Tuntuu kyllä
oudolta, että vuonna 2023 pitää tuoda esiin ihmisen oikeudet puheeseen,
itsemääräytymiseen ja itseilmaisuvapauteen. Ne eivät suinkaan ole kaikille
mahdollisia, niitä rajataan ja estetään, ne ovat sivistyksen esteenä, ja
oppimisen ongelmina. Yhäkin monessa maassa miehet kontrolloivat, jos
jonkinmoisin keinoin naisia ja estävät heidän kehitystänsä ihmisenä uskonnon
avulla. Tässä valossa uskonnon vapaus on järjetön, koska se tuhoaa elämää
ihmisessä. Puhua saa vain, jos on saanut aseman, jossa se on sallittua. Mauno
Koivisto sanoi aikoinaan, ettei näytä olevan tärkeää mitä sanotaan, vaan kuka
sanoo, tarkoittaen tässä yhteydessä sitä, ettei tasa-arvoa ole. Päivittäin
näkee, kuinka aliarvostettuja pilkataan, ylimielisyys on yhteisön väline, hybris,
jonka kautta ”itseään ylentäviä” alennetaan. Nk. normiyhteisöissä ylimieliseksi
luokitellaan itseään puolustava, kun häntä on lyöty, itseään ilmaiseva ja
itsemääräämisoikeutta vaativa. Minuudeksi määritellään psyykkisestä puolustuksesta
tuleva kehonkieli ja käyttäytyminen, ulkoa havaiten, ihmisen sisäisyyttä
kuulematta. Kun Niinistö oli varovainen Natoon liittyvistä lausunnoistaan, se
oli hyve, mutta kun Marin teki saman, hän oli kiero ja epäluotettava. Ihmisten
kehityksessä esteenä on suurimmaksi osaksi toisten ylivalta toiseen nähden,
autonomiaa ei sallita yksilöille.
Niin monet
tekijät voivat viedä sanakielen kautta harhaan ja sillä alistaen, totuutta
väistellen, estäen näkemästä asioiden monia puolia.
Arjessa vuorovaikutuksen
ongelmiksi nousevat ihmisten erilaisten tavat, osaamiset, psyyke, vallanjako,
kiireet, toimintojen määräävä yksipuolisuus, asema, tiedon puutteet, arvojen määrittelyt
ja jos jonkinmoiset vaikeudet, joilla vaaditaan toisia samanlaisuuteen persoonallisuudessa
ja tavoissa. On hyvä olla yhteistä, mutta ylivaltavalikoimina ne tuhoavat. Yhteisöissä
ja ihmissuhteissa positiivisina nämä vievät eteenpäin kehitystä, kun yhtenäistävänä
tekijänä on tieto, jossa on perustelut ja loogisuus, tiedollakin voidaan
traumatisoida. Pääosin ihmisen kehityksen esteenä näen synnytetyt traumat
valtaapitävien synnyttäminä, ei aina tietoisina, vaan ne tulevat vallan avulla
toiseen nähden ja tuntuu, että asiat olisivat korjattavissa, jos halutaan.
Vuorovaikutus
on perusarvo, synnynnäinen tarve, tutkimusten mukaan vauva nostaa katseen äidinmaidon hajun
perusteella juuri omalle äidille, vaikka vielä oppimista ei ole
ollut. Kun jäämme paitsi vuorovaikutuksesta, mielenterveys kärsii jollakin
tasolla aina. Tärkeää on oppia erottelemaan todelliset uhat ja todelliset
tapahtumat. Ihmisen kehityksen, oppimisen ja kasvamisen edellytyksenä
onnistumiseen pidän psykologian tutkija Maslowin tarvehierarkiaa, minkä alle
erityisosaamiset voi soveltaa.
Vahvin vuorovaikutuksen
estymisen vaikutteista on psyyke ja sen reaktiot sekä tavat, moralismi ja ylivallan
käyttö, mitkä opimme. Jokseenkin kaikki on kuin ääripäästä toiseen ääripäähän,
vastakkaisuutta, jossa vaara piilee siinä, että toisen päähän tunkeudutaan
henkisen kasvun suhteen ja sitten siellä keskitiellä on ne toiminnalliset
järjestelmät. On puutteita sanakielen osaamisessa, tulkitaan toista, annetaan
psyyken tai tunteiden hallita ja luoda uusia kuvia mielikuvituksen kautta, eikä
havaittu todellisuus ole arvossa, tavoitteet ovat epärealistisia, eivätkä ne perustu
todellisiin tarpeisiin. Kaltoin kohtelu on pahiten vaurioittavaa oppimisessa, mitä
useimmiten tutkitaan vain persoonallisuustekijöinä, sen sijaan että katsottaisiin
sitä ulkoa tulleena ongelmana, kun minuus ei saa olla olemassa. Aivoissa kehittyy
osatietoisuus kerroksina kuin Lewyn tauti aivoissa, on opittu tietoisuutta
olemaan tietyissä kanavissa, ilman yhteyttä syvän mielen kokemuksiin, kuin roolikatuja
kuljettuina. Vaikka ulkopäin näyttää, että ihminen on tietoinen ja vastuussa
teoistaan, hänen tietoisuutensa ei ole välttämättä tietoinen, vain muisti
toimii osittain. Jokaisen olisi hyvä käydä psykoosiosastolla katsomassa, kun
ihminen puhuu täysin toista kuin tekee, ei ole tietoinen, vaikka näyttäisi
tietoiselta ja jotakin logiikkaa on toiminnassa.
Sosiologian
yksi paradigma on arki ja pyhä. Ikään kuin perusluonteemme tarvitsee pyhää
kohotakseen eteenpäin, menoksi tulevaisuuteen ja arkea pysyäkseen ihmisenä.
Niin kuin kaikissa elämän asioissa, ne voivat muuttua itseään vastaan, eikä
pysytä kultaisella keskitiellä, pyhästä on tullut äärimmäistä palvontaa ja
itsetarkoitusta, ylivaltaa ilman ihmisyyden kykyä henkiseen kasvuun ja arjesta
brutaalia toimintaa ilman tarpeiden kohtuullisuutta, kuten kehon ylilyöntiä
seksuaalisuuden avulla. Kivikaudella nainen ei saanut tulla pyhään paikkaan, alueelle,
mikä oli nimetty pyhäksi, jossa vain miehet saivat olla. Kun pyhästä tulee
konkretiaa, eikä se enää auta ihmisen kasvussa, siitä tulee pelkoa, ylistystä
ja vallanhimoa. Ei synny tietoa ja tietoisuutta, kun pyhyys ja arki
sekoitetaan, eikä pyhä olekaan enää pyhää, ihminen jää maallisten oppien orjaksi.
Toivoisin pyhän olevan jotain sellaista, ettei ihminen voisi sitä määritellä,
ei luoda symboleita, joilla muita hallitaan merkitysten ja tarkoitusten avulla,
vaan se olisi enemmän hengellistä ja Jumalaa, eikä materiaa. Kristinopissa
henki ja hengellisyys on eri asioita, hengellisyys on väline, jonka kautta
Jumala ottaa yhteyden, henkisyys taas maallista kehitystä. Hengellisyydessä
näen salaista, johon emme voi vaikuttaa, minkä voi nimetä myös tiedostamattomaksi,
mielen alitajunta on arvojen kautta opittua, kieltojen meri.
Kun
tunne-elämän kiihkot hallitsevat ihmistä, hän on ruumiin ja mielen orja, ja kun
hän pyrkii hallitsemaan itseään ja muita mielen/kehon avulla, hän tavallaan
kehittää kiihkoa kontrollin avulla, eikä mieli ole vapaa, hän riistää vapauden
toiselta ja projisoi salaisen mielen kokemuksen tiedon vallaksi. Jos laitan
pahan esimerkin, kuten muslimissa naisten huivit, sitä selitetään usein, että avoimet
kasvot viettelevät miehiä, mutta se voi olla juuri toisinpäin, vain silmien
näkeminen voi kiihottaa seksuaalisesti miestä/naista ja on vain vallan ilmentymää
omalle vallanhimolle, eikä siis Jumalan kunnioitusta, kun tunnepuolta ei ole huomioitu
ja vain sana on Jumalaa. Avoimuuden, aitouden ja vapauden voi nähdä tunteiden tulemisen
kautta, tunne syntyy vain kokemuksesta, voi kertyä tai olla kertymättä, jättää
vapaaksi ja kun se ehdollistetaan muistin kautta mieleen/kehoon, siitä tulee heijasteinen.
Vahingollisinta on, että ylikontrollointi estää rakastamasta aidosti, hyvä kontrolli
voi olla suoja. Rakkaus mielestä täysin irti tai mielen orjana on ikään kuin este
rakastaa Jumalaa yli kaiken ja siihen kai perustuu syntisyyden olemus, ihminen
ei uskalla rakastaa aidosti ja vapaasti, vaan on mieltynyt kehomieleen
itsekkäästi peläten aitoutta. Kun ihminen on vapaa, hän voi vaellella muistiin
katselemaan, eikä muisti pakota, hän voi olla luova.
”Ihmisen sielun keskeisin ominaisuus on
oikeus vapauteen. Juuri tätä vapautta rakkaus vaalii. Rakkautta ei siis saa
vaatimalla, koska vaatiminen vie sielulta sen vapauden. Vain vapaudesta käsin
voi rakastaa”. Tommy Hellsten.
Viestintää toistemme
välillä on monenlaista, vahvimmin niistä vaikuttaa tietoisena sanakieli, mutta
kohtaamisessa kehonkieli. Lapsen ensimmäinen kieli on tunnekieli, sisäisistä kokemuksista
syntyneet viestit ja ulkoisena havainnointina aistimukset, ja kun näitä
estetään, ne alkavat kierouttaa minuutta ja kokemuksia, aito ihmisyys katoaa. Kun
katsoo maailmaa, ei voi olla kiistämättä, että ihmisyyden analysoijat ja
määrittäjät ovat tulleet vallan takaa, objektisoineet ihmisen kohteeksi, jota he
tulkitsevat. En sano, ettei teorioita tule olla, mutta jotain subjektiivisen kokemuksen
myötä se yksilö itsekin voisi sanoa, selittää ja kuvata mielen tilaansa ja
kokemuksiaan. Kaikkia asioita voi tarkastella kuin viivalla toisesta päästä
toiseen ja katsoa niitä kielen, mielen, tunteiden ja sosiaalisuuden kautta
tietoa perustellen, miten ja mistä se tulee näkyväksi ja kestääkö ne kysymykset
todellisuuteen nähden, vai onko ne heijastuksia omista mielentiloista. Tämän
päivän esim. Joku antaa tykkäyksen sydämellä, tulkinnat; rakastunut minuun, mielistelee,
kehomielen narsistisessa himossa, haluaa aidosti vain rakkautta minulle,
huomioi minut, katsannossa tunnetasot ja kehomielen tasot, tulkinnat useimmiten
omasta mielestä, ei niinkään kykyä ymmärtää toista. Niin harva kykenee myötätuntoon
ja empatiaan ja on vapaa näkemään toista ilman oman mielen sekoittumista. Kuvaa
voi antaa oivallusta varten oppimiseen, parhaimmillaan mielen katharsikseen.
Yhteisössä
roolit näyttelevät pääosaa vuorovaikutuksen epäonnistumisessa, jossa usein on
ylivaltaa. Näitä rooleja kuvaa Tommy Hellsten kirjassa Virtahepo työpaikalla,
valesankari, taakankantaja, näkymätön, syntipukki. (lisään, syyttäjä, tuomari,
näyttelijä, ammattirooli, analysoija, kiusaaja, kiristäjä, kuvailija, kertoilija
jne.) Nämä usein johtavat valtataisteluun. Kun ihminen joutuu jatkuvasti
lyödyksi, heikkous ottaa vallan ja hän tekee hätävalintoja. Joskus heikkona
hetkenä sorruin somehuijaukseen, tilasin euron puhelimen, jonka avulla tililtäni
kaapattiin 80 euroa.
Jossain elokuvassa
kuvattiin anteeksiantoa kuolemanpelon voittamiseksi. Olemme kehomielen kokemuksissa
kuin orjia, eikä tunne-elämässä ole tapahtunut tasapainottumista, vaan mieli
pääsee hallitsemaan tunteiden johtaessa, eikä tunteet selkiydy. Mielen
vapauduttua kärsimyksestä pääsemme leikkimieleen.
Raija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti