EPÄLUULO OHJAAJANA

On niin surullista lukea yhä lisääntyvistä joukkoraiskauksista, kuten tämä Englannissa tapahtunut, jossa jopa tuhansia lapsia oli joutunut pedofiilijengin hyväksi käyttämäksi, aasialaismiesten toimesta. (voit löytää jutun profiilini kautta)

Se, että hyväksikäyttö on valtava kärsimys uhrille, on hätkähdyttävää, että viranomaiset eivät osaa auttaa. Näyttää siltä, että vielä 2018 seksuaalioikeuksien määrittely on vaikeaa ja keskustelu ongelmallista. Itsemääräämisoikeus, oikeus omaan kehoon on kuin vallan kuva, muilla on siihen oikeus kajota.

Kun itse jouduin seksuaalisen väkivallan kohteeksi, minua ei autettu, eikä uskottu. Kun kauhu purkautui psyykestä 1998, eivät mielenterveysasiantuntijat kyenneet ottamaan asiaa käsittelyyn. Kovin usein törmää vielä ajatukseen, että uhrin on kyettävä pyytämään apua selkeästi ja johdonmukaisesti. Mutta kun psyyke ei siihen kykene, vaan ihminen hajoaa usein muististaan, ja muisti voi häpeän ja häpäisyn vuoksi kadota pitkäksi aikaa. Näyttää myös siltä, että ongelma on enemmän auttajissa ja heidän luuloissaan.

Kuinka on mahdollista, että ammattiosaamiseen pesiytyy niin paljon epäilyä ja epäluuloa? On kuin maailmaa ja ihmisten näkemyksiä johtaisivat epäluulot, joista tehdään totuutta, eikä todellista havaitsemista ole olemassa.  

Jos ajatellaan pelkästään mielenterveyden hoitoa, on se kummallista, että mielen analyysi johtaa siihen, että auttajan luomat luulot luovat totuuden. Kuinka tuossa Englannin tapauksessakin poliisit ja sosiaalityöntekijät hylkäsivät avunpyytäjän. Tämän on paitsi eettinen kysymys, myös valtava kärsimysnäytelmä, ja koulutuksellinen kysymys. Miten on mahdollista, että nykyään jo suurin osa ihmissuhdetyöläisistä, kuten lääkärit, on käynyt ammattikoulutuksensa yliopistossa, ja sieltä pukkaa ulos luulojensa vankeja. Eikö ajattelua osata kehittää?

Raija

TOTUUTTA ETSIMÄSSÄ

Totuus on määritelmiensä mukainen ja arvojensa kautta rakentunut. Joillekin totuus on Jumala, Raamattu, tiede, itse, muut jne. Sanakieli on tunnetusti pitänyt valtaa ja totuutta omanlaisenaan. Mitä loppujen lopuksi on totuus? Se ei ole aina meidän havaintokenttien saavutettavissa.

Minulle sanakieli näyttäytyy mielen kuvituksina, osin oikein havaittuina asioina ja kielen toistoina ja merkitysten jatkuvana virtana kohti uudempaa tietoa. Suurin osa kaunokirjallisuudesta on mielen kuvia, jossa kirjailija tekee katharsista omasta mielestään toisten tarinoiden kautta. Se on yksi tarinan tarkoituksista. Puhdistaa meidän mieltämme, ja tavallaan myös viihdettä, mielen kuvat leikkivät avaruudellista tanssia totuutta hälventääkseen, ettei se kävisi liian raskaaksi. Se on mielen hoitoa. Mutta se on myös sanakielen oppimista, erilaisten maailmojen hahmottamista ja mikä parasta, se auttaa ihmistä selviämään, kun mielikuvat luovat uutta todellisuutta.

Totuuden etsimiseen se ei ole paras mahdollinen ratkaisu, ja siksi minäkin luotan paljon tieteeseen. Tieteen ongelma kuten koko ihmiskunnan ongelma on liiallinen luottaminen sanakieleen. Kun uskomme totuudeksi mielen synnyttämiä kuvia sanoitettuina, alamme uskoa mieleen. Vain erittäin harvat asiat on todennettavissa ja tieteen testattavissa. Moni asia jää piiloon. Meidän on sopeuduttava mielen tuottamaan tietoon, koska se on vallitsevaa ihmisyyttä. Raamattuakin pitäisi lukea niin, että siellä on mielen tuotokset, eivätkä ne ole välttämättä Jumalan sanaa, mikä voi olla jollekin ehdotonta totuutta, ellei sitten hyväksy mieltä ihmisyyteen.

Totuutta ei voi kuitenkaan määritellä vain havaintojen saavutettavissa oleviin asioihin. Esim. ihmisen tunne ei välttämättä näy ulospäin. Ulkopuolisten havainnot voivat viedä väärään tulkintaan. Nuoruudessa, kun minua rangaistiin julmasti toden puhumisesta, aloin oireilla totta puhuessani, hikoilin, käyttäydyin levottomasti ja itseilmaisuni oli hataraa. Valheen paljastuksessa minut olisi määritelty valehtelijaksi, koska fyysiset oireet kuvastivat sitä. Normaalisti tämä toimii niin, kun omatunto kolkuttaa, oireet ilmestyvät.

Mieleen ehdollistuneet tunteet muuttuvat kaksijakoisiksi, vastakkaisiksi, negatiivisiksi, eikä aito ja vilpitön tunne ole enää vapaa.

Se mikä on tänä päivänä totta, ei välttämättä ole sitä huomenna. Totuudet ovat arvosidonnaisia. Vain erittäin harvat asiat ovat pysyviä ja ikuisia, toiminnalliset ovat usein muuttuvia.

Raija

NAURA KANSSAIN

Naurulla ja ilolla on erilaiset lähtökohdat. Niitä on hyvä pitää mielessä, että voi etsiä elämän mielekkyydestä arvoja. Nauru on ympäristöstä syntynyttä, se on sosiaalista ja yhteisöllistä, kun taas ilo on uuden ulottuvuuden kehto. Sana on lihaa.

Olen joskus aikaisemmin kirjoittanut, että naurun alku on kohdun humpsahduksissa. Nopeat äkilliset liikkeet kohdussa saa sikiön reagoimaan jännittäen lihakset, koska se on synnynnäinen puolustusmekanismi. Siitä syntyy hentoon lihakseen värinää, joka laukeaa lopulta nauruksi. Lapsuudesta muistan selkeästi, kuinka lihakseni värisi kohdatessaan jotain sille yllätyksellistä. Psykiatrit varoittivat joskus, että nauruun voi kuolla. Uskon, että se on mahdollista, sillä silloin voi olla kehollisesti kokonaisvaltainen kokemustila, jossa jännitteet nousevat liian vahvoiksi, en kutsuisi sitä vielä tietoiseksi mieleksi. Naurun takana on siis liike.

Kun sitten ympäristön arvot liittyvät elämän koomillisuudessaan kaikkien kokemusten kirjoon, naurun laukeaminen on kuin arvojen leikkiä. Huumori alkaa kutitella liian vaikeita asioita ja se yhdistyy nauruun. Yhteisöllisten naurujen yhteismitallisuutta on mukava katsella, kun ne pyrskähtelevät ilmoille ihmisten mielistä. Mainio esimerkki tästä on Putouksen Tanhupallo. Kuinka herkästi se tuokaan pintaan lapsen mielemme, ja nauramme niille hullunkurisille välähdyksille, mitä lapsen päässä voi syntyä.

Ilo on taas syvintä tunnekokemusta, ei niinkään mieltä. Mieli on kehollinen. Ilon ytimessä on jo kohtuajalta syntyneet unet, jotka ovat uudenlaisia merkityksiltään, kuin todellinen arkemme. Niissä syntyy uutta luomusta ja ne eivät ole tahdonalaisia. Juuri tuo uusi on merkityksellinen ja antaa ihmiselle voimaa kurkottaa eteenpäin. Kun sisäiset tunteet aktivoivat mieltä, se piirtää kuvan yksilön nähtäväksi, ja näin unien kuvat synnyttävät katseeseen näkökulman, johon kiinnitymme pohtimaan merkitystä. Ilon ydin on siis uutuus ja merkityksellisyys. Liha on vanhaa ja ei anna tyydytystä, nautintoa kylläkin endorfiinien muodossa. Ilo tuo henkisen kokemuksen itseyden kohtaamisessa.

Raija

MIKSI KRISTINUSKO?

Uskontojen ristiriidoissa saadaan paljon pahaa aikaan, jos hyvääkin. Jokseenkin minua harmittaa, että uskosta on tehty enemmän uskoa, kuin viisautta ja perusteluja, mikä siinä on hyvää ja miksi. Olisi hyvä avata sitä ihmiskuvaa, jonka uskon ihmiskuva tarjoaa.

Ei ole paha, jos tieteen ja uskonnon eroja selvennetään. Tiede edustaa kohteellista ja todistettua aihetta, usko taas sitä mitä ei voi todistaa. Tuo todistaminen on se, jossa pitäisi ymmärtää asiaa monella tapaa. Onko juuri Raamatun tarkoittama näkymättömyys ja todistamattomuus ihmisen sisäisyyden olemuksesta? Ja juuri sitä sen täytyy olla, että ihminen säilyttää itseytensä, että hän voi ja saa pitää itsemääräytymisensä.

Tieteessä kuvataan asioita näkyvinä, että niitä voisi ymmärtää paremmin. Kun olen opiskellut itse mielen ja tunteiden syntymekanismeja, niiden kohdalla olen joutunut miettimään sitä, etten kajoaisi tiedostamattomaan, eli tuon ihmisyyden syvimpään osaan. Mielen ja tunteiden kokemuksessa tiede tarjoaa näkökulman, jossa ihminen itse vastaanottaa tunteen ja sitten kohteena käsittelee sitä.  Juuri tuosta suojelusta on kysymys Kristinuskossa, suojella ihmisen sisintä ja antaa tilaa rakentaa itsensä hallinta niin, että Jumala on joka puhuttelee tuohon hallintaan pääsemiseksi. Jos mieltä ja tunteita määrittelee ja määrää joku ulkopuolinen taho, itsen määräytyminen on menetetty.

Sanojen kautta maailmaa lähestyttäessä unohdamme tuon ihmisen syvimmän sisäisyyden, joka on elämän voima. Uskomalla ainoastaan sanaan, menetämme ihmisyyden.

Ruotsin hallitus teki viisaan valinnan. Jumala on sukupuoleton. Se juuri suojaa siltä, että sukupuolisuutta ei liitetä mieleen ja tunteisiin, vaan ne ovat omanlaisiaan toimivuudessaan, kuten psykologian professori Risto Vuorinen Helsingin yliopistosta on todennut kirjassaan Persoonallisuus ja minuus.

Uskon asioissa naisen puheet ovat usein kiistettyjä ja miehen puheet jumalallisia. Raamattu on mieskeskeinen ja palvoo miehisyyden kautta Jumalaa. Minun Jumalani ei ole sukupuolinen.

Raija

KESTÄVYYS IHMISSUHTEISSA

Ihmisen tunteminen, niin toisen kuin itsenkin suhteen on erityisen vaikeaa. Me muutumme koko ajan, peilaamme, heijastelemme mieltämme, heitämme huumoria, kerromme vastakkaista mitä ajattelemme, tapoja on tuhansia. Olemme jatkuvasti valtataistelussa ja empatian kokeminen on harvinaista.

Ihmisluonteen tutkiminen ja tunnistaminen on harvinaisen vaikeaa. Muistan eräästä opinahjosta, jossa me jo aikuisikään ehtineet naiset opiskelimme. Koska valmistuimme ihmissuhdetyöhön, toisen näkeminen ja kuuleminen olivat erittäin tärkeää oppia. Havaitsemista harjoiteltiin monin erilaisin keinoin.

Eräs henkilö jäi erityisesti mieleen ja havainnoin häntä varmaan enemmän kuin muita. Hän istui luokassa täysin hiljaa ja vastasi vaivautuneesti, jos kysyttiin. Mutta kun päästiin luokasta vapaalle, hississä hän purkautui voimakkaasti ja sai puheripulin. Melkein voin sanoa, että enemmistö ihmisistä, joita olen kohdannut, on julkiminässään pidättyväisiä, ja todellinen luonne paljastuu tilanteissa, joissa ei ole todiste mahdollisuutta, eikä virallisuutta.

Yksi tapa hahmottaa ihmistä on puhe. Erittelen sitä ihanteista kumpuavaksi, mikä on yleisintä, mielestä heijastumisena, jossa tunteet peilautuvat niin itsen kuin toisenkin kautta, usein vastakkaisena. Valtataistelijat esittävät usein vastaväitteen ja yrittävät kumota toisen näkökannan. Realisteja näkee harvemmin.

Kestävyyttä ja käyttäytymistä mitattiin useaan otteeseen eri opetustilanteissa. Yksi oli Lapin luontoon vaeltaminen. Näin uskottiin, että vaikea rasitus vetäisi meitä niin tiukoille, että todellinen luonne paljastuisi. Jostain syystä elämän kohtalo, tai Jumala otti minut pois tästä rääkistä. Juuri enne vaeltamista nivelsiteeni paukahtivat täysillä Jäämeren rannalla, ja vaeltaminen oli mahdotonta. Enkä ole muutoinkaan uskonut rasituksen paljastavaan voimaan. Katselen mieluummin ihmistä näytelmän takaa, todellinen luonne on piilossa. Siitä vaan etsimään naamioiden takaa.

Todella välittävistä ihmisistä olen havainnut yhteisen piirteen. He osaavat kuunnella, he puhuvat vähemmän ja heillä on tunteita kohtaamisessa, myötäelämistä ja kyky rakentaa jatkumoita, syistä ja seurauksista tapahtumien kuluissa. He harvemmin tunkeutuvat ihmisen persoonallisuuteen ja etsivät syitä sieltä, eläytyvät toisen asemaan.

Raija

HEIKKOUDEN TÄRKEÄ ROOLI

Ihmistä kehotetaan usein voittamaan pelkonsa ja pyrkimään voittoon. Tiettyyn rajaan saakka se on hyvä asia, mutta ei äärimmäisyyteen vietynä. Heikkouksissa ja vahvuuksissa on hyvät ja huonot puolensa, mutta minusta ne eivät ole toisensa kääntöpuolia, vaikka esiintyvätkin joskus yllättäen kuin toisensa synnyttävinä. Yhtäkkiä kaikin puolin vahva voi pudota täysin heikkouden kuiluun ja tulla voimattomaksi. Liiallinen heikkous kuten ei vahvuuskaan ole yksiselitteistä.

Jokseenkin katson asioita jaoteltuna henkisiin ja kehollisiin kykyihin. Me voimme ikään kuin treenata fyysisesti kovinkin pitkälle, kuten urheilussa ja pyrkiä huippusuoritukseen. Fyysisesti kova kunto ei kuitenkaan takaa voimavarojen pysyvyyttä. Voimavarat ovat ikään kuin rakentuneena eri sektoreihin. Ne tukevat toinen toisiaan ja tarvitsevat toisensa.

Uskon, että suurin syy nykyisten ihmisten masennuksiin ja uupumisiin on juuri tunnesektorin huomioimattomuus, mikä on tullut paljolti yhteiskunnallisesta julkisesta hoivasta. Tunne on innostuksen lähde, ja se ylläpitää meidän pyrkimyksiämme tavoitteisiin. Tunne todella antaa voimaa. Ihminen on kuin tyhjä kuori ilman tunteita, suorittaja, joka vain treenaa kehoaan, mutta ei saa sieltä tyydytystä, ei sisäistä iloa, eikä lopulta edes pääse huippusuorituksiin.

Raamatussa sanotaan, että Jumala lähestyy juuri heikkoa ihmistä. Luopuessaan liiallisesta egostaan, ihminen antautuu vastaanottamaan sisäisiä viestejään, kuten tunteita. Hän avautuu ja herkistyy kuulemaan viestejä, ja reagoi niihin joko hyväksymällä ja/tai hylkäämällä. Hylkääminen tuottaa elämästä vieraantumista ja minuuden kaventumista, hyväksyntä vie oppimiseen ja ongelmien ratkaisuun. Avoimuus itselle ja toisille on avainsana onnistumisen kokemuksille, mutta myös negaatioiden sietämiselle.

Raija

SINULLA EI OLE TUNTEITA

Tapasin muutama aika sitten erään vanhan ystäväni. Ja kun aikaa on vierähtänyt jo tovin, usein siinä ensin muistellaan menneitä, ja pikku hiljaa tullaan tämän päivän kokemuksiin. Käsittelyyn tuli kipeä asia, jonka molemmat olimme kohdanneet. Ystäväni sanoi, että hänelle nousee tunteita pintaan. Sanoin, ettei minulla nouse. Siihen hän tokaisi, että sinä olet tunteeton. Minulla se asia oli jo ylettynyt ymmärrykseen.

Hyvin käsitellyt asiat eivät nouse tunteina pintaan kuin vähäisessä määrässä, enemmän on kysymys tunnelman palautumisessa. Asiaa voi jo tarkastella ymmärryksen tasolla ja loogisesti.  Tunne ei nouse ahdistamaan.  Usein unohtuu se, että tunne on viesti kokemuksesta, joka on joko miellyttävä ja/tai epämiellyttävä. Kun asia saadaan käsittelyyn, ymmärrys lisääntyy, anteeksianto mahdollistuu, ja asiat saavat inhimillisiä piirteitä.

Tunteiden tulviessa voimakkaana, syntyy epämiellyttävä tunne, ettei hallitse itseään. Usein asiat ovatkin jääneet epämääräiseksi, eikä niitä ymmärrä. Niistä ei synny syyseuraus suhdetta, ei loogisuutta, ei selittäviä tekijöitä, tilanteiden vaikutusta, vanhojen tunteiden vaikutusta, pelkoa, hämmennystä ja kaikkia mahdollisia epävarmuus tekijöitä. Tietoa puuttuu, eikä palasia saa koottua järkevään muotoon.

Tunne on yksi eheytymisen rakennetekijä. Se on viesti kokemuksesta, jonka yksilö on kokenut tai kokee siinä hetkessä. Se synnyttää ristiriidan siihen tietoon nähden mikä kokijalla on. Tällaisen tunteen edessä ei ole muuta mahdollisuutta kuin alkaa koota palapeliä ja ratkaista ongelman ristiriidat, paikata tiedon mustia aukkoja ja antaa ymmärryksen syntyä. Aina tunteet eivät aukene, ja yksilö ei saa niitä ymmärryksen tasolla, silloin on hyvä antaa aikaa tunteiden kypsyä. Joskus tähän auttaa oppimismenetelmä, jossa on harjoiteltu etäännyttämistaitoa.

Raija