KOHTAAMISEN KIEMUROISSA

 

Minulla on ollut onni elämässä. Olen saanut elää varhaislapsuuden, jossa leikki on ollut pääosassa, vapaa leikki ja oikeus leikkiä toiselle vuosikymmenelle, mistä jäi leikkimisen kyky loppuelämään oppimisen perustaksi. Myös kyläyhteisö, jossa elin oli keskittynyt leikin ylläpitämiseen vahvasti toimeliaan opettajan siivittämänä. Kylää on tutkittu 50 vuotta erityisesti kulttuurisuojeluksen valossa. Sanoipa yksi kylän sanakielen tutkijoista, äidinkielen opettaja, että juurilta löytyy Antiikin Kreikan filosofian arvot.

Surullista on, ettei kaikilla lapsilla ole vapaan leikin oikeutta, opetusmetodit ja osaamisalueiden rajaaminen, kuten vain sanakieleen, liikuntaan tai vastaaviin, ovat vieneet leikkikykyjen kaventamiseen tältä osin, vaikka se on oleellisin oppimisen osista synnynnäisenä, harjoituksena kestäviin ajattelurakenteisiin ja suojaa mieltä ja tunteita ylikuormitukselta. Leikkinä harjoittelu tuo kyvyn kohdata sisäisiä tunteitaan ja mielikuvitustaan sekä itsen taholta tulevana, että toisten sekä toiminnallisuuden aivoissa, kyvyn nähdä ajatuksiaan mielikuvien liiallisilta syöksyiltä. Leikin ydinkyky synnyttää uutta sielun ominaisuutena, ehkä se on alkuun tunteiden voimasta syntyvää, aktivoitumista, tunteet olivat terminä ensin sielu, mutta luovuus tulee kuin syvemmältä tuntemattomasta, ilman aistimusten voimaa, aistimukset ovat kuin peilejä sen esiin tulemisessa.

Pääosin kasvatus ja opetus on suunnattu aistimuksiin, kuten kuulo, näkö ja kehosta havaitseminen. Syvin sielullinen ominaisuus on osittain kokemuksen summaa kaikista aistimuksistamme, ulkoisen havainnoimisesta, sitä vastaanottaen ja tuottaen alkaen äänistä ja liikkeestä, se on usein taiteenkin tulos, tuoden äärimmäisiä ulottuvuuksia ihmisyyden olemuksesta. Näitä mitataan tekojen ja kuvauksien kautta selittäen niiden alkuperää, kuten tunteiden taholta kateuden tulos, ahneus jmv. sielun ominaisuutena. Ongelmana on se, että ihmiskuvat nähdään vain hyvä/paha akselilla. Väitän, että sielu on enemmän. Siellä on uuden tuleminen, luovuus, mikä ei ole samaa kuin havaitsemisen ja havaintojen maailma, kokemukset ovat osa sitä, syväsielu on tiedostamattoman luovuutta, uuden syntymistä, leikin olevainen, jossa ei ole omien havaintojen painolastia määrittämässä. Sielun syvyydessä syntyy luovuus kuin tyhjästä, virtana, vapaana, ilman itsen tahtoa ja halua. Se ei ole ulkopuolelta tulevaa, se on suorastaan kuin luoja, maailmanvoima, josta syntyy ihmisyyteen maailmankuva näkemyksenä, jossa ainakin minulla sanakieli on vahvin ilmitulossaan. Kaikilla näin ei ole ja siksi on oltava armollinen, annettava tilaa oppimisväylille erilaisuuden tuomana ja tukena toisillemme.

Aina kuuteentoista ikävuoteen sain elää vapaata ja innostuksen tuomaa toiminnallista leikkiä sekä työtä, että viehättymistä elämän juuriin, vapaiden aistimusten iloa itsestä ja toisista.

Ensimmäisessä työpaikassani erikoinen episodi pysäytti ihmissuhteiden ongelmia, joista kohtaamisen piirteitä saattoi vain ihmetellä, kuinka törmäämme seiniin, etäännymme ja lähennymme toisiamme näkemysten erilaisuuden takia, mitä hyväksymme, mitä vastustamme. Olin töissä päiväkodissa 1976. Osan päivää olin keittiössä apuna ja osan hoitamassa lapsia. Olimme juuri avioliitosta eronneita, keittäjä ja minä, kumpikin omistamme. Vapaus oli valloittavaa, riemuitsimme ja nauroimme joskus ehkä yli äyräiden. Johtajana sattui olemaan autoritäärinen henkilö, joka oli tyylinsä vuoksi erakoitunut toimistoon vihaiseksi öykkäriksi ja kävi komentelemassa milloin mistäkin. Niinpä hän kerran ilmaantui keittiön ovelle ja ilmaisi ”Voitte vähentää tuota nauramista ja tehdä töitä”. Työmme sujui kyllä mutkattomasti ja työt tuli tehty tunnollisesti, hyvin ja aikataulussa. Mutta nauru oli liikaa sulkeutuneelle johtajalle.  

Kohtaamisen tekijöitä kannattaa tarkastella, mikä vaikuttaa itseen, keho, kieli, mieli, ja tunteet, nuo kehomaailman olemukset, miten vastustamme erilaista ja uutta sekä mennyttä vanhaa. Arvojen vaikutus ajattelun tasolla voi nostaa pintaan sellaista, mitä ei voi hyväksyä, tilanteet voivat estää rauhallista ja vastaanottavaista, hylkäys oman torjunnan kautta, kuin yhteisönormien puristuskin. Inhoamme ja ihailemme omien kokemusten ja arvojen risteytyksessä, kun mieli hallitsee, mutta voimme valita myös oppimisen polun, jossa erilaisuudesta iloitaan, kuin peilinä omalle todellisuudelle vastakkaisena ja/tai samanlaisena, mikä ei estä mieltä, eikä tarvitsekaan, mutta se voi uutena näkemyksenä auttaa irtautumaan mielen pakotteista. Monta kertaa kieli on muurina ymmärryksen syntymiseen. Jos ja kun vapaan leikin osuus jää varhaislapsuudesta pois kielikeskeisyyden voittokulkuna, minuus voi kehittyä toistavaksi, mitä tarvitaan jonkin verran muistin turvaamiseksi, luovuus voi estyä sielun tasolla, toistamme vain historiaa. Minuudet kehittyvät jokaisella erilaisiksi, jos annamme niille tilaa. Minuudet joko estävät ja/tai avaavat mielikuvien katselua vapaasti, ratkaisevaa on valta, annammeko luvan vapaudelle ja avoimuudelle.

Työ-, ja toimintarasitteet ohjaavat minuuden ehtoja, oikeudet, arvot, normit ja asenteet. Rehellisyys niin tunteiden vapaalle tulemiselle kuin itsetutkiskelulle sekä näiden näkemiseen todellisena ei ole itsestäänselvyys, me myös muutumme koko ajan. Vaikka mielen kokemukset ovat kaikille totta, niistä voi jäädä osa havaintojen loukkuun, osa piiloutuu näkymättömyyteen, projisoimme toisiin, siirrämme tunteita, tulkitsemme, osaa kokemuksista ei tavoita, unohdamme sekä psyyken puolustuksen liiallisena, että lukitsevana, muisti katoaa ja osaa ohjaa oppimisen metodit, tilanteiden ja mahdollisuuksien olemattomuus.

Syvätunteiden vaikutukset ovat vahvimpia vaikutukseltaan kohti vapautta, avoimuutta, aitoutta ja itseksi tulemista.

Kehollisten aistimusten esim. ahdistus kehonkielessä voi olla esteenä hyväksymiselle ja vastaanottokyvylle, kun avoimuus kiertää hyväksymättömyyden ja liiallisen pidättyväisyyden maastossa. Ahdistus on tarpeellista, mikä hienovaraisesti ilmoittaa ristiriidasta ihanteen ja realismin välissä, ja on vihje ongelmaratkaisun kutsuun, ja kuten pelkokin, se voi olla suoja, mutta liiallisena tuhoaa. Ahdistus on viesti siitä, että kokemuksessa on ristiriita, mikä kaipaa selvennystä suhteessa hyväksyntään, inhossa ja mielekkyydessä, mielen kutsussa valintaan, jonka yläpuolelle voi nousta antamatta mielen määrätä. Väkivalta voi tuoda väkivaltaa itsessään, jolloin ihminen tunkeutuu itseen ja toisiin väkivaltaisesti, jopa kiduttaen. Vapaa leikki laimentaa, avaa ja tuo oppimista käsitteiden kautta juuri tätä mielen ylivaltaa vastaan, mutta se ei vie pois mielen kokemuksia, vaan selventää kokemusta, avaa sitä. Kulttuuristen arvojen, sopimusten, vallan ja personallisuuksien kytkeytymät, joissa ihmiset alkavat varjella omaa asemaansa yhteisöllisissä valtarakenteissa rooliutuen, suojella liiallisesti omaa tilaansa ja rakentaa valtatasoja/taistelua, joissa puheoikeudet ja ilmaisuvapaudet mitataan, luodaan niille rajat, mitkä ei välttämättä suojele hyvää kehitystä, vaan voivat olla este siihen, kun vallalla manipuloidaan ja alistetaan muut oman tahdon alle. Pahimpina niistä on sulkeutuminen ja salaaminen vallan suojaamiseksi. Sinällään mieli on sulkeutuva ja avautuva, ja sovitut normit sekä estäviä, että kehittäviä. Häpeä saattaa tulla kuin suojakuoreksi valheelle väärien tekojen vuoksi, ylpeyden esiaste vallan ottamisessa, alistamisessa elämän nujertaja ja tuhoaja.

Hannu Lauerma, psykiatrian professori, sanoi viimeisessä Perjantai -tv-ohjelmassa pahuudesta, ”persoonallinen pahuus on erittäin harvinaista, laumassa se tiivistyy”. Laumaan liittymiset vahvistavat ihmisen pahuutta, jossa yhteisövoimalla alistetaan joitain tai jotakin. Kulttuurimme on kehittynyt yksilön syyllistämiseen persoonallisen pahan ja hyvän kytkeytymässä ja on suurin syrjinnän muoto pahuudessa, joukkovoima. Kun yksilön syyllistämiseen oppinut yhteisö joutuu jonkun yksilön ilmiannossa vastuuseen teoistaan, mikä on vahvin häpeän ja syyllisyyden synnyttäjistä, lauma ajautuu regressioon, eli taantumaan, jonka voimalla syntyy biologinen, psyykkisen puolustuksen aiheuttama mielivalta, jossa sille kehitetään mieli-, ja uhkakuvien kautta joukkohyökkäys yksilön tuhoamiseksi, syrjitään, suljetaan ulkopuolelle, estetään toimintaa ja ilmaisuoikeutta.

Kohtaamisessa tulee esiin eri tasot ja tilanteet, tunne-, mieli-, keho-, kieli- ja yhteisönormien oikeudet, vallan sinetöinti sulkien mielen oikeudet tai itseilmaisun, sananvapauden, toiminnan oikeudet ja ylipäätänsä ihmisyyden oikeudet.

Ihmisen elämänkaarta selittää ja ilmentää erilaiset tapahtumat, jotka näkyvät käyttäytymisissä jaksoina, opimme kokemuksistamme ja ehkä muutamme suuntaa kohti parempaa, joskus alamme toistaa typerästi. Pahan rikoksen jälkeen, jossa raiskauksessa oli viety itsemääräytymiseni, rikottu henkistä ja fyysistä minuuttani rajusti, kajottu koskemattomuuteeni, olin vuosia tämän jälkeen erittäin vahvasti koskemisen suhteen kriittinen. Näin lapsen reiden sivelyssä seksuaalisuutta, vapisin viikon, kun olin hermostuksissani läpsäissyt lastani takapuoleen, sen yhden ainoan kerran, ja vieläkin häpeän ja koen syyllisyyttä siitä. No, tämäkin muuttui onneksi opiksi, osasin myöhemmin arvioida tarkkaan sen, mikä on lasten oikeutta koskemattomuudessa.

Yhteisövallan vaikutus kohtaamisiin on merkittävä, johtajuuden vaatimukset ohjaavina, jotka mielen kautta rakentavat sellaista pahuutta ja/tai hyvyyttä, mitkä joko rakentavat hyvää tai tuhoavat. Merkittävää on yksilöllisyydessä huomata, että ajattelun suunnatessa ulospäin, menemme enemmän kohti kehollisuutta, kun taas suunnatessa kohti sisäisyyttä, tunteita ja kokemuksia, löydämme nk. jumalallisuuden, sen, mikä pääsääntöisesti johtaa ihmisten kohtaamisissa valintoja, hylkäyksiä ja hyväksyntää, mikä voi olla kehon vankilaa, sisäisen kautta tutkien itseämme ja tunnistaen tunteitamme voimme päästä kohti vapautumisen tietä.

Raija