ILOA JA MIELIKUVITUSTA

Itsekullakin meillä on erilaiset elämykset eli tunteet ja läikähdykset milloin ja miten niitä kohdalle osuu. Tunteita osuu harvakseen kohdalle, tai ainakaan vahvoja tunteita. Tunteista tule haittaavia vasta silloin, kun ne on olleet kiellettyinä pitkiä aikoja, ne on joko torjunut itse tai sitten ympäristö ei ole hyväksynyt niitä. Niitä ei ole arvostettu, tai ne ovat liittyneet johonkin häpeälliseen tekoon tai asiaan, tabuun. Ihminen voi joutua hyvinkin ahdistavaan tilaan, kun tunteet on kielletty. Ahdistavien kokemusten jälkeen tunteiden pitäisi antaa tulla, mutta se ei suinkaan ole aina helppoa.

Itse olen jokseenkin arvottanut tunteet, jakaen ne oikeuksiin. Psykologit ovat myös laittaneet tunteet arvohierarkkisesti järjestykseen, mutta en osaa sanoa siitä mitään, sillä en ole asiantuntija.

Tunteiden esiintymisen olen ikään kuin liittänyt perusoikeuksiin, jolloin olen saanut ne kokemuksessa oikeutetuiksi, hyveeksi. Aina on hyvä ja kunnioitettava asia, että tunteita ilmaantuu, itseilmaisu toimii, yksilö kykenee ilmaisemaan tunteensa, se on perustarve, mikä johtaa hyvinvointiin. Ei kannata arvostella, miten ne tunteet tulevat, minkälaisia ne on, vain iloita siitä, että yksilö saa ne ulos, ja mahdollisesti pukee sanakieleksi. Joskus ohjasin kaltoin kohdeltua lasta, joka oli nähnyt jo pienestä pitäen runsaasti väkivaltaa alkoholistiperheessä. Hän oli lukossa, ja purki tunteensa lyömällä toisia lapsia ja aikuisiakin. Pääsimme sanalliseen viestintään maalaamisen kautta, ensin oli isä ja äiti valaat meressä ja lopulta kokemukset alkoivat tulla esiin, ja saatoin lohduttaa.

Ilo ja nautinto eivät ole aina tavoitettavissa. Joskus joutuu pitkäänkin harjoittelemaan aistikuvilla, että alkaisi nähdä kokemiaan asioita, vapautua negatiivisista kokemuksista ja alkaa iloita kokemuksesta. Minulla oli vahva iloitsemisen kyky lapsuudesta. Kun koin väkivallan nuoruudessa, halusin päästä siitä eroon, joskus melkein väkisin ja saavuttaa takaisin aistillisen iloni. Onneksi iloni oli pääsääntöisesti vuorovaikutuksesta syntyvää, niin se helpotti huomattavasti kehon revintää. Tahtoni oli niin vahva, että harjoittelin vuorovaikutusta paljon eri tavoin, vaikka ympäristössä se oli enemmänkin kiellettyä ja aliarvostettua. Taaksepäin elämää katsoen ihmettelen sitä naisten suurta lukumäärää, miksi he eivät ikään kuin sallineet naiselle itseilmaisua, iloa ja innostuneisuutta. Ehkä se oli sitten liian vahvaa, sillä halusin saada sen hallintaan, mutta myös naisen arvo ja asema lienee ollut este.

Ilo on jotakin syvempää kuin aistimusten tuoma nautinto, se on jo arvoa, jossa oikeudet on tietoisuudessa ainakin esiasteisena. Haluaa olla ihmisarvoinen.

Raija

PETTYMYKSEN SIETOA

Eräs henkilö, joka vierailee luonani silloin tällöin, huomauttelee kontrolloivasti "virheistäni". Viimeksi olin unohtanut vetää WC.:n kiireisssäni, ja ilmoitus tuli "Vessa pitää vetää käynnin jälkeen". No niinhän se pitää, mutta tiesin sen itsekin. Hänelle itselleen on tärkeää kodin tiptop tyyli. Siis se on hänen ihanteensa, pitää koti säädyllisen siistinä. Hän syyllistää itseänsä, jos kotona ei ole kaikki tiptop, yliminä muistuttaa häntä tekemättömistä töistä ja se lipsahtaa kavereillekin. Ja vielä tarkemmin ajateltuna, hänen roolinsa kotona on syyllistävä, sillä kotona tehdään juuri niin kuin mies haluaa, eikä hänen ihanteensa pääse oikeuksiinsa.

Jos tämä ystävä huomauttaa älyn puutteesta, petyn. Sillä se on asia, jossa olen saanut tuntea, etten ole riittävän älykäs, ja minut on suljettu pois keskusteluista, olen ollut arvoton. Minulle sekä itsen arvostamattomuus, että ympäristön on yhtä arvokkaita vaikutukseltaan, sillä pidän kumpaakin tärkeänä. Olen oppinut suurperheessä iloitsemaan ja pettymään toisten ja itsen peileinä kokemuksissa, sillä tasavertaisuus oli vahva arvo lapsuuskodissamme.

Joskus työpaikalla aloitin keskustelun, " En päässyt oppikouluun", en ehtinyt jatkaa loppuun, kun työkaveri alkoi nauramaan päin naamaa, "ei sinne kaikki pääse". Jos olisin saanut jatkaa, olisin sanonut "ettei kylällä ollut oppikoulua ja priimuksena olisin kyllä päässyt". Sanoja oli hierarkkisesti korkeammassa asemassa, ja hänellä oli valtaa minuun nähden, hän määritteli sen, osasinko työni. Tässä kohtaa petyin ja muistin sen kauan. Työkaverilla oli valtaa, jota hän käytti arvostuksensa kautta. Muistan kuinka arvottomuuteni väijyi lohduttomasti siinä työpisteessä, mutta lähdinpä sieltä opiskelemaan. Tosin opiskelustakin tehtiin kirjallinen valitus, ettei se ole sopivaa, sillä arvottomuuden lonkerot kaivautuivat syvälle.

Masentuneena toisten huomautukset tuntuvat pahemmalta kuin nk. normaalissa mielentilassa. Itsetunto on ikään kuin pysyvää ja heilurimaista. Pysyvässä identiteetissä se on onnistumisten ja arvostusten synnyttämää, heiluri itsetunto on mielialaa, joka syntyy päivän tapahtumista, se on enemmän ympäristön vaikutuksia. Identiteetin vahvimpia kannattelijoita ovat onnistumisen kokemukset. Pienet pettymykset sietää, kun on riittävästi onnistumisia.

Arvottomuus synnyttää ainakin joillekin tunteen, en ole mitään. Itselläni on ollut pitkään luja tunne, olen ja osaan, se on osa identiteettiäni. On tärkeää huomata, mistä itsetunto syntyy, onnistumisista vai toisten vallan käytöstä. Roolissaan voi nähdä, kuinka vilpittömyys, ilo ja aitous tulee läsnäöolevaksi siellä missä arvostus on, luhistumista siellä missä halveksitaan. Tällöin vahva identiteetti on voimavara, jolla pysytetään itseä pystyssä.

Raija

TOIVON POLUT JA PELON JÄLJET

Kutakuinkin hyvyyttä toivotaan jokaiselta, sitä asennetta, että voi toivoa hyvää, tavoitella, pyrkiä siihen ja tehdä toimia sen hyväksi. Mielemme on tarkka vaistoamaan ja viettimme kertoo haluistamme ja tahdosta "ohi suun" niin sanoakseni, ellei se ole oppinut valehtelemaan itselleen täysin. Ihanteet voivat kurvailla etuaivolohkolla täyttä kyytiä, ja sivuuttaa tunnekeskuksen, eikä jälkiä näy kokemuksesta. Eteenpäin meno voi olla täysillä puskemista ja odotusten siivittämää, mitä ei missään todellisuudessa tapahdu.

Voiko omia mielen kokemuksia huijata, vai pitäisikö uskoa niiden ja tunteiden viestehin? Minulla oli pitkään elämässäni uskoa ja toivoa positiivisiin vaihtoehtoihin, etsin ongelmiin ratkaisuja tiedon avulla, vuorovaikutuksen keinoin puhumalla ja sopien. Mielen murtumisen jälkeen pahassa tunkeutumisessa, ajatuksiini on suhtauduttu epäillen, korjaten ja mitätöiden joissakin ryhmissä, ja mahdollisuuteni vaikuttaa suljettu täysin. Osallisuuteni on tehty mahdottomaksi tiedon jakamattomuudella.

Onnistumisen kokemukset ovat siis kannatelleet minua pitkään, uskoa hyvään on syntynyt ja se on synnyttänyt toiveiden ajatuksia. Todellisuus on tuonut kuitenkin kokemukseen hylkäämiset, ivan ja pilkat. Tällöin on syntynyt pelkokokemuksia, joissa uhka on synnyttänyt kuolemanoloisia ajatuksia uhkaa kohtaan. Häpäisyn jälkeen on toivonut kuolemaa häpäisyn tekijälle. Pelon jäljestä on syntynyt tuhoaineksia, kuolemankylvöä, niitä jotka ovat kokemuksessa kertyneet muistoihin. Ne ovat ponnahtaneet mieleen.

Uskon vakaasti, että meillä on syntymästä syntyneenä kuolemanpelko. Kohtukokemuksen mielihyvän kaipuu nousee nopeasti puolustuksena esiin, kun kuolema uhkaa. Kun uhkaa ja pelottelua syntyy, kuolemanpelko kokemuksessa nousee vaistoihin, jolloin sitä alkaa sysätä syrjään ja puolustautuu tuho ajatuksin kuolettaen sitä. Nämä mielen kokemukset eivät kuitenkaan riitä eivätkä auta elämässä, ne vain on, vasta todellinen valta sinetöi oikeuden elämään ja itsensä toteuttamiseen sekä ilmaisemiseen. Se joko suodaan tai ei suoda.

Jatkuvat epäonnistumiset voivat karttua vihaksi, aggressioksi ja raivoksi luonteeseen, jossa ei ole toivon kipinää, ne ovat vallanneet mielen.

Asenteellisena syrjintänä voi syntyä valtaa, jolla voidaan tuhota ihmisen elämä, mielellä voi syntyä valtaa, joka on omista kokemuksista lähtöisin pelkoa ja/tai toivetta.

Mielen valtaa ja vaikutuksia tuhoavuuteen voidaan estää auttamalla ja tukemalla ihmistä onnistumisen kokemuksiin. Ne sisäistyvät ainoastaan, jos ihmisen oma halu ja tahto saa olla mukana, muutoin pelko ja kuolema vahvistuvat entisestään. Kuka näihin uskoo? En ole koskaan nähnyt tuhansien lasten kohtaamisessa lasta, jolla ei intoa elämään olisi, jos ympäristö antaa siihen tilaa. On täysin aikuisista kiinni, että saamme lapset positiiviseksi. Suuri määrä pahoinvointiamme ja kiusaamista kertoo sitä, että onnistumisen kokemukset ovat liian vähäisiä, ympäristöstä on tullut uhka, johon kuolemanvietti vastaa. Kasvatuksessa ja opetuksessa on liikaa käskytystä, ei innostamista ja palkitsemista.

Raija

SURU UUTINEN

Perjantai iltana hirttäytyi 32 vuotias perheenisä, lapset vasta 10 ja 6. Äiti on nyt psykiatrisessa hoidossa. He olivat eronneet reilu vuosi sitten. Kuinka montaa perhettä koskee tämä suru näinä päivinä? Jälkeen jääneet ovat syyllisyyden painamia, miten tämä meni tähän.

Tässäkin tapauksessa alkoholilla oli suuri osuus, lääkkeiden väärinkäytöllä. Liian moni mies hoitaa psyykeä alkoholilla, saaden turtumaan sen tuskan, joka sisällä velloo, paha olo, johon ei tunnu löytyvän lääkettä eikä selkiyttä jäsentää ja saada asia hallintaan. Ehkä se on häpeä, joka sulkee auttajien ovet, sinne ei uskalla mennä. Juuri monelle miehelle kynnys on liian korkea.

Ei kai se turhasta synny se pelko, jostakin on tullut tietoa ettei sieltä apua saa. Mieleltään murtuneet joutuvat kantamaan vielä suurempaa taakkaa kuin alkoholin alle piiloutuneet, häpeä kasvaa. Maailma on muuttunut niin raadolliseksi, ettei kaikki jaksa. On vain kilpailun eetos, voittajat ja häviäjät. Ihmisen pahuus toista kohtaan saa oikeuksia moraalin nimissä.

Itseäni on kohdannut niin suuri ihmisoikeusrikkomus, että tunnen eläväni Venäjällä. Minulla on ollut paljon tukijoita, olen saanut tuntea työpaikalla työkavereiden hyväksynnän ja kannustuksen. Mutta hallinnollinen rikos on jäänyt pysyväksi, valtaa pitävien toimesta.

Olisiko tuki pelastanut tuon perjantaina menehtyneen? Hänellä oli hyvä koulutus ja työpaikka, mutta se meni vuosi sitten firman siirrettyä tuotannon ulkomaille.

Voimavarojen kartoituksesta voi olla apua. Mitkä on ne tukipylväät, jotka pitävät pystyssä, missä onnistumista voi kokea, että elämänilo syntyy. Työ ja perhe on suomalaisessa yhteiskunnassa ehkä ne arvostetuimmat, ei vielä itsensä toteuttaminen ja unelmat, jossa mieli voi  nousta ylös.

Uskon, että ihmisen tuska voi olla niin suuri, ettei hän jaksa, toivottomuus valtaa mielen ja elämä tuntuu lopulliselta. Liian usein kuitenkin päihteillä on vahva vaikutus, eikä lähimmaiset osaa nähdä tuen tarvetta tai ei osaa lukea oireita, omaakin elämää on elettävä.

Ehkä kuitenkin Suomessa kaikkein raskain taakka on ihmisen mitätöinti, vallan väärinkäyttö, jossa ihminen on nolla, ja hänet voidaan lähettää halveksittujen luokkaan syyllistymään ja kuolemaan häpeässä. Nämä fiksujen ihmisten toimet voivat olla se viimeinen pisara. Ei heitäkään tule syyllistää, mutta raadolliseksi käynyt yhteisöllisyys on vallankahvassa työntämässä yhä enemmän jalkapuuhun heikoimman lenkin.

Raija

MEKAANINEN IHMISKUVA

Onneksi tieteessä on kehitytty ja kehitytään jatkuvasti. Vanhat käsitykset muuttuvat ja uusia tulee tilalle. Muistatte varmaan, kun muutama vuosikymmen sitten ajateltiin mekaanisesti, että kun syö rasvaa, niin se sitten kupruilee missä kullakin elimistön ulokkeissa. Sitten opittiin, että hiilihydraatit muuttuvat rasvoiksi. Itselläni on rasvamaksa todettu jo kolmekymppisenä, ja lääkäri käski lopettaa viinan läträämisen. En käytä alkoholia juuri ollenkaan, kerran vuodessa pari lasia viiniä. Äitini oli sairaalassa laihdutettavana, mutta hän ei laihtunut, syötettiin pelkästään marjoja. Lopulta hän sai ohjeeksi polttaa norttia, kun ei muu auta.

Kun opiskelin fysiologiaa parikymmentä vuotta sitten, opetettiin, että tunne-elämän hyvinvointi ja aktivaatio synnyttävät aineenvaihdunnalle tarvittavat rauhas ja eritetuotannon aineet, kuten sappi rasvan polttoon. Ihminen on kokonaisuus, psyyke pitäisi olla mukana näkemyksissä. Se ei tunnu kuitenkaan lääkärin vastaanotolla, tärkeimmäksi nousee paino ja sen tarkkailu. Syvän masennuksen aikana oirehdin ja juoksin lääkärissä, mutta liikunta ja paino oli pääseurannassa, verenpaine ja kolestereolit, se oli turhauttavaa.

Suomalainen yhteiskunta tuntuu olevan terveyden suhteen lääkärivetoinen ja ihmiskuva rajallinen. Meitä kontrolloidaan monien virkamiesten voimalla, ennen kuin lääkäriin edes pääsee. Se on kallista tämä palvelu, siksikö tarvitaan leveät hartiat maksamaan milloin mitäkin maakuntamallia.

Sen sijaan jos haluttaisiin terveimpiä ihmisiä, heille suotaisiin oikeutta ilmaista itseään, olla aktiivinen omalla tyylillään, osallistua ja toimia niin kuin itse haluaa ja aktiivinen mieli hoitaisi terveyttä. Tämän saavuttamiseksi tarvitaan hyvää koulutusta ja avoimempaa kulttuuria, taidetta ja luovuuden lähdettä. Köyhillä niihin ei ole varaa, eivätkä ne voi olla itseterkoituksellisia, ne on siirryttävä pään sisäpuolelle. Mutta kontrollifriikit paimentavat ja syyllistävät jokaisessa nurkassa, olet syyllinen painoosi, kun et juokse yhteiskunnan tarjomaa mattoa pitkin hampaat irvessä, sillä kilpailu on kaiken a ja o.

Ongelman syvimmät juuret taitavat olla perhepolitiikassa, jossa vain toisilla lupa ajatella, työpolitiikassa, jossa yhä patriarkaaliset voimat vellovat naistenkin käsissä, ja tieto on luulon kautta muotoutuvaa.

Raija

ERILAISUUDEN SIETOKYKY

Milloin se oikeastaan pomppaa se tunnehyökkäys niin suuriin sfääreihin ettei sitä meinaa taltuttaa mikään, syntyy aivoissa tunnekaappaus, jossa kaikki kirjoitetut kirjaimet menevät kirjaimellisesti sekaisin? Joku tulee ja maalaa maailmasta aivan toisenlaisen kuvan jonka on itse luonut, innostuneen lapsen tavoin oppinut ja vaivalla sekä taidolla rakentanut. Tuo joku toinen alkaa heikentää sitä kuvaa, mitä kasvatustieteessä maailmankuvaksikin kutsutaan, ja pääsääntöisesti tuo joku ei tiedä ollenkaan sinun kuvastasi minkälainen se on, sanoo vain oman mielipiteensä, kertoo vain oman kuvansa asiasta. Sitten on ne totuudet, jotka määrittävät toimintaehtoja, perustotuuksia, miten kaikki toimii kokonaisuuteen nähden osiensa summana.

Seuraavaksi sitten kysytäänkin sitä asennetta, ja arvostusta, otanko huomioon tuon toisen tai jonkun näkemyksen, vai lyttäänkö heti alkuunsa, suutun ja leimaan koko sanojan maan rakoon. Näinhän siinä usein käy. Ristiriita syntyy ja sitä ei osata käsitellä. Tunnekaappaus pistää aivot kuohumaan, eikä kykenenkään käsittelemään asiaa. Liian usein juuri leimaaminen syntyy ja mielipiteen sanoja saa tuta kohteensa kokijan kehityskaaren vihat niskoilleen, sillä tunnekappauksen takana on käsittelemättömiä omia tunteita.

Tunteiden syntymän jälkeen tulee antaa aikaa asioiden jäsentyä, tunteiden laantua ja tiedon karttua. Sitten etsitään ne perusteet, mille toiminta rakennetaan ja näkemykset oikeutetaan.  Kiire pilaa kaiken. Onnettomimpia on ne tilanteet, jossa joku määrää ja käsittelee asian vastoin oikeudenmukaisuutta, kuuntelematta ja kunnioittamatta, ja näitä on runsaasti, vain valta-aseman turvin otettuja oikeuksia, joilla ei ole mitään perusteltua tietoa takana.

Tämä taisi olla saarna. Tein muuten yhden hyvän teon tänään, tai uskoin tekeväni. Maksoin lompakkonsa kadottaneen miehen kotimatkan.

Raija

TOTUUS EI OLE AINA HAUSKAA

Edellisessä blogissani kirjoitin arvoista. Onko totuus enää hyvää ja kaunista, jos sillä ronkitaan kaikki auki ja läpi? Aamulehdessä kerrotaan musiikin vaikutuksesta muistisairauksien hoidoissa, kuinka sillä saadaan kokemaan tunteita, ja tunteet virkistävät sekä aktivoivat oloa, ehkä ehkäisevät masennustakin. Näyttäää siltä, että näitä tutkimuksia pitäisi tarkastella sekä yliaktivaation että alikativaation kautta. Liialliset aistimukset vievät hurmokseen ja vähäiset lamaannuttavat.

Eilen seikkailin ostoskeskuksessa odotellessani tyttöä lääkäristä. Eräs sanansaattaja tuli luokseni, ja kertoi, että Thaimaassa on lapsikeskuksia, joissa myydään lapsia seksiturismille. Bill Clintoninkin hän kertoi siellä käyvän. Mahdottomia totuuksia maailma kantaa päällään, ei ole mukavaa lukea Boko Haramin teoista, ei Isisin murhista, jos ei amerikkalaisen totuuden rynnimisestäkään Eurooppaan. Totuus ei ole kaunista, arvot voivat olla brutaaleja.

Kultaista keskitietä ei tunnu löytyvän mistään. Ihmisyyden keskittyminen aivoihin, kehoon ja niiden aktivointi äärimmilleen saattaa tuoda sellaisia ongelmia kuin seksikin on tuonut, se on muuttunut väkivallaksi. Ihmiset eivät enää koe tunteita eikä elämyksiä, treenaus väkivaltaisesti tuo kivun kokemuksia, jonka lopputuloksena voi olla vain pahuus.

Mihin kaikkeen ihmisellä on kiire elämässään? Ehkä ei ole tarkoitus, että kaikki tapahtuu nopeasti, tunteita tulee virtana, ja elämyksiä sataa laarista. Ehkä elämässä riittää, kun asiat tapahtuvat hitaaseen tahtiin ja kokemukset tulevat rauhassa. Seksin ylilyönnissä on kysymys kehon liiallisesta keskittymisestä kaiken hallintaan, ei enää seksuaalisuudesta, jossa rakkaus olisi innoittajana. Se ei ole kaunista, se on rumaa ja väkivaltaista.

Kilpailu on pahimpia ihmisyyden syöjistä. Ihmisyyttä tulee suojella tältä kilpailulta. Koneet voivat takoa tavaraa, jolla taloutta hoidetaan, ihmisyyttä ei tarvitse laittaa koneeksi. Sen opetti jo Charles Chaplin elokuvassaan Nykyaika.

Raija