MITEN OPETUSMENETELMISTÄ LÖYTÄISI SOPIVAN?

Maailma tarjoaa monenlaisia menetelmiä löytää sisäistä rauhaa, tunnistaa tunteitaan, kehittää sanakieltä, harjoitella mielen hallintaa, löytää sisäinen vapaus pakottamasta johonkin muuhun kuin ihminen tarvitsee. Ongelmana ei ole menetelmien vähäisyys, ongelmana on ymmärtää ihmisen sisintä ja sen toimintaehtoja. On helppo sanoa, rauhoitu, mutta se ei ole mahdollista kaikille.

Esimerkiksi hiljaisuus voi olla toiselle tuskaa, toiselle rauhaa. Jos ihminen on yhteisön taholta pakotettu olemaan hiljaa, pitämään suunsa kiinni ja häpäisty sekä syyllistetty päälle, hänen voi olla vaikea saavuttaa sisäistä rauhaa, vaikka olisi syytön, silti häpeä hallitsee. Jos ja kun yhteisö ei hyväksy yksilöä, vaan rankaisee häntä, häpeä kasaantuu hänen mieleensä. Toisille häpeä on voimakkaampi yhteisön leimakirveenä ja/tai toisille omantunnon tuottamana, riippuen mihin kohdistuen lyödään. Ihmisellä on perustarve toiseen ihmiseen, tarve vuorovaikutukseen, se on ihmisen perimmäinen tarve, ja jo vauva nostaa päänsä kohti äitiä heti syntymän jälkeen, jopa äidinmaidon hajun on todettu kääntävän vauvan pään oman äidin rintaa kohden.

Minua on ”kasvatettu” hiljaisuuteen ohjaamalla, etten puhuisi, etten kertoisi, etten näkisi ja kuulisi, minua on rangaistu havaitsemisesta, enimmäkseen työpaikolla. Minulle hiljaisuus on häpeän peittämää, se tulee esiin yhteisöissä, vaikka sisäinen rauha mielessä on saavutettu ja osaan nauttia yksinäisyydestä, häpeä on ehdollistunut rankaisuihin ja pelko toiseen ihmiseen on tullut hallitsevaksi, kun lyöntejä tulee lisää ja ennakkoluuloja pidetään yllä mielikuvajohtajien toimesta. Tätä on yritetty muuttaa vaatimalla muutosta käyttäytymiseeni, koska maailma on psykologisoitunut, eikä vallanpitäjiltä vaadita moraalia, oikean ja väärän tiedostamista. Hierarkkinen valtajärjestelmä tuottaa uhreja. Olen joutunut olemaan hiljaa 50 vuotta. Siksi hiljaisuuden vaatimus tuntuu minusta pahalta, eikä sillä ole mitään tekemistä sisäisen rauhani kanssa, minkä voi saavuttaa yksin ollessa, kun todellisia uhkia ei ole lähipiirissä. Uskon Freudin näkemykseen, että itsetunto voi olla vahva, oma sisäinen tietoisuus, vaikka käytös on häiriintynyt. Käytös tulee enemmän kohtelusta ja sen vaikutus levottomana toimintana on merkittävä, mutta sosiaalisia konteksteja ei huomioida, vaan etsitään vikaa persoonallisuudesta. Ilkeys voi olla opittua tapaa, tai myös esim. kateutta.

Hiljaisuus ja sen vaikutukset ovat erilaisia nk. normaalin ihmisen mielessä, jossa hiljaisuus rauhoittaa, kun taas ahdistukseen ajautuneella se voi tuoda lisää ahdistusta. Metsä ja luonto voi olla toiselle kauhistus, toiselle ilo. Pahimmillaan ahdistuksessa ajatukset eivät ole ihmisen hallinnassa, vaan esim. väkivallan seurauksena aivot ikään kuin toimivat omaehtoisesti ja ovat ottaneet toiminnallisesti ikiliikkujan valtaa itselleen, minkä kauhu ja väkivalta on tuottanut. Ja kun ympäristö ja/tai itse toimillaan tuovat kauhua ja pelkoa ihmiselle, trauma aktivoituu ja aivot alkavat käydä ylikierroksilla. Pelko on vahva järkytyksen synnyttäjä, omat aivoni sykkivät kuin sydän väkivallan jälkeen ja se tuntui tärinänä ja kipuna, eikä tahdolla ja halulla voinut vaikuttaa mieleen. Tällöin normaalit vuorovaikutuksen menetelmät eivät auta, muisti ei toimi, eikä syyseuraus suhteita löydä. Kuudentoista ikäisenä se tarkoitti minulle, että en ymmärtänyt kauhussa, mitä minulle oli tehty, ja vasta myöhemmin kokemukseni palautui mieleen, kun olin nähnyt sen muiden kokemuksina, samanlaisena.

Vapauden saavuttamisen ehtoina on oma sisäinen vapaus saada kokea tunteita, tuoda ne esiin, jos haluaa, ja vuorovaikutuksen antava voima. Kun esim. lapset ryhmitellään leikkimään joskus toistensa kanssa ja tuomaan toiselta oppimista, se ei ole yksinkertaista. Aina esim. yksilö ei uskalla lähestyä toista, liian itsevarma lapsi ei välttämättä esimerkkinä aina anna voimaa toiselle lapselle, se voi viedä voiman heikommalta. Parhaimpina olen nähnyt vuorovaikutusta osaavat; kuuntelijoina toimivat, ja puheita tuottavat. Jos joillakin on puutteita, ei sen perusteella voi kiristää jo osaavia, esimerkiksi puheongelmat, liikaa pulputtava voi viedä kaiken tilan. Liiallinen kontrolli ja pidättäytyminen fyysisin harjoituksiin saattaa olla vapautuessaan vaikea hallita, ja tilanne ryöstäytyy käsistä yliaktivaationa ja hurmoksina. Näin voi käydä myös ajattelun harjoittelussa, kun ei ole oppinut tuottamaan ajatuksia vaan toistamaan kuulo ja näkö oppimisen kautta, eikä leikin kautta harjoittelua ole ollut riittävästi. Psyyken avautuminen on hidasta, eikä lukittuneita mielen kerroksia voi avata nopeasti, ensin liikunta karkeamotorisena hienomotoriikkaan aktivoi aivot, äänien kuuntelu, katselu ja niistä mielikuvien synnyttäminen, maalaten, kirjoittaen, laulaen jne.  

Pahan traumani ja psykoosin puhjettua 20 vuoden jälkeen tapahtuneesta, kun muisti alkoi palautua,

mielenterveyden kuntoutuksessa harjoiteltiin askartelua, musiikin kuuntelua ja maalaamista ryhmässä ja tällä toivottiin tulevan vuorovaikutusta toisiinsa nähden ja auttavan vertaistukena. Ehkä se aktivoi mieltä, mutta tärkeimpänä olisin pitänyt traumani syntymän käsittelyä ja sen kuulemista ja kuinka se olisi voinut tulla yhteisöissä, joita pelkäsin. Kun lukitut tunteet alkoivat purkautua, se oli suden huutoa, äkkinäisiä toimintoja kiihkeästi, ja joskus lamantumista täysin.

Kokemus mielessä on ikään kuin jakaantunut nk. mielihyvään ja mielipahaan, positiiviseen ja negatiiviseen. Kun nämä avataan ja harjoitellaan, ja jos se ei ole jo sairaudeksi muuttunut ja toimii vain erillisenä, niin mieli purkaa ensin ahdistuksen ja silloin usein sanotaan, että ahdistus tuottaa luovuuden, tuskasta syntyy luovuutta. Mutta kun tuo ahdistuksen tulo loppuu, alkaa syvätunteiden vaikutuksesta itsestään pulputa vapaudentilassa mielikuvia luovasti. Luovuuden menetelmäharjoituksissa on ensin myyttinen vaihe, sitten rakentelu ja lopuksi tulos.

Sisäisen rauhan saavuttaminen menetelmänä ei ole itsestään selvää, sillä sen on synnyttävä ihmisestä itsestään. Joskus ohjasin runoryhmiä, joissa opeteltiin hallitsemaan omia mielikuvia, eri menetelmin, kuvin, sanoin, esinein, tarinoin, jokaisen omaehtoisena aktivaationa tuoden kuvallisia peilejä näkyviin. Monelle luovuuden saavuttaminen ja ajatusten tuottaminen oli hämmentävää. Heidät oli opetettu enemmän uskomaan sanan kautta, kuunnellen, nähden, kosketellen, mutta se ei vielä auta ajatuksen muodostumisessa, jossa on otettava kiinni muistista kuvia, ja mielestä tulevia mielikuvia. Mielikuvan syntymisessä otetaan vanhojen kuvien muistiin palautumisesta rakennuspalikat ja tuodaan hieman uutta lisää. Syvällä sielussa leijailee joku ohjaava tekijä, mikä asettelee sanoja uusiin konteksteihin, kuvaamaan omia tunnetiloja, tai mitä tahansa tapahtumaa, olisiko se automaatio, vai itse.

Raija

VALTAA JOKO ON TAI EI OLE

Vallan rakentumista niin itsessä, yhteisöissä, rakenteissa, ammateissa, omaisuudessa ja jos missäkin on syytä tutkia erittäin tarkasti. Vallan vahtiminen ei ole helppoa, helpompi on olla näkemättä sitä. Media on vallan vahtikoira, mutta valitettavan usein näkee, että media vahtii vain oman näköistään valtaa ja suojaa omaa instituutiotaan kritiikiltä ja hyökkää toisenlaisia näkemyksiä vastaan. Silloin minusta tuntuu kuin koko asia olisi kadonnut taustalta ja logiikka hävinnyt syy ja seuraus suhteista.

Ihminen tarvitsee valtaa, jo yksistään itsemääräämisoikeus vaatii oikeutta itseen, määräämisvaltaa, mutta sellaista lakia ei sivistyneissä valtioissa tulisi olla, joissa olisi toisen määräämisoikeus. Ilman tätä valtaa itseen nähden ihminen on mielenvallan alla, ja mieli terrorisoi ihmistä, hän on tunteidensa orja, mutta ei voi vaikuttaa niihin, koska ne on sidottu ja ehdollistettu valtaan roolien ja valta-asemien kautta, mikä kehittyy monista syistä, mielestäni myös opetusmetodeista. 

Ihminen on tavallaan kuin pakkopahuudessa. Tunteet ovat ehdollistuneet vallan kautta erilaisten opetusmenetelmien vuoksi ja aidot tunteet eivät pääse vaikuttamaan. Kuinka herkästi me sanommekaan, ole oma itsesi ja aito, mutta se voi olla jopa mahdotonta, silloin kun vallalle on annettu suuri merkitys ja sitä käytetään väärin, siksi en anna demokratialle suurta arvoa, odotan enemmän, että asiat keskustelisivat eikä mieli terrorisoisi? Tervettä mieltä kannatan, oikeutta mielihyvään. Olemme kytköksissä arvoihin, mitkä on luokiteltu vallan ja aseman kautta. Yksi esim. tästä on narsismi, minkä väitetään kehittyvän tunteista, ja minusta se on kehon ongelma, kehon trimmaamisesta vahvistuva, ulkoisia arvoja korostava ja valtaan sitoutunutta. Tiede ei ole pystynyt todistamaan yksiselitteisesti narsismin syntyä, se on myytti, jolla pelataan paljon valtataisteluissa. Narsistiksi kehittynyt voi olla tosi vaikea ihminen ja manipuloi muita.

Tutkailen omaa vallankäyttöäni erilaisten menetelmien avulla, kuinka ne kohtaavat omat tunteeni ja elämykset. Katsoin sarjan La bureau, vakoojaverkosto, Yle Areenassa. Sarjassa käytetään erityisen paljon valtaa valheen avulla. Ihmisille oli luotu peitepersoonat, uudet identiteetit, ja he salakuljettivat tietoa valtioiden välillä sekä pelaavat ihmisten elämällä. Itseäni analysoidessa olen usein löytänyt piirteen, mikä syntyy siitä, ettei ole ollut valtaa omaan itseen nähden. Tällöin valehteleva henkilöhahmo katoaa ja ei ole helppoa löytää sankaria näyttelijöiden roolien takaa, mitä ihailisi, mitä pitäisi oikeana, mitä vääränä, koska valehteleviin ei synny elämyksiä, eikä tunteita, niihin ei voi samaistua ja ne myös unohtuvat muistista nopeasti, niitä torjuu, eikä niitä voi helposti palauttaa takaisin muistiin. Siksi usein uudelleen katsomisessa huomaa, ettei ole kyennyt sisäistämään asioita, enkä pidä sitä edes tärkeänä, haluan säilyttää itsessäni elämän kunnioittamisen. Oikeudenmukaisuutta harrastavan muistan elävimmin. Romantiikka imeytyy helposti ja jättää hymyn huulille, vääryys ja epäoikeudenmukaisuus nousee mieleen ahdistavana.

Voin vain ajatella, että pitkä lapsuus, oppiminen ja kasvaminen ilman liiallisia valtaoikeuksia suojaa pahuudelta hyvässä kontekstissa kehitystason mukaan. Se vaatisi valtiolta uutta näkemystä kasvuun ja oppimiseen, että syvätunteet tulisivat lapsella tietoiseksi mielekkäällä tavalla. Vaikka arvostan sivistystä, en ole sokea, minulle sivistys merkitsee enemmän sydämen sivistystä, toisesta välittämistä. Monet kirjallisuuden ja taiteen ihmiskuvaukset ovat vallan kautta kuvaamista ja lapsi, jolle annetaan valtaa liikaa, samaistuu niihin ja oppii pahuutta enemmän, kuin jos lapsi saisi olla lapsena pidempään, eikä mieli hamuaisi valtaa, vaan oppisi leikin kautta enemmän näkemyksien luomista, ajattelua. En tarkoita, etteikö pahaa tule nähdä, paha tulee nähdä, mutta sen sisäistämistä ja samaistumista siihen voitaisiin vähentää.

Oikeudenmukaisuutta ja rehellisyyttä on vaikeaa löytää. Ihmiset ovat valmiita valehtelemaan, eivätkä he välitä, jos toinen kuolee heidän tekonsa vuoksi. Oman maineen suojelu on tärkeintä. Elämä on useimmiten helvettiä, enkä löydä paljon ihmisiä, jotka välittäisivät. Mihin siis uskoa, ainoastaan Jumalaan, mutta kun ei vastaa. Joku järjettömyys johtaa kaikkialla. Jos veikkaan ei yhtään oikein lottoa, kaikki tulee oikein, jos tavallista, osumia ei tule ollenkaan. Tommy Hellstenin lause, mistä luovut, sen saat, toimii kohdallani toisinpäin, minkä saat, siitä luovut. Olen niin väsynyt tähän neuvostolandiaan, Suomeen, jossa valheita suojellaan.

Raija

PÄIVÄ DIKTAATTORINA

Koska maailma on mennyt yhä hullumpaan suuntaan, en jaksa enää olla ystävällinen. Olen kuin vanhatestamentillinen Jumala, katkon päitä, tuhoan turhuutta ja määrään ohjeita. Suosittelen jokaiselle tällaisen hullun päivän kokeilua ja ensiksi määrään, että tätä saa tehdä vain maailmanparannuksen ja rakkauden vuoksi, jossa kunnioitus on määräävä tekijä. Vääryyttä ja hulluja oppeja ei tule kunnioittaa, jossa ei elämää enää suojella ja vallan voimaa on estettävä. Hulluutta tulee ymmärtää, koska se on ihmisyyttä kaikkien kohdalla, mutta sille ei tule antaa valtaoikeuksia. 

Harrastan hulluutta, kuten uskonnot ovat opettaneet ja siitä ei saa minua moittia. Sallin saman sinulle.

Politiikka ja sotiminen omaa ideologiaansa vaatien muille ja muualle on lopetettava. En usko pätkääkään, että korona virus on luonnon tuottama, sillä se ei voisi levitä noin nopeasti, ellei sitä olisi laitettu tuulen mukana kulkemaan. Uskontojen ja/tai politiikan kautta niiden terroristinen valtaan pyrkimys on purettava maailmaa tuhoavana. Kenelläkään ei ole oikeutta määritellä Jumalan tarkoitusta tapojen, sanakielen, normien tmv. hallitsevien piirteiden kautta. Ihmisestä ei saa tehdä Jumalaa ja Jumalan selittäjää. Niin Raamatun kuin Koraaninkin opetukset harhaanjohtavina on saatettava tutkimuksen piiriin. Jumalaa ei selitä mikään logiikka, sanakieli, kuvakieli ja/tai ihmisen asema ja/tai valta. Niin valtioita kuin omistamisen oikeutta on vähennettävä niin, ettei ne tuota valtaa yli tiedon, kuten kapitalismissa, sosialismissa tai kulttuurin käytänteinä on nähty. Kulttuurien harrastaminen itsearvoisena on lopetettava ja mahdollistettava sellaisen todellisuuden kuvaaminen, missä totuus on mitä se on ja siinä on pysyttävä keskiössä ja kuvitelmat ovat eroteltavissa. Totuutta on kyseenalaistettava niin, ettei se tuhoa elämää, mutta säilytettävä elämää suojelevana ja elämää varten. Turhanaikainen äärikäyttäytyminen näiden arvojen suhteen on rajattava.

Määrään kolme asiaa, joita yhteisöjen ja valtioiden on noudatettava. Opettaminen, kasvattaminen ja työn teko jatkuvan kehittämisen periaatteella. Tietoa on jatkuvasti uusittava ja kyseenalaistettava, niin että siinä on suojaa pysyvyydelle ja uuden tulemiselle ja oppi on selkeästi osoitettava hyvää tuottavaksi, jossa elämä suojellaan ja se säilyy. Ihmisyyttä ei voi selittää vain järjen kautta, ei uskon, eikä tunteiden voimalla. Ihminen on aina mahdollisuus, hyvään ja pahaan, ihminen on mysteeri, jonka kautta Jumala toimii, jos Jumalaa on olemassa.

Ihminen voi mennä harhaan, ja tehdä hulluutensa ja valtansa avulla lakeja, jotka eivät ole ihmiselle hyväksi, se on estettävä. Muistakaamme, kuinka keskiaikaan väitettiin, ettei naisella ole sielua. Tuo luokittelun typeryys nosti vain miehen ylimielisyyttä selittää ihmisyyttä. Ihmistä alettiin selittää miehen vallan kautta. Kaltoin kohdellulta ja väkivallan alle alistetulta todella katoaa sielu.

Luomakuntaa on suojeltava niin, ettei se tuhoa luonto-olentoja, ei ihmisiä eikä eläimiä, eikä luonnon tule tuhota elämää. Työ on tehtävä luonnon parantamiseen eikä kenellekään saa antaa ylivaltaa toiseen nähden vaan kaikkialla on toimittava kunnioituksen ja tiedon periaatteella. Nöyryys on nähtävä ohjaavan tekijänä.

Ja ellei tätä noudateta valtioiden taholta, tai uskontojen varjolla, on nämä yhteisöt tuhottava kansainvälisesti sotatoimin sopien maan tasalle. Sotatoimilla saa tämän jälkeen olla vain rauhanturvaajan rooli. Kaikkia valtioita on valvottava kansainvälisesti.

Rahan valtaa on vähennettävä, eikä sen voimalla saa pelata etuoikeuksia ihmisille, valtioille, tai muille yhteisöille elämää vahingoittavana, työllä, kasvatuksella tai oppimisella terrorisoiden. Kaikenlainen vanhoillisuus ja järjetön uuden tuottaminen ilman toimivaa toimintaa on lopetettava.

Tiedon saamiseksi sen pääasiallinen väylä on tutkimuksessa, mutta myös ihmisen kehityksessä.

Tämä oli minun vitutus päivä. Jään tauolle.

Raija

SYVÄTUNTEIDEN HUOMIOIMINEN

Olen puhunut usein syvätunteiden voimasta, tärkeydestä ja vaikutuksesta ihmisen kehityksessä. Ne on hyvä saada tietoisuuteen niin, etteivät ne vello miten sattuu ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa. Joskus on hyvä miettiä sitäkin, onko loppujen lopuksi niin, että ihastus on enemmän kehollista ja arvoihin rakentunutta ja narsismi on vallan kautta kehittynyttä, ei niinkään aidon tunnetason ilmiö ja arvojen kautta voimme päästä hyveisiin ja siten se on enemmän oppimisen kysymys kuin tunne-elämän.

Olin noin kolmekymmentä vuotta vanha, kun tajusin olevani kateellinen sokeaa ystävääni kohtaan, koska hänelle oli suotu ilmainen koulutus valtion taholta ja itselläni ei ollut mahdollisuutta peruskoulutukseen. Kateuteni oli järjetön. Ymmärsin silloin sen ja päätin, etten anna syvätunteiden vaikuttaa tuhoavasti ihmissuhteisiini, vaan perehdyn ihmisten sanomisiin ja tekemisiin. Ehkä se vei siihen, että havaitsin enemmän tekoja, sana- ja kehonkieltä, mutta toisaalta havaitsin kateuden vaikutteita niihin sisältyvinä. Monenlaisia ihmisiä kohtasin, toisella kateus oli silminnähtävää, toinen havainnoi ja osallistui vapaammin.

Syvätunteet ovat ja tulevat, niitä ei voi sulkea pois, mutta niitä voi hallita niin, ettei anna niiden tuhota, kun ne kielletään, ne vahvistuvat. Ne ovat kuin Raamatun paha, ikuista, mutta niihin voi vaikuttaa, taistella pahaa vastaan. Niiden vaikutusta voi oppia ja estääkin niiden tuhovoimaa pidättäytymällä vallan käytössä. Opettelin tiedostamaan negatiivisten tunteiden vaikutuksen, luin kymmeneen, enkä antanut niiden vaikuttaa. Mustasukkaisuus oli vaikeimpia saada kuriin miehen kohdalla, joka vertaili minua toiseen naiseen kauneuden suhteen, kuinka paljon kauniimpi tuo toinen nainen oli. Psykologian opettajani sanoi, että seksuaalisuus on vaikeimpia asioita, jossa tunteet tekevät tuhoa. Huomasin liian usein, että tunteita ei osattu erottaa kohtelun tuomista vaikutuksista. Kun kohdeltiin huonosti ja pintaan nousi aggressio, se tulkittiin joksikin negatiiviseksi tunteeksi tai itsekkyydeksi.

Meille on opetettu vapaudesta, kuinka tärkeää se on. Olen vastuullisen vapauden kannalla. Ainoastaan kehon vapaus rajattomana voi esim. saada hajoamisen kokemuksen, mutta on helpommin saatavissa hallintaan liikunnan avulla kuin esim. mieli, tunteet ja/tai vuorovaikutus mitkä vaikuttavat kehoon. Minusta on todella outoa, että tunteet riehuvat täysin vapaasti, sekä yksilölliset että kollektiiviset tuhoten ihmissuhteita. Eikö ihmisen tule oppia tuntemaan omia tunteitaan, onko siitä tehty vallan väline kuten uskonnoissa sanan kautta, kun oppimista ei sallita, tietoisuutta omasta itsestä.

Kun yksilö ei tiedosta omia syvävaikutteita käyttäytymisensä takana, negatiiviset tunteet vaikuttavat piilotajuisesti, tiedostamatta sitä mitä havaitsemme, miten kuulemme, miten tulkitsemme toista ihmistä, peilaamme omia tunteita ja väitämme niitä toisen tunteiksi. Kateus tuhoaa ihmisten välejä, kateus muuttaa toisen ihmisen näkemisen toiseksi kuin se on. Ihmiset tulkitsevat toista kateuden voimalla, peilaavat oman kokemuksen toiseen ja alistavat toista ihmistä, jos kokevat hänet parempana tai huonompana.

Sosiaalinen valta toiseen nähden on tuhoavampaa kuin moni fyysinen sairaus. Uskonnot ovat perinteisesti niiden ylläpitäjiä, mutta tiede kulkee samaa rataa. Kun Suomessa on hyväksytty oppimisen kanaviksi vain sosiaalisuuden teoriat, on tiede tavallaan luonut yhteisöllisiä ongelmia, kun ei huomioi syvätunteita ja antaa niiden rehottaa yhteisövallan kautta, luo niitä.

Mieli omaa sekä yksilölliset että kollektiiviset tunnepiirteet, tarinoiden kautta kulkevat. Yhteisö antaa ylivoimaa ja tarina on vahvimpia vaikuttajista. Demokratia tiivistyy kollektiiviseen mieleen, ja valta sinetöityy joukkovoiman kautta. Näissä komplekseissa toteutetaan toisen ihmisen sortoa, uhraamista ja tuhoamista. Kun moraalia arvioidaan, uskon, että vahva yksilöllisyys hyvässä opetuksessa ja kasvatuksessa, inhimillisyys ja oikein toimiminen mahdollistuu paremmin yksilön kuin joukkoon vaikuttamisessa, joukossa tyhmyys tiivistyy. Meidät on kasvatettu etsimään yksilöistä syitä yhteisövallan hyökkäämisessä ja sanottu, kukin saa minkä ansaitsee. Olen todennut sen, ettei ole mitään vaikutusta sillä, kuinka hyvin ihminen käyttäytyy, vaan negatiiviset tunteet taustatekijöinä rakentavat sellaisen mielen ja suhtautumisen, mikä valjastetaan yhteisövaltaan, syyllisyyden ja häpeän siirtämiseen yksilöihin ja uhraamalla. Tästä kertoo mielestäni Jeesuksen tarina, mutta se on muutettu ihmisten luonteiden vuoksi jumaluudeksi, mitä palvotaan.

Miten ihmiset voisivat oppia tuntemaan omat syvätunteensa, jos niitä ei opeteta kouluissa? Negatiiviset tunteet ovat syvätunteita.

Raija

VOITTO MASENNUKSESTA

Masennus on kansantauti Suomessa. Se on taloudellisesti kallista, ihmiset menettävät kykyään moniin asioihin ja se tuo paljon inhimillistä kärsimystä. Masennuksen syyt ovat aina yksilöllisiä, vaikka toiminnallisesti ja/tai kuvallisesti aivoissa on samoja piirteitä ja siksi keinot siitä parantumiseen ovat aina yksilölliset. Kerron seuraavaksi kolme asiaa, jotka ratkaisevasti vaikuttivat siihen, kuinka selätin masennuksen. Etsi itse oma masennuksen syy ja käytä auttavia käsiä avuksi. Kolme keinoa ovat vain minun elämääni ja tarkoittavat sitä, että olen löytänyt oma tien, syitä masennuksen syntyyn, mitkä jokaisella ne ovat erilaisia.

Ratkaisevaa minulla oli lapsuuteni, jossa leikkiminen oli suuressa roolissa, syväsyntyiset tunteet saivat tulla esiin, kuten myös mielihyvän etsiminen aistitasolla. Minän eheytymisessä, jossa minuus etsii tasapainoa, rakentui itseyteen hyväksymisen kokemusta. Tärkeintä oli totuudessa pysyminen tapahtumien suhteen. Aikuisiän aikana ympäristö yritti koko ajan tuhota sitä muistikuvaa, mikä minulla oli, rikosta, mikä minulle oli tehty nuoruudessa, se oli häpeällistä tekijöille, olivatpa he aktiivisessa tai passiivisessa roolissa tapahtuman suhteen, häpeä liittyi arvoihin, rikolliseen tekoon, kollektiiviseen syyllisyyteen. Unohtamalla totuuden ja kieltämällä sen päädytään torjuntaan, jossa mieli masentuu, tai ylimielisesti päätyy itsensä ylentämiseen.

Minulle ratkaisevaa oli psykoanalyyttisen kuvan kautta lähestyminen, minulla oli ikään kuin senkaltaiselle kehitykselle lähtökohdat lapsuuden minuudessa. Ne ovat psykodynaamisten teorian mukaisia. Siinä minä jaetaan kolmeen osaan, id, minä ja yliminä. Suomessa psykoanalyysin opetus yliopistossa lopetettiin Helsingin yliopistossa -80 luvulla, koska tänne rynni sosiaalisin teorioihin perustuvat näkemykset ja sitä kautta yksilöiltä vietiin oikeuksia.

Kolme ratkaisevaa tekijää masennuksesta nousemiseen olivat; 1. Mielen puolustuksen aukaiseminen kirjoittamalla, kirjoitin kirjan, Kuoleman kädet, vapaata assosiointia muistin virratessa mieleen takaisin yhteisön suljettua sen, hetkenä, jolloin elämässäni oli turvallisuus läsnä. 2. Kolme vuotisen työnohjaajakoulutuksen suorittaminen, jossa mielen käyttäytymistä harjaannutetaan. 3. Näytteleminen kesäteatterissa, jossa aivotyöskentely saadaan takaisin toiminnallisesti, kun muistia harjaannutetaan roolissa, pelot tuottivat liikaa hallitsemattomia mielikuvia ja aivot olivat kaaoksessa, sain ne hallintaan. Jo ensimmäisen romahduksen ja kauhun tietoisuuteen tulemisen aikoihin olin kuin vaistonnut tarpeeni tiedostamatta ja päätynyt taiteen pariin, maalasin öljyväreillä, suuren taulun, jossa vihreällä pohjalla on verenpunainen sydän, mikä vuoti mustaa verta. Tarpeeni oli ajattelun ja rakkauden oikeudet.  Harmi, että taulu katosi muutossa. Kirjoitin koko ajan, luin ja harrastin taiteita ja epämiellyttävästi siivosin vimmalla. Ympäristöstä tullut väkivalta hajotti koko ajan mieltäni. Liikuntaa harrastin koko ajan.

Opiskelin koko ajan jossakin, tein työtä päiväkodissa, jossa minun nk. lapsiminä sai tulla esiin lasten kanssa toimien, aikuiset musersivat, koska he olivat ennakkoluulojensa vankeja ja käyttivät alistamisen valtaa minuun nähden, koska kuvittelivat minut vajaaälyiseksi, kun olin romahtanut psyykkisesti. Minua rangaistaan edelleen asiaan liittyvästä puhumisesta, asian esille ottamisesta sulkemalla ulkopuolelle.

Suosittelen kirjoja, Persoonallisuus ja minuus, Risto Vuorinen, Psyyken Kipu, Jorma Myllärniemi, etsiessä masennukseen liittyviä asioita.

Alkuvaihe masennuksessani oli paha väkivalta nuoruudessa (raiskaus) ja hiljaisuuteen vaipuminen, jossa aggressiot pulpahtivat esiin silloin tällöin. Viha oli jäykistynyt ruumiiseen, sillä sitä ei saanut ilmaista, ajatukseni, kokemukseni ja tunteeni kumottiin, naurettiin ulos ja mitätöitiin. Minussa näkyi heikkoutta, ääneni oli ahdistunut ja karkea, katseeni oli levoton ja pelokas, kehoni oli poukkoileva. Aivoni olivat lamaantuneet, oli vain reaktioita. Kaikki näkyi päällepäin ja se aiheutti pilkkaamista ja ivaamista, ei myötäelämistä eikä auttamista. Käyttäytymiseni tulkittiin itsekkyydeksi. Minun oli selvitettävä ja ratkaistava asia itse. Uskon, että lamaantumiseen voi joutua kahdesta eri syystä, aivojen käyttämättömyys ja aivojen ylikäyttäminen.

Ammattiauttamisessa ei kuultu sitä mitä olin kokenut, vaan enemmän sitä, mitä oli tässä ja nyt arjessa, joka silloin oli huoli lapsistani, aloin kärsiä siitä, kuinka paljon traaginen elämäni oli vaikuttanut heihin estäen normaalia kehitystä ja heidän ikänsä mukaisia kehitystarpeitaan. No, ehkä se vei tutkimaan omaa lapsuutta, ja/tai antoi eväitä siihen päätymiseen itseni kohdalla. Rikos jäi käsittelemättä, sitä ei haluttu kuulla, nuoruuden tapahtumaa, lahjoitin lähtiessä kirjani psykiatrilleni.

Oppimisen tavat, toiminta, mieli ja tunne-elämä on ratkaisevia etsiessäsi omaa kokemusta. Tunteet eivät ehkä ole ratkaisevin vaikute masennuksen syntyyn. Ne vaikuttavat, jos et saa niitä ilmaista tai olet joutunut itseilmaisussa vain puheen kautta olemiseen, kuulemisen ja tarinoiden kautta oppimiseen ja uskomiseen, sallittuun tapaan ja näkemykseen. Minulla ihanteena oli oppiminen ja vuorovaikutus, olin ihastunut niihin suuressa perheessä. Luin kohtuullisen paljon, kerrytin muistikuvia. Ratkaisevaa on löytää ne oppimisen ja toiminnan lähteet, jotka ovat vieneet minuuden yksipuolisuuteen ja/tai väkivaltaiseen tyyliin oppia, vastoin mielen luonnollista toimintaa. Aina ei ongelmien syy löydy tunne-elämästä, vaan se voi löytyä oikeudesta tekoihin ja/tai toiminnan yksipuolisuuteen, puheoikeuden puuttumiseen, kuten minulla, vallan väärinkäyttöön muiden taholta.

Etsiessä lapsuuden kokemuksia, sieltä saattaa löytyä sellaista, mikä on piiloutunut itseltä, kiellettynä, toisten alistaessa, tai itsen torjuessa ihanteen vaatiessa jotain muuta arvojen vuoksi. Se voi olla rankkaa ja vaatii käsittelyä, jolloin hyvä ammattiapu on hyvä olla mukana. Etsiessä mielen on hyvä antaa vapaasti vaellella muistoissa, ja antaa mielen rakentaa uusiakin kuvia, mikä ei hävitä totuutta, mutta helpottaa kokemuksessa ahdistuksen vähenemiseen.

Raija

ETSIMISEN TIE

Ihmisen itsen löytäminen ei ole yksinkertaista, itse voi kadota vuorovaikutustunteiden ottaessa vallan pakkomielteisesti, ylivallan ja väkivallan alla aivotkin kangistuvat. Itselläni taide oli suuressa roolissa, että pääsin eroon ahdistuksesta ja kangistumisesta. Pidän itseyden, sielun ja henkisyyden syntymää ensisijaisesti unista alkaneena ja siitä jatkuen mielikuvista muistikuviin ja ajatteluun. Tunteiden selkiytyminen, mielen toiminnan ymmärtäminen ja ihmisoikeudet sekä vapaus ovat ensisijaisia arvoja, mitkä kehittävät inhimillisyyttä kunnioituksen ja arvostuksen kautta, ei kumartamisen. Perustunteiden löytyminen, ilon ja surun, vapauttaa pakkopersoonallisuuden ikeestä, alistamisen kulttuurista, mitkä ovat kehittyneet arvojen vääristymisistä ja ajautumisesta ylivaltaan. Inhimillisyyttä voi harjaannuttaa jo lapsena lempeästi.

Todellinen kuningas ja johtaja kunnioittaa alamaisiaan sekä antaa ihmisarvon asemastaan huolimatta, eikä vaadi yksipuolista kunnioitusta, kuten myös vanhemmat lapsiltaan.  Ihminen ei ole aivovapaa toiminnallisesti, jos hänelle tehdään väkivaltaa, alistetaan ja orjuutetaan tietynlaisille toiminnoille, mitä yhteiskunta oppeineen usein tarjoaa joko työn tai vapaa-ajan kautta. Itselläni henkinen ja ruumiillinen väkivalta tuhosi aivot ja kipu oli vuosikymmeniä seuralaiseni. Siihen vaikutti myös hormonitoiminta liiallisena, josta vapauduttuani kivut hävisivät.

Arvot on oleellinen osa ohjautumista ihmiseksi. Milloin on tutkittu sitä, että etuotsalohkon käyttämättömyys voi tuoda dementian, kun siihen ei ole oikeutta, ajatteluun, jossa se tulevaisuuteen suunnatessa tapahtuu? Nainen vaietkoon seurakunnassa. Lääketiede tuijottaa vain aineosien käyttäytymistä, kemiaa, fysiikkaa ja fysiologiaa. Missä on toiminnalliset teoriat, tunteiden ja itseyden puutteen aiheuttamat ongelmat ihmisen terveyteen, kun kokonaisuus on hukattu, eikä elimistöön kuuluvat toiminnat enää toimi yhteydessä henkisyyteen tuottaen eri osiin tarvittavia ainesosia, aktiivisuus on vain sätkynuken liikesarjoja ilma mieltä ja tunteita. Sanakieli ainoastaan ei riitä ihmisyyden toteutumiseen.

 Mutta mitään valmista itseä ei ole olemassa, vaan se syntyy koko ajan uudelleen. En usko Freudilaiseen seksuaalisuudesta syntyvään aktivaatioon ihmisen pyrkimyksissä, pidän niitä tärkeänä, mutta en alkulähteenä henkisyyteen. Uskon, että seksuaalisuudesta lähtevä ihmiskuva on väkivallan jälkeä. Henkisyydeksi luokittelen tunteet, sosiaalisuus ja sanakieli, uskonnossa hengellisyys, yhteys Jumalaan.

Niin kuin itse, myös tunteet, (sielu on tunteet) halu ja tahto voi kadota, kun ihmiseltä riistetään itsemääräämisoikeus. Kehosta voi tulla ruumis, mikä kivun ja tuskan kautta natisee kuin ruostuneet koneet, toiminnalliset kyvyt ja oppiminen heikkenevät, jopa tuhoutuvat. Puhetta ei voi tuottaa, havaitseminen on nollassa ja ajattelemista ei ole, on vain toistoa, jonka ympäristö pakottaa tekemään. Tiedän, että nyt monelta nousee karvat pystyyn, onhan meitä opetettu vuosisatoja uskomaan ihmisen itsensä valintaan, se on tärkeää olla, että ihminen voi kokea iloa ja nautintoa olossaan, vapautta päättää elämästään maallisissa asioissa.

Niin tiedän, että olin vain hiljaa pakon edessä, hylkäsin monet polut, kun alistumista vaadittiin, mutta menetin elämän, minut suljettiin ulkopuolelle. Kulttuurisesti opittu vallankäyttö toiseen nähden, arvostelu ja itsemääräämisen riisto ei ollut muille tärkeä arvo, ylivaltaa käytettiin brutaalisti.

Tämän päivän nautintona on pullakahvit perjantaisin, kävely ja lapseni. 40 vuoden iässä sain elämäni ensimmäisen uuden takin, sellaisen, jonka valitsin hintaa miettimättä, joskus halpoja takkeja olin ostanut ja vanhoista keräillyt. Muistan kuinka onnellinen olin asiasta, niin kuin olen onnellinen siitä, että voi saada jalkineet, rahat riittävät ruokaan ja laskujen maksuun. Onnellisuuttani on luokiteltu ylpeydeksi, itseihailuksi, jopa narsistiseksi piirteeksi. Siksi olen lakannut välittämästä toisten mielipiteistä, huomioin kyllä, mutta olen todennut, että sieltä löytyy enimmäkseen aliarvioimista. Se sopii huonosti minun sielun maisemaan, äitini kunnioitti ja kuunteli.

Luen parhaillaan Risto Vuorisen kirjaa, Persoonallisuus ja minuus. Nyt olen kohdassa, jossa käsitellään behaviorismin jäänteitä minuuden teorioissa. Olen samaa mieltä, itseys ei voi toteutua ulkoa ohjatusti, se tarvitsee oikeuden olla olemassa. Skinner, Bandura, kuten Viktor Franlinkin ja kognitiiviset teoriat saavat kyytiä, ja olen samaa mieltä, ainoastaan ulkoa ohjautuvana yhteisövallan alla ihminen voi tuhoutua, koneeksi, jossa sielu katoaa. Tutkielmaani varten luettuani en pystynyt ymmärtämään näitä, siksi nyt voin vapaammin tarkastella niitä. Vuorinen myöntää, että näkemykset ovat psykoanalyyttisiä, joita syventävissä opinoissani pääsin avaamaan enemmän, mielen mekanismeja, mutta missään en kohdannut sitä teoriaa, jossa oma tahto, halu, tunteet ja ajatukset tuhoutuvat, kun niille ei yhteisö anna oikeutta. Vaikka olen harvinaisen hyvä itsetunnostani, se ei auta, jos sille ei anneta oikeutta, vaan rangaistaan itseilmaisusta. Ymmärrän, että toisen kipua on vaikeaa kohdata, mutta jos sen kivun saa pois lopettamalla väkivallan, alistamisen ja nöyryyttämisen, miksi sitä ei voi tehdä. Voidaanko jatkuvasti vedota itsesuojeluun ja paeta valheeseen, ettei toiselle voi antaa ihmisoikeutta?

Mitä onkaan ne kärsimykset, joissa kehossa on synnynnäisesti puutteita, annettakoon heille kaikki mahdollinen helpotus lääkkeellisin ja lääketieteellisin menetelmin, kipu ja tuska voi estää ajattelun ja tunteet. Mutta sellainen kuvitelma, että ihminen voisi vapaasti valita tekonsa, voi heittää romukoppaan, se vaatii ihmisoikeuden ja kunnioituksen ja sitä ei vielä maailmassa osata. Ikävää muistuttaa, mutta juuri nyt olevassa ihmiskokeessa korona viruksen kautta, olemme nähneet, että suurin osa ihmisistä tottelee, kun on vaarassa menettää elämänsä ja tottelemattomuus tuo kuoleman. Sosiaalinen vaino ja alistaminen tekevät saman. Sen tuovat väärät oppimismenetelmät, työn orjuus, ihmisoikeuksien puute ja alistaminen toisen tahdon alle. Kyllä ihminen tarvitsee opetusta ja ohjausta kunnioituksen kautta, ei alistamalla. Kiduttaminen tekee ihmisen niin raunioksi, ettei sitä kukaan normaali ihminen kestä katsoa.

Raija

VUOROVAIKUTUSVASTUU

Vuorovaikutuksessa näyttäisi olevan ongelmia enemmän kuin tarpeeksi. Ei se mitenkään ihme ole, kun ajattelemme, että on kiinnitetty huomiota ihmisen persoonallisuuteen enemmän kuin arvoihin. Vuorovaikutus sinällään sanana pitää sisällään ohjeen, vuorotellen vaikuttaen.

Miten ihmeessä ajaudumme enemmän tarkkailijan rooliin kuin vaikuttamaan, emme kohtaa, arvostelemme ja tarkkailemme, tuleeko se hierarkkisista valtajärjestelmistä? Voimme ottaa itselle tai antaa roolin toiselle kohtaamallemme ihmiselle virallisesti tai epävirallisesti. Joku ottaa ainoastaan kyselijän roolin, tai siirtää sen toiselle ja on vain vastaajan roolissa. Näin roolin ottaja ja antaja estää vaikuttumista ja vuorottelua, ellei pelisäännöt ja arvot ole selkeitä. Otammeko vastuun puhumisesta ja rakennamme vuorovaikutusta vaikutteiseksi, oppimiseksi. Hiljaakin on lupa olla, mutta kokemuksesta voin sanoa, että 50 vuotta on liian pitkä aika odottaa, että toinen suostuisi keskusteluun yhteisestä asiasta, mikä rikkoo suhdetta ja alistaa pakkorooliin asian käsittelemättömyydessä, kun puheoikeutta ei ole toisella ja tukeudutaan luuloihin ja huhuihin kuuntelemattomuuden vuoksi. Aina ei ole pakko kuunnella, mutta pakoreittejä vastuusta pakenemiseen on pilvin pimein, ja toisaalta vuorovaikutuksesta pitää myös välillä irtaantua, ettei se rasita liikaa tunne-elämäämme.

Tai mitäpä jos yksilö asettaa ja asemoi kohtaamansa ihmisen odottajan rooliin, en puhu, ettei hän saisi ärsykkeitä kiinnostuksen viriämiseen, odotan vaan, että hänestä pulpahtaa esiin asia itsestään, joista hän on kiinnostunut ja odotan sitä kuin kuuta nousevaa, lukiten hänen psyykeään ja kiristäen julkilausuman tulemisen vaateella, itsestähän se on tultava, en voi antaa apuja etsimiseen kielin, mielin, kuvin tai tunteiden kautta, vaan lukitsen niiden vaikutuksen. Odotan ikuisuuteen asti, jos hänestä tulisi esiin omat arvoni. Jättäydyn puhumattoman rooliin, enkä anna vaikutusta, en kiinnostu hänen ajatuksistaan.

Tuleeko kohtaamisessa ensiksi mieleen jotain negatiivista, lihava, kaunis, kömpelö, aistillinen, puhuva, surullinen, seksuaalinen vai positiivista, kiinnostava, erityinen, mahtava, hymyilevä.  Tunteet nousevat pintaan tahdommepa sitä tai emme. Ne ovat vaikutuksen syntymisen perustaa. Omia ennakkoluuloja selvittämällä pääsee kunnioituksen ja arvostamisen kanavalle, eikä anna tunteiden johtaa ennakkoluuloja tuottavana. Mutta mitä sanoa ihmiselle, joka syyttää vain sinua, ja ilmoittaa ettei tee koskaan virheitä, tällaisiakin olen kohdannut.

Kaikkea ei tarvitse hyväksyä, rajat voi asettaa itselle. Mutta vuorovaikutuksen voi kohdata eri näkökulmista, kuten esim. oppimisena, tuon toisen henkilön kokemukset ovat minulle peilejä, jossa voin oppia, enkä lähde valtataisteluun, analysoimaan tai tulkitsemaan toisen kokemusta, arvostelemaan ja vaatimaan tuomioita ja/tai myös oikeuksia muiden yli. Onko kohtaamani asia minulle ärsytys, tai kenties arvo, joka on selkiytynyt? Haluan puheenpulputtajalta puheenvuoron, ei tarvitse sietää ylikävelijää, en siedä eikä tarvitse sietää ihmisen aliarvioimista ja halveksuntaa, saan sanoa ei käy. Suunnistammeko vain todistamisvimmaisena aitioon ja alamme etsiä vikoja toisesta kuin tuomiosaleissa, kuten rikosoikeudenkäynnissä.

Poliisi Petrus Schroderus laulaa komeasti kappaletta ”Rakastan elämää”, ja siitä tuli miljoonien kuuntelijoiden kappale. Kun katsoo esitystä, kuinka ollakaan, näkee Petruksen surun yhdessä vaiheessa, kehon kielen, käsineiden ja lakin siirtelyn kädestä toiseen, hän on juuri kokenut avioeron, sanoina elämänvoiman biisi antaa tilaa myös surulle aitoudessa. Ja kuinka koskettavaksi se tekeekään esityksen. Hänen ääni ja kehonkieli on vahvaa laulaessa, rakkauden sanomaa. Opimmeko lukemaan ihmistä oikein?

Ulkoistammeko puheen ja viestinnän eri keinoin julkisille esiintyjille ja elämme kuin hurmoksessa esityksen ajan, sillä tarpeemme toiseen ihmiseen on niin suuri vuorovaikutuksen puuttuessa, ettemme enää hallitse sitä muutoin kuin hurmoksessa, melkein psykoosissa. Kerran kävin tällaisessa kokouksessa ystäväni kanssa uteliaisuudesta, en saanut hurmosta, en kaatunut, enkä kokenut ylentymistä suuruuteen.

Elämä on kuitenkin jatkuvaa taistelua erilaisista arvoista ja asioista, jotka aukenevat ja jäsentyvät yhteisöissä toistemme avulla. Kokemus on arvo ihmisyydessä, mikä tuo vakautta, luottamusta ja turvaa itseen, jos se huomioidaan. Kokemuksesta syntyneet tunteet kiellettyinä voivat johtaa mielikuvituksen ylivoimaan pelon kautta. Jos kokemusta tuhotaan, se näkyy psyykkisenä puolustuksena ja mielikuvat alkavat pursuilla liiallisesti ja havaitseminen heikkenee. Kun taas jatkuvasti tulvivat mielikuvat pelkojen ja uhkien kautta vievät todellisuuden havaitsemista epätodellisuuteen ja syväsyntyiset itsensä hyväksymisestä ja toisilta tulevat kohtelut virtaisivat levollisuuden kautta. Jos hyvin käy, ihminen voi pidättäytymisen avulla syventää arvot ja jäsentää maailmaa tarkemmin, mutta se on erittäin harvinaista.

Joukkovalta ja samanmielisyys voi olla yksilölle tuhoa, ellemme salli erilaisuutta.

Raija