitetaan eri henkilöihin halujen ja tahdon kautta, välillä toisten estäessä, välillä tukien. Vilpittömyydessä uskotaan, että vain toinen tahraa, ja itse on vilpitön tai rehellinen, luotetaan vain omaa kykyyn, tai uskotaan toisten tarinoihin toiset hyläten. Olen liian usein kuullut sanottavan, en tee koskaan mitään virheitä, se on minulle kauhistus. Kuitenkin peilisolut tekevät sen, että oma paha nähdään toisessa, ja vain erittäin harvat havaitsevat todellisesti. Kokemukseni on, että vilpittömyyteen liittyy vahvasti jotakin sellaista kauneutta, jota ihmiset eivät kestä, totuutta ja rehellisyyttä, mikä halutaan tuhota. Tällainen tuhovietti on omituista, sillä kukaan ei koskaan ole täydellisen kaunis ja vilpitön, vaan kateus aiheuttaa ajatusvääristymän.

Useimmissa konflikteissa olen huomannut, että asian käsittely on viimeisessä tiedossa ja muistissa mitä asiasta on, syy/seuraus katoaa. Kun eräs yhteisö kohteli minua törkeästi ja suutuin, asetin rajat, seurauksena oli se, että minua alettiin syyttää suuttumisesta, eikä huomioitu mitä minulle oli tehty sitä ennen. Useiden häpäisyjen johdosta en enää voinut mennä yhteisöön yhteisiin tilaisuuksiin, koska häpeä ahdisti niin paljon, etten kestänyt sitä. Ehkä minua voi syyttää liiallisesta kiltteydestä, kun olin alistunut kiusattavaksi, mutta toisaalta sain erittäin julmat rankaisut, jos puhuin tai puolustauduin. Tieteen, uskontojen ja hallitsijoiden maailma ei näe todellisuutta. Tämä kertoo juuri arvostamisesta, kun ei kunnioiteta kaikkia ja kumarretaan toisia, aloitetaan keskustelu, mikä on pintaliitoa, eikä yksilöt saa kunnioitusta, vaan yhteisövalta sanelee, jonkun johtajan menetelmät. Tässä pelien maailmassa salataan asioita ja sitten ne vesitetään, kun tulee erilaisia tulkintoja. Ei ymmärretä, että on tärkeää kuunnella kaikkia osapuolia.

Aikoinaan -80 luvulla aina 2000 luvun alkuun kaupunkimme työterveys toimi niin, että yhteisöissä mielenterveydestä murtuneita havainnoivat yhteisön jäsenet, ”hoitivat” asiaa lääkärijohtoisesti työpaikalla. Psyykkisesti sairastunut eristetiin normaalista vuorovaikutuksesta, eikä häntä kuunneltu. Seurauksena vuorovaikutuksesta sulkemisessa oli välinpitämättömyyden syntyä, ja mielen hajoamista, kun millään mitä itse teki, loi tai ajatteli, ei ollut merkitystä, koska ympäristö teki valinnat, ja rajasi mahdollisuudet ja lopputulokseksi saatiin häiriintynyt henkilö. Omasta työnohjaaja opiskelustani tehtiin virallinen valitus.

Tarinoiden kuljettaminen valheellisen tiedon lähteenä on yksi todellisuuden vääristymää, mielikuvajohtaminen, jota jotkin pitävät suorastaan pyhänä. Tarinat voivat olla valheellisia ja tosia, sadut on luotu opetukseen. Valta on kaiken takana, vallan väärinkäyttö.

 

Raija

RAIJA-TÄTI ON NYT HYVIN, HYVIN VIHAINEN ÄITI/ISÄ SANAN POISTOYRITYKSESTÄ

 

Uuteen tasa-arvon, lastenoikeuksien ja ihmisoikeuslakiuudistukseen ehdotetaan äiti ja isä sanan poistoa. Tilalle ehdotetaan synnyttäjää ja tunnustajaa.

Miten nyt kuvitellaan, että nuo sanat olisivat ihmisoikeuksien kannalta neutraaleja, sitä on syytä pohtia? Ensinnäkin nuo uudet sanat ovat teonsanoja, jotka voivat vastuullisen käytön yhteydessä tuoda todellista vastuuta, mutta myös vastuuttomuutta ja rikollisuutta, ne voivat viedä lain kiertämiseen. Yksi elämän peruskysymyksistä on sanojen oikea käyttö, sillä sanat arvottuvat matkan varrella, niihin liittyy painolastia, ylevyyttäkin, niiden merkitykset ovat sisällöltään kulttuurisidonnaisia, niin kuin kehonkieletkin sen kertovat, toisessa kulttuurissa hymyily on pahasta, toisessa hyvästä, tilanteistakin ja paikasta riippuen, ihmisen asemasta ja arvosta. Tavat voivat olla hyvin tuhoavia, ja sanat ovat niiden pitelijöitä ihmisyyden kokonaisuuteen.

Äiti ja isä sanat ovat erittäin vahvasti sidoksissa mieleen. Ne voivat olla sitä sekä negatiivisesti että positiivisesti. Rakastaessaan vanhemmat auttavat mahdollisimman paljon lasta eteenpäin, jotkin jopa viisaasti koko ihmisyyttä ja sen moninaisuutta ymmärtäen. Jotkin vanhemmat voivat tehdä hallaa tietämättään lapsille, osaamattomuuttaan, järjettömyyttään, jopa ylimielisyyttään. Joskus joku opettaja sanoi, ettei mikään ole niin helppoa kuin tuhota lapsi. Emme voi kiertää mieltä ja olla vain sanamerkityksien kautta arvojen ja arvostusten muodostelmia. Kun kiellämme mielen ja tunteet, ne vahvistuvat yhä voimakkaimmiksi ihmisten valintojen taustalta tuhoten ihmisyyttä. Mieli ja tunteet ovat ihmisen inhimillisyyden ja rakastamisen peruselementtejä, ilman niitä olemme hirviöitä. Mielen ja tunteiden on mahdollista kehittyä sekä mielekkäiksi että inhimilliseksi, mutta myös hirviöiksi, riippuen kohtelusta.

Äiti ja isä ovat tietyllä tavalla sanoina neutraaleja, ne tulevat ehdolliseksi vasta tekojen laadusta ja ovat ihmisoikeutta itsemääräytymiseen, kun uudet sanat tunkeutuvat toiminnan merkityksessä valmiiksi sisälle ihmisen identiteettiin. Onko synnyttäjä ja tunnustaja irti sukupuolisuudesta, sitäkin kysyisin, koska se linkittyy tekoon. Jo nyt nykyisen lain puitteissa voi tunnustaa isyytensä ja äitiytensä.

Lakiteksti voi kuitenkin olla tietyllä tavalla irrallinen nk. maallisesta ja tieteellisestä kielestä ja ymmärryksestä, joten se kuvaa vain kohteen tapahtumayhteyttä, äitiä lapsensa synnyttäjänä, isää siittäjänä, mutta pesiytyessään ihmisten käyttökieleksi, se suuntaa myös identiteettimme kehitykseen ja voi kapeuttaa, jopa tuhota näkemyksiämme. Pitäisikö laki olla niin tarkka, että se sanoisi, synnyttäjä tarkoittaa fyysistä ja biologista syntymää, ettei se sekoittuisi esim. synnyttää mielen ja kielen, ja siten ohjaisi ikään kuin ihmisyyden synnyttäjäksi ja olisi valtaväline ja se voisi viedä yksilön oikeudet synnyttää itseyttä ja voisi jäädä mielen vallan alle, ja tunteisiin ehdollistuen. Jumala puhuttelijana turvaa itseyden syntymää ja yksilöllistä yksilön syntyä, näitä on joskus mahdoton erotella, miten ne vaikuttavat ihmisyyteen, mutta niiden ero on hyvä huomata ja eritellä vaikutteita.

Joku kertoi kiihtyneensä siitä, jos Isä meidän rukous muutetaan sanaksi, tunnustaja, joka olet taivaassa. Näin ei tietenkään voi mielivaltaisesti muutella sanoja, ja liittää eri merkityksiin asioiden konteksteista irrallaan. Piispa Eero Huovinen sanoi yhdessä haastattelussa, että kirkon pääsanoma on Jumala. Jumala meidän, joka olet taivaassa, tuntuu viisaalta ja päästää rukouksen irti sukupuolesta. Jokainen päivä järkytyn niistä uskonnollisista väitteitä, jossa joku ilmoittaa, mikä on Jumalan tarkoitus, joku sana, joku aika, joku ihminen, joku ilmiö. Minusta mikään tai kukaan ei voi tietää Jumalan tarkoitusta ja tulemista ihmisyyteen, se on aina persoonallinen.

Raija

 

 

PÄÄSIÄISEN PELOT

 

Luin kolme päivää 400 sivuista kirjaa kiirastorstaista ensimmäiseen pääsiäispäivään.  Siinä kuvattiin pelkoa ja sen kuvautumista sanakieleen ja ympäristöön, mikä on tietysti hyvää taidetta. Se oli siis ajattelutason ilmiö koettuun pelkoon nähden. Olen yhä vain ymmyrkäisenä siitä, ettei noita pelon erilaisia muotoja löydy mistään, on vain ikään kuin keskiluokan pelot. Pelkoni oli täysin erilaista kuin psykologisesti selitetään, itsemääräytymisestä, ajattelusta, tunteista, vuorovaikutuksesta, sanakielestä, kehonkielestä ja mitä näitä onkaan. Kun tunteeni ja ajatukseni oli kielletty, ne siirtyivät kokemukseen kehon tasolle. Ne olivat pelkkää kipua, kehon vääntymistä/näkymistä eri muotoon kuin se olisi ollut terveesti olemassaolona, asentojen oppimista kumaraan nöyryyttämisen alla, ja haukkumista ylimieliseksi ja itsekkääksi, pakkoroolissa olin alistettu ja häpäisty. Silloin kun tajuaa, että äänikin muuttuu ahdistuksen myötä kivun kitinäksi kuin ruosteinen rauta, että kipu on enemmän tuntokokemus kuin tunteet, mitkä ovat hyväosaisten näkemystä nähdä ongelmia ajattelutason mukaisena. Todellisesti syrjittyjä ei nähdä, eikä yhteisön tuottamia ongelmia, tunnekokemusta ei välttämättä ole.

Koulutuksissa ja oppimisessa on erilaisia tekijöitä, jotka sekä edesauttavat että estävät hyvää kehitystä. Kun huomioimme, että meillä on lääkärit, psykologit ja terveydenhoitajat, silti näyttää menevän päin prinkkalaa, se vaikein kivun ja tuskan olemus ei tule näkyviin. Muistan opiskeluajalta tapauksen, jossa mentiin tarkastuskäynnille perheeseen hoitamattoman kodin ja asioiden vuoksi, eteinen oli täynnä roskapusseja katon rajaan saakka, jossa ötökät parveilivat. Tarkastuskäynnillä oli viisi ”asiantuntijaa”, lääkäri, psykologi, sosiaalityöntekijä ja perhepalvelujen työntekijä, sekä minä. Kaikki vain moittivat ja antoivat ohjeita, kuinka pitäisi elää, kukaan ei nähnyt mielenterveysongelmaa, mikä mielestäni näkyi selvästi isässä ja tyttäressä.

Kun opettaminen on paljolti aistiehdollistunutta, eikä siirry pitkäaikaiseen muistiin ajattelun kautta kuin vain toistoina, itseluotu minuus jää syrjään. Ajattelun kehittyminen vaatii tunteiden kautta sitoutumisen, kiinnostuksen ja motivaation. Sen ydin on varhaislapsuudessa. Itselläni opiskelu on aina ollut innostunutta, koska sain leikkiä vapaasti ja luoda minuutta, mikä säilyi innostuksen lähteenä ja mikä tuhoutui sosiaalisen vallan alla. Vain aistien kuulo, näkö ja kinesteettisen kautta kehittyneet muistit eivät tue muistissa pysymistä, vaan voivat hävitä kuin vesi hanhen selästä. Tarvitaan ratkaisukeskeistä minuutta, mikä rakentaa itse havainnoistaan muistin, ja aistit jäävät vapaaksi aistimaan ja käyttämään lyhytaikaista muistia, jolloin myös mieli pysyy vapaana. Samaistumisen ongelma näkyy nykyisissä koulutuksissa, erityisesti työelämässä. Ajattelun kehitykselle on eri reitit, innovaation ydin löytyy ihmisen sisäisen minuuden kautta kehitykseen, tunne- ja mielikuva-aktivoinnilla yksilön kiinnostuksen ja motivoinnin avulla.

Ironisesti ajatellen tuntuu siltä, kuin psykologia olisi ajautunut filosofiaan, tai paremmin psykiatriaan. Kun on luotu upeat minäteoriat, käykin niin, että se kaunis luomus halutaan tuhota, kauneuden kääntöpuolella on julmuus.

Onko huolikeskustelu ajautunut psykologisiin virhearvioihin? Kuuntelin Flinkkilä & Kellomäki ohjemaa viime lauantaina.? Duudsonit toivat perheisiin toimintoina yhteisöä yhdistäviä hämmennykseen perustuvista metodeista, mitkä tuntuivat toimivan. Keskustelussa tuli esiin ”taakankantaja” termi, kun se yhteisönä vaivasi heidän jäseniään. Tälläkin kertaa asia käsiteltiin vain niin, että yksilö ottaa taakan. Se on yhteisörooli, jossa sekä yhteisö antaa, että yksilö ottaa epävirallisesti ja virallisesti. Itselleni se oli enemmän annettu, koska minulle ei annettu osallistumisen ja vaikuttamisen oikeutta. Roolisairastumiset voivat olla hyvin erilaisia vallankäytön menetelmien kautta rakentuneina, vrt. esim. uskonnolliset kultit, mutta mekanismit ovat samat kaikissa yhteisöissä, luodut ihanteet, jotka perustuvat valtaan. Käskyt ovat vahvimpina vaikuttamisessa, johtamisen menetelmät.

Onko niin, ettei psykologia pysty vastaamaan todellisen ihmisen kokemuksiin, vaan yksilöt joutuvat etsimään yhä iskelmämusiikin kautta todelliset tunteidensa lähteet? On aina ongelma, jos tutkitaan vain tuloksia, eikä syitä löydetä syntymekanismeihin loogisesti, vaan tieto rakentuu ainoastaan tutkijan hypoteesiin. Arvostan korkealle psykologiaa, mutta toivoisin sen enemmän kehittyvän oppimispsykologiaan, kuin korjaavaan hoitoon. Totta kai vauriot on korjattava ja autettava särkyneitä sieluja, kuten lääketieteessäkin jo näkyy terveiden elämäntapojen suositukset. Niin usein jäädään loukkuun ja vankilaan yksilön luonteeseen ja yksilöön tuijottamiseen, eikä yhteisön valtaa käsitellä. Yhteisöiden käyttäytymistavat ovat aina läsnä, eivätkä ne ole muuttuneet tai hävinneet ajansaatossa.

Psyyken ymmärtäminen monella tasolla toimivaksi, jossa osataan erottaa psyyken puolustus mielikuvituksen pursuamisena, ja on alkuun lähtökohta ajattelussa, mikä myöhemmin kehittyy hallituksi ajatteluksi, ja on leikin olennaista kykyä, ensimmäinen vaihe, mikä jää ajatuksen synnyttämisessä osaamiseksi, mutta ei ainoastaan riitä oppimisen kehittymiseen, vaan vaatii yksilön oikeuksia ajatteluun yhdistäen muita osa-alueita minuudessa.

Liiallinen keskittyminen vain aistimuistien harjaannuttamiseen ehdollistumisena saattaa estää vapautumisen kuulemiseen todellisesti, ja emme kuule todellisesti sitä, mitä sanakieli voi antaa. Roolien ja tekojen vaikutusta ei voi aliarvioida, ja katsoa, että vain yksilön persoonallisuus on ongelma, hänen tahtonsa ja halunsa. Ongelma on todelliset teot, sosiaalinen valta, joita yksilöön kohdistetaan, saattavat jopa olla syy erityisiin persoonallisuushäiriöihin, kun psyyken puolustus kehittää omanlaistaan persoonallisuutta.

Ihmisen mielessä on tietoinen ja tiedostamaton puoli. Tiedostamattoman puolelta syntyy tunteet tiedostamatta, ne syntyvät kokemuksesta. On tärkeää, ettemme tule liian tietoiseksi, järjelliseksi, että tiedostamaton voi viestiä tunteemme. Liiallinen keskittyminen kehollisesti ja aistien välityksellä omasta tahdosta ja/tai peloista, joita ympäristö antaa, tai itse ottaa, voi pakkorooleissa viedä yliaistimuksiin, jolloin itseilmaisu jää psyyken puolustuksen ikeeseen, ja tästä ihminen voi masentua, välillä liiallinen aggressio nousee pintaan, luoden taas vahvaa yliaistimusta. Fyysisen puolen aktivoimista ärsyttämällä on syytä miettiä, milloin se muuttuu liialliseksi.

Sosiaalinen valta, mitä voisi kutsua koheesioksi, samaistuttaa ihmisiä. Erilaisten ihmisten olemassaolo oikeus estää osin liiallista itsekeskeisyyttä. Eriarvoistuminen kehittyy paljon vallan, aseman ja valtaoikeuksien turvin, vahvistaa myös pelkoja ja inhoa toisiamme kohtaan. On tärkeää miettiä mitä oikein tuemme.

Raija

VANHEMMUUDEN, KASVATUKSEN JA OPETUKSEN VAATIVUUS

 

Tulen aina vihaiseksi, kun vanhemmuutta riistetään, aliarvioidaan, pidetään itsestäänselvyytenä ja/tai kuvitellaan, että yhteiskunnan tuottama hoito, kasvatus ja opetus pelastaisi lapset tai veisi heidät ainakin kasvu-uralle, mutta minkä asian suhteen. Olemme tänä päivänä nähneet, kuinka julmia lapsista voi kasvaa, Koskelan murhatapaus on nyt todisteena. Puhun tässä asiassa nyt äitinä ja 35 vuotta käytännössä päiväkotityötä tehneenä, neljätoista vuotta erilaisia ihmisyyden kasvuun ja oppiin liittyviä teorioita lukeneena, pääosin sosiaalitieteitä, mutta myös kasvatustieteitä, sos. psykologiaa ja psykoanalyysia, en ole perehtynyt riittävästi tai vihkiytynyt mihinkään erityisesti. Opinnot ovat vähäisiä, asiantuntijaksi minua ei voi sanoa, vahvin ja vaikuttavin oppimis- ja kasvatuskokemus tulee omasta kasvusta ja kolmen lapsen äitinä olemisesta yli viidenkymmenen vuoden aikana.

Pidän Suomen yhteiskunnan tarjoamaa kasvatusta ja opetusta poliittisena ja tiettyjen tiedealojen ylivaltana ja niin se on myös muissa maissa, se on tieteen politisoimista. Myös uskontojen avulla vääristetään ihmisyyden kasvua henkisesti ja tuhotaan se kehoon, mieleen, tunteisiin ja ajatteluun tunkeutumalla, estäen ihmisyyden vapautta olla oma itsensä. Uskontojen ongelma on myös siinä, että se nojaa itsensä ylentämiseen ja oman ”syntisyyden”, eli tekojensa täydelliseen unohtamiseen käsittelemättä  niitä ja vain uskoen pelastukseen toisen kautta, alitajuntaan siirtämisenä ja juuri nämä tuovat syyllistämisen ongelmat muihin heijasteina peilisolujen vaikutuksesta. Ne johtuvat myös ihmisen aivotoiminnan toimintaehdoista, pysyäkseen koossa ajatuksen on pysyttävä etuaivolohkolla ja sen leikki opettaa. Mutta leikki on sekä ylärakenteista (etuaivolohkolla), että mantelitumakkeesta syväsyntyisesti luovaa, uutta synnyttävää, minkä tulisi tutkia rakenteista näkemystä yksilöitymisen itseilmaisussa.

Olemme ajautuneet pois kasvatuksen ja opetuksen oleellisista asioista, jos kohtaamme ongelmien syntymistä vain persoonallisuuteen tuijottamalla ja perustelemalla tässä hetkessä olevia ja koettuja asioita ainoastaan vanhempien tekemistä virheistä käsin. Etsimme psykologisia syitä, kuten vajavuus lapsen tarpeisiin vastaamisessa, vaativuus, uhriutuminen, ulkopuolisuuden tunne, tunnevaje, suojaamattomuus, riittämättömyys, itsekontrollin puute, hyväksynnän puute, kaltoin kohtelu, emotionaalinen estyneisyys jne. Nämä kaikki pohjautuu hylkäämiseen, pettämiseen ja menettämiseen, myös aivovaurioihin. Ne voivat olla totta, mutta ei aina. Opettamisen metodit tuovat ongelmia sekä kasvatuksen epätietoisuus, mitkä voivat vahingoittaa lasta. Lapsen kiinnostus ja motivaatio on aina huomioitava, ja ohjauksella me annamme siihen keinot tuomalla esiin mahdollisuuksia.

Liisa-Keltinkangas-Järvisen kortisolitutkimukset, mitkä mittaavat lapsen stressiä, tutkittiin muutama vuosi sitten alle kouluikäisillä päiväkotilapsilla. Stressiä ei todettu, ihmettelin vaan, kuinka se olisi vastannut lapsen minäkehityksen mukaiseen ilmentymään. Alle seitsemänvuotiaat eivät vielä erottele oikeaa ja väärää, vaan iloitsevat tunteiden ja ajatusten syntymästä, mutta siihen mennessä aivokehitys voi olla jo urautunut opetuksen kautta sanakieleen ja sen toistoon kohtuuttomasti ja tunne-elämä jää hoitamatta. Ainoastaan sanakielen kautta tietoisuuttaan tutkivat ihmiset eivät kykene tunnistamaan itsessään ja muissa tunteita ja tunteet siirtyvät alitajuntaan, sekä muuttuvat heijasteiseksi, ja tuovat ongelmia ihmissuhteisiin, kun opimme tulkitsemaan toisia, emme kuule emmekä näe havaiten todellisesti toista ja ympäristöä. Minäkehitys voi estyä, jos ja kun tuijotamme yksipuolisesti ihmisen kasvua ja kypsymistä. Näyttää siltä, että yhteisövallan ihannointi pitää yllä vain sosialistista ideologiaa.

Psykologisoimalla ihmisyyttä ainoastaan ja kaikkea minäkeskeisesti sekä ongelmia ihmisten välillä, ajaudumme pois siitä todellisuudesta, mitä oikeasti tässä ja nyt tapahtuu, juoksemme minäkuvaraiteilla. Satunnainen tuntemattoman puukotus kadulla ei ole uhrin syy, kulttuuriin kytketyt raiskausoikeudet ovat myös oppien syytä. Yhä vieläkin saattaa kuulla, kun mies syyttää naista, miksi meni miehen asunnolle, ja mies raiskasi. Syy teoista vieritetään uhrille, ei tekijälle. Työssäni näin, että arvot tuottivat ristiriitoja, inhimillisiä arvoja vaativat joutuivat usein tikunnokkaan kovan kurin kasvattajien kanssa. Tässä näkyi se, että yksikin virhe, ja inhimillisen kasvattajan maine tuhottiin todistaen virhettä ja unohtaen kokonaisuuden.

Mieli ja ajattelu tunteineen voi olla kaaosta, niitä voi tulla tiedoissa, toimissa ja uskomuksissa ja tällöin yksilön vapaus sekä luovuus auttavat ihmistä jäsentämään niitä järjestykseen. Jos ja kun yhteisön arvoissa vallitsee yksilökeskeisyys, mikä voi muotoutua itsekkyydeksi, ja jossa mielivalta voi hallita, jolloin syvätunteissa, kuten ahneus ja kateus alkavat olla vaikutteina tekoihin, ei vilpitön aistivapaa mielikuvitus. Tasapainoisessa oppimisessa ja kasvussa yksilömyönteisyys on oppimista, kuullen ja nähden toista, havaiten mahdollisemman totuudenmukaisesti, tulkitsematta vallan avulla. Nuoruuden yksi kehitysvaihe on erottautuminen muista, se on yksilöitymisen tärkeä oppimisfunktio, puberteetti, jonka jälkeen se muuttuu erilaisuuden ymmärtämiseksi kunnioituksen ja hyväksynnän kautta.  

Niin vanhemmat kuin ammattihenkilöstökin kärsivät monista kasvatuksen ja opetuksen puutteista, kun itse ei ole käynyt läpi omaa kasvuaan, on tiedon puutetta, elämäntilanne, sairaudet ja muut kohtuuttomat vaatimukset elämässä, roolit, persoonallisuudet ja mv. Emme voi syyttää vanhempia siitä, että heidän oma lapsuutensa on ollut tunnekylmää, koulutusta ei ole ollut, kuinka ilmaista ja opettaa lapselleen tunteita, kun niitä ei ole saanut omassa lapsuudessa ilmaista, kuinka opettaa lukion matematiikkaa, kun ei ole sitä koskaan opiskellut. On niin helppoa arvostella ja vaatia, kontrolloida ja rangaista, sen sijaan että taistelisi oikeuksien puolesta ihmisyyteen.

Ei ole itsestäänselvyys, kuinka kehittäisimme tietoisuutta, huomioisimme tiedostamattoman, ja treenaisimme taitojamme niin etteivät ne vie pois ihmisestä hänen kykyjään kasvaa ja oppia. Kuinka sielu voi säilyä vapaana, kuinka voimme estää sen, ettei sanakieli tai keho käy ylikierroksilla vieden sielun eli tunteiden oikeudet? Liikaa treenattu keho voi tutkimusten mukaan tuoda aistinautinnon, jossa syntyy endorfiinia, mikä tuottaa nautintoa, jopa pelkästään urheilusuoritus toisen voittamana nostaa katsojan endorfiinitasoa. Jos jätämme tunne-elämän hoitamatta, kokemusoikeuden, jakamisen ja jäsentelyn keinoin, lukittunut tunne aktivoi mielen ylivoimaisuuteen ja tuo yliaistimuksia, mitkä voi ilmetä yliseksuaalisuutena. Kun näitä ei tiedosteta, kasvatus ja opetus vievät pois ihmisyyden oikeuksia elää tasapainoista elämää.

Pitkä ura päiväkodissa todisti minulle sen, että kaikenlaisia aatteita virtasi ovista sisään, matikkapainotteista, liikuntapainotteista, taidepäiväkotia. Se on outoa, koska ne eivät vastaa lapsen kehityksellisiin tarpeisiin vaan ovat aikuisten maailmasta luotuja arvoja ja tavoitteita, yhteiskuntaa ja työtä varten ja usein myös hierarkkisten valta-asemien turvaamiseksi kehiteltyjä. Lapsen oikeudet eivät toteudu.

Vapaus kasvaa ja oppia ihmisyyteen vaatii pitkän ajan, aina 20–25 ikävuoteen. Hyvääkin kasvatusta ja opetusta on paljon. Määrän, laadun ja rentoutumisen suhde on merkityksellisin, parantavin rentoutus tulee unesta. Mielikuvitus on vahvimpia henkisen voiman tuottajina, jos se voi vapaasti virrata, eikä tunteet hoitamattomina lukitse niitä fyysisiksi pakottaviksi toistovoimiksi. Mielikuvitus on kuin leikki aivojen ja kehon pinnalla. Kohti vapauttavaa minuutta ja itsestä nauttimista voimme päästä irti ehdollistuneista pakoista ja huumaavien korvikkeiden tarve vähenee.

Aatteellisessa ideologisoituneessa tietämyksessä kasvatetaan ja opetetaan ihminen, joka on aatteen mukainen, ei sitä mitä ihmisyys on, ja on siten vallan väärinkäyttöä. Ihmisen oikeus kasvaa ja oppia itsenäiseksi, ja oppia vapautumiseen vastuun myötä on perusoikeus. Laumasieluisuus on paljon rakentunut samaistumiseen ja sen pohja on kehollisuudessa, yksilöytyminen on tällöin ongelmallista, johtajatyypit pääsevät organisoimaan ja hallitsemaan yhteisön normeja, joita lauma toteuttaa.

Yhteisöjen toimintatavat ja arvot vaihtelevat, rikollisissa yhteisöissä tehdään rikoksia ihmisyyttä kohtaan. On erilaisia ongelmia riippuen monista seikoista. Niin usein kuulee esim. mediakeskusteluissa, kuinka lapsen kehitys on varallisuusriippuvaista, ei ole samaa puhelinta kuin naapurin pojalla. Tässä näkee, kuinka kasvun ydin nähdään kateuden kautta ja laumaeläytymiseen nojautuen, mikä kuvastaa yhteisövallan kumartamista yksilöitymisoikeutta arvostamatta.

Kaikissa yhteisöissä on erilaisia normeja, ja kaikissa yhteisöissä on erilaisia ihmisiä, eikä niitä voi yleistää. Näen ihmisten pahuutta paljolti kehollisten ylitreenausten seurauksena, myös tunteiden kohdalla, kun ne ovat ehdollistuneet/takertuneet aistimuksiin, eikä vapautta ole niiden tutkimiseen, kokemiseen ja ilmaisuun.

 Raija

VIHAA, VIHAA JA VIHAA

 

Vihassa on monia vaiheita, joskus on toinen lähde ja toinen tulopaikka ja aika, joskus toinen, joskus sitä ei tiedosta lainkaan, tekee ja menee vain höyrypäänä ymmärtämättä mitä tapahtuu, tai siihen ei voi vaikuttaa, jos ja kun valta omaan olemiseen on toisilla. Viha menee asumaan sinne, missä sille on tilaa, kehossa se voi olla tuhoavaa, minulla oli aistimusten hajoamista pelon voimasta. Vihan taustalla on useimmiten väkivalta ja välinpitämättömyys. Viha voi tuhota itsen kokonaan, jos sitä ei pääse käsittelemään mitenkään, ajatukset ja tunteeni suljettiin rankaisujen voimalla. Unissani näen aina tämän itsemääräämisoikeuden puutteen mereen menemisenä. Viime yönä asianajajani tuli veteen kanssani, ja sanoi, ettei voida todistaa rikosta, kun kukaan ei tunnusta tekojaan. Itsetutkimuksella voi löytää arvaamattomia asioita itsestään, yritän nyt lähestyä sitä oman kokemukseni kautta, aivojen toimintaa kuvaamalla ja toivon saavani sinulle eväitä.

Väkivaltainen tunkeutuminen kehooni tapahtui, kun olin 16 vuotta vanha, täysin kokematon ja koskematon, tuntemattomalla seudulla tuntemattomien toimesta. Tekijät olivat kuulleet, että seudulla asui nätti tyttö. Vihani ja kauhuni siirtyi ajattelutasolta kehoon, kun en saanut kertoa asiasta, ja vaikka kerroin, sitä ei uskottu. Kehoni alkoi jäykistyä ja liikuntatapani muuttui poukkoilevaksi, hyökkäileväksi, levottomaksi ja veltoksi, en saanut yhteyttä itseeni, kehonkuvani ja koordinaatiokykyni hävisi, haihduin välillä olemattomuuden ja painottomuuden olotilaan, kun tietoisuus katosi halun ja tahdon puuttuessa, en halunnut totella ja uskoa sitä valhetarinaa, mitä ympäristö tyrkytti. Kehonkuvani vääristyi pienestä suureen, litteäksi ja pallomaiseksi.  Yhteisö pilkkasi ja ivasi, hullu tyttö. Minusta tuli pälyilevä kuin hevonen, joka juoksi ravirataa päättömänä, muisti oli kehossa, ei tietoisesti mielessä. Silmäni loimusivat tulisesti liikehtien, kun pelko saartoi mieleni, ja sen katsottiin olevan valehtelijan merkki ja se lisäsi pilkkaamisen löylyä.

Yhteisön ihmiset alkoivat tarkkailla ja tulkita minua, oli vuosi 1969. Tavalliset ihmiset näkivät vajaaälyisyyttä ja itsekkyyttä, ammattilaisia ei ollut, joilta olisi voinut kysyä ja saada apua. Myöhemmin yli 30 vuoden jälkeen lukiessani himosielusta Kari Turusen kirjoista, ymmärsin, että ajattelutasolla olevat ihmiset kuvittelivat, että yksilöllä on himosielu, eli himotunteet, joiden vuoksi hän syöksyy itsekkäästi valtaa haluten. Ajattelun sulkemisessa tunteet tietoisena katoaa, kun niitä ei saa ilmaista ja viha lukittuu kehoon. Liikunta tuottaa kipua lihaksiin ja vaikka kuinka paljon harrastaa liikuntaa, se jäykistää kehoa, ikään kuin tunteet ja minä toimivina olisi voiteluainetta. Aineenvaihdunnan ehto on, että minän aktivoima mieli tuo rauhasissa aineenvaihduntaan tarvittavat aineosat, sisäerityksen, minkä tuottaja on aivojen aktiivisuus, ja ajatuksia toteuttavat aivot ehkä liikkumisen kautta kuljettavat tai synnyttävät serotoniinia, välittäjäainetta, jotta muisti voi kulkea synapseissa ja yksilö voi tulla tietoiseksi. Kun paha masennus sitten teosta tunkeutui aivokemiaan, jouduin syömään 20 vuotta lääkkeitä, jotka tasapainottivat aivotoimintaa.

Minut suljettiin ”avovankilaan” rikoksen tekijän kanssa. Puheeni alkoi takkuilla, ääneni muuttui välillä kimeäksi, välillä karheaksi. Jos mitään tekoa ilmeni itsen taholta, siinä oli sekä kiihkoista vihaa että hidastumista, niin etten enää hallinnut ruumistani. 20 vuotta tapahtuneesta hierojani totesi, että kestää kaksi vuotta avata lihaksia. Irti päästyäni vankilasta, vapauden ja muodin mukaan ryntäsin urheilun pariin, juoksin ja hiihdin kehoni kiveksi miesten tyylillä, muodin virtauksissa. Itkin kuivia kyyneleitä, kun tunteet olivat loppuneet, ne muuttuivat kivuiksi silmiin ja korviin.

Mielestä tuli ulkopuolisen pilkan vuoksi yliaistimuksia tuottava, koska keskittyminen oli näkö- ja kuuloaistissa odotusten mukainen, kinesteettisessä lihasmuistissa, suojellen sisäistä itseä, ettei iskuja olisi tullut lisää. Tunteita ei syntynyt. Vasta vapauduttuani vankilasta, mieli alkoi toimia rakoilevasti ja tunteita alkoi syntyä. Kun tunteet syntyvät, mieli ottaa ne vastaan ja niistä syntyy mielikuvia, jotka ihminen lopulta mahdollisesti ilmaisee erilaisin muodoin. Kun paha itsemääräämisriisto tapahtui työnantajan taholta 1977, traumani aktivoitui ja menin psykoosiin. Kun heräsin siitä, ensimmäinen muistikuvani oli, kun harhassa opettaja kirjoitti jotain kaunokirjoituksella taululle. Siitä lähti kirjoitusintoni, harhakin voi olla merkityksiä tuova.

Väkivaltaa ihmisyyteen tuovat pääsääntöisesti psyykeen kohdistuneina ulkopuolelta tullut väkivalta, jolloin tunteet ja mieli synnyttävät mittaamattomat voimat tiedostamattomasti, Freudin sanoin, ne voivat siirrellä vuoria. Alkuun reilut kymmenen vuotta rikostapahtumasta vihani tunki lihavoimaa, jaksoin enemmän juosta kuin normaalisti, mutta se ei tuonut nautintoa eikä iloa, vaan kipua ja tuskaa. Mielen puolella ahdistus, masennus ja aggressiot vaelsivat epämääräisesti ja epäsäännöllisesti, milloin minnekin, tunteet muuttuivat tunnistamattomaksi, tai niitä ei enää tavoittanut. Ääneni ei ollut enää omani, joskus se oli kimeä ja huutoni oli kuin eläimen kidasta, onneksi se oli harvinaisempaa, raivohuuto, mutta suruääni kulki mukana ja se ahdisti muita.

Trauman purkautuminen alkoi, kun pääsin vapauteen. Mielessä oli lapsi ja aikuinen, ei vielä nk. egoa, järkiminää. Jos lapsuus on traumaattista, selviytymisen moodi nousee pintaan ja lapsi käyttää keinoja, jossa ei osaa käyttää tietoa hyväkseen, ja toisaalta trauma on voinut rakentaa tunnelukkoja. Tunnelukot voivat olla tunnistamattomia ja ihminen tuo esiin ne heijastaen niitä esiin toisissa nähdäkseen niitä, kuin särkyneen mielen heijastamisongelma. Oppimisen näkökulmasta mielikuvaharjoittelulla yksilö ottaa mielikuvia/muistikuvia haltuun, ja taas tunnekokemuksessa tunne tulee, tahtoipa sitä yksilö tai ei, ja se on vain kohdattava, annettava aikaa kokea sen vaikutus ja sen jälkeen mielen avulla ottaa se haltuun, sanoittaa ja/tai kuvittaa se, apuna niiden löytämiseen voi käyttää esim. musiikkia. Minulla ei toiminut kielimuisti, vaan taantumuksessa alkoi kehittyä ajattelutaitoja, jotka olivat saaneet alkunsa vapaan leikin oikeudesta, mitkä olivat jatkuneet lapsuudessa pitkään, kuvittelutaidot palasivat, mutta niiden jäsentäminen johdonmukaiseen näkemykseen kesti vuosia, ensin ne olivat pakkotoistoa, hallitsematonta ja liiallista tuottamista.

