POSITIIVISUUS JA AUTTAMINEN

Kuuntelen juuri tässä MTV3 Studio 55 positiivisen psykologian ajatuksia. Siinä keskeisintä on luonteen vahvuus. Vahvuutta on; luovuus, oppimisen ilo, rohkeus, hmm meni liian nopeasti, ei kerennyt muistiin. Ne on muovautuvia ja niitä voi vahvistaa.

Katselen maailmaa paljon ympäristön vaikutuksesta, en usko niinkään yksilön kykyihin, mutta pidän niitä tärkeinä. On mahdottomia olosuhteita, joissa arvot voivat olla  päälaillaan. Kun perusteena on ihmisen persoonallisuus, on siinä myös mielen ehdoilla toimimista. Ihminen ei tule tyytyväiseksi mielensä kokemuksista kuin itselleen, ihminen tarvitsee syvemmät arvot ohjenuorakseen, noustakseen ylös itsestään. Niitä on hyveet ja perusarvot. Perusarvoja ovat; hyvyys, kauneus ja totuus, joihin voidaan palauttaa kaikki muut arkiset arvot.

Jos lähdemme kulkemaan vain mielen kokemusten valossa, emme tule tyytyväiseksi, sillä totuus voi jäädä kovin taakse, mielen kokemukset on subjektiivisia.

Auttamisen lähtökohdaksi ei voi ottaa omia kokemuksia, vaikka mielekkyys on tärkeimpiä asioita ja huomioitava. Auttamisessa on kysyttävä peruskysymyksiä, elämisen oikeutta, ihmisarvoa, osallistumisoikeutta, itsensä toteuttamista, jonka jälkeen yksilö valitsee omia ratkaisuja ja säilyttää kokemuksensa itsellä. Auttamisen etiikkaa lukiessa luin "Auttamisen varjo", kirjan, jossa teolog. tohtori Martti Linqvist pohtii ongelmaa, jossa auttajan omat tarpeet on määrittämässä autettavan tarpeita.

Eräässä lapsiryhmässä oli erittäin allerginen lapsi. Jos hän sai kanamunaa, hän sai nopeasti anafylaktisen shokin, mikä johti nopeaan kuolemaan. Niinpä vahinko sitten tapahtui, annoimme vahingossa makkaraa, jossa oli munaa. Saimme nopeasti lapsen lääkäriin, ja hän sai lääkkeen ja pelastui, tuolloin ei ollut ensiapulääkettä vielä henkilökunnalla. Pyysin palaveria muutamaa päivää myöhemmin, että ennaltaehkäisystä olisi huolehdittu. Mutta minulle naurettiin, eikä suostuttu keskustelemaan koko asiasta, se halutiiin unohtaa. Onneksi keittiöhenkilökunta toi viikon päästä oman ehdotuksensa, lapselle laitettiin omat eväät lautaselle jo ennakkoon, ettei meidän tarvitsisi ollenkaan jakaa  hänelle välipalaa muiden lasten ruokien kanssa.

Mutta miksi minun ehdotustani ei kuunneltu. Tässä on juuri se tärkeä kysymys, arvostus. Kun olin loppuun palanut, minua pidettiin älyllisesti vajaana, vaikka sillä ei ole mitään tekemistä älyn kanssa. Niinpä yli voitiin kävellä, koska arvoton esitti asian. Järkyttävintä oli tietenkin se, että lapsen kuolemakaan ei saanut henkilökuntaa pohtimaan asiaa, vaan riski otettiin ja asia salattiin. Vaikka olisimme mieleltämme kuinka positiivisia, ei se kanna ja tuota tyydytystä elämään. Totuus on se mikä kantaa, se mikä on todellisuutta, ei mieli. Mieli voi murtua liiallisesta negatiivisuudesta, mutta sen voi murtaa myös totuuden puute, ei niinkään sanat ja positiivisuus. Surukin, vaikka se on raskas, voi olla totuudessa vahvistaja, mutta valheellinen positiivisuus voi olla musertaja. Myös positiivisen psykologian arvot on hyveissä, joissa ihmisen persoonallisuus on kantavan totuuden tiellä.

Raija

ARVOTTOMAT

Aamu oli niin positiivinen twiiteissä, että pohdin jo tämän kirjoituksen perumista, mutta Hannu Lauerman lausunnot perhesurmaajista narsisteina nosti aggressiotani siinä määrin, että päätin sittenkin kirjoittaa. Kuinka paljon Lauerma tiesi tästä perheestä, ja yksilöstä, joka teon teki, että se oikeuttaa tuomioon? En mitenkään puolusta tekoa, mutta asian yksinkertaistaminen narsismiin kertoo vain tunteettomasta arvioijasta, joka on elänyt keskiluokkaista hyväosaisen elämää, joka ei tiedä esim. kidutuksesta sitä, että se voi viedä epätoivoisiin tekoihin. Tunnen paljon ihmisiä, jotka eivät ole koskaan saaneet osallistumisen oikeutta, heiltä ei pyydetä anteeksi.  On suorastaan karmivaa, kun anteeksipyyntö tehdään Jeesukselle, ja jätetään syytetty syyllisyyteen.

Yhteiskunnan, valtion ja yhteisöjen kollektiivinen mieli tuottaa rikosten vuoksi säännöllisesti uhreja, joiden elämästä tehdään helvettiä. He syrjäytyvät ja jäävät pois lopulta kokonaan yhteisöistä. Työpaikoilla näitä on mielenterveydestään järkkyneet, loppuunpalaneet, alkoholistit, suuttujat, siistijät, kouluttamattomat, pitkäaikaistyöttömät, harjoittelijat ja miten muutoin tahansa ryhmässä erilaiset. Yhteisö määrittelee ja leimaa näitä yksilöitä täysin mielivaltaisesti ja juorujen pohjalta, yksikin pieni virhe, ja he ovat arvottomia. Ulkopuoliset määrittelevät heidän elämänoikeutensa ja rajaavat valinnan vapautta.

Työpaikoilla on nk. demokratiaohje. Yhteisöllisten näkemysten oikeellisuutta pidetään niin pyhänä ja oikeana ettei siihen voi kajota, vaikka se olisi täysin joukkoharhaa. Kun joku yksilö jää vainon alle, yhteisoharha tuottaa mitä omalaatuisimpia näkemyksiä ja juoruja, joissa ei ole mitään perää. Vaino elää omaa elämäänsä ja muuttuu totuudeksi mielipidejohtajien voimasta. Kerran sain syytteen erään henkilön elämän tuhoamisesta, vaikka en ollut tuntenut tätä henkilöä laisinkaan tuhoutumisen aikoihin.

Työpaikoilla tämä demokraattinen malli johtaa työvaltamarkkinoihin, joissa poljetaan täysin ammattioikeudet maan rakoon. Ammattiin valmistuneet, jotka on hyväksytty koulutuksessa ja vihitty osaamisoikeuksiin, palautetaan työpaikan tapoihin, joissa ammattioikeudet voidaan polkea  täysin maanrakoon. Yhteisön näkemykset voivat olla yhtä harhaisia kuin yksilön näkemykset. Hyviäkin käytäntöjä voi olla, työntekijät eivät ryhdy psykiatreiksi ja analysoi toisen ihmisen persoonallisuutta. Tällöin työpaikkademokratia on kehittynyt työnkuvasta käsin, eikä ihmisten mielet johda näkemyksiä.

Raija

PELIHIMOA KASVATTAMALLA

Kasvatus on kaksiteräinen miekka. Se voi tuhota ja/tai antaa mahdollisuuden mielekkääseen elämään. Aikuisilla on valtava voima saada peloilla ja uhkilla lapsen mieli toimimaan odotusten mukaan, tekemään sitä mitä aikuiset pitää arvokkaana, ja mikä ei ole lapsen psyykkisen toiminnan kannalta hyvä. Pelihimossa mieleen on syntynyt kaksoissidos, jolloin yksilön halu ja tahto niiden kriittisen kehitysvaiheen ja hallinnan oppimisen kannalta on ehdollistettu ympäristön vaatimuksiin.

Tuhoavan kasvatuksen taustalla on näkemys ihmisen itsekkyydestä ja tahdon sekä halun hillittömästä ja yllykkeiden riivaamasta mielestä, jossa ihminen on omnipotenssi eli kaikkivoipainen. Kasvatuksella asetetaan niin ehdottomia rajoja, ettei yksilön normaali tahdon ja halun toteuttaminen onnistu. Alitajuntaan syntyy kaksoissidos, kielletty asia (kielletty hedelmä) suljetaan niin tiukasti torjuttuna alitajuntaan, että se alkaa ikään kuin vainota sisältä käsin. Kun kieltoja tapahtuu runsaasti, yksilö ei voi enää toimia omia tunteitaan kuunnellen ja toteuttaen, vaan ympäristö asettaa ehdot mitä saa tehdä ja mitä olla, vastoin lapsen normaalia kehitystarvetta yksilöitymisessä. Näistä syntyy myös orjuuttava omatunto, yliminä, mikä ei salli kokea ja tehdä normaalisti, vaan piinaa liialliseen syyllistymiseen. Normaalisti minässä syntyy jännite, mikä pitää vireyttä yllä, lapsi pyrkii omiin ihanteisiin ja realismi tuo rajoitteen, jolloin pyrkimys tasoittuu ja pikkuhiljaa rakentuu muistiin keinoja, jotka opettavat ongelmanratkaisua.

Kun ympäristö vaatii ja asettaa lasten kehitystä vastaamattomaan toimintaan, normeihin, sääntöihin ja rajoituksiin, lapsi oppii kieltäytymään ja normaalin jännitteen sijalle syntyy vahva kaksoisidos, jännite kiellettyn halun sekä tahdon poissulkemisena jää jännitteenä mieleen, eikä purkaudu toimintaan ja normaali halu pyrkii pintaan. Kun vapaus koittaa, tämä jännite alkaakin sisäisesti purkautua ulos ja moninkertaisesti hylätty halu/tahto tulvii voimalla ulos himona. Ihminen ei kykenekään hallitsemaan tätä, ja pelihimo tai muu halllitsematon himo ottaa ohjat ja vie yksilöä kuin pässiä narussa.

Himoja on monenlaisia, ja sanoilla voimme joutua erilaisiin väärinkäsityksiin. Itselleni intohimo tarkoittaa sitä, että into on merkityksessään palautettavissa innostukseen, kun taas esim. pelihimo on opittua, jossa toiminnan vääristynyt malli estää ihmisen normaalin innostuksen, ja syntyy pakkomielle. Vain osittain ihmisyyttä kehittävät toiminnot, kuten esim. pelkkä liikunta, pelkkä sanakieli, tunteiden kieltäminen, jatkuva jakaminen sosiaalisuudessa voi estää yksilöä kehittymästä itsensä toteuttamisen suhteen kokonaiseksi ihmiseksi, hän jää sivurooliin itsessään, läsnäolo ei onnistu enää itsessä, toiminnasta on tullut itsetarkoitusta, ollaan kuin vierailijana talossa.

Nythän siis kaikki kasvatusintoilijat nostavat sarvensa pystyyn ja ilmoittavat, ettenkö kannata rajojen asettamista. Kannatan toki, lapsen kehitystason mukaan, ja kohtuullisesti. Vastuullinen aikuinen valitsee lapsen ympäristöä siten, ettei se ole jatkuvaa kieltämistä vaan suojelee lapsen kehitystä kohti itsenäistyvää, kokevaa ja oppivaa yksilöä sopivissa rajoissa tarjontaa ja rajoja. Kielletty itse tuo enemmän ongelmia, kuin terve halun ja tahdon toteutus, joka toiminnan avulla kasvattaa ihmistä. Kasvattaminen tulisi olla kasvuun saattamista, sanoi kasvatusguru Hollo, niin myös äitini.

Raija

KULTTUURIN JOHTAMINEN

Viimeisen kuukauden aikana olen lukenut useamman bloggaajan mietteitä kulttuurin johtamisesta. Ennen kulttuuri määriteltiin vain taiteiksi, nykyään se on lehmänlypsystä autonrenkaiden vaihtamiseen luotua omanlaista sääntöihin perustuvaa toimintaa ja sen synnyttämistä. Eräs tunnettu mediamoguli sanoi ettei kulttuurin reaktioita ja tuloksia voi ennustaa, sillä kulttuurin vastareaktiot on arvaamattomia. Minusta vastareaktiot on imperiumin takaiskua, jos muutos on liian nopeaa, ja erilaista kuin normit. Nämä on tietenkin suppeita määritelmiä.

Kulttuurin keskiössä on ihminen ja ihmisarvo, mitä ihminen tuottaa ja kuinka toiminta organisoituu. Kulttuuri voi olla myös vajaa ihmiskäsityksissään. Se ei salli kokonaisen ihmisen elämää. Pääsääntöisesti kulttuurin arvot ja käyttäytyminen  on uskomuksia ja asenteita hyvässä ja pahassa. Tietoisuutemme vahvin puoli on ehkää sanakielen kautta syntynyttä, mikä kuitenkin luo jokaiselle erilaisia mielikuvia, eikä ole helposti yhdistettävissä, suorastaan erottelevaa.

On kuitenkin olemassa perustarpeita, joita ihmiset kautta maailman toteuttaa, vaikka maailmassa olisi erilaisia arvoja filosofioissaan ohjaamassa käytöstä. Tällä hetkellä esimerkiksi Suomessa TV-ohjelmat pyörii näiden perustarpeiden ympärillä. Jo luolaihmiset pyrkivät piirtämään kuvia luolan seiniin, jotka kuvastivat heidän tunteitaan ja havaittavaa elämää. Perustarpeissa on ravinnon, seksuaalisuuden ja sosiaalisuuden tarve. Tanssii tähtien kanssa esittää kehollisin keinoin tunteita, jotka synnyttävät tarpeita, halua ja innostusta toteuttaa tanssin keinoin omien tunteiden kuvaa.  Ruokaohjelmat tyydyttävät ravinnontarvetta, keskusteluilla vastataan sosiaalisuuden tarpeeseen.

Nyt ohjelmistoon on tullut myös yliaistillisten ja kerskaajien itseilmaisua. Itseilmaisussa räiskitään, inhotaan, mässäillään ja yllytetään aistitylilyönteihin kuin Rooman valtiaat kuunaan. Vaikuttaa siltä, että MTV3 Posse uhoaa vain mieskulttuurin seksuaalista puolta. Mieskulttuurin voimauhot on usein heikkoutta, jossa miehet pelkäävät menettävänsä valta-aseman ja mieskuntoisuuden.

Näiden ylilyöntien seurauksena voi olla vastareaktio, ja tuloksena inho. Tällöin vastaisku imperiumista nousee jaloilleen ja ihmiset alkaa nauttia aistimuksista, joissa kokonaisuuden hahmotus on eheyttävää. Mutta myös kauneus voi saada aikaan vastareaktion. Kultaisen keskitien löytäminen on tarpeen, olla ihminen, joka on erehtyväinen, toimiva, ja arkisen hyvän kokemisen innoituksen kautta tavoitteita synnyttävä, pieni ja nöyrä, mutta innostuva ja iloitseva vähäisestä. Ei edm. itseisarvona, vaan oikeutena olla olemassa, ilmaista itseään, olla sosiaalisessa yhteydessä, ja toimia mielekkyyden hyväksi, olla täysvaltaisena jäsenenä yhteisössä, tasavertaisena olentona, jossa ihmisoikeudet on kaikille samat.

Raija

USKOA, TOIVOA JA PELKOA

Olen elänyt lapsuuden, jossa oli paljon taikauskoa, mutta myös tietoa. Äitini oli tiedon kannattaja, luki paljon ja oli opiskellut nuoruudessaan. Isäni oli käynyt kaksi viikkoa kiertokoulua naapurissa ja oppinut lukemaan. Heidän näkemyserot asioissa näkyi, mutta lapsena sitä ei ymmärtänyt, uskoi vain ja imi ahnaasti tarinoita ja tietoa. Kodissamme vaikutti vahvasti myös kummisetäni, joka oli pelkojensa ja kauhujensa vanki. Sitä hän hoiti alkoholilla ja harhanäyt hän selitti taikauskon kautta Ukko ylijumalan teoiksi.

Isä oli nuoruuudessaan menettänyt kotinsa tulipalossa, ja joutunut vastaamaan nuoremmista sisaristaan äidin kuoltua ja isän jättäessä lapset oman onnensa nojaan. Ruokavalioon kuului korpit ja kalat, joista suurperhe sai ravintoa. Lehmiä ei ollut vara hankkia.

Lapsuusmuistoni on luonnon armoilla elämistä. Isäni osasi tehdä lautan, jota kutsutiiin koplukaksi, puupölleistä kaarnoilla sidottuna se pysyi veden pinnalla ja  sillä seilailimme lammella pieninä paitariepuisina kotimme lähellä ja kalastimme päivän ravintoa.

Yleismaailmallisesti pelot on uskonnoissa johtavassa asemassa. Tämä luonnollisuus ja voima on monien ongelmien taustalla. Alkuun Jumalia oli paljon, ja jossain vaiheessa maailmankuvassa tapahtui muutos, oli vain yksi Jumala, Allah, tai miksi sitä missäkin kutsutaan, Jahve jne.

Ihmisen ehkä vakavimpiin kuuluva ahdistus ja aggressio on syntyperäistä, syntymässä puristuksiin joutunut keho viestii pelkoa alkaen kosketuksesta, ja siitä kehittyy voimallinen mielikuvien synnyttäjä, mikä johtaa ajatuksia, ellemme ohjaa sitä selkeisiin käsitteisiin asioiden kuvaajina, ja tuo turvallisuuden avulla mielekkyyttä.

Osaako luonto hoitaa ihmisen niin, että siitä seurauksena olisi hyvyyttä? Psykiatrian lempilapsi on nauru, jonka on väitetty olevan kuolemaan johtava ongelma, mieli hajoaa kun nauru avaa syvästi kokonaan kehon, jossa tietoisuus ja minuuden jännitteen avulla pysyvä muisti asuu ja katoaa avautumisen lopuksi. Olen kyllä nauranut sisarieni kanssa loputtoman paljon lapsuudessa, mutta ei se tietoisuuttani häivyttänyt, häpeä sen sijaan vei muistin, mikä on syntisyydestä syntynyt ongelma ja opetettu sivistysnäkemys kristinopista alkaen. Jos kasvatuksen johtava elementti on häpeä, saattaa kasvatus olla vahvin tuhoaja mieleen, enemmän kuin naurava luonnonlapsi.

Luotan tutkittuun tietoon ja olen tietyllä tavalla tieteisuskovainen. Olen käynyt läpi pelon ja kauhun niin vahvana, että tiedän sen vaurioittavan mieltä, ne juurtuvat syvälle kehoon ja tuovat vapinan, jossa ajattelu ja tunteet hajoavat. Kehovapinaa, joka on mielen synnyttämää, ei voi hallita, se pysäyttää sydämenkin. Pelon takana on ollut uhka, kuole tai valitse mitä tarjoamme sinulle.

Äitini oli vahva sanakielen osaaja, ja hän opetti kielen käyttöä syväsyntyisesti runoillen luovuuden puolella, ja luetutti kirjoja, jossa kielen hallinta mahdollistui. Luovuuden opin jaottelemaan syntyvaiheeseen, hallinnan harjoitteluun ja tuloksen synnyttämiseen koostaen. Nämä vaatii aikaa ja harjoittelua.

Tietoinen hyvä kasvatus ja opetus on turva koko ihmiskunnan kannalta. Pelko ja uskomukset vaarantavat sekä yksilön elämän, että yhteisön. Lapsi tarvitsee alusta alkaen turvaa ja luottamusta, että pelon synnyttämät ongelmat voidaan ohjata eheyttävään kasvuun. Herran pelko voi olla alku palata syväsyntyisiin ongelmiin, jotka vievät harhoihin, tolkuttomaan epäilyyn ja luuloihin, josta tuloksena on vain epäsopua.

Raija

ERKANEMINEN ITSESTÄ

Tunnen ihmisiä jotka saarnaavat "viisaudessaan" ettei ihmisen pidä itseensä tukeutua, vaan toiminta on se, joka yllä pitää tasapainoista elämää. Toiselle se on metsässä samoilemista, urheilua, öljyvärimaalausta, kirjallisuutta, ruoanlaittoa. tmv. Itsekin pääsääntöisesti teen jotakin, kirjoitan, lenkkeilen ja toteutan itseäni. Itsensä toteuttaminen on yksi Maslowin tarpeiden luokituksissa, mikä määrittelee mitä ihmisen hyvinvoinnin kannalta on tärkeää olla elämässä. Maslow on pitkän linjan psykologian tutkija Amerikassa.

Tunnen kuitenkin ihmisiä, jotka ovat hylänneet itsensä tutkimisen, ja toteuttavaat itseään jonkin toiminnan avulla, he ovat kilvoitelleet hyvyyttä hylkäämällä itsensä, menneisyytensä ja tunteensa. Nämä ihmiset saavat harvinaisen paljon raivokohtauksia. Kun heidän kanssaan täytyisi sopia jostakin yhteisestä toiminnasta, he eivät kykenekään luopumaan  omista näkökannoistaan ja joustamaan. On vain yksi ja ainoa oikea tapa, heidän tapansa. Sisäisten tunteiden hylkääminen on vienyt kyvyn luovuuteen, ja ihmisyydestä on tullut suorittava sekä tekninen. Olen hyvin huolissani siitä, että koulutusmaailmassa on paljon tällaista teknistä suorittamista. En silti pyyhällä jatkuviin luoviin ratkaisuihin, pysyvääkin pitää olla, mutta luovuus on kuin pysyvyyden selkäranka, jolla tuodaan puuhun lehdet.

Joissakin perheissä uskonto on hyvin vaikuttava osa elämää. Lapset joutuvat juuri herkimmässä kehitysiässään sulkemaan itsensä pois, ja palvomaan Jeesusta. Näiden perheiden lapset ovat usein tunteensa toisiin ihmisiin projisoivia. Heille itse on kielletty. Saarnat itsekkyydestä on myös vaaaraksi koko yhteisölle, mutta se ei sulje pois sitä, että liika itsekkyys on pahasta.

Kun itsensä pois sulkeneet tulevat työelämään, perheisiin tai muihin yhteisöihin, ja päästyään valta-asemaan hierarkkisesti korkeammalle  muita, he heijastavat omat syyllisyyden tunteensa alamaisiin. Ei ole turhaa puhua uskonnon opetuksen selventämisestä. Jo Freud aikoinaan opetti, että ihmisellä on uskonnollinen puoli, jossa pelot asustaa. Se on psyyken puoli, jossa epämääräiset tunnekokemukset majailee. Se on alitajuntaa, mikä on yhteiskunnallisesti opetettu. Siksi pidänkin tärkeänä, että opittaisiin erottamaan tiedostamaton ja alitajunta. Alitajunnasta tulee opetetut ja toistavat näkemykset, syvältä tiedostamattomasta uudet luovat näkemykset.

Itsensä tutkiminen ei aina ole helppoa, sitä torjuu monia asioita mielestään, mutta säännöllisesti harjoitettuna se tuo elämänvoimaa, iloa ja merkityksiä, oppimista ja hyvää muistia. Se on huomattavasti helpompaa kuin matematiikka. Tunteita syntyy harvemmin, niiden hoitaminen ei ole raskasta, mutta jos niitä hylkii paljon, ne voivat tulla raskaaksi yllättäessään jossakin tilanteessa.

Raija

MENETETYT ELÄMÄT

En ole aina niin innostunut koko yhteiskuntaa valvovista terveysjärjestelmistä, missä ihmisiä holhotaan päästä varpaisiin. Tulevassa SOTE uudistuksessa yhä useampi valvoo yksittäistä ihmistä, tiedon kulku on vapaata asenteineen. Tiedot kulkevat työpaikoille ja yksityiselämääkin varjostaa epäilyjen vyöry. Nyt puhun mielenterveyden kautta elämänsä menettäneistä. Muutama vuosi sitten hyvä ystäväni menehtyi oman käden kautta, kun ei kestänyt sitä luulojen ja epäilyjen määrää, mikä hänet ympäröi. Apua hän ei saanut mistään, hänet vaiettiin kuoliaaksi tässä mätäpesässä, mitä viralliset tahot ylläpitävät. Voin sanoa, että hänet ajettiin itsemurhaan.

Suomessa niin kuin myös Ruotsissa rotuoppi kulkee edelleen ihmisten kautta asenteina tuhoten monien ihmisten elämää kansallissosialismi ihanteena. Ruotsissa elää yhä mielisairaaloissa äitejä, jotka on köyhyyden vuoksi otettu pakkosterilisoitavaksi, kun he ovat tulleet raskaaksi. (Klaus Härö, tositapahtumiin perustuva elokuva, Uusi lapsi). Myös Suomessa pakkosterilisoitiin tuhansia äitejä. Se oli valtion määräys, ettei sosiaalitukia olisi tarvinnut maksaa. Ja  köyhillä seuduilla, missä ei ollut lääkärinapua ehkäisyyn, lapsia syntyi tiuhaan tahtiin. Koska laki oli sterilisointia vastaan, äidit  "määriteltiin" mielisairaiksi.

Ystäväni romahti kesken työpapäivän, mikä johti siihen, että tieto levisi kulovalkean tavoin asenteiksi työkavereille ihmisen hulluudesta. Psykoosi ei ole mitään kevyttä nähtävää.

Kun ihminen luokitellaan mielisairaaksi, hänen tietonsa kulkee suojelun nimissä ja salaisestikin eri instituutioihin, erityinen vaara on juuri työpaikkalääkärien kohdalla. Ystävääni vaadittiin myös antamaan mielenterveyslausunto työpaikan lääkärille, josta se kulkeutui työnantajalle. Peloissaan ja trauman ahdistamana hän luovutti paperin. Koko mielenterveydenhoito perustui hänen kohdallaan persoonallisuuden tutkimiseen, ja hän oli todella työpaikkakiusattuna taantunut lapsen tasolle. Lapsen tasolla ollessa myös lapselliset piirteet palautuivat käyttäytymiseen, ja hänellä havaittiin hieman epäselviä narsistisia piirteitä. Hän oli joutunut nuorena päälle karkauksen uhriksi, ja yhtäkkiä mennyt psykoosiin, kun oli jälleen posttraumaatisessa tilanteessa menettänyt itsemääräämisoikeutensa. Trauma tuli pintaan vuosikymmenten päästä, hänen vihdoin uskallettua käsitellä asiaa.

Mutta mitä teki mielenterveyden asiantuntijat. Etsivät vikaa persoonallisuudesta, ja pyyhkäisivät koko raiskauksen olemattomiin. Naista epäiltiin viettelemisestä. Ei sellaista voinut tapahtua, hänen kertomuksensa hylättiin, ja lääkärit tekivät omat päätelmänsä. Kun lasken, että hänen elämänsä traumojen purkaukset toivat kaksi psykoosia viidenkymmenen vuoden aikana, eikä hän koskaan voinut saada tukea terveydenhuollosta, on kysymys vakavasta ihmisoikeusrikkomuksesta, ja on vuosi 2008 Suomessa.(Suomessa on todettu tutkimuksin vakavaksi häiriöksi mielenterveyspotilaiden persoonallisten syiden etsiminen, Aamulehti, 2011)

Montako tuhatta äitiä ja perhettä on kärsinyt näistä terveydenhuollon toimenpiteistä ja he kantavat häpeän taakkaa sanattomina suruina? Ystäväni näki, että hän oli ollut löysässä hirressä kaikki nämä vuodet. Voidaan puhua rakenteellisesta syrjinnästä, mikä vainoaa leimattuja ja heidän elämäänsä. Se on henkistä pahoinpitelyä, kuin vankilaselliin suljettua saatanallista piinaa, mikä voi itsessään aiheuttaa niin pahoja posttraumaattisia ongelmia persoonaan, että psykoosit syntyvät niistä. Kun ajattelen, että maailmalla tuomitaan jyrkästi raiskatut, meillä Suomessa he joutuvatkin leimatuiksi ja pilkatuiksi. Hänen kohdallaan voidaan kysyä, mikä aiheutti psykoosin, ympäristön halveksunta vai raiskaus, mitenkään väheksymättä raiskauksen vaikutuksia.

Tämä on järjestelmään sidottua julmuutta. Ei yksittäistä lääkäriä voi syyttää, jos valtio pakottaa toimenpiteisiin. Mutta jokainen lääkäri voi valita kohdallaan, ryhtyykö hän tuomariksi ja asian salailuun, sekä takana päin toimimiseen. On ongelma, jos lääkäri on vielä töissä samassa firmassa ja tavallaan lojaali työnantajalle. Jokainen ihminen voi työpaikalla vastustaa toisten ihmisten tarkkailua ja estää vainot, minkä kohteiksi mielenterveyspotilaat joutuvat.Ystäväni näki, kuinka häntä tarkkailtiin, mutta ei voinut sitä todistaa, koska sitä ei tunnustettu. Olen nähnyt papereita, joissa tietoa levitetään johdon kautta. Tämä on todella surullista.

Raija