SIELU OPPIMISESSA

En ole oppimisen asiantuntija muuta kuin itseni kohdalla. En tiedä onko tutkimusta kyseisen oman kokemukseni suhteen, mutta uskon vakaasti, että tämä olisi ihmisen minuuden kannalta oleellista tietoa.

Olen pitkään ihmetellyt, miksi en muista enkä osaa käyttää olla ja omistaa verbiä oikein Englannin kielessä. Suomen kielessä ne ovat, mutta Englannin kielen oppiminen on uuden oppimista. Olen hukassa tässä ja nyt, sekä menneisyyden ja tulevaisuuden suhteen. Mutta eihän niitä ole minuudessani, muuta kuin totuutena sielussa, mutta ei tunnustettuna yhteisön silmissä. Kun minua ei ole olemassa, enkä omista mitään, ei se nouse kieleen myöskään oikein, ne häipyvät muistista. Ikään kuin minuudesta puuttuu se ulottuvuus.

Uskoisin että kielen oppimisessa myös lapsella voitaisiin tarkastella tuota minuuden pysyvyyttä kielen oppimisessa.

Sielutiede on täynnä kummallisuuksia. Nykyään tämä sama asia on tunteiden tiedettä. Sielutieteessä on löydetty tutkimuksissa enemmän negatiivisia tunteita, mutta myös psykologiassa on todettu sama ongelma, kuten aikoinaan aggressiotutkija Kirsti Lagersbetz on todennut. Kun olen todennut, että tunteiden olemassaolo on edellytys oppimiseen, se asettaa kysymyksen, kuinka minuuden olemassaolo on huomioitava myös tunteiden tulemisessa ja oppimisessa. Minuuden olemassaolon ehtona on halu ja tahto, ja niille tulee luoda edellytykset. Jos siihen ei anneta edellytyksiä, ei myöskään tunteille anneta edellytyksiä.

Kun ihmiseltä otetaan pois ihmisoikeudet tulla nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään, se tuo näkyviin rakenteelliset ongelmat yhteiskunnassa ja ihmisarvon, jossa edellytyksiä luodaan, oikeudet elämään ja olemassaoloon. Ne ovat vasta miesten maailmassa ja myös tiede on miesten maailman luomus.

Raija

EPÄTOIVOSTA NARSISMIIN

Minä en arvosta kovinkaan korkealle persoonallisuusteorioita, vaikka olen niitä opiskellut ja ehkä juuri siksi. Muutama vuosi sitten Aamulehdessä oli artikkeli, jossa oli tutkittu narsismin esiintyvyyttä ja ammatillista ongelmaa. Ikään kuin narsismi on ajan ilmiö, johon ajaudutaan, kun todellisuuteen ei ole kosketusta. Harmi etten ottanut artikkelia talteen.

Minulla on ollut elämäni henkireikä kirjoittaminen. Olen maalaillut kauniita kuvia elämästä, kun kaikki toivo on ollut kadoksissa, silloin kauan sitten nuoruudessa. Mutta tässä piileekin sudenkuoppa. Kielellisessä osiossa olisin voinut saada kevyesti narsismiin viittaavaa, eli suomeksi itsensä ylistämistä.

Tiedän hyvin, että epätoivoisena harrastan paljon kirjoittamista. Joskus se on ollut vahvempaa kauniiden kuvien luomista, jolloin mieli maalaa suojautuessaan kaunista, että ihminen kestäisi todellisuutta. Enkö sitten ole kestänyt todellisuutta? Näinkin kieroutuneesti voisi haastaa kokemukseni tyhjäksi. Olen harvinaisen kestävä realisti. Olen syntynyt maalaistalossa ja nähnyt raakaa todellisuutta eläinten tappamisesta ja kovasta työstä. Kirjoitukseni on enemmän realismia kuin kaunokirjallisuutta. Runojen luominen tosin on pitänyt mieltäni vireessä, ja olen kokenut elämän tuntua.

Narsismi on paljolti psykologiatieteen ongelma. Yksilöstä etsitään vikaa kun yhteisö runnoo häntä palaseksi. Myönnän etten tunne yhtäkään narsistiseksi diagnosoitua ihmistä.  Narsismi on ajan ilmiö, jossa todellisuus on hämärtynyt tarkkailijoilta, jotka eivät elä enää siinä todellisuudessa, missä ihmiset elävät. Ongelmat psykologisoidaan.

Yhteisövaltaa ei kyseenalaisteta. Kristinuskon kuvauksissa yhteisön valtaa kuvataan jopa brutaalisti. Muistan eräästä työpisteestä, kuinka minut leimattiin häiriköksi kun puutuin lapsiin kohdistuneeseen väkivaltaan ja vain yhdestä puuttumisesta sain öykkärin leiman. Yhteisöpahuutta ei halutta nähdä, koska demokratia oli ihanne.

Raija

KÄRSIMYKSEN IHANNOINTI

Jaan karkeasti kärsimyksen synnyttäjät synnynnäisiin ja synnytettyihin. Kärsimys katsotaan jotenkin henkisen kasvun tärkeäksi tekijäksi, ikään kuin jalostamaan ihmistä, Jumalalta annetuksi ja myös kirkkaimman kruunun saamiseksi. Minusta nämä on suurimmaksi osaksi vastuun pakoilua, ja omien virheiden ja syntien pakoilua, emme ota vastuuta teoistamme, kun teemme pahaa toisillemme.

Tuotamme kärsimystä kanssaihmisille kontrolloimalla, arvioimalla, syyllistämällä ja lopulta aivan vainoamalla. Yksi syy tähän on ihmisten liiallinen yksilöllistäminen, viat haetaan vaikka väkisin persoonallisuudesta, vaikka kysymys on jostain muusta. Joku on sanonut, että tämä on oikeistolaista politiikkaa. On sekä yksilöllistä moraalin voimaa, että yhteisöllistä moraalin voimaa, jonka vahvin piirre on tuomitseminen.

Kysymys on myös pitkälti luulojen ja mielipiteiden faktaksi muuttamisesta. Kun yksilöt pääosin näkevät toisessa itseään ja vain harvat ovat selkeästi havaitsevia, luulo saa voimansa ja sijansa näkemysten synnyssä. Kristinuskossa tämä toisen tarkkailu on erittäin vahva premissi, ei kylläkään Jeesuksen opettamana, vaan kunkin ajan kulttuurin syöttämänä.

Ihmisiä vaivaa moraalissa ylenpalttinen negatiivisten tunnereaktioiden arvostaminen ylitse totuuden. Ikään kuin henkisen kasvun siemen olisi tarkkailussa ja arvioinnissa, kun se ei ole kasvatuksen ydin. Kasvatuksen ydin on ihanteet joihin yksilöä ohjataan. Enkä tarkoita tällä ollenkaan sitä ettei rikoksiin pidä puuttua. Tarkoitan tällä sitä, että erittäin suuri osa syytöksistä perustuu luuloihin, ei tositapahtumiin. Ihmisen moraalissa opetuksen tavoitteena on kasvattaa yksilöön yliminä, jolla ihminen itse kontrolloi tekojaan, ja pysyy kaidalla tiellä.

Kun yksilö sitten pyrkii ihanteisiin ja toimii oikein, hänen ongelmakseen usein tulee yhteisö, joka tarkkailee liikaa. Yhteisön jäsenten luulot ja negatiiviset tunteet johtavat näkemyksiin, jossa tiedon perusta on luulossa, ei todellisessa havaitsemisessa. Pitääkö sitten antaa arvoa ihmisten arvioinneille? Jokseenkin sen vaikutusta voi vähentää reagoimatta siihen, mutta se on aikamoista välinpitämättömyyttä jos ei reagoi ollenkaan niihin.

Tunteiden yliarvostaminen on osa tätä ongelmaa. Negatiivisten tunteiden vaikutukset siirtyvät taakaksi yksilöille. Yhteisö kerää voimansa asenteista, jossa tuomitseminen on voimanlähde.

Raija

KATEUDEN VALLASSA

Kateus on perisynti, mutta auttaako siitä tuomitseminen. Ehkä olisi parempi tutustua tunteeseen nimeltä kateus. Syntyykö se vertailujen jälkiseurauksena, ja opittuna asiana, jos nyt ylipäätänsä tunnetta voi oppia synnyttämään, jotkut sanovat että pystyvät. Aitona ja vilpittömänä tunteen soisi olevan syntyperäistä, itsestä tullutta ja parhaimmillaan tietoiseksi tullutta.

Eräs psykologian opettajani sanoi kerran, että kaikkein vahvin ja vaikuttavin tunne syntyy seksuaalisuuden kokemuksessa. Jos nainen kokee toisen naisen seksuaalisesti viehättävämmäksi ja haluttavammaksi, kateus on valmis, puna nousee poskipäille, viha leiskahtaa liekkeihin ja tuo kilpailija on tuhottava. Jokainen on varmasti kokenut, kuinka nuorena ja viehättävänä sai paljon kateutta osakseen. Miehille pystyvyys on kilpailun alla.

Mutta sitten on niin, että tuo viehättävyys on geeneihin kirjoitettu naisilla, ja miehillä voimain näyttönä. Se on koko seksuaalisuuden ydintä, tulla haluttavaksi. Kauniin naisen ei ole helppoa olla halun kohteena, miehet käyvät brutaalisti kiinni, himoitsevat ja kopeloivat. On vaikeaa myös keskellä tanssilattiaa alkaa räyhäämään, näpit irti. Olen minä joskus jättänyt keskelle lattiaa ja läimäyttänyt kunnolla.

Miten sitten arvot ja asenteet ruokkivat tai lisäävät kateutta. Eikö juuri palvottu urheilija ole tyypillinen kateuden kohde? Kateuden taustalta löytyy monenlaisia asioita.

Nuorena olin nätti tyttö, kuten me kaikki nuorena. Muistan selkeästi ne ilmeet, jotka syntyivät ensimmäisissä kohtaamisissa, vihan ja kateuden leiskumiset. Mutta ei suinkaan kaikilla, vain toisilla. Siitä voisi päätellä ihmisen itsetunnon tilaa. Kateuden kohteeksi joutuu erityisesti vilpitön henkilö, suorastaan jumalallisen lähteen ilmentymä. Siksi roolit ovat erittäin tärkeä suoja tällä kateuden kentällä. Vilpittömyys on uhka valtaan pyrkivälle.

Raija

NAISEN EUROT

Lasten hankkimisesta koituvia kustannuksia eivät maksa isot firmat eivätkä miesvaltaiset yritykset. Naiset tukevat toistensa työllistymistä maksamalla lasten hankinnasta syntyvät kulut. Se rasittaa paljon yrityksen taloutta. Kuitenkin miesvaltaiset alat hyödyntävät tuloksia käyttämällä hyvin kasvatettuja ja koulutettuja lapsia työvoimana. Tämän kustannusrakenteellisen ongelman luulisi olevan tasa-arvon vastaista.

Kun katselen elämääni ja eläkekertymiä, saan kärsiä näistä yhteiskunnan rakenteellisista ongelmista pienenä eläkkeenä. Koska lapsuudessani ei ollut oppikoulua kotikunnassani, ja vanhemmilla ei ollut varaa kustantaa ulkopuolelle, jouduin käymään perusopinnot kolmenkymmenen vuoden iässä, ja se vei viitisen vuotta. Sitten kouluttauduin eri jaksoissa kymmenisen vuotta ammattiini, sekä hoidin lapsia pienenä 5 vuotta. Eläkekertymästäni noin viistoista vuotta ei kerryttänyt eläkettä, vaan se 35 vuotta, jonka olin työelämässä. Näin eläkkeeni jäi kovin pieneksi kunta-alan pienissä palkoissa.

Suomi on tasa-arvon ylistetty maa. Siitä puhe mistä puute. Tuo lapsenhankkimiskustannus työantajilta olisi ehdottomasti tasattava. Työnantajat käyttävät yhteiskuntaa ja naisia hyväkseen ja käyttävät työvoimana sitä pääomaa, jonka naiset tuottavat, miesten eduksi.

Raija

ÄLYN VÄLÄYKSIÄ

Mikään tuskin aiheuttaa harmia enemmän kuin ihmisten jako älykkäisiin ja tyhmiin. Mielestäni kyky ajatella erilailla ei ole älykkyyden mittausta, ja tuskin tuossa älykkyydessä mitään erityisen hyvää edes on. Paljon ovat pahaa saaneet aikaiseksi niin kutsutut älykkäät, kun taas paljon hyvää ovat saaneet aikaiseksi niin kutsutut tyhmät. Mikä on tärkeämpää kuin esimerkiksi ihmiset, joiden tunnereaktiot aktivoivat meitä tavallisia tallaajia kokemaan vastavuoroisuutta tunteissa, jotka äly on vienyt saarroksiin.

Yksi elämän epämiellyttävimmistä asioista on turhautuminen. Toki turhautuminen on joskus tarpeen, että voisimme taas innostua, mutta turhautuminen jatkuvasti ja kaikkeen vie aina tylsistymiseen saakka. Otetaanpa esimerkiksi nuori, joka pelaa jatkuvasti tai vaikkapa vain tekee toistuvasti jotain samaa asiaa, eikä aktivoidu muuhun. Itse olen kai jo kehitellyt montaa eri tapaa turhautumisessa rutiinin toteuttamiseen, kuten esimerkiksi seuraajiin tutustuminen selaamalla heitä seuraajissa. 

Rutiinitoistot ovat joskus ihan tarpeellisia, mutta puhun nyt kuoleman väsyttämästä mielestä, jolla ei ole tarpeellisuuden kokemusta. Ihminen ei voi tehdä vain itseään varten ja siksi turhautuminen on vahvasti sidoksissa ympäröivään yhteisöön. Ihmisten erottelu ja luokittelu vie meidät pois vastavuoroisuuden hedelmällisestä olemisesta.

Turhautuminen on alun perin psykologinen termi, jossa katsottiin, että ihminen turhautuu, kun hän ei saa ihanteidensa mukaista tulosta teoistaan. Taisi olla Freudin keksintöä koko termi. Minä ainakin turhaudun monesta muusta asiasta. Kun rahat eivät riitä laskuihin, kun ei ole varaa teattereihin ja uimahalli on liian kallis. Niin onhan tämä minun ihanteisiin johdattava, minä haluaisin maksaa laskuni, harrastaa ja toimia, nyt rutiinit suojaavat mieltäni. Sitten minä kulutan aikaani somessa, tällä tyttäreltäni lahjoituksena saamalla koneella. Ihmisellä on tarve kokea tulevansa tarpeelliseksi ja hän tarvitsee siihen palautusta muilta ihmisiltä, heidän läsnäoloaan ja vuorovaikutusta.

Raija

KIELIPUOLI

Olen pohtinut aika paljon sanakielen ominaisuuksia, jotka voivat olla hyväksi ihmisen kehitykselle, mutta niissä piilee myös oma vaaransa. Kieli ei välttämättä ole hyvä tai huono, mutta se on ratkaiseva hyvinvointiin aivojen osalta. Nyt kun opiskelen Englantia, moni asia ihmetyttää minua. Yksi on se, että miksi pitää oppia eri asioihin liittyen jokaiseen sopiva sana. Käsittääkseni Suomen kielessä asiaan viittaus tulee objektina sivulauseessa, ja samaa sanaa voi merkityksellisesti käyttää monissa yhteyksissä. Näin muistin rasitus pienenee.

Sitten on nuo Englannin kielen lauserakenteet, ikään kuin mielen tulee olla vastakkaiseen mielen ominaisuuksiin peilaava, kuin kaksijakoinen. Asia vaatii ainakin aloittelijalta ensin lauseen muodostamisen etuaivolohkolle, kokeneemmalla se tulee automaattisesti tajuntaan. Mutta onko kielen sanojen ketjuuntuminen vain tiettyihin muodostelmiin aivoissa hyvä asia. Jos se kulkee vain tiettyjä ratoja, aivojen kokonaisvaltainen toimintaedellytys ei ole hyvässä kontekstissa. Englannin kielessä vaatimus periaatteessa vaatii aktivaation monipuolisuuden, mutta se ei auta, jos se on heijasteinen mielen osalta.

Mutta ei kaikki ole rakenteellisesti kielen ominaisuuksia. Monet aivojen toimivuuden kannalta kehitykselliset kyvyt harjaantuvat leikin, tunteiden ilmaisun, mielen, hiljaisuuden, levon ja rauhan kautta, jossa yliaktiivisuus voi viedä huonoon kielen kontekstiin sen ymmärtämisessä merkityksien moninaisuuden vuoksi.

Raija