AUTTAMINEN JA TULKINTA MIELENTERVEYSTYÖSSÄ

Usein sanotaan, että apua pitää osata ottaa vastaan, pyytäminen on jo helpoksi luokiteltavaa, kuten Ulla Appelsin twiittasi. Itse suhtaudun kriittisesti avun antamiseen. Se kuului opiskeluuni, ja paras kirja, jonka luin silloin oli ”Auttajan varjo” Martti Lindqvist.

Omasta kokemuksestani voin kertoa, että auttaminen ei aina onnistu. Joillekin se onnistuu. Tuntuu vähän siltä, että se riippuu ongelmasta. Jos kysymyksessä on ihmisen itsensä aiheuttama ongelma, jossa himot ja tahto sanelevat liikaa, eikä rajoja osata asettaa, harjoittelu näyttäisi johtavan hyvin tuloksiin. Ikään kuin harjoitellaan mielen ja tunteiden hallintaa, jotka voivat olla esimerkiksi vihan vuoksi olla yliaktiivisia.

Itseni kohdalla tajusin, ettei persoonallisuudesta vian etsiminen ollut keino saada mieltä hallintaan. Kyllä minä virheitä tein. Mutta ne eivät olleet tahdosta ja halusta syntyneitä, vaan tahdottomuudesta ja haluttomuudesta. En halunnut suostua valheisiin, väkivaltaan ja toisten hallitsemiseen vallalla. Mutta koska minun mielen taustalla oli väkivaltainen tunkeutuminen itseeni, se aktivoitui väkivallasta, jota ympäristössä oli. Ja se taas aiheutti minulle tuskaa ja hätää, joka sai minut pelokkaaksi ja hätäiseksi. Ja tämä kehonkielessä näkyvä pelko taas sai aikaan sen, että ympäristössä olevat ihmiset joutuivat hädän valtaan, koska he pelkäsivät samoin hallinnan menettämistä itsen suhteen. Kun virheitä etsitään persoonallisuudesta, miltei sataprosenttisesti löydetään joku häiriö, koska ihminen on hätätilassa äärimmäisesti reagoiva.

Siksi psykiatria ei ole oikea paikka saada apua yhteisön ja yksilön välisiin ongelmiin, kun kyse ei ole persoonallisesta ongelmasta, vaikka se näkyy persoonassa, mutta ongelman ydin on kohtelu. Ja tällöin toimintatapojen muutos on ratkaisu. Minä en ole ollut hätäinen satunnaisista harvoin sattuvista virhelyönneistä, vaan jatkuvasti harjoitetusta väkivallasta.

Toki oman persoonallisuuteni eheyttäminen olisi ollut hyväksi, mutta siihen eivät ammatti-ihmiset kyenneet, koska eivät uskoneet mitä puhuin. Hyvin se on nyt näkynytkin metoo kampanjassa, kuinka ihmistä ei kuulla, varsin laaja ongelma.

Auttamisen työtä olisi selkeytettävä ja etsittävä tarkemmin ongelman villakoirat.

Raija

KIIVAANA KIIRASTORSTAINA

Jotenkin tuo kiirastorstai alkaa menettää merkitystään. Minulle ei. Olen helvetin katkera siitä, että Jeesus ristiin naulittiin, ja samalla tavalla se jatkuu kaikissa ihmisyhteisöissä. Samaistun vahvasti Jeesuksen rooliin hänen kärsimyksen vuoksi. Jumala ei mielestäni uhrannut, ihmiset uhrasivat.

Minä hyväksyn katkeruuden, se on kuin kummallisesti tarpeellinen tämän ihmisen syövyttävän moraalisaarnaamisen vuoksi. Moraalisaarnaaja on ihminen, joka ei tunne syyllisyyttä, eikä kaipaa oikeudenmukaisuutta. Ei ole ihme, että katkeria syntyy.

Moraalisaarnaaja nostaa itsensä toisen yläpuolelle, tarkkailee toista, ja tekee kummallisia johtopäätöksiä toisesta ihmisestä. Hän on kiivas intoilija näkemään toisissa koko ajan jotain korjattavaa. Täytyy muistaa, että tämä ulkopuolelta tarkastelu on tieteen metodologiaa, jossa ulkopuolelta kuvitellaan nähtävän paremmin kuin ihminen itse kokemustaan kuvaisi.

Olkoon vaikka Jeesuksen kunniaksi, mutta tuomitsen nuo ulkopuolelta tarkkailijat hevonkuuseen.

Joskus Matti Kuusela kirjoitti hyvän kirjoituksen Aamulehdessä kaikkien negatiivisten tunteiden oikeutuksesta. Ei pitäisi sanoa, kun ei ole artikkeli enää tallessa. Joka tapauksessa minulle jäi mielikuva, että ihmiset tarvitsevat esimerkiksi katkeria ihmisiä, että jonkinlainen omatunto säilyisi ihmisten mielissä. No, en kaipaa tällaista ahdistavaa mieltä.

Olen enemmänkin perusoikeuksien puolesta taistelija. Kolmikymppisenä olin katkera siitä, ettei lapsena ollut mahdollisuutta perusopintojen suorittamiseen. Nyt ymmärrän, että minulla on kriittinen suhtautuminen oppimiseen kaikkea hyvää tekevänä. Esimerkiksi sosiaalisuus on yli-ihannoitu ja kuviteltu yhteisöllinen ominaisuus. Tosiasiassa ihmiset ovat toistensa kurkussa, vainoavat, kontrolloivat ja syynäävät toisiaan ja antavat lausuntoja mielikuvituksensa mukaan.

Ole siis rauhassa katkera, jos sinulta on viety perusoikeudet ihmisyyteen, opiskelumahdollisuus, ja vaikka vainon vuoksi vuorovaikutuksen oikeus. Kunnioita tällöin Jeesusta, joka antoi esimerkin siitä, että ihmisellä ei ole muuta toivoa kuin Jumala. Ihminen ei kykene oikeudenmukaisuuteen.

Raija

UNET, ELÄMÄNVOIMA

Stressaantuneena en muista uniani. Yleensä aamulla olen hetken hereillä sängyssäni ja palautan unet muistiini. Jotkin unet ovat sellaisia, että ne muistaa erikoisuutensa vuoksi koko elämän ajan. Pahimmassa stressivaiheessa näin unen, jossa aivoni lähti lentämään maailman eri kaupungeissa. Ikään kuin aivopaineeni kuvasti unessa stressin. Viikko sitten näin unen, jossa Martti Suosalo vapautti minut näyttelijän työstä, koska en osannut vuorosanoja. Se kertoo itsen ja roolini välisestä suhteesta, ikään kuin sain mieleni avustuksella luvan vapautua pakkorooleista, mitä ei tietenkään todellisuudessa tapahdu, mutta mieli olisi antanut jo luvan.

Fysiologisesti syvät unet ovat parhainta rentoutusta liiallisista lihasjännitteistä. Olemme jossain määrin aina jonkin suoritteen alaisena, tahdommepa sitä tai emme. Paitsi, että unet hoitavat meitä fyysisesti terveemmäksi, mieli hoitaa kokemuksiamme parempaan suuntaan.

Nykyään ihmisiä painostetaan paljon ja stressi on jokapäiväisenä vaivana.

Omaa stressiä voi mitata unien muistamisen kautta. Jos on kovassa stressissä, unia on vaikea muistaa. Nyt minulla on stressiä, enkä muista uniani. Ikään kuin merkitykset katoaa kokemuksista, järjettömyys ottaa voiton ja unet ovat sekasortoisia vailla mitään yhteyttä omaan itseen.

Unien jaottelu on mielenkiintoista. On menneisyyden, aggressioiden, unelmien, menetysten, väsymysten, kärsimysten, huolien, ja jopa fyysisten ponnistusten jälkitiloja. Jotkut sanovat näkevänsä enneunia. Minulle on tullut hereillä tietoisuuteen tapahtumia, jotka tapahtuivat jonkin ajan päästä oikeasti. Yksi tällainen oli kun näin Aki Sirkesalon kuoleman syyskuussa ennen tapahtumaa. Minä uskon, että jos Jumala on olemassa, hän lohduttaa näyttämällä asioita etukäteen, koska nämä ihmiset eivät kestäisi enää suuria kärsimyksiä, ennakkotieto auttaa kohtaamaan järkytyksen. Jung on sanonut, ettei edes ammatti-ihminen kykene tulkitsemaan unia oikein. Vain unen nähnyt ymmärtää niiden merkitysten yhteydet tosielämään.

Raija

KOKONAINEN IHMINEN

Helposti voisi kuvitella, että taistelen henkeen ja vereen tunteiden puolesta. Taistelen toki, mutta en ylitse muiden. Näen tunteiden kehittymisessä sekä negatiiviset että positiiviset puolet. Kun niissä mennään ääripäihin, ne tuottavat vahinkoa. Sen sijaan olen huolissani siitä, että ihmisyyttä kehitetään vain osittaiseksi ihmiseksi, jolla ei toiminnallisesti eri puolet ole toiminnassa, ja tuottavat epätervettä kehitystä. Joskus on tunteita liikaa, joskus sanoja. Tykkään ja haluan ihmisyyteen tasapainoista kehitystä. Ylipäätänsä näen, että ihmisessä on hyvässä kontekstissa kehitykselliset edellytykset, me ihmiset vain vallanhimossa haluamme niin kovasti kehittää ja opettaa ihmistä omiin tarkoitusperiin.

Viime päivinä minua on puhuttanut uskomus, jossa sanakielen toistaminen on parasta uskontoa. Koen niin, että Jeesuksen opetukset eivät ole menneet perille. Jeesus nimenomaan opetti, ettei mitään tule palvoa, vaan ainoastaan palvella Jumalaa. Kun sanakieltä palvotaan ja ylistetään, ihmisyys joutuu sivuraiteille. Silloin järki ottaa vallan, ja tietoisuus keskittyy etuaivolohkolle. Tällöin ihmisen syvin eli mantelitumakkeen tunnekeskus jää varjoon, eikä ihmisen uusiutuva puoli tule esiin. Pidän Raamatun opetuksia siinä mielessä hyvänä, että siinä on keskiössä sana. Sana on ikään kuin runko ihmisen ymmärryksen pysymiselle.  Tunnepuoli voi tuoda esiin kokemuksista luovuutta, mielikuvia, voimaa, innostusta, viehtymystä ja eteenpäin menoa, jonka sisältö tulee ymmärrettäväksi sanakielen avulla. Jokaisen ihmisen ihmisyyden suojaamiseksi tarvitaan siis sanakieltä ja sen uudistumista.

Merkitykset ovat ihmisen elämän tarkoituksen ylläpitäjiä. Jos me vain otamme valmiina kaiken muilta, merkitykset voivat jäädä syntymättä kokemuksen tasolla. Silloin ei synny sisäistä voimaa ja intohimoa, me alamme suorittaa elämää. Totta on, että sanat ovat aina vanhoja, uusiutuvia on vähän, mutta merkityksen synnyssä on tärkeää, että syntyy tunne, joka aktivoi ihmisen, saa kokemuksen tuntumaan elävältä. Yksilölle syntyy sanojen avulla merkityksiä. Syvimmät tunteet, ihastukset ja viehtymykset saavat innostuksen aikaan.

Raija

TUNTEIDEN KOHTAAMISESTA

Tunteiden kohtaamiseen liittyy monella pelkoja, ja siksi monet hylkäävät kokonaan tunteet ja vannovat esimerkiksi sanakieleen tai kuvakieleen. Tällöin on tapahtunut se mitä ei pitäisi tapahtua vahvasti, tunteet ovat estyneet liiallisesti, lukittuneet tai terrorisoineet mielen kauhuun. Tunteita pitää hillitä, mutta jos ne kielletään, häpäistään tai unohdetaan, ne muuttuvat niin vahvoiksi, ettei yksilö koe enää hallitsevansa niitä, kauhu valtaa mielen ja tunteet siirretään. Useimmiten käykin juuri niin, että tunteet siirretään toiseen ihmiseen, sekä positiivisesti että negatiivisesti, ihminen transferoi. Surullista, että kulttuurissa on menossa nyt kausi, jolloin tunteet unohdetaan sanakielen voimalla. Tällöin tunteet tulevat entistä vahvemmiksi, ja alkavat heijastella toisiin ja tulevat myös hallitsemattomiksi.

Olen tehnyt naisen logiikallani seuraavan päätelmän. Kun sikiö elää kohtu aikana suorastaan paratiisissa, kehokokemus on taivaallinen, kohtu hoitaa kaiken sen puolesta. Kun syntymisen hetki tulee, sikiö joutuu synnytyspuristukseen, jolloin kehon puolustusreaktio on se, että sikiö jännittää lihaksensa täydellisesti. Tällöin syntyy kauhun kehto, alkutila, johon tunteet alkavat reagoida. Kun tunne syntyy, lihaskauhu aktivoituu ja kauhu tuntuu liian voimakkaalta. Liikunnallisin keinoin voimme saada tätä vahvuutta mielekkäämmäksi, eikä vanha Aatami ota liikaa valtaa. Tässä kohtaa erotan juuri mielen ja tunteet toisistaan, tunteet ovat mantelitumakkeen syväotoksia syvällä aivoissa, unien jäljittäjiä, mutta kauhunkehto mielellisenä on kehollinen, enimmäkseen liikkumisen toistoista syntyneitä kokemuksia, kehoreaktiota.

Kun kulttuuri tuo arvostuksissaan tunteille erilaiset mahdollisuudet, saattavat tunteet joutua piilotetuiksi, häväistyiksi, kielletyiksi, hylätyiksi jne. mutta myös positiivisesti oikeutetuiksi ja tuottavat sitä kautta erilasta tulosta. Negatiivisina ne ehdollistuvat kehomielen kanssa, ja lujittavat kauhua. Siksi moni ei kestä niitä.  Kun vauvalle annetaan hellää hoivaa, nämä kehomielen kauhut unohtuvat ja vauva löytää tunteiden kuvat kokemukseen. Kehomielen muisti on kinesteettinen eli lihasmuisti. Usein sanotaan, että se on muisteista vahvin. On myös tärkeää, että lapselle on syntynyt tällainen kehomuisti, sillä se on meidän puolustusreaktiomme uhkaaviin tilanteisiin, silloin kun sitä tarvitsemme.

Raija

ARVOJEN ETSIMINEN

Perusarvot, hyvyys, kauneus ja totuus katsotaan olevan perimmäisiä arvoja, jotka kuvastavat tätä elämää tarkoituksellisena ja merkityksellisenä. Muut arvot, kuten oppiminen, työ, kunnioitus, urheilu jne. ovat opittuja arvoja. Freudin mukaan työ, rakkaus ja leikki ovat elämän tärkeimpiä asioita, jotka ylläpitävät hyvää elämää.

Hyvän elämän osana ja edellytyksenä pidän itse esimerkiksi rahaa, sillä ilman sitä ei voi saada ruokaa, asuntoa, eikä vaatteita, puhumattakaan lääkkeistä. Ilman ihmissuhteita elämä on joskus yksinäistä, mutta voi olla silti mielekästä, iloa ja hyviä kokemuksia, vaikka luovuuden kautta, havaintojen ilossa ja toiminnan toteutuksessa. Tommy Hellsten on sanonut, että ihminen oppii arvostamaan jotakin vasta sitten, kun on menettänyt sen. Tosin sen pitää tulla ensin tietoiseksi ihmiselle. Jos ihmistä ei kunnioiteta, kaipaako hän kunnioitusta vai pyrkiikö vain tulemaan itsekunnioituksen kautta tyytyväiseksi. Olen sitä mieltä, että kunnioitus syntyy kunnioituksen kautta, arvostuksen ja hyvän kokemuksen, itsekunnioitus on suhteessa rehellisyyteen ja oleviin arvoihin. Syntyykö itsekunnioitus vasta arvojen kautta, kun kokee itsensä tarpeelliseksi, ja saa siitä palautusta, ovatko silloin arvot jo sisäistyneet. Olemmeko riippuvaisia toisista?

Lapsena, kun halusin kovasti oppikouluun, eikä vanhemmilla ollut varaa kustantaa sitä, menin päiväksi metsään mököttämään. Äiti ei huomioinut sitä mitenkään, opetti vaan karun totuuden hyväksymisen.

Rakkaus on mielestäni syvä arvo, jota ilman ihminen ei koe elämää tärkeäksi ja mielekkääksi. Onko tässä takana se, että on ensin menettänyt rakkauden ja vasta sitten arvostaa sitä? Huolenpito on ehdoton edellytys siihen, että ihminen voi selvitä hengissä, vauva ei muuten selviä. Mutta syntyykö rakkauden tarve siinä vaiheessa. Vauva ihailee vanhempiaan, mutta voi olla myös hyvin aistillinen ja nauttia fyysisistä kokemuksista. Ikään kuin kurkistus ja alku sielun syvimpiin kokemuksiin syntyvät silmien välityksellä, kuulemisen ja kosketuksen kautta, jossa ihailun ja hyväksymisen elementit löytävät toisensa. Vaikka rakkaus on paljon muutakin kuin tunteet, tunteiden kokemus on virittävä, se nostaa ihmistä innostukseen ja elämänhaluun.

Ellei rakkautta ole, on mielivalta. Emme välitä toisistamme, emme kuuntele toisen toiveita, kokemuksia, emmekä anna hänelle mahdollisuutta yrittää. Kun nämä kaikki menettää, ei tilalle tule arvostus, vaan luopuminen. Arvostus voi olla tietoisuudessa ja se voi tulla käyttäytymiseen, mutta jos sille ei ole tilaa elämässä, se kuolee. Arvostus on toisen elämän kunnioittamista ja rakkauden antamista ja saamista. Tunteiden syntyminen on edellytys välittämiselle. Jos ei tunteita synny toista kohtaan, syntyy välinpitämättömyys ja huono kohtelu.

Mielihyvä, tuo aistillisuuden ilotulitus, antaako se tyydytystä elämään. Se voi antaa elinvoimaa, mutta tyytyväisyys vaatii enemmän, se vaatii välittämistä ja tunteita.

Raija

HEIKOMPI NAINEN

Mies on pitänyt maailman herruutta, sitä ei käy kieltäminen. Yksittäistapauksissa nainenkin voi olla vallan pitäjä, mutta yleisesti se on harvinaisempaa. En usko, että mies tai nainen eroaa toisistaan henkisesti, kehollisesti kylläkin.

Olen monta kertaa pohtinut miesten kohdalla kumpi osoittaa heikkoutta ja kumpi vahvuutta, minä vai mies. Erilaisia löydöksiä on paljon, hiljaisuudesta umpihulluteen, vallanhimosta täydelliseen sanan valtaan, ja niin paljon vivahteita, ettei niitä edes muista. Onneksi se vivahde on juuri se, jonka haluaa säilyvän tässä ja nyt hetkessä. Usein mies vaatii uskomaan omaa näkemystään vain sillä, että hän sanoo sen, mutta fiksuimmat osaavat perustella, ja tehdä loogisia päätelmiä. Sitten ovat tunnekokemukset, joita ei tarvitse päätellä eikä loogisesti selitellä järjellä, tunne syntyy, se on hyväksyttävä, sillä se on jotakin sellaista yksilön ainutkertaisuutta, jota ei saa alistaa järjelle, sillä silloin se lakkaa toimimasta.

Onko miehellä putkiaivot? Minä uskon, että aivot ovat toiminnallisesti kehittyviä, ja niiden tehtävää ei tiede ole vielä pystynyt täysin selittämään. Jos jokin osa menee rikki, toinen osa korvaa sen.

Omassa vahvuudessani olen huomannut piirteen, mikä ärsyttää monia. Ja se on perustelut, syyn ja seurauksen lait, jotka pääosin on kaikilla asioilla, ja mikä on vahvinta minuuttani. Miksi tuo vahvuus on tullut minuun? Koska ympäristö ja yhteisö on yrittänyt vääntää minun näkemykseni järjettömiksi, minun on pitänyt selittää ne järjen avulla, tunnereaktioita ei ole sallittu. Ja minä olen ratkaisukeskeinen ihminen, kun on ongelma, se ratkaistaan. Kaikki ei ole ratkaistavissa.

Miehen ja naisen heikkoudet sekä vahvuudet ovat ympäristön tukien kautta ja edellytysten avulla kehittyneitä. Yleisesti naiset ovat heikompia, koska tuki on vähäistä, ja miehillä on usein liikaa vahvuutta, koska tukikin on heitä nostava. Uskon ympäristön vaikutukseen vahvasti. 

Persoonallisuuteen liittyvät näkemykset olen havainnut enemmän ympäristön ennakkoluuloista ja asenteista syntyneiksi, harvoin tapahtuva huomataan ja siitä tehdään leima. Mutta en ole persoonallisuuden asiantuntija.

Raija