ANTEEKSIANNON VAIKEUS JA HYVÄÄN PYRKIMINEN

 

 

 

Tuhannet viisaat ovat pohtineet ihmisen hyvyyttä ja pahuutta, niin minäkin. Pohdin tekojen vaikutusta enimmäkseen mielen muuttumisena, kuinka se muuttuu eri toimista ja kohtelusta, vaikuttaa sekä tietoiseen, tiedostamattomaan että käyttäytymiseen. Oppimisen näkökulmasta hyveet ovat tavoitteita, joihin pyritään. Pääosin pahuutta ja hyvyyttä pohditaan ihmisen luonteena, ei niinkään tekojen kautta. Ei ole aina helppoa antaa anteeksi, joskus jopa mahdotonta. Jos ja kun ihminen menettää usein mielenterveyttään toisten tai itsensä kaltoin kohtelun vuoksi, usko ja toivo elämään hiipuu ja ihmisen voimat loppuu.

Hyve-etiikkaan ja moraaliin voi löytää viisaiden pohdintaa googlettamalla. 

Katsoin joku aika sitten tv-sarjan ”Ihon alle”, jossa lääkkeiden vaikutuksesta psykoottiseen tilaan joutunut äiti ajaa autolla mereen tarkoituksenaan saada kaikki kuolemaan ja hän on joutunut psykoosiin myös äkillisten rankkojen menetysten vuoksi, asioiden, mitkä ovat tuoneet hänelle onnellisuutta. Niinpä hän taantuessaan lapsen tasolle, alkaa kaivata äitiään ja toivoo pääsevänsä äidin luokse taivaaseen. Ihmisen mielessä sekä todelliset tapahtumat että pelot ja toiveet hyvinä ja pahoina tekoina voivat muuttaa mielen ja ajatukset.  

Nuoruudessa eräs koulupoika ilkkui minua ilkeästi. Kylällä vallitsi vahva moralistinen suhde seksuaalisuuteen ja naisia tuomittiin herkästi. Niinpä tämä poika oli kokenut vahvasti, että olen katsonut hänen jalkoväliinsä ja nykysanoin olisin syyllistynyt insestiin. Hän oli kokenut katseeni seksuaalisena ja se oli hänelle todellista, joten hän uskoi, että se oli myös minun kokemuksessani todellista, että olisin myös ajatellut ja tuntenut niin, eikä hän uskonut, ettei minun kokemukseni ollut sitä, vaan asenteellisesti levitti sanaa poikia viettelevänä. Jokaisen kokemus on totta kokijalleen ja sille ei voi mitään, koska olemme ihmisiä, ja toisen kokemuksen muuttaminen omien mukaiseksi muuttaa totuutta ja tulkinnat ovat vaarallisia. Niihin voi vaikuttaa, jos pyrkii hyvään. Puheina ja ajatuksina ne vievät valheellista tietoa eteenpäin. Kun romahdin pahan rikoksen jälkeen, mielenterveyteni murtui, ihmiset alkoivat toimia selkäni takana, eikä minun mielipiteitäni kuunneltu. Kohtaan sitä yhä viidenkymmenen vuoden jälkeen niin kuin moni muukin mielenterveyteen liittyvän ennakkoluulon vuoksi.

Olin nuorena herkkä masentumaan pahan rikoksen jälkeen ja häpeä oli juurtunut kehooni vahvana, en pystynyt katsomaan silmiin, vaan nopeasti loin katseeni alas. Häpeä on mielentila, joka erityisesti kiinnittyy kehoon, kuljin pää alas painuneena. Pojan häpäisyn jälkeen näin unen, kuinka kuljin heinäpellolla, ja viettelin miestä. Unessa kateellinen tyttökaverini ilmaantui todistamaan, että olen huora. Pahojen vainojen ja asenteiden seurauksena ihminen voi alkaa sekoittaa unia ja todellisuutta. Onneksi olin saanut hyveiden suhteen ohjeistuksen, ettei vietteleminen ole oikein ja uni ei sekoittanut mieltäni, tiesin etten ole viettelijä. Psykoosissa ihminen voi tehdä tekoja, jotka eivät ole tietoisia, mutta ulkoisesti havaittuna saattaa näyttää sitä, että vahvistunut kehonkieli puhuu haluista, vaikka se on pelon aiheuttamaa. Siksi ulkopuolisten havaitsemiset voivat tuoda valheellisen kuvan. Toisen kokemusta ja tunteita ei toinen voi tietää.

Vielä viidenkymmenen vuoden iässä pahojen vastoinkäymisten aikana pääni painui alas, ja häpeä nousi sekä vaikutti kehooni käyttäytymisessä. Niinpä naapuri kerran sanoi yhden masennuksen jakson ajan jälkeen, kun kohtasimme kävelylenkillä- ”Oi kuinka ihana on nähdä, että olet nostanut pääsi ja katseesi ylös. Luulin pitkään, että sinä romahdat ja murrut kokonaan taakkasi alle”.

Monet hyveitä ja hyviä tapojakin julistavat voivat olla ilkeitä ja tehdä pahaa kertomuksistaan huolimatta, eivät huomioi toisia, puhuvat vastoin totuutta, puheet ja teot ovat toisia. Näitä on yllättävän paljon ihmisissä. Onneksi on myös niitä, jotka osaavat kunnioituksen ja huomioimisen.

Hierarkkisia käytänteitä ja toimintoja syntyy sekä yhteisön sovituissa valtarakenteissa, arvojen toteutuksessa ja oppimisprosessissa, missä hyveestä tulee tavoite, johon pyritään. Valitettavasti hyveitä julistavat yhteisöt, ihmiset ja toimintatavat eivät automaattisesti tule teoiksi. Muutamia vuosia sitten tehtiin tutkimus kiusaamisesta. Koulut ja kirkko johti tilastoissa, vaikka juuri heillä on moraaliset tavoitteet korkealla.

Vaikeimpia ovat kaksoispersoonallisuudet. Jos ja kun jaottelemme ihmisiä hyviin ja pahoihin, uskomme herkästi hyveitä esittävää ja tarinoita kertovaa, sekoitamme omia kokemuksiamme, joita olemme arvottaneet käytänteissä, emme usko pahaa hyviä kertovasta ja uskomme pahaa aliarvostetusta. Emme huomaa, kuinka pidämme yllä asenteita ja huonoa kohtelua, nostamme traumoja pintaan omilla syytöksillä ja halventamalla, moralisoimalla, sinä teet väärin ja syyllistetty ei pääse traumastaan irti vaan häpeä nousee aina uudelleen pintaan. Vastuu mielenterveystä on yhteinen. Voimme katsoa vuorovaikutusta eri tasoilta. Hyvä vuorovaikutus on ilmaisuvapautta, jossa on lupa vaikuttua, kunnioitus on pääsääntöistä, vaikka käytös voi hieman joskus repsahtaakin, emme ole täydellisiä kukaan, ja jos kokemus tuo esiin ahdistusta ja syyllisyyttä sekä itse tehtyinä tekoina ja/tai toisten syytöksinä, se laadusta riippuen tuo erilaisia ilmaisuongelmia aggressioina ja tekoina. Toisella tasolla käymme vain valtataistelua.

Raija

 

Aristoteleen perusajatus on se, että yksilön tulee käyttäytyä jatkuvasti hyveellisesti ja kehittää hyveitä sen sijaan, että hän tekisi vain yksittäisiä hyviä tekoja. Nikomakhoksen etiikka painottaa eettisen käyttäytymisen asiayhteyttä: teko, joka on oikein jossain tilanteessa, saattaa olla väärin jossain toisessa tilanteessa. Aristoteles oli sitä mieltä, että onnellisuus on elämän päämäärä, ja niin kauan kuin yksilö pyrkii hyvyyteen, hyvät teot seuraavat automaattisesti tästä kamppailusta ja tekevät yksilöstä hyveellisen ja siten onnellisen.