Muistan
erään tapauksen, jossa viha kasvoi kasvamistaan. Nuori poika joutui isänsä
pelinappulaksi, isän vihattua vaimoansa. Hän juotti poikansa humalaan vain noin
kolmentoista vuoden iässä, ja pyysi tätä ampumaan vaimon antamalla hirvikiväärin
käteen. Tuon jälkeen ja asian epäonnistuttua poika pakeni kodistaan. Mutta viha
jäi kytemään, ja poika vihasi äitiänsä lopun ikäänsä, moittien tätä
hirmuvaltiaaksi, ja milloin miksikin. Koskaan hän ei käsitellyt traumaansa ja
eli elämänsä loppuvuodet dementoituneena.
Viha
siemeniä voi olla monenlaisia. Käsittelemättömät asiat tulevat esiin monesti vihana
toisia kohtaan. Ne ovat usein tiedostamattomia, eikä henkilö kykene antamaan
anteeksi ja käsittelemään asiaa. Voimme vihata toista erilaisuuden vuoksi, ideologiamme
takia ja ihanteemme ovat toisia asioita. Ylipäätänsä olen todennut, että
rikokset toista ihmistä kohtaan voivat saada aikaan heijastevaikutuksen, vihaamme
henkilöä, jota vastaan olemme tehneet rikoksen. Joskus se onnistuu ihan oikeaan
osoitteeseen.
Mielipidevallassa
luotamme siihen, että toinen osaa arvioida toista objektiivisemmin kuin ihminen
itse. Olen todennut, että toisen arvioinnissa luulot ovat vahvimmillaan.
Vaikeimpia ovat
heijastevaikutteet. Oma rikoksemme heijastuu toiseen. Aina ei luonnollisestikaan
ole kysymys omasta rikoksesta, mutta harvinaisen usein.
Ikuisten
pelkojen takana voi olla käsittelemättömät asiat. Ei ole aina helppoa käsitellä
asiaa, koska sen on voinut torjua mielestään. Tuo edellä mainittu poika koki niin
vahvaa syyllisyyttä, ettei voinut enää kohdata vanhempiaan. Pelko ja häpeä
aiheuttivat sen, että hän torjui hirveän teon mielestään, mutta se koitui myös
kohtaloksi, hän torjui myös muistinsa lopulta. Rehellisyys itseä ja muita
kohtaan ei ole kehnompi periaate.
Raija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti