keskiviikko 6. maaliskuuta 2024

HÄPEÄN ISKUT TRAUMASSA

 

Joskus tuntuu todella siltä, että olemme samaistuneet enemmän opettajiin, ja se on enemmän vaikutteena kuin psykologisesti vanhempamme ja sisaremme, mitkä kokemuksina tulisi valintoihin ja ohjaisi psykologisesti tulleeseen tunnesidokseen tunnereaktioina, mihin usein vedotaan, ja sitäkin se voi olla. Näyttää siltä, että se on enemmän perhevastaisen politiikan seurausta.

Joku on sanonut, että hyvä opettaja antaa oppilaansa voittaa ja loistaa. Asiat on monimutkaisempia kuin aina edes osaamme arvata tai tiedostaa, muistikin vaeltelee minne sattuu, eikä kiinnostus ja kiintymys tahdo pysyä riittävän vahvana asian selviämiseksi. Muutos tuo uutta virtaa, mutta on perusasioita, joita ei voi muutoksella murtaa, uuteen hurvittelemalla, kuten eheys kasvavana ihmisenä, ja ihmisarvon oikeus. Tarvitsemme ihmisyyteen kehon, mielen ja tunteet sekä kasvamiseen sekä oppimiseen toiset ihmiset, kielen ja tiedon. Pitkälti meitä houkutellaan seksuaalisuuden kautta innostukseen, mikä on Freudilaista perua lapsuuden alkuärsykkeiksi väitettynä, ja siinä on unohtunut mielen syntymä sisäisistä mielikuvista käsin, kyvystä oppia oppimaan ja ajattelemaan. Kaikkeen ei käy opiksi yleinen toimivuus, vaan tarvitaan myös erityistä osaamista, yleisessä on vaarana, ettei moni puolia nähdä.

Kerron oman esimerkin kautta siitä, kuinka häpeästä trauman saanut saattaa joutua ongelmiin, kun ammattikasvattajat tai -opettajat ryhtyvät harrastamaan toisten ihmisten ohjaamista omille arvoilleen sopiviksi, tai kuka tahansa tavan pulliainen katsoo itsensä siihen kykeneväksi. Toivon, että voit saada tästä apua tarkastella itseäsi ja kehitystäsi, ammattiapua on vaikea saada. On luonnollista, että me opetamme huomaamatta ja opimme toisiltamme ihan vai ollessamme läsnä, puhuessamme ja toimiessamme, tiedostamatta ja tiedostaen, kunnioituksen poluilla kulkien, ylivaltaa välttäen, kuullen ja nähden, tunkeutumatta toisten ihmisten kokemuksiin itsestä. Seuraava case tapahtui minulle nuoruudessa, kun en osannut varoa, enkä ymmärtänyt asiaa ja toisaalta pelkäsin menettäväni paikan yhteisössä, jossa työskentelin kasvatus- ja opetusalalla. Pelko oli vahva, koska olin menettänyt juuri tässä mielessä paikkani ja olemassaolo-oikeuteni, itsemääräytymisen. Syntyi minuuttani rikkova trauma, minusta tuli toinen kuin minä olin, trauman tuotos.

Aikaisemmassa blogissani kerroin, kuinka korkeammalla hierarkkisessa asemassa oleva nöyryytti minua kielen käytöstä, lapusta, jonka olin laittanut oveen, käskymuodon jalkineiden poistamisesta, ”jättäkää kengät eteiseen”. Opettaja repi sen palaseksi vihaisena ja julmasti ilmoittaen sopimattomasta kielen käytöstäni, ”käskymuotoa et käytä”. Normaalisti ja asiallisesti ohjeistaminen ei mitenkään ollut minulle vaikeaa, otin vastaan hyvin niitä, persoonallisuuteeni kuului vahva oppimisinto, josta olin joutunut luopumaan lapsuudessa ja nuoruudessa köyhyyden vuoksi. Ohjeistamisessa tapahtui häpäiseminen ja nöyryytys. Koska minulla oli alla vakava trauma, paha väkivalta ja siitä puhumisen estäminen häpäisyllä yhteisön voimalla, häpäisyisku tuotti persoonaani toisto-ongelman, aloin käyttää vain kysyvää muotoa, voisitko, jättäkää sanan sijaan ja se toi ongelman kasvatustyöhöni, aloin myös lapsilta kysyä, voisitko, ja se taas aiheutti tarkkailijoissa sen, että alettiin pitää lepsuna kasvatuksena. Ei ainoastaan kielen käyttö ole se, mikä saa lapsen tottelemaan, mikä on tärkeää kasvatuksessa, vaan aitous, kiinnostus ja kunnioitus, minkä kautta lapsi on luottanut, turvautunut ja oppinut kunnioittamaan aikuista, ja mistä sain paljon myös kiitosta, joskus liikaa vastuuta ja työtä, kun homma hoitui.

Trauman jäljet jäivät kieleni kehitykseen ja se tuli pelkona ihmisiin, jotka kokivat ja rankaisivat alamaiseksi kokemiaan ihmisiä. Kielestäni tuli toistavaa, kuin myös teoistani, opin vain tottelemaan.

Kun taistelimme pitkään sosiaalialan ammattilaisten saamista päiväkoteihin, arvotaisteluissa kasvatustieteilijät ottivat vallan. Monia sosiaalisia taitoja ja ohjausta olisi tarvittu lapsille, mutta erityisen vaikeaksi näytti tulevan se, ettei ymmärretty tunnepuolen kehitystä ja sen oppimista estäviä tekijöitä. Kun lapsi tulee heikoista oloista, tai ei saa tukea kotoa, ja jos on vielä kokenut traumoja, hänen oppimisestaan voi tulla toistavaa, mielikuvitusta ja luovuutta ei synny. Aina ei näin käy ja se on yksilöllistä myös. Olen vakuuttunut siitä, että mielikuvitus syntyy vapaudesta, pakkomielikuvat psyyken ahdistuksesta. Terve ahdistus ristiriitana oman tavoitteen ja olevan kanssa vie oppimiseen ja ongelman ratkaisun etsimiseen.

Kun lapsi ei saa olla sitä mitä hän on, ensikuukausina syntymästään tunnekokemuksen valtaama, ja kehonkielen kokija, ennen kuin sanakieli ottaa vallan ja tunneviestit heikkenee, ja/tai katoaa tyystin, tällöin mielikuvittelu usein kuolee, mikä olisi ajattelun ehto. Tuo tärkeä vaihe lähihoivaajan ja lapsen välillä on tärkeimpiä sosiaalisen osaamisen kykyjä, sitä ei tulisi tuhota sanakielen avulla. Kun häpäisystä kieleni lukittui ja ehdollistui sanomaan vain tietynlaisesti, kiltin tytön tavoin, myös kehonkieleni kasvojen osalta lukittui jäykäksi, aitous ja elävyys katosi, herkkyys ja vuorovaikutteisuus tuhoutui, alkoi uskon ja tottelemisen käytös, normeihin sosiaalistuminen. Moni sanoo, miksi suostuit. Nämä pahat traumat, jotka ovat ehdollistuneet ja lukittuneet ääreishermoston kautta jatkuessaan pidempikestoisesti, näissä ei vapautumista tapahdu tahdon avulla, on kysymys automaattisesta hermostosta, jossa reaktio tulee hyökkää/puolusta hermoston takaa, ja kun sitä uudelleen vahvistetaan peloilla, on jatkuva stressi ja puolustus päällä. Vuorovaikutuksen vaikutuksesta sanotaan, että se on 80 - 90 %:sti kehonkieleen reagointia.

Kun oma persoonallisuuteni oli kehittynyt varhaislapsuudessa leikkiin, vapauteen ja tunnekokemuksiin, kasvoni ja katseeni kertoi kokemuksestani, johon muut saivat peilata, niiden lukitseminen toi ”valhepersoonallisuuden”, sen minkä olin saanut kehonkieleeni vuorovaikutuksessa ja tunteiden oikeudesta tulla ja olla vapaana, minkä suhteessa vanhempiini ja sisariin olin saanut, tuhottiin ammattikasvattajan/opettajan taholta. Kun pelko alkoi vallata mieleni tunteena, sen heijaste toi vaikutuksen pelon siirtymisenä myös toisiin. Kuinka hyvä ohje olikaan psykiatrimentoriltani, kasvatus ja opetus ovat tuhoavimpia ihmisen kehityksessä, ellei sitä osata ymmärretä viisaasti ja toteuteta hyvin.

Kun kieleni tuottamisesta tuli yksipuolista vuorovaikutuksessa vallanpitäjien kanssa, se aiheutti myös aitouden katoamisen, kasvoni jäykistyivät pelon ajamina, keskityin pitämään odotuksien naamaa, ettei olisi rangaistu. Usein ajatellaan, ja yksilöä syytetään, miksi odotat tuollaista, se on ongelmasi, mutta ei huomioida vallan väärinkäyttöä, että yksilö saa niin julmat rankaisut, että saadakseen pitää elämänoikeutensa, hänen on toteltava, häpäisykasvatusta on vielä paljon monissa paikoin. Niinpä, kun aitous hävisi kasvoiltani, se sai aikaan epäluottamusta ja vieroksuntaa. Kiitän vain luojaa, että onneksi oli vapaa-aikaa ja saatoin toteuttaa itseäni, runoilla, kirjoittaa ja puhua ainakin itselleni joskus vapaasti omana itsenäni. Pitkässä juoksusssa kuitenkin tuollainen häpäiseminen jää kehoon ja persoonallisuuteen pysyväksi käytökseksi. Käyttäytymistieteiden tuntemus on vähäistä kasvatustieteilijöillä.

Suurimpia ongelmia ihmisten välisten suhteiden epäonnistumiseen on se, ettei omia tunteita kohdata, ne heijastetaan toiseen, mennään rooliin ja otetaan sitä kautta valtaa itselle, ja määritellään mitä toinen saa olla.

Monta kertaa kuulee, kuinka kehotetaan vaan tahtomaan ja haluamaan muuttaa itseään. Kun pitkään joutuu olemaan pakkoroolissa, automaattinen hermosto tuo psyyken puolustuksessa kehon osaamista ehdollistumana, jossa ei enää vaikuta tahto ja halu, se on ehdollistunutta reaktiota, jossa pelätessä ääreishermosto ottaa ylivaltaa, mikä tulee vuorovaikutukseen, kuten vagushermostokin reaktioineen, kun autonomia itsemääräytymisessä ei toteudu. Se murentaa luottamuksen ja turvallisuuden, ihminen reagoi niiden vaikutuksesta suurimman aikaa ja se tunnekokemus on ohjaava valinnoissamme ja reaktiossa, hyväksymmekö vai hylkäämme, siellä vaikuttaa normit, osaamiset ja valta, mitä meille suodaan ja mitä tuetaan. Hyvässä ammattiosaamisessa tunteet eivät hallitse ja valitse.

On syytä harkita, onko oikeutta ryhtyä toisten arvojen valikoijaksi, osaako opettaa ja kasvattaa, minun kohdalla se oli tuhoamista ja häpäisyä, mikä vaurioitti pahasti, se oli elämäni riistoa, jossa lopulta vietiin elämänoikeudet ihmisyyteen, kun en totellut ja alistunut täydellisesti toisten tahtoon. Tuo vallan väärinkäyttö on kaikkialla maailmassa ehkä suurimpia synneistä. Tässä kohtaa minun suurin opettajani on Jeesus, ja näyttänyt sen, kuinka kuolema tulee, kun ihmiseltä riistetään itsemääräämisoikeus. Kasvatustyö ja opetus vaatii pitkältä ajalta näkemyksen kehityksestä ja oppimisesta. Arkihavainoissa me teemme liian yksinkertaisia päätelmiä, mitkä vääristää asioita sekä peittää totuutta ja estävät hyvää kehitystä. Olen ainakin oppinut yhden asian äidiltä, ja se oli ensimmäinen käsky.


Raija

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti