MORAALIA TUTKIMASSA

 

Päivittäin voi nähdä, kuinka ihmiset käyvät kiivastakin taistelua moraalista ja arvoista, jokainen haluaa lyödä leimansa toisen arvomaailmaan, enkä ole siitä itse vapaa. Mutta kriittisesti ajatellen tavoitteena haluaisin, ettei pyrittäisi muuttamaan toista omiin arvoihin ja moraaliin, annettaisiin armoa valintoihin, etsimisen mahdollisuus, eikä kontrolloitaisi kiihkoa täynnä toisen valintoja. Kontrollointi ei tarkoita vain puuttumista, se on huomioissa, huomiotta jättämisessä, vierestä puhumisena, aliarvioimista, kontrolloidaan käyttäytymistä, rajataan asioita, joista saa puhua, mitä sanoja saa käyttää ja mistä asioista. Mielettömyyttä on tietysti varottava, hajottamista ja asioiden hahmottamisen estämistä. Yksi henkilö tuputtaa minulle runoutta yli äyräiden. En tiedä, onko hänen tavoitteenansa hajottaa ajatusrakennelmiani, sillä ne ovat vahvoja, vai yrittääkö hän opettaa luovuutta, minkä opin jo 50 vuotta sitten, olen kirjoittanut runoja lapsesta saakka äitini ohjauksessa ensin. Luovuus on minulle mahdollisuus, missä se saa syntyä itsestä vapaasti, ei mielen kautta heijasteina, mikä sekin on jokaisen yksilön oikeutta matkalla itseyteen ja mitä minussakin on. Kärsin siitä, että jaan artikkeleita psykologisesta minuudesta, olen saanut siitä huomautuksen.

Moraali on moraalitukija Kantin mukaan pääosin kaikkein alhaisimmalla tasolla ihmisillä kolmijaossa ja vain harva pääse ylimmälle tasolle.

Someaikaan huomioita jaetaan tykkäyksinä ja niillä viestitetään, mistä sanomisesta tykätään ja mistä ei. Kun ei huomioida ollenkaan, ei vastata, eikä kerrota omaa mielipidettä, otetaan ylhäältä tarkkailijan rooli, jossa on tarkoitus viestiä arvoja, mikä on sopivaa ja ellet alistu, sinut hylätään. Joku aika sitten joku sanoi, luuletko olevasi suurikin kasvattaja, kun kerrot mielipiteesi ja yrität olla yhteydessä toiseen. Hän on erittäin vahvasti kasvattajia arvosteleva, eikä siinä sinällään mitään, saa kritisoida, mutta ei siinä tarvitse samalla yrittää viedä ilmaisuvapautta/oikeutta, vuorovaikutus on perusarvo, mitä ihminen tarvitse kokeakseen mielekästä elämää. Erityisesti kiinnostavaa on juuri se, että arvostelija ei itse ole tehnyt kasvatustyötä, ei ole itse vanhempi, eikä ole opiskellut alaa. Jokainen on ihmisenä kasvun erikoistuntija, koska on itse kasvanut, mutta ei sillä perusteella voi vaatia toisia olemaan omansa näköinen. Tunne-elämästä näyttää saavan puhua vain narsismin ja/tai nk. psykologisesti häiriintyneiden tunne-elämien kautta, sairauksiksi luokiteltujen. Ei saa puhua, jos ei tätä häiriötä ole, vaan on alistuttava psykologisoituneiden arvojen kautta uskomiseen, tiedeuskontoon, kuten on käynyt lääketieteessä ja uskonnoissa, joko uskot tai ulos, keskustella ei saa.

Arvojen suhteen elämme Orwellilaista aikaa, kaikkea rajataan pois sanoja myöten, viestitetään, mitä hyväksytään ja mitä ei, miten huomioidaan ja miten ei. Someaikaan viesteissä kerrotaan, mitä saa tehdä ja mitä ei. Joku aika sitten Karita Mattila twiittasi seksikumppanin saamisesta ja kunnon panosta. Pääosin ihmiset riemastuivat ja osoittivat hyväksyntää, että asiasta pitää saada puhua, syntyi tirkistelyn makua. Itse olen tässä kohtaa vanhoillisempi, myös yksilöllisten oikeuksien vuoksi suojaava, en halua, että seksielämää revitellään kaikkien nähtäväksi, se on yksityisasia. Olen myös kriittinen siitä, että jatkuvien aistiyllykkeiden maailmassa seksiin houkutellaan hyväksikäyttäen. Rajuin oli taidemuodoksi kutsuttu esitys, jossa alaikäiset lapset tanssi juopuneiden aikuisten edessä miellyttääkseen aikuisia. Pidän tätä hyväksikäyttönä ja lapsuuden riistona. Vaikka seksuaalisuus on luonnollista ja kuuluu elämään, sen esiintyminen lapsuudessa ei ole aktia, vasta aistiaktivoitumista, aistimuksesta mielihyvää kokien, ihmiseksi kasvua ja oppimista tunnistamaan itsessä olevia asioita. Jos aivan kriittiseksi ryhdytään, myös mainonta on tavallaan houkuttelemista, seksikkäästi pukeutunut nainen automaailmassa on tästä hyvä esimerkki, houkuttelu tiettyyn ihmisyyteen, kun aistihimoja pidetään yllä, ja yksilö ei välttämättä tutki enää sisäisiä kokemuksiaan.

Erilainen saa olla ja se täytyy hyväksyä myös toisille, mutta sitä omaa ei ole oikeutta vaatia muille omien arvojen ja kokemusten mukaan rajoittaen yksilön valinnan pois ihmisoikeuksista ja ihmisyydestä. Toki meillä on rajoja, mitä kestämme, raja menee siinä, alammeko tuhoamaan toisesta sellaista, mikä on häntä itseään ja vaadimme oman mielen mukaista oikeutta ihmisyyteen. Yhteisyydessä on suojeltava yhtenäisyyttä, mutta sen suojelussa on menty vallan väärinkäyttöön liian usein, alistamiseen, jossa yksilöllisyys katoaa. Monet johtajat saavat koko kansan tuhoamaan toisiaan ja muita kansoja.

Some aikana huomaa miten yritetään vaikuttaa mielipiteisiin ja arvoihin. Itselleni huomioissa näkyy, että jos puhun uskonnoista, kuten Jeesuksen näkemyksiä, niihin ei tule noteerausta, ikään kuin ne olisivat huonompia kuin päivän ihmisten, vaikutuksissa on eroja arvojen muodostumisten kautta. Toki ymmärrän, että ne ovat vaikeita asioita, mutta kun huomaan, että ihminen puhuu niitä itse runsaasti, se on silloin vallan käyttöä alistamismielessä hylkäämisen avulla saada uskomaan toinen vain omaan näkemykseen. Palkitsemismenetelmiä näkyy myös sanojen käytössä. Jos puhun omista sairauksista, mitä teen erittäin harvoin fyysisten suhteen, mielen puolella enemmän, se jätetään huomiotta. Se voi olla sekä yksilön suojaamista, mutta myös hylkäämistä. Hymiövalinnoilla vaikutetaan siihen, mitä saa ihailla. Näistä tulee huomioimattomuutta, keskusteluissa annetaan sydämiä niille, jotka puhuvat kauniita, ikään kuin arvojen opetusta, kirosanasta jätetään huomiotta, samoin valituksesta ja ryhmässä muille annetaan huomio sydämin, että huomaisi, että et ole tavoiltasi ja sanoiltasi hyväksytty. Joku sanoo sitä narsismin ilmentymäksi, minulle se on enemmän opittua ja ohjattua vallan käyttöä. Käytänteitä ei voi aina selittää persoonallisuuden kautta.

Sosiaalinen kontrolli on joka paikassa esiintyvää, sillä rajataan ihmisten valintoja, niin talouden, käyttäytymisen, tiedon, luonteen, kulutuksen, puheoikeuden, äänensävyn, ihan minkä tahansa kautta, pääasia näyttää olevan, että kontrolloidaan eikä vain esitetä omaa näkemystä, jossa olisi kunnioitus arvona taustalla ja omien ajatuksiensa esiin tuonti. Luulin että 70- vuoden ikäinen osaisi itse valita, mutta ei. Itselleni äiti opetti arvot erittäin syvästi.

Kaikki on valvonnan alla, ei varsinaisesti hyvän moraalin vuoksi, vaan vallanhimon. Ikuisesti muistan, kun työelämässä olin kirjoittanut allakkaan lääkärinaikani, että se huomioitaisiin poissaolona henkilöstön vahvuudessa, sillä olin töissä päiväkodissa ja tietty määrä täytyy olla valvomassa. Kun tulin töihin aamulla, kaikki istui vakavana pöydän äärellä odottaen minua kokoukseen, kysyin, onko joku kuollut. Ei, vaan sinä olet kirjoittanut rumasti lääkärinajan allakkaan. Yhden kerran kutsuin päiväkotiin toimittajan, että saataisiin keskusteluun vaatetus ja tällä kertaa halusin puhua kuravaatteista, näin päivittäin, kuinka lapset kärsivät kylmyydestä, kurahousut eivät pitäneet. Yksikään henkilökunnasta ei tullut keskusteluun. Juttu tehtiin, mutta siitä ei puhuttu mitään työyhteisössä, se vaiettiin turhaksi ja arvottomaksi. Lahjoituksena hankkimani televisio päiväkotiin sai aikaan sen, ettei johtaja puhunut kuukauteen, lupa olisi pitänyt kysyä. Kuinka suurta iloa kokivatkaan työntekijät, kun joskus saattoi antaa lasten katsoa piirrettyjä, eikä ainoa vaihtoehto ollut mennä jokaisella räntäkelillä kylmään.

Raija