USKO- JA USKONTOKÄSITYKSENI

Ymmärrän uskonnot ja uskon eri asioiksi. Usko on ytimessään vain uskoa siihen, että Jumala on olemassa. Uskonnot ovat ihmisen luomuksia siitä, mitä he pitävät oikeana, ja pyrkivät todistamaan sitä itselleen ja muille, oman kehitystasonsa mukaan.

Raamatusta voi löytää ihmiskäsityksen, ja ihmiskuvan, jossa usko ja uskonnot yhdistyvät. Suurin osa Raamatun kertomuksista on ihmisen ymmärryksen mukaan tuotettuja. Se on valtaa ammattien, roolien ja aseman nimissä.

Jumala tavallaan luo maailman kaikkivaltiaana saavuttaakseen ihmisyyden ja maailmankaikkeuden. Niinpä sen ihmisyys on kuin palasina maailmalla eri uskonnoissa, jotka ovat ottaneet vain osan ihmiskuvasta omakseen, ja julistavat sitä oikeana; kuvaa, sanaa, sukupuolta, ja selitystä syntymän ja kuoleman välissä.

Ymmärrykseni Jumalan ihmiskuvasta on seuraavanlainen, siinä on rakenne. Alkuun, kun kehitystä ei vielä ole tapahtunut, on vain kuvaton ja sanaton Jumala, sitten syntyy tunteet aktivoimaan, ja tämä kertomus on luomistapahtumassa Aatamin Eevan houkutuksissa, tunteet houkuttelevat ajatteluun, Jumalan pyhä henki, mikä on lähtöisin kaikkivaltiaasta, johdattaa ajatteluun ja ihmisenä oppimiseen sekä kasvamiseen. Ainostaan uskoen ja valiten luomiskertomuksen tunneosan, ihminen joutuu taikauskon ja epätietoisuuden piiriin uskoen kaiken olevan valmista, ettei hänen tarvitse tehdä enää työtä tutkiessaan totuutta.

Mutta Jumala tulee korjaamaan kehitystä Jeesuksessa Kristuksessa. Kertomuksen Neitsyt Maria on vertauskuvana viattomuus. (Jeesus ja Neitsyt Maria ovat ajattelun kehyksiä). Pyhä henki on Jumalan lähettämä yhteys. Kun ajattelussa Maria on viaton, se kuvastaa ihmisen ajattelun vilpittömyyttä, mutta se on alkuun tiedostamaton ja ihminen ei ymmärrä sitä, niinpä Jumala lähettää Jeesuksen avuksi opettajana, joka selittää asiat niin, että ihmiset voivat ymmärtää niitä. Ja niin Jeesus Kristus tulee sanassa lihaksi.

Ihmiset ovat valinneet osia näistä ihmisyyden rakennuspalikoista, jättäneet osia pois, omaksuneet toista suuremmaksi kuin toista osaa, ja uskontokunnat ovat syntyneet. Mutta kaikkivaltiaan maailmankaikkeus on kokonaisuus, jossa on mahdollista ottaa myös ihminen kokonaisena. Näin ollen ei ole olemassa mitään oikeaa uskontoa, on vain ihmisen heikkous ymmärtää Jumalan tarkoitusta.

Nyt on työni tehty, voi jäädä ansaitulle vapaalle.

Raija

TÄYDELLISYYS

Täydellisyydestä varoitellaan, eikä suotta. Ihminen ei voi olla täydellinen, särkyvänä ja erityistaitoisena hän saa enemmän hyvää aikaiseksi. Täydellisyys on jokseenkin vertailukelpoinen kauneuden kanssa, se sokaisee ihmisen. Tästä kertoo Narkissos tarina, josta kannattaa lukea Lyytikäisen selitys, Googlen kautta voi avata, silloin ehkä ymmärtää enemmän narsismia sairautena. Täydelliseksi itsensä ajatteleva ei näe enää todellisuutta, ja totuutta, mitkä eivät koskaan voi olla täydellisiä.

Täydellisyyttä voi tarkastella eri näkökulmista. Jos mietimme sydänkirurgia, hänen on oltava täydellinen toiminnalliselta kannalta, että hän voi tehdä hyvin työnsä. Sen sijaan hän voi olla epätäydellinen luonteensa suhteen, sosiaalisissa taidoissaan, perheenisänä, miehen tai vaimona. Hän voi vetää vapaa-ajalla lärvit, mutta silti hän voi olla täydellinen kirurgi.

Viisaat puhuvat täydellisyyden vaaroista usein ihmisluonteen näkökulmasta. Sillä voi olla pitkäkantoiset vaikutukset kanssaihmisiin. Persoonallisuushäiriönä pidetään narsistista luonnetta, mikä on kehittynyt tunne-elämän seurauksena, mutta elämänkokemusten väsyttämiä pyrkijöitä ei luokitella juuri mitenkään ongelmallisiksi. Otan esimerkiksi perheen isän, joka oli jo varhain lapsena hylätty vanhempien taholta kuoleman ja kaltoin kohtelun seurauksena. Isä oli kuollut varhain, ja ylitaakkansa alla äiti purki paineet lapsiin, pahoinpidellen heitä. Hän ei saanut kokea hyväksyntää.

Ja kun tämä poika meni naimisiin, hän vaati jatkuvaa täydellisyyttä lapsilta, täydellistä onnistumista koulussa ja urheilussa. Perhe ahdistui, vaimo paloi loppuun, lapset paloivat loppuun ja lähinaapurit saivat kokea heijastuksina syyllistämistä milloin mistäkin teosta. Sillä täydellisyys saa aikaan vahvan syyllisyyden, ja kun tavoitteet eivät täyty, ja sellaista ihmistä ei ole olemassa, kaikki tekevät virheitä, syyllisyys siirretään toisiin.

Tärkeää on hyvä kohtelu, hyvinvoinnin lisääminen. Niin hyvä kuin pahakin kertaantuu toisissa. Arvot voivat äärimmäisyyksiin mennessään koitua tuhoksi, ja tuhota sen tarkoituksen, jota haetaan. Joskus arvojen kärjistäminen on keino herättää näkemään sokeus, joka asiassa on tapahtunut. Finlandia palkittu kirjailija Juha Halme kirjoitti YLE:n kolumnissaan provosoiden, kuinka orjallinen työ voi tuhota ihmisen, ja kehotti laiskuuteen ihmisyyden säilyttämiseksi.

Ihminen voidaan kuitenkin nähdä täydellistyvänä. Hänen tunne-elämänsä täydellistyy näkemään yhä tarkemmin iän varttuessa, syvät kokemukset avautuvat. Hän oppii taitoja, hän viisastuu koko ajan, ja osaa käyttää taitojansa merkityksellisemmin, huomaa pikku vivahteita, näkee kokonaisuuksia, osaa jakaa osiin, ja hyödyntää oppimansa toisten hyväksi.

Ihminen ei voi olla hyvä tai paha, hänessä on hyvää ja pahaa. Yksi suurimpia ongelmia ihmisten välillä on valta ja kokemustensa heijastaminen toiseen. Kilpailua ihmisyyden paremmuudesta ei voi pitää eettisesti hyvänä. Jokaisella on ihmisarvo. Ihminen Jumalan kuvana on kysymys, mitä pitäisi miettiä enemmän, lähtökohtaisesti viaton Neitsyt Maria onkin ehkä vertauskuva, jossa syntymä poikana on selitys ymmärryksen syntymään.

Raija

LASTEN MENETETYT UNELMAT

Minusta vanhemmilla on joskus liikaa valtaa ja he käyttävät sitä väärin kuka mistäkin syystä. Sitä valtaa on myös yhteiskunnalla, ammattipsykologeilla, opettajille jne. Ylipäätänsä se valta voi tuottaa pahaa, harvemmin hyvää.

Olimme aikuisten naisten kokouksessa keskustelemassa peruskoulunsa päättävien lasten ammatin valintaa, pari tapausta jäi mieleen. Äiti oli ehdottanut pojalleen, että hän menisi lukioon, ja isä sanoi, ettei ole mitään muuta hyvää ammattia kuin sähköasentaja, sähköasentaja ja sähköasentaja. Ja poika valitsi sähköasentajan linjan ammattikoulussa. Saman valinnan vaiheessa jonkun perheen tyttären isä oli sanonut, ettei koulua kannata käydä, itse kouluttamaton. Tytär haki sitten umpimähkään ammattikouluun ja ajautui alalle, josta ei ollut koskaan haaveillut. Miten moni on joutunut valitsemaan vanhempien arvostaman koulutuksen. En usko, että he tulevat työssään koskaan innostumaan täydellä intohimolla, ja ammatin toteuttaminen tulee vaillinaiseksi, joskus jopa haitalliseksi.

Itse jouduin tai sain valita ammatin keski-iässä. Olin ammatinvalinta testeissä kaksi viikkoa. Minua suositeltiin sosiaalialalle, ja hain koulutukseen ja pääsin sisään opistoon. Muistan sen pettymyksen kun luin laitoksen ovesta oman nimeni. Kyyneleet valuivat poskilleni, jälleen kerran valinta oli tapahtunut muiden määrittelyjen kautta, siinä katsottiin minun positiivisuus ja voima, mikä antoi edellytykset alalle. Mitään muuta se ala ei opettanut minulle kuin sen, että sosiaaliset taidot ovat täysin hukassa. Minä olin vain peili ihmisille, johon hei heijastivat käsittelemättömät tunteensa. Olin haaveillut psykologin ammatista, ja opiskelua yliopistossa. Hain erityistapauksena koulutukseen, mutta minua ei huolittu. Englannin kielen taidon puute esti normaalit koulutuskanavat, se etten oppinut sitä, koska olin ollut puhumattomana vuosikausia, ja oppiminen oli ongelma, kun etuaivolohkolla ei saanut olla toimintaa yhteisövallan väärinkäytön vuoksi, en saanut ajatella kuin tottelemisena sanakielen kautta. Leikki ja luovuus olivat kiellettyä, itsemääräytyminen.

Vanhempien väliset valtataistelut ja arvot näkyvät myös tapahtuman ytimessä moraalisena. Lapset valitsevat ammatin, jossa eivät itse määrää valintaansa, vaan vanhempien arvot sanelevat ehdot valintaan. Jos ajattelemme asiaa pahan ja hyvän akselilla, lapsi valitsee pelottavamman kohteen. Niinpä edm. lapsi joka valitsi sähköasentajan linjan, syytti kolmenkymmenen vuoden iässä äitiään siitä, ettei hän antanut valita lukiota, ja lähti sitten uudelleen opiskeluun. Tässä näkee sen, että mieli heijastaa ahdistuksen turvallisempaan ihmiseen, ja puhuu, että tämä on tehnyt hänelle pahaa, kun sitä pelottavampaa hän ei uskalla kohdata.  Uskomalla ainoastaan sanakieleen ajaudumme harhaan, ihminen on monimutkainen olento mielen osalta, ja siihen tarvitaan vahva ammattitaito, että ohjataan ihminen itse valitsemaan.

Raija

PAHAN JUURILLA

Kristinuskossa enkeli tulee taivaasta ja muuttuu pahaksi. Hyvää ja kaunista edustava enkeli muuttuu pahuuden ilmentämäksi jossakin Raamatun tarinassa. Kreikan mytologiassa Narkissos ihastuu itseensä lähteen kuvaa katsoessaan ja hänestä tulee itsekäs. Oidipus surmaa isänsä ja nai äitinsä, rakkaus on muuttunut intohimoksi ja sokaissut hänet. Liiallisen kauneuden, liiallisen vallanhimon, kaiken liiallisen kääntöpuolelta löytyy ylivoima niin tuhon kuin rakkauden voimassa.

Minä olen arkinen ihminen ja ajattelen hyvin konkreettisesti, ehkä siksi, että minun elämäni on ollut aina käytännön läheistä ja arkista, en ole voinut tavoitella taivaita, en uneksia, en ole saanut mainetta enkä kunniaa, olen joutunut elämään työtä tehden jokapäiväisen leivän saamiseksi. Koska lapsuuteni oli erittäin köyhää, minulla kesti vuosikausia, ennen kuin opin edes käyttämään rahaa, nuukailin kaikessa. Yksi vaihe elämässäni oli vähän varakkaampaa, koska mieheni oli suhteellisen hyvätuloinen, sitä aikaa kesti 20 vuotta, mutta en rakastunut siihen aistimaailmojen nautintoihin hedonistisesti, vaan halusin siitä pois.

Niin tiede kuin uskonnotkin ovat etsineet pahaa persoonallisuudesta.

Minulle pahan juuri on aistimuksissa mielen kääntäessä todellisen aistimuksen hyvästä aistimuksesta pahaksi ehdollistuen, ja alkaen toistaa kokemaansa aistimusta, on syntynyt yliaistimus. Kaiken taustalla on väkivalta, joka esimerkiksi syntymässä on olennaisesti läsnä synnytyskanavassa puristuessa. On aivan ympäristöstä kiinni, aktivoidaanko tuota traumaa, vai annetaanko hellää hoivaa, että aistimukset voivat palautua normaaliksi.

Väkivalta lihaksessa muuttuu mieleen heijasteiseksi.  Se alkaa heijastaa kokemaansa ulospäin kehossa, keho alkaa näyttä elävältä, rehevältä, himokkaalta ja voimakkaalta, kuin terveyskuvalta. Aistimukset näyttävät halulta ja tahdolta, koska ihminen pyrkii toteuttamaan niitä, ja koska persoonallisuus ei ole kehittynyt, on vain toisto-oppimista ja toisto tekemistä. Satoja vuosia lapsia sidottiin kiinni, naisten emättimiin työnnettiin puupalikat, ja fyysinen puolustus nousi pintaan äärimmäisenä jännitteenä kehon ulkoisessa aistimuksessa, posket punoittivat, juoksu oli hurjempaa kuin koskaan, kiire kaikkialla mukana. Ja mitä mieli näytti; irstaan, härskin ja himoitsevan kehotuotteen itsen puuttumisessa, ikään kuin tahtova ja haluava ihminen, sen kertoi ulkoinen havainnointi. Naisesta tuli syntinen, kun miesvalta alisti naisen tahtonsa alle.

Mytologiset tarinat hyvän muuttumisesta pahaksi näyttää toimivan myös toisin, paha synnyttää pahaa ja elää toistaen väkivallan jälkeläisenä. Kaunis aistimus, mikä on mielihyvää kokeva, muuttuu väkivallan seurauksena yliaistimukseksi, muuttuen himojen yltiömäisiksi teoiksi, johon ei voi liittää yksilön halua ja tahtoa, motivaatiosta puhumattakaan, se on vain väkivallan tuote. Paha on tuotettu ulkoa tunkeutumisen avulla, ylivallalla, ylimielisyydellä, usein miesvallalla.

Suorastaan häpeällisenä pidän näitä persoonallisuuteen liittyviä teorioita, joita Suomessakin julistetaan, esimerkkinä eräs kuuluisuus, joka on saanut paljon sijaa mediassa. Hänen julistuksensa tuntuu niin irvokkaalta, kun hän selostaa anaalisten ja oraalisten nautintojen hedonismia, joiden teorioissa on vain ulkoiset arvioinnit teoista liittäen ne persoonallisuuteen, joita väitetyt ovat tehneet, mutta näkemykset eivät kestä syvempää tarkastelua. Psykiatria onkin jo luopunut esim. neuroosi käsitteestä. Mutta aivan toisen alan koulutuksen saanut loistaa mediassa.

Raija

PUHUMATON KANSA

Jos uskomme vain mediaa yhteisön tapojen todellisuudesta, meillä on keskusteleva kansa. Mutta jos tuomme esiin tutkimuksia, meillä on kyräilevä ja pelokas kansa. Asiaa voi tarkastella historian näkökulmasta. Olemme olleet toisen valtion vallan alla vuosisatoja, ja me olemme oppineet puhumattomiksi ja tottelevaisiksi. Suomeen on kehittynyt autoritaarinen kulttuuri, jossa asema vaikuttaa vahvasti oikeuksiin puhua.

Meidän täytyy siis opetella puhumaan. Kaikki alkaa lapsuudesta, saammeko puhua, onko siihen tilaisuutta. Päiväkodissa lapset saavat puhua keskenään leikkiessä, mutta julkinen esiintyminen ryhmässä on hyvin vaatimatonta, opimme salaa puhujiksi myös arvojen mukaan. Lapsi on puheen kehittymisessä monien kokemusten ja oppimisten tiellä. Jo yksistään äänen tuottaminen on opeteltava uudelleen mielekkäämmäksi kokea sitten syntymän alkurääkäisyn. Kun olimme kolme vuotiaan lapseni kanssa päiväkerhossa, yhtäkkiä hän kiljaisi korkean kimeän äänen ilmoille, ja ihmetteli sitten, olipa ihmeellinen ääni, lapsen oppiminen on ihmettelyä. Perinteinen tapamme on, että kuuntelemme vain auktoriteettia, esimerkiksi opettajaa koulussa.

Lapsen on opittava kuulemaan itseään, omaa ääntään, toisten ääntä, ja sisäistä ääntään. Näin todellisuus alkaa rakentamaan minuuteen sellaista havaintokykyä, jossa voi tarkastella omaa näkemystään. Ikään kuin asettaa näkemyksen kuvaksi etuaivolohkolla, mikä on alkujaan kehittynyt leikkiessä. Leikki on synnynnäinen kyky, jonka mieli tuottaa ensin heijasteisena, kuten ympäristössä esiintyvät varjot, joita lapsi sitten yrittää ottaa kiinni. Tuo kyky on syntyjään ensin mielikuvitus, mielen ja tunteiden tuottamaa, jossa sanojen ja kuvien oppimisen myötä kehittyy lauseina ymmärrettävä sanakieli, kinesteettisen muistin ja kuulo sekä näköaistin myötä symbolien ymmärrys, jossa yhdistyy yhteinen kielemme ymmärryksen syntymään.

Noin 7 vuoden iässä lapsi oppii erottamaan sanakielen ja mielikuvituksen ja voi oppia selkeän kielen, jossa voimme ymmärtää toistemme puhetta. Roolit, joissa valta vie mielen kokemusten kautta valta-asemiin ja toisen tarkkailuun, estää toistemme ymmärrystä. Jos mieli ja kieli jää yhdistyneeksi, se ymmärtää toisen puheen oman mielen tuotoksen kautta ja kuultu muuttuu. Roolit uhrina ja tuomitsijana on esteenä kuulemiseen, näkemiseen ja hyvään ymmärrykseen. Se tuottaa syyllistymistä olipa yksilö syyllistäjänä tai syytettynä. Siksi on tärkeää kiinnittää huomio hyvään kielen kehitykseen, että voimme päästä eroon mielivallasta, jossa valta ja valta-asema sekoittavat ymmärryksen, jossa kieli ei ole selkiytynyt omalle uralleen. Eriytyminen mielen ja kielen kehityksessä lapsena on tärkeää, että pääsemme eroon valtataistelusta.

Puheen tuottaminen on merkittävin ymmärryksen rakentaja, jossa yksilö ottaa haltuun syntyvät mieli-, ja muistikuvat sekä oppii jäsentämään ne kirjoitettuun ja puhuttuun muotoon. Vuorovaikutus ja ymmärrys lisääntyvät ja tulevat selkeämmäksi, kun opimme hyvin sanakielen. Äidinkielen hyvä sisäistäminen mahdollistaa sisäisen itsen olemassaolon niin, että yksilö säilyttää yhteyden syviin tunteisiin, eikä omaksu vain yhteisöllisiä normeja kieleen, jossa itseys voi kadota. Syväsyntyiset tunteet ovat avaintekijä yksilön syntymään, persoonallisuuteen.

Hyvin suojeltu elämä, hyvä kohtelu, luottamus ja turva elämään tuovat sellaiset edellytykset, jossa syyllisyydet ja kovat kokemukset eivät vie turvattomuuteen, jossa vain heijastamme kokemukset toisiin, suojeltuna ymmärrys toistemme kanssa lisääntyy, voimme rakentaa suojelevaa elämää.

Raija

SYYLLISYYDEN KOHTAAMINEN

Syyllisyyttä on monenlaista, eri lähteistä syntyvää, eri tavalla vaikuttavaa ja myös hyvin vaurioittavaa. Joillekin syyttömyyden kokemus on niin tärkeä asia, ettei sitä tahdota ollenkaan kokea, koetaan liikaa syyllisyyttä, tai ei ollenkaan. Kirkossa Jeesus kantaa ja antaa anteeksi kaikki synnit.

Oman syyllisyyden kohtaaminen on parasta mielenterveyshoitoa, ja vastuun kantamista, terveen syyllisyyden. Minusta näyttää siltä, että virallinen mielenterveystyö suosittaa ja ohjaa ihmisiä pois syyllistämisestä. Ihmisten syyllistäminen on eri asia kuin syyllisyyden kokeminen teoista, mikä tule esiin totuuden esillä pitämisestä, ja josta ihmiset usein elämöivät. 

Valheeseen pakeneminen tuo lisää syyllisyyttä mieleen ja ahdistaa sekä tekee vaikeaksi ihmisten kohtaamiset, rehellisyys ei onnistu, ihminen ajautuu pakkorooliin, ja näyttelee. Siksi totuuden ylläpitäminen on tärkeää, mutta silti vaikeaa. Omalla kohdalla vielä viidenkymmenen vuoden takaisen tapahtuman esille tuonti sai aikaan pahan tunnevyöryn ja suhteet katkesivat. Totuuden paljastuminen on vaikeaa, mutta lopputuloksena on silti vapautuminen ja mielen tervehtyminen. En ole mikään brutaalin totuuden toitottaja, mutta pidän tärkeänä, ettei toisten ihmisten elämiä tuhota.

Syyllistämättömyyden suojelu syyllisiltä on kuitenkin petos, josta syntyy valtavasti mielenterveysongelmia ihmisille. En tarkoita tällä mitään pieniä syyllisyyskokemuksia, ne ovat normaaleja, ja ne ihmiset yleensä kestää. Itselläni oli hyvin vahva syyllisyydentunto, märehdin pullapalan syömistä, hikoilin lenkillä ja piiskasin itseni, nykyään syön jo hyvällä omallatunnolla.

Syyllisyys syntyy kun kokee tekevänsä väärin. Teot voivat olla harkittuja, harkitsemattomia, varomattomia, satunnaisia, ja/tai jatkuvia. Kun teon takana on motivaatio, se on harkittu, suunniteltu ja tavoiteltu, ihminen on tietoinen teostaan. Yleensä ihminen selviää tästä, ja porskuttaa eteenpäin selvin nahoin. Kun syyllisyys syntyy syyttömyydestä, ihminen murtuu, erityisesti silloin kun hänellä ei ole mahdollisuutta vaikuttaa asian korjaamiseksi ja hän ei saa puhua siitä.

Usein syyllistämisen tapauksissa tuomitsijat jäävät tuomarin rooliin ja ahdistuvat, ja joutuvat pakenemaan luotuihin tarinoihin psyyken puolustuksessa, mikä voi synnyttää samanlaisia paineita kuin syyllistetyn kohtalossa, epätietoisuus aiheuttaa psyykeen tuskaa. Kun sitä jatkuu pitkään, jopa vuosikymmeniä yhteisöissä, ja sitten asia valkenee, totuus tulee ilmi, syyllistäjät joutuvat voimakkaan ahdistuksen valtaan ymmärtäessään tehneensä väärin ja seurauksena on mielenterveys ongelmia, jopa murtumista. Joskus kuulee sanottavan, ettei trauma tuota kaikille ongelmia, totta kai jokaiselle se on yksilöllistä, mutta on syytä muistaa, että kaikki eivät käsittele asiaa, se voi olla pitkään kieltäytymisvaiheessa. Käsittelemättöminä asiat voivat tulla esiin myöhemmin vaikeina muistihäiriöinä.

Raija

HEIKOMMAN OSA

Heikot ne elon tiellä sortuu, jätkä sen kun porskuttaa, tämä suomalainen sanonta tunnetaan. Minusta elämä ja tavat toimintoineen näyttävät siltä, ettei heikkoutta ymmärretä heikon kannalta, se on valtaa auttajan taholta, minkä hän rakentaa omaksi edukseen. Se on usein helpommin toteutettavissa, helpommin määriteltävissä, helpommin tutkittavissa, sille on järjestelmän tuki. Vaikeinta näyttää olevan henkinen auttaminen, tukeminen ihmistä henkisesti, koska auttajan ylimielisyys ja asema estää sen. Altruistista valtaakin on joskus olemassa.´

Olen pyytänyt apua monessa asiassa, rikoksen uhriksi jouduttuani terveydenhuollossa, ystäviltä, ammattilaisilta, ja pyytänyt apua myös muille ihmisille. Apua en ole saanut, vain tuomioita. Tukea ja puuttumista tulee sellaiseen asiaan, jossa syylliseksi katsottu on heikossa asemassa, ja jossa näyttää siltä, että syytetty on niin heikko, ettei hän pysty puolustamaan itseään, siten syyttäjä on varma voitostaan. Joskus 1990 luvun alussa lähetin ensimmäisen kirjani piispa John Wickströmille, koska pidin tärkeänä sitä, että heikkoa ihmistä aletaan suojella ja heikkoutta aletaan nähdä. Kymmenen vuotta myöhemmin tarjosin saman kirjan paikkakuntani kirkolle. Molemmat palauttivat kirjan nopeasti, tuskin olivat lukeneet.  Oli tietysti sopimatonta antaa kirja Kristinopin edustajalle, sillä heidän mielestään ihminen on paha, joka ansaitsee vain tuomion. Tämä on mielestäni Jeesuksen opetuksen vastaista. Ihmiskuva, jota kirkko kuljettaa mukanaan on vastoin Jeesuksen oppeja, ja estää näkemästä totuutta.

Hyvä ja paha, vahva ja heikko, näillä termeillä on pelattu aina kääntäen ne toisiksi, toistensa kääntöpuoliksi, mutta siinäkin ilmenee vain vallan väärin käyttö, muodostetaan sellainen käsitys, ettei ihminen kykene muodostamaan näkemystä oikeasta ja väärästä. Mitkään ihmisoikeussopimukset eivät näytä auttavan tähän käsittämättömään vallanhimoon. Yhteisöt ihmisineen toimivat juuri niin, että kaikki seitsemän kuoleman syntiä mahdollistuu, ei ennalta ehkäisevästi.

Opiskellessani yliopistossa sosiaalipsykologiaa, vein vaatimuksen mukaan tapauskuvauksen keskusteluun, jossa kerroin kuinka päiväkodissa käsiteltiin huonosti käyttäytyvän lapsen asiaa palaverissa. Litteroin puheenvuorot sanatarkasti ja suurin osa niistä oli lapsen tuomitsemista. Ryhmän oli vaikea uskoa asiaa todeksi. Muutaman tapauksen, jossa lapsia kohdeltiin huonosti päiväkodin henkilöstön taholta, vein johtoon, mutta sain siitä rangaistuksen häirikkönä.

Auttamisessa ilmenee hallitsemisen menetelmät, ei autettavan huomioiminen.

Tukijat, ystävät ja auttajat määrittävät sen, mikä on sopivaa auttamista, mitä autettava saa pyytää, mitä hän saa tuntea ja sanoa. Pahimmillaan koko autettavan avunpyyntö, ilmaisu tai koko tapahtuma muutetaan täysin toiseksi.

Mitä järkeä on julistaa oppeja, ylistää niitä, jos kuitenkin toimii vastoin niitä. Kun luen Jeesuksen opetuksia, huomaan aina, että ihmiset toimivat juuri päinvastoin. Ei ole todellista välittämistä ja rakkautta, on vain valtaa ja hallintaa toiseen nähden. Yksilöllä ei ole oikeuksia, on vain joukkovaltaa, on vain mielten kautta hallintaa, mikä kulkee yhteisövoiman mukana. Ei asioita voi korjata, jos ei näe totuutta, vaan ylistää vaan omaa hyvyyttään, suojelee oma organisaatiotaan, ja menee vahvemman puolelle.

Ihmiset asettavat ehtoja sille, kuinka he hyväksyvät toisen. Jos toimit näin, jos tulet sinne, jos harrastat tai teet sitä ja tätä, niin sitten vasta hyväksyn sinut, muuten me hylkäämme sinut, eristämme ja tuomitsemme. Se on yhteisön epävirallista tuomiovaltaa. Ei se ole ihmisen tehtävä, se on juuri vastoin Kristinopin oppeja. Ei se tarkoita sitä, että ihmisen annetaan tehdä rikoksia, käyttäytyä törkeästi, se tarkoittaa sitä, että ihmiselle annetaan ihmisarvo, häntä kuunnellaan, ja hänelle suodaan ihmisoikeudet. Auttamiseksi ja tueksi hyväksytään se, mitä auttaja antaa armostaan, ei sitä asiaa, mitä autettava tarvitsee. Tämä ei ole todellista rakkautta.

Raija