OLEMATTOMUUS

Tiedän, että monia ihmisiä ärsyttää väitteeni, ettei ihmisellä ole tahtoa, ja on tahdottomia kausia, ainakin minulla on ollut. Moni on lukenut Viktor E. Wranklin teoksen, Olemisen tarkoitus. Tahtominen edellyttää valinnan mahdollisuuden ja tavoitteen. Tavoitetta ja valintaa ei tapahdu, jos ihmisellä ei synny mielikuvia itsessä, on vain toistomielikuvia opituista tavoista. Itsessä syntyvä mielikuva vaatii mielen olemassaoloa ja sitä ei voi olla, jos ei ole tavoitteita, eikä valintaa muuta kuin hengissä selviäminen. Ihmisen minuus pitää olla mahdollista toiminnallisesti. Psyykkisestä puolustuksesta syntyvää pakkotoimintaa en katso valinnaksi, raivon ja aggression synnyttämää toistoa. Erittäin suuri osa ihmisten teoista on pakkovalintaa ja järjetöntä, vain suuret filosofit antiikin Kreikassa saattoivat keskittyä ajattelussa valintaan.

Olemassaolo tavoitteellisena vaatii kuitenkin tietoisuuden. Olin elänyt nuoruuden, jossa olin oppinut vasta tottelevaisuuden vanhempien kasvatuksen tuloksena. Olin kokenut vasta ensirakkauden, ja tunnistanut tunteiden olemassaolon, ennen oli vain ihailua ja kuuntelua, ja vasta nuoruuden rakkaus toi vuorovaikutuksesta syntyvän ilon ja kokemuksen siitä, kuinka tunteet vaikuttivat. 

Varhaislapsuudessa en kokenut negatiivisia tunteita, kuten kateutta, vain vahvaa ihailua vanhempiin sisariin. Ja kun katselen historiaani, näen hyvin johdonmukaisen kehityksen seuraavan toinen toisiaan, kuinka vahva ihailun kausi mahdollisti ja johti siihen, että se säilyi aina aikuisuuteen saakka, ja soi oppimisen iloa, sekä toi tahdon tultua mukaan oppimisen ja koulutukseen hakeutumisen, ja erityisesti oppimaan oppimisen vaikeuksien ymmärtämisen, ja mahdottomuuden ajan arvojen mukaisesti. Koko elämäni on ollut taistelua väkivaltaa ja kaltoin kohtelua vastaan, sekin kokemuksesta syntynyt taistelu, jossa ymmärsi, että väkivalta tuhoaa, ja oma ihanne unelmineen vaikutti tavoitteellisesti, mutta yhteiskunta oli väkivaltainen. Mieleltään rikotut oppivat ehkä enemmän mielen asioita kuin kielen. Ehkä lapsuudessa tunteiden puuttuminen johtui siitä, että köyhyytemme toi niin paljon huolia, että jokapäiväisen leivän saanti oli pääasiallinen kokemuksen konteksti, saada voimaa, että jaksaa liikkua.

Väkivalta, joka kohdistui minuun, vei minut tiedostamattomaan tilaan, jolla tarkoitan tässä sitä, että muisti toimi pääsääntöisesti, joskus katosi kokonaan, mutta oma tahto lakkasi toimimasta, minusta tuli ruumis, 17 vuoden iässä.

Vuonna 1993 Wranklinin kirjan luettuani olin kirjoittanut päätelmäni. ”Vain saadessaan ensin kokea henkisen vapauden ihminen voi orjanakin kokea vapauden tunnetta. Mutta se on muistissa elävä ja uskossa toimiva. Eikä henkisellä kehityksellä ole jatkoa ennen kuin henkinen konkreettinen vapaus on todellista”. Seison yhä sanojeni takana.

Vaikeimmillaan tilani olemattomuuden tajusin vasta vuosien kuluttua tapahtumasta, sillä tiedostamattomuuden tilassa on vain ruumis, mikä on olemassa, mutta minuus ei ohjaa sitä ja tällöin juuri menettää kehotietoisuuden. Synnytin ensimmäisen lapseni, mutta en osannut synnyttää ja niinpä lapseni syntyi pihtisynnytyksenä, eli lapsi imettiin pois synnytyskanavasta imukupilla. Tällöin koin itsestä irtaantumisen, mitä en ole sen jälkeen kokenut yhtä selkeästi, vain poissaolon tunteen. Irtaantumisessa nousin itseni yläpuolelle, ja katselin laipion rajalla, kun imukuppisynnytys tapahtui. Myös kipuni katosi irtaantumisen vaiheessa.

Kun katson historiaani, siinä näkyy selkeästi, kuinka olen kulkenut olemattomuuteni tietä. En ole halunnut valita, enkä tahtoa, kun muut ovat tehneet siihen ehdot. Näin olen vain ollut olemassa hengittävänä, huonosti muistavana ja särkyvänä. Monia aikoja olen juuri ollut hajoamisen tilassa, en ole saanut yhteyttä itseeni, ja pahimmillaan psykoosissa. Psykoosi tuli kaksi kertaa, kun pakotettiin koulutukseen uhkien alla, ja riistettiin itseilmaisun oikeus kirjani kautta, ja olin tietysti ollut sosiaalisten pakotteiden alla koko ajan. Siksi minulle psykoosi on ympäristön aiheuttamaa, monien hylkäämisten, alistamisten, menettämisten, ja pettämisten yhteisövallan väärin käyttämisen tulos, nk. keskiluokkaisille se persoonallisuuden tulos. Ei olemiseen ja olemattomuuteen jääminen ole tahtoa, se on luovuttamista, ei päätään jaksa kokoa ajan seinään lyödä.

Aloitanpa lukemaan uudelleen Franklinia.

Raija

TODISTAMISEN VIMMA

Muutama vuosi sitten Aamulehdessä oli artikkeli tutkimuksesta, jossa oli tutkittu voittamisesta syntyvää nautintoa. Nautinto syntyi myös siitä, kun toinen voitti, ja sen voi vain todeta kun seuraa jääkiekon maailmanmestareita taistelussa Suomelle, voitonhimo nousee yli äyräiden. Muistan aikoja, jolloin en saanut mitään nautintoa tuosta fyysisestä kilvoittelusta, ennen kuin mieli alkoi vaikuttaa minussa, ja kun olin saanut oikeuden tahtoon. Tunnen vieläkin ihmisiä, jotka eivät kiihotu kilpailusta, he ovat ikään kuin mielen pakkokehityksen ulottumattomissa, mieli ei ole vielä niin pitkällä himojen maailmassa. Edellä mainitussa tutkimuksessa tuli esille, että testosteroni, tuo mieshormoni, tuhoaa tunteita.

Miten selittäisi sen, jos testosteronit ovat tuhonneet tunteet, kuinka kilpailuhimo vetää täysillä esim. urheilussa? Luulen, että on käynyt niin, että kehomieli on säilönyt tunnemuistiin voiton/selviytymisen kokemuksen taistelun yksilön kehityksessä, ja niin kehomieli toimii vaikka tunteita ei esiintyisikään tilanteissa pitkään aikaan.

Nämä on peruskysymyksiä, minkälaisia elämisen muotoja meidän on hyvä suojella, ja mitä karsia. Emme voi suosia vastuutonta vapautta.

Mieli on vahva asenteiden ja ennakkoluulojen ylläpitäjä. Sanat ovat sen ruokaa. Eräs henkilö kertoi minulle jonkin kerran muutama vuosi sitten negatiivista Jannika B:stä, henkilöstä, joka on tullut iskelmien maailmaan esiintymään. Vielä viime yönä Jannika tuli uniini, ja yritti tehdä minulle pahaa, vihapuhe oli vaikuttanut pitkään. Näkemykset yhteisöissä, ja pahan ylikorostaminen ovat vahvoja vaikuttajia, jossa eriarvoisuus tuo mielen murtumista enemmän kuin ihmisen persoonallisuus. Ennakkoluulojen viljelyn ja vihapuheen ehkäisy ovat tärkeimpiä mielen hyvän hoivan kannalta. Tasa-arvo ei ole niin hyvä alusta, joskin tärkeä, kuin tasavertaisuus, jossa suomme kaikille mahdollisuuden onnistumiseen omien kykyjen mukaan. Negatiivisten asenteiden säilyttäminen tiedon levittämisenä, ja persoonallisuuden piirteenä on monien ongelmien takana, jossa todistamisen taakka yleiseen tietoisuuteen ennakkoluulojen kautta vie totuuden ja todellisuuden kauas, ja vääristyneet mielikuvat voittavat ja populismi saa voiton.

Toisen henkilön havainnoinnissa esiintyy vastakkaisten kokemusten heijastuminen. Silloin kun kateus ja valta hallitsevat ihmistä, hän näkee vastakkaista toisesta. Esim. ahkerasta etsitään laiskuutta, osaavasta osaamatonta, hyvästä havaitsijasta huonosti havaitsijaa, joka on persoonallisuuden vastakkaisuusilmiö. (Perustietoa persoonallisuuden psykologiasta, Armi Hakanen)

Lapsen mieli on pääosin  ihailua täynnä ja negatiiviset tunteet ottavat valtaa, kun yhteisön moralismi innoissaan niitä viljelee. Kun menneisyyden maailmassa Oidipus surmaa isänsä, ja nai äitinsä, takana on rakkaudettomuus lasta kohtaan ja kateus synnyttää pojan vihan isää kohtaan ja hän haluaa rakkautta, mitä ei saa, ja minkä isä antaa äidille. Lapsuudella ei ollut arvoa. Joku mielen asiantuntija on sanonut, että ihmiselle on hyvä tuntea masennusta. En vaatisi ihmisyyteen masennusta, pidän sitä mielen sairastumisena. Kun redusoimme häviämisen ja luopumisen kykyä, mikä on tarpeellista, se on luontaisena lapsuudessa. Ensimmäinen vahvin tunne on itku, lapsi osaa surra, suru on ehkä normaalein tunne, mikä tasapainottaa voitonhimon ja itsekkyyden liiallisuutta. Hyvän hoivan jäljeltä suru on terve ilmiö, josta lapsi nousee omien mielikuvien kautta selviäjäksi, ja miellyttävien mielikuvien voima nostaa hänet surun suosta ja elämä voittaa. Kateuden taustalla on usein vertailu ja kilpailu. Masennus on pitkittyneen surun seuraus.

Raija

VIHAN KANTAJAT

Viimeisen kahden viikon aikana somessa ryöpsähti kiivas keskustelu Mikkel Näkkälänjärven rikoksesta, minkä hän oli tehnyt nuoruudessa, tappanut vihapäissään kissan. Miten suhtautua tuohon tekoon, hän on kärsinyt rangaistuksensa, mutta tuomioita satelee yhteisöistä? Katumusta pidetään merkkinä siitä, että ihminen on ymmärtänyt tehneensä väärin ja katuu sitä. Tehtyä ei saa tekemättömäksi. Meille jää vain tehtäväksi pitää yllä tietoisuutta siitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Mutta ainoastaan tieto ei riitä sen ongelman ratkaisemiseksi. Meidän on perehdyttävä siihen, kuinka saamme vihaa vähennettyä.

Valitettavasti moraalin henkselit ovat heikosti kiinni oikein ja väärin tekemisestä. Moraalifilosofi Kantin mukaan pysymme tiukasti luokittelun alhaisemmalla tasolla. Onko tästä mitään tietä ulos? Moraalin ydinlankana pidetään usein arvojen määritelmää, hyvyys, kauneus ja totuus, joiden johdannaisia on muut arvot. Hyvää ja pahaa määritellään usein myös ihmisen pahuuden ja hyvyyden kautta, synnynnäisenä ja kehittyneinä, positiivisten ja negatiivisten tunteiden kautta, niistä tavoiksi muuttuneina, opituiksi reaktioiksi ja käsittelytaidoiksi.

Moraalin vartijaksi on myös nimetty mieli. En usko siihen, mieli on tuhonnut minuuteni, mutta oppiminen on pelastanut minuuteni. Siksi pidän oppimista perushyveenä, ja oppiminen on mielestäni synnynnäistä, mikä voi olla parhaimmillaan hyvyyden mahdollistava.

Huomasin joku päivä sitten, että twitter seuraajani, joka pitää positiivisten ja mielekkäiden asioiden jakamisesta, lähti seuraamasta minua. Oletan, että syynä siihen on se, että puhun negatiivisia asioita. En usko, että negatiivisten asioiden sulkeminen auttaa ihmisen kehitystä. Pidän silti tärkeänä, että positiivinen suhtautuminen ja käytös on hyve, mitä kannattaa pitää yllä. Negatiivisista asioista puhuminen ei tarkoita sitä, ettei ihminen voisi olla inhimillinen, hän vain pureutuu juurisyiden esiin tuomiseen.

Olisi pureuduttava enemmän väkivallan syntymisen syihin. Mikkel joutui liian kovien koettelemusten alaisuuteen ja tuska purkautui vihana ulos. Vihan kehittymistä olisi syytä tarkastella enemmän yksilötason ongelmana, kun taas tuomiot kehittyvät vahvimmin yhteisöissä, lakien, oppien ja oikein sekä väärin tekemisten puitteissa.

Vihan ehkäisemiseen on keinoja. Parhain niistä näyttäisi olevan rakkaus. Hyväksyntä ja pyyteettömyys ovat rakkauden ensisijaisia rakentajia. Pinnallisten arvojen viljely pitää ihmistä erillään syvällisistä kokemuksista, jotka mahdollistavat itsetutkiskelun, itsensä hyväksymisen ja rakastamisen, mikä heijastuisi toisiin. Jatkuva fyysisten kehoaistimusten ruokkiminen ja vain seksuaalisuuden kautta asioita lähestyminen ei haasta ihmistä kasvuun. En usko, että seksuaalisuus olisi elämän voiman ensisijainen lähde, uskon syvätunteiden hyveisiin, jotka synnyttävät vilpitöntä iloa hyvän tekemisestä rakastamisen funktiossa. Oppiminen on tyydyttävimmillään syvätunteiden, mielikuvan ja itsen kautta haltuun ottamisen perustaitoja mielessä, vastuuta, ja konstruktiivinen oppimistyyli mahdollistaa sen, kun taas behavioristinen estää, ja mikä yleisemmin hallitsee yhteisöissä, ja pitää moraalia alhaisella tasolla.

Tämä ei tarkoita sitä, etten hyväksyisi seksuaalisuutta, se on vain muuttunut pintapuoliseksi hyväilyksi, jossa kiihotetaan ainoastaan kehoa, kun syvempi tunnekokemus tyydyttää kokonaisvaltaisesti ihmistä ja voi jopa auttaa ihmistä kokemaan itsensä kauniiksi elämän kautta ja etsivänsä totuuden tietä. Kun seksuaalisuutta motivoivat aggressiot ja viha, ihminen ei pääse rakkauden lähteelle.

Oppimistyylien valinta on opittavissa oleva asia, ja siihen voi vaikuttaa koulutuksen kautta.

 Yllättävä näkemys ilmaistiin joku aika sitten SannikkaUkkola ohjelmassa. Sukupuolensa mieheksi muuttanut nainen menetti tunteensa, ja kun hän palautti itsensä taas naiseksi, hän sai tunteet takaisin. Estääkö siis testosteroni tunteiden syntymää? Ehkä siihen liittyy myös kulttuurin tuottamat ongelmat itseilmaisun puutteesta ja oikeudesta.

Raija

MUISTA, MUISTA, MUISTA

Joskus tuntuu siltä, että keskuudessamme elää muistinhajottajaluonteita, toisen muistin tuhoamista harjoittavia ihmisiä mielimittelöinä. Sosiaalisen kontrollin ja moralismin ympäristön toimenpide, joiden tehtävänä on yrittää murtaa toisen muisti, mitätöidä se, ja häpäistä mielikuvitustuotteeksi. Muisti ei ole selkeimpiä ihmisyyden olemuksessa. Muistista voi tulla ihmiselle myös ongelma, liiallinen muistaminen voi alkaa ahdistaa, on hyvä oppia myös unohtamaan. Mutta näyttää siltä, että nykyajan trendi on tuhota muistikin vain vallanhimosta.

