TULEEKO PELASTUS?

Kuka sinut pelastaa, Jeesus, usko, itse, oppi, Jumala, materia, urheilu, tätä listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään? Olen sukupolvea, joiden on pitänyt selviytyä omin voimin kaikenlaisista karikoista. Siksi aina ihmettelen, miten kaikki psyykkiset ongelmat voidaan palauttaa isään tai äitiin, eiväthän he juuri olleet elämässäni, he olivat liikaa työssä. Ei lapsuuteni aikana ollut puhetta positiivisesta kasvusta, huolehtimisesta tai tunteista, puhetta oli enemmän tiukkoina sääntöinä ja sanan kumartamisena, ja elämä oli enemmän jokapäiväisestä leivästä taistelua, hengissä selviämistä. Syvempiä tuntoja sain kokea runouden muodossa, joita äitini opetti. Isä oli aina töissä, ja varhaislapsuuden muisto on hänestä vain hien haju, jos joskus saattoi päästä syliin. Lapsuus oli jatkuvaa luopumista, ruuasta, vaatteista, koulutuksesta, ihmissuhteiden positiivisuudesta, ja menetyksien virtaa. Ympäröivä kyläyhteisö oli moralistinen ja brutaali, lapsia kohdeltiin kaltoin juuri nuoruusaikanani, äitini joutui opettajien kynsiin, kun antoi lapsille itseilmaisun vapautta. Vain varhaislapsuuteni oli mielekästä, sekä koulu että koti.

Jos on tehnyt paljon syntiä, ehkä lohtu Jeesuksen pelastustyöstä on tarpeen ja taivaassa saa synnit anteeksi, muutoin syyllisyys repii palaseksi. Maanpäällinen vaellus ja Jeesuksen oppien seuraaminen on konkreettisempaa kuin usko taivaassa pelastumiseen,  on ymmärrettävä Jeesuksen tuoma malli ihmiskäsityksestä, tehtävä työtä itsensä kanssa. Jeesus sanoi, minulla on kaikki valta taivaassa ja maan päällä, on opittava ymmärtämään niiden ero, valta jonka Jeesus antaa ihmisyyteen, on Jumalan valtaa, on tehtävä työtä minuudessa löytääkseen tien totuuteen ja elämään.

Minulle on varmasti muodostunut enemmän nuoruudessa ihailua koulutuksen, kirjallisuuden ja historian henkilöistä kuin vanhemmista, joiden osuus on tunne-elämän vahvuus ja/tai heikkous. Olen aina ihaillut opettajiani. En usko Jeesuksen pelastavan kaikkea, enkä Jumalan, vaan niitä väärin käytettynä suorastaan epäilen, että siinä voi piillä vaara ihmisen tuhoutumiseen, koska se on niin tulkinnanvaraista, eikä kohtaa yhteiskunnallista kehitystä ja kehittämistä.

Kun ja jos opettaminen perustuu yhä suuremmaksi osaksi etuaivolohkon aktivoimiseen dominoivasti sanakielen kautta, jättäen syrjään tunnekeskuksen, meistä tulee ylimielisiä, kurkottelemme Jumalaa ja ylistämme häntä, mieli on tulevaisuuden ja ylöspäin menemisen katveessa, itsensä korostamisessa hyvänä näkemättä pahaa. Ohimolohkossa oleva mantelitumake ei rekisteröi tunteita niiden säätelijänä, koska sanakieli on ottanut vallan. Niinpä oppimisesta on tullut uskoa, ja toistamista, liiallisen kirjallisuuden ja sanakielen käyttämisessä, opimme kumartamisen ja hierarkkisen tietoisuuden virtauksena yliaistilliseen manialliseen ajatteluun, aina kilpaillen, aina voittoa tavoitellen, jatkuvasti uusia kurkottaen. Ylistämisestä kohti Jumaluutta tulee ansa, jossa ei Jeesuksen ihmiskäsitys enää toimi. Jeesus opetti kuuntelemaan Jumalaa, ei ylistämään itseään. Se on mielen keino oppimisen kautta saada yliaistimusten mielikuvat tietoisuuteen, erottamaan ne, ja tunnistaa tunteiden vaikutus kokemuksessa sekä itseen että muihin. Jos vain ylistämme ja kumarramme suuria ja/tai itseämme, emme opi kokemuksen ja tiedon jakamista toisten ihmisten kanssa, vaan tietoisuudestamme tulee ylemmyyteen pyrkivä.

Tämä johtuu ainoastaan siitä, että aivoissamme on eri paikat erilaisille kehityksille. Jos kehitämme vain lukutaitoa, emme opi sosiaalista vuorovaikutusta tietoisena tunteiden vaikutuksesta, välittämisen kulttuuria, rakastamista, vaan uskomme nostaa ja nousee vaan ylistämiseen ja ylevyyteen. Ja tästä Jeesus varotti, hän opetti puhumaan Jumalan kanssa. Se on mielen ja tunteiden mekanismi aivojen toiminnassa, oppia mielikuvien haltuunotosta, se on tieteellisesti tutkittua ja todettua.

Nykytiedon mukaan mielen haltuunotto on oleellista ja aistimielikuvien järjetön pursuaminen on ongelmien villakoira. Mielikuvia, jotka tulevat kehotietoisuudesta ja kehoaistimuksista ei tule sekoittaa mielikuvitukseen, mikä on mielihyvän syväkokemisen ja itsestä iloitsemisen peruslanka, luova prosessi, uuden syntyminen mielen syväosassa tunteiden vaikutuksesta. Jumala kuvan kautta voimme ottaa mielen haltuun, puhumalla Jumalan kanssa ja antamalla tilaa tunteille, tiedostamalla ne, jossa välittäminen voi tulla olevaksi, opimme empatiaa ja toisen huomioimista. Jos elämme liian yksilökeskeisesti, ja kilvoittelemme vain ylevää tietoa/korkeakulttuuria ja tietoisuutta, menetämme kyvyn toisen rakastamiseen ja kuulemiseen. Itsestä on lupa iloita, Jeesuksesta on lupa iloita, mutta jos ylennämme itsekeskeisesti itsemme korostamiseen ja oppimiseen vain muistia ja kokemuksia liiallisesti lisäämällä, olemme menettäneet sen ihmiskäsityksen, minkä Jeesus loi. Se on yksikertaisuudessaan ihmisen aitoa ja todellista kohtaamista.

Sisäisen minuuden löytäminen on oleellista, se on sen huomioimista toisessa, sen toteutumisen tukemista. Se on kanava välittämiseen ja rakkauteen. Liiallisen jumaluuden korostamisessa kadotamme tämän syvätietoisuuden minuudessa, ja alamme palvomaan ylempiä, kuninkaita, ja ajaudumme liikaa etuaivolohkon alueelle, jossa yliaistimukset ja mania mahdollistuvat, ottavat vallan irrationaalisesti toimien ja luovat positiivisuuden harhan.

Kun ajaudumme vain kehotietoisuuden kautta ruumiillisuuteen, jossa halu ja tahto eivät ole minuudessa jäsentynyt valintoihin arvojen kautta, nautintomme tulee ainoastaan ruumiista jopa pornoon saakka, kiihotamme itseämme ruumiin kautta, sen sijaan, että ilo toisesta olisi tunne-elämän ja itsensä kautta vuorovaikuttamista ja jakamista, rakkautta, mikä tuo syvempää iloa ja nautintoa. Sitä sanotaan psykodynaamiseksi kehitykseksi. Ihmisyytensä menettäminen ainoastaan joillekin osille kehoa ja elimiä, on itse asiassa vapauden menettämistä olla oma itsensä kokonaisena, sillä silloin osat dominoivat.

Raija

JUMALAN SANA ON OSA ELÄMÄÄ VARTEN

Tulin sitten hyvälle tuulelle, kun luin jonkun yliopiston työryhmän kehittäneen pelin, jossa kielen oppiminen on huomattavasti helpompaa pelin avulla. Ja mikä mahtavinta, he uskalsivat kritisoida eri kieliä, kuten Englantia, niiden ongelmien vuoksi, ja myös opetusmenetelminä, kuinka ne opettavat väärin, koska ne ovat Englannin kielen pohjalta kehiteltyjä, ja eivät sovellu useinkaan muihin kieliin, ja oppimista ei tapahdu. Bravo. (Artikkelin löytää profiilistani twitter tililtä @NaumanenR Helsingin sanomien julkaisuna).

Tiedämme hyvin, että jotkin ihmiset suhtautuvat Raamatun kieleen, kuin se olisi Jumala ja pitävät sitä elämän lakina, jota on noudatettava kirjaimellisesti. Itse näen Jeesuksen opetukset monessa kohtaa yhteiskunnalliselta tasolta ja aikaan liittyneenä, jolloin ymmärrys on ollut sen mukaista. Jumaluus alkoi korostua, koska aika oli autoritäärinen ja Jumalille uskollinen, tietoa ei ollut. Jeesus persoonana tulisi nähdä monella tasolla, Jumalan poikana, jolla on yhteys syvällisen tason elämän voimaan, mikä pitää ihmisyyttä kokonaisena. Jeesus ei itse korostanut itseään, vaan Jumalaa, ja  Jeesuksesta on tehty kuvaa enemmän yhteiskunnallisista arvoista ja tavoista johtuen valtarakenteiden avulla, korostettu tietä totuuteen hänen kauttansa, vaikka jokaisen ihmisen on etsittävä se itse, löydettävä itsensä, ja se on Jumalan sekä elämän voima, mikä on jokaiselle yksilöllinen tie, totuus ja elämä. Tämän Jeesus toi mallina väkivallattomalle tielle. Sana on sen selittäjä, ja ymmärryksen synnyn osatekijä. Sana on kuin kuva, mikä avaa tietä ymmärrykseen, ja vasta etsimällä sanan ja kuvan merkityksiä, olemme totuuden tiellä, jossa on monia ulottuvuuksia.

