Itseä/minää
voi tuhota monella tapaa, huonoilla elämäntavoilla, opiskelemattomuudella, välinpitämättömyydellä
tmv., mieli itsessään voi tuhota itseä/minuutta, ellei se ohjaudu tai ohjata
tietoisempaan toimintaan. Elämä voi tuhoutua tiedostamattomaksi ja et ehdi
päästä tuhoavasta voimasta irti edes oppimisen tiellä. Tuho voi tapahtua sekä
yksilön itsensä että toisten toimesta, se voi tapahtua yhteiskunnan
järjestelmien puitteissa, mistä tästä viimeisestä ei juuri käydä keskustelua,
yhteisön valta on pyhää. Yhteisövallan ja yksilövallan ongelmia ei juuri avata
tuhoavina vaan ne nähdään positiivisina asioina, kuin ihmisyyden luonnollisuutena,
vaikka niissä on monella tapaa elämää tuhoavia voimia. Sanotaan vain, että se
kuuluu elämään, ihminen on sellainen. Minusta elämässä pitää pyrkiä suojeluun ihmisyydessä
ja luonnossa monella tasolla.
Suomessa
kuten muualla maailmassa on filosofioita ja näkemyksiä, jotka tuottavat ihmisen
tuhoamista ja vaativat minuuden hävittämistä. Niitä tulee uskonnoista ja
tieteistä, kaupallisesta ja ei kaupallisestä lähteistä, myydä saa mitä tahtoo,
ja asiakasta syytetään tyhmyydestä, jos hän ostaa, täten tyrkyttäjälle annetaan
vastuuvapaus. En halua nihilistisesti, tietoisesti tai tiedostamatta ajaa
arvoja, järjestystä tai loogisuutta sekä inhimillisyyttä täyteen kaaokseen,
vaikka se on elämää, haluan pyrkiä mahdollisimman hyvään tietoisuuteen. Tiedän,
että ne ovat vaikeita asioita, mutta haluan vastustaa elämän ja ihmisyyden
tuhoamista. Yksi niistä, ja minua puhuttelevin on itsen, eli ydinminän, jossa
elämänvoima asuu, tuhoaminen arvojen ja vallan avulla, minuuden hävittäminen,
jota monet tunnetutkin vallanpitäjät harrastavat sekä kirjallisuuden että
tieteen avulla, moralismina, tukien yhteisövaltaa ja/tai yksilövaltaa, mikä
tuhoaa, ajatusrakennelmia ja asenteita. Normipatologia hallitsee.
On aivan eri
asia puhua itsekkyydestä, egovoimasta, mikä voi tuhota ja siitä pitää pyrkiä
eroon, kuin minuudesta, mitä tarvitaan ihmisyyden toteutumiseen ja
mahdollistumiseen. Minuuden kolmijaossa EGO on keskeisin tietoisuuden
kehittymisessä, SE = mielen seksuaalivietin, aktiivisuuden, yllykkeiden ja aggressioiden
tyyssija, mistä saamme voimaa, EGO= tietoisempi kartoittamiseen pyrkivä osa
kohdata yllykkeitä ja YLIMINÄN haasteessa tutkia kasvatuksesta tullutta
kontrolloivaa puolta sen avulla.
Yhteisön ja
yksilön välisiä suhteita on tarkasteltava kriittisesti, mikä tuottaa tuhoa. Kun
menetin itseni täysin uhkien, mielivallan ja ennakkoluulojen alla, minuudessa
ilmeni asioita, joissa ei voi enää sanoa, että minuus olisi ollut olemassa, ne
olivat oireita vallan ja kohtelun vaikutuksesta, mielettömyyttä. Tätä on paljon
ihmisissä. Kuten monesti sanotaan, tunteet ovat tarttuvia, niin on myös ääni
kehotasolla. Huomasin samaistumisessani, yhteisövaatimuksen ja alistamisen alla,
että äänensävystä alkoi muodostua samanlaista kuin muilla puhujilla, intonaatio
siirtyi kuin kehokertymäksi, se ei suodattunut enää itsen kautta. Koinko sen
itse niin ja kuulivatko muut niin, ovat eri asioita. Olin sitä ihmetellyt ja
ihaillut, kuinka kummitätini ääni oli oman kehon kautta tulevaa, omanlaista,
itse menetin sen. Äänimatkani on särkyneiden kokemusten, menetettyjen kehoviestien
jälkiä, hajoamisen helvetti. Itseä ei ole aina tietoisena valintana.
Herääminen
kauhun mielestä on muistissa merkittävintä poisoppimisessani, irti mielen
vankilasta, mielen etsimisessä ja aktivoimisessa. Olin 1970 luvun lopussa
matkalla Jaltalla. Lasten kanssa olimme usein rannalla ja siellä soi koko ajan
sävel, ”metsässä ei liikahda lehtikään”, kaksi viikkoa, se jäi puhuttelemaan. Myöhemmin
ymmärryksen paluussa, metafora äidin opeista, kuten ensimmäinen käsky,
johdattivat etsimään itseä mielen alta, irti mielen pakkopaidasta olla
tietynlainen, häpeän sitoessa pakkoroolin kautta minuutta, estäen vuorovaikutusta,
kun häpeätabu sitoi koko kehon ahdistuksessa jäykkyyteen ja toimimattomuuteen. Kauhut
kuitenkin jatkuivat yhteisön rankaisevuuden vuoksi, kunnes vanhempani lopulta tajusivat,
että minua on autettava. Kuinka paljon olenkaan kokenut syyllisyyttä lasteni
kärsimyksestä, kun en silloin äitinä voinut olla heidän kasvuaan ja oppimista
tukemassa. Kuinka paljon olen kokenut tuskaa historiasta, kun ei ollut kykyä ja
mahdollisuutta itsellä eikä ympäristön ihmisillä ymmärtää mielen ongelmaa ja perusoikeuksia
itsemääräämisoikeudesta. Yksikään pilkkakirves ei ole unohtunut, eikä tarvitse.
En niistä muistuta henkilökohtaisesti, voin puhua vain yleisellä tasolla, mikä
ei ole hyväksi kohtelussa ihmiselle. En voi syyttää muita ymmärtämättömyydestä,
voin vain toivoa, ettei kaikkia virheitä laiteta suurennuslasin alle ja oteta
oikeutta tuomiovaltaan, suurimpana ongelmana on juuri puheoikeuden riisto asian
yhteydessä. Olen valitettavan usein saanut vain rankaisun, kun olen puhunut,
mitä on tapahtunut, vallanhimoiset ovat määritelleet muistini vääräksi. Sen voin
kertoa, mitä olen kokenut, ja mikä on tuhonnut minut, jokainen on vastuussa
teoistaan ja kokee syyllisyyttä, jos tekee väärin, ei ole oikein, ettei saa puhua
ja kertoa tapahtumista.
Kantaako
Jeesus taakan, sitä kysyn jatkuvasti ja olen tullut siihen tulokseen, että se
on oppi, mutta ei pelastaja, rukous voi tuoda helpotusta omantunnon tuskaan,
mutta paras apu on tunnustaa omat syntinsä, kunnioittaa toista ihmistä,
tekemättä hänen kokemuksistaan tulkintoja, kantamatta vastuuta omista teoista. Jos
ei edes itse anna armoa itselleen, Jeesus voi olla apuna. Kun ajattelen, että
en saanut apua virallisesta terveydenhuollosta, en kirkosta, enkä ihmisiltä, minun
oli itse löydettävä tie paranemiseen. Monessa kohtaa sain oppia Jeesuksen
opetuksista. Ei ole oikein, että ihmisen ei anneta parantua mistään, vaan on
uskottava vallanpitäjien totuutta ja tarinaa, mikä voi ylläpitää mielenterveys
ongelmaa.
Kun luodaan
epätoivoa ja tuskaa toimintatavoilla ja vallan avulla, tarvitaan pelastajia,
mutta se ei voi olla vain tottelemista ja uskomista, toisen näkemykseen alistumista,
koska mieli vaatii toimiakseen vapauden itseilmaisuun ja itsensä toteuttamiseen.
Olen oppinut paljon muilta. Omaa ahdistusta on syytä hieman sietää. Ahdistus on
myös oppimiseen johtava, ja kun sen kohtaa, tutkii ristiriitoja ja omien
tekojen yhteyttä, voi muisti parantua, selkeys aueta loogisiin jatkumoihin,
syihin ja seurauksiin, mutta liiallisena kauhu ja ahdistus tuhoaa, ja voi viedä
kokonaan tietoisen elämän.
Kun yksilö
ei voi valita, mieli joutuu kaaokseen, erityisesti silloin, jos yksilöllä on aiemmin
ollut valinnanvapaus ja hän tiedostaa sen, alusta alkaen toisen ihmisen mallista
toistamiseen opetettu ei ehkä koskaan tiedosta omia kokemuksia ja
itseilmaisuaan todellisena itsenä, eikä havaitsemistaan ja hahmottamista ole
kykyä nähdä todellisena. Vallan
väärinkäyttöä on runsaasti, tulkitsemme toisia, alistamme uskomaan omasta
todellisuudesta käsin, uskomme valhetarinoihin, etsimme ”totuutta” eri menetelmin.
Olisi hyvä hyväksyä, että totuuksia on monenlaisia, muistimme kehittyvät eri
tavoin. Joskus on niin, että todelliset tapahtumat ovat muistissa, mutta niitä
ei saa tuoda esiin tai se ei onnistu itseltä, rikos voi paljastua, se ei ole
miellyttävää ja itse voi olla syyllinen tekoon tai ei. Kun uskoo vain puhuttua,
kerrottua tarinaa, ja oma muisti havaintoina kertoo toista, syntyy ristiriita,
mikä voi olla mieltä tuhoavaa ja liian ahdistavaa, voikin ongelmaksi tulla asiasta
pakenemista ja turvautumista kauniisiin tarinoihin, aina ei jaksa kestää eikä
vastaanottaa todellisuutta. Omaa
tapahtunutta asiaa ei yhteisössä, jossa elin, haluttu uskoa, ei ammattiauttajat
ja vain yksi ystäväni kuuli sen mitä sanoin. Uteliaisuuteni vei asian tutkimiseen,
muistini kertoi sen, vaikka tarinat olivat toisia.
Lopulta
jännite oli niin suuri olemassaolossani, että se hajotti mielen murtumiseen.
Usein kuvitellaan, että ihmisen valintojen taustalla on pelko, ja kun hän sen
selättää, hän saa avun itselleen. Se on psykologinen lähestymistapa ja
tietoista valintaa ja on tietysti pyrittävä tunnistamaan omat ongelmat
tunnereaktioissa, jos kysymys on siitä ja siihen kykenee, on valmiutta
kehollisesti, kokemuksellisesti ja ajatuksellisesti. Jos kuitenkin taustalla on
vallan väärinkäyttö ja yksilö saa vain rangaistuksia, sitä ei voi ratkaista yksilön
tunteita analysoimalla, on katsottava totuutta silmiin, sillä pelkojen jatkuva
tulva ei päästä ihmistä vapauteen, vaan voi viedä kauhuun, mikä tuhoaa mielen.
Tarinoiden
avulla voidaan joskus päästä mielen hallintaan. Alkuun, kun mieleni alkoi
parantua ja uskalsin kohdata asian yhteisön tarinasta huolimatta, silloin läheisten
ihmisten tuottama turvallisuus oli riittävänä suoja minuuden palautumiseen
toimivaksi. Raiskaus, mikä oli tapahtunut, ei ollut kauniiseen uskovan yhteisön
mukaan mahdollista, vaikka kylällä oli tapahtunut useita raiskauksia, jopa joukkoraiskauksia,
josta joku joutui vankilaankin. Ennakkoluulot olivat hallitsevia ihmisten mielissä.
Uskominen tarinoihin sokeasti voi viedä kohti vaikeampaa mielen kokemusta,
jossa ahdistus ja kauhu tuo helvettiä, ja mitä on taas helppo paeta kauniiseen
tarinaan, se on myös mielen puolustusmekanismia. Traumat ovat erityisen
pitkäkestoisia ajallisesti löytyäkseen, kestää niiden vaikutus mieleen,
hajottavina, kauhuina, pelkoina, tarinoiden kehityksinä mielen ja sanakielen
kautta, niiden tutkimisessa kokemuksessa.
Kun aloin
käsittelemään traumaa, mieli alkoi nousta ylös tuskasta, siihen asti olin vain
sekoileva sanoissani, valinnoissani, teoissani, epäjohdonmukainen ja kauhusta ajautuva.
Muisti palautui ensin vertauskuvallisena mielen suhteen, tapahtumat todellisina
muistissa. Järkytykseen joutunut mieli oli saatava hallintaan kehollisena osaamisena,
vapaina mielikuvina ja ajattelutyön kehittämisenä, muistikuvien koostamisena
sekä palautumisina ja niiden tuottaminen puheena ja sanakielenä, ensin
kirjoittaen mielikuvien kautta autenttisesti, sitten näytellen vihaisen roolissa
huutamalla aistivahvuutta ajattelutasoon. Ja lopulta selkeämpää tekstin
tuottamista ja vielä päälle opiskelu mielen toiminnan ehdoista, mikä minulle
tuli vasta jälkeenpäin, ja olin iloinen, että ihan ”luontaisen ohjautumisen”
kautta olin oppinut sellaista, mikä oli tutkimuksellisesti todistettua,
itseohjautuvuus oli oikeaan ohjaavaa itsemääräytymisen saamiseksi mieleen
takaisin, jossa oleellista oli leikin kyky varhaislapsuudesta tulleena. Vaikka
mielenterveydessä ei käsitelty traumaani, se sivuutettiin, ehkä sain apua koristeiden
askartelusta aistihallintaan käden ja silmän yhteistyössä.
George Orwell
sanoo kirjassaan 1984, tietämättömyys on valtaa, millä voidaan hallita
mielivaltaisesti, tietoisuuden estossa tiedon puuttuessa, kuinka minuus
tuhotaan puolueen avulla, ihmistä kontrolloimalla ja toisen vallan alle
sanelemalla, järjestelmällä, jossa ei kunnioitusta tunneta.
Perustarpeet
ihmisyyden olemassaolostani oli suljettu, vuorovaikutus ihmisten kanssa,
sulkeuduin rankaisujen vuoksi häpeään. Monta kertaa ihmettelin, kuinka puheet,
teot ja ihanteet olivat ristiriidassa ja kuinka he itsekin tekevinä joutuivat
häpeään ja tuskaan vallan väärinkäytössä, kun olivat uskoneet tarinaa. Vallalla
voidaan tuhota paljon. Yhteiskunnallisissa järjestelmissä on vielä paljon
ongelmia tiedostaa ihmisyyteen tulevia ongelmia, annetaan väärää hoitomuotoa.
Raija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti