Suomi on puhumattomuuden kansaa, eri keinoin mykistyneitä. Jossakin se voi onnistua, jossain täysin kummallinen ilmiö, puhuminen. Asiaa kannattaisi ehkä katsella laajemmasta näkökulmasta. Onko keskustelukulttuuri kehittynyt vain hierarkkisesti oikeutettuna, vai jokaisen osallistumisoikeudella? Ketään ei voi pakottaa, mutta ei mielestäni estääkään erilaisilla menetelmillä, sananvapaus on oikeutta.
Vuorovaikutusoikeus periaattena on erittäin tärkeä oikeus, ja alkaa luonnonmukaisesti jo geeniperimänä, eläinkunnassa pennut hamuaa emänsä nisiin, lapsi äitinsä rinnoille, seksuaalisesti etsimme yhteyteen. Elämmekö sitten vain ”kyllä luonto tikanpojan puuhun vetää” periaatteella, vai onko meidän nähtävä niin, että meissä on myös henkinen puoli, jolle on löydettävä yhteinen kieli ymmärtääksemme toisiamme, mieli, kieli ja tunteet.
Näyttelijä Armi Toivanen oli MTV kolmosella viiden jälkeen ohjelmassa haastateltavana viestinnän ja viestittymisen ongelmista, ristiriidoista, mikä toisillemme välittyy. Hän oli käynyt Amerikassa oppia saamassa, kuinka kehonkielemme onnistuttaisiin saamaan siinä mielessä viestintään, että aitous ja välittyminen toiselle onnistuisi äänen, hengityksen ja mielen suhteen. Välittyykö vakavan asian sisältö vakavalla naamalla, vai pitäisikö olla myös ilmettä kasvoilla? Mainiosti hän esitti TV- haastateltujen kasvon ilmeitä, kuinka ne eivät välittäneet mitään viestiä toiselle tunnetasolla, eikä vaikutusta syntynyt. Itselläni oli erinomainen opettaja Marja-Leena Haapanen opettamassa, miten kehon liikekieli viestii asentojen kautta. Usein nämä ovat tahattomia viestejä, emme ole niin tietoisia, mitä vanha psyyke kertoo, mikä kiehtoo aikuisen persoonassa ja mikä on tilanne omassa jaksamisessa sekä mikä ympäristötekijöissä.
Mikä sitten avuksi, jos ei nämä mielen liikkeet ja asiayhteydet kohtaa hyvässä viestinnän kontekstissa? Mitä jos ensimmäinen reaktio onkin inho eikä ihastus? Tekisi mieli heti potkaista ulos lähestyjä, ettei uhkaa viedä vaimoa/miestä mennessään viehkeällä tyylillään, selvästi uhka, en tässä nyt jaksaisi lähteä kilpailemaan asemani oikeudesta mielitekojen maailmaan. Miten saavuttaa herkkyys ja hienotunteisuus vuorovaikutuksen kentällä, ja on tärkeää että muotoseikat on tietoisena mielessä, mutta myös mielen herkkyys aistia toisen mielentilaa, lukea kasvoilta ilmeitä, kuulla äänessä säröjä, surua, iloa, pontevuutta, tahtoa, alistumista ja niin edelleen. Myötäelämistä tarvitaan.
Analysoin noin kymmenen keskustelutilaisuutta, miten vuorovaikutus oli kehitetty osallisuuden näkökulmasta ison salin tyyppisissä tilaisuuksissa. Monissa oli hierarkkinen lähestymistapa oikeutena puhumiseen ja sitä kautta valtaan. Puhujapöntöstä puhuttiin kansalle ja kuulijoille, eikä kuuntelijoille oltu järjestetty osallistumismahdollisuutta, kuten lapulle kirjoittaminen, viittaamalla oikeus puheeseen, pienryhmät jne. Mikä ihmeen opettajakorokesyndrooma suomalaisia vaivaa, yhäkö vain auktoriteetit saavat puhua. Kunnioitan auktoriteetteja, asiantuntijoille tulee olla erityisoikeus alustaa, mutta ei se tieto ole ainoastaan heitä itseään varten, kuulijoilla on oikeus oppimiseen ja kasvuun´myös.
Raija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti