KIIHOTTAMINEN KETÄ JA MITÄ VASTAAN?

En aio perehtyä nyt lakiin kiihottamisessa kansaa vastaan. Annan mieleni vaeltaa vapaasti asian ympärillä ja ihmettelen sitä, mikä on kiihottamista ja mikä ei, mikä on sananvapautta ja mikä ei. Kävin lukemassa erilaisista seksuaalisuuksista, (varmaan väärillä sivustoilla). Siellä enimmäkseen puhuttiin halun ilmentymisestä, lopputuloksesta, ja minua kiinnostaa enemmän se, miten seksuaalinen halu syntyy, mitä siellä on taustalla. Me puhutaan yksinkertaistaen ja kovin yksipuolisesti asioista, esim. luovuus, sen voi nähdä jakautuvan kolmeen eri vaiheeseen ja määritelmät avaavat, mitä voi sanoa luovuudeksi, sen lähtökohdat voivat olla eri paikoissa.

Päivi Räsästä syytetään nyt kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. En hyväksy Raamatun siteerauksia, jossa hyökätään ihmisyyttä vastaan. Mutta ymmärrän sen näkemyksen, jossa ihmisyyttä tutkitaan ja tulkitaan ikään kuin ideologian näkökulmasta, jolloin ihmisyys voi jäädä vain satunnaisten kehitysten varaan, mutta siitä ei voi ihmistä syyttää. Erittäin harva esim. pohtii sitä, kuinka kristillisen näkemyksen mukaan Jumala on puhuttelija, jota kautta ihminen löytää itsensä, ja oppii hallitsemaan itseä joutumasta yliaistimusten kautta harhoihin, ja vapautumaan mielen vankilasta. Autoritaarinen kulttuuri on luonut uskosta toiston ja vallan välineen. Asioita ja tietoa täytyy tarkastella niissä konteksteissa, missä ne on esitetty. Raamatun lauseet ovat useimmiten epäselviä ja ei Räsänen ole avannut niitä uuden tiedon valossa, vaan toistaa asiaa asenteellisesti julistuksena ja ainoana totuutena, mikä on omiaan tuomaan epätietoisuutta. Onko oikein syyttää ja tuomita ihmistä, joka ei ole edes saanut mahdollisuutta kasvaa omaksi itseksi monipuolisesti ihmisen eri puolia kokien, nähden ja kuullen.

Onko oikein, että meitä kehitetään vaan kehon aistimuksia stimuloiden. Millä oikeudella kaupallisuus saa yllyttää seksuaalisuuteen? Juuri siksi, että seksuaalisuuden syntymästä ei keskustella, eli kaupallisuudella voi hyväksikäyttää ihmistä ja tuhota ihmisyyttä monipuolisena olentona. Eikö se ole kiihottamista ihmisyyttä vastaan?

En ole kenenkään puolella, enkä ketään vastaan, kohtuus kaikessa. Silti on syytä miettiä sitä, kuinka paljon väärä tieto tuottaa ongelmia. Liiallinen sanan ja totuuden toitottaminen tutkimattomana saa paljon pahaa aikaan. Liiallinen kehon, tunteiden ja/tai kielen aktivoiminen/stimuloiminen saattaa olla syynä siihen, että ihminen kiihottuu liikaa. Esim. tunteiden huomioimattomuus ja kieltäminen voi olla syynä kasvaviin mielenterveysongelmiin ja kiihottumisiin muihin kehitysalueisiin, kuten kielen, mielen ja toiminnan yliaistillisuuteen. Me tiedämme, että nk. syvätunteiden kokeminen on yhteydessä itsetuntemukseen ja niiden huomioimattomuus johtaa kehoaistimusten ylivoimaisuuteen yliaistimuksina, eikä seksuaalisuus ole niistä vähäisin. Näistä usein aukeaa se aatteellinen maailma, mitä missäkin arvostetaan ihmisyyden suhteen.

Raija

MIKÄ PIRU MEITÄ VAIVAA?

Eilinen aamupäivä oli ilon sanomaa, sain viedä ystävääni pikkujouluun. Ilta oli surun sanomaa, sain kuulla ystäväni avioerosta, toisen syövästä. Elämä on enemmän selviytymistä, jossa iloa on tietoisesti synnytettävä, ettei murheet alistaisi alleen.

Vihaan moralismia, enkä ole siitä itsekään vapaa, ylimielisyys saa minut raivoon. Mistä kaikki kumpuaa? Ihmisarvoa ei saavuteta millään, suurin osa ongelmista syntyy mielestäni vallanhimosta, emme osaa tasavertaisuutta. Elämää täytyy kunnioittaa niin paljon, ettei lähde sitä arvostelemaan ihmisessä ja hyviin tapoihin opittava niin, että ne voi kunnialla toteuttaa.

Olen kuunnellut ystäväni tarinaa jo vuosikymmeniä. Syöpä on hänelle liian raskas asia, mitä hän ei jaksa nyt kohdata, tuskin kukaan, se on kuoleman sanansaattaja, joskin jo monelle voitettava asia, jota yritin hänelle kertoa. Osaanko minä tehdä hänet näkyväksi ja kuulluksi? Akuutissa tilanteessa se on vaikeimpia asioita. Kun ajattelen menneisyyttämme, huomaan kuinka olen kuunnellut ilolla hänen lapsiensa asioita, kun hän on kouluttanut kaikki yliopistoon ja työelämään. Mutta tuleeko hän nähdyksi omana itsenään. Olen pohtinut hänen epätoivoaan, sitä, jota synniksikin sanotaan. Mieleeni palaa viime perjantai ohjelman psykiatrin lausunto itsemurhan tehneestä, ”ei he tee sitä toisia vastaan, he ovat ajautuneet umpikujaan”. On umpikujia, joista ei pääse ylös, on umpikujia, joissa meidän teot toisiamme kohtaan auttavat ylös.

Epätoivo on viheliäisimpiä kokemuksen kentällä. Miten moni odottaakaan lottovoittoa viimeisenä toivona elämän helpotukseen, vaikka se ei sitä tee, mutta kertoo toivon tarpeesta. Miten rakentaa toivoa? Miten tulla näkyväksi? Kuulinko menneinä tapaamisten aikoina ystäväni toivon menetyksiä, suruja, joissa hän menetti itsensä, että hänen elämänsä vei työ, ehtikö hän elää ja nauttia elämästä, kuulla itseään. Onneksi on kuitenkin niin, että ystävissä kaikki me tuomme esiin sellaista, mikä voi olla toiselle hyväksi. Osaammeko aina itsekään tuoda esiin sitä, mitä haluamme toisten näkevän, onko pakko piiloutua eikä enää kestä iskuja, salaisuuksiakin saa olla?

Jokseenkin olen tullut siihen tulokseen, ettei kulttuurin arvoista johtuen ihminen omana itsenään saa tulla näkyviin ja näkyväksi sekä kuulluksi.

Niin epätoivoa kuin toivoakin voi jakaa osiin, ja niiden taustat vaikuttavat eri tavoin. Kun menettää asunnon ja ruuan, on fyysisesti heikoilla, arvottomuuden tunne on valtava, ja voi olla niin, että sen peittää alkoholilla. Kun menettää puheoikeuden, sulkeutuu omaan kotiin yksinäisyyteen. Epätoivo voi olla perusoikeuksien menetyksiä, mikä on enemmän ylivallan tuomia ongelmia yhteiskunta rakenteena, mutta myös ihmisten vallan väärin käyttönä. Liian usein ne personoidaan yksilön ongelmaksi, riippuvuudeksi, josta yksilö ei pääse ylös. Ihminen ei löydä enää merkitystä elämäänsä, työlle ja/tai ihmissuhteille. Ihmissuhteissa ei ole asioiden ja tunteiden jakamista keskusteluissa, on vain vallan väärin käyttöä. Arvot eivät kohtaa, eivätkä jäsenny niin, että ymmärrystä voisi syntyä.

Vuorovaikutuksen kehittämisen ja vapaan mahdollisuuden tuominen oikeudeksi on yhteisön tärkeimpiä tehtäviä. Tarkoitus on niin suuri asia, että sen voi jättää Jumalalle, merkityksien löytäminen asioista ja mielen tasolla on yksilöoikeus, mitä on suojeltava ja yksilö voi kokea elämän mielekkyyttä, tavoitella tulevaisuuteen päin. Joskus tuntuu siltä, että meidät opetetaan esiintymään toisille, esittämään asiaa, mutta ei vielä jakamaan kokemuksia. Kulttuuri mediassa on esiintymisen valta-aluetta ja joskus jopa näyttää siltä, että se on jäänne autoritaarisesta sekä hierarkkisesta vallankäytöstä, jossa ylemmässä asemassa oleva sanelee yksilön oikeudet. Vallankäyttäjät eivät ymmärrä enää heikon ihmisen osaa ja ymmärrä oireita syy/seuraus suhteessa.

Ei se niin huono oppi ole Jeesukselta, ”antakaa lasten tulla minun tyköni”. Lapsenmielisyys ja ainoa synnynnäinen motiivi on uteliaisuus, mutta opetusmetodit vievät vielä liiallisen etuaivolohkon toimintaan ja arvot suuntautuvat tavoitteisiin autoritaarisen kulttuurin tuloksena. Aivotoiminnan toimintaehtoja tulisi tuoda enemmän esiin, mikä on mahdollista ja mitä on suojeltava. Sisäisen lapsen voi nähdä myös heikkona eikä vain omnipotenssina.

Raija

AMMATTIVALLAN ONGELMIA

Nuoruuden hurmassa intoilin äidilleni psykologian viisauksista. Äitini sanoi, ”ai, sinä käytät vielä sitä vanhaa tietoa”. Ymmärrän hyvin hänen näkemyksensä, psykologisella vallalla oli merkittävä vaikutus hänen elämäänsä, ja totuuden muuttamisessa toiseksi kuin se oli. Psykologisoiminen on nykypäivän ongelma lääkäreillä, psykologeilla jos tavan tallaajillakin. Ihmistä tutkitaan kuin irrallisena todellisuudesta, psykologisesti ilman yhteyttä ympäröivään todellisuuteen ja tekoihin mitä häneen kohdistetaan. Ymmärrän satunnaisen tarinoihin tukeutumisen mielen nostamisessa, mutta en totuuden vesittämistä. Psykologisoiminen on kuin jakamista hyväksi ja pahaksi, vanhaa raamatullista liturgiaa, sokea ei tarvitse olla. Käyttäytymistä päätellään vain persoonallisuuden kautta, suuttua ei saa, jos puukolla isketään tai henkisesti kidutetaan, se on persoonallisuushäiriö ja näkyy hoidon antamisessa. En väitä, että näin on aina, hyvääkin on. Valta toiseen nähden on kuin Jumala, mitä ei kyseenalaisteta, uhrit stigmatisoidaan. Myös tieteen näkemyksissä eettisesti nähdään ongelmia liiallisen ammattivallan käyttämisessä, terapian antaminen ei aina auta, sanoo tutkimukset.

Viime päivinä on puhuttu paljon Husun tapauksesta mediassa. Kävimme keskustelua eräässä ryhmässä. Peräänkuulutin häpeän merkitystä ihmisen kasvussa oppia oikean ja väärän eroa ja kuinka sen voima vallan väärinkäyttönä ja rooleihin ajautumisina on erityisen vaikeaa, koska häpeä on tunne, jossa se herkästi siirretään toisen kannettavaksi. Häpeä on kuitenkin ihmistä tervehdyttävä tunne ja kutsuu meitä oikealle tielle. Liiallisena se on vaurioittavaa.

Kun asioita psykologisoidaan vain persoonallisuuden tasolle, totuus usein unohtuu. Lopussa erään ammattilaisen näkemys persoonallisuuteen vaikeuksia synnyttävänä tekijänä. Kun kaltoin kohtelussa tuijotetaan vain persoonallisuuteen, ihminen irtoaa yhteydestä kohteluun ja tapahtumiin elämässä. Persoonallisuususkovaiset näkevät ainoastaan ongelmia käyttäytymisessä ja todistavat tätä vimmalla ympäristön ihmisten avulla, mediassa, tieteessä, puhumattakaan uskonnoista. Itse olen kokenut julman tunkeutumisen elämääni kaltoin kohtelussa. Seurauksena ei ollut persoonallisuushäiriö tunne-elämästä tulleena, mitä sitäkin yritettiin todistaa, kun epätoivossani kirjoitin ylentäviä runoja. Sen sijaan minun mieleni hajosi jatkuvasti, en saanut puhettani esiin, kirjoitukseni olivat epäloogisia, käyttäytymiseni pelokasta ja hätääntynyttä, välillä vetäytymistä, joskus aggressiivista huutoa. Julmuus tapahtui nuoruudessa, enkä saanut apua, vaikka pyysin, sain selvitä yksin. Persoonallisuudestani nousi esiin ylös pyrkimystä, oman arvon nostamista ja se näkyi myös pukeutumisessa, pukeuduin kuin kuninkaalliset, ja julma syrjintä johti myös siihen, että minulle tuli erittäin vaikea esiintymispelko.

