MASENNUKSEN JUURILLA

Läpikäytyäni syvän masennuksen, olen alkanut epäillä teorioita, joihin se nojaa. Masennuksen selitys perustuu mielen kuvauksiin, jossa minän kokemukset heijastelevat mielen halun ja tahdon, ihanteiden ja pettymysten välisiä suhteita. Olen päätynyt sosiaalisen kontekstin ja arvojen ilmentymään. Tämä ei tietenkään kumoa mielen teorioita.

Mieskulttuurinen tiede on luonut mielen teoriat, jotka pohjaavat miehen vallan kuvaan. Kun mieli on ollut olemassa, siitä on luotu kuva. Kun mieltä ei ole olemassa, siihen ei löydä myöskään kuvaa. Näin juuri kävi kohdallani. Minun mieleni murtui siitä, ettei mieltä saanut olla olemassa, ja ehkä kuitenkin se oli kehon romahdus, koska tokenin siitä nopeasti. Kun mieltä analysoidaan, luodaan siitä kuva tieteen keinoin, tieteen tekijöiden oma ihmiskuva ja oma kokemus vaikuttavat siihen, millainen kuva syntyy, eivät hypoteesitkaan ole vain leikkiä, taustalla on ihminen itse. Jos ei ole kokemusta mielen olemattomuudesta, niin kuin osattomalla on, ei myöskään helposti kykene ymmärtämään, mitä silloin ihmisessä tapahtuu.

Omassa elämänkaaressani voin nähdä selkeästi, kuinka väkivalta on synnyttänyt mielen murtumisen. Nuoruudessa itsemääräämisoikeuden vakava riisto, ja sitten varhaisaikuisuudessa sama asia, työnantaja pakotti koulutukseen, johon en itse halunnut. Molemmista tapauksista mieli murtui, eli sitä ei enää ollut olemassa, kuin salaisissa sielun syövereissäni, joita en saanut sitten toteuttaa. Nuoruuden trauma purkautui vasta aikuisena, kun sille oli lupa olla olemassa ja sain puhua sen kirjani kautta. Olin aina halunnut yliopistoon opiskelemaan ja työnantaja halusi minusta apulaisen opettajille. 

Vapaa-aikana sitten opiskelin sitä mitä halusin. Mieleni sai olla siis olemassa yksityiselämässä ja vapaalla, työyhteisöissä se oli poissa. Vapaalla ollessa saatoin havaita mielen kokemuksia tavoitteissa, ihanteissa, menetyksissä ja pettymyksissä. Työpaikalla olin sitten kuollut ilmeetön kala työkavereille, lapsille sitä en voinut olla.

Kun kuvaan masennusta, koin sen kuin lyijynä aivoissa, painavana ja toimimattomana, koska minä en saanut tehdä niin kuin halusin, vaan yhteisö määräsi. Ikään kuin puheen tuottamattomuus olisi tuonut masennuksen, aivoissa ei ollut aktivaatiota. Kun nuoruudessa oli viety itsemääräämisoikeus, sitä jatkettiin työpaikalla. Ulkoisesti tarkasteltuna minä olin vihainen ja itsekkään näköinen, koska minä olin vihainen ja aggressiivinen, kun itsemääräämisoikeuteni riistettiin. Tuo ulkoisten arvioiden tekeminen on liian usein juuri yksilön tuhoamista, kun ei ymmärretä erilaisten vaikutteiden vaikutusta ihmisen käyttäytymiseen. Voisi puhtaasti sanoa, että romahdukseni on tullut selkeästi ympäristön väkivallan teoista. Näitä ei tiede tutki, koska tutkijat ovat itse vallassa, ja saavat käyttää valtaa, erityisesti se on mieskulttuurinen ongelma.

Raija

KUN EI VOI SIETÄÄ

Suomalainen kulttuuri ei ole kovin hyvä sosiaalisten vuorovaikutusten kentässä. Mutta tuskin sitä voi kehua maailman laajuisestikaan. Olemme tuntemattomia itsellemme. Paljon johtuu hierarkkisesta valtarakenteesta, että olemme ikään kuin orjien asemassa, roolien vankeja ja myös itsemme tuntemuksessa heikkoja, meitä on kasvatettu kumartamaan suurempia, ja tämä ei tarkoita sitä, että itsestä pitäisi tehdä mahtava. Tunne-elämä on monille arvoituksellinen ja pelottava, emme tiedosta tunteiden positiivista vaikutusta elämäämme ja kun ne ovat syrjässä, niiden vaikutus muuttuu negatiiviseksi.

Näin vanhempana ihmisenä katselee menneisyyttä rikkauksien merenä, jonka lainalaisuuksia sitten tutkii nykypäivänä. Arvot ja asenteet ovat jokaisen ajan vaikuttajina, sekä myönteisinä että negatiivisina. Asema ja rooli, lasten, aikuisten, ammattien, taloudellisen voiman ja jos jonkinmoisten rakenteiden kautta avautuu merkityksineen valtarakenteet, sulkien ja avaten portteja vuorovaikutuksessa. Eräs jo pitkän ajan havaintoni on, ettei ilo ole suomalaisen mentaliteetin hyväksyttävimpiä asioita. Olin lapsena elämänintoinen, iloinen, innostunut ja vuorovaikutuksellinen. Olin sen oppinut suurperheessä. Jo koulu ajoilta muistan kuinka siitä rangaistiin. Itsensä esiin tuomista pidettiin pahana. Oppilasasuntolassa johtaja syytti minua kynsien lakkaamisesta, koska ne kiilsivät. (on vitamiinien puutosta). Apulainen alkoi puolustaa minua, etteivät ne ole lakatut, ja sai siitä syystä potkut.

Aikuisiässä olin eräässä työpaikassa uutena aloittelijana. Kolmen kuukauden päästä johtaja ilmoitti, että työt oli loppu, ja sanoi, että ylemmältä taholta oli tullut ilmoitus. Hyvän työkaverin avustuksella otimme selvää, oliko asia totta ja niin paljastui, ettei se ollut. Tämä johtaja oli erittäin sulkeutunut ja ahdistunut ja käpertyi toimistoonsa surun murtamana, koska häntä ei siedetty autoritäärisen johtamisen vuoksi. Minulla oli juuri elämävaihe, kun olin päässyt eroon ahdistavasta avioliitosta, iloitsin vapaudestani. Ilo oli liikaa johtajalle ja osui kipeästi omaan kokemukseen. No sain uuden paremman työpaikan firmasta. Johtaja sen sijaan menetti kasvonsa, ja mielenterveys petti. Myöhemmin kohdatessamme johtaja oli avoimen iloinen nähdessään minut.

Niin monet asiat voivat vaikuttaa siihen, että emme siedä toisiamme. Tilanteet, luonne, kokemukset, asema, tunteet, ideologiat, tiedon puute, yhteisön valta, yksilöiden ongelmat, ja liuta muita probleemeja. 

Usein suhtaudumme kielteisesti toisen mielipiteeseen, yrittäen kumota sitä, sen sijaan, että ajattelisimme sen niin, että hyväksyessämme sen kartutamme omaa henkistä pääomaa.

Raija

USKON, USKON JA USKON

Jokaisen usko on erilainen. Koska Jumala on persoonallinen, myös usko häneen tulee persoonalliseksi, kullekin oma polkunsa. Minulla oli pitkään lapsen usko ja viattomuuden laki ja on se vieläkin, sillä, se on jotenkin uskon ytimessä. Sitten tuli vaihe, jolloin vihasin Jumalaa sen antamasta elämän kohtalosta. Uskon muotoja on monenlaisia. Usko muuttuu iän mukana, syvenee ja herkistyy, mutta eri vaiheet voivat tulla täysin erilailla, lapsena voi olla herkkyys vahvimmillaan.

Kohtalon uskoa olen epäröinyt usein. Uskoisin mieluummin sanaan, mutta ymmärrän, että sana on vain Jumalan tie, jota kautta kulkien saadaan ymmärrystä. Joku pappi sanoi taannoin haastattelussa, että uskossa kaipaus Jumalaan on niin suuri, että siitä syntyy uskoa. Se olisi ikään kuin perimmäistä ihmisyydessä, ilman sanoja.

Joskus ihmettelen sattumia, sellaisia muutoksia tapahtumissa, että ikään kuin oma suunnitelma ei menekään niin kuin on ajatellut, tulee muutos, erehdys, sattuma, tai mikä ihmeellinen tahansa, painan väärää nappia, ja kirjoitus katoaa.

Erityisen kiinnostavaa on heikossa mielen tilassa tapahtuvat herkkyydet. Silloin voin nähdä enteitä, mutta myös rakastuminen on silloin mahdollista. Tunteet tulevat esiin ja itse on luopunut itsekkyydestä, kaipaa toista ihmistä jakamaan elämää ja antautuu vuorovaikutukseen. Myös suhde Jumalaan on vuorovaikutteinen.

Mikään ei tavallaan ole oikeaa uskoa, ja kaikki on oikeita. Oppimisen aktiivivaiheessa tarvitaan paljon luottamusta sanaan teorioiden tankkaamisessa. Yhtälailla ihmissuhde ammattiin valmistuessa saattaa läsnäolotaidot nousta tärkeiksi arvoiksi. Tunneherkkyys ja joskus jopa tuntuu, että empatian kyky on kiinni ihastuksen kokemisesta. Kun ihailee toista, voi kokea myötäihastusta, ja omat kokemukset ovat avainasemassa toisen ihmisen kokemuksen hahmottamisessa. Minusta tuntuu, että tämä aikakausi on löytämässä vihdoin tunne-elämää, millä on erittäin suuri merkitys ja vaikutus ihmisyyteen. 

On kuitenkin hyvä erottaa uskomukset ja uskonnot, ja syvä henkinen tietoisuus jossa usko on vahvimmillaan.

Raija

MACHOT, SKITSOT JA METOO

Kuusikymmentä luvun lopulla eräässä kyläyhteisössä esiintyi seksuaalista häirintää, kuten tuo metoo kampanja on tuonut julkisuuteen nyt monien yhteisöjen ongelman. Kylällä moni nuori mies jäi kiinni tyttöjen seksuaalisesta hyväksikäytöstä yhden tomeran opettajan toimesta. Muutama mies joutui vankilaan. Havaintojeni mukaan häirintä oli hierarkkisesti johdettua vanhemman miehen toimesta.

A-talkin keskusteluissa Ruotsissa työskentelevää näyttelijää haastateltiin ja hän sanoi, että taustalta löytyy macho kulttuuri. Hyvän määritelmän löysin Maailmankuvalehti.fi sivuilta, jossa Kimmo Lehtisen artikkeli, ”Syntynyt machoksi” oli varsin hyvä kuvaus ongelmasta. Koulutuksen puute ja ruumiin kulttuurin palvominen johtaa ikäviin alistamispyrkimyksiin, joiden ongelmat voivat näkyä ruumiin aistimusmielihyvän lisääntymisenä. Urheilun yliarvostaminen saattaa jättää minuuden kehityksen huomioimatta.

Nicaragualaisten miesten parissa työskennellyt tutkija Peter Sternberg määrittelee machismon miehisyyden kultiksi, eräänlaiseksi sekoitukseksi paternalismia, agressiivisuutta, naisen järjestelmällistä alistamista, ruumiin fetisismiä, lisääntymis- ja penetraatiokyvyn pakonomaista ihannointia ja homofobiaa. Useimmat latinomiehet pitävät machismoa verenperintönä, jota ei tarvitse sen koommin pohtia. (maailmankuvalehti.fi)

Kulttuurit tulevat sellaisiksi kuin niiden arvot ovat. Ei ole helppoa löytää perustaa sille, mikä suojaisi ihmisyyttä pysymään terveellä tiellä. Itse pidän aika hyvänä Freudin määritelmää, jossa minä on jaettu kolmeen osaan. Yliminä, minä ja itse. Nämä sisältävät arvoihin liittyvät ominaisuudet, ihanteet, joihin yksilö pyrkii. Kun ihanne on ruumiillistumaa, ei ihmisen varsinkaan sisäinen lapsi ole tavoitettavissa. Kulttuurin pitäisi puhutella ihanteita, konkretiaa ja uuden syntymää, luovaa ihmistä.

Olen paljon miettinyt sitä, vastaako kristinusko näihin ihmisyyden vaatimuksiin. Uhrataanko siellä juuri se sisäinen lapsi, joka rakentaa kokonaista ihmistä? Sivistys ei ulotukaan kokonaiseen ihmiseen, vaan osa jää ruumiillistumisen vangiksi. Onko tässä kulttuurissa ihanteita, mikä on lapsen vilpittömyyden ohjautumaa? Onko sisäinen lapsi, aikuinen ja vanhempi tasapainossa, vai ohjaako joku näistä liikaa? Miksi juuri Jeesus uhrataan? Jos ajattelemme sitä vertauskuvallisesti, liian alas mielen suohon vaipuminen saattaa olla kuoleman symboli, josta sitten noustaan ylös.

On todella surullista, että nykyiset koulutuskulttuurit eivät suinkaan vastaa ihmisyyden kokonaisuuteen. Kulttuurien kehitys on kuin onkin sattumien ja valtarakenteiden varassa. Yhtälailla kuin ruumiin kulttuuri voi viedä yliseksuaalisuuteen, siihen voi viedä, kuten hyvin tiedämme ahdistunut ja rooleihin alistettu henkinen kehittäminen, kuten monista uskonlahkoista huomaamme. Myös se vie pakkoroolin kautta yliaistillisuuteen. Vapaus katoaa ja ihmisyys ei ole enää jatkuvasti itseksi syntymää.

Raija

AUTTAMINEN JA TULKINTA MIELENTERVEYSTYÖSSÄ

Usein sanotaan, että apua pitää osata ottaa vastaan, pyytäminen on jo helpoksi luokiteltavaa, kuten Ulla Appelsin twiittasi. Itse suhtaudun kriittisesti avun antamiseen. Se kuului opiskeluuni, ja paras kirja, jonka luin silloin oli ”Auttajan varjo” Martti Lindqvist.

Omasta kokemuksestani voin kertoa, että auttaminen ei aina onnistu. Joillekin se onnistuu. Tuntuu vähän siltä, että se riippuu ongelmasta. Jos kysymyksessä on ihmisen itsensä aiheuttama ongelma, jossa himot ja tahto sanelevat liikaa, eikä rajoja osata asettaa, harjoittelu näyttäisi johtavan hyvin tuloksiin. Ikään kuin harjoitellaan mielen ja tunteiden hallintaa, jotka voivat olla esimerkiksi vihan vuoksi olla yliaktiivisia.

Itseni kohdalla tajusin, ettei persoonallisuudesta vian etsiminen ollut keino saada mieltä hallintaan. Kyllä minä virheitä tein. Mutta ne eivät olleet tahdosta ja halusta syntyneitä, vaan tahdottomuudesta ja haluttomuudesta. En halunnut suostua valheisiin, väkivaltaan ja toisten hallitsemiseen vallalla. Mutta koska minun mielen taustalla oli väkivaltainen tunkeutuminen itseeni, se aktivoitui väkivallasta, jota ympäristössä oli. Ja se taas aiheutti minulle tuskaa ja hätää, joka sai minut pelokkaaksi ja hätäiseksi. Ja tämä kehonkielessä näkyvä pelko taas sai aikaan sen, että ympäristössä olevat ihmiset joutuivat hädän valtaan, koska he pelkäsivät samoin hallinnan menettämistä itsen suhteen. Kun virheitä etsitään persoonallisuudesta, miltei sataprosenttisesti löydetään joku häiriö, koska ihminen on hätätilassa äärimmäisesti reagoiva.

Siksi psykiatria ei ole oikea paikka saada apua yhteisön ja yksilön välisiin ongelmiin, kun kyse ei ole persoonallisesta ongelmasta, vaikka se näkyy persoonassa, mutta ongelman ydin on kohtelu. Ja tällöin toimintatapojen muutos on ratkaisu. Minä en ole ollut hätäinen satunnaisista harvoin sattuvista virhelyönneistä, vaan jatkuvasti harjoitetusta väkivallasta.

Toki oman persoonallisuuteni eheyttäminen olisi ollut hyväksi, mutta siihen eivät ammatti-ihmiset kyenneet, koska eivät uskoneet mitä puhuin. Hyvin se on nyt näkynytkin metoo kampanjassa, kuinka ihmistä ei kuulla, varsin laaja ongelma.

Auttamisen työtä olisi selkeytettävä ja etsittävä tarkemmin ongelman villakoirat.

Raija

KIIVAANA KIIRASTORSTAINA

Jotenkin tuo kiirastorstai alkaa menettää merkitystään. Minulle ei. Olen helvetin katkera siitä, että Jeesus ristiin naulittiin, ja samalla tavalla se jatkuu kaikissa ihmisyhteisöissä. Samaistun vahvasti Jeesuksen rooliin hänen kärsimyksen vuoksi. Jumala ei mielestäni uhrannut, ihmiset uhrasivat.

Minä hyväksyn katkeruuden, se on kuin kummallisesti tarpeellinen tämän ihmisen syövyttävän moraalisaarnaamisen vuoksi. Moraalisaarnaaja on ihminen, joka ei tunne syyllisyyttä, eikä kaipaa oikeudenmukaisuutta. Ei ole ihme, että katkeria syntyy.

Moraalisaarnaaja nostaa itsensä toisen yläpuolelle, tarkkailee toista, ja tekee kummallisia johtopäätöksiä toisesta ihmisestä. Hän on kiivas intoilija näkemään toisissa koko ajan jotain korjattavaa. Täytyy muistaa, että tämä ulkopuolelta tarkastelu on tieteen metodologiaa, jossa ulkopuolelta kuvitellaan nähtävän paremmin kuin ihminen itse kokemustaan kuvaisi.

Olkoon vaikka Jeesuksen kunniaksi, mutta tuomitsen nuo ulkopuolelta tarkkailijat hevonkuuseen.

Joskus Matti Kuusela kirjoitti hyvän kirjoituksen Aamulehdessä kaikkien negatiivisten tunteiden oikeutuksesta. Ei pitäisi sanoa, kun ei ole artikkeli enää tallessa. Joka tapauksessa minulle jäi mielikuva, että ihmiset tarvitsevat esimerkiksi katkeria ihmisiä, että jonkinlainen omatunto säilyisi ihmisten mielissä. No, en kaipaa tällaista ahdistavaa mieltä.

Olen enemmänkin perusoikeuksien puolesta taistelija. Kolmikymppisenä olin katkera siitä, ettei lapsena ollut mahdollisuutta perusopintojen suorittamiseen. Nyt ymmärrän, että minulla on kriittinen suhtautuminen oppimiseen kaikkea hyvää tekevänä. Esimerkiksi sosiaalisuus on yli-ihannoitu ja kuviteltu yhteisöllinen ominaisuus. Tosiasiassa ihmiset ovat toistensa kurkussa, vainoavat, kontrolloivat ja syynäävät toisiaan ja antavat lausuntoja mielikuvituksensa mukaan.

Ole siis rauhassa katkera, jos sinulta on viety perusoikeudet ihmisyyteen, opiskelumahdollisuus, ja vaikka vainon vuoksi vuorovaikutuksen oikeus. Kunnioita tällöin Jeesusta, joka antoi esimerkin siitä, että ihmisellä ei ole muuta toivoa kuin Jumala. Ihminen ei kykene oikeudenmukaisuuteen.

Raija

UNET, ELÄMÄNVOIMA

Stressaantuneena en muista uniani. Yleensä aamulla olen hetken hereillä sängyssäni ja palautan unet muistiini. Jotkin unet ovat sellaisia, että ne muistaa erikoisuutensa vuoksi koko elämän ajan. Pahimmassa stressivaiheessa näin unen, jossa aivoni lähti lentämään maailman eri kaupungeissa. Ikään kuin aivopaineeni kuvasti unessa stressin. Viikko sitten näin unen, jossa Martti Suosalo vapautti minut näyttelijän työstä, koska en osannut vuorosanoja. Se kertoo itsen ja roolini välisestä suhteesta, ikään kuin sain mieleni avustuksella luvan vapautua pakkorooleista, mitä ei tietenkään todellisuudessa tapahdu, mutta mieli olisi antanut jo luvan.

Fysiologisesti syvät unet ovat parhainta rentoutusta liiallisista lihasjännitteistä. Olemme jossain määrin aina jonkin suoritteen alaisena, tahdommepa sitä tai emme. Paitsi, että unet hoitavat meitä fyysisesti terveemmäksi, mieli hoitaa kokemuksiamme parempaan suuntaan.

Nykyään ihmisiä painostetaan paljon ja stressi on jokapäiväisenä vaivana.

Omaa stressiä voi mitata unien muistamisen kautta. Jos on kovassa stressissä, unia on vaikea muistaa. Nyt minulla on stressiä, enkä muista uniani. Ikään kuin merkitykset katoaa kokemuksista, järjettömyys ottaa voiton ja unet ovat sekasortoisia vailla mitään yhteyttä omaan itseen.

Unien jaottelu on mielenkiintoista. On menneisyyden, aggressioiden, unelmien, menetysten, väsymysten, kärsimysten, huolien, ja jopa fyysisten ponnistusten jälkitiloja. Jotkut sanovat näkevänsä enneunia. Minulle on tullut hereillä tietoisuuteen tapahtumia, jotka tapahtuivat jonkin ajan päästä oikeasti. Yksi tällainen oli kun näin Aki Sirkesalon kuoleman syyskuussa ennen tapahtumaa. Minä uskon, että jos Jumala on olemassa, hän lohduttaa näyttämällä asioita etukäteen, koska nämä ihmiset eivät kestäisi enää suuria kärsimyksiä, ennakkotieto auttaa kohtaamaan järkytyksen. Jung on sanonut, ettei edes ammatti-ihminen kykene tulkitsemaan unia oikein. Vain unen nähnyt ymmärtää niiden merkitysten yhteydet tosielämään.

Raija