Kun katselen itseni levottomuutta, vaelteluja mielen kuvia mielessä, nyt jälkeenpäin, jaottelen minuuttani, oppimisminuus, mieliminuus, tunneminuus, ja kieliminuus. Pääsääntöisesti kun sain olla rauhassa, ja ympäristö ei kiusannut, oppimisminä oli läsnä, väkivallan ja uhkien alla mieliminä, ja tunneminä taas silloin kun tunteita syntyi, iloa tai surua, mikä tämä vaihe tuli noin kymmenen vuoden päästä rikoksesta, kun sain vapauden. Ensin aivot olivat kuin lyijyä, niihin ei saanut yhteyttä, ja voimakkaat päänsäryt olivat usein toistuvia, erityisesti naishormonimuutosten aikaan. Oli kuin aivoni olisi lähtenyt käyntiin lohko kerrallaan.

Mieli ei vielä toiminut normaalisti, kun aloin avata sitä kirjoituksina 25 vuoden jälkeen, kätkettyä ja piilotettua minääni, häpeän alle painettua, häpeän, joka ei syntynyt omantunnon seurauksena, vaan häpäisynä ihmisten taholta, kirjoitin kokemukseni kirjaksi. En tehnyt rikollisia tekoja, minut oli kasvatettu noudattamaan ohjeita. Ihmiskäsitykset olivat kuitenkin yksilökeskeisiä persoonallisuudesta vian etsimistä, eikä teoista havaittuja näkemyksiä ja yhteisö etsi yksilöön viittaavia todisteita, ja niistä tehtiin ihmiskuvani, harvinaisista virheistä, sillä pelko yhteisön rankaisuista laittoi minut yrittämään virheettömyyttä. Virheiden todistamisella terrorisoitiin. Kun mieli alkoi avautua kokemuksesta, se tuotti vertauskuvallista tekstiä, ei siis konkreettista kuvausta, vaan eri kuvaa kuin kokemus. Minuus kuvantui ruusuksi itseydessä, jossa oli kaksi puolta, Tuhkimo, joka oli avuton pikkulapsi, ja suojasi itsensä ruusun symbolissa lasiarkkuun, itse suojaava osa ja toisaalta yhteys yhteisöön ruususymbolilla, ruusun ollessa arkun päällä ja sisäinen itse arkun sisällä.

Oppi-, tunne- ja mieliminuudet, ja niiden vaikutukset kuvaavat aivojen toimintaa oppimisen ja muistin palautumisen jälkeen, leikkiminän takaisinpaluussa, kehossa muistin toistoa ja kauhun syntymää, kun tietoisuus alkoi palautumaan aivojen sekasorrosta kohti luonnollisen aivotoiminnan tapaa. Lapsiminässä, kun tunteita ei osaa käsitellä ja tiedostaa, se suuntautuu tekemiseen.

Alkuvaiheessa ajattelutasolla ei ollut muuta kuin raivoa ruumisvaiheessa. Kun ajattelu ja tunteet sitten myöhemmin palasivat, ne olivat jonkin aikaa liian vilkkaita, niitä ei saanut kiinni eikä jäsennettyä, ne olivat julistuksenomaisia, kuin tauluja, joihin ajatus iskettiin kuvaksi sanoin, kuin ehdoton totuus ja väittämä. Tieto toistui ja sitä tuli vyörymällä hirveitä määriä, joissa oli johdonmukaisuus kadoksissa, tämä enemmän opetuksen ja kirjallisuuden alueella. Mutta käytännön minä teki lyhyitä, harkittuja ja olennaisuuksista asioista, kuten lapsiin kohdistunut väkivalta, mitä vastustin kiivaasti. Siitä ei pidetty, ne olivat salattuja asioita.

Ylipäätänsä koko elämänkaareni näyttää sen, että sekä ympärillä asuvat ihmiset että ammattikunta tekivät kaikkensa kieltääkseen minulle tapahtuneen, ja kun en siihen suostunut, minut suljettiin ulkopuolelle, ja se jatkuu yhä. Ainoa tie oli etsiä itsensä itse, tutkia ne kokemukset, joita oli kohdannut ja avata tunteet, joita ne oli tuottaneet. Onni oli, että sain koulutusta siihen, kokemuksen analysointiin, ne tulivat kuin pilareiksi kannattelemaan. Kehon täytyi treenata uudelleen minäksi, huutamalla näyttelijänä kipu pois ruumiista, opettelemalla puhumaan ja kirjoittamaan itseilmaisua. Maailma julistaa yhäkin vielä, että toiset voivat auttaa. Minua he eivät auttaneet, vaan tekivät uuden totuuden, tarinan, joka oli heille miellyttävää ja josta he hyötyivät. Tarina on vahvempi kuin totuus.

Mihin oppiminen suuntautuu. Kaikilla meillä on erilaiset oppimisen väylät, voimme löytää niitä eri kehitysalueista, joskus kieli on vallassa, joskus mieli, joskus tunteet, tasapainon saavuttaminen vaatii työskentelyä itsen kanssa. Vuorovaikutuksen ja yhteistyön toimivuuden kannalta viisautta olisi tutkia enemmän minuutta kuin kilvoitella matikkaa ja kieliä. Yhteisövalta, mikä esti puhumisen ja itseilmaisun, ajoi minut kirjoittamisen maailmaan, mutta vei esim. kielten oppimisen.

Raija