Koska sana on ihmisyyden ydintä, ja usko on taas sanan veli, meidän tulee pyrkiä sille tielle, jossa Jumala puhuu meille sanan kautta. Pitkään hiljaisuudessa olleena tiedän, että sana tulee eläväksi, ja syntyy kuin Jumalan voimasta ja siksi se on monelle pelottavaa, koska siinä syntyy uusi, niin kuin Jeesuskin syntyi uudelleen, ja se syntyy myös jokaisen ihmisen kohdalla, jos sen uskaltaa vastaanottaa, uudestisyntyneenä. Tapauskovaisuus tulee monilta osin autoritäärisen kulttuurin tuloksena, ei uskalleta kohdata itseä, ja ajaudutaan sankarikulttuuriin, odotusten ja pelastajien koukkuun. Väkisin sanakielen avulla toisia alistavat ja sanakielen valtaa väärin käyttävät estävät myös ihmistä pääsemästä tähän vapauden ja jumalallisuuden yhteyteen. Se ei tarkoita sitä, että sinulla tulee olla koko ajan uudistunut kieli, vaan vanha saa olla mukana, mutta kumpikaan ei saa terrorisoida. Omaa ymmärrystä ei ole syytä nostaa muiden yläpuolelle Raamattua väärin käyttäen.

Väkivallattomuuden tie on avain hyvään oppimiseen, mielen tasapainoon ja välittävään rakkauteen. Inhimillisyys estää vakivaltaa ja vapauttaa ihmistä pois mielen pakkoreaktioiden ja mielivallan tieltä. Se alkaa inhimillisestä hoivasta jo ennen syntymää.

Raija

LUONTEITAKO?

Olen ollut pitkään viattomuuden kannattaja, luottanut enemmän ihmisiin kuin olisi ollut viisasta. Se on myös viisasta, sillä usko toisen rehellisyyteen ja aitouteen on yksi luottamuksen peruspilareista. Mutta miten suhtautua sitten ihmiseen, jonka huomaa valehtelevan patologisesti, eikä siihen muutosta tule, vaikka hänelle todistuu kuinka usein valheellisuutensa. Ehkä hän on jäänyt mielikuviensa vankilaan, tai tarunhohtoisiin ihanteisiin ja tarinoiden loukkuun, joissa hän elää ja josta hän ehkä saa voimaa jatkaa eteenpäin, ahneestikin, eikä ristiriita häiritse häntä, tai hän ei oikeastaan näe sitä. Hän puhuu kirkkain silmin, ettei tuomitse, mutta tekee sitä koko ajan samassa tilanteessa. Usein sanotaan, ettei skitsofreenikko näe sitä mitä oikeasti tapahtuu. Kasvatuksen ja opetuksen tärkeimpiä tehtäviä on saada ihmiselle omatunto, että hän tietäisi, näkisi, ja kuulisi oikean ja väärän.

Olen opetellut sietämään valheita, sillä niistä ei pääse mitenkään eroon. Jos todellisuus on vastoin ihmisen omia ihanteita, hän valitsee mieluummin kuvitteellisen totuuden kuin sen mitä on, sillä se on osittain itsesuojelua. Tällöin mieli on hallitsevassa asemassa valinnoissa. Jos ja kun ihminen tulee tietoisemmaksi ihmisoikeuksista, hän suo toiselle mielipide- ja muistikuvaoikeuden, eikä lähde vastakkainasetteluun. Eri mieltä voi olla, se on rikkaus, ja siinä on useimmiten perusteet loogisina, valtataistelussa vaaditaan oman näkemyksen oikeaa oppia ylemmäksi muiden, dogmiksi, mille ei ole perusteita. Uskonnoissa on valitettavasti kyse usein mielipidevallasta, jossa tutkittu tieto ei hetkauta ihmistä. Ajatuksensa kyseenalaistaminen on yksi parhaimmista osaamisen alueista, kyseenalaistamatta itsenä olemisen oikeutta.

