SOSIAALISUUTTA ETSIMÄSSÄ

Sosiaalisuuden ymmärtäminen merkittäväksi vuorovaikutukseksi kehitykseemme on sitä, millä voi olla positiivinen vaikutus meidän mieleemme, vääryydessä ylinegatiivinen. Kulttuurilla, opetuksella, kasvatuksella ja toiminnalla on ratkaiseva merkitys sille, onnistummeko luomaan näiden kautta vuorovaikutuksen, mikä tuottaa ihmisyyteen hyvää. Tunteet, mieli ja kieli on mahdollistettava vaikutukseen hyväksynnän ja myötäelämisen kautta, eikä liiallisella luokittelulla ja eristämisellä ihmisiä toisistaan, estäen ihmisyyden toteutumaa järjettömien rankaisujen ja ylivallan toteutumana. Selkeät arvot, rajat ja oikeudet ihmistä suojelevina on itsenäistymisen ja vastuullisen ajattelun, tunteiden ja mielen elinehtoja saada vuorovaikutus positiiviseksi.

Minulla on liian vähäinen koulutus tältä osin ymmärtääkseni tarpeeksi kasvatuksen filosofiaa, opetuksen ja arvojen risteytymää relevantilla tiedolla tässä suhteessa ja näen ehkä liikaa asioita käytännön kannalta. Siksi näkemyksiäni tulee kritisoida ja koska ihmiskäsitykseni ja ihmiskuvani on toisenlainen kuin tiede ja uskonnot tarjoaa, se oleellisesti vaikuttaa näkemyksiini. Hyvä teoria on parasta käytäntöä, mutta voi tuoda esiin vain yleisyyden, ei poikkeamia. Olen oppimisoptimisti, uskon kasvatuksen hyvään voimaan ja että pääosin pahuus on lähtöisin väkivallasta ja metodeista, joilla kasvatus ja opetus toteutetaan. Minusta tieteelliset tutkimuksetkaan eivät aina anna syiden ja seurausten oikeaa vastausta, jos ihmiskuvat tai metodit eivät tule näkyviin todellisina.

Opetus ja kasvatus on kuitenkin vain pieni siivu siitä mitä voimme toteuttaa elämässä, kulttuurin tavat ja normit säätelevät paljon sitä, mitä oppiminen voi tuoda kehitykseen.

Hyvässä onnessa lapsen myönteinen kehitys alkaa vauvaiässä vuorovaikutuksen suhteen. Vauva imee rintaa ja saa aistimielihyvää, kokemuksesta syntyy tunteita ja vauva alkaa ihailla äitiään, sitoutuu miellyttävään kokemukseen ja kiintymyssuhde voi syntyä, ravinnosta tulee hyvä olo kehoon. Mielekkäät kokemukset alkavat tuottaa lapselle tyydytystä ja hän pyrkii saavuttamaan niitä opittuaan imemisen ja karsastaa epämiellyttävää. Kun lapsi siirtyy muiden ikäistensä joukkoon, nuo tyydytyskokemukset ohjaavat hänen suhtautumista toiseen, koetut ihastukset innostavat katseen kautta, kuulemisen ja näkemisen avulla kiinnostumaan, kiinnittymään ja kiintymään, ihailemaan toista, nauttimaan siitä, mitä toinen voi antaa. Luottamus ja turvallisuus saa perustan kehitykselle. Yhteiset samanlaiset kokemukset yhdistävät lapsia, mutta myös erilaisuus tuo ihmettelyn ja ilon. Tutkimuksissa on todettu, että lapset voivat kokea empatiaa toista kohtaan jo alle vuoden iässä. Katse on vahva yhteys ihmisen mielen tunnistamiseen ja kokemukseen. Myös negatiiviset tunteet nousevat pintaan ja ratkaisevaa lapsen kykyyn käsitellä niitä on, miten aikuiset suhtautuvat niihin, lohduttavatko he vai rankaisevat tai ohjaavat.

Historialla, uskolla, ja uskomuksilla on vahva vaikutus siihen, miten muutokset ja kehitys tapahtuvat, on asioita, joihin emme voi kovin paljon vaikuttaa, toisiin enemmän kuin toisiin ja tuntuu siltä, että pyrimme hallitsemaan sitä, mikä on helppoa.

Aloitin urani päiväkodissa 1976 ja lopetin 2011. Niihin päiväkoteihin, joissa työskentelin, tuli lastenhoitajia töihin sairaalan käytänteitä oppineina. Niinpä siellä oli esim. eristyshuone. 2000 luvulla ne kiellettiin, mutta käytännössä lapsen eristämistä toteutettiin. Koska kasvatuksessa kiinnitetään erityisen paljon huomiota lapsen käyttäytymiseen, huono käytös johtaa rankaisevassa yhteisössä rankaisuun, lapset joutuivat erityksiin eteiseen.

Olin yhdessä päiväkotiryhmässä opettajana, jossa oli erityisen paljon lapsilla vaikeuksia leikin ja vuorovaikutuksen alueella, ei ollut yhteistä kieltä, maahanmuuttaja lapsia paljon, kasvattajilla erilaiset käsitykset menetelmistä ja harvinaisen paljon menneisyydestä tulevia ongelmia. Ruokailutilanteessa, jossa lapset oli ennen jaettu viiteen eri pöytäryhmään eri suuntiin katsoen, lapset huutelivat toisilleen pöydistä toisiin nähdäkseen toisen ja melu oli melkoinen. Ratkaisin asian niin, että yhdistin pöydät yhteen, että lapset näkivät toisensa ja niin sekä luottamusta että turvallisuutta syntyisi. Tilanne rauhoittui, ja lapset alkoivat puhua rauhallisesti ja ruokailusta tuli mielekästä. Hoitaja siirsi pöydät takaisin, koska aina oli ollut niin. Keskusteluissa hän ei antanut yhtään periksi, niin oli ollut 20 vuotta ongelmana hänen kohdallaan, ja minut palkattiin juuri näiden ongelmien vuoksi ryhmään. Kun puhe ei auttanut käytin hoitajan omaa tapaa oppia, olin oppinut sen omassa elämässä, joskus piti näyttää konkretiassa se, mitä tapahtuu, että ihminen alkaa tiedostaa itseään. Revin yhden hänen opetusmateriaalin, mikä ei sopinut ollenkaan 3 vuoden ikäisten lasten ohjaukseen, ja oli aikuisten käsitteillä symboloitu. Johtaja antoi huomautuksen, että olin käyttäytynyt huonosti hoitajaa kohtaan ja hoitaja sai jatkaa terrorisointia.

Eristys ja eristäminen, luokittelu ja arvostelut ovat olleet oleellista suhtautumista ihmisiin lapsesta alkaen suomalaisessa kulttuurissa. Olemme oppineet historiassa autoritäärisen tavan ja käskytyksen menetelmät, myös tieteen kautta on tullut behavioristista oppia. Julmuutta ja negatiivisuutta on tullut uskomuksista ja ne ovat siirtyneet osin myös koulutuksen maailmaan, myös niissä syntyneinä. Vaikka me helposti näemme, että olemme kehittyneet paljon, valitettavasti se ei ole kaikilta osin totta, lapsen kunnioittamattomuus, ja terveiden rajojen sekä itsetuntemuksen puute tuottavat yhä lapsille ongelmia, kiusaamista, masennusta, oppimis- ja mielenterveysongelmia, ehkä enemmän kuin koskaan. Suurin syy on aikuisissa, joilla ei ole käsitystä oppimisen ja kasvatuksen menetelmien vaikutuksesta ihmisyyteen.

Muutos on saavutettavissa koulutuksen avulla, tulemalla tietoiseksi ihmisen kehityksestä, sen eri puolista. Se vaatii enemmän koulutusta, etteivät normit jatka negatiivista kulkuaan asenteina, jotka tuovat yhä enemmän luuloa ja epäilyä toisiimme nähden. Sokea tottelevaisuus johtaa harhaan, jos ihminen ei opi tunnistamaan ja tiedostamaan omia tunteitaan, ajatteluaan, näkemään itsessään sitä mitä hän on ja toimii vain tapojen ja normien mukaan. Erityisen tärkeänä pidän oppimista tuntemaan itseänsä, löytämään itsensä, näkemään mielen ja tunteiden vaikutukset, oppien analysoimaan tietoa, kunnioituksen periaatteella ihmistä kohtaamalla. Ymmärrys on tavoite, jota ei saavuteta ainoastaan uskomalla ja tottelemalla, se on opittava itse jäsentämään oppikäsitteillä omaa kokemusta unohtamatta.

Raija