OUTOA KÄYTTÄYTYMISTÄ

 

Olen toivonut ja uskonut, että ihmisen kärsimystä voisi vähentää, koska sillä on paljon elämää tuhoavaa voimaa ja turhaa kärsimystä, sillä monia asioita voi helpottaa, jos ymmärtää syitä ja seurauksia. Valitettavan usein vihan jäljet jäävät pyörimään ihmissuhteisiin, eikä niitä selvitetä ja syntipukkeja synnytetään kuin sieniä sateella, niin perheyhteisöissä, harrastuksissa kuin työpaikoillakin, nykyään somessa. Joku laitetaan syntipukiksi omille kokemuksille; nk. projisoiminen, heijastaminen toiseen. Omien traumojen käsittelemättömyys, kieltäminen ja torjuminen tuo turhaa kärsimystä, jota ei pitäisi kutsua luonnolliseksi ja elämään kuuluvaksi, hyväksymällä se niin että kärsimys on kuin ihailua, kärsi, kärsi, kirkkaimman kruunun saat, jolla oikeutetaan pahat teot. Tulemalla tietoiseksi näistä kärsimyksistä, vähennämme pahojakin ongelmia ihmissuhteissa, suojelemme ihmisiä niin perheissä kuin muissakin suhteissa.

”minä kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen” on tunnettu lause, jossa usko vie vastuuttomuuteen omista teoista uskoen tekoja Jumalan teoiksi, kun pitäisi ottaa vastuu ja selvittää asia. Vastuun ottamattomuus johtaa usein vallan ottoon ja ulkopuoliseksi tarkastelijaksi, jossa luodaan uusia totuuksia, sisäistä kokemusta ei tutkita.

Yksi jo edesmennyt tyttöystäväni kuljetti omaa traumaansa pitkään kykenemättä käsittelemään sitä, tiedostamatta. (olen sekoittanut roolit tunnistamattomuuden vuoksi). Trauma syntyi nuoruuden herkässä vaiheessa ensirakastumisen hetkellä. 1960 luvulla, jolloin itsekin olin nuori, vanhemmat, opettajat ja naapuritkin syynäsivät erityisen tarkkaan nuorten menoja, erityisesti seurustelua, peläten nuorten menettävän mahdollisuuksia tulevaisuudessa tai raskauden pelossa, mutta myös asenteet seksuaalisuuteen oli kovin nurjat, epäiltiin herkästi, että seksiä harrastettiin. Ystäväni ja hänen poikakaverinsa olivat kirjeenvaihdossa ihastumisen jälkeen. Isä oli kuitenkin lukenut tyttärensä kirjeen, nimetään hänet, vaikka Katriksi. Salasuhde paljastui ja aiheutti valtavat riidat vanhempien ja Katrin välillä, kirjesuhde päättyi häpeään.

Katri pakeni kodistaan toiselle puolelle Suomea ja rakastui uudelleen, meni naimisiin ja unohti kokemuksensa ja ”itsenäistyi” vauhdilla, teki pääosin asioita vastoin vanhempiensa arvoja ja toiveita. Unohdettu loukkaus näkyi ihmissuhteissa. Hänellä ilmeni vihaa miehiä kohtaan, naureskelua ja pilkkaa, mitä hän ei näyttänyt ymmärtävän. Perheeseen syntyi poika. Nuoruusiässä pojalla alkoi ilmetä huolestuttavaa käytöstä, isä epäili poikaa huumeiden käytöstä, tutki tavaroita ilman pojan lupaa. Katrilla oli käsittelemättä oma trauma, ja hän syöksyikin miehensä kimppuun, kutsui perheen koolle ja ilmoitti pojalle, kuinka hirveä isä hänellä on, kun on tutkinut tavaroita. Tapahtui trauman ylösnousu, paljastus, mikä ei ollut tietoinen, vaan ahdistuksen tuottama. Raamatussa puhutaan näyistä ja ilmestyksistä, psykologiassa trauman muistiin noususta.

Asia sai ikävän lopputuloksen. Poika lähti ovet paukkuen kotoa, katkaisi välit vanhempiinsa ja syytti isää rikoksesta, äitiä isän syyttämisestä ja taakaksi jäi syyllisyys sekä häpeä, mitä hän ei kyennyt ymmärtämään.

Pojan suhde vanhempiin rakoili, oli vihaa ja lähestymistä, ihailua ja syrjintää molempia vanhempia kohtaan. Mieli alkoi oirehtia, itsemurhayrityksiä ja poukkoilua eri asioihin ja riitoja ystävyyssuhteissa ilmeni vähän väliä, eikä hän kyennyt rakentamaan pitkäaikaisia suhteita.

Katrin psyykkisessä prosessissa voi nähdä ilmiön, jossa mieli oli niin suuressa ristiriidassa, ettei hän kyennyt sitä ratkaisemaan. Hänen minuudessaan oli sekä yliminä että lapsi, mutta koska nuoruuden trauma oli syntynyt tunnetilassa, mitä hän ei nuoruudessa osannut käsitellä, se tuli takaisin samanlaisena, tunnistamattomana voimana. Niinpä hän oli syyttelevän yliminän roolissa vanhemmiltaan saaneena tapana ja syöksyi miehensä kimppuun ja puolusti samalla itseään lapsen roolissa, puolustaen poikaansa. Persoonallisuudessa tapahtuu samaistumista sekä rankaisevaan vanhempaan, että puolustautuvaan lapseen ja ristiriita on valmis, ennen kuin järkiminä ymmärtää asian.

Asiat eivät ole useinkaan selkeitä, eikä niitä voi psykologisoida kaikkiin tapauksiin. Joskus joku voi olla ilkeä tai törkeä ja siihen vahva suuttuminen on luonnollista. Käyttäytymistä on opittuina tapoina, ohjattuina normeina, arvoina, joissa ei aina ole opittu käsittelemään asioita, tunteita pidetään hömppänä. Toisen joku teko tai ilmaisu voi nostaa pintaan oman trauman, mitä ei ole muistanut tai tiedostanut, ja yhtäkkiä työpaikalla on hirveä riita jostakin asiasta, mikä muistuttaa omaa kokemusta.

Asioiden käsittelyinä ja tunne-elämää ymmärtämällä voimme edesauttaa ihmistä elämässään, opitaan, ymmärrys lisääntyy, myötäeläminen itseä ja toista kohtaa vahvistuu ja eritoten yksilö voi iloita itsestä. Mielenterveysongelmat vähenevät rutkasti, viha lientyy, emmekä ryhdy tuomareiksi ja arvostelijoiksi toisten mielipiteisiin ja käyttäytymisiin.

Raija