NUORTEN VOIMATTOMUUS

Suomi on käskytyksen maa. Usein kuulee sanottavan etteivät nuoret  viitsi, makaavat sängyn pohjalla, pelaavat pelejä ja muutenkin laistavat velvollisuuksistaan. Keinona ongelman poistoon on aikuisten taholta liikunta, työ, opiskelu, harrastukset ja/tai muu vastaava fyysinen toiminta. Jos velttouteen on ainoastaan syynä fyysinen heikkous, nuo keinot auttavat, mutta jos takana onkin muu voimien puutos, nuo eivät auta yhtään mitään. Niin minuakin koulutti loppuunpalamisen aikoihin mahdoton joukko kuntouttajia, lääkäreitä ja muita tohtoreita. Mutta ei auttanut, putosin romahdukseen keskellä piirimestaruustason hiihtokautta. Fyysistä kuntoa kyllä löytyi. Jä tämä hoitomuoto maksaa maltaita.

On kummallista, kuinka päättäjät ja korkeat viranomaiset yhä uudelleen ja uudelleen sortuvat yksipuoliseen ihmiskuvaan ja ajattelevat ihmisen olevan vain fyysinen olento. Tunnepuoli unohtuu täysin, ja suurin syy siihen on se, ettei ole riittävästi koulutusta tämän puolen ymmärtämiseen, taitoja ei ole. Voi sanoa, että median ongelma tulee virkamiesnäkemyksestä, jossa kodit ja vanhemmat on syyllisiä.

Kun nuoria syytetään velttoilusta, mediakin on mennyt täysin julkisiin näkemyksiin, luonnollisesti virkamiesten perässä ja mikä nojaa liikaa lääketieteeseen. Nykyinen SOTE malli lisää tätä näkemystä ja on lääkärivetoinen. Harvalla lääkärillä on koulutusta tunnepuolen osaamisessa. Esim. psykoanalyytikko Pertti Simula on kirjoittanut hyvin voimaannuttamisesta, kirjassaan "Miten käsitellä vihaa ja ilkeyttä". Ei psykoanalyysi ole yhtään lääketieteen näkemystä kummempi, se vain tutkii enemmän syväsyntyisiä tunteita. Voisi tylysti sanoa, että ihminen, joka näkee ihmisen vain kemiana, käyttää häntä lannoitteena.

Suurin ongelma on siinä, että alle kolme vuotiaita on hoidettu liian fyysiskeskeisesti ja unohdettu tunnekieli ja tämä näkyy erityisesti päiväkodeissa, mutta ei vanhemmatkaan aina osaa, ei heillä ole sen vertaa tietoa kuin ammatti-ihmisillä. Tunnehoitamisessa voimaanuttava tekijä on ottaa haltuun tunteet, kohdata ne ja niistä syntyvien mielikuvien jälkeen sanoittaa ne. Aikuinen jakaa alle 3v. kanssa nämä tunteet ja opettaa yksilöllisesti lasta kohtaamaan ne. Kun lapsi on kehittynyt. n. 3v. hänellä on sanakieli jo hallussaan ja hän voi ryhmässä jakaa toisten lasten kanssa tunteitaan. Mutta ne on ensin opittava turvallisen ja huomioivan aikuisen kanssa. Voisi sanoa Simulan tavoin, että tunnehoitamattomuus vie voimat.

Suurissa ryhmissä päiväkodeissa ei ole aikaa yksilölliseen kohtaamiseen lapsen kanssa, sitä ei myöskään arvosteta, kun ei ymmärretä sen merkitystä kehitykselle. Mennään suoraan sanakielen oppimiseen, kun ammattiosaamisesta puuttuu tunteiden osuus, ja se on riittämätön.

Syrjityt, vainotut, halveksitut ja mykäksi alistetut ovat erityisessä vaarassa tunteiden osalta. Tällöin tunteet kehittyvät kauhuksi ja peloiksi, joita ei otetakaan haltuun noin vaan, vaan ne sekoittavat ajattelun kokonaan ja muisti rakoilee, koska tunteet saa aikaan niin voimakkaan jännitteen aivoissa. Näin kävi itselleni, kun yhteisö lyttäsi ja sulki suuni täysin. Lopulta minun oli huudettava tuskani ulos teatterissa, niin että kivet kaikuivat yli taivaanrantojen. Suljettu mieli ei antanut voimaa vaan luhisti romahdukseen. Liian vahvaksi muotoutunut pelon synnyttämä mieli oli avattava kovalla työllä, että sanakieli saattoi tulla selkeäksi, eikä mieli purkanut sattumanvaraisesti muistikuvia. Laulaminen ja huutaminen voi vahvistaa mielen hallintaa, ainakin minulla kävi niin.

Tunteet on voimaannuttava tekijä ihmiseen. Ne on hoidettava hyvin. Ei opetussuunnitelmissa ole riittävää koulutusvaatimusta ammatti-ihmisille tältä osin. Pitää sekin muistaa, että alkujaan tieto ihmisyydestä tuli kirkon taholta ja perustui uskoon, sitten lääketiede kulki kirkon vanavedessä ja sieltä opit siirtyivät kasvatustieteelliseen.

Raija

VIATTOMUUDEN JUURILLA

Ihmistä kiehtoo syntymät, niin maailmasta kuin ihmisestä, mitä syntyy ja mihin se viittaa. Kalevalassa maailma syntyy kun sotka munii veteen munat, kuusi kultaista ja yhden rautaisen. Marjatta on nuori viaton, joka tulee raskaaksi puolukasta, jättää lapsen suolle, ja lopulta löydetään poika. Marjatan tarinalla on juuret Kristinopin neitsyt Mariassa. Ihminen ymmärtää maailmaa tarinoiden ja loogisuuden kautta, jostakin kaikki syntyy, jossakin on kaiken alku ja loppu.

Ei tuo hahmottaminen oman mielen toiminnasta tarpeeton ole, tarina eli myytti voi olla epätosi tai tosi. Ajatus on ensin myyttinen, josta monien kertausten jälkeen syntyy kuvakieli. Viattomuus, vilpittömyys ja neitsyys viittaavat ihmisen henkisyyteen, jossa ei vielä ajatukset, tunteet ja teot ole vaikuttaneet. Näin pyritään ja uskotaan viattomuuden alkulähteillä ja synnittömänä olevan henkisen puolen alkuasetelma. Jumala ihmettelee, miksi te laitoitte viikunan lehdet alastomuuden suojaksi. Käärme houkuttelee syntiin. Aatami ja Eeva hebreaksi on ruumis ja henki. Hengessä on siis myös pahan alku, ajattelussa ja tunteissa, ollaan teon alla, sillä käärme houkuttelee. Ihminen sortuu teoissaan syntiin.

Syntisyys on maailman suurin synti. Nuo vertauskuvalliset tarinat kertovat jostakin muusta kuin sanan varsinaisesta merkityksestä, jotka on ihmisen sopimuksia merkityksin. Ihminen on luonut maalliset konkreettiset ohjeensa niin Raamattuun kuin Koraaniinkin ja nimeää itse synnit. Jumala ei niitä anna, hän antaa lähtökohdaksi henkisyyteen viattomuuden ja neitsyyden, koskemattomuuden. On outoa, että puhutaan ihmisen hengellisyydestä. Se ikään kuin on ihmisen luomaa viisautta, vaikka itse ymmärrän juuri sen pelosta syntyneeksi, luomiskertomuksessa on myös pelko läsnä. Pelko voi kuitenkin ehkäistä henkisen toimivuutta, se vie yliaistillisuuteen.

Yksilönä on hyvä huomata ero henkisyyden lähtökohdasta, ennen tekoa on viattomuus, se on mahdollisuus valinnassa. Käärme paratiisissa saattaisi viitata ruumiiseen, mutta myös tunteisiin. Nykyään tiedetään, että tunneviesti voi olla tarpeiden kautta syntynyttä, halumme ja tahtomme vaikutuksen viesti. Viesti on jotakin viattomuuden ja ihanteen sanomaa ristiriidasta suhteessa tekoihin. Kun vielä lapsena olimme uskollisia itsellemme, ihailimme sitä mitä ajattelimme, tunsimme tai teimme, hyväksyimme sen, niin kuin Jumala hyväksyi meidät aitona. Yhteiskunta toi kuitenkin arvot ja myytit, jotka veivät meidät syntisyyteen siinä mielessä, että usko omaan viattomuuteen hävisi, aloimme elää maailman materiaalissa ja toteutimme konkretian kautta. Muutimme vertauskuvalliset tarinat viattomuudesta henkisyyden lähteellä konkreettiseksi.

Vaikka nyt kaiken maailman viisaudet väittävät että syntymien ymmärtäminen ei selitä totuutta, mutta se selittää ihmisen henkistä puolta. Viattomuus saa olla lähtökohtana syntymälle, puolukka voi kertoa viattoman alun ilman, että siinä vielä on keho ja eläimellisyys läsnä. Viattomuus ja henkisyys saa olla läsnä rakkaudessa.

Raija

REVITYT SIELUT

Tein sydänverellä tutkielmaani, motivaatiosta ja sen syntymisestä dementoituneilla. En silloin tajunnut, kuinka syvällä olin itsessäni, juurillani tahdosta ja halusta osallistua, toimia ja tehdä itsensä hyväksi työtä. Siis olin ajautunut omalle radalleni vaistomaisesti, ja/tai viettien seurauksena, tiedostamatta omaan tilaani. Myöhemmin syventävissä opiskeluissa ymmärsin, että olin kuin valmistunut seuraavaan opinvaiheeseen. Opinnäytteestä tuli hyvä, yllättävän hyvä. Mutta opettajani ei uskonut minun tehneen sitä, sillä ulkoinen habitukseni oli epäselvä, katkonainen ja rikki. Kehopuseroni oli rikkirevitty, tikareilla reiitetty, ja se särkyi jatkuvasti kuosissaan, se ei pysynyt kasassa. Siitä käytettiin nimitystä, käyttäytyminen.

Sisälläni oli kuitenkin ehjä itse/minuus, joka osasi ja oli varma, se oli lapsuudessa syntynyt. Se näkyi tutkielmassani, se oli looginen ja hyvin kirjoitettu. Mutta tuo sosiaalinen minä oli tikaroitu niin tarkkaan, että se ei pysynyt koossa, puhe töksähteli, koska sitä ei sallittu kontrolloimattomissa vapaissa tilanteissa, siihen iskettiin puukkoja, naulattiin nauloja kuin ruumisarkkuun, siellä pysyt hiljaa. Siitä tuli ja oli sosiaalinen minäni. Toisilla tuo sosiaalinen minä on ja oli kuosikas ja hyvin koossa pysyvä, heitä kohdeltiin kunnioittavasti ja hyvin. Särkynyt sieluni näkyi sosiaalisessa minässä, johon iskettiin puukoilla repien palasiksi. Iskijä oli yleensä yksi henkilö, joka oli huomannut heikkouteni, väkivallan jäljet, ja hän mobilisoi yhteisön joukot vainoon, jossa henkisesti lyötiin yhä kovempaa, aina virkamiehiä myöten.

Tunnen monia tämän kovan kohtelun kokeneita, ja tiedän erittäin monta. He ovat virkavaltaistuneen Suomen häirikköjä, joiden vainoamiseen on virallinen lupa ja se kulkee työpaikan tiedostoissa. He eivät ole häirikköjä varsinaisen sanan merkityksessä, he ovat vain särkyneet tikarin iskuista. He eivät saa apua, koska Suomessakin heidät luokitellaan, kuten Ruotsissa, heikkolahjaisiksi, holtittomaksi, ja leväperäisiksi, suorastaan huoraksi. Eräs tuntemani rouva on pahoin dementoitunut epäilyn ja vainon vuoksi, kun virkamiehet ovat lytänneet hänet syyntakeettomaksi, kun on mennyt kertomaan kodin sisäisestä ongelmasta, pedofiliasta isän taholta tyttöihin. Korkealle koulutettuna hänkin meni rikki mielestään, kun virkamiehet väittivät hänen ymmärtäneen, kuulleen ja nähneen asian väärin. Tämä on virallinen toimintapa, tehdä yksilöstä syyntakeeton ja ymmärtämätön ja on sosiaalinen toimintamalli yhteisöissä, ja lopulta mieli särkyy, kun mitään ei voi puhua, sille vaan nauretaan.

Jotenkin tuntuu suorastaan brutaalilta tämä kaksinaismoralismi, jota nyt kohdistetaan maahanmuuttajien raiskaamiin naisiin, kun vuosikymmeniä lytistetyt naiset eivät saa puhua. Mutta ehkäpä kansa tajuaa paremmin kuin virkamiehet. Monet virallisen ja epävirallisen tuomion saaneet naiset, jotka on leimattu mielenterveysongelmaisiksi, joutuvat käymään läpi nyt sitä nöyryytyksen ja häpäisyn kokemusta, jonka he ovat saaneet osakseen virallisesti. Moni on yrittänyt korkeimpia oikeusjärjestelmiä myöten saada oikeutta kohteluun, mutta virkamiehet väistävät vastuunsa. Kun yhteisö hallitusvastuineen on tehnyt viralliset päätökset, ja kontrollivaltuuttanut hallintomenetelmin työntekijät, näihin ei puututa. Valvonta toimii kuin hologaustissa. Ei korppi korpin silmää noki. Suosittelen jokaiselle katsomaan Klaus Härön elokuvan "Uusi lapsi", jossa kerrotaan Ruotsin toimista köyhiä tyttöjä kohtaan. Tämä kansallisosialistinen rotuerottelu on yhä monelle totta tänä päivänä Suomessa.

Raija

VARASAATANA

Vapaa toimittaja Kari Saminen kirjoittaa Aamulehdessä 25.11.2015 varsin särmikkäästi julkisuuden henkilöistä. Hän nimeää Björn Wahlroosin saatanaksi ja Jari Sarasvuon varasaatanaksi. Salmisen puheenvuoro on kiteytys siitä, kuinka julkkis joutuu silmätikuksi ja syylliseksi vaikka Papua-Uudessa-Guineassa, mutta avaa kuitenkin reilusti katteettomia puheita ja turhan toivon antamisen ongelmatiikkaa hömppäviihteenä. Kirjassaan Usko, toivo ja huijaus Hannu Lauerma lyttää Jarin huijariksi.

Kuka näitä huijareita oikein tarvitsee? Milloin kaipaamme turhaa toivoa ja uskoa, joka pettää meitä alituiseen?. Itse lottoan joka lauantai, ja selitän itselleni, etten käytä muita huvitusmenoja, en juo, enkä rällästä muutenkaan. Salminen puhuu yhteiskuntatieteiden puuttesta, mikä pitää paikkansa edellisten herrojen kohdalla. Markkinatalous ei ole sama kuin yhteiskunta. Jos annamme markkinoiden hoitaa oikeudenmukaisuuden, ihmisoikeudet ja hyvinvoinnin, se tekee ihmisestä kuluttajan ja vie usein ihmisarvon hyväosaisille. Kuluttajina  keskiluokka saa leikkiä kulttuuria ja ilostuttaa itseään jatkuvilla uusilla mielikuvilla tyydyttääkseen mielen tarpeet jatkuvien mielikuvien virtauksesta, sekin opittua. Hyvinvointivaltio tukee enemmän hyväosaisten arkea kuin heikkojen.