Näyttää siltä, että monet ihmiset eivät edes tiedosta mikä ero on tieteellä, uskonnolla ja mielivallalla. Joku sanoikin joku aika sitten, ettei hän usko tieteeseen, koska se on vain jonkun mielipide. No, hän käytti itse paljon mielivaltaa, joten se oli heijaste omasta itsestä, mielikuvittelija heijastaa toiseen, valehtelija toiseen, ei aina. Tästä on useimmiten seurauksena vihaa, josta seuraa vainoa ja syrjintää yksilöitä kohtaan. Itse olen valinnut tieteen arvojeni viitekehykseksi, ja käsittelen uskontoa filosofiana, jossa voi olla merkittäviä tietoisuustasoja ihmisyyden suhteen, mutta sanakieli eksyttää niissä, kun taas tiede tarjoaa perustellumman ja loogisemman lähestymistavan.

Nuoruudessani kymmenen vuoden iässä historian tunneilta tuttu Napoleon synnytti ihailua komean ulkomuotonsa vuoksi, ensirakkaudessa oppi vuorovaikutuksen virvoittavan voiman, mutta syvätietoisuudessa herkin, vahvin ja vaikuttavin voima on vanhemmilta saatu kunnioitus, kuunteleminen ja huomioiminen, se kantaa koko elämän. Twitteriin on pesiytynyt huijari kenraaleita, usein amerikkalaisiksi verhoutuen, he käyttävät hyväkseen tunnetta, jossa ihastus on juuri ulkoisiin tekijöihin liittynyttä.

Maailma on miesten valtaa, (naistenkin voi olla) miesten ihmiskuvia, miesten järjestelmiä, miesten tutkimuksia ja uskomuksia, naisen ääni ei juuri kuulu. Mies on luonut ja näkee usein Jumalat oman valtansa suuruuden ja voiman kuvasta, se on hiipinyt tutkimusten kautta ihmisluonteen piirteeksi autoritäärisen kulttuurin seurauksena ja vallan hierarkkisen järjestelmän kautta aina heikompien syrjintään. Jumalasta tuli autoritäärisen kulttuurin seurauksena ylistetty ja palvottu, ei elämän jakaja sen oikeutena ja elämän ymmärtäjänä. Sieltä kumpuaa vaino, jossa sorretut eivät saa puhua, heidät luokitellaan narsisteiksi heti, jos he uskaltavat haluta tai tahtoa mitään. Omantunnon ääni ei puhuttele, jos joku ylhäinen teki keskiajalla rikoksen, kuolemaan tuomittiin hänen puolestaan arvoton ihminen, orja tai alainen. He maksoivat toisen synnin tuskan kuolemalla.

Oikeudenmukaisuus ei voi perustua toisen ihmisen valtaan toiseen nähden. Oikeudenmukaisuus rakentuu oppiin oikeudesta. Se on Kristinopin ydin, kasvaa, oppia ja itsenäistyä Jumala ohjaajana. Opin sisältö on ratkaisevaa, pääseekö viisaus ja inhimillisyys esiin oppimisen kautta, viisas nöyryys.

Raija

PRINSESSALEIKIT

Näyttelijä Krista Kosonen kohautti prinsessaa leikkivän tyttärensä vuoksi, ja meni tasa-arvoa pohtivaan ministeriöön kysymään asiaa, miten toimia, kunnon feministinä. En ole varmaan feministi, mutta ihmisoikeuksista kyllä taistelen. En ole koskaan leikkinyt prinsessaleikkejä, mutta jälkeenpäin huomasin, että enkeli oli lapsuuden vaikuttava malli, mikä tosin voi olla enemmän vanhempana luotu kuva, kuin todellisuus lapsuudessa. Joka tapauksessa, todellisena itsenä en juuri hörhelöitä harrasta, rakkausavioliittoni hääpuku oli intialaista puuvillaa luonnon mukaisesti, suomalaiset ruiskukat ja päivänkakkarat hääkimpussa.

Kyse on kuitenkin vakavammasta asiasta, kuin mitä on itse leikkinyt. Kysymys on ihmisoikeudesta, jossa itsenäisyys mahdollistuu, ohjaammeko lapsemme hierarkkisen vallan ja asemien mukaiseen ihmisyyteen, jossa luokittelu on olennaista ja kuuluu sosialismin piirteisiin, ei Kristinuskon ytimen, vaikka se siellä esiintyykin yhteiskuntajärjestelmien ja arvojen puitteissa. Erilaiset leikit kertovat yhteisön todellisuudesta. Väkivallan jälkeen minulla oli vaihe, jossa pukeuduin kuin ylhäiset naiset, kuninkaalliset ja pidän sitä sairaana aikakautena. Minun oli oltava yhteisön vaatima ihminen, ja itseni oppivana ihmisenä oli pois.

Olin töissä yhdessä päiväkodissa, jossa lastentarhanopettaja määritteli lapsen leikin oikeuden. Pojille oli automaailman ja sotilaiden huone, ja tytöille prinsessahuone. Leikki oli opettajan määrittelemää ja sitä käytettiin rankaisukeinona, ellei lapsi ollut kiltti, hiljainen ja tehnyt niin kuin opettaja käski. Leikkejä on erilaisia, mutta luovat leikit ovat ratkaisevinta ihmisen itsenäisyyden kehityksessä. Ja väitän, että myös tunne-elämän ja empatiakyvyn kehittymisessä. Toisto- ja mallileikit vievät hierarkkisiin valtajärjestelmiin, kun niissä on pakko ja väkivalta taustalla.

Mallileikki, ja mallioppiminen tapahtuvat pääosin etuaivolohkolla työskentelyssä. Se on tärkeää, mutta jos se estää syvien tunnekeskusten toiminnan, se voi estää myös yhteisön kehittymisen myönteiseksi vuorovaikutuksessa, varjellaan vain asemia ja valtaa, mikä on minun kristillisyyden kannalta vaurioittavaa, Jeesus opetti, ”minulla on kaikki VALTA taivaassa ja maan päällä”. Pakkoroolien kautta oppiminen ei ole syvällistä oppimista ja asian sisäistämistä, jossa itsenäinen ajattelu mahdollistuisi. Etuaivolohkolla ei tapahdu luovaa prosessia, ne ovat enemmän pysyviä kuvia ja kuvittelutaitoa, kun taas luovien leikkien myötä voi oppia kokemuksen kautta, ja se vaatii tunne-elämän aktivoitumisen, syvätunteiden kokemuksen.

Voiko etuaivolohkolla olla luovuutta? Ehkä se maniaan taipuvaisilla tapahtuu yliaistillisena, mutta ihmisen aivot eivät ole rajaton vyöhyke, jonka kaikki toiminnot voidaan kehittää miten tahansa. Ihmisyyden pysyvyyden, identiteetin ja itsensä hallinnan kautta aivojen eri osien tehtäviä ei voi muuttaa miten tahansa, järjestys on sielläkin tarpeen, luonnonmukainen konteksti ympäröivässä yhteisössä. Väkivalta ja pakko estävät itsenäistymiskehityksen, jossa yksilö itse rakentaa minuuttaan vastuullisen tahdon ja halun tilaan, ulkopuolisen syöttämänä tämä oppi vie vain mallioppimiseen, mikä vaara on prinsessa- ja sotilasleikeissä. Taistelin päiväkodissa vapaan leikin puolesta huonolla menestyksellä, voiton vei liiallinen ohjattu toiminta (on myös tutkimuksissa todettu), liikunta urheilullisena ja kilpaillen, laulu ja ulkoilu. Rajoitteita loivat myös tietyt leikit, barbit, kotileikki, kauppa, lääkärileikit, mutta toisaalta todellisuutta. Vapaassa tilanteessa ja lapsen oman kiinnostuksen pohjalta esim. liikunnan on todettu tutkimuksissa tukevan paremmin lihasten terveyttä, kuin ohjatun liikunnan, lapsi on ketterämpi ja moniulotteisempi liikunnassaan.

Jotkin psykologiset teoriat tarkastelevat oppimista ja käyttäytymistä sekä positiivisen että negatiivisen aggression kautta. Olen sitä mieltä, ettei oppimisen edellytys välttämättä ole aggressio, se voi olla innostuneisuus, ihmettely ja lapsen oma motivaatio, uteliaisuus, mikä on ainoa synnynnäinen motivaatio.

Raija

HUUMORIA JUHANNUKSEKSI

Koska maailma on medicalisoitunut, on hyvä oppia käyttämään sen kieltä, ja ottaa sellainen rooli, jota diagnosoivat ihmiset ymmärtävät. En voi suositella tätä kenellekään, mutta koska minä ole hullu, minä voin tehdä mitä vain. Kieriskellä niityillä, huudella sulhasten perään, kerätä kukkia ja piilottaa ne tyynyn alle, ja unohtaa ne muutamaksi vuodeksi. Juhannuksena taikauskon mukaan tapahtuu kaikkea käsittämätöntä, on uskomuksia, ja satuja kerrotaan.

Ensi töikseni menin yleislääkärille, ja valitin sietämätöntä kipua varpaissa, joka viiltelee kuin puukko, eivätkä mitkään särkylääkkeet auta, tiedättehän sen tunteen, kun suonta revitään irti varpaaseen tehdystä reiästä, kuvailin asiaa herra tohtorille. Ja sain kihdin diagnoosin alta aika yksikön. Ja niin vaan tuli aatelin arvo, sillä kihti on rikkaiden sairaus, (paitsi jos ei lasketa niitä tuttuja, joita on muutama lähipiirissä, ja ovat köyhiä).

Sitten menin sydänlääkärille, ja valitin puristusta. Oi, se ymmärsi heti, että on kysymyksessä rakkauden puutostauti, alkoi hymyillä kuin aurinko, kyseli mukavia, olinko rakastellut viime aikoina, tai juossut niityillä aamuyöllä. Ja ohjeeksi antoi ukkokullan kainalossa kiehnäämisen. Kyllä se sydänsairaus on ihmeellinen, parantaa kaiken ja ihmiset ihailevat ja ovat myötäelämässä jokaisessa kohdassa, on niin hyvä ja arvostettu tauti.

Sitten keksin, että täytyyhän sitä jotain mielen sairauttakin olla, siispä ajattelin jo etukäteen kaksisuuntaista mielialahäiriötä, selittelin psykiatrille, kuinka kimpoilen jo aamuyöstä ylös ja alan siivomaan raivolla, ja siinä menee päiväkausia, ja sitten makaan sängyn pohjalla yhtä monta päivää. Ja sainhan minä diagnoosin, sitten aloin puhua siitä ympäri kyliä. Ja palkaksi sain tietoa ihmisten todellisesta luonteesta, alkoivat tulet leiskua suusta kuin lohikäärmeillä, sivaltelivat pitkin naamoja eritteitään, niin että sain alvariinsa käydä suihkussa. Kyllä tauteja kannattaa valita, ettei paistattele vain hyvien tautien loisteessa.

Mutta asiaan. Viime juhannusyönä olin keräilemässä niitä luonnonkukkia, kun vastaan asteli Jussi Halla-aho täydessä kunnossa. Siinä silmät pyöreinä katselin häntä, kun väliin asteli kauris kauniine silmineen. Jussi siitä pyyhälsi ladon katolle, ja alkoi ruikuttamaan, kun kauris nuoli käsivarttani, ”miksi sinä voit hallita eläimiä ja minä en”. Annoin suukon kauriille.

Hyvää  juhannusta! Raija

LISÄYS EDELLISEEN

Kun tunteet piilotetaan ja jää vaistoelämysten alle, ne heijastavat kokemuksen toiseen ihmiseen ja tällöin sosiaalinen kanssakäyminen muuttuu ongelmaksi, ja näitä ongelmia on mahdotonta hoitaa ja juuri näiden ongelmien lisääntyminen tuo yhä enemmän tarvetta hoitaa psyykkisiä ongelmia.

LUONNOLLINENKO?

Mikä on aitoa ja mikä luonnollista, mitä tulisi suojella, mitä pitäisi arvostaa, mikä olisi tärkeää ja mikä merkityksellistä, mikä oleellisesti suojelee kokonaisuutta rakentaen maailma parempaan suuntaan niin ihmisyyden kuin luonnonkin kannalta.

Joku twiittasi tänä aamuna, keräilijäkansat olivat tasapuolisempia toisiaan kohtaan ja jakoivat tasan saamansa saaliin. Viljelijäkansat alkoivat jakaa tuotosta epätasaisemmin.

Ihmisyyden kannalta oleellisempi kysymys on se, otetaanko huomioon kokonaisuus. Valitaanko vaistopohjainen ihmisyys, jossa taustalla on enemmän pelko kuin todelliset ihmisen tarpeet saada ruokaa. Freud määritteli vietit oleelliseksi ohjaajaksi valinnoissa. Kun näemme ruokaa, alkuperäisesti syntynyt kehosta lähtenyt tarpeemme aktivoituu ja vietti houkuttelee pyrkimään kohti ruokaa, kun olemme nähneet sen, haistaneet sen, ja on siis kysymys tietoisuuteen tulleesta asiasta. Minulle nälkä on ollut heikkoudesta lähtenyt tarve, jossa kehoaistimus oli voimaton ja se toi voimattomuutta siinä määrin, että siihen oli etsittävä ruokaa, ja siitä tietoisuus oli tietysti imemisen seurausta. Onko siis fyysisesti vahvemmat sittenkin luokitellut vietin toiminnan, en tiedä miksi tuota kysyin.

Erotan vietin ja vaiston määritelmässä niin, että vaisto on pelosta syntynyt aistielämys kehomielessä, ja tunne on näiden ja ympäristön vuorovaikutuksesta syntynyt, riippumatta siitä, mikä tunne kysymyksessä, ja kuten esim. kateus voi alkaa johtamaan ihmisen valintoja ja vaikuttaa näkemyksen syntyyn, kun yksilönoikeutta kunnioituksen, turvan ja luottamuksen synnyssä ei ole mahdollistunut. Vietti on siis reaktiota myös vaistoon, vaisto itsessään on reaktio, jossa on hyökkää ja puolustusmekanismi takana vaikutteena, vietti on ihmisen itseydessä tietoisempaa, ja siihen liittyy tahtoa ja halua, mikäli pelkopohjainen vaisto ei peitä sitä.

Yhteiskunnat tekevät valintoja ihmisyyden suhteen ihmisten puolesta vaistopohjaista kehitystä ylläpitäen ja sitä luonnon mukaiseksi väittäen ja jättää syrjään tunteiden syntymisen vuorovaikutuksessa, ja itsen valinnan niin, ettei todellisia yksilövalintoja ole. Jos ja kun esim. testosteronit tutkimusten mukaan kuolettavat tunteita ja kehon treenaaminen tuottaa lisää testosteroneja, on urheilulla valittu ihmisen kehitysmahdollisuudet ja tämä vaara on erityisesti pojilla ja nykyään myös enenevässä määrin tytöillä. Kun vaistoperäistä käyttäytymistä pelon, vertailun ja kilpailun kautta lisätään, se peittää vuorovaikutuksesta syntyneet tunteet, jossa yksilön valintaa ei enää ole, tahto ja halu eivät toimi.  Tämä mielen haltuunotto ja itsen määräytyminen Kristinuskossa ja psykoanalyysissä otetaan haltuun ja tietoiseksi toiminnassa, mutta yhteisöt voivat riistää nämä ja käyttää ihmisiä välineinä omiin pyrkimyksiin.

Kun vaistopohjaiset elämykset vahvistuvat ja tunteet jäävät piiloon ja vaistojen alle, tosiasiassa se on hölmöläisen hommaa, silloin kehotieteet voivat kukoistaa, eikä taide ja kulttuuri saa arvostusta, eikä henkisyyteen johtavia polkuja tarjoilla, jossa itseilmaisu, tahto ja halu olisi ihmisen omaa kokemusta eikä ulkopuolelta tuotettua.

Raija

Määritelmiä Wikipediasta

Tunne tai emootio on jonkin tuntemuksen kuten mielihyvän tai mielipahan sävyttämä tietoinen elämys.^[1] Universaaleja tunteita ovat esimerkiksi pelko, inho ja ilo. Tunteet ohjaavat ihmisen toimintaa motiivien, tavoitteiden ja tiedonkäsittelyn ohella. Tunteet edistävät ihmisen sopeutumista ympäristöön, kuten sosiaalisiin - tai uhkaaviin tilanteisiin.

Biologiassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vietti on käyttäytymismalli, joka yksilöllä on ilman ennakkokokemusta. Esimerkiksi pennun imemisreaktio, kun se pääsee emän nisälle on viettitoiminto. Vietti käsitteenä yhdistyy hyvin paljon perimään. Siksi esimerkiksi koiraa ei saa koulutuksella tekemään lisää varsinaista viettiä, vaan on mahdollista vain vahvistaa tai tukahduttaa tätä vietin kautta tapahtuvaa käyttätymistä.^[1]

Vietin neljä osaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

·         Viettivire on yksilön sisäinen valmiustila. Esimerkiksi nälkä aiheuttaa koiralla saalisvietin kohoamista.

·         Viettiärsyke on jokin ulkopuolinen tekijä, esimerkiksi jäniksen pakeneminen on koiralle viettiärsyke.

·         Viettikäyttäytyminen on käyttäytymismalli, jonka viettiärsyke laukaisee, kun viettivire on voimassa. Viettikäyttäytyminen laukeaa vain silloin, kun molemmat, sekä viettivire, että viettiärsyke ovat voimassa. Esimerkiksi silloin, kun koiralla on nälkä ja se näkee jäniksen juoksevan se lähtee jäniksen perään.

·         Viettipäämäärä on onnistunut viettikäyttäytyminen. Esimerkiksi jäniksen kiinnisaaminen ja sen avulla nälän poistaminen voi olla koiralle viettipäämäärä.^[1]

Psykoanalyysissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vietti kuuluu psykoanalyysin keskeisimpiin ja ongelmallisimpiin käsitteisiin. Sigmund Freudin alkuperäisen määritelmän mukaan^[2] vietti (saks. Trieb) on ruumiin ja psyyken rajalle sijoittuva toiminnallinen käsite.^[3] Vietti edustaa psyykelle ruumiillista ärsykettä (saks. Reiz), joka vaatii tietyn määrän psyykkistä työtä. Freud esitti, että viettiin sisältyy paine, pää­määrä (tyydytys), kohde (objekti, se minkä avulla päämäärä saavutetaan) ja alkulähde (ruu­miin biokemialliset prosessit). Hän esitti kaksi kantaviettiä (saks. Urtrieb), joiden pii­riin muut sisältyvät: ego- eli itsesäilytysvietti ja sukuvietti. Myöhemmin hän muutti jaot­telua niin että kantaviettejä olisivat eros ja aggressio- eli kuolemanvietti.^[4] Varsinkin jälkimmäinen jaottelu on kohdannut arvostelua, ja myöhempien tutkijoiden mukaan se on jarruttanut psykoanalyyttisen teorian kehitystä. Jaottelun on arvioitu olleen liian tiiviisti sidoksissa Freudin henkilökohtaiseen dualismiin.^[5]

Psykoanalyytikoista muiden muassa Roy Schafer ja Veikko Tähkä ovat arvioineet viettiteoriaa uudelleen, ja he pitävät viettiä yksinomaan määrällisenä (kvantitatiivisena) eli taloudellisena (ekonomisena) energiana.^[6] Psykologisesta näkökulmasta vietti on eli­mistön tuottamaa energiaa, joka uusiutuu jatkuvasti ja kasautuu ja jolla on pakottava luonne. (Viettiteoria ei ole neurofysiologinen vaan fenomenologinen teoria.) Ihmisen fyysiset tarpeet ja henkiset toiveet saavat motivoivan voimansa viet­ti­energiasta, mutta niiden päämäärät, merkitykset ja kohteet ”eivät kuulu viettiin, jolla puhtaasti energisenä käsitteenä ei ole mitään sellaisia ominaisuuksia”.^[7] Kaikki psyykkiset kvaliteetit liittyvät mielen sisältöihin ja prosesseihin, eivät ener­giaan itseensä. Viettienergian "kohtaloa" voidaan nimittää kanavoitumiseksi. Kun klas­si­sessa psykoanalyysissa neuroosin sanottiin johtuvan viettiristiriidasta, olisi täsmällisempää sanoa, että viettienergia on kanavoitunut tarkoituksiin, jotka ovat keskenään ristiriidassa. Dualistisesta viettiteoriasta on nykyisessä psykoanalyysissa paljolti luovuttu. Määrällinen viettikäsitys saa hylkäämään paitsi kantavietit myös sellaiset ehdotukset kuin Yrjö Hirnin taidevietin ja Elias Canettin joukkovietin.^[8] Näi­hin liitettyjä ilmiöitä voidaan kuvata metapsykologisesti erilaisina sopeutumina, kanavoitumina, sitomisina ja va­rau­mina.

Koska vietti on lähtöisin ruumiista mutta yksilölle fenomenologisesti se ilmenee vietin kohteen varaumana (toisin sanoen kohteen edustus on vietti­ener­gian varaama, ja siksi se vaatii huomiota), on vietin ja sen kohteen suhde kontingentti ja ongelmallinen, vaikka kukaan ei näe mitään ihmeellistä siinä, että janoinen ihminen halajaa vettä.^[9]

Pentti Ikonen ja Eero Rechardt (1994) ovat kehittäneet kuolemanvietin teoriaa ja yh­dis­täneet sen sitomiseen (saks. Bändigung).^[10] He huomauttavat, että kuolemanvietti eli thanatos voitaisiin nimetä uudelleen sitomispyrkimykseksi. Tähkän määrällinen vietti­käsitys voidaan yhdistää Ikosen ja Rechardtin muotoiluun: viettienergia ka­na­voi­tuu ja sitoutuu erilaisiin pyrkimyksiin, jotka voivat olla keskenään ristiriidassa. Ikosen ja Rechardtin mukaan thanatoksen tavoitteena ei ole niinkään tuho ja kuolema vaan vapautuminen sellaisista sisäisistä ja ulkoisista ärsykkeistä, jotka tuntuvat häiritseviltä. Thanatospyrkimys tavoittelee jännittyneisyyden vähentämistä, kun taas eros­pyrkimys tavoittelee mielihyvää huolimatta vaikeuksista ja mielipahasta. Thanatokseen liittyvä toistamispakko perustuu paitsi uhkaavan ärsykkeen hallitsemisyritykseen myös siihen, että toistuminen tarjoaa tunteen omasta jatkuvuudesta.^[11] Kaikki psyykkiset ilmiöt ovat käytännössä näiden kahden pyrkimyksen — eroksen ja thanatoksen — yhteisvaikutuksen tulosta, kompromissimuodosteita. Thanatospyrkimys voi toteutua pelkän ajattelun ja psyykkisen työn avulla, joka pois­taa häiriön. Eri tilanteissa thanatospyrkimys voi saada hyvin erilaisia ilmenemismuotoja. Häiritsevyys ja jännittyneisyys johtuvat sitomattomasta, ”vapaana vellovasta” viet­tienergiasta. Thanatos pyrkii sitomaan sen eri tavoin, ja tuhoavuus on vain äärim­mäinen keino — tuhotessa sekoitetaan symboli ja se, mitä symboli edustaa, re­pre­sentoi.^[12] Esimerkiksi tieteenharjoittamiseen ja taiteen tekemiseen liittyvä järjestäminen sitoo viettienergiaa ja näin vähentää ahdistusta.^[13]