TARINOIDEN JUURILLA

 

Olen usein puhunut yhteisövallasta tarinoiden kautta, kuinka vaarallista se voi olla, tarinat tukevat valheita, ihmisten syrjintää ja pahoinvointia, mitä me ylläpidämme välittämättä toistemme hyvinvoinnista. Haluan erotella juuri psykologisen vallankäytön ja tarinoiden vallan. Psykologinen, uskonnollinen, poliittinen ja tieteellinen tarina tavallaan tukee valheita tarinoiden avulla, kun ne eivät avaudu ihmisille johdonmukaisesti ja tutkitusti.

Otan avukseni yhteisön asian kuvaamiseksi, mikä on täysin keksitty, mutta sen tarina ja juoni on todellisesta elämästä. Keksitty yhteisö on automyyntiyritys, jossa on viisi johtoon kuuluvaa ja 30 työntekijää. Yrityksen johto on samasta perheestä, ja heillä on sisarussuhteen vuoksi paljon kateutta, ihailua ja kaunaa monesta syystä, asemasta, palkkioista, työnkuvasta jne.

Yrityksen pääjohtaja on hyvin arvostettu ja tavallaan ihailtu ja virheetön, yhtiön vanhin. Yksi johtohahmoista huomaa pääjohtajan tekevän vilppiä automyynnissä, tilittää varoja itselleen enemmän kuin yhtiön muille jäsenille, piilotetusti, mitä muut eivät huomaa ja paljastaa tämän. Yhtiön jäsenet eivät halua kuitenkaan uskoa paljastajaa, sillä he ovat ihailleet pääpomoa juuri rehellisenä. Paljastaja saa tuta julkisen häpäisemisen ja asia kerrotaan yleisesti tietoon. Paljastaja ilmoittaa, ettei hän halua olla yhteydessä muihin, jos hänen mainettaan ei puhdisteta. Pääpomo ilmoittaa muille, ettei paljastaja halua olla yhteydessä enää muihin, mutta jättää kertomatta ehdon, maineen puhdistamisen ja totuuden vaatimuksen ja niin uusi tarina alkaa elää totuutena, varsinainen asia jää syrjään  Niinpä kaikki sitten päättävät, etteivät ole yhteydessä paljastajaan, eivät puhu, jättävät yksin, hylkäävät, sulkevat ulos ja paljastajasta tehdään syntipukki ongelmaan, hänet laitetaan häpeänurkkaan. Tapahtuu täydellinen syrjintä ja ihmisen uhraaminen.

Miksi sitten muut hylkäävät tämän paljastajan? Taustalla on pääpomon oma perhetilanne, jossa aviopuoliso kärsii vaikeasta mielenterveysongelmasta, mitä pomo salaa ja on johtajana keskittynyt muiden ongelmien ratkomiseen ja hallitsemiseen. Hän on kerryttänyt mainettaan hyvän tekijänä ja hyvänä ihmisenä, miellyttävänä ja hyvää tuovana, sillä tarjoaahan hän töitä. Niinpä tarina eetos on siinä, että ihmisten on mukavaa liittyä siihen mukavaan tarinaan ja siihen, että on uskonut sen lujittavan identiteettiään, sen fokuksessa on tullut turvallisuutta ja tukea. Sen sijaan paljastajan yhteyteen on kertynyt negatiivista kuormaa, valheellisuutta, sen kanssa on raskasta olla, ja kun on itsekin uskonut tarinaan, syntyy syyllisyyttä, ja jos se paljastuu, oma maine on vaakalaudalla. Ja niin kaikki päätyvät tukemaan pääjohtajan tarinaa, koska se on mielekästä myös itselle. Onhan lehdet pullollaan tietoa siitä, kuinka jotkut ovat narsistisia, ja paljastajaan on helppo liittää tuo piirre, kun menee vastustamaan johtajaa, psykologia tukee tarinan kautta. Lopuksi paljastaja löydetään hirttosilmukan päästä.

Tämän paskatunkiotarinan opetus on siinä, että yksilöt eivät ota vastuuta teoistaan ja hyväksyvät yhden kuoleman ajattelematta seurauksia, ottamatta vastuuta. Se on toisen ihmisen uhraamista ja tyypillistä yhteisövaltaa. Asiaan voi saada muutosta. Tutkimusten mukaan juuri ennakkoluulot ja asenteet kumpuaa väärinkäsityksistä. Me voimme myös valita, uskommeko kaiken mitä meille syötetään.

Kaikki kaunis ja mukava ei ole hyväksi. Oma mieli voi olla vaarallisesti valheisiin vievä hyvän olon ylläpidossa.

Raija