IHMISOIKEUSRIKOS

Näyttää siltä, että ihmisoikeudet eivät ole selviä ihmisille. Ihmisiä myydään, käytetään seksuaalisesti hyväksi, kidutetaan hapoilla ja käytetään mitä erikoisimpia kidutuskeinoja. Fyysinen koskeminen on ehkä helpompia luokitella, kuin henkiset rikokset.

Luulin jo päässeeni siihen asemaan elämässäni, ettei tarvitsisi kärsiä kohtuuttomasti ihmisoikeusrikkomuksista, mutta toisin kävi. Eräässä ryhmässä innostuin kertomaan omia muistojani, mutta se loukkasikin jotain henkilöä, sillä hänellä oli myös kokemuksia samassa paikassa. Hänen mielestään minun muistot loukkasi hänen muistojaan, koska ne olivat erilaisia. Niinpä hän leimasi ne mielikuvitukseksi, etteivät ne ole totta. Ryhmä päätti, että muisteluni on sopimattomia ryhmässä. Kun sitten loukkaannuin asiasta, sitä pidettiin jälleen sopimattomana, ja että kerroin asiasta toiselle ihmiselle pahoitettuani mieleni, he itse tekivät myös samoin. He vaativat, että asiat, joista saan puhua, ovat matkustaminen ja leipominen. Omista kokemuksistani, muistoistani ja tunteistani oli sopimatonta puhua. Tasavertainen kohtelu oli tipotiessään, kun piti arvostaa toisenkin tunteita eikä vain omiaan.

Muisteluihin puuttuminen on toisen todellisuuden tuhoamista, jokaisen muisto on oikeutettu. Siinä on sekä kysymyksessä vallan väärinkäyttö, että kateus. Tapahtumia halutaan salata, etteivät paljastu ne teot joita tehdään, sillä rikoksen tekeminen tuottaa häpeää osalle ihmisistä, ja pilaa omaa mainetta ja kunniaa, mitä on säilytetty kulisseissa. Sinällään on luonnollista, että ihminen haluaa antaa kuvan hyvänä ihmisenä, mutta sitä ei tarvitse tehdä toisten kustannuksella, sen voi tehdä tekemällä oikein. Siinä voi olla kysymys myös peloista, että menettää itsensä, mutta se minun on vaikea uskoa, sillä kysymyksessä on erittäin vahva henkilö.

Niinpä minä menetin viikonloppuna ihmisoikeuteni ja lupa annettiin ainoastaan heidän määräämien asioiden puhumiseen, ei siihen, mistä minä olen kiinnostunut, koska en heidän mielestään osaa käsitellä asioita, enkä ymmärrä niitä, puhun vääristä asioista ja väärällä tavalla. Muut eivät heidän mielestään tee virheitä, vaan minä teen aina virheen, erityisesti minua loukannut henkilö ei ole koskaan tehnyt virhettä. Ja minä uskon sen, sillä hän on korkeassa asemassa, ja kulissit ovat niin vahvat, ettei niissä ole säröä, heitä ihaillaan ja kumarretaan asemansa vuoksi. He ovat ihmisiä, jotka eivät tee virheitä. En kuulu enää ryhmään.

Uskontoasioissa minua on loukattu usein, ja sanottu että olen paholaisesta, en ole oikeassa ja oikeasti uskossa, koska Jumala rankaisee minua huonon kohtelun kautta. Järkytyin, kun hän sanoi, että olisin nimittänyt häntä saatanaksi. Puolustauduin, että olen sanonut joko väärin, tai hän oli kuullut väärin. Mutta hän pitää minua paholaisen palvelijana ja ei usko mitä puhun. Itse hän on uskovainen ja virheetön. En edes unissani hyväksy kenenkään ihmisen nimittämistä saatanaksi, en voi sietää sitä.

Yhä enemmän maailmani käy hullummaksi.

Minne minun pitäisi paeta, että tämä vainoaminen loppuisi. Niin pitkälle kuin pippuri kasvaa.

Raija

SALAISUUS PINNAN ALLA

Yksi parhaimmista elokuvista, joita olen katsonut, on ”Salaisuus pinnan alla”. Komeissa kulisseissa elävä pariskunta elää normaalia elämää, mutta rouva alkaa nähdä ”näkyjä”, jossa palaa kuollut kummittelemaan. Ja lopulta selviää, että tämä kummittelija on hänen miehensä surmaama opiskelija, joka piti salata, ja piilottaa ja hän hukutti sen talon lähellä olevaan lampeen. Elokuvan voi nähdä myös symbolisena, mitä meillä on mielemme kätköissä.

Äidilläni oli kova kohtalo. Ei liene kenelläkään mitään sitä vastaan, että asiasta puhutaan jo. Hän on kuollut 27 vuotta sitten. Äitini joutui pakkosterilisaation kohteeksi, kun valtio teki ratkaisujaan. Tämä pakkosterilisaatio on asia, josta ei näytä löytyvän tietoa, sanoi eräs toimittaja keskustelussamme. Muistan tämän ajan kotona hyvin ahdistavana. Olin tuolloin 16 vuoden ikäinen, 1968. Äitini itki paljon, sillä hän oli jatkuvasti raskaana, ja oli väsynyt. Meillä oli 15 lasta. Kunta joutui avustamaan perhettämme ruuan antamisella, koska leipä ei riittänyt. Olimme todella tiukoilla taloudellisesti. Siinäkin oli taustalla valtion toimet, jossa se peruutti myöntämänsä korkotuen lainoille, jotka oli otettu lisäpeltomaan saamiseksi. Sitä kesti muutaman vuoden, jonka sitten Kekkonen kumosi. Mutta se aika osui kohtalokkaasti meidän perheeseen.

Kunnan ratkaisu oli se, että lasten syntymät on loputtava. Niin se olisi ollut äidinkin ratkaisu, jos olisi ollut kylällä lääkäri, ja rahaa ehkäisyyn.

Pakkosterilisaatioon tarvittiin mielenterveys diagnoosi, että se voitiin suorittaa lääketieteellisesti. Niinpä kunnan sosiaalijohtaja kävi tekemässä diagnoosin, haastattelemalla äitiä. Muistan kuinka paljon äitini itki silloin. Äitini, joka oli luotettava, erittäin fiksu ja sivistynyt henkilö, joka osasi kasvattaa lapsia johdonmukaisesti ja hyvällä ohjauksella, rajoilla ja rakkaudella, riittävällä toiminnalla. Sanon aina, että äitini tietous kasvatuksesta oli 2000 - luvun tasolla, mitä itse tein työkseni aikuisena.

Tuo mielisairaan leima tuli kotiimme, ja äiti joutui pilkan kohteeksi. Isäni pilkkasi häntä, äiti yritettiin tappaa ja hän asui hirveän kauhun alla, jossa väkivalta uhkasi. Myöhemmin parikymmentä vuotta tapahtuman jälkeen isäni hyvitti asiaa äidille, ja myönsi virheensä, ja ymmärsi tehneensä väärin. Mutta rikollinen oli tosiasiassa kunta ja valtio. Ei koulunkäymätön isäni osannut epäillä ihmisiä, joilla oli auktoriteettia ja valtaa, heidän käsissään oli meidän selviytyminen. Kunta toimi kuin katolisen kirkon piispat, jotka suojelivat pappien rikollisuutta pedofiliassa, ja jonka tekijäksi oli laitettu lääkärit. Pakkosterilisaatio laki tuli rotuhygienian seurauksena Suomeen, kansallissosialismin tuloksena. Tämä oppi virtasi Ruotsin kautta Suomeen aina yliopistoja myöten.

Kahden vuoden kuluttua kotini tapauksesta jouduin itse raiskatuksi. Äitini ei kyennyt auttamaan minua. Hänen uskonsa oli enää luottaa Jumalaan, ei viranomaisiin ja ymmärrän sen hyvin. Naisiin kohdistuvat rikokset ovat nykypäivää yhä enenevässä määrin, niistä pitäisi oppia puhumaan. Usein takana on uskonto. Niitä on yllättävän paljon yhteisöissä. Ensimmäisten paljastajien osa ei ole helppo, heitä yritetään estää puhumasta. Mielenterveyspotilaan leima on tänä päivänä hyvin raskauttava, josta ihminen ei koskaan pääse eroon. Kun nyt tulee esiin poikien raiskaukset ja he alkavat puhua niistä, ehkä saamme ymmärryksen siitä, kuinka vakavasti vaurioittava asia se on, ja naisetkin voivat tulla kuulluksi.

Usein käy niin, että joku suuttuu jostakin pienestä asiasta jollekin silmittömästi. Useimmiten taustalla on joku sen hetkisessä elämässä jatkuvasti toistuva alistaminen, sairaus tmv. joka rasittaa ja saa raivopuuskan aikaan, salaisuus mielen alla.

Pakkosterilisaatioita tehtiin Suomessa tuhansia, Ruotsissa huomattavasti enemmän. Kirjassaan Kansankodin pimeämpi puoli, Tapio Tamminen avaa tätä problematiikkaa, ja hän sai myös Tieto-Finlandia palkinnon 2015.

Raija

KULJETKO RINNALLA VAI OHITATKO?

Minä en usko ihmisen hyvyyteen, jos en pahuuteenkaan. Uskon, että valta kehittyy asenteista, tuomioista, asemasta, arvoista, oikeuksista jne. Jos sinut on asetettu asemaan, jossa sinä olet ala-arvoinen ihminen, sairaaksi luokiteltu, leimattu, valehtelijaksi nimetty, mielikuvitusolennoksi tituleerattu, arvoton työntekijä, mitä nyt keksitäänkin. Tätä listaa voisi luetella vaikka kuinka pitkään, siihen ei loppua tule. Oleellista tämän ongelman tarkastelussa on annettu valta, rooli joka tulee yhteisössä olemisessa, annettu, otettu tai virallinen. Mitkä tiedot näiden ihmisten päässä kulkee, mitä tunteita syntyy? Ohjaavatko tunteet, järki vai valta. Useimmin olen todennut, että mielipiteet voittavat, eikä tätä mielipidettä synnytetä tyhjästä. Syylliset muokkaavat mielipiteitä mieleisekseen paetessaan vastuutaan. Uhri kantaa aina taakan. Kummallista, mutta en ole kohdannut ihmistä, joka tätä valtaa ei väärin käyttäisi, en ole kohdannut altruistisia auttajia.

Mikä näissä uhreissa on sellaista, joka laittaa uhraajat tappamaan uhrin? Yhteisövalta on organisoitua, vaikka se ei näy aina päällepäin, se on salattua. Ihmiset ovat uskollisia pysyvyydelle, uusi on uhka. Itselläni sanakieli on usein kuten näkemyksetkin erilaisia, kuin elämäni yhteisöissä. Ne eivät ole erilaisia kuin tiedon tutkimusten valossa, sitä tietoa käytetään mediassa yleisesti. Kun käytin jossakin kirjoituksessa ilmaisua, uskonnolliset rituaalit, yhteisön jäsen ilmoitti, että se on asiatonta. Puhuin itsemurhavaarasta, kun yksilö syyllistetään ja häpäistään, josta toivoin päästävän eroon.  Minä vaan olen niin paljon katsonut ja lukenut näistä ongelmista, viimeksi eilen, kun luin katolisen kirkon pedofiliasta, jota järjestelmällisesti suojeltiin kirkossa.

Kun yhteisö antaa jollekin yksilölle leiman ja yhteisön jäsenet asettuvat tarkkailijan rooliin, leimattu yksilö ristiinnaulitaan. Kukaan ei tule hänen puolelleen, itseni kohdalla nyt yksi. Vaikka muut jäsenet käyttäytyvät samalla tavalla, sanovat ikävästi vastaan, tekevät virheitä, tuohtuvat kummallisesti, sanovat väärin, ja ovat vain yksinkertaisesti yksilöitä, heitä ei lyödä, heitä suojellaan. Leimattu yksilö tuhotaan, se on järjestelmällistä mielipidevaltaa, ohi virallisen ja yleisen. Niin kurjaa kuin se onkin, olen monta kertaa kuullut, kuinka leimattu yksilö saa mitä ilkkuvimpia iskuja, kun hän esim. sairastuu syöpään, ”se on ihan oikein sille”. Kirkossa laitettiin ihmiset jalkapuuhun häpeämään, nämä samat tavat elävät hyvin sitkeänä yhteisön tavoissa. Kun tarpeeksi kiusataan, tekeehän se ihminen lopulta itsemurhan.

Raija

HEIJASTUKSIA

Olen ollut koko elämäni työssä, jossa sosiaaliset taidot ovat olleet pääosassa. Nykyisin tuntuu siltä, että sosiaalisin taitoihin satsataan enemmän ja niitä kehitetään. Itse olen nähnyt enemmän näiden taitojen raadollisen puolen, enkä oikein jaksa uskoa, että hyvyys voittaisi. Sosiologiset tutkimukset puhuvat enemmän siitä, kuinka ihmiset jatkuvasti rakentavat nokkimisjärjestystä, ja negatiiviset voimat jylläävät yhteisöissä. Ihanteellinen hyvyys vuorovaikutuksessa on enemmän kulttuurin kehittämisestä syntynyttä tavoitteellista ja opittua tapaa, kun taas negatiiviset luonteenpiirteet tunkevat esiin mielen kautta, kun harjoitellaan vain fyysisiä ominaisuuksia. Luonne on fyysisen mielen ominaisuus, jossa mielen nurjat puolet nousevat esiin. Ei ole väärin luoda kulttuuria, jossa mielestä noustaan ylemmäs, kohti henkisyyttä, kohti paremmin opittua minuutta ja käyttäytymistä.

Mielen voimat ja ongelmat näkyvät kaikkialla. Syyllisyys on vahvin ihmisen tekojen määrittäjä ihmisten välisiin suhteisiin. Ihminen pakenee koko ajan syyllisyyttään, josta syntyy häpeää ja sen seurauksena hän häpäisee toisen ihmisen, koska häpeä on suoja ihmisen mielessä, eikä hän voi omaa suojaansa tuhota selvitäkseen elämästä. Syyllisyyden draama on tuomio ja pelastus, jonka kautta syntyy tarina psyykkisessä puolustuksessa, kaunis tai ruma, yleensä itselle kaunis, ja toiselle ruma.  Pelastaakseen sielunsa puhtauteen ja syyttömyyteen, syylliset luovat uusia tarinoita jossa totuus häviää ja uhrit kantavat syyllisyyden. Tarinoissa jätetään pois uhrin kertomus, ja syyllisen luomaa versiota vahvistetaan sekä käytetään avuksi joukkovoimaa sekä salailua.  Sekä syyllisyydessä, että häpeässä oman sielun katharsis, eli puhdistautuminen näkyvät.

Syylliset luovat uusia tarinoita ja ottavat uhreja, he manipuloivat toisten ihmisten mieliä vain saadakseen itselleen rauhan, pelastaakseen itsensä. Tällöin ei uhraamista karteta, ja häpeän siirtäminen itsestä toiseen tuhoaa toisen ihmisen. Häpeä, mikä kertoisi ihmiselle oikeaa ja väärää, ja auttaisi häntä kasvussaan, osoittaisi tietä totuuteen ja selkeään havaitsemiseen, siirretään tarinoiden maailmaan.

Joskus tapasin ihmisen, joka kertoi joutuneensa raiskauksen uhriksi, mutta muutaman vuoden kuluttua hän sanoi, ettei ole sanonut sellaista. Näin ihminen itse kieltää totuutta kestääkseen sitä, ja tuhoaa muististaan sen, puolustaessaan itseään ja estääkseen häpeän kutistamasta minuutta. Manipulaatiota harrastavat yksilöt syöttävät toisiin omia tarinoitaan ja saavat muutettua toisen totuutta ja havaitsemista. Ei mikään ole vahvempaa ihmisen mielen toimissa kuin moraalin vaikutus. Kun uhrista luodaan väärintekijän kuva, on joukko valmis tuomitsemaan.

Raija

ALISTUMINEN JA ALISTAMINEN

Alistamisesta ja alistumisesta on monta teoriaa, ja varmaan yhtä monta näkemystä, kuin on kokijaa. Olen vakaasti sitä mieltä, että alistuminen vahvistetaan vallan väärinkäytöllä ja kasvatuksella sekä opetuksella. Sillä taataan nk. yhteiskunnallista vakautta, mikä ei sitten kuitenkaan ole käytännössä toteutunut, pikemminkin se on lisännyt alistamista, kun hierarkkiset käytänteet ovat ikään kuin toimivan yhteiskunnan merkki. Siksi kai vastustan liiallista valtion valtaa ja olen osittain liberaalin markkinatalouden kannattaja, etteivät instituutiot saisi liikaa valtaa.

Alistumisella on syvälle ulottuvat juuret. Avuttomat vastasyntyneet vaistoavat elämisen ehdoksi riippuvuuden ruokkijoistaan. Niiden kokemuksessa on vahva vaisto kuoleman ja elämän voimasta. Kuolemanvoima repii hädän pystyyn ja elämänvoimaa hamutessaan ne turvautuvat riipivästi ruokkijoihinsa. Tämä fyysinen ulottuvuus on vahva vaikuttaja ihmisyydessä, mikäli ruokimme vain fyysisiä olemuspuoliamme.

Kulttuuri voi tarjota selviytymiskeinoja. Tutkimukset kertovat, että lastenkodeissa, joissa oli virikkeitä vähän ja heikko hoiva, lapset nääntyivät fyysisten tarpeiden ilmaisemiseen aina taantuen refleksiivisten reaktioiden alle. Kun lapsille tarjottiin hyvää hoivaa ja virikkeitä, he palautuivat normaalille tasolle kehityksessään. Ihminen tarvitse henkisen puolen itseensä, ja se on kulttuurin tehtävä.

Omassa elämässäni olen kokenut vahvana kunnioituksen ja rehellisyyden vaikutuksen itsekunnioitukseen ja itsearvostukseen. Se on tullut varhaislapsuudesta, jossa erityisesti äitini syvä kunnioitus persoonallisuuttani kohtaan vahvisti minua. Kun jouduin kunnioittamattomuuden ilmapiiriin, minusta tuli myrtsi ja ahdistunut henkilö, jota muut kavahtivat ja erkanivat loitolle. Joskus Kari Salminen kirjoitti hyvän artikkelin Aamulehdessä, kuinka tarpeellisia ovat nämä erilaiset mielen ahdistukset yhteisön rehellisyyden pelastamiseksi. Kyseenalaistan niiden oikeutukset silloin kun mennään alistamiseen ja uhraamiseen. Kunnioittamisesta ja leikin oikeudesta tuli minulle vahva näkemys ja tien viitoittaja, jonka puolesta taistelin vuosikausia päiväkodeissa.

Mihin on syytä ”alistua”? On syytä alistua järkeviin tekoihin, jotka tuottavat hyvää ihmisyydelle, elämälle ja luonnolle. Vaikka voimme nihilistisesti ajatella, mitä se on, ja tuottaako hyvä, kuitenkin on valittava kohtuuden polut. Itse olen aika lailla ihanteiden puolesta taistelija. Kun päivähoidon hallinto oli asettanut tavoitteet leikin puolesta, minä taistelin niiden puolesta.

Kaikkein vaikein asia on itselleni ollut yhteisön valheet, kyllä yksilönkin. Kun olen ollut ahdistunut valheista, se on tehnyt minusta rasittavan ihmisen kohdata. Onko kysymyksessä uhrautuminen, alistuminen tai alistaminen, jossa periaatteet olisi pitänyt myydä, ja ihmisoikeudet heittää roskiin? Kun olin kokenut lapsuudessa vahvan kunnioituksen, suojakseni tuli ylpeys, mikä nostatti minua ylös ahdistuksesta, ja toi tietysti uhmakkaat ilmeet. Ei itsetunto ole riittävä suoja ihmiselle, jos mieltä murjotaan koko ajan alas, oman kunnian se säilyttää.

Raija

EPÄILY VERSUS EPÄLUULO

Epäily on tervettä tiettyyn rajaan saakka, mutta jos se muuttuu epäluuloksi, sillä on jo vakavampia seurauksia. On tervettä katsoa pintaa syvemmälle, kurkistaa naamioiden taakse ja asettaa näkemyksiä kriittisen suurennuslasin alle. Asiat eivät useinkaan ole sitä, miltä ne näyttävät. Tuossa uidessa pohdin, kuinka vaikea ongelma meille suomalaisille on puhumattomuus. Niin, kyllä mediatodellisuus tuputtaa keskusteluilmapiirin olemassaoloa, mutta toisaalta sitten ryöpyttää sosiaalisen media ongelmista. Se lienee tervettä epäilyä, ettei mielikuvilla pelaaminen saa valtaa. Mutta on hyvä muistaa, että keskustelut somessa luovat myös demokratiaa.

Epäluulon mielikuva on niin vahva ihmisille, että vaikka totuus kävelisi kuinka monta kertaa vastaan, he silti vuosikausia puhuvat totuutena omaa epäluulon mielikuvaansa. Tuntuu, ettei mikään muuta tuota suorastaan vainoavaa mielen tuotetta. Eräs nainen piti veljeään hyvin vähäpätöisenä, mitätöi, nauroi ja pilkkasi veljeä mennen tullen. Kun veli sitten yhtenä päivänä ilmoitti löytäneensä vaimon ja meni kihloihin hänen kanssaan, sisar ei uskonut asiaa moneen vuoteen, vaikka veli kävi kylässä ja sisko näki vaimoehdokkaan. Silti sisar kertoi tuttavilleen, liekö tuota vaimoa ollenkaan. Hän ei edes uskonut omiin havaintoihinsa, vaan tuo epäluulon mieli piti hänen totuuttaan yllä. Olisiko ollut taustalla se, että sisar halusi omistaa veljensä.

Eräs perhe eli täydellistä helvettiä isän julmuuden ja kaksoiselämän vuoksi. Lapset kärsivät suunnattomasti ja vaimo eli psyyken puolustuksen varassa, uskoen siihen unelmaan, jonka hän oli luonut avioliiton solmiessaan. Vaikka vaimo tiesi miehellään olevan rakastajatar alusta alkaen liitossa, saattoi vaimo kertoa vuosikymmenten jälkeen, ettei se ole totta. Totta oli vain hänen unelmansa onnellisesta avioliitosta. Tämä on kai sitä, että eletään onnellismuurin takana. Lasten kärsimys oli hirvittävä, ja jokainen heistä tahollaan käveli helvetin miinaan tuskissaan, epätoivossaan ja kauhuissaan, joita perheen kauhut aiheutti. He ajautuivat epätoivon tekoihin, sillä mitään turvaa ei ollut olemassa, johon olisi voinut luottaa, oli valittava kauhusta sattumia.

Epäluulon ehkäisemiseen tarvitaan turvallisuutta ja luottamusta, pysyvyyttä ja hyväksyntää, myös tapoja, normeja, ja lakeja, jotka suojaavat ihmisyyttä, mutta ei alistavana elementteinä, ei eriarvostavina ja merkittyinä joihinkin pakkorooleihin, sisäisen henkisen olemuksen tai ulkoisen profiilin muodossa.

Raija

DE - MENT - TIA

Mentaalinen takaisinisku. Dementiaa sairastaa Suomessa suuri määrä ihmisiä. Sitä on nuoresta iästä keski-ikään ja vanhuksiin.

Hyvä ystäväni, jo melkein kahdeksankymmentä vuotta vanha, sairastui hiljattain aivoverenvuodon seurauksena. Hän vieraili luonani muutama päivä sitten ja kertoi hämmennyksestään, kuinka omaiset oli kutsuttu koulutukseen ja kerrottu sairaudesta heille, mutta häntä ei pyydetty mukaan. Muutenkaan sairaudesta ei juuri kerrottu hänelle mitään, hyvin tipoittain. Hänellä on oireena hahmotushäiriö, kirjaimet ja numerot katosivat muistista. Mutta kielimuisti puheessa on säilynyt erittäin hyvin. Toisaalta epäilin, oliko diagnosoitu dementiaksi, kun lyhytaikainen muisti reistaili, tuo etuaivolohkon toimimattomuus.

Tässä tapahtui se mikä usein tapahtuu sairastuneiden kohdalla, sairastunut istutetaan potilaan rooliin, jossa toiset alkaa operoida ja hallita häntä. Hän menettää itsemääräämisoikeutensa.

Pidän itsemääräämisoikeutta ratkaisevana asiana muistin pysyvyydessä ja toimivuudessa. Muisti on monimutkainen asia, ja en suinkaan ole mikään asiantuntija, mutta jotain siitä ymmärrän. Nykykäsityksen mukaan muistikuvia syntyy aivoissa moniin aistisoluihin eri alueilla aivoissa. Niin kuulo-, lihas-, näkö-, kuin muukin havaintoaistimus tallentuu sellaisenaan muistisoluun. Oppimisessa se näyttäytyy toistona, joka on reflektoitunut kieleen tai muuhun symboliin tunnistettavaksi ja tottelevaisuuskulttuurissa tämä on pääsääntöinen oppimista kuvaava ilmiö.

Mutta toiminnallisuudessa aivojen hallitsemiseen tarvitaan itsemääräämisoikeus, jossa yksilö on ottanut haltuun omat muistikuvansa, ja tuottaa niiden kautta ajattelua. Tunnesidos on ratkaiseva aktivaation syntymisessä. Jos ihmisellä ei ole aktiivista roolia itsen määräytymisen kautta omaan ajatteluun, eikä se ole yhteydessä omiin tunnekokemuksiin, muistikuvat vain toistuvat, eikä se anna riittävää aktivaatiota aivoille, ja niin muistisolut alkavat kuolla. Näin sitten itse asiassa käy, että valta määrittää sitä, kuka saa aktiivisesti ajatella, mitkä oikeudet hänelle annetaan. Ystäväni on ollut juuri ihminen, joka on totellut ja toistanut kielikuvien kautta tapahtumia. Hänellä ei ole ollut itselle omaan itseen nähden valtaroolia ihmisten välisissä suhteissa, hän ei ole voinut ennakoida ja suunnitella tulevaisuutta, hän on toiminut enemmän käskystä, mikä tapahtuu etuaivolohkolla toistona. On syntynyt toiminnallinen sairaus, jossa valta on määritellyt aivojen toiminnan, toisilta tullut käskytys on estänyt itsestä syntyneen aktivaation. Ehkäpä se on dementian taustalla. Tämä on minun teoriani, eikä tieteellisesti todistettu, kun nyt sitä ylipäätänsä on vaikeaa todistaa.

Omien ajatusten haltuunotto vaatii huomattavasti vahvemman aktivaation ja pitää aivoja toimintakuntoisena, eivätkä solut pääse lakastumaan. Itsensä määräytymisen puutteessa ihminen jää muiden määräämien tekojen toisto-orjaksi ja hän lannistuu pakon edessä. Valta, tuo pahuuden ilmentymä ja sen väärinkäyttö.

Raija