Tässä seuraavassa alla olevassa ammattinäkemyksessä huomaa sen, ettei siinä huomioida sitä, että asiat eivät liity aina persoonallisuuteen, yhteisö voi kieltää, torjua ja estää yksilöä kokemasta ja näkemästä asiaa, kuulematta häntä, ja valta aiheuttaa ongelmia. Tämä ei tarkoita sitä, että persoonallisia ongelmia ei olisi, mutta ne ei aina ole niitä. Kohdallani toimittiin juuri näin, esim. työpaikalla en päässyt puhumaan ja puolustamaan itseäni, vaan minun kokemukset ja näkemykset luotiin selkäni takana kuulematta minua. Se oli sosiaalista todellisuutta ja valtataistelua, mitä ei useinkaan huomioida psykologiassa ja lääketieteessä, jos taiteessakin sitä esiintyy. Tuntuu siltä, että nuo ammattivallan edustajat tulevat paremmista piireistä, ei aina. Surullista seurata esim. Jörn Donnerin tapausta.

Elämä on kulkemista minuuden tietoisen ja tiedostamattoman ohjauksessa, ei ole turhauttavampaa kuin kulkea toimintojen ketjuissa ilman oikeutta vaikuttaa elämän menoon ja uskoa kohtalonomaisesti, kaikki järjestyy tyylillä.

Raija

Torjutun häpeän taakka, onko sellaista? Kun ei ole ollut keinoja eikä rohkeutta kohdata häpeää ja sen aiheuttamaa ahdistusta, se torjutaan ja kielletään. Tästä voi olla seurauksena tietynlainen alitajuinen tiedostamaton torjuntamekanismi koettaessa häpeää ja ahdistusta eri tilanteissa elämän varrella. Tällaisen torjunnan alue on laaja.
Torjunta ja kieltäminen ilmenee valehtelemisena, vetoamisena olosuhteisiin, syyttämällä ja syyllistämällä muita ihmisiä, teoretisointina ja "psykologisointina" jne. Tällaisen mekanismin voi havaita yksilön koko persoonallisuuden pysyvänä piirteenä.
Tällainen henkilö ei kykene rehelliseen itsetukiskeluun. Hän puolustelee omaa huonoa käyttäytymistään tai epäonnistumistaan hakemalla syytä ulkopuolelta, toisista ihmisistä ja olosuhteista. Hän kompensoi itsepetoksen aiheuttamaa alemmuuden ja huonommuuden tunnettaan nostamalla esille muiden ihmisten vikoja, epäonnistumisia ja huonoa käytöstä. Ja saa siitä kieroa tyydytystä.

KATOAAKO UNELMAT JA TOIVO, MIKSI?

Joku teki kyselyn twitterissä, toteutuiko unelma-ammattisi. Vastauksista huomasin, että suurimmalla osalla ei. En ole siis yksin. On tuhat syytä, miksi unelmat voivat kadota, ja pitää uskaltaa kysyä, mihin ne katoavat, mikä meidän teitämme johtaa, yhteiskunta, politiikka, ideologiat, ihmiset, köyhyys, huono tuuri, sattumat, Jumala jne.

Elämäni on täynnä unelmien katoamista. Nuorena menetin terveyttäni ruuan puutteen vuoksi, perusopinnot eivät mahdollistuneet köyhyyden ja koulun puuttumisen vuoksi. Ensirakkauteni menetin itseeni kohdistuneen rikoksen vuoksi. Asioita sain korjattua vanhempana, löysin rakkauden, mutta se murtui pahojen traumojen vuoksi, joita oli molemmilla, voimat loppui. Sain opiskella yhteiskunnan korjaavien toimien vuoksi vanhempana, mutta en unelma ammattiini. Menetin ihmisoikeudet, koska puhuin ja kirjoitin asioista. Menetin puhekykyni, koska minut alistettiin hiljaisuuteen. Mitä minulta vielä voidaan viedä? Minun menetyksissä yhteinen tekijä on ollut yhteiskunnan ja ihmisten käyttämä valta. Syvintä, mitä minussa on ollut, on oppimisen halu, mutta puheen estämisen vuoksi menetin sen, ääneni ei enää synny. Ei voi sanoa, että olisin saanut ihmisarvon. Yhteiskunnan ja ihmisten valta on saanut Jumalan oikeudet. Vallan väärin käyttö yhteiskunnissa uskontojen ja politiikan kautta vie ihmisyyttä kohti yksilön tuhoamista. Minua ei voi syyttää yrittämättömyydestä, olen siinä erittäin hyvä.

 Vierailin dementoituneen ystäväni luona. Kerroin hänelle seuraavan viikon retkistä, mihin menemme yhdessä, hänen ystävien tai minun kanssa. Puolen tunnin kuluttua hän kertoi, etteivät he ole tulleet hakemaan häntä näihin retkiin, ja hän on niin surullinen. Hän oli mennyt omaan menneisyyteen ja suruunsa, ja elänyt jo tulevan tapahtuman, se oli mennyttä.

Lapsi voi menettää omat unelmansa, koska hän ei voi unelmoida, ympäristö päättää mitä kehitetään, leikki, joka olisi unelmien syntysija, katoaa, koska hänet viedään muihin kehittämisen asioihin, suru vie pois ja syö unelman kuin dementoituneella, se katoaa menneisyyteen, siihen yhteiskunnan takomaan eetokseen, jossa ihmisellä ei saa olla unelmia, ihminen on kehitettävä työtä varten. Vuorovaikutuksen voima jää nk. luonteen ja temperamentin alle, vuorovaikutusmieli ei kehity, jossa yksilö yksilöityisi, ja synnyttäisi oma tahtoa ja halua omien mielikuvien kautta ilosta, toisten kohtaamisen kanssa ja kautta, kielen ja ihailun kautta. Luonnontieteellinen ihmiskuva estää yksilöä syntymästä ja luomasta unelmia. Masennus, suru ja ahdistus tuskan voimana eivät ole olleet minulle luovuuden ydintä, minkä unelmat tarvitsevat, ne tuovat muistikuvien siirtelyä, uusia ja unelmia synnyttävä luovuus tulee vapaudessa. Vanha Aatami, tuo ruumiin voima, on sitkas ja se voi elää ihmisyydessä pitkään.

Pääosin me siis kehitymme dementoituvaksi, koska aivoja ei käytetä monipuolisesti mieli ja tunteet huomioiden, yksilöksi kehittäen. Nuo muistisairaudet taitavat olla sittenkin yhteiskunnallinen tauti.

Raija  

SAAKO NAUTTIA?

Seksuaalinen nautinto on julistettu ihmisoikeudeksi, uutisoi YLE asiasta sivuillaan. Kun tarkastelee asiaa vastakkaisena ilmiönä, olla nauttimaton, asia saa huomattavan monimutkaisemman ulottuvuuden, joita asiassa voi tuoda esiin, moraaliset, yksilölliset oikeudet, elämän mielekkyys, elämänvoima (sanoisin mieluummin elinvoima, jos puhutaan pelkästään seksuaalisuudesta, jos siihen lisätään nautinto, silloin mieli on liitettävä mukaan) vastuu jälkeläisistä, saa elää, saa tuntea, lista voisi olla pitkä.

On tärkeää oppia erottamaan mielen lähtökohdista tuleva alkutila. Lyhyesti, mieli on kehoaistimus, kun katsomme, jotakin, siitä syntyy aistimus. Kun hormonit vaikuttaa kehossa, siitä syntyy seksuaalista mielihyvää, miellyttävää ja nautinnollista kokemusta kehoaistimukseen, mutta se vaatii yksilöllistä oikeutta katsoa ja tarkastella sitä kokemusta, ja itse antaa luvan kokemukselle. Kun mielen lähtökohtana on vuorovaikutus itsestä ja/tai ulkopäin tulleena, mieltymys on yksilöstä syntynyttä itseilmaisua eri keinoin, eli yksilö voi haluta ja tahtoa omien mieltymysten mukaan. Kun tämä yksilöllinen oikeus estetään, ihminen ei nauti kokemuksestaan kehokokemuksessa tai sisäisesti tunnetasolla, mutta hän on voinut joutua ottamaan naamarin avuksi näytellessä nauttivaa, sillä ellei hän näytä nauttivan siitä, häntä usein voidaan rangaista vallan käyttäjien taholta. Ja juuri tässä kohtaa uhkailu, pelottelu ja rankaisu tuovat kehoon naamariolemuksen.” Alkujaan persoona tarkoitti naamiota”. (Antti Eskola, kirjassa Arvot, normit ja asenteet).

Keho tai ruumis, siitä voi kehittyä aina narsismiin asti vaikeita häiriöitä persoonaan. Jos ja kun ihminen on jatkuvasti psyykkisessä puolustuksessa, itse ei valitse eikä voi suhtautua kokemukseensa, kun kohtelu on julmaa. Jos haluamme inhimillisiä ihmisiä, on paneuduttava minuuteen, jossa tunteet on sallittuja, itsemääräämisoikeus turvattu ja oikeus henkiseen kasvuun oppimisen myötä. Oikeus nauttia itsestä tulee olla perusoikeus. Vain kehon kulttuuria harrastaen päädymme vain väkivaltaan itseä ja toista kohtaan, tunne on viesti, jota kautta havaitsemme kokemuksen laadun. On opittava erottamaan vuorovaikutusmieli kehomielestä, jossa se kehittyy vaikuttamisessa ja on erotettavissa lookisesti syy seuraus suhteisiin, kohteluun.

Kun minulta riistettiin itsemääräämisoikeus nuoruudessa, menetin nauttimisen kyvyn. Ruokaa vain lappoi suuhunsa, mutta se ei maistunut miltään, makua ei erottanut, kehoaistimus pelkkänä liikkeenä ei synnyttänyt nautintoa. Olin jäänyt nk. luonteen ja temperamentin vankilaan, sitä ohjasi ruumis (käytän tätä termiä ruumis, kun keho ei aisti) liikkeet menneisyydestä siirtelivät muistikuvia sattuman varaisesti, pelon voimasta, kuin olisi ollut luovuutta, mitä se ei ollut, vanhat kuvat liikehtivät, taannuin 16 vuotiaana kolmen vuoden ikätasolle. Persoonallisuuteni ja sitä kautta yksilöllisyyteni sulkeutui, kun sitä ei saanut olla. Tällöin vuorovaikutusmieli ja tunteet lakkasivat toimimasta, koska oma halu ja tahto oli poissa. Sanakieli ei antanut aistimukseen nautintoa, luovuutta ei ollut, vain tottelevaisuuden pakkopaita. Joskus muiden mielestä itseys tuli esiin, kun suutuin, ja tapahtui erittäin harvoin ja siitä tehtiin minusta luonnearvio, kun kokonaisuutta ei osattu nähdä, eri asioiden vaikutuksia. Kehonkielessä näkyi viha minuuden sulkemisen vuoksi. Tämä tapahtui vuosina 1969 – 1991. Sana on liha, sanotaan Raamatussa, ja sitä se varsinaisesti on. Tunteet ja persoonallisuus syntyvät vuorovaikutuksesta, itseen ja toisiin nähden, ja kun yksilö saa tahtoa ja haluta, mieli syntyy ja sen myötä nautinnon kyky, aistimuksen kokonainen kyky. Mieli ei ole ratkaisija, se on kokemuksen vastaanottaja ja kokemuksen tulkitsija, ellei itsekkyys ja vallanhimo sitä toteuta ihmisen kautta.

Tiedettä voi syyttää siitä, että se on vastuuttomasti nimennyt aistimuksen seksuaalisuudeksi lapsuudessa. Kun lapsi ei osaa puhua, hänen tutkimuksensa maailmasta alkaa maistamalla, ja tuntoaisti kertoo hänelle, mitä on maailmassa. Päiväkodeissa totesin joskus, että lasta rangaistiin tästä, nykyään se on jo sallittua, kokea kehitystason mukaan. Tässä voi kysyä, voiko keho tulla liian avoimeksi, ja tulla liikaa ulospäin suuntautuvaksi jakaen aistimuksen ulospäin sattumanvaraisesti ja toistuen tavaksi. Lapsi saa myös ulkoa tulevaa vuorovaikutusta, jossa tunteet alkavat reagoida, syntyy sisäinen yhteys kokemukseen itsen tarkkailtavaksi ja sen laatu tulee kohtelun laadusta. Lapsella on sisäsyntyisesti kehon pidättyvyys syntymästä syntyneenä syntymäpuristuksesta, ja niinpä hän myös pidättäytyy ja pitää itsessään sisällä kokemuksensa, koska se tuo turvan tunnetta, myös luottamusta itseen ja hallitsemisen tuntoa. Uskontoja voi syyttää siitä, että ne lukitsevat ihmisen ajattelun sanojen ehdottomuuteen, jossa toiminnallisuus ei selity lookisesti. Itseasiassa monet ongelmat selittyvät kasvatuksen ja yksilöön tunkeutumisen seurauksena, itseohjautuvana lapsella on valmius autonomiseen kehitykseen hyvällä ohjauksella.

Uskonnot ja kulttuurit ylipäätänsä ovat tuoneet paljon häpeää ja pelkoa ulkopuolelta tuotettuna ihmisyyteen, erityisesti se näkyy naisiin suhtautumisessa ja juuri sanakielen ehdottomuus on johtanut siihen, että järjettömät uskomukset pitävät tapoja yllä. Naisten kuukautiset ovat olleet kautta aikojen häpeän alaisia. Elämää kunnioittavassa kulttuurissa tämä olisi voinut mennä täysin vastakkaisesti, kuinka hienoa on, että elämän syntymä mahdollistuu.

Pelon pohjalta rakentuneet minuudet rakentavat usein myös riippuvuuden syntymisen toiseen, kun valta on ollut toisella ja hän on käyttänyt sitä hyväkseen antamatta elämiselle mahdollisuutta. Valitettavasti juuri silloin käy niin, että kehoehdollistuneet minuudet luonteen piirteinä yliaktivoivat kehon niin, että ulkopuolisesta se näyttää ahneudelta, seksuaalipyrkimykseltä yliaistimuksen vuoksi, keho näyttäytyy himoitsevalta, vaikka se on rakentunut psyyken puolustuksesta, ja persoonallisuutta ei ole näkyvissä, yksilöstä syntynyttä halua ja tahtoa, vain pelon kuva kehossa. Lapsella, jolla ei ole vielä minuutta alle kolme vuotiaana ja pelkoja ympäristöön nähden, kehon jännitteisyys näyttää seksuaalisuudelta, omnipotenssilta ja joidenkin mielestä narsistiselta.

Yliaistillisuudesta voi päästä irti normaaleihin aistimuksiin. Tällöin on kuljettava kultaista keskitietä, ei mitään liikaa. Rakastuminen, jos se alkaa tunteista, on yksi tyypillisistä yliaistimusten tapahtumista, tällöin tunteet vyöryvät ja sekoittavat päätä niin, että ihastuksen kuvat juuttuvat paikoilleen joksikin aikaa, eikä niitä saa sammutettua. Seurauksena on seksuaalisuutta. Jatkuvaa rakastumista ei kestäisi kukaan.

Kasvaminen vapauteen on jatkuva prosessi. Leikki, liikunta ja taide on väylä, jota kulkien pääsemme siihen. Niin sisäisessä minuudessamme tunteiden kautta kuin keholliset voimat voivat viedä ylisuuriin pyrkimyksiin ja vallanhimoon, jossa toisten alistaminen tapahtuu. Tunteista tulee negatiivisten voittokulku ja este hyvälle vuorovaikutukselle. Leikin, liikunnan ja taiteen kautta opimme kohtaamaan tunteet tässä ja nyt, ja kasvatuksella vertailua vähentämällä laimentamaan niitä niin, etteivät ne vahingoita ihmistä.

Raija

KUULEEKO HÄN?

Mitä kuulemisen parantamiseksi voisi tehdä? Etiikan opettajani sanoi minulle kerran, että sinua kuunnellaan. Hämmästyin, sillä en kuvitellut, että olisin merkittävä. Niinpä analysoin itseäni, mikä saa ihmiset kuuntelemaan. Ensiksikin puhun harvoin keskustelutilaisuudessa, vapaalla ollessa saatoin joskus puheryöpyn tulla toiselle. Kun olen saanut olla puhumaton, harkitsen tarkoin mitä puhun, ystäväni sanoi, että osaan sanoa oleellista, ja keskeistä asian suhteen. (no nyt menee kehuiksi) Tosiasiassa minun ääneni on hyvin matala, se on ahdistuksen ja aggression sekoitus, ja olen jo luopunut siitä, että voisin koskaan oppia puhumaan selkeästi esim. Englantia, jossa äänteet tulee lausua niin hyvin, että sanan voi ymmärtää. Olen menettänyt puhetaitoni.

Joskus luin artikkelin, jossa sanottiin, että hiljaiset ovat pelottavimpia. Minussa on ollut sitä.

Nyt varastan Hellstenin luonnekuvauksista piirteitä, joita ryhmässä voi esiintyä, Kirjasta, Virtahepo työpaikalla, ja yritän löytää sieltä kustakin positiivisen puolen, miten se voi tuoda yhteisöön hyvää. Hahmot ovat, valesankari, taakankantaja, syntipukki, näkymätön, naurattaja, lisään hiljaisen. Nämä ovat vain karikatyyrejä, eikä kukaan koskaan ole täydellisesti sellainen, vaan rooli on tullut niistä opituista tilanteista, kuinka valtaa on käytetty ja kuinka tilaa on ollut. Hellstenin hahmot ovat psyykkisestä puolustuksesta kehittyneitä, psykologisia puolustusmekanismeja ja kaikkia piirteitä voi esiintyä yhdessä ihmisessä.

Valesankari kärsii liian suurista odotuksista, joita hän ja ympäristö ovat yhdessä punoneet tiedostaen tai tiedostamatta, joko ihailun ja/tai alistamisen kautta. Häntä voi auttaa kuvailijan tehtävät. Taakankantaja on yksinselviytyjä, hän tarvitsee auttajia ja puolestapuhujia, jotka muistavat sanoa, että hän on riittävä, syntipukkia auttaa toisen rooliin meneminen, ja hän voi olla joskus toinen, näkymättömän ja hiljaisen voi yhdistää, heiltä kannattaa kysyä, mitä he ovat havainneet ympäristön tapahtumista, naurattaja täytyy kohdata todesti ja vakavasti, sillä häntä ei useinkaan ole kuultu. Tällaiset piirteet voivat esiintyä sekä näkyvästi, että salatusti, sillä ne ovat enemmän opittuja yhteisön arvoista kuin persoonallisuuspiirteitä. Ne eivät näy, jos psyyke on suodattanut ne pois tositapahtumista omaan uuteen todellisuuteen puolustuksen liiallisuudessa, kun totuutta ei kestä.

Kaikkien kohdalla tiedostamaton ja tietoinen vaeltelevat hallitusti ja hallitsemattomasti, ne säilyvät yhteisönormeissa asenteina, ja niitä säilytetään hierarkkisen vallan avulla. Kun rooleista vapautuu, kuuleminen alkaa onnistua, ja kohtaamme todellista ihmistä.

Raija

RATKAISEEKO LÄÄKETIEDE YHTEISKUNNAN ONGELMAT?

Lääketieteen ylivalta yhteiskunnallisten palveluissa on merkittävä. Se on eritäin kallista ja on syytä pohtia, onko se aina viisasta. Olen sitä mieltä, että sairaudet täytyy hoitaa ja ne voidaan hoitaa yhteisistä varoista, kenenkään ei tarvitse kärsiä niiden vuoksi.

Olen kuitenkin sitä mieltä, että lääketiede ei osaa tutkia ja lähestyä sosiaalisten ongelmien kenttää. Ammattitaito on hyvin kapea-alaista, ja joskus tuntuu, että syyt ja seuraukset eivät ole loogisia edes tautien syntymisessä.

Pari esimerkkiä. Itse kärsin ahdistuksesta, aggressioista ja peloista vuosikymmeniä. Kuljin lääkärissä apua hakemassa. Minusta saattoi hyvin selkeästi lukea kehonkielestä psyykkisen puolen ongelmat oireissa ja puhuin niistä, ja vaikka kirjoitin kirjan niistä, sitäkään ei noteerattu, annoin lääkärilleni. Fyysisenä oireena oli jatkuvat tulehdukset, ja ylipaino. Ohjeena oli painon pudotus neuvontaa. Kun yritin nostaa itseäni ahdistuksesta iloitsemalla itsestäni, ja satuin kerran sanomaan terveydenhoitajalle, että uin ½kilometriä. Hän sanoi, ”ei tuo mitään, minä uin kilometrin”. Terveydenhuoltomme ei osaa kohdata psyykkisiä oireita, muutoin kuin persoonallisuusongelmana, ei sosiaalisten suhteiden ja yhteisön ongelmana.

Ystäväni tytär on ollut alkoholisti 30 vuotta. Lääkärit eivät ole huomanneet hänen ongelmaansa. Perhehelvetissä elänyt tytär on masentunut ja itsetuhoinen, välinpitämätön ja itseään hoitamaton. Pitkäaikainen sairaus on kiusannut koko ajan, ja vienyt kaiken huomion. Milloin ihminen hoidetaan kokonaisena, eikä vain tautien kautta?

Turha näitä on tänne huudella, jos ei ole esittää ratkaisua. Sosiaalisten taitojen opettaminen on täysin hukassa koulutuksissa, jopa sosiaalialan ammattitutkinnossa huomasin tämän.  Ihmistä saa kohdella täysin mielivaltaisesti, ja se katsotaan ihmisen normaaliudeksi. Ja kun nyt on todistettu, että kohtelu on erittäin vahva korrelaatioissa sairauksiin, ihmettelen vaan, mikä on taustalla tässä, ettei asiaan saada korjausta. Onko sittenkään opettajien koulutus laadukasta?

Raija