KIISTELTY JEESUS

Eräs läheiseni on uskovainen ja saamme helposti kiistaa Jeesuksesta ja Jumalasta. Hän pitää minua pakanana ja itseään todellisena uskovaisena. Hänelle Jeesus on sama asia kuin Jumala, eli ne ovat Jumalan persoonallisuuden puolia. Tällöin poika Jeesus rukoilee Jumalaansa vartiomaan hänen tekojaan.  Pyhä henki taas on yhteys vilpittömyyteen, näin olen tulkinnut häntä. Tässä näkyy kokonaisuus, joka on freudilainen. persoonallisten puolien tasapaino on oleellista kestävässä kehityksessä. Myös työnohjauksessa on tämä rakenne.

Minulle Jeesuksen teot ovat opetuksellisia. Maailma on tehnyt Jeesuksesta palvonnan kohteen, jonka Jeesus nimenomaan kielsi. Kun ihmiset alkavat palvoa, he eivät haasta sisimpäänsä kasvuun, ja erkanevat sanasta ja alkavat toistaa sanaa, kun sen tulisi olla elävä Jumala. Henkinen kasvu vaatii ponnistelua, se on ratkaisukeskeistä. Eri puolet persoonallisuudessa tarvitsevat vuorovaikutteisen elementin, jotta ihminen voisi elää tasapainoisesti.

Minä koen Jumalan lohduttajana ja rakkauden ilmentymänä. Minua ohjaa ensimmäinen käsky, rakasta Jumalaa yli kaiken. Jos pelko ohjaa, se vie toistavaan muistiin. Sen on opettanut minulle kokemukseni. Kun olen epätoivoinen, Jumala koskettaa minua silloin. Useimmiten ymmärrän vasta myöhemmin, kun Jumala on koskettanut. Silloin koen rakkauden voiman ja alun kasvulleni. Olen antanut tälle suuren arvon, ja ehkä en ole huomannut muita kosketuksia.

Ensimmäinen kosketus tuli viidentoista vuoden iässä. Kohtasin ensirakkauden, joka oli minulle kuin hunajaa. Sen syleilyn voimalla elän ehkä tänäkin päivänä, sillä se opetti vuorovaikutuksen aitouden ja vilpittömyyden syvästi ja avoimesti, ensin luonnollisesti äitini. Sitten pahuus tuli väliin ja seurasi kymmenen vuoden painajainen, mikä oli helvettiä. Neljännes vuosisadan eläneenä kohtasin uuden rakkauden, joka opetti mielen ja kehon aistillisuuden voiman. Tässä vaiheessa kirjoitin ensimmäisen kirjani, joka oli johdatusta minuuden eheytymiseen, mutta johti ympäristön pilkkaan.

 Ja vasta lähellä kuuttakymmentä, koin sisäisen lapsen voiman, joka vei jalat alta, isän ja ensirakkauden kopiossa. Eivätkä vieläkään loppuneet rakkauden opetukset. Ne tulivat aina yllättäen, niin erikoisesti, etten ollut valmistautunut. Aina sain sydämeeni voimaa ja tunteeni heräsivät eloon. Vielä eläkeläisenäkin sain kokea rakkauden hurman. Mutta siihen ei ollut valmis toinen osapuoli, vahvoihin tunteisiin, jotka ovat iäkkäämpänä erityisen vahvat, kun historia on rakentanut niihin säikeitä. Sitä vaan ihmettelen, miksi rakkaus otetaan minulta aina pois ja tilalle tulee epätoivo. Enkö koskaan ole oppinut ymmärtämään sitä?

Koko elämäntyöni, rakkaus lapsiin tuntuu kuin pakenevan pahuuden tieltä. Hyväksyntä, tukeminen, kunnioitus opettaminen, ne olivat periaatteeni kasvatukseen. Ja kuinka suuri ihme elämä onkaan ollut minulle, kuinka suuresti olen sitä kunnioittanut, iloinnut ja nauttinut. Siinäkö katosi filosofiani! Ei ole niin helppoa elää realistina, jakaa arkea ja pyhää, kun se sitten kuitenkin se muutetaan kuvitelmaksi.

Raija

TUNTEET PAKOSALLA

Olin vähän yli kaksikymmentä vuotta, kun matkustimme silloisen poikaystäväni kanssa Ouluun junalla. Matkan varrella tuli keskusteluun tunteet. Sanoin johonkin väliin, ettei tunteita ole olemassa. Poikaystäväni, joka oli viittä vaille psykologi, riemastui tuosta lauseestani niin, että junakin tärisi. Mitäpä tuosta riemastumaan, olisi voinut kuvitella, että siinä olisi syntynyt kysymyksiä, mitähän se tarkoitti. Mutta vastaukseksi tuli raivoa.

Tunteiden puolesta puhutaan, niitä toivotaan, niitä pidetään tärkeänä, jos niitä halveksitaankin. Mitä, jos tunteita ei synnykään? Näin neljäkymmentä vuotta myöhemmin, ymmärrän täysin lauseeni. Tunteita ei syntynyt silloisessa elämän vaiheessani, jos pelkoa ei lasketa tunteiksi. Elin kauhun ja pelon mielifunktiossa, jossa aistimukset nousivat voimalla järkyttämään mieltäni. Vaikka olin rakastunut, silti ei kysymyksessä ollut eriytyneet ja selkeät tunteet. Kauhu oli mielessä suurempi, mikä hajotti aistimuksia, ja tunteet olivat pelottavia kokea.

Vasta paria vuotta myöhemmin, kun olin selkeästi löytänyt kaverin, johon ihastuminen tuotti rakastumisen tunteita, heräsin. Tällöin vasta alkoi tunteiden eriytymisprosessi, jossa kateus, ahneus, viha, ihastuminen, ja mm. myötäeläminen saattoi tulla tietoiseksi ja käsiteltäväksi.

Uskon, että tunteet eivät aina ole mahdollisia. Kun ihmisten välillä vallitsee välinpitämättömyys, eivät tunteet selkiydy, vaikka ehkä tiedostamattomassa niitä syntyykin. On vain selviytymisen ja taistelun tanner, jossa toiminnalla ja yleisillä asenteilla mennään eteenpäin. Toiminta johtaa tekoihin, jossa analyysit tarkoituksesta ovat kaukana. Mennään niin kuin on menty ennenkin, turhia selittelemättä.

Tunteiden selkeys ja tunnistaminen ovat tuiki tärkeitä ihmisen henkisen kasvun kannalta. Tunnistaessaan ihminen tulee tietoiseksi siitä, miksi hän suhtautuu toiseen niin kuin suhtautuu, rakkaudella vai välinpitämättömyydellä. Tunteet tulevat aina yksilöstä itsestään, vaikka ulkopuoliset voivat luoda ärsykkeen. Kun voimme tunnistaa tunteet, voimme sen jälkeen valita, kuinka suhtaudumme niihin, ja valita miten ne vaikuttavat käytökseemme. Kun pelko ja kauhu ovat vallitsevia, valinta ei ole mahdollista, koska tunteet ja ajatukset hajoavat. Siksi väkivallaton kohtelu on ehdoton edellytys eheyttävälle kasvulle.

Raija

VAARATTOMAT LAUSEET

Ihminen on oppivainen suhteessa ympäristöön. Jos ympäristö on mielivaltainen, oppii varomaan sanojaan, lausumaan vaarattomia lauseita, niitä, jotka eivät paljasta juuri mitään mihin voisi tarttua kiinni ja repiä ajatelmaa palaseksi. Tällöin murenevat merkitykset asioista. Kun saa jatkuvasti rankaisuja, ja sanomisia tulkitaan mielivaltaisesti, eikä mitään ole tehtävissä, sanekielikin kutistuu vaarattomaksi.

Kohteeksi joutuminen tarkoittaa usein myös arvottomaksi jäämistä. Kuinka usein kuuleekaan vammaisten ihmisten kertomuksia, kuinka heidän ohi ja yli puhutaan, toisen henkilön kautta, he ovat ilmaa ja arvottomia.

Olen kehittänyt kiusaajille tyylin, jossa kohteliaisuus on mahdollisimman korkealle viritetty. Useimmiten vihamielisetkin ihmiset jättävät kiusaamisen, kun kohtelee heitä kunnioittaen ja kohteliaasti, ei aina. Olen miettinyt, miksi minä olen valmis tavallaan mihinkään katsomatta vuorovaikutukseen vieraankin ihmisen irvailuille, ja myös hiljaisuudella sammuttaen. Se on ilmeisesti kehittynyt silloin, kun kaikki merkitykset ovat kadonneet, on ihan sama mitä sanoo, tekee tai lausuu, se tulkitaan joka tapauksessa toiseksi. Se on kuin tulos mielivaltaisuuden suhteesta yksilöön, merkitykset katoavat.

Toisaalta tuo kunnioittaminen ja kohteliaisuus on syvälle minussa juurtunut luonteenpiirre. Sen olen oppinut äidiltäni, sillä hän osasi kunnioittamisen taidon syvästi. Tällöin myös auktoriteettius nousee vahvasti esiin. Ihmisille ei tule lyömäaseita, mihin iskeä kirveensä. Se voi aiheuttaa myös julmaa eristämistä. Tätä on kuvannut hyvin Spede Pasanen elokuvassaan, Johtaja Uuno Turhapuro. Johtajuus eristää toiset kauas, eikä häntä enää oteta joukkoon. Tosin tässä elokuvassa eristämiseen johtavat tekijät on toisenlaisia, mutta osin rinnastettavissa. Sekin on muistettava, että yhteisövallassa ihminen kuvataan poikkeuksien kautta, kohteliaasta etsitään todisteita epäkohteliaana.

Sielunsa suojaamisessa sanojen särkemiseltä ja ihmisten sosiaalisuuden rääpimiseltä, on jotakin samaa, kuin että ihminen haluaa mennä luontoon saadakseen rauhaa tai kuunnellessaan musiikkia, jossa tunne voi saada hiljaisuudessa kliimaksin kenenkään sitä tahrimatta. Toisaalta, ovatko typistyneet lauseet kuin runouden synnyttämistä. Eivät ole, siinä putoaa sanoja, mutta luovuudessa syvältä sielusta nousee uusia mielikuvia, mitkä lisääntyvät ja sanoittuvat.

Raija

KIUSAAMISEN ELEMENTTEJÄ

Kiusaaminen on tämän päivän ongelma, mikä syö ihmisten voimavaroja, ja tuottaa ongelmia yhteisöihin, ja paljon surua ihmisille. Raamatun mukaan kiusaaja on itsellinen toimija, eli kiusaamiselle ei ole syytä.

Havaintojeni mukaan syitä kiusaamiselle on monia. Yksi on ihmisten luonteenpiirteet ja yksi on arvot, jotka ovat ristiriidassa ihmisten välillä.

Arvoissa ihanteet on merkittävässä roolissa ja ne syvenevät luonteenpiirteisiin, tarkemmin ottaen ihanteet, roolit ja käytänteet. Rooli on ihmisen suoja, mutta se voi olla myös surma, kun se menee liiallisuuteen. Kun on liikaa roolissa, saattaa itse unohtua. Roolissa teemme ikään kuin turvassa, annamme lausuntoja, koemme ajatuksia ja tunteita sekä rakennamme asemaa, turvaa sekä luottamusta kokien itseen ja ympäristöön, ja se on useimmiten julkisesti hyväksyttyä totuutta. Ammattiroolissa taas koemme turvaa osaamisessa.

Kiusaamisessa yksilö seilaa vilpittömyyden, itseyden ja roolien välimaastossa. Niinpä esimerkiksi liikaa roolissaan elävä saa raivokohtauksia liian vilpittömästä ihmisestä. Epärehellinen siis vihaa rehellistä. Joku opettajani sanoi kerran, että seksuaalisuus on syvimpiä kateuden aiheuttajia. Seksuaalisesti viehättävä saa perustunteet pintaan, ja kilpailija on raivattava tieltä. Ulkoisesti kaunis voi saada vähemmän kauniin raivoihinsa.

Perusasetelmissa tunteet näkyvät äänensävyissä. Niinpä ahdistunut ja matalaääninen voi saada hyökkäyksiä ihmisiltä, joilla on miellyttävä ääni. Levoton ja pelokas taas uhmaa vakaita ja rauhallisia. Vastakohdat siis löytyvät luonteenpiirteissä.

Yhteiskunnalliset arvot ovat vahvoja vaikuttamaan. Heikosti koulutettu ei saa sitä kunnioitusta, mitä korkeimmin koulutettu. Nämä ei luonnostaan ole säännönmukaisia. Toiset osaa kunnioittaa ihmistä koulutuksesta riippumatta. Julkinen totuus on aina vahvempi kuin yksilön totuus, ja virallistettu vahvempi kuin epävirallinen. Kun olin työssäni, kaksi ammattiliittoa taisteli valtakunnan tasolla, ettei koulutuksellani olisi pätevyyttä päiväkotityöhön. Se kesti kymmenen vuotta ja olin arvoton työssäni, jopa lisäkoulutuksiani yritettiin estää. Virallinen totuus polki jalkoihin yksityisen osaamisen. Siihen ei olisi tietysti tarvinnut suostua kenenkään, toisen polkemiseen.

Olenkin huomioinut, että tuijotetaan liikaa ammattinimikkeeseen, ja haetaan osaamista, mikä ei olekaan oleellista asiakkaan kannalta. Esimerkiksi välittäminen ja kuuleminen ovat osaamista, joka suorastaan huutaa näkyväksi tulemista, mutta sitä ei huomioida, ja juuri se voisi olla avain yksilön nousemiseen ahdinkojen yöstä.

Raija

VIHAN SIEMENET

Muistan erään tapauksen, jossa viha kasvoi kasvamistaan. Nuori poika joutui isänsä pelinappulaksi, isän vihattua vaimoansa. Hän juotti poikansa humalaan vain noin kolmentoista vuoden iässä, ja pyysi tätä ampumaan vaimon antamalla hirvikiväärin käteen. Tuon jälkeen ja asian epäonnistuttua poika pakeni kodistaan. Mutta viha jäi kytemään, ja poika vihasi äitiänsä lopun ikäänsä, moittien tätä hirmuvaltiaaksi, ja milloin miksikin. Koskaan hän ei käsitellyt traumaansa ja eli elämänsä loppuvuodet dementoituneena.

Viha siemeniä voi olla monenlaisia. Käsittelemättömät asiat tulevat esiin monesti vihana toisia kohtaan. Ne ovat usein tiedostamattomia, eikä henkilö kykene antamaan anteeksi ja käsittelemään asiaa. Voimme vihata toista erilaisuuden vuoksi, ideologiamme takia ja ihanteemme ovat toisia asioita. Ylipäätänsä olen todennut, että rikokset toista ihmistä kohtaan voivat saada aikaan heijastevaikutuksen, vihaamme henkilöä, jota vastaan olemme tehneet rikoksen. Joskus se onnistuu ihan oikeaan osoitteeseen.

Mielipidevallassa luotamme siihen, että toinen osaa arvioida toista objektiivisemmin kuin ihminen itse. Olen todennut, että toisen arvioinnissa luulot ovat vahvimmillaan.

Vaikeimpia ovat heijastevaikutteet. Oma rikoksemme heijastuu toiseen. Aina ei luonnollisestikaan ole kysymys omasta rikoksesta, mutta harvinaisen usein.

Ikuisten pelkojen takana voi olla käsittelemättömät asiat. Ei ole aina helppoa käsitellä asiaa, koska sen on voinut torjua mielestään. Tuo edellä mainittu poika koki niin vahvaa syyllisyyttä, ettei voinut enää kohdata vanhempiaan. Pelko ja häpeä aiheuttivat sen, että hän torjui hirveän teon mielestään, mutta se koitui myös kohtaloksi, hän torjui myös muistinsa lopulta. Rehellisyys itseä ja muita kohtaan ei ole kehnompi periaate.

Raija

YKSINÄISYYS

Vanhuksia tavatessa kuulen monenlaisia elämän tarinoita. Sieltä löytyy yksin oloa, yksinäisyyttä, hylkäämistä ja elämästä selviytymistä. Jokseenkin viimeisen tapaamisen puitteissa kuuntelin yksinäisyyden syntymekanismeja. Puolessa välissä kahdeksaakymmentä oleva rouva kertoo kuinka hän joutui yksinäisyyteen vauvan synnyttyä ja kuoltua vain kahden päivän ikäisenä. Sairaalassa ei huomioitu tunteita, ja asiat hoidettiin kylmästi. On ymmärrettävää, että surun keskellä tuntuu pahalta, ja ei ehkä huomaa kaikkia vivahteita, mutta ajassa viisikymmentä vuotta sitten oli tunteettomuutta, ihminen jätettiin yksin selviytymään.

Onko meillä kulttuurissa enemmän välinpitämättömyyttä kuin tukea? Emme osaa myötäelää toisen kokemuksia. On selvittävä yksin liian vaikeista asioista. Ehkä tämä on yksi selittäjä sille, että yksinäisyyttä esiintyy paljon. Yksi selittäjä on ideologia. Olemme kansa, joka on lähempänä kommunismia kuin yksilöä kunnioittavaa demokratiaa. Pohjois-Korean tapaan on opittava ajattelemaan niin kuin johtajat, eikä omille ajatuksille jää tilaa, toki se on mahdollista, mutta epätodennäköistä. Oma ajattelu ei kehity, ei ole valinnan vapautta luoda ajatuksia, ne luo määräävä ihminen. Yksilöä ei haasta Jumalan puhuttelu, vaan johtajien käskyt toistopakkoina.

Joskus pohdin sitä lähestymistapaa, mikä meillä on toiseen ihmiseen. Olemmeko oppineet ikään kuin opettajan roolin toiseen ihmiseen, neuvomme herkästi, annamme ohjeita ja autettava on kohde. Myötäelämistä ei synny.

On pitkälti lääketieteen ansiota, että kohtaamme ihmisen kohteena, jota operoidaan. On surullista lukea, kuinka tavan tallaajat alkavat käyttää terminologiaa, kuten psykopaatti, narsisti, jne. tietämättä loppujen lopuksi syvällisemmin näiden termien merkityksiä. Moni joutuu tämän leimaamisen uhriksi yhden virheen takia ja vetäytyy yksinäisyyteen. Itse jouduin syrjityksi, kun puutuin väkivaltaan. Tunnen fiksuja ihmisiä, jotka leimattu, kuten myös todella vaikeita ihmisiä. Myös mediaa voi syyttää termien viljelystä, ja leimaamisen synnyttämisestä. Psykologisoiminen on päivän voima, jakaja ja syrjäyttäjä, myös yksinäisyyteen ajaja.

Raija

RAKKAUDEN MONET KASVOT

Nuoruudessa rakastuin vuorovaikutukseen ja sanakieli oli yhdistävä linkki tunteille. Rakkaus sai kestää vain viisi kuukautta, kun se otettiin minulta pois. Se jätti vahvan voiman minuuteeni, uskoni vuorovaikutukseen ja alkoi rakentamisen kauden. 

Maailma ei ollut kuitenkaan kirjoitettu vuorovaikutuksen varaan, näin vallan voiman, joka saneli enemmän. Valta ja asema olivat yhteiskunnan toimintamalli, enimmäkseen ennakkoluulot ja vihamielisyys. Unelma rakkaudesta jäi uinumaan unipurrelle. Rakkaudelle ja myötäelämiselle ei ollut tilaa.

Tuli varhainen keski-ikä, puolessa välissä kolmeakymmentä. Uinuva rakkaus heräsi, ja löysi takaisin puheen. Rakentamisen palikoita järjesteltiin ja soviteltiin uusiin kehikkoihin. Nuoren aikuisen aistillisuus nousi esiin voimakkaampana kuin osasi kuvitella. Realismi otti enemmän kuin voimavarat antoivat myöten. Se otti voimille, enää ei jaksanut uskoa niin paljon kuin unelmat hakivat.

Tuli uusi aika ja pettymykset. Maailma näytti veriset kasvonsa, mitään ei saanut toivoa, ei uskoa, järjestelmä valaisi raadolliset sävelensä, ihminen ei ollut arvossaan.

Mutta vieläkin oli opittavaa. Sielu kaipasi rakkauden unta. Se tuli yllättäen, en etsinyt. Minun oli jälleen nähtävä se, että rakkaus oli monivaiheinen, se esiintyi omissa kehityspylväissä, antamassa jotakin sellaista, mitä ei ollut ennen kokenut, se antoi aina uutta, eri tasolta. Oli kasvettava ja opittava jälleen uutta, syvempää, puhuttelevampaa, tulla omaksi itseksi aina vain uudestaan eri ulottuvuudessa.

Raija

ARVOTTOMAT

Ihmisoikeuksista taistelu on alkanut muuttua sotaretken näköiseksi. Ei ole enää kysymys oikeuksista, vaan vallan väärin käytöstä. Afganistaniin ollaan jälleen palauttamassa perhettä, joka on heille kuolemanleiri.

Olen parhaillaan loppusuoralla kirjassa ”Tappava psykiatria”, Peter C Götzsche.  Hän on luonnontieteiden maisteri, pääaineena biologia ja kemia, lääkäri, ja erikoistunut sisätauteihin.

Tämän kirjan toivoisi kuuluvan yleissivistykseen, sen verran painavaa tekstiä siinä on. Englannissa kirja sai huomion, mutta ei luonnollisestikaan Suomessa. Kirjassa selvitetään lääkkeiden väärinkäyttöä, testien ongelmallisuutta, joissa ilmenee vaikeita ongelmia. Lääketeollisuus on määräävässä asemassa suuntauksessa, jossa lääkkeillä suorastaan aiheutetaan vahinkoa ihmiselle. 

Tanskan yleisradion toimittaja oli saanut lapsuudessa ADHD diagnoosin ja päätti kokeilla testiä kollegoilleen. Kahdeksasta toimittajasta sai ADHD luokituksen seitsemän aikuisikäisenä tehdyssä testissä.

Kirjan perusteella voi sanoa, että ihmisiä ajetaan suorastaan itsemurhiin, joihin lääkkeet altistavat.

Milloin ja missä opeissa toisesta ihmisestä tuli toisen arvioija, milloin alistaja? Osin tästä voidaan syyttää tiedettä, osin uskontoja, osin yhteiskuntia. Sukupuolikaan ei ole vapaa alistamisen ongelmista. Itsensä ylentäminen toisen yläpuolelle on suurimpia ongelmien aiheuttajia. Itseni leimattiin häiriköksi, kun puutuin lasten päällä olemiseen nukuttamiseksi, sillä nukuttaminen näillä keinoin oli normi.

Kun ajattelemme niitä oppeja, jotka ovat johtaneet ihmiskäsityksiin, alistamisen vastakohdaksi ylentämisen suhteen on runsaasti esimerkkejä. Ei voida kieltää sitä, etteikö Raamattu olisi tähän ohjaava. Kirjoittajat kuvaavat ihmisluonnetta ylevyydestä alentuvaan. Se on tavallaan perusta sille, että ihminen pyrkii tavoitteisiin etsimällä korkeampaa, mutta alistamista ne eivät selitä. Ongelma on kielen ymmärtämisessä. Naiset ovat joutuneet alistamisen kohteeksi useammin kuin miehet, näin voi sanoa. Sanakieli ohjaa merkityksiä muualle, kuin olisi tarkoitus. Eevasta (ajatus) tuli nainen, Aatamista (ruumis) tuli mies, kun kielet menivät sekaisin. Arvottomuus on kasvatuksin ja opetuksin saatu ongelma, joka on pesiytynyt järjestelmiin.

Raija

AJATTELUN HARHAT

Somessa hokemat, sanonnat ja uskomukset on usein jaettua näkemystä. Eräs viime viikolla osui silmääni. ”Kavahda niitä, jotka tietävät totuuden, mutta rakasta niitä, jotka etsivät sitä”. Ajatelman fokus on etsimisessä. Nämä viisauden kivet ovat siitä harmillisia, että niitä hoetaan jokseenkin tahattomasti ehkä juuri siksi, ettei sittenkään uskalleta etsiä ja ajatelma jää kaikumaan päähän.

Totuuden etsiminen on pääsääntöisesti ehdottoman tärkeää. Mutta etsimiseen liittyy vaaroja, joissa luomme uusia totuuksia ja olemmekin jo rikollisella polulla. Itselleni tehtyyn rikokseen otti kantaa yhteisö, joka ei ollut paikalla, ja kuunteli tarinoita sekä uskomuksia. Kaikkein ehkä syvin ja ongelmallisin asia oli asenne naiseen. Nainen oli syyllinen, vaikka rikolliset olivat tekijöinä. Syyllisyys annettiin ja määrättiin uhrille joukkovoimalla häpäisten.

Totuutta etsiessä törmää monenlaisiin ongelmiin ihmisyydessä. Ensinnäkin ihminen voi kokea aistiharhoja, siis havaita väärin, puutteellisesti tai yli todellisen kuvan; ylirasituksessa, kiireessä verensokerin alhaisuudessa, heikossa viestinnässä jne. Ajatteluharhat ovat tyypillisempiä, niihin liittyy ihmisen mielikuvitus ja opitut asenteet. Syntyy tunteita, jotka värittävät asian.

Totuuden etsimisessä ei voi aina vain etsiä lisää. Lääkäri ei voi etsiä sydäntä jatkuvasti väärältä puolelta, johonkin on uskottava ja luotettava, että se pysyy, joskin tämänkin olen kuullut muuttuvan, sydän löytyi oikealta puolelta.

Uskomukset ovat vaarallisia, jos emme opi ajattelemaan itse, vaan ne synnyttävät yhä uusia uskomuksia. Ja juuri siksi, ne ovat vain kaikuja ajattelemattomuuden ongelmista, kun itsensä ajattelua ei kyseenalaista. Ajattelu ei ole mielikuvia, sitä voi kehittää, mutta kaikkea ei voi tietää. Syväajattelussa opimme näkemään kokonaisuuksia. Tällöin ihminen oppii erottelemaan mielen, tunteet, ja havainnot sekä ottamaan vastuun havaitsemisestaan. Tarinoissa on aina vaaransa. Ajattelu voi olla korkeampitasoista keskustelun pohjalta. Koulutuksessani havaitsemista opettava opettaja havainnollisti havaitsemisen oven postiluukusta näkemiseen ja etsimiseen.

Raija