Wahlroos sanoi taannoin luonnonsuojelusta, että tekniikka aina korjaa sen, keinot löytyvät ja voimme elää rauhassa.

Jokainen meistä on varmaan miettinyt mikä se saatana on. Itse hämärästi Raamatun pohjalta, ja vähäisenä luentana olen täysin pihalla koko asiasta. Muistelisin, että enkeli Gapriel muuttuu saatanaksi ja saatana on itsellinen olio, jolla ei ole yhteyttä ihmisen todellisiin tarpeisiin. Se elää itsellisesti omien lakiensa mukaan, ja sillä ei ole arvoja eikä hyveitä, jotka johdattaisivat sitä, se tuhoaa. Pääasia näyttää nykyään olevan, että markkinat toimii ja kuten Amerikassa, liikekonsernit johtavat tiedettä sijoituksillaan totuudesta välittämättä. Ihminen on toisarvoinen.Totuuskin on jossain määrin muuttuvaa, mutta ei jatkuvasti ja uusilla ja uusilla mielikuvilla voi luvata taivaita.

Turhan toivon antaminen epätoivoiselle on huijausta, joka luhistaa ehjimmänkin ihmisen. Onko huijausta siis antaa välittäjäainetta, että hyvä olo virtaisi olossa? Itseeni ei pure kauniit tarinat, mutta fyysisen kivuttoman olon haluan. Huijauksissa ja huijauksissa on eroa, toinen voi johtaa hyvään oloon ja on ihmiselle hyväksi, toinen taas johtaa pahaan oloon ja tuhoaa ihmistä.

Saatana siis tuhoaa elämää, välittämättä totuudesta, ihmisarvosta, luonnon suojelemisesta tai muusta elämälle tärkeästä.

Raija

SUOLAPATSAAN IHMISKUVA

Twitter ystäväni Pekka kirjoitti jossakin keskustelussa sanayhdistelmän anatoomis-eettinen. Googletin asiaa, eikä sieltä löytynyt tietoa asiasta. Tähän on varmaan oikeus vain asiaan vihkiytyneillä. Mutta sanayhdistelmä avasi minulle kyllä oikeutetun pohdiskelun, jossa on syvät juuret kokemuksissani.

Olen sitä mieltä, että tieteen ongelmana on havaitsemisesta tulkinta, jossa ei kuulla eikä nähdä yksilöä. Lukeudun niihin ihmisiin, jotka pohtivat asiaa monelta kannalta. Mitä näemme ja kuulemme? Tiede on pitkään ollut mieskulttuurinen, ja hypoteesit syntyvät sieltä käsin. Miehillä on ollut valtaa, jossa asiat näyttäytyvät eri tavoin kuin esim. naisilla, jotka ovat alistettuja ja erityisesti, naiset joihin on kohdistettu väkivaltaa. Raamatussa puhutaan Lootin vaimosta, joka muuttui suolapatsaaksi. Toki nykyään valtaa voi olla tyhmästi sukupuolesta riippumatta.

Suolapatsaaksi muuttuminen voi vertauskuvallisesti tarkoittaa henkistä kuolemaa, ihmisyyden muuttumista kuolleeksi, jossa henkiset toiminnot ovat loppuneet. Itse koin tämän väkivallan seurauksena. Tätä ihmisyyden kokemusta eivät ihmiset osanneet havaita eikä lukea. Kasvoni olivat täysin jäykistyneet, kuoleman varjo eli elottomana  ilmeissäni, olin osin puhumaton, ahdistus karheutti ääneni karhumaiseksi, ja tuska oli niin lihassyissäni, että kehoni tuntui puupölkyltä. Ihmiset ajattelivat, että opettamalla saadaan tuo karhu ymmärtämään. He pukivat minut 50v. päivänä karhuksi ja ostivat Kalevala Karhukorut muistoksi ja leikkien kautta toivat kuvaa itsestäni minulle. Ja näinhän minä tuon itseni, ja siitä irtaantumiseen tarvitsin vapauden itseilmaisuun, jota yhteisö ei suonut, vaan hiljensi. Teatterilaiset harrastelijateatterissa sulkivat korvat käsillään, kun vihaisen naisen roolissa huusin tuskaani ulos.

Tuon tuskan avaamiseen eivät tarinat riitä, ei puheet eivätkä opetus. Huolestuttavalta tuntuu ne maahanmuuttajiin osoitetut opit, joilla tuskaisia yritetään opettaa maan tavoille.

Ihmiskuvani, joka minulla oli kehossani ei koskaan löytänyt opintojeni kautta sitä tieteellistä kuvaa, joka ihmisyydestä voi olla ihmiskuvana. Ne oli juuri sellaisia hyväosaisten mahdollisuuksia, joita halun ja tahdon synnyttämänä syntyy. Ihmiskuvani syntymää olen kuvannut tarkemmin kirjassani, "Kuoleman kädet". Ihminen suolapatsaana ei sovellu näihin tieteen ihmiskäsityksiin.

Kun ihminen laitetaan väkivallalla, päätäntävallalla ja lakivoimin ruotuun ja rooliin, jossa ei ole itsemääräämisoikeutta, ja siitä rangaistaan julmasti, ihminen hiljenee ja primitiiviset ahdistuksen ja tuskan reaktiot nousevat johtamaan kokemuksia. Rooli tulee kuin keskittymiseksi olemaan olematon, puhumaton ja osallistumaton, jolla ei ole sanakieltä, joskus voi murahdella, huutaa ja hermoilla levottomasti. Ihmisestä tulee kuuro, hän ei kykene oppimaan. Esim. itselläni vieraiden kielten oppiminen ei onnistunut lainkaan. Liiallinen keskittyminen olemaan hiljaa vei kyvyn kuuloaistimiseen, ja puheen tuottaminen ei onnistunut. Yhteisöissä on aina yksi tai kaksi henkilöä, jotka alkavat vainota ahdistunuttta, ja rakentavat häirikön kuvaa yhteisöön ahdistuneesta. Näin yhteisö rankaisee aina lisää kovia kokenutta ja ahdistus lisääntyy, tuska yltyy ja eikä puhe, kuuleminen ja näkeminen onnistu, mieli hajoaa. Tämä hajoaminen on erityisesti juuri esim. raiskatuilla. Väkivaltainen halkaiseminen tulee mieleen halkaisevana.

Jäykistyneet ja suolapatsaaksi muuttuneet kasvot ovat ulkopuolisen havainnoijan näkemyksessä itsekkäät, narsistiset ja öykkärimäiset. Mutta kokijan kokemuksessa koossa pitämisen vuoksi keskittyneet pysymään kohdillaan hajoamisen estymiseksi. Näin kovaa kohtelua saanut saa yhä enemmän kärsimystä ulkopuolisen havainnoinista. Kokijan kasvot on niin voimalla keskittyneet, että ne punoittavat verenkierron voimasta, ja ulkopuolinen havaitsee vain sen haluksi ja tahdoksi. Siksi yksilön kokemusten kuuleminen on tärkeintä kohtaamisissa, eikä vallan väärinkäyttäminen, ylimielinen havaitseminen tee muuta kuin tuhoa ihmiselle.

Raija

ILON JÄLJILLÄ

Reilu neljäkymmentä vuotta sitten olin poikani kanssa kesälomalla äitini luona. Istuimme äidin kanssa pirtissä ja katselimme pihapiiriä. Äiti sanoi, "tuo on ainoa kukka tuo kehäkukka, joka on tänä kesänä kasvanut ja kukkinut". Kaunis oranssi kukkanen loisti keskellä pihaa autonrenkaan sisälle laitetussa kukkapenkissä.

Noin viiden minuutin kuluttua poikani, tuolloin neljä vuotias asteli sisään kehäkukka kädessään ja sanoi, "tässä on mummulle kukka". Muistan vielä tänäkin päivänä ne äitini avoimet ja vilpittömät ilon ilmeet, kun hän sanoi pojalleni, "voi kiitos, kylläpä tämä on kaunis". Muutamia vuosia sitten professori Terttu Arajärvi sanoi haastattelussa, kuinka tärkeää on huomioida ja ilahtua kun lapsi tuo katsottavaksi piirustustaan, tai muuta elämän ihmettä, jonka hän on löytänyt tai tehnyt. Ilolla vastaanottaminen jättää ikuiset myötäelämisen kyvyt muistoihin, jotka tulevat vastaan uusiin tilanteisiin. Tämä jälki on jäänyt minuunkin, useimmiten kun kohtaan ihmisen, hymy nousee kasvoilleni ja ilo on sieluni väreissä avoimena vastaanottamaan toisen ihmisen. Olen saanut sen äidiltäni ja se on kestävästi kehoni lauluissa.

Ilon ihme on vuorovaikutuksen kautta syväsyntyisimpiä reaktioita kohtaamisessa. Myöhemmin nauru ja kikatus tulee kuin lihassykleinä siivittämään kokemusta. Komiikan juuret uskon syntyvän jo kohtuajalla satunnaisten humpsahdusten seurauksena, lihasjännite, mikä syntyy siitä reaktiona, on myöhemmin laukeavaa naurua jännitteen purkautuessa. Tilannekohtaiset ja merkitykselliset arvot ja ehdot kehittyvät myöhemmin kokemusten myötä.

Se lapsikuva, mikä meillä on kulttuurin tuomana, sävyttää suhtautumista lapseen. Jos lapsi nähdään ilkeänä ja pahana, hänestä ei osata iloita. Kuitenkin meidän kulttuurimme ehkä syvimpiä lapsikuvia on Jeesus kertomuksen kautta viaton lapsi. Kateus, ahneus ja muut negatiiviset tunteet ovat useimmiten syntyjään epäoikeudenmukaisesta kohtelusta tai ikätasoa vastaamattomasta toiminnasta.

Ilolla vastaaottaminen ei maksa mitään, mutta kantaa pitkälle hedelmää.

Raija

KUN RAKKAUS VÄHENEE

Psyykkiset sairaudet, romahdukset, paniikkihäiriöt, esiintymispelot ja mv. niputetaan yleisesti mielenterveysongelmiksi. Monissa tapauksissa ei ole kyse laisinkaan psyykkisestä sairaudesta, vaan häiriöstä aivotoiminnassa, minuuden taistelusta pysyä pinnalla, olla olemassa, selviytyä jne. Omaiselle tai läheiselle tämä voi olla järkytys, tietoa ei ole ja uupunut sairastuja ei ole oma itsensä, ei pysy kartalla, muisti rakoilee ja hahmottamisessa on häiriöitä.

Otetaan esimerkiksi aviopuoliso, joka on aikoinaan rakastunut viehättävään, upeaan ja/tai komiaan puolisoonsa. Eräänä päivä tämä puoliso romahtaa, sekoaa ja on arvaamaton, tunteet syöksyvät laidasta toiseen, hiljaisuus ja vetäytyminen ovat silloin tällöin esillä. Mitä tapahtuu, on puolisolle hyvin epäselvää? Jälkihoitoa ei ole, omaisia ei oteta mukaan, omaisesta ei saa selvää. Omainen voi saada raivokohtauksia, pelko alkaa jäytää sielussa kaikilla, epäluulo kasvaa ja syyllisyydet tunkevat mieleen.

Karkeasti asiaa voidaan lähestyä aivokemiallisesti, biologisesti, kokemusten valossa, persoonallisuusilmiönä, minän kehityshäiriönä, toiminnallisena verenkiertohäiriönä, opittuina reaktioina, toimintatapoina ja paljon muuta, mitä en itse osaa edes ajatella.

Masennuksessa puuttuu välittäjäainetta, mikä voidaan korvata lääkkeillä. Kun välittäjäaine puuttuu, silloin muisti ei voi kulkea synapseissa, ei ole vaunua, johon se asettuisi. Kysyn aina, onko välittäjäaineen syntyminen liikkeen seurausta, kemiallista vai ajattelusta syntynyttä. Tällöin joutuu kysymään myös, mikä seuraus on sillä, että yhteisö vaientaa joitakin. Ja kuitenkin, yhteisössä pari henkilöä vaatii vallan kautta omien näkemysten noudattamista.

Yleisenä näyttää olevan tieto, jossa yksilöä syytetään itsekkyydestä; persoonallisuusongelmasta, narsismista, vajaaälyisyydestä. Kun on kysymyksessä romahdus, ihminen pyrkii nousemaan ylös, jos uskoo vielä itseensä, haluaa selviytyä, tällöin pyrkimykset näyttäytyvät yli-innokkailta.

Itse olin niin syvällä masennuksessa, että minä/itse katosi kokonaan ja kehonkuvani muuttui täysin muodottomaksi. Olin pitkulainen, pieni, litteä, leveä, pullistunut suureksi eikä yhteyttä tahtoon ja haluun saanut. Olin kuollut kuin kala kuivalla maalla, makasin kuin raskas lyijy meren pohjalla liikkumattomana, enkä saanut kättäni nousemaan. On suorastaan ihme, että olen selviytynyt tuosta tilasta normaaliksi ja siitä kiitän varhaislapsuuden kotiani, koska siellä sai leikkiä ja luoda itseään, se oli vahvana minussa. Nämä syvämasennukset ovat harvinaisia, mutta minulla oli ja on takana erittäin rankka alistaminen, johon en saanut hakiessani virka-apua ja läheiset vain tuomitsi, kun olin joutunut rikoksen uhriksi.

Kun mielenterveysongelmainen alkaa oireilla aggressioilla, tunteet ryöppyävät yli äyräiden, ja keho nousee kuolemasta, on tervehtymisen kannalta tärkeää, että nuo oireet tulevat pintaan, ja hän nousee ylös takaisin minään. On ongelmallista, jos lääketiede etsii vikaa vain persoonan piirteistä, kun kyse on tervehtymisestä. Persoonastaan hajoavaa hyljeksitään siksi, ettei luottamusta synny muistin rakoillessa ja minuuden hajotessa, pelko näkyy silmissä, ja tätä pelkoa ihmiset kaihtavat, koska he pelkäävät itse menettävänsä oman minuuden. Se on kuin vaistoa lapsuuden kokemuksista, jossa ei hallinnut itseään. Se voi olla rankkaa läheisille, ja jos se jää pitkäksi ajaksi päälle, on kysymys jo sairastumisesta. Tuossa vaiheessa tukea tarvitsee niin potilas kuin läheisetkin.

Aviopuoliso voi joutua punnitsemaan oman aidon rakkautensa todellisuutta. Vaikka alkuun on ollut aito rakkaus, mielen murtuminen on tuonut asenteena ongelman esiin, sellaisena ei voi enää rakastaa. Aina tulisi muistaa, ettei ihminen ole pysyvästi samanlainen koko elämän, vaikka temperamenttipiirteet ovatkin pysyvämpiä.

On härskiä etsiä persoonallisuudesta syitä mielenterveyspotilaan ongelmiin. Tämä on todella lääketieteen ongelma, jossa läheisten ennakkoluulot jäävät hallitsemaan, kun tietoa ei ole.

Raija