MISSÄ PAHUUDEN RAJAT YLITETÄÄN JA HYVYYS KATOAA?

 

Sampo Terho on julkaissut kirjan Stalingradin viemärit, pahuuden kierteistä järjestelmissä, miksi samaistumme pahaan. Hän on entinen kansanedustaja ja historian tohtori. Kirja on 900 sivun järkäle, että tuskin jaksan lukea sitä, vaikka viisasta olisi, ehkä hän avaa pahaa paremmin historiasta käsin kuin osaan ymmärtää, mitä kaikkea historia on tuonut mukanaan. Hänen haastattelunsa sai minut pohtimaan asiaa. En tunne häntä, en ole perehtynyt hänen aatemaailmaansa, enkä ole täällä suosittamassa häntä, pidän vain tärkeänä, että asioita tarkastellaan eri näkökulmista.

Totalitaarisissa ja autoritaarisissa valtioissa näyttää siltä, että pahuus on kuin niiden niiden lannoitetta omistaa maailman ja luonnonvarat, ihmiset järjestelmineen ja/tai diktatuurien omistushalu alistaa kaikki heidän käskyvaltansa alle, yksilöistä yhteisöihin ja kansoihin. Järjestelmät ovat itsetarkoituksellisia ja estävät yksilöiden syntymää sekä yhteisöjen kehitystä, tervettä mielen kehitystä ja syntymää yksilöllisesti.

Kasvatuksen ja opetuksen perusyksikkö on ihmiskuva, päätyen ihmiskäsityksiin, arvoihin ja hyveisiin. Näyttää siltä, että pääosin historiassa nämä ovat enemmän luuloihin perustuvaa mielivaltaa kuin tietoon sekä tutkimukseen ja luuloihin perustuvat näkemykset ovat perustuvanlaatuisia omien ongelmien projisointeja toisiin. Psykiatriassa väitetään, että tuo pahuus on yksilöissä synnynnäistä, ajattelen, että fysiologista alttiutta se voi olla, mutta psyykkisesti valta luo sitä eri opetus/kasvatusmenetelmien kautta. Eipä ihme, kun sota-aikaan psykiatriassa väitettiin, että ihminen on mielisairas, jos ei kykene tappamaan. Tässä siis luotiin ideologiaa toisenlaisten kukistamiseksi ja omalle näkemykselle ylivaltaa. En ole asiantuntija, mutta väitän pahuuden ongelmien enemmän syntyvän järjestelmistä.

Vallan haalijat yrittävät estää toisten vapautta, iloa ja aistimuksia, se on usein uskomusoppien hävityssyndroomaa. Eri näkemyksissä ja irrationaalisissa mielikuvissa voi olla hyveiden mahdollisuus, jos ymmärtää syvimpiä ideoita ihmisyydestä, vapautta, oppimisen ja kasvun mahdollisuutta ja siinä päädytään ratkaisukeskeisyyteen ihmisyyden ytimessä oppien ja nähden kauneutta, hyvyyttä ja totuutta, sekä aistimalla ihmisyyden todellisuutta vapaana. Moraalisena kontekstina pahuuden näkeminen ensisijaisesti yksilön ominaisuutena on historiallisesti todentunutta vainoa alkaen sukupuolista, kirjoituksista ja käytänteistä. Kaikessa on aina vaaransa, ääripäisestä kidutuksesta holtittomaan vapauteen. Nykyään johtaa seksuaalisuus valintoja, sanakieli voi ohjata uskomuksiin, joissa ei todellisuus tule esiin yhteisöjen eikä yksilöiden suhteen.

Uskomuksiin perustuvat oppimis-, kasvamis-, ja kehitysnäkemykset tuottavat psyykkistä sairastumista niin yksilöihin kuin yhteisöihin. Keinoina niiden tuhovoimassa käytetään sekä persoonallisuusteorioita, vuorovaikutusvaltaa, ammattioikeuksia, väkivaltaa ja valtaa tietoina, joista puuttuu kokonaisnäkemykset ja loogisuus, mielikuvitus velloo rajattomana halliten ihmisten tietoisuutta näennäistiedoilla, populismina ja toimintoina ilman ihmisyysoikeuksia, rajaten eri puoli ihmisyydessämme, kehittäen psyykeä heijastavaksi, ja yksilöt jäävät pimentoon yksilöllisen ihmisyytensä todellisuudessa, vuorovaikutteisuus on normipsyyken heijastumia vailla yksilön kokemaa, itseisarvoksi muuttuneena. Tutkiminen on vähäistä. On kuin maailmaa kehitettäisiin ihmiskuvien avulla vain ruumiin kautta, eikä psyykkistä kehitystä nähdä. Tuomitsijoiden ja valtaapitävien kulttuurissa ihminen on syntinen ja paha, ymmärtämättä sitä, että se ideologia itsessään tuottaa sen.

Alistavalla ja häpäisevällä kasvatuksella saadaan aikaan niin vahva psyykkinen puolustus, että viha kasvaa sen kantajaksi, ihmiset heijastavat omat kokemukset toisiinsa ja eletään jatkuvien katastrofien kierteessä vapautumatta kokemaan elämää ja hengittäen ihmisyydessä sellaista, mikä vie kasvuun ja oppimiseen. Pahimmillaan psyykkinen puolustus vain tuottaa yhä uusia mielikuvia ja muistikuvia mielivaltaisesti sekoittuen todellisuuden kanssa, eikä psyyke muistin kautta osaa jäsentää näkemyksiä. Ruumiin aistimuksia vahvistetaan eri keinoin yhä vahvemmiksi sekoittamaan hyvää tietoa. Väkivallan ja totalitaaristen järjestelmien kulttuuri tuo sairauksia, toistaa pahuutta ja ongelmia, eikä yksilöllisyys pääse kehittymään.

Kun nämä järjestelmän opit hallitsevat, vallitsevat ja ohjaavat ihmisyyttä, yksilö jää kehittymättä, mieli ja tunteet kuolee ja/tai alkaa ohjata valintoja yliaktivoituneena, yksilöistä tulee yleisyyden toistajia, viha nielee yksilön kykyjä olla inhimillinen, oppia mielikuvituksensa avulla ja olla välittävä kyvyissään kokea toista kohtaan myötäelämistä. Näin järjettömät uskomukset tuhoaa hyvän ja paha saa vallan. Jos ja vain kun kulttuuri perustuu ruuminkuvien kautta, eikä henkistä puolta taiteiden ja filosofioiden avulla kehitetä palvelemaan yksilön ja yhteisöjen kautta ihmisyyden kasvua, kehitystä ja oppimista, toistamme vain vanhaa uuden syntymistä estäen, emmekä huomioi uusia tieteellisiä teorioita myös todentamisena ihmiskäsityksiin ja ihmiskuviin.

LOPUKSI LYHENTEITÄ KASVATUKSEN, OPETUKSEN, KEHITTYMISEN JA KASVAMISEN IDEOLOGIOISTA YHTEISKUNTIA KEHITTÄVINÄ TIETEELLISESTÄ LÄHTÖKOHDISTAAN KÄSIN.

Raija

Seuraava määritelmä tuli esiin googlatessa, josta en löytänyt lähdettä:

Arvot ja hyveet ovat läheistä sukua toisilleen, mutta toisin kuin arvojen, hyveiden on ollakseen ylipäätään olemassa välttämättä tapahduttava myös käytännössä. Siinä missä arvot ovat ideaaleja, joiden toivotaan ohjaavan toimintaa, hyveistä voidaan puhua vasta, kun ideaaleista on tullut totta.

Helsingin yliopiston sivuilta määritelmää:

Erik Ahlmanin,Georg Henrik von Wrightin,Ilkka Niiniluodon ja Jaana Hallamaan esittämien näkemysten ja yhteiskunnassa viime vuosikymmeninä käydyn arvokeskustelun valossa.

Filosofit Aristoteleesta alkaen ovat olleet sitä mieltä, että jokainen ihminen tavoittelee elämässään sitä, mikä on hyvää.

Arvot ja hyveet ovat olennainen osa kaikkea inhimillistä toimintaa. Yhteiskunnan ellei koko ihmiskunnan tulevaisuus on sen varassa, että lapset kasvatetaan arvoihin ja hyveisiin, Kylliäinen sanoo.

Yhteisö vastaa itse toimintansa ja hyvinvointinsa kannalta keskeisten hyveiden määrittelystä. Hyveiksi voivat kuitenkin kelvata vain sellaiset ominaisuudet, jotka tuottavat hyvää yhteisön itsensä lisäksi myös sekä yhteisöön kuuluville yksilöille että yhteisön koko toimintaympäristölle.