TUKITUT SUUT

Juoruilu mielletään usein negatiiviseksi, ja sitä se varmaan onkin, jos tarkoituksena on mollata ihmistä ja tuhota hänen mainettaan sekä elämää. Mutta on myös positiivista juoruilua, tai henkilöiden esiin tulemista tahattomasti, jossa on merkittävä myönteinen vaikutus kokijalleen elämässä. Tällöin asian ilmaisija käsittelee omia tunteitaan, jonkun ulkopuolisen kanssa. Kun tai jos, joku läheinen sanoo, että olet täysin tyhmä ja pölvästi, kun teit tai ajattelit näin. Tällöin loukkaantuminen on melko todennäköistä. Tällöin mieli voi kuohua yli äyräiden ja tulisi sanottua tosi pahasti toiselle, ellei jo käytä nyrkkiä. Mutta toisaalta on niinkin, että rumasti sanova ansaitsee takaisin, että saa tuta sanomansa vaikutuksen. Itseään suojellakseen ja pahoja riitoja välttääkseen voi olla ihan hyvä käsitellä asiaa ensin jonkun ulkopuolisen kanssa.

Nuoruudessa minulle tehtiin paha rikos kohdistuen koskemattomuuteen. Ympäristö sulki täysin suuni, ja asia kiellettiin, puhuttiin kyllä salaisia sopimuksia noudattaen selän takana. Minut jätettiin syyllisyyteen ja häpeään tekemättömästä teosta, toisin sanoen uhrattiin. Toimin aivan asianmukaisesti pyytäen virka-apua, mutta sitä ei uskottu. Se sai aikaan sen, että mieleni kärventyi, ahdistui ja tuli aggressiiviseksi, mutta sitä ei saanut purkaa, joten se vaurioitti mieltä kasaantuen sisäänpäin.

Eräässä yhteisössä ilmeni rikollista toimintaa, joka haluttiin pitää salassa. Joku kävi kuitenkin asiaa läpi yhteisön toisen jäsenen kanssa kertoen, että se on väärin. Kuulija kävi paljastamassa rikoksen tehneelle, että tuo yksi puhuu asiasta. Rikollinen nosti asiasta suuren hälyn ja ilmoitti tuomioista, ellei puhe lopu. Yhteisön henkinen ilmapiiri muuttui kyttäileväksi, pelokkaaksi ja ahdistuneeksi, koko yhteisö kärsi, toisin sanoen yhteisön luonnollinen vuorovaikutus kuoli. Kukaan ei uskaltanut puhua paljon mitään, tehtiin vain toiminnallisia tekoja. Miten moni yhteisö onkaan tähän loukkuun jäänyt, hiljaisuus kaivertaa ja toiminta puhuu.

On hyvää juoruilua ja tärkeää julkista kannanottoa, jossa suojellaan yhteisöä ja yksilöä avoimuudella ja se pitää sallia, sillä se tervehdyttää mieltä, ihminen kuitenkin pyrkii kohti rehellisyyttä. Ihminen tarvitsee myös omaa salaisuuttaan, henkilökohtaista tarvettaan, jota ei tarvitse jakaa muille, kuin ehkä rakkaimmalleen. Ulkopuolelta ja/tai ylhäältä valta-asemasta tullut vaatimus salata rikoksia ja asioita voi vaurioittaa pahasti sekä yksilöä, että yhteisöä, moralistinen kannanotto, jonka päämäärät eivät kestä päivänvaloa. Suomessa selän takana toimiminen on melko yleistä.

Raija

ERIARVOISTAVA LAPSUUS

Kolmekymmentäviisi vuotta päiväkotiuraa tehneenä kerkesin nähdä ja havainnoida aika paljon. Monessa asiassa on menty huimasti eteenpäin, mutta moni asia on jäänyt kehnosti vallitsevien arvojen taakse, jättäen lapsen herkimmillään olevat kehitysvaiheet huomiotta ja taka-alalle.

Suomessa on paljon kiusaamista kouluissa ja katson sen taustalla olevan negatiiviset tunteet, jotka tulevat niin kotoa kuin päiväkodistakin, koska niille luodaan kasvualusta. Lapsi ei tarvitse negatiivisia tunteita kehitykseensä, ne luovat perusteetonta kilpailua, ja hinta on kova. Kilpailua saisi tulla vasta ylä-asteella kouluun. Lapsi jää tunteiden armoille ymmärtämättä, että muutakin mahdollisuutta on olemassa. Empatian kokemus on myös mahdollista, jos siihen luodaan edellytykset hyvässä hoivassa, saaden ensin vanhemmilta itselleen, mutta myös niitä on tutkittu olevan myötäsyntyisesti lapsella toiseen lapseen.

Pari esimerkkiä siitä, missä lapsen leikeissä tulee esiin kateutta. Leikki on kaikkein luonnollisin tapa oppia monia asioita tunteista kieleen, se on synnynnäistä. Päiväkodeissa on useimmissa tapana pitää lelupäivää. Jotkut lapset muistivat sen, jotkut eivät. Seurasin parin viisi vuotiaan omia leluja, jotka olivat erittäin kalliita, ja niissä oli monia eri osia. Niiden hallitsemiseen ja esittelyyn meni lapsen leikkituokio tyystin, ja he usein jäivät vaille leikkikaveria, kun keskittyminen leluun vei kaiken huomion. Toiset lapset alkoivat myös vältellä kalliin lelun omistajaa. Se synnytti kateutta ja kiusaamista.

Lapsi leikkii varsinaisesti aluksi nk. yksin mielikuvillaan, ja harjoittelee vuorovaikutusta leikeissään. n. 2 – 4 vuoden iässä on vuorovaikutuksen esiaste. Lapsi synnyttää vuorovaikutteisia mielikuvia, ”tämä menee tuonne, tämä ottaa” jne. Ennen tätä vaihetta on esinevaihe, jossa kokemus on jäsentymätön, esine on yhtä lailla kokeva kuin lapsi itse.

Viimeisten vuosien ehkä puhutuin aihe on ollut lasten liikunta. Terve lapsi liikkuu kyllä riittävästi ilman liiallista ohjaamista, se on monipuolisempaa kuin ohjattu, ja rasittaa lihaksia monin verroin paremmin. Innostus ja voima tulevat lapsen sisäisestä maailmasta mielikuvien yllyttämänä. En koskaan tavannut lasta, joka olisi liikkunut vähän. Mutta fyysispainotteinen lapsikuva orientoi liikunnallisia leikkejä ohjauksessa. Eräs lähihoitaja, joka oli kilpahiihtäjä, laittoi kertakäyttöiset lautaset kiinni vuoden ikäisille lapsille jalkoihin ja hiihdätti. Voi sitä lasten surua, kun juuri kävelemään oppineena vietiin jalat alta.

Puhekieli poikkesi suuresti eri lapsilla, johon on varmasti monta erilaista syytä. Karkeasti jaotellen olivat jakavat ja komentavat tyylit. Toiset kyseli ja kertoi kokemuksistaan,( 3-5v), toiset arvostelivat toisen sanomaa/ilmaisua, oliko se oikein vai väärin ja vaativat parempaa. Ikään kuin kahteen jakautuneena, johtajatyypit ja alamaiset. Uskon tämän johtuvan perheiden puhetyylistä kotona. Toisessa jaetaan kokemuksia, toisessa odotetaan yhä enemmän ja enemmän, jolloin vaatimukset siirtyivät odotuksina toisiin lapsiin. Tämäkin aiheutti kiusaamista ja kateutta, vaikka eivät lapset sitä tiedostaneet.

Vain harvoissa päiväkodeissa oli ja on tiedostavaa ja sisältöjä analysoivaa kehittämistä. Suurimmaksi osaksi mennään mutu- tuntumalla. Varhaiskasvatus ei ole pelkästään positiivista, vaikka hyvää suuntaan ollaankin menossa.

Raija

JARI SARASVUON ALAINEN TEESISTÄ

Kun opiskelin sosiaalialaa, kyseenalaistin alainen sanan. Tänään kuuntelin YlePuheella Jari Sarasvuon näkemyksiä alainen sanasta, jota hän ei itse käytä, mutta piti sitä kuitenkin välttämättömänä käsitemuodostelmana vallan suhteen. Esim. oppimistilanteessa subjekti (alainen)on valmiudessa ottamaan tietoa vastaan opettajalta, objektilta. Ehkä tulkitsen tätä väärin, ja on syytä kuunnella asia vielä uudestaan Jarin sanomana. Joka tapauksessa ajattelen, että alainen/ antaja suhde on problemaattinen, ja on kaupan käynnin elementti, jossa ostaja/antaja on valta-asemassa ja työnsä kauppaaja tarjoaa työn arvoa ollen suhteessa tarjoajaan.

Mutta toisaalta olen jotensakin suojelevainen ihmisarvon suhteen, johon en sallisi alainen sanaa. Ja liitän tämän syntymään ja luovuuteen.  Ihmisarvoa ei voi myydä, eikä asiakas saa sanella tarjouksia, siinä kunnioitetaan ja odotetaan syntymää. Sanotaan, että ihmisarvon mitta on Jumala ja siinä oleva ihmiskuva. Jumala ei kauppaa, eikä tarjoa, vaan synnyttää uuden ihmisyydessä, synnytti pojan ja siinä oli pyhä henki.

Jos ihmisarvo annetaan ihmisten armoille, siitä syntyy pelkkää sylttyä. Kukaan ihminen ei kestä sitä, että on toiselle alamainen, vaikka oppimista tarvitsemmekin koko ajan. Tavallinen pulliainen ei voi ottaa opettajan roolia, statusta, vaan se vaatii ammattikyvyn. Näin ollen kaikki alamaissuhteet on kaupallisia. Opettajakin jättää ongelmanratkaisun oppilaan subjektin ratkaistavaksi ja subjektin syntymän ihmeeksi. Hyvä kasvattaja antaa myös kasvatettavan itse oppia annetuista emmeistä eli rakennuspalikoista.

Kun jumalsuhteessa syntyy uutta, se on subjektiivinen kokemus ja rakentuu itsesyntyisesti, jossa sisäsyntyisesti syntyy uutta, sillä ei ole materiaalista arvoasetelmaa vertikaalisesti eikä muutoinkaan.

Raija

ÄIDIN ITKU

Liian monessa perheessä kärsitään äidin syrjinnästä. Naisen ihmisarvo on ollut heikko sitten Kristinuskon, mutta toki ennenkin. Antropologit ovat tutkineet, että maa-alueilla on ollut pyhiä paikkoja, joihin nainen ei ole saanut astua jalallaan. Mies on pyhittänyt itselleen jumalallisen alueen, jossa on kuvitellut olevansa lähempänä Jumalaa kuin nainen, ja arvokkaampi. Mistä tuo miehen ylimielisyys oikein kumpuaa? Olisiko se elämän kateutta? Nainen, joka synnyttää elämää, on ollut arvoituksellista sitten tieteen tulemisen.

Mutta toki miehen pystyvyys siittämään jälkeläisiä on yksi ylimielisyyden taustalta löytyvä lähde ja on rakentanut valtapilareita vähän joka paikkaan. Niin kauan kun miehisyyttä rakentaa fyysisyyden ihmiskuva, myös miehuus on heikoilla. Jokaisen olisi hyvä muistaa, kuinka rakastumisen hetkellä, juuri silloin kun tunteet nousevat pintaan, miehisyys on vahvimmillaan seksuaalisuudessa.

Miehen ylivaltaisuus on monen perheen hajoamisen taustalla. Isä, joka tietää kaiken, osaa kaiken ja määrää kaiken, johon lasten on alistuttava, kuten vaimonkin. Lapset purkavat pahan olonsa äitiin, syyttävät äitiä ja siitä tehdään sitten tieteellisiä löytöjä, naisen pahuudesta. Olen suorastaan vakuuttunut siitä, että tiede on sukupuolittunut, ja naista tutkitaan enemmän ongelmien taustalta kuin miestä. Freud keksi peniskateuden, mutta sitä ei osattu ymmärtää muuten kuin naisen tekemänä, ikään kuin tunteita ei miehellä olisikaan.

Niin monta surua saavat naiset kontolleen. Jos tuosta voisi päätellä, niin se on monen masennuksen takana. Niin monta itkua naiset itkevät yksinäisyydessä. On suorastaan irvikuva se, että kirkko pyhittää avioliiton, mutta samalla naisen ihmisarvon alentamisen kautta tuhoaa sen. Vielä on pitkä matka tasa-arvoon. Kenelle usko Jumalaan on ylemmyyden ja vallan väline, kenelle taas nöyrtyminen, sitä sopii kysyä.

Näistä harvemmin naiset puhuvat edes toisilleen ja uskaltavat tunnustaa olevansa alistettu. Myös nainen voi alistaa perheen ja miehen. 

Raija

JOULUN LAPSI

Kristinuskossa olemme viettäneet joulua muutama sata vuotta. Tarina Jeesuksesta kesti pitkään olla piilossa, ennen kuin se tuli kirkon oppeihin. Minua on kiehtonut Jeesuksen syntymä, ja pidän häntä enemmän opettajana kuin Vapahtajana. Lopulta hänestä tulee Jumalan poika kehityskaaren loppupäässä. Mielestäni kaikista tulee Jumalan poikia ja tyttäriä, se on elämän kaari, jossa on kehityksellinen muoto.

Tarinan mukaan Maria ei tullut raskaaksi Joosefille, vaan Jeesus syntyi neitsyenä. Tarinan focus on siinä, että lapsi syntyy viattomana, puhtaana ja ilman synnin olemusta. Synti tulee ihmiseen myöhemmin, ruumiillistumana, ruumiin voimilla hallitsemisesta. Henki on siis puhdas ja viaton alkuun, mutta hetkessä se on myös synnin alla ihmisyydessä, ruumiin ikeessä.

Vuosia sitten olin tukiperheessä auttamassa heidän arkeaan. Olimme alkaneet ruokailla, kun isän avustama lapsi alkoi itkeä sydäntä särkevästi, se oli tuskan ulvontaa. Se oli kuin ”Manaaja” elokuvassa syvään ahdistukseen vaipunut lapsi, jonka tuska tulvi huutaen ulos. Isän käskystä lapsi hiljeni ja alkoi nauraa kuin ahdistuksensa voittaneena ja syödä vapaasti. Tunneahdistusvoima katosi, kun hän vapautui omasta kokemuksestaan, ja taipui isän tahtoon. Tahto hävisi isän taskuun.

Tuo tuska lapsen huudossa, ulvonta jo kahden vuoden ikäisenä kertoo hänen menetyksistään, hylkäämisestä ja satojen ellei tuhansien tapahtumien sarjasta, jossa tunteet on mitätöity. Kirkon oppien mukaan kysymys on paholaisesta, joka on luikerrellut lapsen mieleen. Ja sitä manataan pois jos milläkin keinoilla. Kun noin pieni on jo jäänyt tuskan loukkuun, on tunteet mitätöity täysin. Itse olin jo melkein keski-iässä, kun tuskani ulvoi ulos piilostaan tapahtuneen jälkeen, jossa se oli ollut häväistynä yli kaksikymmentä vuotta. Ääneni oli niin karhea tuona aikana, etten päässyt kuoroon laulamaan.

Tunteita ei kuitenkaan ole pakko, eikä viisastakaan tuhota. Ne muuttuvat tuskaksi, jonka huuto on manalan huutoa, ahdistusaggressiota, mitätöityjä tunteita. Näiden seurauksena ihminen oppii siirtämään tunteensa ulos, tarinoihin, ihmisiin, tekoihin ja lopulta kokonaan heijastamaan ne itsestä ulkopuolelle. Empatia katoaa ja ihmisestä tulee ulkoisten asioiden hallitsija. Antautuminen rakkaudelle heikkenee. Tunteiden hoitamisessa kokemusta jaetaan sanoin, ja ihminen vapautuu tunnetuskastaan.

Alkuperäinen aito, vilpitön ja puhdas lapsi menettää tunteiden tuhoamisessa kykynsä kohtaamiseen välittävänä. Hän heijastelee olonsa muihin. Se ei ole Kristinuskon perimmäinen ajatus. Ihmisarvoa ei voi saada yhteisöissä, joissa ihmisarvoa ei kunnioiteta, vaan negatiiviset asenteet määrittää suhtautumisen, riippumatta minkälainen ihminen on.

Hyvää Joulua! 

Raija

KOLLEKTIIVINEN MIELISAIRAUS

On se vaan kummallista, ettei yhteisömieltä eli kollektiivista mieltä voida diagnosoida sairaudeksi, vaan sitä pidetään ainoana viisaana ratkaisuna elämän ymmärtämisen, oikean ja väärän erottamiseen, oikeudenmukaisuuteen ja/tai moraalin ylläpitäjäksi ja ties miksi moneksi vallankäyttömekanismiksi, kuten esim. politiikka todistaa.

Tämän päivän ristiinnaulittuja ovat mielestään järkyttyneet. On varmasti monta erilaista mielen toiminnan häiriötä, jos erilaisia aivotoiminnan hankaluuksiakin, mutta yhteisövallan väärinkäyttöä ei kyseenalaista kukaan. Tämän edm. ongelman hoidoksi on hyväksytty yksilöiden uhraus.

Tänä päivänä tuhannet ihmiset vaipuvat yksinäisyyteen, kun eivät kestä yhteisövallan mielettömyyttä. Ikään kuin kaikki osaisivat arvioida ja mitata yksilön persoonallisuutta. Työnohjaus koulutuksessa vierähti kolme päivää opiskellessa arvioimista. Pääsääntö on se, ettei persoonallisuutta arvostella, arvio on teoissa.

Yhteisön maalitikuksi ja mustamaalauksen alaiseksi joutuvat usein erilaiset, mutta usein aivan tavan pulliaiset. Piina voi olla niin hirveää kärsimystä, ettei yksilö kestä sitä. Hän vetäytyy syrjään, lopulta yksinäisyyteen, ja pahimmillaan itsemurhaan. Yhteisön vainon alle voi joutua kuka tahansa tavallinen yksilö, fiksu, miellyttävä, ja kaikin puolin hyveitä harrastava.

Pahuus on itsestään syntyvää, jonka voimavara on yhteisövoimassa. Jo isossa kirjassa sanotaan, että pahuus on itsellinen. Siellä kerrotaan myös että sosiaalisuus on pahasta, tärkeää olisi pitää yhteys Jumalaan ja säilyttää yksilölliset kyvyt ajatella asioita.

Jokseenkin tuntuu siltä, että nk. persoonallisuuden asiantuntijat sallivat tämän yksilön vainon ja uhraamisen. Vainon takana on pääsääntöisesti joku yksilö, joka käyttää hyväkseen yhteisövaltaa ja manipuloi toiset uskomuksiinsa.

Jotenkin kiinnostuneena tuosta vallankäyttömuodosta, olen havainnoinut, että siinä ilmenee vastakkaisuusperiaate. Tikun nokkaan otetussa ihmisessä etsitään todisteluun vastakkaisuus, mikä tällä yksilöllä on osaamisessaan. Ahkeraa todistetaan laiskaksi, luovaa junnaavaksi, siistiä epäsiistiksi jne. Tällöin yhteisövallassa käykin niin, että hyveet eivät pääse oikeuksiin, vaan väärin käytetty yhteisövalta tuhoaa ne näkymättömäksi.

Raija

KATEUDELLA JOHTAMINEN

Kaikissa työpisteissä joissa olen työskennellyt, on johtamistyylinä ollut mielipidekyselyt. Ehkäpä juuri siksi olen hakeutunut johtamiskoulutukseen ja myöhemmin työnohjaus koulutukseen, koska se johtaminen on vienyt enemmän luuloihin kuin työtehtävän osaamistarkasteluihin. Johtamiskoulutuksessa painotetaan tunne-, mielipide-, ja asiajohtamista.

Mielipiteet johtajana on mitä kyseenalaisin menetelmä. Tällöin mielivalta hallitsee tietämistä ja havaintoja. Mielipiteen taustalta löytyvät mieltymykset, ihailut, inhot tmv. mielen kokemukset. Jos tarkkailtu henkilö on osaava, kaunis, älykäs, innovatiivinen, sosiaalinen, iloinen tmv. hän joutuu kateuden alle. Negatiiviset tunteet alkavat piirtyä havainnointiin, mielipiteet vellovat kartuttaen asenteita ja hän joutuu mielivallan alle.

Tunnejohtajat saavat tunteet vyörymään eikä vuorovaikutus enää onnistu, vaan mielikuvat sinkoilevat minne sattuu. Tunteiden hallitessa itsehallinta ei onnistu, vaan tunteet synnyttävät valtoimenaan irrationaalisia mielikuvia, usein sivuseikoista ja kokonaisuus katoaa. Vuorovaikutuksen tarkoitus on suoda mielipideoikeus, mutta sisältöön tulee rakentua toiminnan tarkoitus ihmisyyttä unohtamatta.

Asiajohtamisessa saadaan yleensä työnkuva näkyville kokonaisuutena.

Työnohjaus on nykypäivänä suosittua, eikä ihme. Työnohjauksella voidaan saada tunteet kuriin ja mielipiteet aisoihin. Työnohjauksessa opitaan hallitsemaan tunneryöppyjä, rakentamaan mielikuvista sinkoavia kuvia muistissa järjestykseen, sallien silti tunteet, ja hyväksyen ne.

Olen paljon miettinyt Kristinuskon Jumala käsitystä ja työnohjauksen vaikutusta mieleen. Jumalaa rukoillessa ihminen asettaa mielikuvansa tarkastelun kohteeksi ja pyytää Jumalaa selventämään sitä, että oikea ratkaisu löytyisi, vaikka itse asiassa itse sen selventää, luulisin. Niin myös työnohjauksessa yksilö tarkastelee omaa mielikuvaansa ja etsii menetelmien avulla loogisempaa järjestystä, mikä palvelee työnkuvaa. Monien ja monien erilaisten harjoitusten jälkeen hahmo alkaa syntyä, ja henkilö kykenee rationaaliseen asioiden käsittelyihin.

Tunteet ovat useimmiten vaikeimpia käsiteltävistä asioista. Miten pitäisi suhtautua hyökkääviin panettelijoihin, alistajiin ja takinkääntäjiin. Tärkeintä on saada henkilö luottamaan omiin näkemyksiin, saada mieli reaktioissaan rauhalliseksi, ettei se palkitse panettelijaa.

Raija