Ihmisyyttä ja sen vaikutuksia tarkastellaan liikaa persoonallisuuden kautta ja mitätöidään ympäristön vaikutus, ikään kuin sosiaalinen kontrolli olisi kaiken hyvän alku ja juuri, kun se voi olla sitä pahassakin. Sosiaalisen kontrollissa näyttää olevan oleellista, että todistetaan toisia väärin olijoiksi, väärin ymmärtäjiksi, mielikuvituksessa eläviksi, ja kunnioitus puuttuu tyystin.

Perinteisesti muisteja on kinesteettinen eli lihasmuisti, näkömuisti ja kuulomuisti. Kun ajattelutyylit kehittyvät, muistin ongelmat lisääntyvät. Mielestä tulee valikoiva, ja muistamme sitä mitä haluamme. Kun olin joutunut luopumaan minuudestani yhteisön julmien rankaisujen vuoksi, pikkuhiljaa aistimaailmani muuttui vapaammaksi, mutta myös irralliseksi omista kokemuksista, ja niiden versioista, mutta se vei myös olemattomuuteen, jossa kehonkuva hävisi, ja hahmotus päättyi ajattelussa. Aloin havaitsemaan tarkemmin, kuulemaan liiallisesti ja/tai välillä ikään kuin mieli irtosi kokemuksesta. Tästä muistan erikoisen ilmiön, saatoin kestää mielettömän korkeita ja määrällisesti jatkuvaa ääntä.

Kristinuskossa näyttäisi olevan ongelma, jossa ihmisen itseys pyritään hävittämään ja siirtymään Jumalan ylistämiseen. Näin ihmisen minuudesta tulee absurdi, muisti alkaa poukkoilla mielen tahtiin ja tunteiden sattumissa. Minulle Kristinuskon tärkeimpiä asioita on sanakielen hyvä käyttäminen niin, että se ruokkii kokonaista ihmistä. Siksi olen miettinyt sitä, onko kielen tuottaminen hyvässä kontekstissa minuuteen ja sen toimintaehtoihin niin, että totuus tulisi mahdollisimman paljon näkyviin kuristamatta silti hengiltä. Tuon ajan pohdinnoissa esim. mietin kuinka Englannin kieli voisi olla yhteydessä skitsofreeniseen ajattelutyyliin, vai voisiko se olla myös erittelykyvyn lanka.

Joskus tuntuu siltä, että tiede itse asiassa haluaa myös tuhota totuutta, vaikka sen pitäisi olla sen pääpremissi. On hyvä oppia kunnioittamaan ihmisen todellisuutta minuuden säilyttämiseksi eheänä, mutta ei ole itsestään selvyys, että minuus tuottaa vääriä havaintoja, meillä on suuria eroja kyvyissämme. Liian usein ongelmista syytetään yksilöä, eikä huomioida niitä rooleja, mitä yhteisöissä vallitsee. Yhteisödynamiikassa jotkut ovat johtajia, jotkut syntipukkeja vain siksi, että valta-asemia säilytetään, vanhan Aatamin, eläimen mukaan. Roolit on yhteisöjen ongelma.

Toiminnallisesti muisti jaetaan lyhytaikaiseen ja pitkäaikaiseen. Dementiassa on kysymys lyhytaikaisen muistin toimimattomuudesta. Minulla oli 30 vuoden iässä varhaisaikuisuuden dementia, kuten eräs tutkija sen nimesi. Lääketiede on todennut, että tällöin solujen pintaan kertyy amyloidi nimistä valkuaista, mikä estää muistisolun ja synapsin välisen vuorovaikutuksen. Olin ollut 15 vuotta alistettuna puhumattomuuteen, mikä esti liikkeet solujen välissä, ajattelutoimintaa ei ollut, eikä osallisuuden oikeutta, minut oli suljettu ulkopuolelle. Tutkimuksissa on todettu, että amyloidia ei kerry, jos liikennettä on solujen välillä. Sen sijaan mieleni ahdistui, ja aggressiota kertyi ylen määrin, kun jäljelle jäi vain taistelutahto hyökkääjiä vastaan. No, se kyllä ylläpiti minuuden olemassa oloa ja sitten kun vapaus koitti, saatoin löytää sieltä ihanneminäni sokkelosta oppimisintoni, mikä uinui syvällä tietoisuudessani käyttämättömänä, sillä liialliset aggressiot estivät oppimista. Ainostaan aggressiot eivät pelastaneet, mieli murtui ja sain vain yhteisöstä palkaksi hullun leiman. Opiskelulla saavutin takaisin minuuteni.

Raija

KOHTAAMISESSA

Tämä on vapaasti käytettävissä oleva vuorovaikutuksen kehittämiskenttä, parhaimpia mitä olen nähnyt ja toi runsaasti keskustelua. Tähän voi lisätä, kiistää, vähentää, eritellä, tässä valitaan vapaasti jostakin sana ja/tai lause, ja aletaan avata sitä omasta näkökulmasta. Liian valmiiksi kehitelty, strukturoitu, rajattu ja luokiteltu voi aiheuttaa sen, että tiedon vaatimus estää vuorovaikutuksen syntyä ja olemista aidosti omana itsenään. Tässä voi avata eri tasoja ja arvojen problematiikkaa, aina konkreettisista ja käytännön esimerkeistä filosofisiin pohdiskeluihin. Esim: Onko psykiatri Carl Jungin näkemys, silmät sielun peilinä ja vilpittömyyden kehittäjänä riittävän kattava rehellisyyden ylläpitäjäksi, vai pitäisikö ottaa kartalle myös psykoanalyysin syvätunteet. Jos yksistään silmän toiminnallisuus paljastaa sen, että katse muuttuu käytännössä peilinä takaisin näöksi, onko se ehkä valheen kehittymisen konteksti.

Kun katson sinua ensimmäisen, toisen ja kolmannenkin kerran,

näenkö sinun sieluusi, vilpittömään kauneuden lähteeseen,

vai näenkö siinä värien peittämän roolin, kivettyneen ja rikkinäisen, alistetun tai ylpeän

olemattomuuteen vaipuvan, yksinäisen, vajavaisen ja tai suorittajan.

Katsonko sinua linssieni läpi, ja näen vain odotetun,

kilpailen viisautesi kanssa, mustenen kateudesta sinun kauneutesi vuoksi

seksuaalinen identiteettini tärisee, kun huomaan sinut Marilyn Monroe hahmoksi ja

alan jakaa heti oikeuksiasi, en kuule puhettasi, tulkitsen sen, arvostelen ja vedän johtopäätöksiä.

Ja sinä ja minä, kerromme ihanteiden tarinaa, eikä mikään koskaan muutu

ketään ei auta puheemme, ei ideologiamme.

Emme kosketa toisiamme, emme näe, mitä meille oikeasti kuuluu.

Niin vaikeaa on katsoa totuutta silmiin.

Riittääkö avaaminen, katsominen, ja kuuleminen,

vai olisiko hyvä kulkea rinnalla, hyväksyä niin paljon, että toisen taakka kevenee,

että hänen iloinen lapsen naurunsa kuuluu sisältä ja hän alkaa tulla omaksi itseksi,

lyyriset laulut ja sävellykset nousevat pintaan, rakkaus kasvattaa kukkia, ja sinä uskallat katsoa ylöspäin.

Odotanko vain ihanteideni mukaista sinusta, asetan sinulle tavoitteita, jotka eivät ole sinun rakentamia, vain minun ylpeyteni ja ylimielisyyteni kuvia, joita tuon esikuviksi, ryhdyn opettajaksi, tai alemmuuden tunteeni kokemuksia, jossa ylennän sinut jalustalle, ylennän alistamalla sinut.

Jos ei ehjäksi ja kokonaiseksi tullakaan, vai sittenkin on hyvä olla keskeneräinen, vai onko se vain suuri tarina, jossa olet ja saat olla vain sivuosassa, tarinalla on itsetarkoitus, ei juonta, eikä päämäärää, arvoa, merkitystä eikä tarkoitusta, että vain järjestelmä pysyy kuosissa.

Mikä olisi malli, jossa olisi edellytykset mahdollisimman hyvälle vuorovaikutukselle, kuinka oppisimme kuulemaan ja puhumaan niin, että ymmärrys syntyisi, oppimisen kauttako, mielen kauttako, onko demokratia sittenkin tiensä päässä ja kuollut, tarvitaan uusia visio.

Jos ja kun tunteet ovat pääosin ihmisen valintojen taustalla. Mitä pitäisi tehdä?

Raija

YLEISTYKSIEN VAARAT

Tommy Hellsten sanoo twiitissään, ”Tänäänkin voin päättää, miten suhtautua siihen, mitä minulle tapahtuu, vaikken voikaan päättää siitä mitä minulle tapahtuu”. Olen todella huolestunut siitä, että paljon valtaa ja julkisuutta saavat ihmiset tuovat sellaisia asenteita ihmisten näkemyksiin, mitkä ovat vaaraksi erityisesti pahasti syrjityille. Nämä asenteet johtavat siihen, ettei yksilöitä kohdata todellisina ja epäilyt asenteineen ja moralisointina alkavat johtaa suhtautumistamme toiseen, hänen kuulemista ja näkemistä. Maailma on keskiluokkaistunut ja psykologisoitunut ja ajatukset sitä myöten, syrjäytyneitä ja syrjittyjä ei kuulla.

Kirjailija, psykoterapeutti Tommy Hellstenillä on paljon hyviä ajatuksia, ja olen lukenut hänen kaikki kirjansa, mutta on myös asioita, joissa hän ei selkeästi osaa hahmottaa syrjäytyneen osaa.

Pahasti väkivaltaa kohdannut ei voi suhtautua siihen mitä tapahtuu, hän voi olla niin suuressa järkytyksessä, ettei hän hallitse ajatuksiaan, tunteitaan ja mieltään, eikä hän saa kauhun keskellä selvää siitä, mitä hänelle ja hänessä tapahtuu.  Tämän koin erityisesti juuri silloin kun minulle uusittiin väkivaltaa, ja mieleni joutui järkytykseen, trauma aktivoitui. Kun väkivaltaa ei tehty, olin normaali, mutta ei järkytys helpottunut, vaan pelko jälleen tulossa olevasta hallitsi mieltä. Tiedän, että tässä Hellstenin näkemyksessä on takana se, että ihmisellä täytyy olla vastuu teoistaan ja ajatuksistaan, omiin tunteisiin ja kokemukseen suhtautumisesta. Siksi psykiatriassa sanotaankin, että ihminen on syyntakeeton, koska suhtautumista ei voi aina valita.

Psykologian yksi termi mielen ominaisuuksissa on torjuminen. Se tarkoittaa sitä, että ihminen tietoisesti kieltäisi, syrjäyttäisi ja/tai unohtaisi sen mitä mielessä tapahtuu, eikä haluaisi sitä kohdata, joko järkytyksen johdosta, ihanteiden ristiriidan vuoksi todellisuuteen, tapojen jne. Ei yksistään se, että itsellä on ristiriitoja, mutta niitä tuo myös ympäristö.  Tiedostamattomasti ihminen voi myös torjua, mutta se ei ole valinta, se on sitä, ettei ihminen pysty kohtaamaan todellisuutta monien seikkojen vuoksi. Tämä kuuluu psykologisiin teorioihin, ja liitetään usein juuri valintaan, hän valitsee torjunnan. Mutta hän ei voi valita mielen hallitsemattomassa tilassa. Joskus järkyttynytkin voi toimia turvallisessa ympäristössä kuten normaalisti muistin toistaessa tekoja, mutta yksilönä, mielen ja tunteiden tasolla hän ei aina valitse, koska mieli hajottaa ajatukset, eikä hän saa niitä hallintaan. Kun kauhu ja järkytys reagoivat aivoissa, aivopaine saattaa muodostua niin vahvaksi, että ihminen pakkomielteisesti alkaa toteuttaa jotakin kuvaa. Onneksi minulla nämä pakkomielteiset teot olivat positiivisia, kerran halusin poniratsatukseen ja kerran vaan vaadin, että minun on päästävä opiskelemaan tietylle kurssille.

Psykologian ongelmana on etsiä syitä vain persoonallisuudesta ja se on tuonut paljon lisää ongelmia ihmisten väliseen vuorovaikutukseen asenteiden kautta. Persoonallisuuden ymmärtäminen valitsijana ihmisen teoissa ja kehityksessä ehdottomana on illuusio, Jos ymmärrettäisiin väkivallan vaikutukset, mikä aukaisee huomattavasti enemmän käyttäytymisen piirteitä ihmisyydessä kuin esim. luonne ja tunteet, saisimme paljon paranemista auttamisen tiellä. Hyvän ja pahan etsiminen moralisoinnin avulla näyttää tuottavan enemmän ongelmia, ja lisää työtä alan ammattilaisille.

Raija

KOHTAAMISEN ELÄMÄÄ

Uskotteko muuten, että tämä "vanhuus" on erittäin mukavaa, voi katsoa taaksepäin, sisäänpäin, ylöspäin, alaspäin, sivuille, kokonaisuuteen, erillisyyteen, irrallisuuteen, mielen alle ja päälle, tunteiden selkeyteen, muisti paranee, tunteita havainnoi herkästi jne. ja ihmetellä, miksi kulloinkin toimi niin kuin toimi, mitä se opetti, miksi se oli vaikeaa, mitä siitä voi viedä tulevaisuuteen opiksi, mitä toiset voivat saada siitä.

Kun olin noin neljännes vuosisadan ikäinen, seurustelin juuri valmistuvan psykologin kanssa. Hänen, joka ei ollut loppujen lopuksi kiinnostunut minusta, oli vain ihastunut, mutta oli sekin seitsemän kuukautta merkittävää aikaa. Pidin hänestä, hän oli erittäin fiksu, mutta hänellä oli alkoholiongelma. Hän oli uppoutunut liikaa opiskelun menetelmiin, ja tarkkaili minua liikaa, analysoi psykologin otteella.

Kun tajusin tämän, minun oli päätettävä suhde. Ja se oli todella vaikeaa. Kirjoitin kirjeen ja laitoin sen hänen eteisessä roikkuvan päällystakkinsa sisätaskuun, mutta valppaana hän huomasi heti asian, ja olin häpeissäni. Hän kysyi, kuinka me pidämme yhteyttä jatkossa. Sanoin, ”kyllä minä vilkutan sitten sinulle”, se oli hänelle raivostuttava vastaus. Epämääräisyys saa ihmisen kauhuun ja raivoon. En pystynyt puhumaan asiasta, en pystynyt sanomaan hänelle, että olin joutunut alkoholisoituneen ihmisen väkivallan uhriksi ja jätän hänet alkoholin väärinkäytön vuoksi.

Kerroin hänelle kuitenkin tositarinan. ”Kun olin työssä kesäharjoittelijana sairaalassa, sinne tuotiin sillan alla asunut mies, apuhoitaja varoitti, älä tule katsomaan, mutta en uskonut, ja kun hän veti saappaat holistin jaloista, jalat olivat täynnä toukkia” Peräännyin takaviistoon.  Myöhemmin sain kuulla, että poikakaverini oli lähtenyt erikoistumaan ja jatkoi opintojaan, ja hän oli päässyt eroon alkoholista.

Joskus on vaikea muistaa, että olemme vaihtelevasti tietoisia ja tiedostamattoman tunnemyrskyn saattelemia. Kohtelu merkitsee ratkaisevasti tähän. Jos olet jatkuvasti väkivallan uhan alla, todennäköisesti joudut usein tiedostamattoman tilaan, ainakin minä, välillä ahdistunut ja aggressiivinen, välillä täysin voimaton.

Raija