KUN MIELEN MERKITYKSET KATOAA

Välinpitämättömyys leimaa ihmisten kohtaamista, vainoa esiintyy, sortoa harrastetaan ja ihmisiä kohdellaan kuin vierasta sikaa. Merkitysten kadotessa mielestä seurauksena on henkinen kuolema, ei halua tehdä enää mitään yhteisön, jos ei itsenkään hyväksi, koska pääosa tulkitaan toiseksi vallan väärin käytössä. Rikollinen käyttäytyminen ja uhraaminen on arkipäivää yhteisöissä, mutta siitä vaietaan. Kun rikollisuus ihmisyyttä kohtaan rehottaa, yksilöt menettävä toivonsa ja eivät enää välitä mitä puhuvat, eivät kuuntele, eivät luota, eivät usko eivätkä välitä muusta kuin itsestään. Tällöin merkitys katoaa ja ihminen tekee mitä sattuu eteen ilmaantumaan.

Omassa elämässäni puhumattomuus on otettu aseeksi lyönneille ja suljettu pois yhteisöstä. Mutta sulkemisessa ei katsota olevan mitään ongelmaa ja saan syytteitä itsekkyydestä, vika on minussa, tuomiot ovat arkipäivää. Tämä ongelma yksilön persoonallisuuteen tuijottamisessa tulee pitkälti uskonnoista, mutta myös tieteestä, joka on kulkenut siinä vanavedessä. Tiedän, että sanat voi satuttaa ja koen vastuuta sanoistani. Elän kuin Pohjois-Koreassa, diktaattorit vaativat olemaan samanlaisia kuin he itse, tekemään kuin he itse. Diktaattorit eivät kunnioita tutkittua tietoa, he väittävät vain oman havaitsemisen oikeaksi tiedoksi, muiden on matkittava heitä kuin kolmivuotiaat.

Kun yksilöt alkavat uskoa ulkoiseen kauneuteen, suuruuteen ja itsensä hyvyyteen, alkaa pahuus kukoistaa ja siksi positivismi on vaarallista omahyväisyyteen ajautuen. Nämä ihmiset eivät näe itsessään pahuutta, vaan siirtävät sen toiseen ihmiseen. Mielessä on alkuperäisesti hyvän ja pahan olon tunne, negatiivisuus ja positiivisuus, hyvyys ja pahuus itsessä, ne on nähtävä molemmat.

Puhuessa kohtaamme mielen ja tunteiden tasolla kokemukset sanojen myötä. Esim. laiska sana voi nostaa voimakkaita tunteita ja puhuessa täten tuotamme kuohuntaa, syyllisyyttä ja häpeää. Itselleni nousi ahdistusta ja syyllisyyttä viimeksi, kun sanottiin, että ”alkoi sama jauhaminen”. Ihminen palaa aina samaan asiaan, jos hän ei saa kunnioitusta, arvostusta, kuulemista, huomioimista ja hänet mitätöidään, hänen ajatukset ja tunteet ovat väärin. Psyyke nostaa pintaan loukkauksen, kun se vaan jatkuu, psyyken murtajat vetävät alas mielen, pettämisen, menettämisen ja hylkäämisen kautta ihmisarvossa. Jotkin ovat tietysti lannistuneet ja paenneet ja/tai elävät itsetuhoisesti syyttäen itseään toisten syytöksistä. En voi hyväksyä sitä, että toisilla on oikeus jatkuviin syytöksiin ja he peilaavat sitä toiseen näkemättä itsessään, skitsofreeninen mieli on tämän takana. Psykiatrini opetus pitäisi jo minullekin mennä perille.

Kun ihminen vapautuu mielen pakottavista kuvista, hän ei enää reakoi vahvasti toisen sanoihin, ja syyttele, sinä sanoit, hän näkee ihmisyyden arvoon ja kunnioittaa toisen kokemusta.

Täytyy oppia erottamaan oikeudet ihmisyyteen ja niitä on lupa puolustaa, on moraalitonta puolustaa syyllistämistä, alistamista ja syrjintää. Mutta Suomessa on todella vaikeaa puolustaa heikkoja, kuten lapsia, siitä häpäistään ja puolustaja leimataan mielisairaaksi. Joku kirjoitti suomalaista tabuista Helsingin sanomiin, lapsiin kohdistuva väkivalta ei tullut esiin.

Negatiivisia vaikutuksia saa aikaan, kun ilmoittaa toiselle, ”sinä aina, jatkuvasti, vatvot, vammainen, skitsofreenikko, narsisti”, jne. Itselläni on vaikeaa kohdata sanoja, joissa halveksitaan, vaadin kunnioitusta. Mielestäni meidän tulee käyttäytyä kunnioittavasti toista kohtaan antaen tilaa hänen omanlaiselle elämän toteutukselle, mutta siihen ei voi alistaa muita. Mutta ketä sitten syytetään? Ihmiset näkevät asioita viimeisen kuullun näkemyksen mukaan, ensin joku lyö ja halveksii, siitä syytetään uhria, ja jos uhri paljastaa asian, häntä rangaistaan. Erittäin paljon päästäisiin eteenpäin, jos alkaisimme enemmän pohtia tuomitsemisen ongelmaa. Vaikeinta on, kun ihminen ei kohtaa itseään, pakenee touhuiluun, osa uskoo olevansa suurin, kaunein ja virheetön.

Kun vuorovaikutustavat vellovat kehittämättä ja kohtelemme kurjasti toisiamme, synnytämme traumoja, jotka sitten alkavat toistua teoissa, ahdistuneena ja/tai ylimielisenä ikään kuin muisti sieppaa toistoon edellisen ja viimeisen sanoman ja kokemuksen. Psyykkisen hermoston tahdosta riippumattomat puolustusmekanismit aktivoivat lyhytaikaisen muistin ja reaktiot vaikuttavat aisteihin lyhytaikaisesti mielikuvilla pommittaen, jolloin pitkäaikainen muisti ei onnistu rakentamaan kokonaiskuvaa ja/tai näkemään sitä ollenkaan, keskittyminen ei onnistu tai se on liikaa aisteissa tässä ja nyt havaiten, eikä siirry ajatuksen tasolle.  Koin hyvin henkilökohtaisesti kauan sitten traumaihmisen sieppauksen tukemani henkilön kanssa, kerroin hänelle uneni ja muutaman kuukauden päästä hän kertoi se omana unenaan.

Ongelmista ei pääse eroon syyllistämällä ja kuvittelemalla, ettei itse syyllistä vaan toinen ainoastaan, mutta diktaattorit eivät tee mielestään itse virheitä. Loppujen lopuksi päädymme siihen, että kohtelu on avainasia, etteivät traumat jatkaisi toistoa, persoonallisuuden kehittyminen yksilölliseksi auttaa erilaisuuden syntymään, jossa kuuleminen kunnioituksen kautta innostaa ja tuo ilon. Toisto-oppiminen, ylivalta, ylimielisyys ja hierakkiset systeemit eriarvoistavina opettavat meitä valtataisteluun, menemme poteroihin sotimaan, emme kuule, emmekä näe toista. 

Tuntuu siltä, ettei kehitystä tapahdu, koska yhteiskunta ei arvosta vuorovaikutusta. Yksilön mitätöiminen ja ihmisoikeuksien kumoaminen voi pahimmillaan johtaa siihen, että ihminen alkaa puhumaan puuta heinää, kun itseilmaisulle ei ole annettu merkitystä ja parhaimmillaan itsekunnioitus rehellisyydessä nousee korkealle, mutta en enää usko tuohon ihmisen vallan hyvyyteen. Vahva elämän ja olemassaolon tunne voi auttaa pitkään suojelemaan itsessä arvostusta. Mutta armoa ihminen ei anna toiselle, vallalla alistetaan ja syyllistetään toinen helvettiin. Auttaako tähän nöyryys? Nuoruudessa minulla oli liikaa pelkoja ja alistuin liian paljon, koska sain julmat rankaisut, jos vastustin, tällöin menetin aivoni kyvyt toimia, ne kulkivat aggressioiden ja reaktioiden polkua ilman omaa tahtoa ja halua. Keskiluokkaistunut tiede ei näitä tunnista.

Raija

SE LAMAANNUS

Nuorena 16 vuoden iässä koin hyvin voimakkaan lamaannuksen. Mutta koska minulla oli tiedostamattomana säilynyt varsin vapaassa kasvatuksessa kyky aggressioon ja itsepuolustukseni oli jäljellä, minän teot suuntautuivat toimintaan, pääasiassa juoksuun ja siivoamiseen. Lamaannus ei silloin ollut pitkäaikainen vaan aggressio ajoi liikkeelle, aika ajoin hyvin poukkoilevasti. Nuoruuden lamaannuksessa aggressio ei näkynyt itseilmaisussa niinkään, siitä rangaistiin yhteisön taholta, se oli vain opittuna taustalla aktivoimassa, ehkä synnynnäisenä ja näkyi kehonkielessä vihaisuutena, välillä kehon taantumisena sikiöasentoon, ja joskus hyökkäyksenä toiminnan kautta, ylpeästi päätä nostaen ylös, onneksi. Kun vanhempana jouduin/sain kokea lamaannuksen uudelleen, opin tarkastelemaan yhteisön tuomia ongelmia, alistamista ja oikeuksia, mitä saa tehdä ja mitä ei, mitä tuo roolit tullessaan ja mitä on perusoikeuksissa rakenteellisesti turvattu ihmiselle. 60 – 80 luvulla ei vielä ollut paljon sosiaalista turvaa. Kaikki piti repiä selkänahasta.

Koska maailma on psykologisoitunut ja ideologiat nojaavat yksilön syyttämiseen ongelmista, ei ongelmat koskaan poistu, vaan mieleltään sairastuneiden osuus kasvaa erityisen paljon ja tämä näyttää olevan aika lailla suomalainen ilmiö, tieteellisissä tutkimuksissa syrjäytyneisyys on vakio, noin 20 %. Persoonallisuuden tuijottamisen suhteen olisi hyvä oppia näkemään kohtelua, kaikki ei ole persoonallisuudesta kiinni.

Yhteisövalta kukoistaa ja demokratia tuo joukkovoiman ongelmat esiin. Olemme oppineet venäläistä kulttuuria, jossa ylhäältä annetaan, eikä yksilöllä ole oikeuksia. Se on myös läntisen kulttuurin ongelma, koska Kristinusko on imenyt näkemyksiä hierarkkisista käytänteistä ja luonteenpiirteistä, jotka suosivat autoritäärisiä käytänteitä. Silloin on ymmärretty Jumala taivaassa olevana ja sieltä ohjaavana, ilman henkisen puolen sisäistä kehitystä, ruumiin kulttuurina. Tommy Hellstenin sanoin, ”Jos etsit Jumalaa ulkopuolelta, tulet uskovaiseksi, jos etsit häntä sisäpuolelta, alat rakastaa”

Myyteistä löydämme Narsissi tarinan, joka sitten on narsistina tunnettua luonteenpiirrettä. Tieteestä löydämme näkemyksiä, jossa narsismi on psyykkisen puolustuksen keino selviytyä, eikä sitä ole tieteellisesti todistettu, se on paremminkin kansan myyttejä. Kärsimysfilosofisesti ajatellen ihminen muuttuu kärsimyksen ja kivun kautta kauniiksi kukaksi, narsissiksi, mitä myös uskonnot ja politiikka julistavat joukkovallan keinoin. Minulle on auennut aivojen toimintaa, ja mielen sekä tunteiden tulemista toimintoihin aivojen toiminnan ehdoilla.

Kun asia psykologisoidaan, silloin ajatellaan ihmisen haluavan ja tahtovan asiat, joita se toiminnallaan, ajatuksillaan ja tunteillaan tuo esiin. Kun lamaannus on kuolettava, se vie toimintakyvyn ajattelusta tunteisiin. Myöhemmässä lamaannuksessa lapsiminäni tuli vahvasti esiin, uskoin oppimiseen ja rynnin jatkuvasti koulutuksiin. Mutta pelkkä ajattelu ei oppimisessa auttanut, piti olla puhumisen oikeus, itseilmaisun vapaus ja vielä voimavarat siihen. Kieliä en oppinut koskaan, koska puhuminen oli kiellettyä osaltani, ympäristö päätti, että en ymmärrä asioita. Oli opittava mielen hallintaa ja löydettävä syvätunteet sieltä taustalta, mutta yhteisö ei niitä kaivannut.

Itseilmaisuun ei yhteisö antanut oikeuksia, koska ihmisillä oli enemmän syyllisyyden siirtoa kuin itsetuntemusta, arviointeja käyttäytymisestäni ja vaatimuksia, katso peiliin. Jos toin asioita esiin, rankaisut olivat julmia, poissulkemista, paikan osoittamista, toiminnan estämistä, kaikki mahdolliset alistamisen, kiusaamisen ja poissulkemisen keinot. Vikaa etsittiin minun persoonallisuudesta, ei omista teoista, vaikka ne olivat häpäisyä, syyllistämistä ja julmaa eristämistä.

Uskon, että lamaannus on lopulta aivojen toiminnan pysähtyminen, aktivaatiota ei enää ole, kun siihen ei anneta mahdollisuutta, ei edes mielen aggressiot suojaa ihmistä tältä vallan väärin käytöltä.

Raija

Määritelmää Suomen mielenterveys ry sivuilta

Lamaannuksen taustalla voi olla nippu voimakkaita tunteita, joita ovat aiheuttaneet vaikeat elämäntilanteet, kipeät menetykset, hylätyksi tuleminen tai loukkaantuminen. Joskus yksikin suuri menetys voi saada aikaan voimakkaan lamaantumisen tunteen. Lamaantumisen taustalta voi löytyä suremattoman surun ohella ilmaisematonta turhautumista ja vihaa. Lamaantumisen taustalta voi löytyä sekoitus ilmaisemattomia tunteita.

VIHAAN VALHEITA

Minkälaista minun vihani on? Se on periaatteellista, siinä ei ole mielen ja tunteiden kytköstä, se on rauhan vihaa, sitä kohtaan, jolla tuhotaan luontoa ja luonnon olentoja ihmisen voimalla. Vaikka tiedän, että valheellisuus on luonnon tapa taistella reviireistään, se on silti valtataistelua ja ei sinällään itsetarkoitus, eikä elämän suojelua monipuolisesti. Suojelemiselta vaadin hyvän elämän suojelua, jossa valta ja alistaminen on saatu minimiin, haluan suojelulta elävän organismin elämää, jolla on tarkoitus säilyttää sitä, mikä on luonnolle hyväksi toisiamme palvellen. Elämän riistäminen toiselta omia etuja ajaen ei ole minusta oikeutettua ja kunniallista.

Ymmärrän valheita niiden lähtökohdistaan käsin. Jos eläin puolustautuu suojellakseen itseään, ymmärrän sitä. Mutta sitten ymmärrykseni vähenee, kun eläinkunnassa joku eläinpopulaatio tai yksilö tuottaa tuhoa, hävittää toisia eläimiä, luonnon antimia ja ravintoamme, en ymmärrä sitä. Höpö, höpö, en ymmärrä luonnon suhteesta elämään niin paljon, että voisin siitä väitellä mitään, sanon vain mielipiteeni. Parempi siis puhua ihmisyydestä ja ihmisestä, mitkä tunnen paremmin, kun en ole ollut koskaan hiiri enkä elefantti.

Valheellisuus tulee niin monista lähteistä, että niitä on vaikea aina huomioida, on tiedon puutetta ja sen yksipuolista ilmaisua kuten vain sanakieli, on kehittämättömyyttä ihmisenä, on luottamista järjestelmiin ja tarinoihin jne. Tarinoita pitää olla ja nähdä, se on keino oppimiseen, mutta nähtävä ne valheellisina ja totuudellisina.

Kiinnostukseni on suuntautunut ihmisten valehteluun useasta näkökulmasta. Kun ihmistä kohtaan hyökätään, uhataan hänen arvoaan ja mainettaan, hän päätyy usein valheeseen suojellakseen itseään, ja silloin toisen elämänarvo on vähäinen, valhe ja tarina säilytetään, vaikka muut kuolisivat sen vuoksi. Ymmärrän ensireaktion, jos joku hyökkää, mieli luo puolustusmekanismin, mutta jos ylpeys ohjaa valheen luojaa itsensä ylentämisenä, eikä hänellä esiinny nöyryyttä, hän ei korjaa tekemäänsä virhettä. Olen sen nähnyt pääsääntöisesti toimivan ihmisten teoissa ja sanoissa. Tulemalla tietoisemmaksi itsestä, on mahdollista korjata virheensä, jos alkaa nähdä valhetta itsessään, mutta jos näkee sen vain toisessa, totuus häviää, unohtuu ja muuttuu uudeksi tarinaksi mielen ja tunteiden kokemuksen myötä ja itse luoden valheen. Sarjassa La Bureau, johon olen ihastunut melkoisesti, joku sanoi, jos osaat valehdella itsellesi, osaat valehdella myös toisille. Totuus on minulle arvokas ja merkityksellinen kun sillä suojellaan elämää, kohteliaisuus kuuluu siihen, mutta ei tolkuton salaaminen vain vallan saamiseksi.

Aina ja ikuisesti totuutta ei pidä vaatia, pienissä asioissa, jotka eivät tuhoa, mutta suurissa asioissa kaipaan totuutta, kun toisen ihmisen elämä tuhoutuu, tarvitaan puolustamista, apua, tukea ja turvaa kuolemaan tuomitulle muiden henkilöiden avustamana.

Täytyy uskaltaa kyseenalaistaa oma totuudellisuus, yleinen totuus, silloin tuomitsemattomuus auttaa ja anteeksianto tulee tilalle, emme voi ymmärtää kaikkea, olemme erehtyväisiä. On uskallettava luopua vallasta, toisen määrittelystä ja antaa tilaa luottamukselle ja turvallisuudelle.

Raija

SOSIAALISUUTTA ETSIMÄSSÄ

Sosiaalisuuden ymmärtäminen merkittäväksi vuorovaikutukseksi kehitykseemme on sitä, millä voi olla positiivinen vaikutus meidän mieleemme, vääryydessä ylinegatiivinen. Kulttuurilla, opetuksella, kasvatuksella ja toiminnalla on ratkaiseva merkitys sille, onnistummeko luomaan näiden kautta vuorovaikutuksen, mikä tuottaa ihmisyyteen hyvää. Tunteet, mieli ja kieli on mahdollistettava vaikutukseen hyväksynnän ja myötäelämisen kautta, eikä liiallisella luokittelulla ja eristämisellä ihmisiä toisistaan, estäen ihmisyyden toteutumaa järjettömien rankaisujen ja ylivallan toteutumana. Selkeät arvot, rajat ja oikeudet ihmistä suojelevina on itsenäistymisen ja vastuullisen ajattelun, tunteiden ja mielen elinehtoja saada vuorovaikutus positiiviseksi.

Minulla on liian vähäinen koulutus tältä osin ymmärtääkseni tarpeeksi kasvatuksen filosofiaa, opetuksen ja arvojen risteytymää relevantilla tiedolla tässä suhteessa ja näen ehkä liikaa asioita käytännön kannalta. Siksi näkemyksiäni tulee kritisoida ja koska ihmiskäsitykseni ja ihmiskuvani on toisenlainen kuin tiede ja uskonnot tarjoaa, se oleellisesti vaikuttaa näkemyksiini. Hyvä teoria on parasta käytäntöä, mutta voi tuoda esiin vain yleisyyden, ei poikkeamia. Olen oppimisoptimisti, uskon kasvatuksen hyvään voimaan ja että pääosin pahuus on lähtöisin väkivallasta ja metodeista, joilla kasvatus ja opetus toteutetaan. Minusta tieteelliset tutkimuksetkaan eivät aina anna syiden ja seurausten oikeaa vastausta, jos ihmiskuvat tai metodit eivät tule näkyviin todellisina.

Opetus ja kasvatus on kuitenkin vain pieni siivu siitä mitä voimme toteuttaa elämässä, kulttuurin tavat ja normit säätelevät paljon sitä, mitä oppiminen voi tuoda kehitykseen.

Hyvässä onnessa lapsen myönteinen kehitys alkaa vauvaiässä vuorovaikutuksen suhteen. Vauva imee rintaa ja saa aistimielihyvää, kokemuksesta syntyy tunteita ja vauva alkaa ihailla äitiään, sitoutuu miellyttävään kokemukseen ja kiintymyssuhde voi syntyä, ravinnosta tulee hyvä olo kehoon. Mielekkäät kokemukset alkavat tuottaa lapselle tyydytystä ja hän pyrkii saavuttamaan niitä opittuaan imemisen ja karsastaa epämiellyttävää. Kun lapsi siirtyy muiden ikäistensä joukkoon, nuo tyydytyskokemukset ohjaavat hänen suhtautumista toiseen, koetut ihastukset innostavat katseen kautta, kuulemisen ja näkemisen avulla kiinnostumaan, kiinnittymään ja kiintymään, ihailemaan toista, nauttimaan siitä, mitä toinen voi antaa. Luottamus ja turvallisuus saa perustan kehitykselle. Yhteiset samanlaiset kokemukset yhdistävät lapsia, mutta myös erilaisuus tuo ihmettelyn ja ilon. Tutkimuksissa on todettu, että lapset voivat kokea empatiaa toista kohtaan jo alle vuoden iässä. Katse on vahva yhteys ihmisen mielen tunnistamiseen ja kokemukseen. Myös negatiiviset tunteet nousevat pintaan ja ratkaisevaa lapsen kykyyn käsitellä niitä on, miten aikuiset suhtautuvat niihin, lohduttavatko he vai rankaisevat tai ohjaavat.

Historialla, uskolla, ja uskomuksilla on vahva vaikutus siihen, miten muutokset ja kehitys tapahtuvat, on asioita, joihin emme voi kovin paljon vaikuttaa, toisiin enemmän kuin toisiin ja tuntuu siltä, että pyrimme hallitsemaan sitä, mikä on helppoa.

Aloitin urani päiväkodissa 1976 ja lopetin 2011. Niihin päiväkoteihin, joissa työskentelin, tuli lastenhoitajia töihin sairaalan käytänteitä oppineina. Niinpä siellä oli esim. eristyshuone. 2000 luvulla ne kiellettiin, mutta käytännössä lapsen eristämistä toteutettiin. Koska kasvatuksessa kiinnitetään erityisen paljon huomiota lapsen käyttäytymiseen, huono käytös johtaa rankaisevassa yhteisössä rankaisuun, lapset joutuivat erityksiin eteiseen.

Olin yhdessä päiväkotiryhmässä opettajana, jossa oli erityisen paljon lapsilla vaikeuksia leikin ja vuorovaikutuksen alueella, ei ollut yhteistä kieltä, maahanmuuttaja lapsia paljon, kasvattajilla erilaiset käsitykset menetelmistä ja harvinaisen paljon menneisyydestä tulevia ongelmia. Ruokailutilanteessa, jossa lapset oli ennen jaettu viiteen eri pöytäryhmään eri suuntiin katsoen, lapset huutelivat toisilleen pöydistä toisiin nähdäkseen toisen ja melu oli melkoinen. Ratkaisin asian niin, että yhdistin pöydät yhteen, että lapset näkivät toisensa ja niin sekä luottamusta että turvallisuutta syntyisi. Tilanne rauhoittui, ja lapset alkoivat puhua rauhallisesti ja ruokailusta tuli mielekästä. Hoitaja siirsi pöydät takaisin, koska aina oli ollut niin. Keskusteluissa hän ei antanut yhtään periksi, niin oli ollut 20 vuotta ongelmana hänen kohdallaan, ja minut palkattiin juuri näiden ongelmien vuoksi ryhmään. Kun puhe ei auttanut käytin hoitajan omaa tapaa oppia, olin oppinut sen omassa elämässä, joskus piti näyttää konkretiassa se, mitä tapahtuu, että ihminen alkaa tiedostaa itseään. Revin yhden hänen opetusmateriaalin, mikä ei sopinut ollenkaan 3 vuoden ikäisten lasten ohjaukseen, ja oli aikuisten käsitteillä symboloitu. Johtaja antoi huomautuksen, että olin käyttäytynyt huonosti hoitajaa kohtaan ja hoitaja sai jatkaa terrorisointia.

Eristys ja eristäminen, luokittelu ja arvostelut ovat olleet oleellista suhtautumista ihmisiin lapsesta alkaen suomalaisessa kulttuurissa. Olemme oppineet historiassa autoritäärisen tavan ja käskytyksen menetelmät, myös tieteen kautta on tullut behavioristista oppia. Julmuutta ja negatiivisuutta on tullut uskomuksista ja ne ovat siirtyneet osin myös koulutuksen maailmaan, myös niissä syntyneinä. Vaikka me helposti näemme, että olemme kehittyneet paljon, valitettavasti se ei ole kaikilta osin totta, lapsen kunnioittamattomuus, ja terveiden rajojen sekä itsetuntemuksen puute tuottavat yhä lapsille ongelmia, kiusaamista, masennusta, oppimis- ja mielenterveysongelmia, ehkä enemmän kuin koskaan. Suurin syy on aikuisissa, joilla ei ole käsitystä oppimisen ja kasvatuksen menetelmien vaikutuksesta ihmisyyteen.

Muutos on saavutettavissa koulutuksen avulla, tulemalla tietoiseksi ihmisen kehityksestä, sen eri puolista. Se vaatii enemmän koulutusta, etteivät normit jatka negatiivista kulkuaan asenteina, jotka tuovat yhä enemmän luuloa ja epäilyä toisiimme nähden. Sokea tottelevaisuus johtaa harhaan, jos ihminen ei opi tunnistamaan ja tiedostamaan omia tunteitaan, ajatteluaan, näkemään itsessään sitä mitä hän on ja toimii vain tapojen ja normien mukaan. Erityisen tärkeänä pidän oppimista tuntemaan itseänsä, löytämään itsensä, näkemään mielen ja tunteiden vaikutukset, oppien analysoimaan tietoa, kunnioituksen periaatteella ihmistä kohtaamalla. Ymmärrys on tavoite, jota ei saavuteta ainoastaan uskomalla ja tottelemalla, se on opittava itse jäsentämään oppikäsitteillä omaa kokemusta unohtamatta.

Raija

JUORUMENETELMÄT

Elämä on varsinaista siksakkia tiedon suhteen. Elämässäni olen oppinut sen, että juorut ovat yhteisöjen tiedonmuodostuksen pääasiallinen menetelmä. Olenkin aina ihmetellyt, miten valheesta saa totuuden. Tämä ihmisyyden valtaongelma hierarkkisuudessa, ammatillisuudessa, politiikassa jne. tuottaa runsaasti yhteisöihin valhetta ja ongelmia, joita ei nähdä, ja mitkä ovat sosiaalisen käyttäytymisen ja vallan ydintä. Psykiatria ja psykologia ei näitä tunnista, ainakaan minun kohdalla ei tunnistanut, koska tuijotetaan ainoastaan persoonallisuuteen. Se on ulkoa tarkkailun ongelma, päähän potkittu ja pilkattu alkaa oirehtia yhteisöissä, kehonpuolustus nousee esiin ja yksilö käyttäytyy hyökkäävästi, puolustaen keholla, puhua ei saa, eikä oikeuksia osallisuuteen ole kuin tarkoin määritellyssä roolissa. Siinä saa sitten moni narsistin leiman kaupanpäälliseksi.

Tämä valheiden verkosto muodostuu valtarakenteista, joita yhteisöt toteuttavat. Toinen tarkkailee toista ja tulkitsee häntä, ja saa uuden totuuden näkemykseksi. Tarkkailtavalla kohteella, subjektilla ei ole oikeutta näkemyksen muodostukseen, enimmäkseen vain psyykkisen puolustuksen tuoma rooli väkivaltaisen yhteisön käytänteiden toteutuksessa.

En ole persoonallisuusteorioita vastaan, niitäkin voi olla, jos on valtaa ja oikeuksia, vaan niiden perusteita vastaan. Jo yksistään ruoka voi olla esteenä ihmisyyden muodostumiseen, voimaa ei ole mihinkään toimintaan. Ei psyykkinen puolustus voi olla halun ja tahdon ilmentymää ja tietoista valintaa. Teko ei sinällään vielä kerro valinnasta, se on opittua, ja jo tutkimuksin on todettu, että ihminen voi toimia ilman aivojakin, lihasmuistin varassa. Sen sain oppia nuoruudessa, kun sai vain kävellä, siivota ja olla mykkä. Väkivallan seurauksena en muuta olisi osannutkaan.

Sosiaalisten näkemysten puuttuminen johtaa persoonallisuusterrorismiin. Luonteenpiirteet määräävät sen, miten yhteisö voi kehittyä ja sitä tukevat hierarkkiset valta-asemat, ei niinkään tieto ja osaaminen. Näistä ongelmista ei osata puhua. Ei maailma ole ihmisyyden suhteen muuttunut miksikään. Psykopaatit ovat yhä johtavassa asemassa, saavat arvostusta ja kunnioitusta sokean ihailun muodossa alkaen virkapukuasetelmista. He johtavat yhteisöjä mielikuvien kautta.

Kun ihmiskuvat ovat heikkoja, yksipuolisia ja epämääräisiä, on hankalaa ymmärtää ihmisyyttä. Joonas Nordmanin keskusteluohjelmassa haastateltiin Henkka Hyppöstä, joka on kirjoittanut kirjan luovuuden merkityksestä. Jokseenkin jäi sellainen kuva, että luovuus syntyisi meemeistä, joita tarjoamme ympäristöstä ja olisi rakenteellinen tarkoitukseltaan, yhteisöön sidottu. Toki nämäkin ovat tärkeitä, mutta ei vielä yksilöllisyyden ydintä. Kaikkein merkityksellisin, ihmisen kokemus jäi sivuun, kuin ainoa ihmisarvomme tarkoitus olisi tuottaminen ja siitä taloudellinen hyöty. Pidän ehdottomasti tärkeimpänä luovuuden prosessissa mielikuvien syntymää itsessä, mikä sinällään on luovuutta, uuden syntymistä. Siitä syntyy mielihyvä kokemukseen, olemassaolon ydin. Jos tämä kadotetaan, olemme vain muistiefektien ajamia eläimiä, ohjelmoituja koneita. Mielihyvän puuttuminen johtaa kuolemaan, se on todettu dementian tutkimuksissa. Mutta eihän kaupallisuuden maailmassa voi muuta odottaakaan, kuin, että ihmisellä on välinearvo, ei ihmisarvoa.

Media on varsinainen juorujen temmellyskenttä.

Raija

MITEN KESTÄÄ TOTUUS?

Olenko auktoriteettipelkoinen? Minkälainen suhde minulla on auktoriteetteihin? Eräällä opetustuokiolla psykiatri lausui, ettei ihminen kestä totuutta ja hän siirtää syyllisyyden toisen kannettavaksi. Se oli minulle erittäin vaikuttava lause. En voinut hyväksyä sitä, koska siihen liittyi toisen ihmisen uhraaminen, toisen elämän tuhoamista. Ja en ole mitenkään ylimielinen totuuden torvi, puolustan totuutta elämän suojeluksi.

Minkälainen minun suhteeni on kunnioitukseen? Se ei ole sokeaa tottelemista auktoriteetteihin nähden, ei ylipäätänsä mihinkään erityisesti, näen ihmisen tarpeistaan käsin. Tiedän, että ihminen voi havaita väärin ja mieli voi tehdä tepposet. Jokseenkin tuntuu, että totuudella on erilaisia arvostuksia, toista totuutta pidetään arvokkaampana kuin toista. Lääketieteessä fyysisen sairauden vuoksi totuutta pidetään ehdottoman tärkeänä, että tauti voidaan parantaa, mutta psykiatriassa sitä venytetään turhan paljon, ei aina. On tabuja, joista ei puhuta, ne salataan.

Joskus tapaa ihmisiä, jotka pitävät omaa totuuttaan ainoana oikeana, ja niitä esiintyy diktaattoreina pilvin pimein historiassa Hitleristä alkaen, tutkimusta ei arvosteta eikä asiantuntijuutta. Näitä on kaikkialla, jos havaitsee ja havainnoi ihmisiä ympärillään, eikä siinä tarvitse mennä liialliseen tarkkailuun, kontrolliin tai peräti manipulointiin. Kunnioitus on suojaa ihmisen pahuutta vastaan.

Kun erosin poliittisesta puolueesta, puheenjohtaja ei enää halunnut puhua kanssani. Oliko minun odotukseni väärä? Kun odotin rehellisyyttä ystävältä, jossa valta vaurioitti suhdetta ja olimme ajautuneet valtasuhteeseen, jossa toinen oli noussut toisen yläpuolelle, ja siinä ei ollut enää tunteiden jakamista, eikä asioiden käsittelyä toimivuuden turvaamiseksi, oli vain taistelua siitä, kenen näkemys oli oikea. Halusin tuoda totuuden esiin, en sietänyt uhraamista, halusin pitää kiinni omista arvoistani, ihmisen kunnioittamisesta. Tiedolla täytyy olla konteksti loogisuuteen, silloin kun se oleellisesti vaikuttaa ihmisen elämään, eikä siitä tule tehdä hirttosilmukkaa, mikä ahdistaa liikaa, muistikin on hyvä olla jokseenkin toimiva.

Joku päivä sitten sain moitteita siitä, että kerroin rokotteen aiheuttamasta vauriosta, terveyden menetyksestä. Eikö näitä saisi kertoa? Pitäisikö meidän sokeasti uskoa lääketieteeseen? Tieteen perusajatus, paradigma vaatii totuuden kyseenalaistamista, salailu estää totuuden näkymistä, enkä tarkoita sitä, että totuudella tulee terrorisoida, siitä täytyy löytää vaurioittavat tekijät.

Uskon, että ihmiselle on hyväksi, että hän myöntää olevan itsellään harhan mahdollisuuden, siinä suojellaan ihmisen todellisuus yksilöllisesti, tuhoavaa on se, että kuvitellaan usein toisen elävän harhassa. Jos vain toisen totuus on totuutta, se on usein valtataistelua enemmän kuin totuuden kunnioittamista. On helpompia totuuksia ja vaikeampia totuuksia, tieteessä vaaditaan useampien testauksien todentamista.

Mielestäni ratkaisevaa on etsiä oikeita tapoja, opetusmenetelmiä ja lähestymistä ihmisyyteen ja tietä totuuteen. Ei riitä ainoastaan tarinat, on löydettävä monia näkökulmia, avattava sisältäpäin ihmisyyttä ja nähdä sen vaikutukset ulospäin, kuuleminen ei ole aina totuutta, se on vasta usein vaillinaista havaitsemista. Jos voimme nähdä, että oma käytöksemme tuhoaa toisen ihmisen elämää, en voi hyväksyä sellaista, olen jokaisen ihmisen kunnioituksen kannalla. Jatkuva todellisuuden ja totuuden kiistäminen ei ole hedelmällistä, enemmänkin kiusaamista, eri ihmisten ajatusten ja tunteiden mitätöimistä.

Totuudet eivät vain aina ole loogisia, epätäydellisyyttä täytyy oppia sietämään, on asioita, joissa ei ole selkeää syyseuraus suhteita, tiedoissa on puutteita, ne ovat vaillinaisia. Nyt kun kuuntelee korona keskustelua, huomaa, että jotkut toimittajista saattaa vaatia ehdotonta tietoa ja päätöstä asiasta, mistä tietoa ei ole olemassa. On opittava näkemään muutoksenalaisia asioita.

Ei kokemaansa totuutta tarvitse paukuttaa suoraan toiselle naamaan, sinulla on ruma mekko, kauhea ääni, hirvittävät jalat, erityisesti naiset saavat kokea ulkomuodon arvostelua. Ystävällisyys ja kohteliaisuus on tarpeen.  Totuutta täytyy puolustaa, kun vääryydellä ja väärällä tiedolla tuotetaan vahinkoa. Minulle vuorovaikutuksen onnistuminen on ollut arvoista suurin, se on ihanteeni, mutta juuri siitä on haluttu lyödä. Opettajani oppi ihmisen eläinluonteesta ovat paljastuneet, sudet löytävät aina heikoimman kohdan ja raatelevat. Mitään oikeutta olemiseen ei saa olla, kun valta annetaan toiselle toiseen nähden, kuin perusluonteena olisi hallita toista ihmistä, ikuinen kasvattajan ja opettajan luonteenpiirre.

Raija

MITEN OPETUSMENETELMISTÄ LÖYTÄISI SOPIVAN?

Maailma tarjoaa monenlaisia menetelmiä löytää sisäistä rauhaa, tunnistaa tunteitaan, kehittää sanakieltä, harjoitella mielen hallintaa, löytää sisäinen vapaus pakottamasta johonkin muuhun kuin ihminen tarvitsee. Ongelmana ei ole menetelmien vähäisyys, ongelmana on ymmärtää ihmisen sisintä ja sen toimintaehtoja. On helppo sanoa, rauhoitu, mutta se ei ole mahdollista kaikille.

Esimerkiksi hiljaisuus voi olla toiselle tuskaa, toiselle rauhaa. Jos ihminen on yhteisön taholta pakotettu olemaan hiljaa, pitämään suunsa kiinni ja häpäisty sekä syyllistetty päälle, hänen voi olla vaikea saavuttaa sisäistä rauhaa, vaikka olisi syytön, silti häpeä hallitsee. Jos ja kun yhteisö ei hyväksy yksilöä, vaan rankaisee häntä, häpeä kasaantuu hänen mieleensä. Toisille häpeä on voimakkaampi yhteisön leimakirveenä ja/tai toisille omantunnon tuottamana, riippuen mihin kohdistuen lyödään. Ihmisellä on perustarve toiseen ihmiseen, tarve vuorovaikutukseen, se on ihmisen perimmäinen tarve, ja jo vauva nostaa päänsä kohti äitiä heti syntymän jälkeen, jopa äidinmaidon hajun on todettu kääntävän vauvan pään oman äidin rintaa kohden.

Minua on ”kasvatettu” hiljaisuuteen ohjaamalla, etten puhuisi, etten kertoisi, etten näkisi ja kuulisi, minua on rangaistu havaitsemisesta, enimmäkseen työpaikolla. Minulle hiljaisuus on häpeän peittämää, se tulee esiin yhteisöissä, vaikka sisäinen rauha mielessä on saavutettu ja osaan nauttia yksinäisyydestä, häpeä on ehdollistunut rankaisuihin ja pelko toiseen ihmiseen on tullut hallitsevaksi, kun lyöntejä tulee lisää ja ennakkoluuloja pidetään yllä mielikuvajohtajien toimesta. Tätä on yritetty muuttaa vaatimalla muutosta käyttäytymiseeni, koska maailma on psykologisoitunut, eikä vallanpitäjiltä vaadita moraalia, oikean ja väärän tiedostamista. Hierarkkinen valtajärjestelmä tuottaa uhreja. Olen joutunut olemaan hiljaa 50 vuotta. Siksi hiljaisuuden vaatimus tuntuu minusta pahalta, eikä sillä ole mitään tekemistä sisäisen rauhani kanssa, minkä voi saavuttaa yksin ollessa, kun todellisia uhkia ei ole lähipiirissä. Uskon Freudin näkemykseen, että itsetunto voi olla vahva, oma sisäinen tietoisuus, vaikka käytös on häiriintynyt. Käytös tulee enemmän kohtelusta ja sen vaikutus levottomana toimintana on merkittävä, mutta sosiaalisia konteksteja ei huomioida, vaan etsitään vikaa persoonallisuudesta. Ilkeys voi olla opittua tapaa, tai myös esim. kateutta.

Hiljaisuus ja sen vaikutukset ovat erilaisia nk. normaalin ihmisen mielessä, jossa hiljaisuus rauhoittaa, kun taas ahdistukseen ajautuneella se voi tuoda lisää ahdistusta. Metsä ja luonto voi olla toiselle kauhistus, toiselle ilo. Pahimmillaan ahdistuksessa ajatukset eivät ole ihmisen hallinnassa, vaan esim. väkivallan seurauksena aivot ikään kuin toimivat omaehtoisesti ja ovat ottaneet toiminnallisesti ikiliikkujan valtaa itselleen, minkä kauhu ja väkivalta on tuottanut. Ja kun ympäristö ja/tai itse toimillaan tuovat kauhua ja pelkoa ihmiselle, trauma aktivoituu ja aivot alkavat käydä ylikierroksilla. Pelko on vahva järkytyksen synnyttäjä, omat aivoni sykkivät kuin sydän väkivallan jälkeen ja se tuntui tärinänä ja kipuna, eikä tahdolla ja halulla voinut vaikuttaa mieleen. Tällöin normaalit vuorovaikutuksen menetelmät eivät auta, muisti ei toimi, eikä syyseuraus suhteita löydä. Kuudentoista ikäisenä se tarkoitti minulle, että en ymmärtänyt kauhussa, mitä minulle oli tehty, ja vasta myöhemmin kokemukseni palautui mieleen, kun olin nähnyt sen muiden kokemuksina, samanlaisena.

Vapauden saavuttamisen ehtoina on oma sisäinen vapaus saada kokea tunteita, tuoda ne esiin, jos haluaa, ja vuorovaikutuksen antava voima. Kun esim. lapset ryhmitellään leikkimään joskus toistensa kanssa ja tuomaan toiselta oppimista, se ei ole yksinkertaista. Aina esim. yksilö ei uskalla lähestyä toista, liian itsevarma lapsi ei välttämättä esimerkkinä aina anna voimaa toiselle lapselle, se voi viedä voiman heikommalta. Parhaimpina olen nähnyt vuorovaikutusta osaavat; kuuntelijoina toimivat, ja puheita tuottavat. Jos joillakin on puutteita, ei sen perusteella voi kiristää jo osaavia, esimerkiksi puheongelmat, liikaa pulputtava voi viedä kaiken tilan. Liiallinen kontrolli ja pidättäytyminen fyysisin harjoituksiin saattaa olla vapautuessaan vaikea hallita, ja tilanne ryöstäytyy käsistä yliaktivaationa ja hurmoksina. Näin voi käydä myös ajattelun harjoittelussa, kun ei ole oppinut tuottamaan ajatuksia vaan toistamaan kuulo ja näkö oppimisen kautta, eikä leikin kautta harjoittelua ole ollut riittävästi. Psyyken avautuminen on hidasta, eikä lukittuneita mielen kerroksia voi avata nopeasti, ensin liikunta karkeamotorisena hienomotoriikkaan aktivoi aivot, äänien kuuntelu, katselu ja niistä mielikuvien synnyttäminen, maalaten, kirjoittaen, laulaen jne.  

Pahan traumani ja psykoosin puhjettua 20 vuoden jälkeen tapahtuneesta, kun muisti alkoi palautua,

mielenterveyden kuntoutuksessa harjoiteltiin askartelua, musiikin kuuntelua ja maalaamista ryhmässä ja tällä toivottiin tulevan vuorovaikutusta toisiinsa nähden ja auttavan vertaistukena. Ehkä se aktivoi mieltä, mutta tärkeimpänä olisin pitänyt traumani syntymän käsittelyä ja sen kuulemista ja kuinka se olisi voinut tulla yhteisöissä, joita pelkäsin. Kun lukitut tunteet alkoivat purkautua, se oli suden huutoa, äkkinäisiä toimintoja kiihkeästi, ja joskus lamantumista täysin.

Kokemus mielessä on ikään kuin jakaantunut nk. mielihyvään ja mielipahaan, positiiviseen ja negatiiviseen. Kun nämä avataan ja harjoitellaan, ja jos se ei ole jo sairaudeksi muuttunut ja toimii vain erillisenä, niin mieli purkaa ensin ahdistuksen ja silloin usein sanotaan, että ahdistus tuottaa luovuuden, tuskasta syntyy luovuutta. Mutta kun tuo ahdistuksen tulo loppuu, alkaa syvätunteiden vaikutuksesta itsestään pulputa vapaudentilassa mielikuvia luovasti. Luovuuden menetelmäharjoituksissa on ensin myyttinen vaihe, sitten rakentelu ja lopuksi tulos.

Sisäisen rauhan saavuttaminen menetelmänä ei ole itsestään selvää, sillä sen on synnyttävä ihmisestä itsestään. Joskus ohjasin runoryhmiä, joissa opeteltiin hallitsemaan omia mielikuvia, eri menetelmin, kuvin, sanoin, esinein, tarinoin, jokaisen omaehtoisena aktivaationa tuoden kuvallisia peilejä näkyviin. Monelle luovuuden saavuttaminen ja ajatusten tuottaminen oli hämmentävää. Heidät oli opetettu enemmän uskomaan sanan kautta, kuunnellen, nähden, kosketellen, mutta se ei vielä auta ajatuksen muodostumisessa, jossa on otettava kiinni muistista kuvia, ja mielestä tulevia mielikuvia. Mielikuvan syntymisessä otetaan vanhojen kuvien muistiin palautumisesta rakennuspalikat ja tuodaan hieman uutta lisää. Syvällä sielussa leijailee joku ohjaava tekijä, mikä asettelee sanoja uusiin konteksteihin, kuvaamaan omia tunnetiloja, tai mitä tahansa tapahtumaa, olisiko se automaatio, vai itse.

Raija

VALTAA JOKO ON TAI EI OLE

Vallan rakentumista niin itsessä, yhteisöissä, rakenteissa, ammateissa, omaisuudessa ja jos missäkin on syytä tutkia erittäin tarkasti. Vallan vahtiminen ei ole helppoa, helpompi on olla näkemättä sitä. Media on vallan vahtikoira, mutta valitettavan usein näkee, että media vahtii vain oman näköistään valtaa ja suojaa omaa instituutiotaan kritiikiltä ja hyökkää toisenlaisia näkemyksiä vastaan. Silloin minusta tuntuu kuin koko asia olisi kadonnut taustalta ja logiikka hävinnyt syy ja seuraus suhteista.

Ihminen tarvitsee valtaa, jo yksistään itsemääräämisoikeus vaatii oikeutta itseen, määräämisvaltaa, mutta sellaista lakia ei sivistyneissä valtioissa tulisi olla, joissa olisi toisen määräämisoikeus. Ilman tätä valtaa itseen nähden ihminen on mielenvallan alla, ja mieli terrorisoi ihmistä, hän on tunteidensa orja, mutta ei voi vaikuttaa niihin, koska ne on sidottu ja ehdollistettu valtaan roolien ja valta-asemien kautta, mikä kehittyy monista syistä, mielestäni myös opetusmetodeista. 

Ihminen on tavallaan kuin pakkopahuudessa. Tunteet ovat ehdollistuneet vallan kautta erilaisten opetusmenetelmien vuoksi ja aidot tunteet eivät pääse vaikuttamaan. Kuinka herkästi me sanommekaan, ole oma itsesi ja aito, mutta se voi olla jopa mahdotonta, silloin kun vallalle on annettu suuri merkitys ja sitä käytetään väärin, siksi en anna demokratialle suurta arvoa, odotan enemmän, että asiat keskustelisivat eikä mieli terrorisoisi? Tervettä mieltä kannatan, oikeutta mielihyvään. Olemme kytköksissä arvoihin, mitkä on luokiteltu vallan ja aseman kautta. Yksi esim. tästä on narsismi, minkä väitetään kehittyvän tunteista, ja minusta se on kehon ongelma, kehon trimmaamisesta vahvistuva, ulkoisia arvoja korostava ja valtaan sitoutunutta. Tiede ei ole pystynyt todistamaan yksiselitteisesti narsismin syntyä, se on myytti, jolla pelataan paljon valtataisteluissa. Narsistiksi kehittynyt voi olla tosi vaikea ihminen ja manipuloi muita.

Tutkailen omaa vallankäyttöäni erilaisten menetelmien avulla, kuinka ne kohtaavat omat tunteeni ja elämykset. Katsoin sarjan La bureau, vakoojaverkosto, Yle Areenassa. Sarjassa käytetään erityisen paljon valtaa valheen avulla. Ihmisille oli luotu peitepersoonat, uudet identiteetit, ja he salakuljettivat tietoa valtioiden välillä sekä pelaavat ihmisten elämällä. Itseäni analysoidessa olen usein löytänyt piirteen, mikä syntyy siitä, ettei ole ollut valtaa omaan itseen nähden. Tällöin valehteleva henkilöhahmo katoaa ja ei ole helppoa löytää sankaria näyttelijöiden roolien takaa, mitä ihailisi, mitä pitäisi oikeana, mitä vääränä, koska valehteleviin ei synny elämyksiä, eikä tunteita, niihin ei voi samaistua ja ne myös unohtuvat muistista nopeasti, niitä torjuu, eikä niitä voi helposti palauttaa takaisin muistiin. Siksi usein uudelleen katsomisessa huomaa, ettei ole kyennyt sisäistämään asioita, enkä pidä sitä edes tärkeänä, haluan säilyttää itsessäni elämän kunnioittamisen. Oikeudenmukaisuutta harrastavan muistan elävimmin. Romantiikka imeytyy helposti ja jättää hymyn huulille, vääryys ja epäoikeudenmukaisuus nousee mieleen ahdistavana.

Voin vain ajatella, että pitkä lapsuus, oppiminen ja kasvaminen ilman liiallisia valtaoikeuksia suojaa pahuudelta hyvässä kontekstissa kehitystason mukaan. Se vaatisi valtiolta uutta näkemystä kasvuun ja oppimiseen, että syvätunteet tulisivat lapsella tietoiseksi mielekkäällä tavalla. Vaikka arvostan sivistystä, en ole sokea, minulle sivistys merkitsee enemmän sydämen sivistystä, toisesta välittämistä. Monet kirjallisuuden ja taiteen ihmiskuvaukset ovat vallan kautta kuvaamista ja lapsi, jolle annetaan valtaa liikaa, samaistuu niihin ja oppii pahuutta enemmän, kuin jos lapsi saisi olla lapsena pidempään, eikä mieli hamuaisi valtaa, vaan oppisi leikin kautta enemmän näkemyksien luomista, ajattelua. En tarkoita, etteikö pahaa tule nähdä, paha tulee nähdä, mutta sen sisäistämistä ja samaistumista siihen voitaisiin vähentää.

Oikeudenmukaisuutta ja rehellisyyttä on vaikeaa löytää. Ihmiset ovat valmiita valehtelemaan, eivätkä he välitä, jos toinen kuolee heidän tekonsa vuoksi. Oman maineen suojelu on tärkeintä. Elämä on useimmiten helvettiä, enkä löydä paljon ihmisiä, jotka välittäisivät. Mihin siis uskoa, ainoastaan Jumalaan, mutta kun ei vastaa. Joku järjettömyys johtaa kaikkialla. Jos veikkaan ei yhtään oikein lottoa, kaikki tulee oikein, jos tavallista, osumia ei tule ollenkaan. Tommy Hellstenin lause, mistä luovut, sen saat, toimii kohdallani toisinpäin, minkä saat, siitä luovut. Olen niin väsynyt tähän neuvostolandiaan, Suomeen, jossa valheita suojellaan.

Raija

PÄIVÄ DIKTAATTORINA

Koska maailma on mennyt yhä hullumpaan suuntaan, en jaksa enää olla ystävällinen. Olen kuin vanhatestamentillinen Jumala, katkon päitä, tuhoan turhuutta ja määrään ohjeita. Suosittelen jokaiselle tällaisen hullun päivän kokeilua ja ensiksi määrään, että tätä saa tehdä vain maailmanparannuksen ja rakkauden vuoksi, jossa kunnioitus on määräävä tekijä. Vääryyttä ja hulluja oppeja ei tule kunnioittaa, jossa ei elämää enää suojella ja vallan voimaa on estettävä. Hulluutta tulee ymmärtää, koska se on ihmisyyttä kaikkien kohdalla, mutta sille ei tule antaa valtaoikeuksia. 

Harrastan hulluutta, kuten uskonnot ovat opettaneet ja siitä ei saa minua moittia. Sallin saman sinulle.

Politiikka ja sotiminen omaa ideologiaansa vaatien muille ja muualle on lopetettava. En usko pätkääkään, että korona virus on luonnon tuottama, sillä se ei voisi levitä noin nopeasti, ellei sitä olisi laitettu tuulen mukana kulkemaan. Uskontojen ja/tai politiikan kautta niiden terroristinen valtaan pyrkimys on purettava maailmaa tuhoavana. Kenelläkään ei ole oikeutta määritellä Jumalan tarkoitusta tapojen, sanakielen, normien tmv. hallitsevien piirteiden kautta. Ihmisestä ei saa tehdä Jumalaa ja Jumalan selittäjää. Niin Raamatun kuin Koraaninkin opetukset harhaanjohtavina on saatettava tutkimuksen piiriin. Jumalaa ei selitä mikään logiikka, sanakieli, kuvakieli ja/tai ihmisen asema ja/tai valta. Niin valtioita kuin omistamisen oikeutta on vähennettävä niin, ettei ne tuota valtaa yli tiedon, kuten kapitalismissa, sosialismissa tai kulttuurin käytänteinä on nähty. Kulttuurien harrastaminen itsearvoisena on lopetettava ja mahdollistettava sellaisen todellisuuden kuvaaminen, missä totuus on mitä se on ja siinä on pysyttävä keskiössä ja kuvitelmat ovat eroteltavissa. Totuutta on kyseenalaistettava niin, ettei se tuhoa elämää, mutta säilytettävä elämää suojelevana ja elämää varten. Turhanaikainen äärikäyttäytyminen näiden arvojen suhteen on rajattava.

Määrään kolme asiaa, joita yhteisöjen ja valtioiden on noudatettava. Opettaminen, kasvattaminen ja työn teko jatkuvan kehittämisen periaatteella. Tietoa on jatkuvasti uusittava ja kyseenalaistettava, niin että siinä on suojaa pysyvyydelle ja uuden tulemiselle ja oppi on selkeästi osoitettava hyvää tuottavaksi, jossa elämä suojellaan ja se säilyy. Ihmisyyttä ei voi selittää vain järjen kautta, ei uskon, eikä tunteiden voimalla. Ihminen on aina mahdollisuus, hyvään ja pahaan, ihminen on mysteeri, jonka kautta Jumala toimii, jos Jumalaa on olemassa.

Ihminen voi mennä harhaan, ja tehdä hulluutensa ja valtansa avulla lakeja, jotka eivät ole ihmiselle hyväksi, se on estettävä. Muistakaamme, kuinka keskiaikaan väitettiin, ettei naisella ole sielua. Tuo luokittelun typeryys nosti vain miehen ylimielisyyttä selittää ihmisyyttä. Ihmistä alettiin selittää miehen vallan kautta. Kaltoin kohdellulta ja väkivallan alle alistetulta todella katoaa sielu.

Luomakuntaa on suojeltava niin, ettei se tuhoa luonto-olentoja, ei ihmisiä eikä eläimiä, eikä luonnon tule tuhota elämää. Työ on tehtävä luonnon parantamiseen eikä kenellekään saa antaa ylivaltaa toiseen nähden vaan kaikkialla on toimittava kunnioituksen ja tiedon periaatteella. Nöyryys on nähtävä ohjaavan tekijänä.

Ja ellei tätä noudateta valtioiden taholta, tai uskontojen varjolla, on nämä yhteisöt tuhottava kansainvälisesti sotatoimin sopien maan tasalle. Sotatoimilla saa tämän jälkeen olla vain rauhanturvaajan rooli. Kaikkia valtioita on valvottava kansainvälisesti.

Rahan valtaa on vähennettävä, eikä sen voimalla saa pelata etuoikeuksia ihmisille, valtioille, tai muille yhteisöille elämää vahingoittavana, työllä, kasvatuksella tai oppimisella terrorisoiden. Kaikenlainen vanhoillisuus ja järjetön uuden tuottaminen ilman toimivaa toimintaa on lopetettava.

Tiedon saamiseksi sen pääasiallinen väylä on tutkimuksessa, mutta myös ihmisen kehityksessä.

Tämä oli minun vitutus päivä. Jään tauolle.

Raija