JOULUN SANOMAA

 Joulu meille kristityille on syvän sanoman kieltä. Joulupukin esikuva on Pyhä Nikolaus, mikäli on uskominen kirjailija Roope Lipastia, jonka kolumnin luin aamulla Ylen sivuilta.

Elämän tarkoitus on usein hukassa, ja joskus se selviää vasta jälkeenpäin, omat tavoitteemme ovat enemmän merkitysten maastossa, minkä näen yksilöllisyyteen liittyvänä. Tarkoituksen suuremman viisauden opin Jackie Kennedyn papilta, joka sanoi, ettei ihminen sitä voi oikein ymmärtää. Näin voin todeta elämäni kohdalla.

Kyllä meillä on lupa pohtia, mikä on elämän suuri tarkoitus, elämäntehtävä ja omien arvojen jäsentäminen, jokaiselle omansa. Mitä voimme toiselta ja itseltä vaatia, voisiko elämäntarkoituksen sävellyksen katsoa tulevan vasta elämän edetessä kehityksen poluilla, kasvamisen ja oppimisen, ymmärryksen syntyyn, mitä tarvitsemme? Usein tarvitseminen liitetään kuluttamiseen, materialismin haalintaan. Alkuperäisesti psykologian asiantuntija Maslowin luokittelemat tarpeet luokitellaan enemmän ihmisyyteen liittyvänä.

Synnyin olympiavuonna 1952 suuren perheen kuudenneksi lapseksi. Lapsia tuli enemmän kuin laki salli, yhteensä viisitoista. Lääkäreitä ei ollut eikä kumihanskoja jälkeläisten lisääntymisen esteeksi. Pulaa oli erittäin monesta asiasta, ruuasta, vaatteista ja kansakoulu tuli kylälle vasta 1930 luvulla. Pitkälle toiseen kymmeneen ikävuoteeni elimme avustuksien varassa, erityisesti sen jälkeen, kun elinkeinot hiipuivat 1960 - 70 luvulla metsä- ja maatalouden suhteen, jolloin olin nuori ja ymmärsin enemmän kuin varhaislapsuuden kodissa. Toki luonto antoi syötävää särpimiksi. Minun ihmeeni lapsuudessa oli Pelastusarmeijan joulupaketit ja veljeni tekemät sandaalit puusta veistäen, vasikannahkaremmeillä. Alkuun meillä oli vain yksi lehmä.

Pitkään taistelin elämäni tarkoituksen ymmärtämisessä, kärsimyksen huutoni raikui pitkälle, siinä kohtelun ongelmiin. Joku jo sanoikin ettei sinulla ole mitään erityisoikeutta sairastamiseen ja sen asian esiintuontiin, aivan tuntematon, mitä hän tiesi minun kärsimyksen oppimisesta. Kärsimystä en julista enkä ihannoi elämäntarkoituksena, liiallista valtaa toiseen nähden, arvostelemista, en myöskään liiallisia ihanteita. Kärsimystä on syytä vähentää eri keinoin.

Elämäni tarkoitus oli kuitenkin syvemmällä, jonka arvon ymmärsin vasta vanhempana. Olin mukana kyläkirjan kirjoittamisessa, Kotikylämme Valtimon Sivakka. Olin etsinyt syväminuuttani, selkeyttänyt itselleni matkaani lapsuudesta aikuisikään. Mikä siellä oli tarkoitus? Siitä kirjassamme kerron. Reilu 70 vuotta elämän ja oppimisen matkaa selkeytti sen, suomalaisen koulutuksen perusongelmaa, leikkimielisyyden ja leikin olemuksen puutteen liiallisena sanakielen arvostamisena, jolloin itselläni katosi itsemääräytyminen ja aloin toistamaan oppeja, luovuuteni katosi ja mieleni vaikeroi rankasti.

Jouduin lähtemään työstä, hakeuduin itseilmaisun ja tunne-elämän etsimiseen itsestäni, itsemääräytymisen perusteita, mikä koulutuksieni väylältä puuttui ja puuttuu yhä monesta paikkaa, syväoppimisen kehto, minuuden rakennuspuiden eväät. Sitä ei opetettu 1990 luvulla vielä yliopistossa, psykiatrit kävivät oppinsa Sveitsistä, joita jälkiä itsekin kuljin monia kilometrejä ymmärtämättä aina sitä fyysisyyden perustaa, kuin henkistä puolta ei olisi ollutkaan mielen ja tunteiden osalta.

Pitkän matkani päätteeksi sain oppia leikin kautta itsemääräytymisen synnyn syventävissä opinnoissa, ei vain uskona erilaisiin ideologioihin, vaan oikeutena ihmisyyteen. Ehkä syvimpiä oivalluksiani on se, että ruumiimme liika-aistillisuutena on väkivallan esiintuoja, siksi yksilöllisyys ja persoonallisuus on kuin väkivallan estämistä, vaikka se moralismissa katsotaan sieltä tulevaksi. Työn jälkeen näyttelin kesäteatterissa, jossa aivotoimintani palautui itsemääräytymiseen. Ympäristön pakotteista syntyvää psyyken puolustusta huutona en pidä minuudessa tahdon ja halun ilmauksena johdonmukaisesti. Oppimiseni ei ole itseni olemuksen määrääminen toisten opiksi, se on ihmisyyden ydintä, oppimisen oppimista ihmistieteiden avulla niin ettei se vie pois mielenterveyttä itsemääräytymisen tuhossa.

Hyvää Joulua ja Onnea vuodelle 2026!

Raija