INHOTUT HENKILÖT

Joskus joku henkilö tuntuu erityisen ärsyttävältä, pintaan nousee jopa inhoa, haluaa nöyryyttää häntä, hankkia mahdollisesti potkut hänelle työpaikasta, sivaltaa sanallisesti ja tai millä muulla tavalla vahingoittaa henkilöä.

Eräs tuttavan tuttava sai inhoreaktion kun hän näki televisiossa Jörn Donnerin, Arja Saijonmaan tai Kalle Palanderin. Näille em. henkilöillä oli piirteenä vahva itseilmaisu ja itsevarmuus, he suorastaan loistivat siinä. Ärsyyntynyt henkilö oli taas hyvin autoritäärisen kasvatuksen saanut ja tottunut sulkemaan itsensä, ja alistunut vanhempiensa määräyksen alla. Itsetunto oli saanut kolauksen useammin kuin kerran. Joku on saattanut kuunnella koulun pulpetissa kaverin pilkkaa esiintymisestään, tyylistään tai vaikka osaamisestaan säännöllisesti. Nämä jättää kipua sieluun. Toisessa ihmisessä oleva joku asia laukaisee omat kokemukset, vihareaktion. Taustalla voi olla myös kateuden tunteita, kuin myös toisen heikkous voi olla vahvalle ihmiselle liian suuri kynnys kohdata omia tunteitaan.

Masentuneet ihmiset samaistuvat tiedostamatta muiden ihmisten kokemuksiin ja myös tunnereaktiot alkavat muistuttaa toisten tunnereaktioita. Muistan tapauksen, jossa toinen alkoi nähdä samoja unia kuin toinen oli kertonut hänelle. Selvät inhon ilmaukset läheisten kesken siirtyvät myös herkästi toiseen, jos vallankin on tiedostamatonta masennusta. Näitä näkee perhepiireissä, kavereiden keskuudessa ja työkavereiden kesken. Yhteiskunnallisesti vihapuheet ovat vakava ilmiö.

Kulttuurisesti voi nähdä juuri julkisiin, mutta myös tavallisiin ihmisiin kohdistuvaa inhoa, näyttelijöihin, toimittajiin, juontajiin jne. Karkeasti voi ajatella että suomalaiset on kasvatettu olemaan hiljaa, itseään ilmaisemattomina. Kun julkisuuden henkilö ilmaisee itseään, se sattuu kipeään kohtaan, vaikenemiseen tottunut ei sitä kestä.

Kaikki ei ja aina ja taas kerran ole psyykkistä reaktiota. On myös todella epämiellyttävää käyttäytymistä, joka nostaa inhon pintaa. Eräällä työpaikalla inhoni nousi pintaan, kun joku työntekijä jätti milloin mihinkin paikkaan limaiset nenäliinansa, pöydille yleensä. Taudit lähtivät kiertämään päiväkodissa. Koen vastenmielisyyttä pedofiilejä ja murhaajia kohtaan. Nuoruudessa koin ärtymystä äitiä kohtaan, kun hän halusi minusta maatalon emännän ja halusi minut maatalouskouluun, että paikka maataloon ilmaantuisi.

Inhossa on useimmiten kyse tiedostamattoman mielen kokemuksessa olevasta asiasta, jolloin ihminen haluaa sulkea pois asian näkyvistä ja myös tuhota itsestä projisoituneen inhon kohteen.

Raija

ENNAKKOLUULO

Ennakkoluulo on sanansa mukaisesti ennakkoa ja luuloa. Ennakkoluulolla on vahva sija monella työpaikalla. Usein keskusteluissa käy ilmi, että on näkemyksiä, mutta kun kysyy konkreettista selitystä asiaan, tilannetta ja siihen johtavia syitä, niitä ei löydy. Ennakkoluulot on useimmiten takanapäin kuljetettua tietoa, mutta jos asiaa pitäisi kohdata kasvokkain, siitä peräännytään. Kohtasin työelämässä sen verran paljon perusteetonta luuloa, että minun on vaikea puhua kauniisti työelämästä. Siltikin pidän tärkeänä positiivisuuden voimaa antavaa ja ratkaisukeskeistä lähestymistapaa. Jokseenkin voin sanoa, että kullakin työpaikalla on paljolti kysymys omanlaisestaan ongelmasta, riippuen myös henkilöiden luonteista.

Ollessani päiväkodissa työssä, ammattiin liittyvänä ongelmana olivat liian suuret odotukset ja tottelemisen problematiikka. Aikuiset puhuivat toisilleen kuin lapselle, ja odottivat tottelemista, kuten lasten kasvattamisessa nk. ammattitautina. Se oli useimmiten syynä ennakkokäsitysten syntymiseen ja ennakkoluuloihin. Yhteisöissä mielipidevaikuttaminen ja tunnejohtaminen ovat ongelmallisimpia asioita. Joukosta löytyy usein yksi tai kaksi henkilöä, jotka kuljettavat tietoa eteenpäin ja pyrkivät johtamaan joukkoa.

Erityisesti kiinnitin huomion nk. ongelmatapauksiin. Joku vahva yksilö ei voi sietää heikkoutta jossakin toisessa, ja hän alkaa lietsoa heikommasta mielipiteitä. Kun sitten alkaa selvittää ongelman ydintä, mielipiteet ovatkin syntyneet kerrotuista näkemyksistä, eikä pystytä enää olemaan sanojen takana, koska kokemusta mahdollisesti syrjittyyn henkilöön ei ole, on vain tarinat, joita joku on kuljettanut. Kyselyissä henkilöt hämmentyvät ja ovat ihmeissään, kun tietoa ei ole omissa kokemushavainnoissa.

Epäluulo on kaikkien luulojen äiti. Sen alku on peloissa, jotka ovat lapsuuden ominaisia kokemuksia. Kun tunne-elämää ei hoideta kunnolla, epäluulot seuraavat toisiaan, ja ennakkoluulot saavat tositiedon aseman. On täysin käsittämätöntä, että virallinen päivähoito ei vieläkään panosta asialliseen tunne-elämän hoitoon. Epäluuloisia on helppo johdatella uskomaan perustelemattomia asioita. Se on typerää vallankäyttöä.

Raija

RAKASTUMINEN, tautiluokitus F63,9

WHO eli maailman terveysjärjestö on luokitellut rakastumisen mielisairaudeksi, ja sen tunnus on F63,9, mikäli Metropolin artikkeliin on uskominen. Näyttää siltä, että tämänlaisen rakastumisen taustalla on kehotunteet, jossa aistimukset nostattavat hurmostilan kokemukseen. Olen itsekin rakastunut ja hurmaantunut näissä kokemuksen merkeissä. Eräs ystäväni sanoikin, ei sillä ole väliä, miten se alkaa, vaan miten se kehittyy. Ei suomalaisella ole helppoa lähestyä toista ihmistä.

Rakkaus on kuitenkin laaja käsite, tunnehurmos ei riitä sen selittämiseen, se voi olla alku, ja se laittaa hormonit hyrräämään, ja mahdollisesti lisääntymään sekä perustamaan perheen. Nuorena viisitoista kesäisenä rakastuin naapurikylän poikaan, ajelimme mopolla ja suutelimme itsemme taivasten valtakuntaan. Mutta opimme myös puhumaan, jakamaan kokemuksia, vilpittömyys oli ohjaajana koko rakastumisten teilläni, jotka olin saanut siitä suhteesta.

Aikuisena rakastumisen laajuus on moninainen, iloitsee niin toisen onnistumisesta, että tulee hyvä mieli. Äidinrakkaus on varmasti kaikkein vahvimpia, joskus tuntuu, etteivät lapset ymmärrä sitä, elleivät he hanki omia lapsia, sillä heillä on niin suuri voima kasvaa omiksi yksilöiksi, irtautua napanuorasta.

Rakkaudessa on paljolti kysymys empatiasta, halusta tuottaa toiselle hyvää, ja suoda hänelle onnistumisia. Ystävistäni löytyy paljon elämästä nauttijoita, he rakastavat musiikkia, liikuntaa, sanoja, ja kuvia. Olen niin iloinen kuullessani heidän kokemuksiaan, että itsekin nautin. Kansantanssia harrastava ystäväni on kohta 80v. ja tanssinut 15v. ikäisestä. Rakas runoilijaystäväni kertoo elämän kaipuusta ja menetyksestä vivahteikkain sanoin, nautin hänen sanoistaan. Joskus tuntuu siltä, että yleisesti kaipuu elämästä ei ole vielä runouden arvostusasteikossa saanut sijaa, ja että runoudessa vain arvojen esiintyminen yhteiskunnan suhteen on arvossaan, kuten isänmaallisuus. Elämänkaipuu on tärkeä tunne, jota soisi viljeltävän. Eräs ystäväni on musiikkia kuunnellessaan haltioissaan. Hän ei juuri kerro kokemuksestaan, mutta ylistää musiikkia ja musiikintekijöitä, sitäkin tarvitaan, iloitsen hänen kokemuksestaan. Eräs poika on valokuvauksen mestari, hän nauttii luonnon kauneudesta, ja kuinka iloiseksi hän saakaan minut kuvillaan. Joidenkin huumori saa minut hytkymään.

Itse olen rakastunut aina sanoja, lapsesta pitäen. Sanojen rakastajaa voi olla vaikea rakastaa, sillä näkemykset koskettaa jokaisen maailmankuvaa ja haastaa joskus kyseenalaistamaan sen, se ei aina tunnu turvalliselta. Runoudessa on sama asia, mutta se jättää enemmän lukijalle itselleen kuvanmuodostuksen osaa.

Nykypäivänä populismi kukoistaa. Tieto koetaan epäluotettavana, sitä karsastetaan. Minä rakastan tietoa, suorastaan himoitsen sitä, mutta olen nähnyt, että sen arvo on heikko. Se tuntuu surulliselta, kun maamme on niin koulutuksen huippumaa.

Raija

ELÄMYSHAKUISUUS

Tänä päivänä on runsaasti vahvoja elämyshakuisia toiminta-esityksiä, useita tv-ohjelmia, räiskivät murha ja tappo elokuvat, musiikkia korvia särkevänä huutamisena ja rummutuksina. Hiljaisuus ei ole enää päivän muotisana, josta voisi löytää jotakin merkittävää. Elämys on minun peruspsykologian kirjassa määritelty tunteeksi. Ehkä se tänä päivänä eriteltäisiin kehotunteeksi. Kehon tai ruumiin revittelyä on joka tapauksessa runsain mitoin saatavilla, ikään kuin ihminen kestäisi kaiken äärimmäisiin venytellen, tunteakseen kehonsa. Sitä on syytä tutkia, eikä siinä sinällään ole mitään pahaa. Mutta antaako se tyydytystä elämään, vai lisääkö vain volyymiaan antamatta mitään.

Tutustumalla sisäisiin tunteisiin saattaa löytää ja kykenee erittelemään kehon aistimukset tai elämykset erilaisiksi kuin sisäiset tunnekokemukset. Näissä sisäisissä kokemuksissa pelko voi nousta vahvimmaksi vaikuttajaksi, jos sitä ruokitaan. Sen uskotaan olevan kehittäjä, mutta tosiasiassa se on vain kehollisen reaktion toistaja, himoon ja kilpailuun sekä yllyttävä, että pakeneva. Rauhan, levon ja mielekkyyden kontekstissa ihminen voi löytää syväsyntyisen luovuuden ja innoittavan kyvyn tarkastella asioita laajasti, jopa muistaa paremmin.

Yliaktivoitu kehon rääkkääminen saattaa kehittää mielen pelot kehoriippuvuuteen, jolloin kiihkomielisyys saa vallan ja luo liikaa jännitteitä mieleen sekä lisää aktivaatiota yli tarpeen. Normaalissa jännitteessä, mikä syntyy ihanteen ja realismin välisestä ristiriidasta minuudessa, syntyy hyvä jännitteisyys, mikä pitää aktivaatiota yllä, ja jossa ihminen pyrkii kohti ihanteita. Siksi on erittäin tärkeää, että alle kouluikäisten lasten turvallisuudentunne hoidetaan asiallisesti aikuisten tukemana, kiireettömästi ja rakkaudella, etteivät pelot ala johtamaan ja mieli tule kiihkoisaksi. Suurissa ryhmissä tämä ei ole mahdollista, lapsi tarvitsee yksilöllisen tuen ja turvan tunteiden jakamiseen, jossa aluksi aikuinen ikään kuin säilöö ja kantaa liialliset tunteet. Lapsen turvallisuus on oltava niin vahvaa, että siinä kehittyy itseys, joka valitsee itse, ei tunteet tai keho ja kasvaa vastuulliseen vapauteen itsensä kokemisessa.

Pelot tunteina voi ehdollistua niin vahvaksi voimatekijäksi kehoon, että se vie voimat tyystin koko kehosta. Jos on kokenut syvän masennuksen, tietää mitä on henkisyyden poissaolo kehosta. Se tekee kehon lyijymäiseksi, jonka paino on niin suuri, ettei sitä jaksa liikauttaa. Pelon yhteydestä voi nähdä ja löytää kiihkomielen. Kiihkomielessä on kahtiajakautunut olemus, voittaa tai hävitä. Kilpailuja seuratessa voi huomata itsessään kiihkomielen samaistumisen kilpailijoihin. Tuo alkujaan pelon synnyttämä mieli voi riistäytyä käsistä ja synnyttää ylivahvoja kehoaistimuksia, jotka nousevat joskus jopa hurmokseen kollektiivisen kokemuksen innoittajana, olemme ylisuorittajia, huudamme ulos sen voimaa väkivaltaisesti.

Surullisinta tuossa kehoelämysten metsästyksessä on se, etteivät ne tuo tyydytystä syvähenkiseen olemukseemme. Ne voivat tuoda väsymyksen, josta ei pääse ulos vaikka kuinka yrittäisi lisätä kuntoilua ja treenata lihaksiaan. Syvähenkisessä olemuksessa merkitys nousee lapsen innostuksen alkuperästä, ilon syntymästä. Kokiessaan tämän yksilö kokee tyydytystä, ja jakaessaan kokemuksen toisen kanssa, merkitys synnyttää yhteisyyttä, jossa hyväksyntä on läsnä. Tuossa lapsen innostuksessa ei ole enää järjetöntä pelkoa, joka veisi mielen yliaktivaatioon, vaan leikkivä ja vuorovaikutteinen olotila, jossa vapaus on läsnä.

Raija

EPÄVARMUUDEN LOIHTIMINEN

Joskus ihmettelee ihmisten erilaisuutta, kun sen pitäisi olla rikkaus ja tuoda iloa kanssakulkijoilleen. Eräässä vaimojen keskusteluryhmässä tuli esiin erikoinen piirre heidän miehissään, jota ihmettelen vielä tänäkin päivänä. En ole osannut sitä analysoida, mistä on kysymys ja miten tuohon ongelmaan ylipäätänsä voisi vaikuttaa niin, että tilanne ei vaikeuttaisi perheiden oloa.

Toisessa tapauksessa mies ilmeisesti halusi, että vaimo tulisi mustasukkaiseksi, tai että hän voisi hallita enemmän vaimoaan alentamalla hänen itsearvostustaan. Hän asetti makuuhuoneen seinälle entisen rakastajattaren figuurin valokuvaluonnoksena. Iltaisin nukkumaan mennessä hän hyväili kauniin naisen vartaloa kuvassa. Varmasti jokainen nainen kokisi tuollaisen tilanteen epämiellyttävänä ja tuskin kukaan terveesti reagoiva ei kokisi jonkinlaista epävarmuutta rakkauden suhteen, olenko sittenkään ainutkertainen ja rakastettu tuolle miehelle. Onneksi nainen osasi erota ajoissa miehestä, eikä suhde kestänyt pitkään. Lapsia liitosta kuitenkin syntyi ja siinä vaiheessa vaimo totesi, ettei hän kestä enää henkistä väkivaltaa. Mies kehui ylitsevuotavasti toisten lapsia omille lapsilleen ja antoi myös lahjoja runsaskätisemmin.

Toisessakin tapauksessa mies aliarvioi oman vaimonsa tekemisiä ja vartaloa sekä kehui toisten lapsia. Omille lapsille tarjottiin ala-arvoista ruokaa ja vieraille suorastaan pröystäiltiin. Jo aikuisena lasten käytyä vierailuilla, isä saattoi huomauttaa, millä maksat syömäsi ruuan ja kysymys oli varakkaasta perheestä. Tämä nainen ei kyennyt eroamaan miehestä vaan kärsi ja kärsi loputtomiin. Lopulta yhden lapsen tuhoutuminen ja itsemurha lannisti naisen ja hän kuoli pian lapsensa jälkeen.

Mitä noiden miesten päässä oikein liikkui? Miksi sisäinen lapsi oli hyväksyvämpi toisten lapsille kuin omille? Ilmeisesti kysymys oli siitä, etteivät he koskaan tavoittaneetkaan avointa, vilpitöntä ja iloitsevaa lasta, vaan tunteensa, jotka olivat vielä kateuden alla. He olivat molemmat perheen ainoita lapsia ja lapsiminä ei saanut tulla näkyviin autoritaarisessa kasvatuksessa. Vanhempien itsevaltius jätti ikuisen kateuden ja mustasukkaisuuden sieluun. He jäivät yksinäisyyden kuiluun, jossa ei saanut jakaa kokemuksia toisten ikäisten kanssa. Miehille vieraat lapset olivat satunnaisissa kohtaamisissa miellyttäviä, heitä saattoi ihailla ja omat lapset toivat eteen kiukuttelua ja vastoinkäymisiä, joka on itsevaltiuteen sairastuneelle ylitsepääsemätöntä.

Kasvatustieteessä on nimitys lapsille, jotka on kasvatettu itsevaltiaiksi, messias lapsi. He saavat osakseen odotuksia, joita vanhemmat itsepintaisesti tuovat esiin, mikään ei ole riittävää, lapsi joutuu suorittamaan vanhempien arvot. Sisäinen lapsi ei saa tilaa tulla kokevaksi. Lapset ovat ainoina lapsina ylistämällä alistettuja.

Raija

RASISMIN VASTAISTA PÄIVÄÄ

Olemme hyvän asian puolesta tänään. Jopa pääministeri osallistuu rasisminvastaiseen mielenosoitukseen. Joku kommentoi hänen osallistumistaan, onko se sopivaa. Ranskan presidentti ja Angela Mergel kävelivät yhteisrintamassa Pariisissa, kun terrori-iskut oli tehty lehden toimitukseen. He seisoivat yhteisrintamassa.

Rasismin voi ymmärtää laajemminkin kuin rotusyrjintänä. Se on syrjintää ihmisyyttä kohtaan. 

Kansallissosialistit kaasuttivat hengiltä juutalaisia, mielisairaita, tiedemiehiä ja kadun tallaajia vain sillä perusteella, että joku naapuri oli ilmoittanut epäilevänsä henkilöä jostakin. Tällöin vaino oli hyväksyttyä ja yleinen ilmapiiri syrjintää suosiva. Syrjinnän vastaisuus on hyväksyttävää jopa pääministeriltä.

Syrjintää tapahtuu päivittäin monen ihmisen kohdalla. Syrjinnän kohteeksi ovat Suomessakin joutuneet vammaiset, mielisairaat tai muutoin poikkeavat. Sitä on olemassa sekä virallisesti että epävirallisesti. Ei ole kysymys ainoastaan ennakkoluuloista, vaan syvemmältä löytyy oppeja ja asenteita runsain määrin jopa tieteen piirissä. En ole pystynyt antamaan anteeksi ihmiselle, joka haukkui minua skitsofreenikoksi. Se, että en ole kestänyt väkivaltaa ja olen siitä oirehtinut mielenterveyden kohdalla, ei ole skitsofreniaa. Historian tuntemus on tosi tarpeeseen tänä päivänä, on surullista, että opetusministeri on ajamassa sitä vapaaehtoiseksi.

Olen kokenut syrjinnän luita ja ytimiä myöten, aina virallisia tahoja myöten. Olen pohtinut kohdallani sosiaalisen syrjinnän vuoksi eutanasiaa, sillä niin raskaana olen kokenut sen voiman. Ja olen tullut siihen tulokseen, että oikeus pillerillä elämän päättämiseen pitäisi suoda suuren kärsimyksen ja tuskan vuoksi. Tuskaa pitäisi voida verrata syövän aiheuttamaan ongelmaan.

Niin vaikeaa näyttää olevan ihmiselle toisen ihmisen kunnioittaminen.

Raija

VALHEENPALJASTUS

Yhteisö rankaisi minua julmasti ja häpäisten totuuden kertomisesta. Ikään kuin yhteisö moraalinvartijana oli ottanut tuomiovallan käsiinsä ja käytti tuomiovaltaa kertomaani asiaan. Heidän mielestään sellaista ei voinut tapahtua, raiskausta, ja minä sain syyllisyyden ja häpeän taakan kannettavakseni, josta seurasi mielenterveyteeni pahoja lommoja. Menetin itseni aina kehonkuvan vääristymiseen saakka. Itseä ei saanut olla olemassa, ympäristö päätti mielivallallaan elämästäni.

Kun totuudesta ei saanut puhua, se aiheutti lopulta häpeän voimasta ahdistusta ja levottomuutta kehon kieleen, kun olin uskaltanut ryhtyä taistoon yhteisöä vastaan. Muistan tuolta ajalta, kun eräs poliisiylijohtaja ylisti Aamulehden artikkelissa valheenpaljastuksen erinomaisuutta. Kirjoitin hänelle kirjeen. Valheenpaljastuskokeessa ihmisestä mitataan hikoilua käsiin yhdistetyissä sensoreissa. Kun hikoilua ilmenee, katsotaan tämän merkitsevän valhetta. Olin havainnut juuri päinvastaista, kun puhuin totta, aloin hikoilemaan. Julma rankaisu ja häpäisy yhteisön taholta totuutta puhuessani saivat aikaan pelkoa, joka kiihdytti eritteiden toimintaa. Montakohan ihmistä on tuomittu valheenpalastimen vääristämisen vuoksi.

Yhteisövalta voi olla sekä positiivista, että negatiivista ja siten toimia sekä hyvyydessä että pahuudessa. Yhteisö voi elää valheessa yhtälailla kuin yksilökin. Tutkisin enemmän valheita yhteisön ongelmana kuin yksilön, mikä sekään ei ole poissuljettua. Valheenpaljastus voi olla hyvinkin epäluotettava, ja yhteisön julmuudet voivat muuttaa yksilön käyttäytymistä. Kauniit tarinat ja positiivisuus on elämän kannalta voimavara, jota ei kannata väheksyä. Mutta väitän, että ihminen kokee olotilansa mielekkäämmäksi, jos hän saa kuulla totuutta, vaikka se onkin joskus raskasta. Lapsella on luontainen kyky rehellisyyteen ja totuuteen. Tarina on tie oppimiseen, mutta mieli rakastaa totuutta, jos sille luodaan edellytykset. Mielekkyys voidaan saavuttaa hyvällä kohtelulla.

Raija,