REHELLISYYDEN JA VALHEIDEN KIERTOTEILLÄ

 

Tuli hieman pitkä, mutta tämän kesän viimeinen, lukuaika 10 min.

 

Usein väitetään, että suomalaiset ovat rehellisiä. Se on enemmän uskomus kuin tosiasia. Miten voi ajatella, että rikollisuutta harrastava olisi rehellinen? Tavoitteena tulee kuitenkin olla elämän ja ihmisyyden suojelu ja pyrkiä kohti hyvää havaitsemista ja rehellisyyttä, täydellistä ei tule koskaan olemaan. Kun katsomme tuloksia ja rehellisyyden vaikutuksia vuorovaikutuksen ja sosiaalisen vallan kentällä, huomaamme pian, että epärehellisyys kukoistaa sekä tiedostamattomana mielikuvituksen kukoistamisena, että tietoisena valtataisteluna. Tämä ongelma on erityisesti hierarkkisesti johdetuista ihmissuhteissa, mitä virallinen mielenterveystyö joskus tukee unohtamalla sosiaalisen todellisuuden. Psykiatrini neuvo, ihminen ei kestä elämää, jos ei siirrä syyllisyyttään toiseen, on minusta uhraamisen kulttuuria. Lapsuudessaan leikin kautta erehtymisensä hyväksynyt ja sitä kautta kehittynyt, ei heijasta ongelmaansa toiseen. Ongelman synnyttää moralismiin vajonneet ihmiset, jotka ovat ihmiskuvassa menneet pahan näkemiseen toisessa ja omaan moninaiseen kauneusnäkemykseensä ihastuen, eivätkä näe, että hyvä kehitys lapsuudessa tuo iloa itsestä, ja onnistumisen kokemuksia sekä leikkimielisen mielen, eikä ainoastaan sanakielen kautta uskomista. Lapsuuden kyvyt rehellisyyteen ja vilpittömyyteen sekä oppiminen konstruktiivisin menetelmin oikeaan aikaan, määrään, laatuun ja tasoon nähden takaa sen, että syntyy itseymmärrystä, eikä heijasteta mielen ongelmia toisiin.

Liian usein mielenterveystyö pitää yllä mielen murtumisia, kun se ei huomioi sosiaalista todellisuutta, vaan tuijottaa yksilöön. On hoidettava koko perhettä, koko yhteisöä, parhaimmat mahdollisuudet näen tähän koulutuksien kautta, mutta valitettavasti koulutuksistamme puuttuu useimmiten syventävät ihmisyyteen liittyvät opit, mitkä toisivat ymmärrystä itseen.

Puhun nyt vuorovaikutuksen ja sosiaalisen ilmapiirin ongelmista ja usein vallan väärinkäytön näkökulmasta, mikä on enemmän luotu järjestelmän kautta, kuin, jos ihmiset saisivat olla luonnollisia ja vaikuttaa toisiinsa ilman ennakkoluuloja ja -asenteita. Eri asia on, että vuorovaikutukseen tulee erilaisia vaatimuksia ja ongelmia, kuten aivoperäiset sairaudet, kognitiiviset vaikeudet, persoonallisuuden kehityshäiriöt, jotka voivat olla myös sosiaalisista suhteista ja opetusmetodeista kehittyneitä, mutta ei välttämättä.

Voiko mielekkyyden saavuttaa, mikä sitä estää, onko ihmiskuva ja epäily taustalla, kova kohtelu, tunkeutuminen ihmisen sisimpään, koskemattomuuteen ja sielun rauhaan tunteiden oikeuksin.

Rehellisyys ja vilpittömyys on parhaimmillaan lapsuudessa, lapsi näkee, ettei keisarilla ole vaatteita. Lapsi sanoo myös suoraan epämiellyttäviä asioita. Ei maailman tarvitse olla brutaali ja puheella ja/tai kirjoituksella painostusta. Hyvin muistamme ”hyvän käytöksen käsikirjan” mitä minunkin lapsuudessani luettiin. Käytös voi olla kuitenkin erittäin kavala valheen ylläpitäjä, ihmisen naamio, jossa itse, aitous ja todelliset tunteet sekä ajatukset eivät tule esiin, vaan odotetut tarinat. Pidän kuitenkin tärkeänä hyvää käytöstä, inhimillistä kohtelua, kunnioitusta.

Mentäessä kohti hyvää havaitsemista, kohti järkeä, se ei tarkoita, että tunteet hylätään. Kohtaamisessa itsestä voi tulla esiin lapsi, aikuinen tai vanhempi. Lapsi usein odottaa vanhemmalta ja pettyy kun toinen ei vastaa odotuksiin, aikuinen, järkiminä taas kuulee lapsen, mutta ei anna sen johtaa, vanhempi voi olla kontrolloiva, jotka kaikki näissä voivat olla kehittyneitä niin, etteivät ne ala johtamaan, vaan kykenevät sekä aikaikkunan että mielen reaktioiden vaikutuksesta tasapainoisen näkemyksen synnyttämiseen.

Tunteiden hylkääminen johtaa mielen jatkuvaan puolustukseen, mikä hajottaa ajatuksia, eikä havaitseminen onnistu. Tärkein ja vaikuttavin asia mikä voidaan tehdä opetuksen ja kasvatuksen kautta, on oppia erottelemaan mieli, kieli, ja tunteet ajattelussaan. Liian usein se johtaa siihen, että yritetään ulkopuolelta opettaa sitä, mutta siinä voi käydä juuri päinvastoin. Käyttäytymisen ehkä aidoin muoto on syntyä vuorovaikutuksessa aina uudelleen. Hyvää havaitsemista ja todellisuuden tunnistamista itsestä ja ympäristöstä synnytetään yksilön kyvyistä. Mielen ja tunteiden hallitessa ilman ihmisen järkeilevää minää, tunteet purkautuvat hallitsemattomasti toiseen ihmiseen, valitettavasti usein juuri negatiiviset omasta olosta tulleina ja toiseen persoonaan kohdistuvat, ei siihen käyttäytymiseen, tekoihin ja vaikutukseen, mitä todellisuudessa tapahtuu. Suurin osa kontrollista on valtaan ja hallitsemiseen pyrkimistä toiseen nähden.

Meitä on monia, jotka neuvovat hyvään käytökseen, sitä pitää olla, mutta ei sillä tule alistaa ja kontrolloida. Kun huonosti käyttäytyvälle lapselle, jonka käytös on syntynyt psyykkisessä puolustuksessa, kehotetaan hyvään käytökseen, hän saa siitä syyllisyyttä ja häpeää, kun taas hyväosainen nostaa itseään, joskus ylimielisyyteen. Yleistetyt ohjeet ovat usein moralismia, tässä ja nyt elämä on usein viisaampaa.

Vainoaminen, sortaminen, hylkääminen, pettäminen ja menettäminen, ovat sielun murtajia.

Mielen vankiloihin joutumisesta ei ole muuta kuin surua, jos kirjat ja/tai taide vie ainoastaan mielikuvituksen todellisuuteen, havaitseminen hiipuu, tällöin tulee ongelmia vuorovaikutukseen. Käyttäytyminen on ehkä kaikkein suurin ongelma ihmissuhteissa ja siinä juuri kontrolloiminen, mikä on oikein mikä väärin, kyllä tämä täytyy tietää ja oppia, mutta täytyy ymmärtää, mikä on vallan väärin käyttöä ja alistamista, mitä monissa kulttuureissa harrastetaan oppeina, uskontoina ja lakeina. Ihmisen on hyvä oppia itsensä kontrollointia, täysin irrationaalinen vapaus vie ajatusten hajaannukseen ilman järjellisyyttä.

Eräässä yhteisössä, jossa yksi henkilö painosti toista tekoihin ja käyttäytymiseen puuttuen useita vuosikymmeniä lasten kasvatuksessa. Kun painostettu henkilö sitten nousi vastavirtaan ja sanoi kerran painostajan teoista, painostaja nosti häpäisyn koko yhteisön voimin kuljettaen mielikuvaa, kuinka painostettu on hirveä ihminen. Näitä olen nähnyt suurimmassa osassa yhteisöjä. Ne ovat tutkittuja asioita, kuten Erving Goffman, ongelman esiin tuominen näyttämölle. Myös Raamatussa ilmestykset kertovat monessa kohtaa juuri tästä. Tämä epäarvoisuudesta johtuva vallan väärinkäytön ongelma yhteisöissä on vahvemmin vaikuttava kuin ihmisten todellinen käytös toisiin nähden, toki poikkeuksia ja törkeää käytöstä myös on. Usein vilpitön uhrataan. Taustalla voi olla myös odotuksia, lapsimieli odottaa jonkun olevan aikuinen tai vanhempi ja käytös on sen mukaista, jossa kunnioittaminen on toista kohtaa mutta ei toista kohtaan. Tällaiset pakkoroolit eriarvoisuuden vuoksi estävät tervettä vuorovaikutusta.

Niin monissa väitteissä sanotaan, että ihminen on tavoitteellinen, mutta jätetään huomiotta se, että mielen kauhuissa ei kyetä luomaan tavoitteita, vaan ne ovat reaktiota tilanteisiin, mielen puolustusta.

Käyttäytymisen syntyminen on monimutkaista, tilanteista johtuvaa, mielen reaktioita, roolin vaikutuksia. Hyvä perusjako on se, että osaa nähdä opitut, tiedostamattomat, tietoiset, kohtelusta tulevat, mallista opitut. Syyttelemisestä ja häpäisemisestä ei seuraa mitään hyvää. Hyvä käytös tuo hyvää käytöstä. Salaisuudet ja pelot johtajina tuovat pelkoa, mitkä tuottavat uskomuksia, joista on vaikea päästä eroon ja tulla rehelliseksi, kaikkea ei tarvitse paljastaa, on lupa myös suojautua kovilta iskuilta, mutta sitä ei saisi käyttää valtana toisen alistamiseen.

Raija

HYBRIS

 

Maailma on täynnä uskomuksia, mitkä johdattavat meitä harhaan, luovat yhtenäisiä harhaisia näkemyksiä, joita pidetään yllä joukkovallalla, ja jota demokratiassa toteutetaan. Vuosituhansia tämä on ollut vallitseva hallintamuoto. Näkemyksiä luovat useimmiten johtavat henkilöt, joilla on myös tarve ylivaltaan, hallitsemaan muita ihmisiä. Sen uskotaan olevan oikeudenmukaista, jos joukko päättää yhdessä näkemyksen, usein johdateltuna. Olen toista mieltä, valta ei takaa hyvää näkemystä ja sisällä viisautta, vasta tieto sinällään on turvaa, jos se on loogista. No, joku voi sanoa, että ei myöskään loogisuus. Ihminen tarvitsee myös illuusioita, jotka auttavat häntä ajattelun syntymässä, uuden luomisessa ja mielekkyyden kokemisessa itsen olossa. Rajat täytyy kuitenkin löytää tietoisuuden suojaamisessa. Ihmisyys kaikilta osin on sitä, että jos jotain kehitetään liikaa, se voi heikentää toisen puolen ja/tai osien toimintaa. Yksi esim. elämän varrelta tulee mieleen, kuinka syvältä liiallisuus voi olla vaurioittavaa. Henkilö, joka harjoitteli äärettömän paljon urheilua, sai vaivakseen sydämen toimintahäiriön. Sydämen toiminta ikään kuin muuttui vastaisuudeksi, eli verenkierto alkoi toimia toisinpäin. En osaa tätä kertoa varmaan oikein, mutta hän joutuu käymään puolen vuoden välein sairaalassa kääntämässä sydäntä nukutuksessa.

Uskomuksia kehittävät ja kuljettavat ihmisten tietoisuuteen uskonnot ja filosofiat. Viisaus on usein vuosikymmeniä hiottua, vuosisatoja uudelleen mietittyä, vääristyneitä mielikuvia kuljetetaan ihmisten mieliin vastuuttomasti, uskomukset muuttuvat vallitsevaksi totuudeksi. Uskomukset vahvistuvat, kun niitä toistetaan, ja ne saavat voimaa joukkojen yhtenäistämisessä. Ei ole väärin, jos oikea tieto vahvistuu, väärin on, jos uskomukset alkavat johtaa ajattelua.

Alla määritelmää lyhyesti hybriksestä. Tuo harhainen luulo yhteisön viisaudesta on vienyt vainoharhoihin, joissa ihmistä hallitsemalla uskotaan omiin harhoihin. Siinä ei pystytä näkemään vallan vaikutusta, tulkintaa omien linssien läpi. Se perustuu kasvatuksen ja opetuksen kaikkivoipaan näkemykseen ja joukkovallan ihannointiin. Tosiasiassa on kysymys ihmisen uhraamisesta omien syntien vuoksi, mitä mielestäni Kristinoppi kertoo Jeesuksen kautta. Kristinuskossa on sorruttu palvontaan ja hierarkkisiin valtamenetelmiin ihmisen luonteen ylimielisyyden vuoksi.

Hyvä esimerkki joukkovallan voimasta on tulkinta toisen itsekkyydestä, jos yhteisö lyö häntä. Psyykkiset puolustusmekanismit nousevat pintaan, ja ihminen näyttää itsekkäältä, voi jopa hyökätä yhteisöä vastaan, tai yrittää muilla keinoin nostaa itseään alistamisen ikeestä. Itselläni se tapahtui opiskeluun panostamalla ja tutkitun tiedon vahvana arvostamisena, sitä esiin tuoden. Tämä oli nk. terve puoli, jossa kykenin tietoiseen toimintaan. Mutta sitten oli psyyken puoli, joka jatkuvaan puolustukseen joutuessaan tuhosi ajattelukyvyn, näkemysten muodostamisen, koska kauhu vei ajatukset hajaannukseen ja pakkoroolit toivat kivettyneen ruumiin.

Pakkoroolit on yhteisön vakiintunein muoto hallita asioita ihmisyyden kautta. Se tuhoaa yksilön kykyä ajatteluun, psyykestä tulee ”möykky”, eivätkä ihmiset kykene erottelemaan tunteita, vaan mielestä tulee este ajattelun ja tunteiden kokemiseen.

Joukkovallalla päädytään useimmiten vainoharhoihin, yksilön mielenterveys on paremmin mahdollista, joukkoharhoja ja joukkopsykooseja on mahdotonta hoitaa, jos tietoa ei ole saatavilla eikä tieto ohjaa tekoja eikä ajattelua. Yksilön oikeudet turvaavat yksilön tervettä järkeä, joukkonäkemykset tukevat enemmän harhoja, koska yhteinen näkemys on jopa mahdotonta saada aikaan, koska yksilön synnyttämät mielikuvat eivät rakennu siten vallan rakentuessa, vaan vievät uskomuksiin. Ainostaan tiedon hyvä konteksti ihmisyydessä auttaa löytämään toimivia ratkaisuja, jolloin ihmisyyteen on hyväksytty sekä tietoinen että tiedostamaton puoli näkemysten synnyttäjinä. En ole nähnyt positiivisesti rakentuvaa yhteisövaltaa, jossa tieto olisi ohjaajana, vaan mielikuvat hallitsevat mielien kautta eriytymättä johdonmukaisuuteen.

Raija

Wikipedia:

Hybris (m.kreik. ὕβρις, ”loukkaus”) tarkoittaa nykyaikana liioiteltua itsevarmuutta ja -luottamusta, joka lopulta usein johtaa ansaittuun rangaistukseen. Antiikin Kreikassa hybris tarkoitti toimia, jotka niiden tekijä suoritti häpäistäkseen uhriaan tarkoituksenaan siten ylentää itseään.

Hybris oli antiikin Ateenassa rikos. Rikkomuksina tätä lakia vastaan pidettiin kaikkea aina pahoinpitelystä seksuaaliseen väkivaltaan ja siitä julkisen tai pyhitetyn omaisuuden varkauteen saakka.^[1]

Antiikin kreikkalaisessa kirjallisuudessa esimerkki hybriksestä ovat Homeroksen Odysseiassa Penelopen kosijat. He joutuvat lopulta maksamaan julkeasta käyttäytymisestään Odysseuksen perhekuntaa kohtaan.

Hybriksen vastakohdiksi on mainittu itsekritiikki ja itseironia.^[2]

 

NAUTINNON KATOAMINEN ELÄMÄSTÄ

 

Olen ollut surullinen pitkään, jo muutamia vuosikymmeniä. Olen menettänyt nauttimisen kyvyn viimeisinä vuosina. Kun käyn uimassa, en koe enää nautinnollista aistimielihyvää. Se on laajentanut minun näkemystäni mielen yhteydestä nautintoon, mikä toki on ollut jo aikaisemmin tiedossa, mutta nyt se on konkretisoitunut, pelkkä liikunta ei tuo nautintoa, endorfiinit ovat häipyneet. Minun mieleni on oppimiseen ja vuorovaikutukseen alkujaan kehittynyt, ja merkityksellisyyden kokemus on vuorovaikutuksessa, yhteisöllisyydessä. Medicalisoitunut eli lääkäreiden ihmiskäsitykset, etsisivät vikaa nyt aivojen välittäjäaineiden puutteesta, ehkä tässä dementia kehittyy. Psykologit etsisivät vikaa yksilökeskeisesti persoonallisuudesta.

Nautinto kuolee ja katoaa, kun ihmisen mieli ei saa toimia, mieli, jossa on tahtoa ja halua. Ei pelkkä keho tuo nautintoa, jos ei ilo ole mukana, itseys ja minuus. Aistinautinnossa katsotaan syntyvän endorfiinia, mikä toisi nautinnon. Jokseenkin koen sen enemmän eritesyntymänä, lapsena näin unen, jossa syväsyntyisesti keho tuotti sylkeä suuhun unen kokemisessa. Kun unen kaltainen jatkokehittyminen mielikuvien ja ajattelun muodossa vuorovaikutuksessa toisiin on katkaistu aidosti kasvoista kasvoihin, mieli kuolee.

Vuorovaikutus on puuttunut, se elävä, kasvosta kasvoihin kohtaaminen, toisen tunteiden näkeminen, aito kohtaaminen. Ja nyt sitten etsitään vikaa minusta, kuinka teen kaiken väärin, käyttäydyn sopimattomasti, minulla on vääriä tunteita, vääriä sanoja, vääriä asioita, mitä tuon esiin. Ihmiset ovat päättäneet, etteivät halua kohdata minua, koska heidän mielestään teen kaiken väärin, väärässä paikassa ja he ovat katkaisseet välit. Vuosikymmeniä on onnistuttu kohtaamisessa, kun olen ollut myötäelävä heidän näkemyksiinsä, en ole vastustanut, mutta sitten iskettiin minun kipeimpään kohtaani, valheen tuomaan näkemykseen tapahtumista elämässäni ja puhumiseni mitätöintiin. Toin sen esiin, ja kaikki päättyi, minulle ei enää puhuta, ei vastata, eikä kuunnella.

Kaikki onnistui aiemmin vain siksi, että olin totellut heitä. Heillä on nyt valta valita elämäni, saanko nauttia ja iloita siitä omien näkemyksien mukaan, minun on uskottava heitä, uskonikin on viety. Kun olin kiltti tyttö, leivoin, kudoin, ja kävin shoppailemassa, olin hyväksytty. En aliarvioi näitä, he saavat harrastaa niitä, mutta jos sillä suljetaan pois muut asiat, ne, joista olen kiinnostunut, ja ne onkin väärin ja tuomittavaa. Siitä ei saa puhua, mitä muut tekevät minulle, kohtelua, jonka he ovat armokäsityksessään ja kohtuullisuudessaan luoneet ja ottavat vallan käsiinsä määritellä sen, mitä saan kokea, tuntea ja ajatella. Tätä voidaan helposti luokitella riippuvaisuudeksi, tai vaikka miksi, kun ei haluta nähdä yhteisön tekemää vääryyttä ja rikosta ihmisyyttäni kohtaan. Yhtäkkiä he eivät kestäkään minua, kun sanon jotain omasta todellisuudesta, kun ovat kestäneet vuosikymmeniä, olen saanut vain miellyttää heitä. Mutta valtaa ei saa kyseenalaistaa.

Mielen vaikuttavimpiin tutkijoihin kuuluva, Carl Jung on sanonut, ihmisen mieli lähtee ensimmäisestä katseesta, vuorovaikutuksesta äitiin, vuorovaikutuksen jatkuessa ihmisten välillä, mieli voi hyvin. Mutta näistä on tullut tarpeettomia asioita yhteisöissä, viisaita eikä toisia kuunnella, ei haluta oppia toisten näkemyksien kautta, ei yritetäkään ymmärtää, vaan otetaan itselle valta päättää toisen elämästä, ja rangaistaan julmimmalla mahdollisella tavalla, sulkemalla ulkopuolelle, ja määrittämällä se, mitä ihminen saa olla. Minulle tämä tarkoittaa, että he ovat ylentäneet itsensä Jumalaksi. Eikö ole mitään kiintymystä, välittämistä, itsensä kyseenalaistamista? Heillä on vapaus valita, minä en ole ymmärtänyt vapautta näin, olen halunnut heille hyvinvointia, tiedon avulla kehittyvää minuutta, etteivät he jäisi pakkoroolien vangeiksi, mikä estää ihmisyyden hyvinvointia. Tällä yhteisön menetelmällä mieleni saadaan tuhottua, kun tahdolle ja halulle ei anneta mahdollisuutta. Tämä on täysin Venäjän mallin mukaista mielen tuhoamista. Lukuisissa tieteellisissä tutkimuksissa on saatu selville, kun ihminen suljetaan umpioon, hänen mielenterveytensä tuhoutuu. Pelkkä sanakieli ja näköaistin aktivoiminen itsensä ilmaisussa ei säilytä mieltä, mikä mieli on tunteiden kehto, tunteet lehto, joka elävöittää mieltä. Yksilöstä vikojen etsiminen kuuluu näihin yhteisön menetelmiin, jossa todistetaan, että ihminen tekee virheitä, niin kuin me kaikki teemme, mutta ihmisen uhraamisessa otetaan vain aliarvostetut uhrattavaksi, yliarvostetut polskivat kruunu pään päällä erinomaisuuttaan.

Mielipidejohtajat johdattelevat mielikuvien avulla näitä ihmisten näkemyksiä. Tämä johtaa useimmiten pakkorooleihin, joissa syntyy syntipukkeja, ylistettyjä ja alistettuja, eikä todelliset vaikutteet toimi, syntyy tarinoiden totuus, eikä ihmisten vuorovaikutuksesta tulee totuuteen pyrkivää ja totuutta etsivää.

Kysyn vaan auttaako mitään mielenterveyden hoidossa hoitotakuu, se että yksilöstä haetaan ratkaisua. Eikö yhteisön käyttämä valta mitenkään vaikuta yksilöön. Muutetaanko kaikki riippuvuudeksi ja/tai persoonallisuushäiriöksi käyttäen vain terminologiaa keinona, väistäen todelliset ongelmat, tulisi kokea vain nautintoa itsestä ainoastaan, minulla se syntyy vuorovaikutuksesta. Minä en pysty nauttimaan, mieleni on vuorovaikutuksellinen ja siitä oppiva, tunteeni syntyvät, kun saan olla toisten kanssa. Joskus olin kirjoittajakurssilla, jossa kirjailija sanoi, kirjoitatko vain itseäsi varten, eihän tästä näytekirjoituksestasi mitään ymmärrä. Ei ymmärtänyt kirjailijakaan ahdistustani, että olin väkivallan vuoksi kykenemätön tuottamaan selkeää kieltä, kieli oli sekavaa lausesinkoilua, milloin mistäkin asioista mihinkin. Se kirveellä isku vei kykyäni itseilmaisussa vuosikymmeneksi eteenpäin.

Raija

Seuraava on otettu sivuilta, ”Psykoterapiaa Mikkelissä ja Varkaudessa”, löytyy googlaamalla resilienssikyky. Tämä on ollut viimeaikojen ratkaisu ongelmiin. Näin tämä lähestymistapa hylkää täysin sen todellisuuden, jossa ihmisellä ei ole mitään oikeuksia itseilmaisuun ja osallistumiseen, kun yhteisö päättää hänen elämästään.

Toisilla selviytymiskykyä on luonnostaan enemmän kuin toisilla. Kaikilla se lisääntyy elämänkokemusten myötä ja sitä voi omalla kohdallaan myös kehittää.  Resilienssiin liitetään ominaisuuksia, kuten joustava palautuvuus, kestävyys ja kokemuksista oppiminen. Asiasta kirjoitetaan paljon, hyvä niin. Alla joitakin määritelmiä:

·        Resilienssiin liittyy oleellisesti stressinsieto- ja ongelmanratkaisukyky, optimistisuus, omien voimavarojen tunnistaminen ja kehittäminen, sekä kyky pyytää ja ottaa apua tarvittaessa vastaan.

·        Resilienssi on psyykkinen ominaisuus, jota on toisilla enemmän kuin toisilla. Resilienssi kasvaa iän myötä, kun ihmiselle kehittyy taitoja, joiden avulla useimpia jatkuvasti toistuvia vastoinkäymisiä on helpompi käsitellä. Näitä ovat esimerkiksi ongelmanratkaisukyky, joustavuus, itsesäätelykyky ja optimismi.

·        Resilienteillä on sisäinen halu, motivaatio selvitä vastoinkäymisistä. He tunnistavat oman tilanteensa ja voimavarat realistisesti ja kykenevät käyttämään niitä haastavissakin tilanteissa. Lisäksi he ovat valmiita hakemaan apua muualta, tarvittaessa kääntymään ammattiauttajienkin puoleen.

·        Resilienssi tarkoittaa pärjäämistä vastoinkäymisistä huolimatta.

PERSOONAN JA PERSOONALLISUUDEN VAPAUS

 

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä kriittisemmäksi käy suhtautuminen itsestäänselvyyksiin. Omalla kohdalla ne liittyvät ihmisyyteen, minuuden kehitykseen suhteessa ympäröivään maailmaan, opetukseen ja kasvatukseen. Alistava ja väkivaltainen kasvatus tuottaa pahuutta, ja täysin vapaa kasvatus lapsuudessa, jolloin pelot alkavat johtaa, kun tietoisuus kehittyy ehdollistuen. Oppimiseen tarvitaan kannustavaa tukea, että ihmisyys voi säilyä. Näkemykseni johtuvat siitä, että oma elämäni on ollut täysin toisenlainen kuin teoriat esittävät. En usko synnynnäiseen hyvyyteen enkä pahuuteen, vaan katson kaiken kehittyvän ihmisen mahdollisuudesta elämässään ja vapaudesta, onko ymmärryksen mahdollista kehittyä vai ei. Väkivallan alla näkemys ihmisen synnynnäisestä pahuudesta johtaa ajattelun kehitystä ja johtaa ihmiskuvaa ja ihmiskäsitystä harhaan.

Ratkaisevaa on se, voiko yksilö olla oma itsensä, vapaasti ilmaista itseään, että hän voi tulla vapaaksi ihmisyydessään ja oppia kyvyn kunnioittaa sitä itsessä ja muissa.

Opiskeluissani en löytänyt oman kehitykseni mukaista minuuden kehitystä, eli väkivallan alla olon, jolloin tahto ja halu eivät voi toteutua mielen avulla. Tämä sosiaalisen vallan alla oleminen tuhoaa minuuden, mutta minulla kävi sillä tavalla hassusti, että julmassa väkivallassa jatkuva psyykkinen puolustus vei aistien ylikuormitukseen ja toi hajoavat aistimukset, olin irti sisäisestä minuudesta ja kun sain kokea tunteita vasta vanhempana, opin niistä sellaisia asioita, joista eivät teoriat kertoneet. Onhan se aikamoinen kohtalo, päästä kiinni omiin tunteisiin, kun ne on kielletty vuosikymmenet, kyllä niitä joskus tupsahti esiin, mutta ne eivät olleet vapaita, vaan ehdollistettuja ympäröivään rankaisuvaltaan. Itseilmaisun ja vapauden puuttuminen ja estyminen lukitsi tunteet, jotka alkoivat liimautua kehoon. Niinpä tunteet alkoivat olla kehonkuvia ja toimia kehon ehdoilla, hajoamalla ja keskittymisessä toistamalla, kuollenkin.

Kun ajattelen oppeja, joita ihmisyydestä on luotu, ne palautuvat useimmiten tuohon paha/hyvä akselille ja moralistiseen lähestymistapaan. Oppi Jumalasta on nähty moralistisesta näkökulmasta julistamisena, ettei ihminen saa nostaa itseään Jumalan asemaan, (ei tietenkään voi olla kaikkitietävä) ja siten on tuhottu itseyttä ja riistetty vapaus ja se on taas kehittänyt kehoehdollistumana pahuuden. Tässä kohtaa muistan aina Raamatun kohdan, jossa sanotaan, että pahuus asuu kehossa, mielestäni pahuus enimmäkseen kehittyy kehossa, kun itseilmaisu ja tunteet on viety kasvatuksella ja opetuksella. Koska en ole uskovainen, tarkastelen kaikkia kertomuksia siinä mielessä, että löytäisin sieltä jotain alkuperäistä ihmisyydestä.

Nykynäkemyksissä liian usein lapsen/ihmisen tunteet ja itseilmaisu kielletään ja rangaistaan niistä, ja viedään ne vain liiallisesti eri kehitysalueisiin, jotka on arvojen kautta valittu, kuten esim. sanakieli, liikunta ja sosiaalisuus. En näitä suinkaan kiellä, ne kuuluvat kehitykseen, mutta niiden ylivalta kahlitsee vapauden, jossa kieli voisi tulla todellisena ihmisestä, eikä vain toistoina ja ehdollistumina. Vapaus vaatii konstruktiivista oppimiskäsitystä.

Lapsella on synnynnäisinä tunteina ilo ja suru, kehollisena ahdistus ja aggressio, muut ovat kehittyneet kilpailuin, kieltämisen, väkivallan, vertailun, alistamisen jmv. kautta. Vertailu tulee useimmiten eriarvoisuudesta ja hierarkkisesta vallan käytöstä, osin luonnollisena ja itsesyntyisenä. Ihminen tarvitsee tunteiden säätelykyvyn, etteivät ne ala täysin vallattomana vaeltaa niin, ettei tietoisuus enää erotu tiedostamattomasta, eli vapauden tilasta kokea omat tunteensa niin kuin ne ovat, vaan oppien vain sopiviksi vallan määritellessä, ja arvojen puitteissa. Kun syvätunteet, joita myös kuoleman synneiksi kutsutaan, liimautuvat/takertuvat = ehdollistuvat kehoon kiinni, ne alkavat muuttua kehoehdollisiksi. Ja lopulta halkoviksi ja lohkoviksi, kuten aikaisemmin olen kirjoittanut, narsismi on kehosta alkujaan lähtöisin, ruumiskulttuurin palvonnasta syntynyt. Kun kulttuuri on eriarvoiseksi vievä ja hierarkkista valtaa korostava, niin nuo syvätunteet alkavat tuottaa vihaa ja kehoehdollistumina siirtyvät tekoihin. Lapsella pääsääntoinen tunne on ihastuminen. Jos ja kun itseilmaisun estämisessä tuotetaan mielentila, kuten masennus ja aggressio liiallisena psyykkisenä puolustuksena, ne alkavat viedä kokemuksia rajallisina pakkomielikuvina ja heijasteisina sosiaaliseen kehitykseen. Aggressio katsotaan synnynnäiseksi ominaisuudeksi (aggressiotutkija Kirsti Lagerspetz), ja se ympäristöstä tulevina jatkuvina hylkäämisinä, pettämisinä, menettämisinä ja olemassaolon estyminä tuottavat vihaa ja raivoa, jotka ihminen sitten purkaa ulkopuolelle. Juuri tämä pakkorooliin ja tietynlaiseen ehdollistumaan olemisessaan pakotettu ihminen siirtää kokemuksen ulospäin, niin kuin tunteet ovat joutuneet siirtymään sisältä kehoon. Positiivisessa minä kehityksessä ihminen ikään kuin ohjaa kehoaan ulkoapäin lihasjännitteenä sisäänpäin ulkoa tulleen opetuksen sisäistäen, mutta pakotettuna ulospäin psyyken puolustuksena ja pakkoroolina ne jäykistyy kehoon.

Kun minä katoaa, halu, tahto ja hahmotuskyky katoaa. Muistan kun ammattikasvattajat työssäni halusivat minun näkevän itseäni, ahdistustani ja pukivat minut syntymäpäivänä karhuksi ahdistuksesta syntyneen ärisevän ääneni vuoksi. Toki siitä jotain ymmärsin, tiesin jo nuoruudesta, etten nähnyt itseäni, mikä oli kadonnut. Mutta he eivät huomanneet, että asettuessaan tarkkailijan rooliin, he unohtivat oman vaikutuksensa, eivätkä kiinnittäneet huomiota siihen, ettei vuorovaikutus enää ollut vaikutteista, vaan kohteena käsittelyä, ja minun näkemykseni kumottiin vallan vuoksi. Erityisen surulliseksi tulin opiskeluaikoina siitä, että sosiaaliseen ammattiin kouluttajat eivät nähneet syrjäytymisen syntymekanismeja.  

Kun sosiaalinen valta asettaa ehdot, eikä yksilö saa ilmaista itseään, mielen halu ja tahto ei toimi.

Mielen toiminta takaa sen, että se voi olla kuin välittäjä syntyvistä tunteista, käsitellä niitä itsemääräytymisessä, ja estää näin tunteiden ehdollistumista ruumiin ikeeseen. Ei ole yhdentekevää itsemääräämisoikeus, itseilmaisuoikeus ja tunteiden vapaus kokea ne niin, ettei niitä syvätunteiden kautta ehdollisteta kehoon. Mielen hallintaa opitaan kielen, kuvien, kehon, tunteiden ja sosiaalisuuden kautta oppimisessa, itsereflektoinnin avulla.

Jumaluusoppi tuhoutuu kontrollin, väkivallan ja sulkemisen kautta, sisäiseen pakkorooliin vallan avulla alistaen. Sisäistä minuutta voi oppia tuntemaan itsekunnioituksen kautta kieli apuna, mielen mahdollistumisen, tunteiden vapauden ja kehon vapautumisella myös liikunnan avulla, mielen vapauttamisen kautta. Mitä enemmän ympäristö alistaa ja pakottaa pakkorooliin, sitä vaikeampaa on päästä vapauden tilaan. Lopulta ihmisellä ei voi olla enää vapautta, ja hän sulkee itsensä lyönneiltä. Olen melko kestävä luonteeltani, joku sanoi, että minulla on mahtava kritiikinsietokyky, mutta kun ei ole minkäänlaista kunnioitusta, ja halutaan vain toistettavan ajatuksia, tottelevaisuuden muurin vaatimuksena, puhumattomuudella rangaisten, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin sulkeutua vuorovaikutuksesta. Tärkeintä on syntyä omaksi itseksi aina uudelleen.

Yksilön vapautta ei voi käyttää mielivaltaisesti muiden alistamiseen tahtonsa alle, vaan tiedon on yhdistettävä yhteisyydessä. Tunteita syntyy, mutta vapaat tunteet eivät hyökkää, säilyttäkäämme siis lapsuuden kyvyt ja oikeudet.

Nykyään on niin paljon tietoa ihmisen kehityksestä, mielestä, kielestä, tunteista, sosiaalisuudesta, ja kehosta, ettei moralistisia uskomuksia tarvita harhauttamaan ihmistä. Usko ja uskomukset ovat eri asioita. Myyttejä ja uskomuksia on aina olemassa, ihmisen tehtävä on selkeyttää tietoansa mahdollisimman lähelle totuutta oppien niistä ja ratkaisten mysteereitä. On järjetöntä kuvitella, että toisella olisi velvollisuus kantaa toisen kunnia, vaikuttaa voi sen syntymään, yksilössä rakentuu kunnioitus jatkuvasti syntyvänä, kun hän tuntee lain tarkoituksen elämän suojelussa, kuten keskittyminenkin. Oppimiseen tarvitaan henkinen kulttuurin, taiteen ja tieteen vaikutus ihmiseen.

Raija

 

 

ELÄMÄ ON PARASTA HUUMETTA

 

Olimme sosiaalialan opiskeluaikoina kolmen päivän vierailulla Virossa. Tutustuimme päihdehuoltoon, psykiatriseen hoitoon ja lasten suojeluun. Yhdessä keskustelussa pohdimme elämänvoimaa, sen korvautumista huumeilla. Sanoin, ”elämä on parasta huumetta”. Pian tämä levisikin moneen paikkaan iskulauseeksi. Ehkä se oli jo ollut olemassa, en vain ollut huomannut, sitä näkee mitä tarvitsee. Aloin hahmottaa omia elämänvoiman lähteitä. Minulle ne avautuivat lapsuuden kautta. Teinhän koko työurani pääosin lasten parissa, se oli vaikuttavin. En ole vielä päässyt lastentarhasta ulos, lapsiminästä en halukaan päästää irti, sillä siellä asuu voimavarani ja luovuuteni lähde. Lapsuuteni vietin suuressa perheessä, kouluajat olin ikäisteni parissa, tulin nuorena äidiksi, ja vain pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta lapset ovat olleet aina ympärilläni.

Lapsuus ei ole arvostettua. 20 vuotta sitten YK:n lapsiasiantuntija sanoi, että lapsuus on menetetty. Itse olin elänyt suhteellisen vapaan lapsuuden, saimme harrastaa luovaa leikkiä, rajat olivat selkeät, tutkiminen kuului arkipäivään, sanakieltä harrastettiin kohtuudella, ja pelkojakin kohdattiin, mutta pääosin oli turvaa ja luottamusta aikuisiin.

Salatumpaa lasten kaltoin kohtelua kohtasin sivistyksen oppigurujen korkeimmalta taholta hienovaraisena väkivaltana, kuin piilo-opetusta, mitä en edes sivistykseksi luokittele, pakko-oppimista. Äitejä aliarvostettiin, lapsia vainottiin pahana ja juuret löytyivät usein psykiatriasta, keskeisimpinä piirteinä lapsikuva, jossa lapsi on paha, mitä vuosikymmenet sitten psykiatrit julistivat. Ihmiskuvassa monet kristityt julistavat asenteitaan, ihminen on syntinen ja paha, vaikka Jeesuksen mukaan syntyessään lapsi on viaton. Naisvihaajat käyttävät törkeää kieltä naisista ja äideistä, joissa on pitkät historialliset juuret.

Poliittinen ja ideologinen taidekin tunkee ulos monista paikoista, aatteita kuljetetaan salaa, milloin minnekin.

Leikkiajan lapsuudessa tulee olla riittävän pitkä, ettei tunnelukot eli skeemat valitse elämän suuntaa, vaan kuljemme oppimisen suunnassa, muutoksen viisaassa virrassa. Tunnelukkojen ehkäisemisessä auttaa parhaiten lapsen itseilmaisuoikeus, jota opetuksessa autetaan eri menetelmin, musiikki, kuvat, sanat tmv. Jos tunteita ei saa ilmaista ja itseilmaisu jää vähäiseksi, tai joutuu elämään roolissa, tunnekokemus tulee esiin samantyyppisissä asioissa ja toistaa skeemaa samantyyppisesti, tuo sen näyttämölle, esiin vuorovaikutuksissa.

Näyttämölle tuonti on Erving Goffmannin sosiologista teoriaa. Juuri tämä on ongelmallista, kun yksilöt tuovat oman ongelmansa esiin heijasteina, ventovieraisiin ja/tai muihin läheisiin, ja taustalle jää se, joka ei anna yksilölle ilmaisuoikeutta, halveksii ja/tai kahlitsee muottiin niin, että se vaurioittaa, eikä saa korvattua muualta. Monet eivät tiedosta ollenkaan heijasteongelmaa, ja syyttävät muita, sekä kohdistavat vihan heihin, ei vihan synnyttäjään, koska hän voi olla julma ja ei ota vastaan ollenkaan toisen palautetta, se voi olla aate ja oppi ihmisyyttä halveksien. Kaikki ei kuitenkaan ole heijastetta, on myös totta olevia asioita, havaitsemista pitäisi arvostaa, eikä psykologisoida kaikkea mielen kokemuksen kautta. Mielenterveystalo.fi sivuilla määritellään harha-ajatukseksi ja kuvitelmaksi se, että tehdään pahaa. Jos kertoo siitä, että on tehty pahaa, tai epäilee tehtävän, pitäisi olla todellisuuden näkemistä eikä harhakäsitys. On outoa väittää, että pahuutta ei ole, eikä pahaa tehdä. Erotella voi, onko se pelkoa vai toteamista.

Usein syytetään vanhempia siitä, että he eivät ole läsnä ja kasvata, ja kurittomuus vallitsee niin olemisessa, ettei keskittymistä syntyisi. Ehkä se ei aina ole läsnä olemisen funktio, mikä on kyllä tärkeää, mutta voi olla liiallista, jopa tunkeutumista lapsen kokemuksiin muuttamalla niitä. Varhaislapsuudessa lapsen on kuitenkin oltava oppimassa mielikuvituksen kautta ajatteluaan ja keskityttävä siihen, eikä ainoastaan vanhempien ohjaamissa arvolatautuneissa tavoissa. Keskittyminen vaatii rauhan ja olemisen oikeutta olla itsekseen, leikkiä, tutkia, havaita, ja harjoitella, jossa ajattelu ja kokemukset jäsentyvät ja keskittyminen luo itseään olossaan.

Tunteita pelätään turhaan, ei niitä jatkuvasti synny, kuten ei merkityksiäkään. Luovuuttakin yritetään estää, ei luovuuskaan koko ajan pursua, ei luovuudella tule mahdottomia luoda, jossa kaikki ymmärrettävissä oleva katoaa tietotulviin ja epämääräisiin kuviin.

Leikki on tie vapauden väylälle, luovuuden esiaste mielikuvien syntymästä. Jos leikkiä on liikaa, se voi edesauttaa tunnelukkojen syntymää, jos sitä ei saa siirrettyä toimintaan ja ajatteluun, sanakieli tuo olemiseen kestävyyden ja hallitun rakennelman mielessä rönsyilevistä mielikuvista. Lapsen kehitys mielikuvien syntymiseen on turvattava riittävän pitkään kehitystason mukaan, että kehykset ajattelun rakenteisiin vahvistuu ja lapsi saa kokea ilon itsestä. Tätä tukee fyysinen endorfiinin tuotanto, fyysisyydestä syntyvä oksitosiini eli rakkaushormoni, mielihyvän tuotantoa, tämä tulee leikeistä, luovuuden tuottamaa iloa, jonka mielikuvitus synnyttää.

Raija

 

ULKOISTETTU IHMINEN

 

 

Tuntuu siltä, että kaikki ulkoistetaan nykyään pois itsestä, pois tunteista, sillä asiantuntijat osaavat nähdä kaiken paremmin kuin sinä itse, sinun tunteesi, sinun kokemuksesi, sinun olemuksesi. Sinulle toitotetaan, ole oma itsesi, mutta sitten muut ryöstävät kuin riivaajat sen tässä psykologisoituneessa maailmassa vallan avulla omansa näköisiin tulkintoihin. Kuuleminen on oikeasti kova sana ja sitä kokee harvoin. Mutta sanonpa heti aamutuimaan, että suurin ja vaikuttavin henkilö, joka on pysynyt itsessä, on Jeesus. Vaikka en ole uskovainen, annan arvon totuudelle, jossa tuodaan esiin oleellisia asioita ihmisyydestä. Vaara on siinä, että ei osata tutkia itseä, vaan samaistutaan, totellaan ja toistetaan toisen sanomaa, eikä itse persoonallisella tasolla tutkita ja koeta asiaa, tietoisuus seisoo muuttumattomana etuaivolohkolla. Mutta mitä ulkoistetun maailman ihmiset ovat tehneet hänestä, alkaneet palvoa ja toistaa hänen sanojansa, sisäistämättä hänen sanomansa ytimiä itseyden löytämiseksi. Jeesus meni koko ajan itseensä Jumalan avulla, se on myös psykoanalyysin, syvätunteiden oppia, ottaa haltuun oma itse.

Ole aina oma itsesi, se on estetty joukkovallan ja vuorovaikutuksen tapojen kautta tieteellisten menetelmien avulla. Luin joku aika sitten kirjan, Narsistit vankilassa, mikä on erittäin suosittu kirja, ja ihmiset uskovat siihen kuin pyhään Raamattuun, onhan se oikeuspsykologin kirjoittama. Kirjassa on kuitenkin huomattavia puutteita mielen toiminnan suhteen. Se kertoo vain tuloksista, joita narsisteilla on, mutta ei kykene selventämään syyseuraus suhteita, mikä on tieteen perusvaatimus. Se on juuri sitä, kun etsitään vikoja vain ihmisen persoonallisuudesta eikä huomioida mitä ihmiselle tehdään, kuinka häntä kohdellaan. Toki kirjassa on niistä jonkin verran mainintoja. Kirjan totuutta ilmentäväksi asiaksi voi sanoa, että se kuvaa kaikkien yhteisöjen piirteitä vallan vaikutuksesta. Minä en ole nähnyt vankien maailmaa, enkä elänyt heidän keskuudessaan. Olen ehkä nähnyt pari pahasti narsismiin sairastunutta, yleisesti ottaen heitä on runsaasti ihmisten joukossa. Toisaalta tuo kirja kuvaa sitä mitä on jokaisessa yhteisössä, pahuus on puettu hyvyyden kaapuun, ja valta on sen rakenne, mistä sitä suojellaan.

Psykoanalyysi eli syvätunteiden oppi kiellettiin Suomen yliopistoissa 1980, en tiedä vieläkö sitä kielletään, mutta en jaksa ottaa selvää, sitä opetetaan yksityisissä laitoksissa. Tämä kielto on Venäjän oppimiskäsitysten mukaista valtaa, suorastaan ihmisen hyväksikäyttöä.

Suomessa on paljon mielenterveysongelmia, ja tunteiden häiriöitä, lapset eivät sitoudu tunteiden kautta oppimaansa, eivätkä tunnista omia kokemuksiaan, koska kaikki on ulkopuolisten paradigmaa, havainnointia muiden toimesta, ikään kuin he näkisivät paremmin sinun tunteitasi ja kokemuksiasi kuin sinä itse. Lapset romahtavat henkisesti, koska heidän syväitseys on viety muiden tarkkailun ja havainnoinnin totuuteen, he eivät saa olla oma itsensä. Tämä tulee paljon koulutuksista, markkinoinnista, kaikki pitää ostaa, lunastaa, ja ansaita, muuten et ole hyväksytty. Ihminen on ulkoistettu kuluttamiseen. Tietoisuuden kehittäminen on tärkeää vapautta menettämättä. Yksistään sitä, että yhteisössä mielikuvien kulkemisen syntymekanismeja ja rakenteita pysyvyydessä ei tunneta eikä niitä ole paljon tutkittu, pitää yllä mielivaltamekanismeja.

Kirjoita, laula, piirrä tai tanssi oma tarinasi, se vie aluksi sinua itsekeskeisyyteen, että saat yhteyden itseesi, että pääset tutustumaan itseesi ja sinä alat itse tunnistaa omia tunteitasi. Maailma on niin psykologisoitunut, ettet enää saa olla oma itsesi, maailman todellisuus ja havainnot siitä on käsitteellistetty vallan kautta, toimintoja ohjaamalla. Ensimmäinen teksti, joka asui silmiini tänä aamuna, oli lista, missä vietät, kulutat aikaasi, ainakin kaksikymmentä harrastusta henkilöllä. Ei sisälle omaan itseen pääse toiminnan kautta, se on apuväline, mutta itse löytyy syvemmältä.  

Läsnäolon ja itsetuntemuksen saavuttamiseksi oman elämän kertomus on tärkeimpiä asioita. En väheksy kirjallisuutta, elämänkertomuksia muilta, mutta ehkä tärkein asia on kertoa elämäntarina itsellesi. Usein romaanit ovat kuuluisuuksista, valtaapitävistä, joihin samaistuminen on vaarallisempaa kuin itsen löytäminen, sen pienen sisäisen kokevan lapsen löytäminen, tunteet.

Palveleminen ja tietoisuus, emme auta liian järjellisellä otteella, tunnetaso on huomioitava. Palvelemisen vaara on siinä, että tunkeudumme toisen mieleen ja/tai sieluun omine tuntemuksinemme, ja yritämme saada niitä omiemme näköiseksi, omien arvojen toteumaan. Ihmisellä on periaatteessa samanlaiset ehdot mielen, kielen, tunteiden ja kehon toiminnoissa, mutta sisältö ja kokemus on aina yksilöllinen.

Sinulla on oikeus tuntea omat tunteesi toisen niitä tulkitsematta, keskustelu voi auttaa jäsentämään kokemusta. Sinulla on oikeus kokea, mitä ympäristö tekee sinulle, reagoida, jos sinulla tehdään vääryyttä, tai kohdellaan väärin. Se ei ole dissosiaatiohäiriötä, jos olet reagoinut asioihin mitä sinulle tehdään, luodut leimat, jopa sairaudeksi diagnosoiden satunnaisten ja/tai yhden virheen vuoksi on rikollista. Sinulla on oikeus vaatia kunnioitusta ja velvollisuus kunnioittaa toisia. Kokemukseni mielenterveystyöstä on se, ettei kokemuksiani kuunneltu, sitä mitä tapahtui. Ei uskottu juuri mitään, tehtiin tulkintoja, jotka eivät olleet minun kokemuksistani. Ikään kuin luodut teoriat elivät omaa irrallista totuuttaan riippumatta siitä, mitä todellisuudessa tapahtui. Kenelläkään ei ole oikeutta mitätöidä tunteitasi, ja muuttaa tapahtumia toiseksi kuin ne ovat.

Liian usein yksilöllä oleva itsevarmuus ja itsetunto selitetään narsismin kautta itsetuntovajaukseksi, se on sitä, kun psykologisoidaan liikaa, yksilöä selitetään. Ei huomioida sitä todellisuutta mikä vallitsee, voi olla myös ristiriita oman ideologian vuoksi, halutaan nähdä esim. yhteisö vain hyvänä, joka ei tee pahaa ja selitetään esim., että yksilö kuvittelee pahan. Kun menetin yhteisövallan alla minuuteni ja kehonkuvani kokonaan, koska minuus ei voinut sitä hahmottaa, ja kun sitä ei saanut olla puheissa, tunteissa eikä teoissa, en tiennyt mitä olin, kehoni muuttui muodottomaksi, lyhyt, pitkä, litteä, suuri. Psykologiset teoriat usein näkevät asiat niin, että yksilöllä olisi normaalit vuorovaikutusmahdollisuudet ja vaikutteet toisiin. Reaalimaailmassa erilaiset suljetaan ulkopuolelle, eikä anneta osallistua vuorovaikutukseen.

Raija

KUULEEKO HÄN?

 

Kuuleminen on merkittävimpiä asioita ihmissuhteissa ymmärryksen synnyttämiseksi. Onko kuuleminen itsestäänselvyys? Saan tietoa fysiologisesta kuulemisesta, vasaroiden, alasimien ja jalustojen toiminnasta ja erilaisten muiden tekijöiden vaikutuksesta kuulon syntymiseen kuuloelimissä, fysiologiset tekijät, fysiikan lait ja toiminalliset edellytykset. On psykologista kuuloa, mutta mistään en ole saanut lukea sosiaalisesta kuulosta. En ole asiantuntija, minulla on ainoastaan lukiotason fysiikan, fysiologian ja kemian opinnot sekä anatomiaa ja oppimisen vaikutuksia oman elämän kauttakin, teknisestä ihmiskuvasta käsin. Opistotasoinen koulutukseni oli ihmistieteitä. Psykologisen kuulon ymmärryksessä näyttää olevan ihmiskäsitys, jossa yksilö itse valitsee, hänellä on halu ja tahto mielensä ominaisuutena, sosiaalisia ehtoja ei ikään kuin nähdä, ja ihmiskäsitys voi viedä harhaan, tunne-elämä ei välttämättä selitä kaikkea, se voi yksipuolistaa. Fyysiset periytyneet sairaudet ovat eri asia kuin tässä puhun, joiden vuoksi kuuloa ei ole, näkeekö lääketiede liikaa sairauksia kemian takaa, tai aineenvaihdunnan aikaansaamana kemiallisina reaktioina monimutkaisessa eritys ja aineenvaihduntajärjestelmässä tunteiden ja mielen vaikutteina, mutta en ole lääkäri. Sosiaalisen kuulon vaikutus terveyteen on mittaamaton.

Nuoruudessa menetin osittain kuuloni väkivallan vuoksi, alle kolmekymppisenä, koska ympäristö halusi salata luodun valheensa tai ei saanut siitä tietoa salaamisen vuoksi. Virallisia teitä pitkin en saanut apua, päinvastoin, rikos oli niin häpeällinen, että se vaiettiin kaikkialla, eihän muut aiheuta mitään pahaa, se on yksilön mielen harhaa, vain itse voi muuttua, tuo Jumalaksi luotu totuus.

En tiedä, onko korvalääkäreillä erikoistietoa ja/tai tutkimuksia ja/tai käsityksiä sosiaalisesta kuulosta, mutta tietoa siitä en ole löytänyt. Professori Hervonen opetti joskus, että aistit tarvitsevat jatkuvaa liikennettä, pysyäkseen terveenä. Sosiaalisessa kuulossa tämä estyy, ympäristö alistaa ihmisen pakkokuulemiseen, kuulemattomuuteen ja/tai hiljaisuuteen, joskus ihminen voi itse valita, uskon, että vauriot syntyvät ulkoisesta pakottamisesta, mikä lienee tuttua myös -50 luvun koulumaailmasta. Kuulo on myös oppimisen näkökulma, vauva ja lapsi eivät osaa vielä riittävästi kieltä, kuljettaakseen tiedon virtaa tutkittavaksi, jossa toiminnallinen fysiikka ohjaa. Voi sanoa, että tämä ilmenee lasten sairauksina, korvatulehduksina lapsuudessa. Elimistön ominaisuudet ja toiminta vaikuttavat siihen, miten kuuleminen mahdollistuu. Yhteisön asettamat pakkonormit voivat viedä mielen ahdistuksen ehdollistumiseen ja mieli pidättäytyy ehtojen mukaiseen toimintaan. Elimistön toiminta on parhaimmillaan mielen ja tunteiden vapaudessa, itsensä ilmaisussa.

Sosiaalisen kuulon menetyksen aikaan puheeni oli vähäistä, mieleni ahdistukseen ajettu ja masennuksessa. Ikään kuin koko kuulon kehittymistä saattoi tarkastella keskittymisen kautta. Oli keskittyvä niin paljon olemaan ympäristön vaatimusten mukainen, että se tuhosi itsen aktiivisuuden, aggressio velloi mielessä, tuhoten aistimukset ja hajottaen, alkuun oli keskittyminen, mikä vei liialliseen lihasten jännittämiseen ja pidättäytymiseen, ettei aistimukset olisi ryöpsähtäneet ulos, lopussa mieli alkoi hajottaa. Sain todella julmat rankaisut, jos omaa tahtoa ilmeni, eleissä tai sanoissa. Niinpä vielä kolmekymppisenä kärsin korvaelinten liiallisesta keskittymisestä, kuin lapsenomainen kuuleminen, kun kieltä ei saanut olla, taantumisen ilmentymä. Korvakäytäväni kuivuivat ja raksuivat, voitelin niitä kerran vaseliinilla, mikä oli mieheni mielestä tosi hauskaa, minun korvakipuihini helpotus, tuo maalaisjärki tekee joskus omapäisiä hoitoja. Onni onnettomuudessa oli se, että lapseksi taantuminen toi ymmärryksen pohtia ihmisyyttä ja saada takaisin lapsuuden kokemukset mielessä, kehossa ja tunteiden osalta. Menneisyyden avaaminen on tie vapauteen, mielen luonnolliseen toimintaan, mielikuvituksen vapauteen, siihen, kun unet hoitaa mielenterveyttä unien kautta. Jotenkin lapsuuteen ja taantumaan meno on aiheuttanut terapeuttisen hoidon itsestään löytäessään lapsuuden kokemukset, mutta ei siihen ole viisasta kulkea koko elämäänsä, on ihmisoikeutta kokea onnistumista ja iloa elämässään ilman suurta kärsimystä, saada apua.

Kun ihmisellä on oma tahto ja halu, minuudessa voi kehittyä valikoivaa kuulemista psykologian mukaan, tiedon puutteen vuoksi, kiireen, oman tietoisuuden ja tiedostamattoman mielen toiminnasta niin hallittuna kuin hallitsemattomana. Sosiaalisessa kuulossa muistista tippuu osia pois, mieli lohkoo, häpeä pirstoo ja syyllisyys vaientaa, ja arvot määräävät mitä saa olla ja näkyä, mieli hajoaa, pelko ja rangaistukset johtaa.

Jos ja kun keskittyminen jatkuu pitkään, kuvittelen omalla fysiologisella näkemykselläni, että se vie yksipuoliseen elinten aktivoitumiseen, osan jäädessä syrjään toiminnallisesta vuorovaikutuksesta elinten välillä. Kun joku elinosa jää toimimattomaksi, kun valtasuonten/lihasten voima ottaa käytävät haltuun, saattaa pienten verisuonten toiminta estyä ja voi syntyä tulehduksia. Siihen vaikuttaa peritty fyysisyys, oppiminen ja toiminta. Näin ollen ympäristöllä, kasvatuksella, ja opetuksella on merkittävä vaikutus siihen, voiko kuulo toimia normaalisti. Sosiaaliset normit vaikuttavat ratkaisevasti siihen, voiko yksilö toteuttaa vuorovaikutuksellista toimintaa itsensä ja toisten kanssa, onko aistien käyttö yksipuolista, liiallista, suljettua tai liian vähäistä.

Näin ollen yksilön oikeudet ovat merkittävin asia, jolla voidaan estää fyysistä epätervettä toimintaa ja oppimista, vapaus, liikkuminen ja itseilmaisu ovat arvoja, joista ei voi luopua.

Raija